Vanhempien osuus lasten ystävyydessä?
Nyt kun koulut ovat taas alkaneet, päästään tutun ongelman äärelle. Koululaisten ystävyyssuhteisiin.
Meillä on kaksi lasta. Toisella pyyhkii kaveriasioissa hyvin ja onkin lähes aamusta iltaan menossa kavereiden kanssa vapaa-aikana. Koulupäivien jälkeiset illat täyttyy myös kavereiden kanssa olemisesta.
Sen sijaan toinen lapsemme ei jaa samaa kokemusta. Meinasin kirjoittaa että hän on jäänyt vähän yksin, mutta ei se oikeastaan niinkään ole. Koulussa esimerkiksi on kavereita, mutta ilmeisesti viettää siellä aikaansa lähinnä nuorempien kanssa. Ei itse koe asiaa mitenkään ongelmana mutta me vanhemmat tietysti toivottavaisiin että hyvä ystävä löytyisi omasta ikäluokasta.
Vapaa-ajalla seuraa löytyy myös omanikäisistä lapsista kunhan mä järjestän asian.
Välillä sovin jonkun toisen vanhemman kanssa, että lapsi y tulee meille kylään ja että meidän lapsi voi tulla heille kylään. Tavallaan pitäisi varmaan olla helpottunut mutta tämäkin on vähän ongelmallinen asia. Toisaalta meidän lapsi on koulussa (viime vuonna jo) joutunut kuulemaan harmittelua asiasta. Tyyliin, "Miten mun äiti nyt sopii kysymättä multa, olin jo sopinut että menen Eetulle pelaamaan". Ymmärrän kyllä spontaanin reaktion ja ehkä onkin ollut väärin sopia vanhempien kesken kysymättä lapsilta mutta taas mun mielestä vanhempihan nuo kaveriasiat hoitaa.
Tänä lukuvuonna, jota on tosin jatkunut vasta pari päivää ja huomenna lisää, on tullut mulle itselleni uusi asia. Tuttuun tapaan viestittelin yhdelle äidille sopiakseni lasten kyläilyistä. Tämä äiti vastasi että juttelee lapsensa kanssa ensin ja katsotaan sitten. Myöhemmin ilmoitti että lapsi oli ehtinyt sopia jo jonkun muun kanssa. Ehdotin sitten ihan tiettyä päivää jolloin lapset voisivat vuoroin olla vaikka meillä tai heillä, esim. maanantaisin. Tuon lapsen äiti laittoi, että tuon ikäiset (nelosluokkalaiset) sopii jo paljon keskenäänkin vanhemmilta varmistellen eikä oikein tunne oikeaksi hirveästi tässä vaiheessa ohjailla sitä, kenen kanssa lapsi on. Ja että meidän lapsi on tervetullut heille joku toinen kerta mutta heidän lapsi viettää aikaa mielummin muutaman muun kanssa eikä vanhemmat siksikään halua kiintiöidä jotain tiettyä päivää meidän lapselle.
Juttelin parin muun kanssa asiasta yleisluontoisesti ja ilmeisesti on ihan yleinen ajatus että ei enää vanhemmat sovi keskenään paitsi jos pitää miettiä kyytejä, ja vanhemmat ei tavallaan määrittele kenen kanssa ollaan ja kenen ei. Tavallaan ymmärrän tavallaan en.
Haluaisin ajatuksia. Siitä että lapsi viettää aikaa nuorempien kanssa, ja siitä sopiiko tuon ikäiset todellakin tai kuuluuko sopia, noin paljon keskenään.
Ymmärrän myös ei voi pakottaa- ajatuksen, mutta sitten en kuitenkaan. Miksi ei voi pakottaa? Eikö olisi kaikkien etu jos kaikki mahtuisivat mukaan?
