Vanhempien osuus lasten ystävyydessä?

Vierailija kirjoitti:

Ai kuka pakottaa olemaan yksin no ne toiset lapset jotka ei hänen kanssansa ole ellen minä tartu asiaan. Ovat hänen kanssaan kun minä järjestän.

Ja onhan hän reilu muille. Kuka sanoo että ei olisi. Ei oma mielipide tai erilaisuus ole sitä etteikö ole kiva tai reilu eikä kenenkään kivuus tai reiluus perustu siihen että täytyy olla täysin samanlainen kuin muut.

Ap

Ei ne ole sun lapsen kanssa, ne inhoaa Pekkaa! Voivat olla samassa tilassa, mutta eivät hyväksy tätä, eivät pidä kaverina ja keksivät kaikki mahdolliset keinot päästä eroon. Eivät puhu ystävällisesti, eivät ole kiinnostuneita jne., vaan ovat Pekan kanssa samassa paikassa siksi, että soittelet vanhemmille ja vaadit, että nyt pakotat lapsesi kaveriksi. Ystävälliset ihmiset on ensin suostuneet ja nyt jo nauravat sinulle, keksivät kaikenlaisia tekosyitä ja säälivät Pekkaa, joka ei saa mahdollisuutta kasvaa ihmiseksi.

Ensi talvena kaverit sanovat jo päin naamaa Pekalle, että me ollaan sun kanssa vaan siksi, että äitisi soittelee vanhemmille ja vaatii tätä, oikeastaan me inhotaan sua. Kiva Pekalle, eikös?

Luin vain 7 ensimmäistä sivua, mutta pakko sanoa että APUA. Miten olet ap noin sokea omalle toiminnallesi? Kenelläkään, siis kenelläkään, ei ole velvollisuutta viettää vapaa-aikaansa lapsesi kanssa. Surullista, mutta totta, ja sinä vain pahennat tilannetta huomattavasti. Tuputtaminen ei ole koskaan hyvä idea ihmissuhteissa.

Oliko muuten sinulla ap itselläsi riittävästi kavereita, kun olit lapsi? Tulee meinaan sellainen vaikutelma, että sinulla on hyvin heikot sosiaaliset taidot etkä esim. osaa lukea ihmisiä yhtään. Harmillista, jos tämä on periytynyt pojallesi, eikä sinusta ole auttamaan lastasi sosiaalisten taitojensa kehittämisessä.

Täällä 8- ja 9-luokkalaisten vanhempi hei! En edes osaa kuvitella mitä lapseni tekisivät minulle, jos nolaisin heidän ikäisensä soittelemalla muille vanhemmille noin ja sotkeutumalla kaverisuhteisiin. Joskus on vanhempien kesken viestitelty varmistaakseen, että teinit ovat siellä missä sanovat olevansa. Eli ap, tuon on loputtava, ihan kohtuu pian. Samoin niistä ikärajoista on vaan jossain vaiheessa päästettävä irti. Nuo katsoo k-16 ohjelmia ja käyttää tiktokkia ja snappiä, vaikka virallisesti ei saisi. On pakko oppia valitsemaan taistelunsa.

Onkohan sulla ap asperger, ja pojallasi myös?

Kristus jätä se lapsesi rauhaan.  Kyllä tuon ikäiset itse hoitavat asiansa. Jos jatkat ahdistelua hän joutuu ikätovereittensa hampaisiin. Mitä pahaa siinä on , että ystävät ovat nuorempia? Eikö tärkeintä ole että lapsesi on tyytyväinen. Sulla on ongelma ja kohta sen on lapsesi ongelma.

Mitä ap tekeekään, kun 18v Pekka ihastuu Lauraan? Soittelee ensin Lauralle, että meidän Pekka on valinnut sinut ja kun ei asia etene, niin soitto Lauran vanhemmille?

Ei todellakaan ole vanhempien asia sopia.

Itsellenikin tullut muutaman kerran noita vanhempia vastaan, jotka yrittävät jotain leikkiaikoja sopia - en minä voi tietää kenen kanssa lapsi haluaa kulloinkin olla, kyllä hän itse saa päättää kaverinsa. Ja yleensä tosiaan on sopinut jo itse menonsa (ihan ekaluokalta lähtien), ei kyllä purematta nielisi jos alkaisin hänelle osoittamaan, kenen kanssa kulloinkin hengaa.

