Lue keskustelun säännöt.
Vanhempien osuus lasten ystävyydessä?
14.08.2022 |
Nyt kun koulut ovat taas alkaneet, päästään tutun ongelman äärelle. Koululaisten ystävyyssuhteisiin.
Meillä on kaksi lasta. Toisella pyyhkii kaveriasioissa hyvin ja onkin lähes aamusta iltaan menossa kavereiden kanssa vapaa-aikana. Koulupäivien jälkeiset illat täyttyy myös kavereiden kanssa olemisesta.
Sen sijaan toinen lapsemme ei jaa samaa kokemusta. Meinasin kirjoittaa että hän on jäänyt vähän yksin, mutta ei se oikeastaan niinkään ole. Koulussa esimerkiksi on kavereita, mutta ilmeisesti viettää siellä aikaansa lähinnä nuorempien kanssa. Ei itse koe asiaa mitenkään ongelmana mutta me vanhemmat tietysti toivottavaisiin että hyvä ystävä löytyisi omasta ikäluokasta.
Vapaa-ajalla seuraa löytyy myös omanikäisistä lapsista kunhan mä järjestän asian.
Välillä sovin jonkun toisen vanhemman kanssa, että lapsi y tulee meille kylään ja että meidän lapsi voi tulla heille kylään. Tavallaan pitäisi varmaan olla helpottunut mutta tämäkin on vähän ongelmallinen asia. Toisaalta meidän lapsi on koulussa (viime vuonna jo) joutunut kuulemaan harmittelua asiasta. Tyyliin, "Miten mun äiti nyt sopii kysymättä multa, olin jo sopinut että menen Eetulle pelaamaan". Ymmärrän kyllä spontaanin reaktion ja ehkä onkin ollut väärin sopia vanhempien kesken kysymättä lapsilta mutta taas mun mielestä vanhempihan nuo kaveriasiat hoitaa.
Tänä lukuvuonna, jota on tosin jatkunut vasta pari päivää ja huomenna lisää, on tullut mulle itselleni uusi asia. Tuttuun tapaan viestittelin yhdelle äidille sopiakseni lasten kyläilyistä. Tämä äiti vastasi että juttelee lapsensa kanssa ensin ja katsotaan sitten. Myöhemmin ilmoitti että lapsi oli ehtinyt sopia jo jonkun muun kanssa. Ehdotin sitten ihan tiettyä päivää jolloin lapset voisivat vuoroin olla vaikka meillä tai heillä, esim. maanantaisin. Tuon lapsen äiti laittoi, että tuon ikäiset (nelosluokkalaiset) sopii jo paljon keskenäänkin vanhemmilta varmistellen eikä oikein tunne oikeaksi hirveästi tässä vaiheessa ohjailla sitä, kenen kanssa lapsi on. Ja että meidän lapsi on tervetullut heille joku toinen kerta mutta heidän lapsi viettää aikaa mielummin muutaman muun kanssa eikä vanhemmat siksikään halua kiintiöidä jotain tiettyä päivää meidän lapselle.
Juttelin parin muun kanssa asiasta yleisluontoisesti ja ilmeisesti on ihan yleinen ajatus että ei enää vanhemmat sovi keskenään paitsi jos pitää miettiä kyytejä, ja vanhemmat ei tavallaan määrittele kenen kanssa ollaan ja kenen ei. Tavallaan ymmärrän tavallaan en.
Haluaisin ajatuksia. Siitä että lapsi viettää aikaa nuorempien kanssa, ja siitä sopiiko tuon ikäiset todellakin tai kuuluuko sopia, noin paljon keskenään.
Ymmärrän myös ei voi pakottaa- ajatuksen, mutta sitten en kuitenkaan. Miksi ei voi pakottaa? Eikö olisi kaikkien etu jos kaikki mahtuisivat mukaan?
Kommentit (312)
Luin ketjun läpi, ja eniten pisti silmääni monien ihmisten negatiivisuus. Pekalle on annettu ketjussa autismidiagnoosi, Pekan sosiaaliset taidot on julistettu olemattomiksi, Pekan perheelle on toivottu lähestymiskieltoa, Pekalle on ennustettu lohduttoman yksinäistä teini-ikää ja niin edelleen.
