En saa aikaiseksi mitään kun mies on kotona

Kun toinen puoliso on aivokuollut, toisenkin on vaikeaa elää.

Sattui silmiin tämä vanha jutustelu. Näin miehenpuolena ihmettelen sitä, että niin monet kertovat miehen olevan liian laiska - ei auta siivouksessa tai pyykkien kanssa jne. Ymmärrän hyvin, jos sellainen tekee vaisun olon ja vie motivaation touhuamisesta. Jos tunnet joutuvasi yksi tekemään kaiken raskaan homman siis.

Mutta asia voi mennä toisinkin päin?

Rakas vaimokultani muutti pois jo monta vuotta sitten. Iski niin kova masennus, ettei jaksanut pysyä kotona. Saattaa olla hiukan sukua tuolle teidän masennuksellenne, ja olen usein jälkeenpäin miettinyt, että yritinkö auttaa liikaa???

Kun pienet olivat pieniä, vaimokulta ei jaksanut kovin hoitaa niitä, joten aina kotona ollessa pyrin helpottamaan kuormaa. En ikinä motkottanut, vaan vaihdoin ilomielin vaippoja ja tuudittelin pienet uneen, kun heräsivät kesken yöllä, syöttelin jne. Kultuni sai sen ansiosta lähteä kävelylle tai minne tahtoikaan iltaisin, eikä ollut sidottu meihin muihin. Kieltämättä olin usein ihan rätti yövalvomisesta sun muusta ja aamulla työhön ajellessa jouduin toisinaan ottamaan torkut tien vierellä, kun nukutti liikaa. Mutta aina kun kovasti väsytti, palautin mieleeni ajatuksen: Jos tuolla vaavilla olisi joku tappava tauti (syöpä), olisin valmis valvomaan loppuelämäni, jos se pelastaisi pikkuisen - pitää siis olla onnellinen, että kyseessä on vain joku pieni mahavaiva, joka menee kohta ohi. Tuon ajattelu poisti aina kaiken hermostumisen tms.

Mutta mutta... se mitä tuosta kaikesta olen miettinyt jälkeenpäin, koskeekin sitä, kun kultani ei jaksanut lapsosten kanssa iltaisin touhuta, mahtoiko sitä masentaa entistä enemmän mahdollinen tunne omasta "huonoudesta", kun mies jaksaa niitä hoidella ja äiti tuntee omat voimansa riittämättömiksi. Siivous yleensä hoidettiin yhdessä ja mm. meillä oli yhteinen pankkitili, jonne palkkani meni ja kumpikin käytti vapaasti oman harkintansa mukaan, joten masennukseen ei pitäisi olla mitään syytä muiden kotitöiden ja rahojen suhteen. Tunnen kyllä koteja, joissa molemmilla on oma tili ja mies antaa vaimolle käyttörahaa pyydettäessä. Itselleni se ei vaikuta mitenkään luottavalta suhteelta ja uskon, että sellainenkin voi masentaa ainakin alitajuisesti.

Eli auttaa mies liian vähän tai liian paljon, kumpikin voi mennä pieleen - miten päättelet oikean määrän, kun vaimo ei osaa kuitenkaan kertoa syytä huonoon oloonsa?

 

Olet introvertti ihminen. Tarvitset tilaa. Lisäksi olet sellaisen kulttuurin jäänne, jossa nainen on miestä varten. Siispä, kun hän on kotona, olet passissa ja reservissä.

Minulla samaa, lasten ollessa kotona. Ovat jo niin isoja, etteivät tarvitse minua. Jokin alitajuinen valmiustila -moodi. Olen myös introvertti ja tarvitsen paljon omaa tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Sattui silmiin tämä vanha jutustelu. Näin miehenpuolena ihmettelen sitä, että niin monet kertovat miehen olevan liian laiska - ei auta siivouksessa tai pyykkien kanssa jne. Ymmärrän hyvin, jos sellainen tekee vaisun olon ja vie motivaation touhuamisesta. Jos tunnet joutuvasi yksi tekemään kaiken raskaan homman siis.