Anteeksi, mutta tuollaiset vanhemmat on ärsyttäviä, kiusallista vastata noihin.

Tsemppiä ap! Ymmärrettävää että toivoisit lapsellesi ystäviä. On tosi kurjaa, jos niitä ei ole. Olet saanut aika tylyjä kommentteja. Toivottavasti lapsesi löytää aitoja ystäviä. Ehkä lapsesi tie vie lopulta vaikeuksien kautta voittoon. Se, että on joskus ollut yksin voi auttaa siihen, että niitä ystävyyyssuhteita osaa arvostaa sitten kun sellaisia aitoja ystäviä löytyy. Kannattaa panostaa niihin kavereihin, joilla on kykyä vastavuoroisuuteen ja toisen tunteiden huomiointiin. Tsemppiä ja kaikkea hyvää!

Pidätkö ap mahdollisena, että pojille olisi voitu vihjata, että välttelevät Pekkaa, jottei vanhempien tarvitsisi olla kanssasi tekemisissä? Että vanhemmat pitävät Pekan perhettä sen verran rasittavana, että haluavat etäisyyttä.

Tuo ei ole kivasti tehty, mutta tekisin ja olen itse asiassa tehnytkin, noin. Siinä vaiheessa kun eskari-ikäisen lapseni kaverin vanhemmat alkoivat kärkkyä aina kyytiä lapselle, koska oma kortti oli kuivumassa rattijuoppouden takia ja lapsi tuli meille aina keliin sopimattomissa vaatteissa ja lainaamiani vaatteita katosi, totesin, että nyt alkaisi riiittää. En koskaan sanonut syytä suoraan, mutta meillä tuli kiireistä. Teidän perheenne ei tietenkään ole tuollainen ongelmatapaus, mutta tulipahan vaan mieleen, että, jos olet vanhemmille hankala, he vetäytyvät.

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä ap! Ymmärrettävää että toivoisit lapsellesi ystäviä. On tosi kurjaa, jos niitä ei ole. Olet saanut aika tylyjä kommentteja. Toivottavasti lapsesi löytää aitoja ystäviä. Ehkä lapsesi tie vie lopulta vaikeuksien kautta voittoon. Se, että on joskus ollut yksin voi auttaa siihen, että niitä ystävyyyssuhteita osaa arvostaa sitten kun sellaisia aitoja ystäviä löytyy. Kannattaa panostaa niihin kavereihin, joilla on kykyä vastavuoroisuuteen ja toisen tunteiden huomiointiin. Tsemppiä ja kaikkea hyvää!

Totta kai jokainen toivoo lapselleen ystäviä, ja varmasti kaikki tässä ketjussakin toivovat, että ap:n lapsi löytäisi kaveriporukan, johon sopii. Minä ainakin toivon! Mutta kun ap toimii täysin väärällä tavalla tähän tavoitteeseen nähden. Nuo muut pojat ja heidän vanhempansa pitivät ap:tä takuulla aivan piinallisena ja ahdistavana tyyppinä, ja valitettavasti ap pilaa samalla poikansa maineen.

Voi sentään. Ajattelisin, että tämän täytyy olla täysi provo, ellei olisi kokemusta hiukan samanlaisia kuvioista. Minun tyttäreni Liisa olisi ollut ekalla toivottua leikkiseuraa Maijalle. Liisa kuitenkin löysi pienenä koululaisena pari sydänystävää, joiden kanssa olemisesta nauttii. Maija myös olisi halunnut tähän porukkaan, ja teki sen eteen raivoisasti työtä, esimerkiksi yritti erottaa näitä kaveruksia toisistaan, valehtelemalla tai suoraan yrittämällä kieltää heitä olemasta yhdessä.

Maija on hyvin dominoiva, ja kaikki leikit pitäisi mennä hänen ajatusten mukaan. Hän myös arvostelee pukeutumista, tavaroita, toisten ajatuksia hyvin suoraan, tavalla johon Liisa ei ole tottunut. Maija myös on yllyttänyt jotain toista luokkakaveria kulkemaan autotiellä ja kuvannut tämän videolle naureskellen. Yms. Ja toki tässä se Liisan porukka Maijan äidin mielestä kiusaa, kun ei ota Maijaa mukaan. Liisan omassa pienessä kaveriporukassa puhutaan pääosin toiselle kivasti ja saadaan ristiriidat ratkottua hyvin keskenään.