Itse haluaisin korostaa erään kasvatusasiantuntijan lailla, että koskaan ei saa vanhempi tai ammattikasvattaja luopua toivosta. Lapset kasvavat ja aika korjaa hämmästyttävän monet ongelmat, kun vain lapsille annetaan kasvurauha.
Omista lapsistani yksi on ollut aina varsin yksinäinen. Päiväkodissa oli pari hyvää kaveria, jotka osoittautuivat nepsylapsiksi, ja omani vietti ehkä vähän liian tiiviisti aikaa heidän kanssaan herkässä iässä. Lapsesta kasvoi varautunut lukutoukka.
Päiväkotikaverit menivät eri kouluihin, ja lapseni joutui aloittamaan koulun aivan tuntemattomien kanssa. Ekalla löytyi yksi hyvä kaveri, mutta tämäkin vaihtoi koulua pian. Tokalla lapseni oli välitunnitkin yksin, ilmeisesti omasta tahdostaan.
Lapseni erosi Villestä siten, ettei hän osannut nimetä ketään, jonka kanssa olisi halunnut viettää vapaa-aikaansa. Niinpä en edes halutessani olisi pystynyt toimimaan Villen äidin lailla. Järjestin lapselleni leikkitreffejä omien kavereideni lasten kanssa, ja kontrolloiduissa oloissa menikin kaikki aina hyvin. Koulupihan tilanteissa hän vetäytyi.
Kolmannella lapsi vaihtoi jälleen uudelle luokalle ainevalintojen vuoksi. Toiset ottivat hänet sydämellisesti vastaan ja opettaja kannusti porukkaan, mutta kolmosluokan syksyn hän vain katseli toisten välituntileikkejä. Kotona hän usein valitti joidenkin luokkakaverien äänekkyydestä ja typeryydestä.
Kolmannen keväällä hän alkoi osallistua välitunneilla. Neljännellä tulivat ekat vierailut koulukavereiden luo ja viestittely vapaa-ajalla, viidennellä luokalla hän kuului luokan ydinporukkaan ja puhui kotona lämpimästi kaikista luokkakavereista, myös niistä jotka aiemmin olivat typeriä ja kovaäänisiä. Minun ei tarvinnut panna tikkua ristiin, aika ja lapsen oma kasvu tekivät tämän kaiken.
Osittain varmaan kysymys oli siitä, että lapseni kasvoi ja hänen sosiaaliset taitonsa, ennen kaikkea suvaitsevaisuus, kasvoivat. Osin kysymys oli siitä, että toiset lapset kasvoivat. Isojen ihmisten suhteet ovat monella tapaa helpompia kuin pienten, pienet lapset kuitenkin ovat impulsiivisia ja arvaamattomia, mikä oli omalle lapselleni vaikeaa hyväksyä.
Jokainen lapsi on yksilö, ja minun tarinastani ei ehkä ole Pekan äidille hyötyä. Haluan vain sanoa, että toivoa on, mutta Pekan pitää itse kasvaa ja löytää oma tapansa olla porukassa. Se voi tapahtua hyvinkin pian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohoh, mulla meni näköjään Villet ja Pekat sekaisin. Aloittajan lasta tarkoitin koko ajan.
-242.
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjun läpi, ja eniten pisti silmääni monien ihmisten negatiivisuus. Pekalle on annettu ketjussa autismidiagnoosi, Pekan sosiaaliset taidot on julistettu olemattomiksi, Pekan perheelle on toivottu lähestymiskieltoa, Pekalle on ennustettu lohduttoman yksinäistä teini-ikää ja niin edelleen.
Itse haluaisin korostaa erään kasvatusasiantuntijan lailla, että koskaan ei saa vanhempi tai ammattikasvattaja luopua toivosta. Lapset kasvavat ja aika korjaa hämmästyttävän monet ongelmat, kun vain lapsille annetaan kasvurauha.
Omista lapsistani yksi on ollut aina varsin yksinäinen. Päiväkodissa oli pari hyvää kaveria, jotka osoittautuivat nepsylapsiksi, ja omani vietti ehkä vähän liian tiiviisti aikaa heidän kanssaan herkässä iässä. Lapsesta kasvoi varautunut lukutoukka.
