En saa aikaiseksi mitään kun mies on kotona

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tuntuu kuvittelevan, että ollessani kotona olen koko ajan olemassa häntä varten. Hän tuntuu kuvittelevan, että jos hänelle tulee mieleen joku ajatus, niin olen koska vain innoissani kuuntelemaan sen ajatuksen ja vastaamaan siihen, vaikka tekisin muuta. Hän kyttää koko ajan tekemisiäni eli että mitä pyykkiä laitan pesuun, jos pesen käsin pyykkiä mitä pesen, jos laitan ruokaa mitä laitan ja miten, jos tulin kaupasta ja tyhjennän kauppakassia kyttää vieressä mitä ostin. Hän kyttää missä huoneessa olen ja miksi. Syytä tähän en tiedä. Häntä ei nimittäin kiinnosta mitä teen kotona kun hän ei itse ole kotona eikä häntä juuri kiinnosta missä tai kenen kanssa olen kun en ole kotona. 

Kuin lapsi kyttäisi äidin tekemisiä? Itse en kytännyt äitiäni mutta kai joku voi ajatella että hoitaja ja viihdyttäjä voi kohta tehdä jonkun palveluksen.

Vierailija kirjoitti:

Ihana asua ilman kumppania. Lapset aikuisia. Itse nuori, N43.

TÄtä kuulkaas arvostaa. Kokatakaan ei tarvitse.

Sama täällä! Ihanaa! En edes halua kumppania kun nyt piiiitkästä aikaa olen yksin. Voi olla ja mennä miten huvittaa. Lapset 20v ja 23v ja itse olen sinkku 44 v! Tehkää lapset nuorena, niin sitten on kiva kun on vielä omaa elämää suht nuorena. Kamalaa kun nelikymppiset tekevät lapsia.. Mummoikäinen sitten kun lapset ovat aikuisia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihana asua ilman kumppania. Lapset aikuisia. Itse nuori, N43.

TÄtä kuulkaas arvostaa. Kokatakaan ei tarvitse.

Sama täällä! Ihanaa! En edes halua kumppania kun nyt piiiitkästä aikaa olen yksin. Voi olla ja mennä miten huvittaa. Lapset 20v ja 23v ja itse olen sinkku 44 v! Tehkää lapset nuorena, niin sitten on kiva kun on vielä omaa elämää suht nuorena. Kamalaa kun nelikymppiset tekevät lapsia.. Mummoikäinen sitten kun lapset ovat aikuisia. 

Valitettavasti neitseellinen sikiäminen ei onnistu. Muuten olisin minäkin tehnyt lapsen parikymppisenä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole tuollaista. Mikä ihmeen ilmiö tuo on, kun se tuntuu olevan niin monella? Mistä se voi johtua?

Minulla se johtuu siitä, että mies ei ole aikaansaava/toimelias ja minä olen, ja silloin kun se hieroituu naamaan, se tuntuu vähän epäreilulta. Kun minä olen yksin, se ei ole ongelma, mutta kun mies on kotona, se toisen makoilu ja jumittaminen sohvalla vie innostuksen omasta aikaansaamisesta kun tuntuu ettei se ole ihan reilua että minä siivoan, kokkaan, pesen pyykit ja hoidan kaikki lasten jutut toisen maatessa toimettomana. Eri asia jos saisi hommata ihan vain omia projektejaan. 

Älä runkkaa salaa vaan anna miehen hoitaa :) Tiedän tunteen... Menee huonommaksi jos et myönnä

Miehen näkökulmasta: jos haluat että mies siivoaa jälkensä esimerkiksi ruoanlaiton jälkeen: älä kommentoi jokaista yksityiskohtaa minkä hän teki eri tavalla kuin olisit tehnyt tai oletit hänen tekevän. 