Mutta asia voi mennä toisinkin päin?

Rakas vaimokultani muutti pois jo monta vuotta sitten. Iski niin kova masennus, ettei jaksanut pysyä kotona. Saattaa olla hiukan sukua tuolle teidän masennuksellenne, ja olen usein jälkeenpäin miettinyt, että yritinkö auttaa liikaa???

Kun pienet olivat pieniä, vaimokulta ei jaksanut kovin hoitaa niitä, joten aina kotona ollessa pyrin helpottamaan kuormaa. En ikinä motkottanut, vaan vaihdoin ilomielin vaippoja ja tuudittelin pienet uneen, kun heräsivät kesken yöllä, syöttelin jne. Kultuni sai sen ansiosta lähteä kävelylle tai minne tahtoikaan iltaisin, eikä ollut sidottu meihin muihi

Ei, vaan vaimosi on sairastunut masennukseen tai jotain muuta vastaavaa. Se ei aina liity siihen, mitä sinä teet. Tässä ketjussa ei puhuta masennuksesta. Saattaa olla, että et pysty vaikuttamaan asiaan millään tavalla. Toki jos veit häneltä kaiken tilan ja kontrolloit häntä, niin sitten voi olla samasta asiasta kyse, mutta kuvailustasi sai toisen käsityksen.

 Tämän ketjun naiset eivät ole masentuneita ja osa kirjoittajista on miehiä, joilla on sama ongelma vaimon kanssa. Esim. itse väsyn siihen, kun mies puhuu koko ajan. Siis puhuu kaikkea turhaa ja arkista. Iän myötä jopa päivittelee asioita kuten vanhat ihmiset. Itse olen mieluiten hiljaa tai sitten puhun jostain syvällisistä tai korkealentoisista asioista, mutta niistä mies ei ole kiinnostunut. Hän myös tekee kyllä kaikenlaisia hommia, mutta jotenkin olettaa, että hänen tekemisensä ovat ne tärkeimmät ja muiden pitää olla valmiudessa auttamaan aina tarvittaessa, eli keskeyttämään omat juttunsa. Hänen on mahdotonta pitää kiinni suunnitellusta aikataulusta tai rahankäytöstä. Hän myös haluaisi tehdä lähes kaiken aina yhdessä. Vapaa-aika tarkoittaa hänelle yleensä kaljanjuontia telkkarin edessä, kun taas itse en juo enkä katso tv:tä. Hänessä on hyvätkin puolensa, joten yritän keksiä ratkaisuja, miten saisin elettyä haluamaani elämää hänen kanssaan. Mutta jos yksin jään, niin en enää muuta kenenkään kanssa yhteen. 

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tuntuu kuvittelevan, että ollessani kotona olen koko ajan olemassa häntä varten. Hän tuntuu kuvittelevan, että jos hänelle tulee mieleen joku ajatus, niin olen koska vain innoissani kuuntelemaan sen ajatuksen ja vastaamaan siihen, vaikka tekisin muuta. Hän kyttää koko ajan tekemisiäni eli että mitä pyykkiä laitan pesuun, jos pesen käsin pyykkiä mitä pesen, jos laitan ruokaa mitä laitan ja miten, jos tulin kaupasta ja tyhjennän kauppakassia kyttää vieressä mitä ostin. Hän kyttää missä huoneessa olen ja miksi. Syytä tähän en tiedä. Häntä ei nimittäin kiinnosta mitä teen kotona kun hän ei itse ole kotona eikä häntä juuri kiinnosta missä tai kenen kanssa olen kun en ole kotona. 

Ai kauheaa, ihan kuin joku kultainen noutaja. Sillä erotuksella, että se noutaja ei pälpätä koko ajan. :D 

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on myös todella kumma käytösilmiö. Olen hankkinut harrastuksia ja ystäviä ja joka kerta, kun sanon että alan lähtemään esim. tanssitunnille, hän säntää pystyyn sohvalta, jossa on makaillut tunteja ja sanoo lähtevänsä kävelylle tai viemään roskat. Hän lukkiutuu vessaan, jonne minun pitäisi päästä pesemään hampaat ja sitten kiirehtiä bussille. Kun alan laittamaan kenkiä jalkaan, hän haluaa juuri  samaan aikaan istua eteispenkillä ja laittaa kengät jalkaan. Hänellä ei siiss ole mitään menoa koko päivänä mutta kun minä lähden, hän haluaa löhteä samaan aikaan.

olen kysynyt miksi, en saa selitystä. 