Päiväkotikaverit menivät eri kouluihin, ja lapseni joutui aloittamaan koulun aivan tuntemattomien kanssa. Ekalla löytyi yksi hyvä kaveri, mutta tämäkin vaihtoi koulua pian. Tokalla lapseni oli välitunnitkin yksin, ilmeisesti omasta tahdostaan.
Lapseni erosi Villestä siten, ettei hän osannut nimetä ketään, jonka kanssa olisi halunnut viettää vapaa-aikaansa. Niinpä en edes halutessani olisi pystynyt toimimaan Villen äidin lailla. Järjestin lapselleni leikkitreffejä omien kavereideni lasten kanssa, ja kontrolloiduissa oloissa menikin kaikki aina hyvin. Koulupihan tilanteissa hän vetäytyi.
Kolmannella lapsi vaihtoi jälleen uudelle luokalle ainevalintojen vuoksi. Toiset ottivat hänet sydämellisesti vastaan ja opettaja kannusti porukkaan, mutta kolmosluokan syksyn hän vain katseli toisten välituntileikkejä. Kotona hän usein valitti joidenkin luokkakaverien äänekkyydestä ja typeryydestä.
Kolmannen keväällä hän alkoi osallistua välitunneilla. Neljännellä tulivat ekat vierailut koulukavereiden luo ja viestittely vapaa-ajalla, viidennellä luokalla hän kuului luokan ydinporukkaan ja puhui kotona lämpimästi kaikista luokkakavereista, myös niistä jotka aiemmin olivat typeriä ja kovaäänisiä. Minun ei tarvinnut panna tikkua ristiin, aika ja lapsen oma kasvu tekivät tämän kaiken.
Osittain varmaan kysymys oli siitä, että lapseni kasvoi ja hänen sosiaaliset taitonsa, ennen kaikkea suvaitsevaisuus, kasvoivat. Osin kysymys oli siitä, että toiset lapset kasvoivat. Isojen ihmisten suhteet ovat monella tapaa helpompia kuin pienten, pienet lapset kuitenkin ovat impulsiivisia ja arvaamattomia, mikä oli omalle lapselleni vaikeaa hyväksyä.
Jokainen lapsi on yksilö, ja minun tarinastani ei ehkä ole Pekan äidille hyötyä. Haluan vain sanoa, että toivoa on, mutta Pekan pitää itse kasvaa ja löytää oma tapansa olla porukassa. Se voi tapahtua hyvinkin pian.
Sun tarina eroaa Pekan äidin tarinasta yhdeltä oleelliselta osin:
Lapseni erosi Pekasta siten, ettei hän osannut nimetä ketään, jonka kanssa olisi halunnut viettää vapaa-aikaansa. Niinpä en edes halutessani olisi pystynyt toimimaan Pekan äidin lailla.
Veikkaanpa, että ketju olisi ollut aika paljon positiivisempi, jos Pekan äiti ei olisi jankannut kuinka muiden tulee toimia hänen tahtonsa mukaan.
Koko ketjuhan lähti liikeelle siitä, että asiat ovat muuttumassa: kavereiden vanhemmat eivät enää ole halukkaita sopimaan lasten tapaamisia AP:n kanssa, vaan vetoavat siihen että lapset sopivat keskenään. Eli AP:n pitää joko muuttaa käytöstään monta naksua aggressiivisemmaksi ja edelleen jyrätä asioita läpi (ja toivoa, että vanhemmat antavat periksi), tai pohtia vaihtoehtoisia toimintatapoja.
Ketjun vihamielisyyttä ihmetteleville: kaikki kirjoittajat varmasti toivoisivat, että Pekka saa kavereita ja pääsee itselleen sopivaan porukkaan. AP:n asenne asiaa kohtaan on vääristynyt, eikä hän suostu edes harkitsemaan muita vaihtoehtoja kuin sitä, että lapsi pääsisi yhteen tiettyyn kaveriryhmään mukaan, mihin hän selkeästi ei kuulu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta myös ap:n asenne muita vanhempia kohtaan oli todella ikävä. Pitäisi saada harrastusvälineitä lainaan, pitäisi selvitellä asioita hänen lastaan varten työtauoilla, toisissa kodeissa pitää noudattaa heidän perheensä sääntöjä. Raskasta tuollainen muiden määräileminen.