Toisinpäin: mulle vaimo välillä kommentoi kuinka tiskipöydällä on taas paljon asioita. No, kun olen ensimmäistä kertaa niitä kokoamassa niin "pitäiskö niiden antaa liota vähän" ja tilanne jää siihen että hän niitä kuitenkaan nosta koneeseen tai edes pyydä että minä sen tekisin.  Turhauttavaa toisinaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihana asua ilman kumppania. Lapset aikuisia. Itse nuori, N43.

TÄtä kuulkaas arvostaa. Kokatakaan ei tarvitse.

Sama täällä! Ihanaa! En edes halua kumppania kun nyt piiiitkästä aikaa olen yksin. Voi olla ja mennä miten huvittaa. Lapset 20v ja 23v ja itse olen sinkku 44 v! Tehkää lapset nuorena, niin sitten on kiva kun on vielä omaa elämää suht nuorena. Kamalaa kun nelikymppiset tekevät lapsia.. Mummoikäinen sitten kun lapset ovat aikuisia. 

Tehkää lapset nuorena? Kamalaa kun nelikymppiset tekevät lapsia? Ei ihme että olet sinkku. 

Täällä vähän sama, minun pitäisi olla lähes kaikessa katalysaattori että asioita alkaisi tapahtumaan. Miehen oma äiti on introvertti kodinhengetär, jonka kaikki 4 aikuista lasta ovat heti lapsuudenkotiin tullessaan täysylläpidettäviä. Kaikki vain lysähtävät sohvalle, en ole kuullut heistä kenenkään yli 10v aikana kysyneen tarvitseeko auttaa missään. Anoppi on juuri sellainen joka aistii kaikkien eleet ja henkäykset seinienkin takaa.

Voisin ottaa justiinan roolin kodissamme, se vaan että mies ei toteuta pyyntöjä ja suuttuu jos yhtään komennan tai neuvon. Juuri kun tuli sadekuuro vähän aikaa sitten ja hän käväisi ulkona, pyysin että ottaa lapsen nukenrattaat samalla sisälle suojaan ja kuivumaan. "Ne on jo kastuneet ei voi mitään" taisi olla kommentti. Minä sitten lähdin erikseen ulos pelastamaan nukenrattaat, ulkotuolien pehmusteet, pari muuta lasten lelua ja laitoin pari ämpäriä sadeveden keruuseen kukkien kastelua varten. Nurmikkoalueemme on pieni, viikko sitten se oli kasvanut hyvin ja pyysin jos hän leikkaisi nurmen. Itse olen siis loppuraskaana ja silloin olin kuumeessa poskiontelontulehduksesta. "Ei sitä tarvi vielä leikata, antaa vaan kasvaa" -nurmi oli jo taipumassa. Kävin sitten itse hurauttamassa nurmen illalla vähän kröhien ja happea haukkoen samalla.

Mies on myös impulsiivinen, esimerkiksi rahankäytössä. Tienaan hieman miestä paremmin, mutta hänellä on moninkertaisesti velkaa minuun verrattuna. Eli säästäisi arjessa rahaakin jos osaisi miettiä ruokansa ennakkoon. Minä olen silloin tällöin laittanut yhteiselle tilillemme hieman ylimääräistä asuntovelan lyhennysmäärän lisäksi, jos tulee äkillisiä yhteisiä hankittavia. Käytännössä hän tilaa meille pizzat käyttäen tämän tilin ylimääräisiä rahoja "koska siellä näkyy nyt olevan muutama kymppi ylimääräistä" ja minä ostan omista rahoista meille käyttötarvikkeita. Homma etenee niin, että ehdotan että eikö tuollaiset puutarhatuolit olisikin käteviä etupihalle. Vastauksena tulee vain jotain passiivista muminaa ja mitään ei tapahdu. Mietin asiaa itsekseni pari päivää ja käyn sitten ostoksilla, en jaksa alkaa vääntämään ja patistamaan taas kerran, koska mies pitäisi suunnilleen raahata huonekaluliikkeeseen ja siellä hän vaan raahustaa tuijottaen puhelintaan. Sitten huomaan kuinka arjessa mieskin käyttää näitä tuoleja aktiivisesti, eli oli ihan hyötyostos. Ostan myös kaikki lapsemme vaatteet ja 95% leluista. Laitan myös silloin tällöin lapsen osakesäästötilille rahaa. Mies taas ostaa itselleen jotain kivaa jos sattuu velkojen maksun jälkeen jotain jäämään käteen tai tarjoaa kavereilleen asioita. Että kun suututti kun mies meni ostamaan lapselle sinne tultua 100e osinkoja jotain paskaosakkeita tällä summalla ja vuoden kuluttua näiden arvosta oli sulanut yli 90%. Mielestäni olemme jutelleet monta kertaa ettei noin pienellä summalla kannata ostaa ja toisekseen kun kyse lapsen pitkäaikaisesta tilistä, kannataa valikoida mieluummin jotain vakaatuottoista kuin jotain ihme riskiviritelmiä. Mutta kai se impulsiivisuus taas sitten iski järjen sijasta. Vai saako mielihyvää kun kyse ei ole hänen omista rahoistaan vaan sabotoi toisen omaa.