Läheisriippuvainen? Mustasukkainen? Yrittääkö alitajuisesti häiritä tai kontrolloida lähtöäsi? Ei ehkä edes tajua sitä itse, mutta jos hänelle iskee jokin ahdistus siitä, kun sinä teet lähtöä. Olen miettinyt vastaavaa oman puolison kohdalla. Ainakin säännöllisissä menoissa kannattaa ehkä tehdä ne omat valmistelut vaivihkaa ja sitten vain lähteä niin, ettei se ehdi reagoida. Tai ilmoittaa omasta lähdöstä niin aikaisin, ettei haittaa. Erillinen hammasharja jemmaan, niin voit pestä keittiössä. 

Miehen pitäisi lähteä vaikka lenkille tai muuten ulkoilee siksi aikaa. Näin minä tekisin jos nainen alkaa hääräilemään ja sanoo vaan että voisitko lähtee käymään jossain lenkillä. Mulle se olis ihan hyvä juttu tykkään ulkoilla ja jos nainen haluu siivoilla ja hääräillä sen aikaa niin ei haittais. 

Onkohan se mies vähätellyt tekemisten tarpeellisuutta ja jo tehtyjä töitä. 

Kiva, kun joku nosti tätä. Löysin pari vanhaa omaakin kirjoitusta tähän ketjuun, ja huomasin, että olen päässyt vähän eteenpäin. En esim. kuuntele enää miehen turhaa jaarittelua, vaan mutisen väleihin mmm, jaa-a jne. Elän enemmän omien aikataulujeni mukaisesti. Hyyppyytyksiin vastaan "joo, kohta" tai "en ehdi vielä" ja usein se saakin sitten hoidettua sen itse. Olen hankkinut harrastuksia kodin ulkopuolella ja niissä on tietyt ajat, joten pystyn pitämään niistä kiinni. En lähde mukaan kaikkialle. En vielä onnistu niin kuin haluaisin ja välillä tulee ulkopuolelta yllätyksiä ja rajanylityksiä, joihin en osaa reagoida. Mutta olen pitänyt enemmän kiinni myös rajoista. Pikkuhiljaa...

Olen tilanteessa, jossa lapset ovat muuttamassa pois kotoa. Miesystävä toivoo yhteenmuuttoa, mutta se ei sovi minulle. En halua asua yhdessä miehen kanssa enää. Nukumme joka yö miehen luona ja illat menevät televisiota katsellessa. Arvaatte varmaan, kummalla kaukosäädin on? Mies loukkaantuu, kun selaan puhelinta, enkä katso ja kommentoi ohjelmia. En viitsi seurata mitään ohjelmaa, kun yhtäkkiä mies voi keksiäkin, että huono ohjelma ja vaihtaa kanavaa. Mies on työelämässä, minä en, joten nukkumaan mennään miehen aikataulujen mukaan, vaikka minua ei väsyttäisi vielä tai vaikka minua väsyttäisi jo aikaisemmin. Mies ei jousta. Olen valmis noissa asioissa joustamaan, mutta en enempää. Yhdessä asuessa koko elämäni menisi miehen ehdoilla, luultavasti ruoka-ajoista lähtien. Ruokaa olisi pakko tehdä joka päivä, vaikka en halua enää edes ajatella ruoanlaittoa, kun lapset lähtevät. Sitä lajia olen saanut tarpeeksi yhteen elämään. En jaksa edes ajatella olevani koko ajan samassa tilassa jonkun kanssa. Tunnen suoranaista pakokauhua ajatuksestakin. No, mies kelpuuttaa tilanteen tai ei, mutta minä en enempää jousta.