Tätä puitiin monta vuotta, nyt onneksi lapset ovat kasvaneet. Omalle, sosiaalisesti taitavalle mutta aika introvertille ja riidoista kuormittuvalle Liisalle sanoin heti alussa, että vapaa-ajalla sinun ei tarvitse olla missään tekemisissä Maijan kanssa, ellet itse halua. Eikä ole halunnut. Maija tarvitsee tukea, mutta se ei tule minun saman ikäisen pienen lapsen selkänahasta.

Pekka ei ehkä ole yksi yhteen Maijan kanssa, mutta ihan yhtä lailla Villellä ja Konstalla on oikeus valita kaverinsa vapaa-ajalla, kuin minun Liisalla. Ap on tästä eri mieltä, ja ole vaan. Mutta välillä kannattaa koittaa sopeuttaa omaa toimintaa maailmaan, eikä vain ajatella että "kun minun mielipide on oikea". Entä jos maailma ei silti toimi niin?

Voi Ville parka.

Yritä kartoittaa mistä harrastuksesta lapsesi voisi olla kiinnostunut. Laita vaikka fb ryhmiin pyyntöjä leikkitreffeistä ym.

Apn aikomukset ihan hyviä, ja hyvä että ponnistelet ja tuet lasta etsimään kavereita. Nyt kuitenkin tekniikka vähän väärä.

Voisit myös yrittää saada toista sisrusta ottamaan lapsen mukaan.

Niin, minäkin Villen äitinä toivon että Pekka ja samanhenkiset saisivat ystäviä. Samalla toivon myös, että jos sosiaalisissa taidoissa on harjoittelemisen varaa, siihen tuettaisiin eikä ainakaan lakaistaisi asiaa maton alle. Pekkaa ei auta se, että vanhemmat kieltävät asian ja osoittelevat vain sormella toisten lasten virheitä.

Jos omat keinot eivät riitä, apua voi kysyä koululta (opettaja, terkkari, koulukuraattori, koulupsykologi). Nuo eivät ole mitään mörköjä, vaan mainioita matalan kynnyksen apuja ihan kenelle tahansa. Lapsi ei saa näistä mitään stigmaa, eikä teidän perhekään, jos sitä pelkää. Sen sijaan Pekka voisi saada välineitä toimia eri tilanteissa niin, että oleminen toisten kanssa helpottuisi. Se on Pekan etu ja kun niistä oikeuksista puhutaan, niin ihan sellainenkin.

Mä olen Villen äitinä ollut hämilläni Pekan äidin suorista kysymyksistä siitä, miksi Ville on mieluummin muiden kanssa. Olen pyydettäessä kertonut asiat, joita Ville on kertonut meille vanhemmille. Sen sijaan, että asioihin olisi jotenkin tartuttu, vastaukset ovat olleet kieltämistä ja puolustautumista - vaikka mitään syytä tälle ei ole. Totta kai on ikävää kuulla omasta lapsesta jotain ei niin mairittelevaa, mutta fakta on että näin me jokainen jossain kohtaa vaikka asiat ovatkin erilaisia.

Jos mun pitäisi lainata mieheni kuvitteellisia kalastusvermeitä kenelle tahansa, jäisi kyllä lainaamatta. Nehän on mieheni, ja olisivat todennäköisesti tärkeitä hänelle. En minäkään pitäisi siitä, että mieheni lainaisi jollekin lapselle tai aikuiselle minun harrastustarvikkeitani. En tiedä kalastuksesta oikeastaan mitään, mutta kai nekin välineet voivat maksaa ja vaikka eivät maksaisikaan, tärkeillä asioilla tapaa olla tunnearvoa. Tuon sijaan voisin hakea jonkun parin euron ongen motonetistä, siinä ei korkealta tipu vaikka meneekin rikki.

Villen äitinä tai isänä harkitsisin vakavasti lähestymiskiellon hankkimista tälle Pekan äidille koko perhettäni koskien. Tuohan on lapsen ahdistelua.

Jos nelosluokkalainen ei itse osaa sopia kaverimenoja, voi OPETTAA, ei tehdä puolesta. Kysyä kenen kanssa lapsi haluaisi olla vapaa-ajalla, mitä he ehkä tykkäisivät tehdä yhdessä, ja mitenköhän sen voisi muotoilla kaverille viestiksi tai kysyä koulussa. Ja jos tulee kovin monta ei:tä, niin sitten jutellaan että mistähän löytyisi sellaisia tyyppejä joiden kanssa löytyisi jotain yhteistä, onko se shakkikerho vai parkour.