Mies myös helposti latistaa jos innostun jostain eikä tue. Sitten jos olen kipeä niin ei tsemppaa ja kompensoi, vaan ottaa  "taidan olla itsekin vähän kipeä"-asenteen ja menee makoilemaan puhelin kädessä. 

Olen kyllä haaveillut pariin kertaan oman piilopirtin ostosta tai "oman elämän uudelleenalkamisesta" kun lapset on saatu pesästä :) 

En jaksa kahlata koko ketjua. Löytyikö tähän selittävä tekijä, nimi ilmiölle? Kärsin tästä ihan samasta ja haluaisin tietää mistä tämä johtuu. Onko osa samaa ilmiötä, että yksin ollessani tanssin, laulan ja hymyilen, mutta kun mies on kotona niin on vaikea olla oma itsensä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihana asua ilman kumppania. Lapset aikuisia. Itse nuori, N43.

TÄtä kuulkaas arvostaa. Kokatakaan ei tarvitse.

Sama täällä! Ihanaa! En edes halua kumppania kun nyt piiiitkästä aikaa olen yksin. Voi olla ja mennä miten huvittaa. Lapset 20v ja 23v ja itse olen sinkku 44 v! Tehkää lapset nuorena, niin sitten on kiva kun on vielä omaa elämää suht nuorena. Kamalaa kun nelikymppiset tekevät lapsia.. Mummoikäinen sitten kun lapset ovat aikuisia. 

Tehkää lapset nuorena? Kamalaa kun nelikymppiset tekevät lapsia? Ei ihme että olet sinkku. 

Sinulla näyttää olevan lukemisen ymmärryksessä ongelmia. Selkeästi kirjoitin että en edes halua kumppania, siksi olen sinkku! Ja Minä Erosin lasteni isästä, koska hän oli väkivaltainen kun joi. Minulla on ollut eron jälkeen muutamia lyhyempiä suhteita, joita en ole kuitenkaan lapsilleni esitellyt. Olen kuitenkin todennut että näin on nyt juuri just hyvä! Prioriteettini oli että kasvatan lapset aikuisiksi ja hyvin pärjääviksi kansalaisiksi, ja tein sen vieläpä yksin, ja sitten on minun aikani! Ihanaa kun on ystäviä keiden kanssa viettää aikaa. Ja lasten tottakai kun omilta työkiireiltään ehtivät.

Ongelma voi löytyä peiliin katsomalla. Usein olen nähnyt, että omaa elämää kaivannut eron jälkeen alkaa kuumeisesti etsimään seuraa. Tinderi laulaa ja seuralaiset vaihtuvat tiheään.  On säälittänyt tällaisen henkilön lapset, kun joutuvat tutustumaan isäpuoliin tiheään. Lapset kyllä ymmärtävät missä ovat vanhemman arvoasteikolla. Kannattaisi odotella vähän lasten kasvamista, ennen kuin antaa kiiman viedä mennä mennessään. Viimeistään murrosiässä tällainen vanhempi kerää satoa omasta vanhemmuudestaan. Mistäkö tiedän? Olen tällaisen vanhemman lapsi, joka eron jälkeen tavoitteli menetettyä, tai omasta mielestään isäni kanssa parisuhteelle menettämäänsä aikaa. Toki näinä aikoina, jolloin itsensä toteuttaminen on hyveistä suurin on tällainen vääränlaista puhetta. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että toteuttamalla itseäsi saatat uhrata kunnioituksesi vanhempana. 