Vierailija kirjoitti:

Olen tilanteessa, jossa lapset ovat muuttamassa pois kotoa. Miesystävä toivoo yhteenmuuttoa, mutta se ei sovi minulle. En halua asua yhdessä miehen kanssa enää. Nukumme joka yö miehen luona ja illat menevät televisiota katsellessa. Arvaatte varmaan, kummalla kaukosäädin on? Mies loukkaantuu, kun selaan puhelinta, enkä katso ja kommentoi ohjelmia. En viitsi seurata mitään ohjelmaa, kun yhtäkkiä mies voi keksiäkin, että huono ohjelma ja vaihtaa kanavaa. Mies on työelämässä, minä en, joten nukkumaan mennään miehen aikataulujen mukaan, vaikka minua ei väsyttäisi vielä tai vaikka minua väsyttäisi jo aikaisemmin. Mies ei jousta. Olen valmis noissa asioissa joustamaan, mutta en enempää. Yhdessä asuessa koko elämäni menisi miehen ehdoilla, luultavasti ruoka-ajoista lähtien. Ruokaa olisi pakko tehdä joka päivä, vaikka en halua enää edes ajatella ruoanlaittoa, kun lapset lähtevät. Sitä lajia olen saanut tarpeeksi yhteen elämään. En jaksa edes ajate

Mikä tää on, että sinne nukkumaan on pakko mennä samaa aikaan? Tästä kuulee niin usein valitusta, kun työt alkaa eri aikaan, toisella tunti tai jopa kaksi aiemmin herätys, niin silti se aiemmin heräävä ei voi mennä aiemmin nukkumaan?!? Tai toiste päin, että jos tykkää vielä valvoa, niin miksi pakko mennä sänkyyn samaan aikaan aikaisemmin nukkumaan käyvän kanssa? 

Vierailija kirjoitti:

Kiva, kun joku nosti tätä. Löysin pari vanhaa omaakin kirjoitusta tähän ketjuun, ja huomasin, että olen päässyt vähän eteenpäin. En esim. kuuntele enää miehen turhaa jaarittelua, vaan mutisen väleihin mmm, jaa-a jne. Elän enemmän omien aikataulujeni mukaisesti. Hyyppyytyksiin vastaan "joo, kohta" tai "en ehdi vielä" ja usein se saakin sitten hoidettua sen itse. Olen hankkinut harrastuksia kodin ulkopuolella ja niissä on tietyt ajat, joten pystyn pitämään niistä kiinni. En lähde mukaan kaikkialle. En vielä onnistu niin kuin haluaisin ja välillä tulee ulkopuolelta yllätyksiä ja rajanylityksiä, joihin en osaa reagoida. Mutta olen pitänyt enemmän kiinni myös rajoista. Pikkuhiljaa...

Hienoa! Onnittele itseäsi edistysaskeleista. Varmasti ärsyttää silloin, kun huomaat, että mies pääsee yllättäen ylittämään rajasi mutta älä suotta soimaa itseäsi ns. epäonnistumisista. Rajattoman puolison kanssa eläminen on haastavaa ja moni heittää mieluummin lopullisesti hanskat tiskiin kuin yrittää saada tilannetta paremmille raiteille. Muista silti pitää huolta ensisijaisesti omasta hyvinvoinnistasi äläkä miehen/parisuhteen hyvinvoinnista. Näin vaikutat tehneenkin ja olet saanut hyviä tuloksia. Olen iloinen puolestasi!

Vierailija kirjoitti:

Olen tilanteessa, jossa lapset ovat muuttamassa pois kotoa. Miesystävä toivoo yhteenmuuttoa, mutta se ei sovi minulle. En halua asua yhdessä miehen kanssa enää. Nukumme joka yö miehen luona ja illat menevät televisiota katsellessa. Arvaatte varmaan, kummalla kaukosäädin on? Mies loukkaantuu, kun selaan puhelinta, enkä katso ja kommentoi ohjelmia. En viitsi seurata mitään ohjelmaa, kun yhtäkkiä mies voi keksiäkin, että huono ohjelma ja vaihtaa kanavaa. Mies on työelämässä, minä en, joten nukkumaan mennään miehen aikataulujen mukaan, vaikka minua ei väsyttäisi vielä tai vaikka minua väsyttäisi jo aikaisemmin. Mies ei jousta. Olen valmis noissa asioissa joustamaan, mutta en enempää. Yhdessä asuessa koko elämäni menisi miehen ehdoilla, luultavasti ruoka-ajoista lähtien. Ruokaa olisi pakko tehdä joka päivä, vaikka en halua enää edes ajatella ruoanlaittoa, kun lapset lähtevät. Sitä lajia olen saanut tarpeeksi yhteen elämään. En jaksa edes ajate

Juuri näin. Et todellakaan rupea joustamaan kaikessa miesystävän oikkujen mukaan. Parisuhteeseen tarvitaan kaksi eikä homma toimi niin, että mies ei tule tippaakaan vastaan ja sinä uhraat kaiken teidän molempien eteen. Sivuhuomautuksena: jostain syystä kaikkein vaativimmat, itsekeskeisimmät ja henkisesti tukahduttavimmat tyypit ovat aina ensimmäisinä mankumassa yhteenmuuttoa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on myös todella kumma käytösilmiö. Olen hankkinut harrastuksia ja ystäviä ja joka kerta, kun sanon että alan lähtemään esim. tanssitunnille, hän säntää pystyyn sohvalta, jossa on makaillut tunteja ja sanoo lähtevänsä kävelylle tai viemään roskat. Hän lukkiutuu vessaan, jonne minun pitäisi päästä pesemään hampaat ja sitten kiirehtiä bussille. Kun alan laittamaan kenkiä jalkaan, hän haluaa juuri  samaan aikaan istua eteispenkillä ja laittaa kengät jalkaan. Hänellä ei siiss ole mitään menoa koko päivänä mutta kun minä lähden, hän haluaa löhteä samaan aikaan.

olen kysynyt miksi, en saa selitystä. 

Läheisriippuvainen? Mustasukkainen? Yrittääkö alitajuisesti häiritä tai kontrolloida lähtöäsi? Ei ehkä edes tajua sitä itse, mutta jos hänelle iskee jokin ahdistus siitä, kun sinä teet lähtöä. Olen miettinyt vastaavaa oman pu

Meillä tuo samanaikaisuus toteutuu niin, että aamuisin kummankin olisi päästävä vessaan ja kylpyhuoneeseen samaan aikaan ja meillä on vain yksi wc ja kylppäri. Iltaisin, jos menen keittiöön ottamaan iltapalaa, niin mieskin tulee samaan aikaan laittamaan itselleen iltapalaa, vaikka meillä on pieni keittiö ja olemme toistemme tiellä. Jotenkin olemme nämä asiat silti sumplineet yli 20 vuotta. 😀

Mulla on ihan sama!!! Ku oon yksin niin saan tehtyä vaikka mitä. Oikein odotan sitä kun saan olla kotona ihan yksin. 

Muutettuani miehen kanssa yhteen, lihoin 30 kg koska menin kaikessa miehen mukaan. Kaikki aikataulut miehen mielen mukaan. Eikä mies mitenkään vaatinut asioita vaan alitajuisesti ajauduin toteuttamaan toisen toiveita. No itseäänhän tästä saa vain syyttää. Nyt olen herännyt ja 'parantuminen' on alkanut.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ehkä paras ketju mitä tällä palstalla on, kiitos kaikille, jotka olette tähän kirjoittanut. Sain paljon vertaistukea tästä ja uusia näkökulmia ja ideoita. Luin viikonloppuna Marika Riikosen kirjan: Yksin, kiitos. Ihan mielettömän hyvä kirja, käsittelee juuri tätä aihetta. Tuo kirja tämän ketjun kanssa antoi mulle rohkeutta hakea eroa ja etsin parhaillaan omaa asuntoa.