Anteeksi nyt ap, mutta sun kaltainen vanhempi olisi hiukan painajainen... Kyllä nelosluokkalaisten täytyy saada jo ihan itse sopia kavereiden tapaamiset (yökyläilyt erikseen) ja en itsekään todellakaan sopisi/ päättäisi lapsen puolesta jotain tiettyä päivää viikosta, jolloin olisi aina oltava jonkun tietyn kaverin kanssa. Jos lapsilla synkkaa keskenään, niin kyllä he ihan itse löytävät toisensa. Mieti itsesi samaan tilanteeseen, että joku sopii sinun puolesta, että joka maanantai kello 16-18 sinun on vietettävä aikaa henkilön x kanssa, tykkäsit tai et.
Ja jos sun lapsi samaistuu itseään nuorempiin ja löytää heidän kanssaan paremmin yhteisen sävelen, niin anna sen olla niin. Lapset kehittyy omaa tahtiaan, tuossa iässä erot voi olla vielä suuret. Eiköhän hän ota vielä ikäisensä kiinni. On kuitenkin koulussa ikäistensä seurassa ja joku joukkuelajikin voisi harrastuksena olla hyvä jossa ollaan ikäryhmittäin, silloin ne oman ikäiset pysyy tuttuina ja joku päivä sieltä vielä löytyy se kaverikin.
Sitten voi myös miettiä ja tarkkailla niitä oman lapsen kaveritaitoja. Yksi äiti yritti kovasti ystävystyttää omaa lastaan minun lapseen, kun asuvat lähellä, ja tällä lapsella ei oikein muut kaverisuhteet olleet onnistuneet. Syyn kyllä tajusi heti, kun seurasi leikkejä. Tämän toisen piti saada päättää mitä tehdään ja miten tehdään, ei mitään kompromisseja. Jos puutuin tilanteeseen alkoi mököttää ja vetäytyi yksin leikkimään. Kun oma lapsi oli tuolla kaverilla leikkimässä tuli monesti harmissaan kotiin, kun toinen oli koko kyläilyn ajan leikkinyt tai touhunnut jotain omiaan yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö asian voisi nyt vaan antaa jo olla. Antaa lasten setviä asiat itse. Voi olla, että kun ap lakkaa päsmäröimästä niin Pekkaa aletaan ottaa mukaan jossain vaiheessa. Ei kukaan aikuinen saati lapsi jaksa tuollaista painostamista ja hyökkäämistä, sillä sellaiseksi ap:n käytös on muuttunut. Jos Pekan kanssa ei lopulta haluta olla niin sitten pitää etsiä kaverit muualta.
Vierailija kirjoitti:
Minusta myös ap:n asenne muita vanhempia kohtaan oli todella ikävä. Pitäisi saada harrastusvälineitä lainaan, pitäisi selvitellä asioita hänen lastaan varten työtauoilla, toisissa kodeissa pitää noudattaa heidän perheensä sääntöjä. Raskasta tuollainen muiden määräileminen.
Joo, kyllähän sen yksi hieman omaleimaisempi tyyppi joukon jatkona usein menisi. Kuitenkin, jos häneen liittyy äiti, joka kieltää tekemästä asioita joita muuten tehtäisiin ja vaatii selvittämään normaaleja lasten välisiä kiista-asioita jälkikäteen, niin ärsytyskynnys on jo paljon matalampi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitten voi myös miettiä ja tarkkailla niitä oman lapsen kaveritaitoja. Yksi äiti yritti kovasti ystävystyttää omaa lastaan minun lapseen, kun asuvat lähellä, ja tällä lapsella ei oikein muut kaverisuhteet olleet onnistuneet. Syyn kyllä tajusi heti, kun seurasi leikkejä. Tämän toisen piti saada päättää mitä tehdään ja miten tehdään, ei mitään kompromisseja. Jos puutuin tilanteeseen alkoi mököttää ja vetäytyi yksin leikkimään. Kun oma lapsi oli tuolla kaverilla leikkimässä tuli monesti harmissaan kotiin, kun toinen oli koko kyläilyn ajan leikkinyt tai touhunnut jotain omiaan yksin.