Kommentit (312)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos kerta toisensa jälkeen toistuu tämä kuvio että vaikkapa Konsta,Ville ja Petteri haluavat pelata Fortnitea ja Pekka ei halua pelata niin ainako sitä pitää pelata. Tai tämä että jos pojat miettivät mitä tehdä ja jokainen ehdottaa jotain niin aina tehdään jotain muuta kuin mitä Pekka ehdotti
Jos porukka haluaa pelata Fortnitea, niin totta kai he pelaavat. Miten tämä on edes kysymys? Jos 40v Saija, Sirpa ja Siiri tykkäävät käydä yhdessä lenkillä ja joogassa, niin eihän siinä olisi mitään järkeä, että porukkaan liittyy Terhi, joka vaatii että muiden pitää alkaa toisinaan käydä kalassa, koska hän pitää kalastuksesta. Ei se niin mene, vaan Terhi voi etsiä kavereita, jotka myös tykkäävät kalastuksesta. Aina voi ehdottaa ja yrittää innostaa muut mukaan, mutta vapaa-ajalla ihmiset tekevät niitä asioita mistä nauttivat ja mitä haluavat tehdä, ei sitä mikä on jonkun toisen mielestä "reilua". Eri asia sitten koulussa ja ohjatussa kerho- ja harrastustoiminnassa.
Ei kun tietysti Terhi brändää kalastuksen Saijalle, Sirpalle ja Siirille uutena trendilajina. Hän kertoo, että kaikki aikaansa seuraavat naiset kalastavat. Lisäksi hän kehuu ystäviensä potentiaaliset kalamiestaidot maasta taivaaseen. Lisäksi hän vihjaa, että töissä heitä saatetaan pitää noloina, jos he eivät kalasta.
Terhi kun on sosiaalisesti lahjakas, juuri sellainen ihminen kuin palstamammojen ihanat ja taitavat lapset.
Itse asiassa tällä tavalla 3S:ää jopa saattaisi innostua kalaan. Valittamalla ja vaatimalla ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos kerta toisensa jälkeen toistuu tämä kuvio että vaikkapa Konsta,Ville ja Petteri haluavat pelata Fortnitea ja Pekka ei halua pelata niin ainako sitä pitää pelata. Tai tämä että jos pojat miettivät mitä tehdä ja jokainen ehdottaa jotain niin aina tehdään jotain muuta kuin mitä Pekka ehdotti
Jos porukka haluaa pelata Fortnitea, niin totta kai he pelaavat. Miten tämä on edes kysymys? Jos 40v Saija, Sirpa ja Siiri tykkäävät käydä yhdessä lenkillä ja joogassa, niin eihän siinä olisi mitään järkeä, että porukkaan liittyy Terhi, joka vaatii että muiden pitää alkaa toisinaan käydä kalassa, koska hän pitää kalastuksesta. Ei se niin mene, vaan Terhi voi etsiä kavereita, jotka myös tykkäävät kalastuksesta. Aina voi ehdottaa ja yrittää innostaa muut mukaan, mutta vapaa-ajalla ihmiset tekevät niitä asioita mistä nauttivat ja mitä haluavat tehdä, ei sitä mikä on jonkun toisen mielestä "reilua". Eri asia sitten koulussa ja ohjatussa kerho- ja harrastustoiminnassa.
Ei kun tietysti Terhi brändää kalastuksen Saijalle, Sirpalle ja Siirille uutena trendilajina. Hän kertoo, että kaikki aikaansa seuraavat naiset kalastavat. Lisäksi hän kehuu ystäviensä potentiaaliset kalamiestaidot maasta taivaaseen. Lisäksi hän vihjaa, että töissä heitä saatetaan pitää noloina, jos he eivät kalasta.
Terhi kun on sosiaalisesti lahjakas, juuri sellainen ihminen kuin palstamammojen ihanat ja taitavat lapset.
Itse asiassa tällä tavalla 3S:ää jopa saattaisi innostua kalaan. Valittamalla ja vaatimalla ei.
No eivät todellakaan innostuisi. Manipulointi on rasittavaa.