Toki jos siltoja haluaa rakentaa ja alkuun auttaa, voi kertaluontoisesti kokeilla sitä että tarjoaa jonkun aikuista vaativan tekemisen jolloin aikuisten sopiminen onkin järkevää - että olisin viemässä meidän Perttua huomenna skeittiparkkiin (10 km päähän) ja se mietti että haluaisiko Verneri tulla mukaan.

Mutta jos teet puolesta, et anna oppia. Pari vuotta nuoremmat kaverit viittaa heikkoihin sosiaalisiin taitoihin. Mitäs kun ne nykyiset tokaluokkalaiset kasvaa nelosiksi ja tämä kutosluokkalainen edelleen operoi tokaluokkalaisen tasolla... koulukuraattorin kanssa voisi vaihtaa sanasen.

Aloittaja ei oo vissiin vastannut tähän harrastusryhmään ohjaamisasiaan mitään? Että miksei se käy? Miks täytyy olla kust se Ville ja Elias?

Novellisti iski taas

Kyllä voisi jokunen kommentoijakin mennä sosiaalisten taitojen kurssille: kritisoidaan, maalataan uhkakuvia, lyödään leimaa, arvostellaan, jopa diagnosoidaan, tuomitaan ja haukutaan. Missä kannustus, tsemppaus ja empatia. Niinpä. Sokea taluttaa sokeaa.

Vierailija kirjoitti:

Niin, minäkin Villen äitinä toivon että Pekka ja samanhenkiset saisivat ystäviä. Samalla toivon myös, että jos sosiaalisissa taidoissa on harjoittelemisen varaa, siihen tuettaisiin eikä ainakaan lakaistaisi asiaa maton alle. Pekkaa ei auta se, että vanhemmat kieltävät asian ja osoittelevat vain sormella toisten lasten virheitä.

Jos omat keinot eivät riitä, apua voi kysyä koululta (opettaja, terkkari, koulukuraattori, koulupsykologi). Nuo eivät ole mitään mörköjä, vaan mainioita matalan kynnyksen apuja ihan kenelle tahansa. Lapsi ei saa näistä mitään stigmaa, eikä teidän perhekään, jos sitä pelkää. Sen sijaan Pekka voisi saada välineitä toimia eri tilanteissa niin, että oleminen toisten kanssa helpottuisi. Se on Pekan etu ja kun niistä oikeuksista puhutaan, niin ihan sellainenkin.

Mä olen Villen äitinä ollut hämilläni Pekan äidin suorista kysymyksistä siitä, miksi Ville on mieluummin muiden kanssa. Olen pyydettäessä kertonut asiat, joita Ville on kertonut meille vanhemmille. Sen sijaan, että asioihin olisi jotenkin tartuttu, vastaukset ovat olleet kieltämistä ja puolustautumista - vaikka mitään syytä tälle ei ole. Totta kai on ikävää kuulla omasta lapsesta jotain ei niin mairittelevaa, mutta fakta on että näin me jokainen jossain kohtaa vaikka asiat ovatkin erilaisia.

Jos mun pitäisi lainata mieheni kuvitteellisia kalastusvermeitä kenelle tahansa, jäisi kyllä lainaamatta. Nehän on mieheni, ja olisivat todennäköisesti tärkeitä hänelle. En minäkään pitäisi siitä, että mieheni lainaisi jollekin lapselle tai aikuiselle minun harrastustarvikkeitani. En tiedä kalastuksesta oikeastaan mitään, mutta kai nekin välineet voivat maksaa ja vaikka eivät maksaisikaan, tärkeillä asioilla tapaa olla tunnearvoa. Tuon sijaan voisin hakea jonkun parin euron ongen motonetistä, siinä ei korkealta tipu vaikka meneekin rikki.

Se vaan, kun useimmiten sosiaalisesti kömpelöiden lasten vanhemmat ovat itsekin sellaisia eivätkä siten tunnista kömpelyyttä. Tunnen itsekin tällaisen lapsen. Vanhemmat olivat tulleet suurinpiirtein silmille, kun lapseni kaverin vanhemmat tästä kömpelön lapsen vanhemmille koittivat puhua. Mitään ongelmaa ei kuulemma lapsella ole ja kehotus hakea matalan kynnyksen apua oli hirvittävä loukkaus.