Wau! Hyvä Sinä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Mistähän johtuu? Tuntuu muutenkin, että menetän parhaat palani itsestäni parisuhteessa ollessani. Aloitekykyisestä, reippaasta ja itsevarmasta naisesta tulee väsynyt, aikaansaamaton ja epävarma vässykkä. Onko vika minussa vai tekevätkö miehet minusta tällaisia?

Olen aivan samanlainen. Ja ollut jokaisessa pitkässä suhteessa. Ap

 

Sama homma. Jo tapailuvaiheessa on huomannut, että jos yhdessäoloa on ollut vain viikonloppuisin, alkuviikon väsymyksen jälkeen on taas tullut olo, että on taas oma itsensä. Olen jopa lopettanut suhteita tämän vuoksi, koska olen ajatellut, etten ole yhteensopiva näiden miesten kanssa, mutta nyt elän avoliitossa elämäni rakkauden kanssa ja sama ongelma on tässäkin suhteessa. Erillään asuessa ei ollut niin haitaksi, mutta tässä yhdessä eläessäkin pitäisi ja

Mulla tuollaista on ollut työsuhteissa. Korona oli ihan pelastus ettei koko ajan tarvinnut olla toimistolla. En vaan jaksa. Työ jo itsessään on rajattua ja voin tuoda itsestäni esiin vain pienen osan. Jos työpaikkakeskustelut ja vuorovaikutus eivät tue monenlaisia ajanvietteitä ja ajatuksia koen että joudun vääristelemään itseäni. Määräaikainen työsopimus tarkoittaa että vääränlainen ihmisyyskin voi olla syynä työn loppumiseen.

Onneksi nykyinen mieheni ei niin välitä mitä juttelen tai millainen olen. On keskittynyt omiin asioihinsa ja kiltti ja mukautuva. Lahjakas alallaan ja häntä ihaillaan usein siitä. Vapaalla voimme käydä molempia kiinnostavissa paikoissa mutta välillä kummallakin on omia menoja.

Monet naiset vaikuttavat ottaneen miehen jonka kanssa ei ole kauheasti yhteistä ainakaan harrastusten osalta. Sitten illanistujaisissa ilmapiiri voi olla ihan menevä mutta syvempiä tasoja ei välttämättä löydy omalle ajalle.

Paljastavaa jos joillekin aktiivisuus kotona on lähinnä siivoamista. Ei vaikka romaanin kirjoittamista, spagaatin treenaamista tai muuta harrastusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tilanteessa, jossa lapset ovat muuttamassa pois kotoa. Miesystävä toivoo yhteenmuuttoa, mutta se ei sovi minulle. En halua asua yhdessä miehen kanssa enää. Nukumme joka yö miehen luona ja illat menevät televisiota katsellessa. Arvaatte varmaan, kummalla kaukosäädin on? Mies loukkaantuu, kun selaan puhelinta, enkä katso ja kommentoi ohjelmia. En viitsi seurata mitään ohjelmaa, kun yhtäkkiä mies voi keksiäkin, että huono ohjelma ja vaihtaa kanavaa. Mies on työelämässä, minä en, joten nukkumaan mennään miehen aikataulujen mukaan, vaikka minua ei väsyttäisi vielä tai vaikka minua väsyttäisi jo aikaisemmin. Mies ei jousta. Olen valmis noissa asioissa joustamaan, mutta en enempää. Yhdessä asuessa koko elämäni menisi miehen ehdoilla, luultavasti ruoka-ajoista lähtien. Ruokaa olisi pakko tehdä joka päivä, vaikka en halua enää edes ajatella ruoanlaittoa, kun lapset lähtevät. Sitä lajia olen saa

Sitä minäkin olen miettinyt, että miksi täytyy mennä sänkyyn samaan aikaan. No, meillähän tilanne on se, että vietän öitäni miehen luona. Ei mulla ole täällä mitään omaa tekemistä, ellen halua telkkaria katsoa ja usein en halua. Että sikäli sama mennä nukkumaan samaan aikaan. Mies sitten lähtee töihinsä ja mä jään vielä nukkumaan, kun tarvitsen enemmän unta. Hipsin siitä sitten kotiini, asun kävelymatkan päässä.