Vierailija kirjoitti:

En jaksa kahlata koko ketjua. Löytyikö tähän selittävä tekijä, nimi ilmiölle? Kärsin tästä ihan samasta ja haluaisin tietää mistä tämä johtuu. Onko osa samaa ilmiötä, että yksin ollessani tanssin, laulan ja hymyilen, mutta kun mies on kotona niin on vaikea olla oma itsensä?

Löytyi. Syynä on yksinkertaisesti miesviha.

Onko mies koko ajan  ilosauva pystyssä perässäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihana asua ilman kumppania. Lapset aikuisia. Itse nuori, N43.

TÄtä kuulkaas arvostaa. Kokatakaan ei tarvitse.

Sama täällä! Ihanaa! En edes halua kumppania kun nyt piiiitkästä aikaa olen yksin. Voi olla ja mennä miten huvittaa. Lapset 20v ja 23v ja itse olen sinkku 44 v! Tehkää lapset nuorena, niin sitten on kiva kun on vielä omaa elämää suht nuorena. Kamalaa kun nelikymppiset tekevät lapsia.. Mummoikäinen sitten kun lapset ovat aikuisia. 

Tehkää lapset nuorena? Kamalaa kun nelikymppiset tekevät lapsia? Ei ihme että olet sinkku. 

Sinulla näyttää olevan lukemisen ymmärryksessä ongelmia. Selkeästi kirjoitin että en edes halua kumppania, siksi olen sinkku! Ja Minä Erosin lasteni isästä, koska hän oli väkivaltain

Tyhmä olet ollut kun olet tehnyt lapsesi tuollaisen miehen kanssa. Ymmärryksessäsi on vikaa. Hah. 

Olen itse myös kärsinyt elämässäni miesten energiasyöppöydestä. Mutta olen huomannut että siitä on mahdollista päästä eroon. Älä anna energiaasi toiselle vapaasti ahmittavaksi. Itse huomasin suhteessa että jos luin vaikka kirjaa oli jatkuvasti miehellä asiaa. Kun lopetin lukemisen kuunnellakseni saattoi mies kesken juttuaan häipyä toiseen huoneeseen jatkaen puhettaan. Huomasin äkisti että olin lopettanut lukemisen ja seurasin häntä kodissa edestakaisin. kun vihdoin pääsin takaisin lukemaan mies häiritsi taas jo parin minuutin kuluttua omilla ei kovin tärkeillä asioillaan. Viesti minulle oli selkeä: en olisi saanut lukea kirjaa, vasn olisi jatkuvasti pitänyt keskittyä mieheen. Rupesin tekemään niin että kun keskeytti lukemusen en enää noussut sohvalta ja kysyin lopulsi vielä et oliko muuta? ettei tarvi sit ainakaan tuntiin häiritä. Eli otin aktiivisesti omaa tilaa takaisin. Ja myös kun kavereiden kanssa niin puhelimen voi laittaa äänettömälle ja soittaa takaisin kun on hyvä hetki. Jos mies ei halua lopettaa puhelua järkevissä ajoin. Sanoo nopeasti vähän hädissään et nyt pitää lopettaa moikka! Aivan kuin olisi tapahtunut jotain erityistä. Sitähän sitten kotiin tullessa tivataan et mitä tapahtui, mutta rauhassa vaan vastaa ettei mitään erityistä. ja jos vielä jotain utelee niin sanoo ettei muista tollasta tilannetta. Antaa siis samaa läkett takasin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihana asua ilman kumppania. Lapset aikuisia. Itse nuori, N43.