Yleensä lapset ihan luonnostaan hakeutuvat yhteen sellaisten kavereiden kanssa jotka ovat kiinnostuneet samanlaisista tekemisistä, ja joiden kanssa ns kemiat kohtaa. Ymmärretään toisiaan, ollaan samalla tasolla. Ei tarvitse riitaantua tekemisistä, kun se pointti on olla yhdessä juuri niiden kavereiden kanssa joiden seuraan on luonnollisesti ajautunut. Ap:n lapsen kohdalla tilanne on täysin teennäinen. Ap:n lapselle on tärkeää tehdä juuri haluamaansa asiaa sellaisten kavereiden kanssa jotka eivät halua samaa. Se jo itsessään on outoa. Kuten ap itsekin on huomioinut, nuo muut pojat sopeutuvat sulassa sovussa tekemisiinsä yhdessä innostuen, koska he haluavat olla yhdessä. He eivät koe luonnollista yhteyttä ap:n poikaan, vaan yhdessäolo hänen kanssaan on pakotettua ja vaatimusten värittämää. He eivät ole ilkeitä ap:n poikaa kohtaan, mutta varmasti hämmentyneitä kun hän ei osaa toimia kuten muut, ja hänen kokemusmaailmansa on täysin erilainen. Muut eivät tee isoa numeroa jos heidän ehdottama tekeminen torpataan, ap:n poika jumiutuu asiaan, ja vielä kotonakin murehtii sitä äidilleen, joka oikein ruokkii pojan käsitystä siitä että muut kohtelevat häntä jollain tavoin väärin, vaikka näin ei ollenkaan ole. Omalla toiminnallaan ap varmistaa että pojan kaverit kaikkoavat lopulta kokonaan. Ne nuoremmatkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos kerta toisensa jälkeen toistuu tämä kuvio että vaikkapa Konsta,Ville ja Petteri haluavat pelata Fortnitea ja Pekka ei halua pelata niin ainako sitä pitää pelata. Tai tämä että jos pojat miettivät mitä tehdä ja jokainen ehdottaa jotain niin aina tehdään jotain muuta kuin mitä Pekka ehdotti
Jos porukka haluaa pelata Fortnitea, niin totta kai he pelaavat. Miten tämä on edes kysymys? Jos 40v Saija, Sirpa ja Siiri tykkäävät käydä yhdessä lenkillä ja joogassa, niin eihän siinä olisi mitään järkeä, että porukkaan liittyy Terhi, joka vaatii että muiden pitää alkaa toisinaan käydä kalassa, koska hän pitää kalastuksesta. Ei se niin mene, vaan Terhi voi etsiä kavereita, jotka myös tykkäävät kalastuksesta. Aina voi ehdottaa ja yrittää innostaa muut mukaan, mutta vapaa-ajalla ihmiset tekevät niitä asioita mistä nauttivat ja mitä haluavat tehdä, ei sitä mikä on jonkun toisen mielestä "reilua". Eri asia sitten koulussa ja ohjatussa kerho- ja harrastustoiminnassa.
Ei kun tietysti Terhi brändää kalastuksen Saijalle, Sirpalle ja Siirille uutena trendilajina. Hän kertoo, että kaikki aikaansa seuraavat naiset kalastavat. Lisäksi hän kehuu ystäviensä potentiaaliset kalamiestaidot maasta taivaaseen. Lisäksi hän vihjaa, että töissä heitä saatetaan pitää noloina, jos he eivät kalasta.
Terhi kun on sosiaalisesti lahjakas, juuri sellainen ihminen kuin palstamammojen ihanat ja taitavat lapset.
Itse asiassa tällä tavalla 3S:ää jopa saattaisi innostua kalaan. Valittamalla ja vaatimalla ei.
No eivät todellakaan innostuisi. Manipulointi on rasittavaa.
Manipulointi on eri asia kuin muiden innostaminen. Opettajat, urheilussa valmentajat, töissä tiiminvetäjät, vanhemmat lastensa kanssa ja monet muut ihmiset saavat toiset innostumaan ja tekemään jotain ihan ilman manipulointia.