Minä kirjoitin tähän ketjuun pari viestiä kummilapsestani. Tuo kirjoittamasi kuulostaa taas tosi tutulta. Esim. lautapelejä voi pelata vain niitä joita hän osaa hyvin. Uusia ei voi opetella, koska hän ei voita, jos muut jo osaavat. Yleensä esiteinit ovat jo päässeet tästä hävimispeikosta jo yli. Kummilapsi myös vetäytyy, jos asiat eivät mene mieliksi. Se on hankalaa, kun samalla kritiikinkestokynnys on kovin matala. Miten siinä sitten leikit ihmisen kanssa joku suuttuu helposti ja suututtuaan ei pysty ratkomaan asiaa? Vanhemmat ovat aina tehneet asiat lapsen mieliksi. Hän ei ole saanut mahdollisuutta oppia neuvottelua, näkemystensä rauhallista perustelua, toisten näkemysten kuuntelua ja kompromissien tekoa. Vanhemmat ovat tietenkin halunneet lapsensa parasta, mutta tällä tavalla toteutettuna se on ollut melkoinen karhunpalvelus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten voi myös miettiä ja tarkkailla niitä oman lapsen kaveritaitoja. Yksi äiti yritti kovasti ystävystyttää omaa lastaan minun lapseen, kun asuvat lähellä, ja tällä lapsella ei oikein muut kaverisuhteet olleet onnistuneet. Syyn kyllä tajusi heti, kun seurasi leikkejä. Tämän toisen piti saada päättää mitä tehdään ja miten tehdään, ei mitään kompromisseja. Jos puutuin tilanteeseen alkoi mököttää ja vetäytyi yksin leikkimään. Kun oma lapsi oli tuolla kaverilla leikkimässä tuli monesti harmissaan kotiin, kun toinen oli koko kyläilyn ajan leikkinyt tai touhunnut jotain omiaan yksin.
Minä kirjoitin tähän ketjuun pari viestiä kummilapsestani. Tuo kirjoittamasi kuulostaa taas tosi tutulta. Esim. lautapelejä voi pelata vain niitä joita hän osaa hyvin. Uusia ei voi opetella, koska hän ei voita, jos muut jo osaavat. Yleensä esiteinit ovat jo päässeet tästä hävimispeikosta jo yli. Kummilapsi myös vetäytyy, jos asiat eivät mene mieliksi. Se on hankalaa, kun samalla kritiikinkestokynnys on kovin matala. Miten siinä sitten leikit ihmisen kanssa joku suuttuu helposti ja suututtuaan ei pysty ratkomaan asiaa? Vanhemmat ovat aina tehneet asiat lapsen mieliksi. Hän ei ole saanut mahdollisuutta oppia neuvottelua, näkemystensä rauhallista perustelua, toisten näkemysten kuuntelua ja kompromissien tekoa. Vanhemmat ovat tietenkin halunneet lapsensa parasta, mutta tällä tavalla toteutettuna se on ollut melkoinen karhunpalvelus.
Sama koskee pihapelejä. Jos kaikki lapset vaikka haluavat pelata höntsälentopalloa rannalla, mutta kummilapseni ei, hän ei voi mennä mukaan edes seuran vuoksi, kun ei mielestään osaa tarpeeksi hyvin. Totuushan on, että ei ne muutkaan osaa, mutta ottavat sen huumorilla. Turha siinä on silloin vetäytyä ja jälkeenpäin valittaa, kun jäi yksin.
Ap:sta poiketen kummilapseni vanhemmat eivät sentään soittele muille vanhemmille perään ja väitä lastaan kiusattavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta jos kerta toisensa jälkeen toistuu tämä kuvio että vaikkapa Konsta,Ville ja Petteri haluavat pelata Fortnitea ja Pekka ei halua pelata niin ainako sitä pitää pelata. Tai tämä että jos pojat miettivät mitä tehdä ja jokainen ehdottaa jotain niin aina tehdään jotain muuta kuin mitä Pekka ehdotti.
Pienempänä oli tätä että mietittiin miten vaikka jonkun legoleikin aikana tehdään. Tässäkin tuli tämä sama että Pekkaa ei kuunneltu eikä saanut tehdä haluamallaan tavalla vaan toiset sanoivat että ei tehdä näin. Välillä kärjistyi siihenkin että muut olivat lähtemässä leikistä pois jos Pekka ei tee niin kuin he haluavat.