TÄtä kuulkaas arvostaa. Kokatakaan ei tarvitse.

Sama täällä! Ihanaa! En edes halua kumppania kun nyt piiiitkästä aikaa olen yksin. Voi olla ja mennä miten huvittaa. Lapset 20v ja 23v ja itse olen sinkku 44 v! Tehkää lapset nuorena, niin sitten on kiva kun on vielä omaa elämää suht nuorena. Kamalaa kun nelikymppiset tekevät lapsia.. Mummoikäinen sitten kun lapset ovat aikuisia. 

Tehkää lapset nuorena? Kamalaa kun nelikymppiset tekevät lapsia? Ei ihme että olet sinkku. 

Sinulla näyttää olevan lukemisen ymmärryksessä ongelmia. Selkeästi kirjoitin että en edes halua kumppania, siksi olen sinkku! Ja Minä

No voi sua reppanaa. Hyvä yritys, mutta ei sekään onnistunut sulta. Et ymmärrä mitä luet etkä myös sitäkään että ihmiset saattavat muuttua ajan saatossa olosuhteiden vuoksi. Jos lasket taaksepäin, (jos siis osaat), niin aikaa on kulunut reilusti ensitaapaamisesta, avioliittoon, lastenhankintaan. Ei ex aina ollut kusipää vaan hänestä tuli kusipää kun työt lähti alta, jäi työttömäksi ja rupesi alko maistua. Siinä ei lapset, vaimo eikä perhearki enää kiinnostanut. Aikani kattelin, mutta kun ei muutosta tapahtunut ukko sai häipyä ja pysyä poissa ha hyvä niin!

Sama juttu. Miehen työmatkoilla ollessa teen kaikenlaista ja energiaa riittää. Hänen kotona ollessa olen huomattavasti väsyneempi. 

Mies kyllä silloin tällöin osallistuisi juttuihin ihan innokkaastikin omatoimisesti, (en jaksa erikseen pyytää mitään, vaan teen itse) mutta tuuliviirinä toisaalta on sanonut myös, että mun touhuilut ahdistaa sitä, koska tulee tunne, että olisi pakotettu osallistumaan. Eli kun imuroin hänen läsnäollessaan, hän on vaivautunut, koska ei itse tee mitään. Olen sanonut, että valitettavasti koti ei pyöri hänen mielitekojensa ympärillä, että lähtee sitten vaikka harrastuksiinsa, jos imurointi ahdistaa, mutta onhan se tehtävä.

Joku kertoi tuosta omanajan, esim. lukemisen keskeyttämisestä, tuttua. Saan jopa joskus kuulla, että "tunnelma on jäinen tai ikävä", kun en ole juttelemassa ja viihdyttämässä, vaan keskityn omiin juttuihini. Toisaalta, hänen omia juttuja ei parane keskeyttää. Tuntuu, että kaikki tekeminen pitäisi ajoittaa hänen mielitekojensa ja tunneailahtelujen mukaan imuroinnista lukemiseen. 

Miksi miehet tuntuvat kuvittelevan olevansa kaiken napa? Meillä ei ole lapsia, mutta joudun silti käyttämään vessakikkaa, jotta saan hetken rauhaa. Nytkin kirjoittelen vessassa :D

Olen miettinyt, voisiko tämä kokonaisuutena olla se syy, miksi seksikin vähän haljuuntuu? (Kyllä sitä on, mutta intohimoa toivoisin lisää) Kuka sitä kaitsettavastaan tai huollettavastaan sillä tavoin kiinnostuu - sehän on hieman luonnon vastaista.

Miehen ollessa kotona teemme hommia yhdessä. Myös yhdessä lähdetään salille, kävelylle tai pyöräilemään. 

Vierailija kirjoitti:

En jaksa kahlata koko ketjua. Löytyikö tähän selittävä tekijä, nimi ilmiölle? Kärsin tästä ihan samasta ja haluaisin tietää mistä tämä johtuu. Onko osa samaa ilmiötä, että yksin ollessani tanssin, laulan ja hymyilen, mutta kun mies on kotona niin on vaikea olla oma itsensä?