Minut laitettiin lapsena pakolla kaveriksi mitä kummallisille lapsille. No ne on kaikki nykyään mt, kuolleita, alkoholisteja tms Oli muuten hauska lapsuus. Olisin vaan halunnut touhuta yksin omiani.
Minulla on nyt kolmas- ja ekaluokkalainen lapsi. Ekaluokkalaisen kaveriasiat on ihan luonnollista sopia vielä vanhempien kanssa, toki sen mukaan kenen kanssa lapset itse haluavat. Kolmas luokkalaisen kanssa on jo vähän hankalampaa, kun välillä vanhemmat kysyy kaveritapaamisia ja välillä lapset sopii itse. Välillä ovat lapset itse sopineet että meille olisi kaveri tulossa, mutta ketään ei kuitenkaan tule. Olen yrittänyt lapselle sanoa, että ei ehkä saanut kyytiä. Olisi vähän tungettelevaa kysellä lapsen vanhemmilta perään. Ehkä ne kaveriasiat selkiytyy kun kasvavat isommiksi. Onneksi kuitenkin on kavereita, vaikka jokseenkin rasittavaa tämä kaveritapaamista sopiminen on. Josko sitten nelosluokkalaisena osaisi jo hoitaa täysin itse. Yritän kyllä jo nyt kannustaa siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myyminen tapahtuu niin, että pyritään parhaalla taidolla asettumaan toisen ihmisen asemaan ja mietitään, mikä motivoi juuri tämän ihmisen tekemään asian X. Mitä, miksi, miten - tiiviisti ja innostavasti.
Toiset osaavat tämän luonnostaan, mutta kaikkien kannattaa opetella, koska taidolla on paljon käytöä niin työssä kuin muussa elämässä.
Innostaminen voi tapahtua vaikka tarinan kautta. "Meillä oli veljen kanssa ihan sairaan hauskaa, kun leikittiin viime viikolla piilosta. Mä hihittelin piilossa vaikka kuinka pitkään, kun veli vaan pyöri ympäri pihaa huhuili. Voitasko mekin leikkiä piilosta?"
Tai voi käyttää sosiaalista painetta. "Kaikki kuudesluokkalaiset kuulemma leikkii iltaisin piilosta. Ne ei enää jaksa pelata Fortnitea. Pitäiskö meidänkin mennä piilosille, ettei kuudesluokkalaiset naura meidän Fortniten pelaamiselle?"
Tai voi kokeilla vaikka imartelua. "Ville mä olen kertonut kaikille, etät sä olet koulun paras etsijä, kun ollaan piilosilla. Oon varma, että et löydä mua, jos nyt leikitään."
En ole ap, enkä pidä hänenkään asennettaan mitenkään ongelmattomana. Mutta kyllä minua kylmää myös yllä oleva viesti. Manipulaatio esitetään muka sosiaalisena lahjakkuutena.
Okei, ehkä maailma sitten on sellainen, että työelämässä on hyvä osata vedota ihmisten turhamaisuuteen tai joukosta erottumisen pelkoon saadakseen heidät toimimaan haluamallaan tavalla. Mutta ystäväksi tai edes kaveriksi en haluaisi tuollaista tyyppiä. Ennemmin sellaisen, joka välillä aidosti ja vilpittömästi kysyisi: mitä sinulle kuuluu ja mitä sinä haluaisit kanssani tehdä?
Minun olisi pitänyt vääntää rautalangasta, että kyseessä on kärjistetty esimerkki.
Jokainen meistä haluaa oikeasti olla monopoli läheisilleen, jotain niin ihanaa ja erityistä, että omaa seuraansa ei joudu myymään.
Apn lapsen tapauksessa tämä ei toteudu. JOS ap haluaa auttaa lapsensa myymään oman seuransa ja tekemisensä vastahakoisille lapsille, tarvitaan tehokkaampia keinoja.