Että kyllä tässä on enemmän kiinni toisista.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos kerta toisensa jälkeen toistuu tämä kuvio että vaikkapa Konsta,Ville ja Petteri haluavat pelata Fortnitea ja Pekka ei halua pelata niin ainako sitä pitää pelata. Tai tämä että jos pojat miettivät mitä tehdä ja jokainen ehdottaa jotain niin aina tehdään jotain muuta kuin mitä Pekka ehdotti.
Pienempänä oli tätä että mietittiin miten vaikka jonkun legoleikin aikana tehdään. Tässäkin tuli tämä sama että Pekkaa ei kuunneltu eikä saanut tehdä haluamallaan tavalla vaan toiset sanoivat että ei tehdä näin. Välillä kärjistyi siihenkin että muut olivat lähtemässä leikistä pois jos Pekka ei tee niin kuin he haluavat.
Että kyllä tässä on enemmän kiinni toisista.
Ap
Enemmistö päättää. Niin se vaan porukassa yleensä tuppaa olemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos kerta toisensa jälkeen toistuu tämä kuvio että vaikkapa Konsta,Ville ja Petteri haluavat pelata Fortnitea ja Pekka ei halua pelata niin ainako sitä pitää pelata. Tai tämä että jos pojat miettivät mitä tehdä ja jokainen ehdottaa jotain niin aina tehdään jotain muuta kuin mitä Pekka ehdotti.
Pienempänä oli tätä että mietittiin miten vaikka jonkun legoleikin aikana tehdään. Tässäkin tuli tämä sama että Pekkaa ei kuunneltu eikä saanut tehdä haluamallaan tavalla vaan toiset sanoivat että ei tehdä näin. Välillä kärjistyi siihenkin että muut olivat lähtemässä leikistä pois jos Pekka ei tee niin kuin he haluavat.
Että kyllä tässä on enemmän kiinni toisista.
Ap
Enemmistö päättää. Niin se vaan porukassa yleensä tuppaa olemaan.
Mutta ei sen pitäisi mennä niin JOKA KERTA.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos kerta toisensa jälkeen toistuu tämä kuvio että vaikkapa Konsta,Ville ja Petteri haluavat pelata Fortnitea ja Pekka ei halua pelata niin ainako sitä pitää pelata. Tai tämä että jos pojat miettivät mitä tehdä ja jokainen ehdottaa jotain niin aina tehdään jotain muuta kuin mitä Pekka ehdotti.
Pienempänä oli tätä että mietittiin miten vaikka jonkun legoleikin aikana tehdään. Tässäkin tuli tämä sama että Pekkaa ei kuunneltu eikä saanut tehdä haluamallaan tavalla vaan toiset sanoivat että ei tehdä näin. Välillä kärjistyi siihenkin että muut olivat lähtemässä leikistä pois jos Pekka ei tee niin kuin he haluavat.
Että kyllä tässä on enemmän kiinni toisista.
Ap
Jos kolme neljästä haluaa pelata, niin kyllä, silloin sitä pelataan. Fortnite kun kuitenkin on hyvin tavallista tekemistä.
Ap, vertaus aikuisten elämään: Ollaan sovittu, että mennään laskettelemaan viikonloppuna. Mukaan tunkee Pertti, josta tiedämme, ettei pysy tahdissa. Koitamme sanoa, ettei kannattaisi tulla. Tulee silti. No, matkalla alkaa puhua, että eikö sittenkin vaan käveltäisi ja mentäisi illalla baariin. Ei, muut ei halua baariin, koska aamulla on paras puuteri. Me muut emme jätä menemättä rinteeseen tän yhden takia. Me emme lainaa hänelle suksia, vaikka olisi ylimääräisiä, koska aloittelija ei sellaisilla suksilla pärjäisi. Jälkeenpäin Pertin vaimo soittaa, että miksette te voi yhtään huomioida Perttiä ja tehdä kuten Pertti haluaa.
Kuulostaako tuo aikuisten esimerkki kahjolta? Sitä se onkin, myös lasten kohdalla.