Minulla on nuo molemmat, joten kyllä kyse on tosiaan samasta ilmiöstä. 

On todella vaikea sanoa, mistä se energian häviäminen miehen kanssa yhdessä johtuu. Jokin osa aivoista vain jatkuvasti on tietoinen siitä, että paikalla on muita ja huomioi ne muut jotenkin. Tästä syystä ei olisi pitänyt ottaa koiraakaan.

Tuttua, niin tuttua monet asiat tässä ketjussa! 



Itse olen kääntänyt tämän jo hieman päälaelleen 15 v. suhteen aikana. Ennen jumitin itsekin päämäärättömästi tietokoneella netissä surffaillen, koska en viitsinyt höösätä ympäriinsä, kun mieskin vain tuijotti telkkaria. Ruoka piti tietysti joskus tehdä ja siivotakin, nämä hoidettiin yhdessä tai erikseen, milloin mitenkin. Sitten ajattelin, että kyllä voin ja saan tehdä omassa kotonani niitä juttuja mitä tekisin muutenkin; aloin tekemään isompia siivous- ja järjestelyprojekteja, maalasin ja päällystin huonekaluja, lajittelin ja kuvasin tavaraa kirpparille. Jotenkin mies alussa protestoi, mutta olen tehnyt tuota niin kauan, että on kai tottunut jo. Nykyään tilanne on yleensä se, että minä puuhaan kaikenlaista ja mies istuu edelleen sohvalla tuijottaen jotain pelejään ja ohjelmiaan.



Toinen juttu on se, että en ole itse katsonut juurikaan telkkaria (tai kuunnellut radiota) 15 vuoteen, koska suhteen alkuvaiheessa mies arvosteli ohjelmia ja musiikkia, joita katsoin/kuuntelin. Television katselun olen lopettanut käytännössä kokonaan, koska en edes tiedä mitä ohjelmia sieltä nykyään tulee miehen hallinnoidessa tv:ltä ja kaukosäätimiä, ja radion/musiikkin käännän pois yleensä kun mies tulee kotia (en jaksa sitä valitusta, että "nyt ei jaksa kuunnella tuota paskaa". Hän kyllä on kuunnellut omia musiikkejaan ja katsellut omia ohjelmiaan koko suhteen ajan.



Lisäksi on vielä nämä tekniset ongelmat; kaikenlaiset lomakkeet, hakemukset ym. joita netissä täytyy täyttää. Mies periaatteessa osaa itse, mutta AINA hänelle tulee kuitenkin jokin ongelma, johon tarvitsee minun apuani. Meillä on hieman erilaiset rytmit, ja yleensä joudun selvittämään näitä juuri kun olen saanut silmäni auki (en edes kahvikupillista juotua), koska illalla hän on niin poikki, ettei enää jaksa k.o. juttuja hoitaa.



Tuttua myös tuo lukemisen keskeyttäminen ja huomion varastaminen! Yleensä yritän hiipiä herättyäni lukemaan rauhassa lehteä, mutta mies on heti selittämässä omia asioitaan ja ongelmiaan. Yleensä hän selittää niitä olohuoneesta käsin ja itse yritän keittiössä keskittyä lehteen. En oikein kuule toiseen huoneeseen, mitä hän sanoo (tai vaatii ratkaisua johonkin tekniseen ongelmaan juuri sillä hetkellä), ja kohta huomaan olevani taas olohuoneessa kuuntelemassa ja/tai auttamassa häntä.

Välillä olen miettinyt, onko mies nepsy (autismi, add, adhd tms.), mutta tämän ketjun perusteella vaikuttaisi melkein kaikki miehet olevan nepsyjä tai ainakin jonkin diagnoosin omaavia, että enpä sitten tiedä :D

Tämän tekstin kirjoitettuani ihmettelen, miten olen jaksanut tällaista näinkin kauan. Taitaa olla aika tehdä asialle jotakin!