Ensimmäisenä ehdotin tarinan kautta "myyntiä". Se on paras tapa myydä, jos "tuote" on kiinnostava. Pitäisitkö itse manipulointina, jos ystävä kertoo elävästi hänelle tärkeästä asiasta ja itsekin siitä innostut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myyminen tapahtuu niin, että pyritään parhaalla taidolla asettumaan toisen ihmisen asemaan ja mietitään, mikä motivoi juuri tämän ihmisen tekemään asian X. Mitä, miksi, miten - tiiviisti ja innostavasti.
Toiset osaavat tämän luonnostaan, mutta kaikkien kannattaa opetella, koska taidolla on paljon käytöä niin työssä kuin muussa elämässä.
Innostaminen voi tapahtua vaikka tarinan kautta. "Meillä oli veljen kanssa ihan sairaan hauskaa, kun leikittiin viime viikolla piilosta. Mä hihittelin piilossa vaikka kuinka pitkään, kun veli vaan pyöri ympäri pihaa huhuili. Voitasko mekin leikkiä piilosta?"
Tai voi käyttää sosiaalista painetta. "Kaikki kuudesluokkalaiset kuulemma leikkii iltaisin piilosta. Ne ei enää jaksa pelata Fortnitea. Pitäiskö meidänkin mennä piilosille, ettei kuudesluokkalaiset naura meidän Fortniten pelaamiselle?"
Tai voi kokeilla vaikka imartelua. "Ville mä olen kertonut kaikille, etät sä olet koulun paras etsijä, kun ollaan piilosilla. Oon varma, että et löydä mua, jos nyt leikitään."
En ole ap, enkä pidä hänenkään asennettaan mitenkään ongelmattomana. Mutta kyllä minua kylmää myös yllä oleva viesti. Manipulaatio esitetään muka sosiaalisena lahjakkuutena.
Okei, ehkä maailma sitten on sellainen, että työelämässä on hyvä osata vedota ihmisten turhamaisuuteen tai joukosta erottumisen pelkoon saadakseen heidät toimimaan haluamallaan tavalla. Mutta ystäväksi tai edes kaveriksi en haluaisi tuollaista tyyppiä. Ennemmin sellaisen, joka välillä aidosti ja vilpittömästi kysyisi: mitä sinulle kuuluu ja mitä sinä haluaisit kanssani tehdä?
Minun olisi pitänyt vääntää rautalangasta, että kyseessä on kärjistetty esimerkki.
Jokainen meistä haluaa oikeasti olla monopoli läheisilleen, jotain niin ihanaa ja erityistä, että omaa seuraansa ei joudu myymään.
Apn lapsen tapauksessa tämä ei toteudu. JOS ap haluaa auttaa lapsensa myymään oman seuransa ja tekemisensä vastahakoisille lapsille, tarvitaan tehokkaampia keinoja.
Ensimmäisenä ehdotin tarinan kautta "myyntiä". Se on paras tapa myydä, jos "tuote" on kiinnostava. Pitäisitkö itse manipulointina, jos ystävä kertoo elävästi hänelle tärkeästä asiasta ja itsekin siitä innostut?
Jep. Esimerkki:
Pyydän kaveria keikalle kanssani. Ystävä ei innostu. Tenttaamalla miksi ei, päädyn itse puolustuskannalle ja tunnelma ei ainakaan parane. Vastoin mitä ihmiset väittää, oikeasti päätökset tehdään enimmäkseen tunteella. Tämän tietää kuka tahansa markkinointia, myyntiä tai viestintää opiskellut tai tehnyt. Siksi tunnelma on tärkeää. Sen sijaan voin kertoa kuinka mahtavaa heidän viime keikallaan oli, voin kehua keikkapaikkaa, voin näyttää videoklippejä. Voin jopa luvata tarjota drinksut tai järjestää lastenvahdin, jos tarpeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myyminen tapahtuu niin, että pyritään parhaalla taidolla asettumaan toisen ihmisen asemaan ja mietitään, mikä motivoi juuri tämän ihmisen tekemään asian X. Mitä, miksi, miten - tiiviisti ja innostavasti.