Meillä kanssa ärsytti aikoinaan äiti joka soitti sopiiko lapsensa tulla meille mutta ei koskaan heille.Sitten oli nämä äidit jotka ostamalla lahjoja lapsille ostivat kavereita lapselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos kerta toisensa jälkeen toistuu tämä kuvio että vaikkapa Konsta,Ville ja Petteri haluavat pelata Fortnitea ja Pekka ei halua pelata niin ainako sitä pitää pelata. Tai tämä että jos pojat miettivät mitä tehdä ja jokainen ehdottaa jotain niin aina tehdään jotain muuta kuin mitä Pekka ehdotti.
Pienempänä oli tätä että mietittiin miten vaikka jonkun legoleikin aikana tehdään. Tässäkin tuli tämä sama että Pekkaa ei kuunneltu eikä saanut tehdä haluamallaan tavalla vaan toiset sanoivat että ei tehdä näin. Välillä kärjistyi siihenkin että muut olivat lähtemässä leikistä pois jos Pekka ei tee niin kuin he haluavat.
Että kyllä tässä on enemmän kiinni toisista.
Ap
Enemmistö päättää. Niin se vaan porukassa yleensä tuppaa olemaan.
Mutta ei sen pitäisi mennä niin JOKA KERTA.
Ap
No siinä olet oikeassa, että ei pitäisi mennä joka kerta niin.
Kuitenkin, et pysty muuttamaan ketään muuta ihmistä. Maailma yksinkertaisesti toimii niin, että kaikilla on se yksi oma tahtonsa, josta he yksin määräävät. Miksi edes lähdet taisteluun, jonka häviät takuuvarmasti? Kun et voi muuttaa muita, ainoaksi todelliseksi mahdollisuudeksi jää itsensä muuttaminen. Eli tässä tapauksessa kaverien etsiminen muualta tai toisten poikien tahtoo mukautuminen ilman jatkuvaa tappelua.
Muistan omasta lapsuudestani, että usein kavereiden kanssa tekeminen määrittyi niin, että joku keksi, että tehtäiskö tänä iltana asiaa X. Siihen mukaan sai tulla sitten ne, jotka halusivat tehdä asiaa X. Jos ei halunnut, ei kannattanut tulla mukaan. Ihan taatusti olisi saanut hankalan tyypin maineen, jos olisi tullut mukaan tietäen, että suunnitellaan tekemistä X ja sitten olisi alkanut puhua, että tehdään sittenkin Y.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos kerta toisensa jälkeen toistuu tämä kuvio että vaikkapa Konsta,Ville ja Petteri haluavat pelata Fortnitea ja Pekka ei halua pelata niin ainako sitä pitää pelata. Tai tämä että jos pojat miettivät mitä tehdä ja jokainen ehdottaa jotain niin aina tehdään jotain muuta kuin mitä Pekka ehdotti.
Pienempänä oli tätä että mietittiin miten vaikka jonkun legoleikin aikana tehdään. Tässäkin tuli tämä sama että Pekkaa ei kuunneltu eikä saanut tehdä haluamallaan tavalla vaan toiset sanoivat että ei tehdä näin. Välillä kärjistyi siihenkin että muut olivat lähtemässä leikistä pois jos Pekka ei tee niin kuin he haluavat.
Että kyllä tässä on enemmän kiinni toisista.
Ap
Enemmistö päättää. Niin se vaan porukassa yleensä tuppaa olemaan.
Mutta ei sen pitäisi mennä niin JOKA KERTA.
Ap
Itse asiassa se menee meidän aikuistenkin maailmassa niin. Ihan vaikka taloyhtiöiden yhtiökokouksissa. On aivan sama, mitä Virtanen ja Korhonen haluavat, jos vähintään 3 muuta ei halua samaa kuin Virtanen ja Korhonen. Asia, mitä Pekan kannattaa opetella, on oppia "myymään" ideansa muille pojille. Asiaa ei tehdä siksi, että Pekka haluaa, vaan Pekka saa myös muut pojat haluamaan samaa asiaa. Tämä on yksi sosiaalisen kanssakäymisen taito. Innostaa muut tekemään sitä, mitä sinä haluat tehdä.
Ikärajoista kiinni pitäminen on enemmän kuin ok, mutta silti et voi määrätä muiden lapsia pitämään niistä kiinni. Edelleen voit ainoastaan omallesi ne rajat asettaa.