Toiset osaavat tämän luonnostaan, mutta kaikkien kannattaa opetella, koska taidolla on paljon käytöä niin työssä kuin muussa elämässä.
Innostaminen voi tapahtua vaikka tarinan kautta. "Meillä oli veljen kanssa ihan sairaan hauskaa, kun leikittiin viime viikolla piilosta. Mä hihittelin piilossa vaikka kuinka pitkään, kun veli vaan pyöri ympäri pihaa huhuili. Voitasko mekin leikkiä piilosta?"
Tai voi käyttää sosiaalista painetta. "Kaikki kuudesluokkalaiset kuulemma leikkii iltaisin piilosta. Ne ei enää jaksa pelata Fortnitea. Pitäiskö meidänkin mennä piilosille, ettei kuudesluokkalaiset naura meidän Fortniten pelaamiselle?"
Tai voi kokeilla vaikka imartelua. "Ville mä olen kertonut kaikille, etät sä olet koulun paras etsijä, kun ollaan piilosilla. Oon varma, että et löydä mua, jos nyt leikitään."
En ole ap, enkä pidä hänenkään asennettaan mitenkään ongelmattomana. Mutta kyllä minua kylmää myös yllä oleva viesti. Manipulaatio esitetään muka sosiaalisena lahjakkuutena.
Okei, ehkä maailma sitten on sellainen, että työelämässä on hyvä osata vedota ihmisten turhamaisuuteen tai joukosta erottumisen pelkoon saadakseen heidät toimimaan haluamallaan tavalla. Mutta ystäväksi tai edes kaveriksi en haluaisi tuollaista tyyppiä. Ennemmin sellaisen, joka välillä aidosti ja vilpittömästi kysyisi: mitä sinulle kuuluu ja mitä sinä haluaisit kanssani tehdä?
Minun olisi pitänyt vääntää rautalangasta, että kyseessä on kärjistetty esimerkki.
Jokainen meistä haluaa oikeasti olla monopoli läheisilleen, jotain niin ihanaa ja erityistä, että omaa seuraansa ei joudu myymään.
Apn lapsen tapauksessa tämä ei toteudu. JOS ap haluaa auttaa lapsensa myymään oman seuransa ja tekemisensä vastahakoisille lapsille, tarvitaan tehokkaampia keinoja.
Ensimmäisenä ehdotin tarinan kautta "myyntiä". Se on paras tapa myydä, jos "tuote" on kiinnostava. Pitäisitkö itse manipulointina, jos ystävä kertoo elävästi hänelle tärkeästä asiasta ja itsekin siitä innostut?
Jep. Esimerkki:
Pyydän kaveria keikalle kanssani. Ystävä ei innostu. Tenttaamalla miksi ei, päädyn itse puolustuskannalle ja tunnelma ei ainakaan parane. Vastoin mitä ihmiset väittää, oikeasti päätökset tehdään enimmäkseen tunteella. Tämän tietää kuka tahansa markkinointia, myyntiä tai viestintää opiskellut tai tehnyt. Siksi tunnelma on tärkeää. Sen sijaan voin kertoa kuinka mahtavaa heidän viime keikallaan oli, voin kehua keikkapaikkaa, voin näyttää videoklippejä. Voin jopa luvata tarjota drinksut tai järjestää lastenvahdin, jos tarpeen.
Jatkan vielä. Jos ystävä silti kieltäytyy, pitää ymmärtää myös lopettaa ajoissa, jos aikoo ystävän pitää. Tässä ap:lla on ongelmia. Silloin vaihtoehdoikseni jää etsiä toinen ystävä seuraksi, mennä yksin tai jättää menemättä. En voi pakottaa ystävää seuraksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myyminen tapahtuu niin, että pyritään parhaalla taidolla asettumaan toisen ihmisen asemaan ja mietitään, mikä motivoi juuri tämän ihmisen tekemään asian X. Mitä, miksi, miten - tiiviisti ja innostavasti.
Toiset osaavat tämän luonnostaan, mutta kaikkien kannattaa opetella, koska taidolla on paljon käytöä niin työssä kuin muussa elämässä.
Innostaminen voi tapahtua vaikka tarinan kautta. "Meillä oli veljen kanssa ihan sairaan hauskaa, kun leikittiin viime viikolla piilosta. Mä hihittelin piilossa vaikka kuinka pitkään, kun veli vaan pyöri ympäri pihaa huhuili. Voitasko mekin leikkiä piilosta?"
Tai voi käyttää sosiaalista painetta. "Kaikki kuudesluokkalaiset kuulemma leikkii iltaisin piilosta. Ne ei enää jaksa pelata Fortnitea. Pitäiskö meidänkin mennä piilosille, ettei kuudesluokkalaiset naura meidän Fortniten pelaamiselle?"
Tai voi kokeilla vaikka imartelua. "Ville mä olen kertonut kaikille, etät sä olet koulun paras etsijä, kun ollaan piilosilla. Oon varma, että et löydä mua, jos nyt leikitään."
En ole ap, enkä pidä hänenkään asennettaan mitenkään ongelmattomana. Mutta kyllä minua kylmää myös yllä oleva viesti. Manipulaatio esitetään muka sosiaalisena lahjakkuutena.
Okei, ehkä maailma sitten on sellainen, että työelämässä on hyvä osata vedota ihmisten turhamaisuuteen tai joukosta erottumisen pelkoon saadakseen heidät toimimaan haluamallaan tavalla. Mutta ystäväksi tai edes kaveriksi en haluaisi tuollaista tyyppiä. Ennemmin sellaisen, joka välillä aidosti ja vilpittömästi kysyisi: mitä sinulle kuuluu ja mitä sinä haluaisit kanssani tehdä?
Minun olisi pitänyt vääntää rautalangasta, että kyseessä on kärjistetty esimerkki.
Jokainen meistä haluaa oikeasti olla monopoli läheisilleen, jotain niin ihanaa ja erityistä, että omaa seuraansa ei joudu myymään.
Apn lapsen tapauksessa tämä ei toteudu. JOS ap haluaa auttaa lapsensa myymään oman seuransa ja tekemisensä vastahakoisille lapsille, tarvitaan tehokkaampia keinoja.
Ensimmäisenä ehdotin tarinan kautta "myyntiä". Se on paras tapa myydä, jos "tuote" on kiinnostava. Pitäisitkö itse manipulointina, jos ystävä kertoo elävästi hänelle tärkeästä asiasta ja itsekin siitä innostut?
Jep. Esimerkki:
Pyydän kaveria keikalle kanssani. Ystävä ei innostu. Tenttaamalla miksi ei, päädyn itse puolustuskannalle ja tunnelma ei ainakaan parane. Vastoin mitä ihmiset väittää, oikeasti päätökset tehdään enimmäkseen tunteella. Tämän tietää kuka tahansa markkinointia, myyntiä tai viestintää opiskellut tai tehnyt. Siksi tunnelma on tärkeää. Sen sijaan voin kertoa kuinka mahtavaa heidän viime keikallaan oli, voin kehua keikkapaikkaa, voin näyttää videoklippejä. Voin jopa luvata tarjota drinksut tai järjestää lastenvahdin, jos tarpeen.Jatkan vielä. Jos ystävä silti kieltäytyy, pitää ymmärtää myös lopettaa ajoissa, jos aikoo ystävän pitää. Tässä ap:lla on ongelmia. Silloin vaihtoehdoikseni jää etsiä toinen ystävä seuraksi, mennä yksin tai jättää menemättä. En voi pakottaa ystävää seuraksi.
TÄMÄ!!!
Ja muuten tällainen ihminen, joka hampaat irvessä innostaa ja tsemppaa ja tekee töitä saadakseen tilanteet menemään haluamaansa suuntaan, onkin yllättävän lahjaton silloin kun hänen itsensä pitäisi joustaa.