Lue keskustelun säännöt.
En saa aikaiseksi mitään kun mies on kotona
Jotenkin aina silloin energiat ihan nollissa, vaikea keskittyä mihinkään. Kun hän ei ole kotona saan tehokkaasti kotitöitä ja muita hoidettua. Jotenkin aloitekykyä, intoa ja energiaa on silloin. Mistä tämä voi johtua?
Kommentit (1007)
Erittäin hyvää pohdintaa tuolla, että sitä ehkä haluamattaan koko ajan pitää silmällä ja huolehtii toisesta niin, ettei täysin voi keskittyä omaan tekemiseen. Jokin tässä kuulostaa oikealta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ilmiön myös itsessäni. Olen kyllä jo eronnut, mutta miehen kanssa asuessa illat meni lähinnä telkkaa katsoessa. Eron jälkeen olen saanut ihan eri vaihteen päälle: aloitin luovan harrastuksen, liikun ja syön paremmin, teen ylipäätään enemmän asioita, olen terveempi ja reippaampi.
Jollain tavoin se toisen passiivisuus passivoitti minutkin. Nyt muistan taas kuka oikeastaan olen, ihan kuin muutkin täällä kuvaili. En usko että enää muutan miehen kanssa yhteen, se ei tunnu sopivan mulle.
Aivan sama juttu mullakin. Toisen passiivisuus passivoi. Ei ikinä enää.
Ja tässä taas todisteena edelliseen kohtaan, naisen oma aktiivisuuskin on muiden vastuulla. Jos minä olisin tuollainen, niin istuisin illat katsomassa televisiota naisen kanssa. Mutta kun en ole, niin käyn edelleen salilla ja liikkumassa kuten ennenkin enkä syytä toista.
Jahas ketjuun ilmestyi Mies kertomaan kuinka Hän tekee asiat ja tietää meitä ymmärtämättömiä paremmin kaiken....
Ja simsalabim, tässä tulikin ainoa totuus ja ratkaisu ongelmaan. Mitäpä siitä että yli 800 viestissä kerrotaan muunlaisista (pääsääntöisesti naisten...) kokemuksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ilmiön myös itsessäni. Olen kyllä jo eronnut, mutta miehen kanssa asuessa illat meni lähinnä telkkaa katsoessa. Eron jälkeen olen saanut ihan eri vaihteen päälle: aloitin luovan harrastuksen, liikun ja syön paremmin, teen ylipäätään enemmän asioita, olen terveempi ja reippaampi.
Jollain tavoin se toisen passiivisuus passivoitti minutkin. Nyt muistan taas kuka oikeastaan olen, ihan kuin muutkin täällä kuvaili. En usko että enää muutan miehen kanssa yhteen, se ei tunnu sopivan mulle.
Aivan sama juttu mullakin. Toisen passiivisuus passivoi. Ei ikinä enää.
Ja tässä taas todisteena edelliseen kohtaan, naisen oma aktiivisuuskin on muiden vastuulla. Jos minä olisin tuollainen, niin istuisin illat katsomassa televisiota naisen kanssa. Mutta kun en ole, niin käyn edelleen salilla ja liikkumassa kuten ennenkin enkä syytä toista.
Jahas ketjuun ilmestyi Mies kertomaan kuinka Hän tekee asiat ja tietää meitä ymmärtämättömiä paremmin kaiken....
Ja simsalabim, tässä tulikin ainoa totuus ja ratkaisu ongelmaan. Mitäpä siitä että yli 800 viestissä kerrotaan muunlaisista (pääsääntöisesti naisten...) kokemuksista.
No tuossahan selvästi syytettiin miestä siitä, että on itse lysähtänyt sohvalle. Miksi se oma meneminen on muiden vastuulla?
Tappi pepussa on hankala tehdä mitään
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Mistähän johtuu? Tuntuu muutenkin, että menetän parhaat palani itsestäni parisuhteessa ollessani. Aloitekykyisestä, reippaasta ja itsevarmasta naisesta tulee väsynyt, aikaansaamaton ja epävarma vässykkä. Onko vika minussa vai tekevätkö miehet minusta tällaisia?
Kyllä se vika sinusta itsestäsi löytyy.
Luovutat syystä tai toisesta vastuun omasta olemisesta toiselle.
Helpompaa tietty on syyttää muita kuin kantaa oma vastuunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mies haluaa aina lähteä mukaan ihan sama minne olen menossa. On jotekin tosi vaikeaa sanoa että haluan mennä yksin. :/ Ei hänkään ikinä sano minulle että haluaa mennä yksin.
Varsinnkin kun menen luontoon, metsään rannalle, jne niin haluan olla siellä läsnä. Mies jotenkin estää tämän pelkällä olemassaolollaan. Hän osaa olla läsnä vain urheilun ja tv:n kanssa.
Niin samat fiilikset!
Minäkin olen suuri luonnonystävä ja haluan vuoden ympäri sääällä kuin säällä vain kulkea luonnossa hiljaa ja tarkkailla, mitä siellä juuri silloin on meneillään. Kun olen yksin vaikka merenrannalla, näen melkein aina jotain jännää, esim. arkoja eläimiä, lintuja tai spottaan jonkun harvinaisen kasvin.
Vuodesta toiseen, kun sanon että haluan tänään käydä vähän vaeltamassa paikassa X, mies ilmoittaa tulevansa mukaan. Joka kerta sanon, että ei tarvitse, viihdyn mainiosti yksin, mutta hän sanoo että joo joo, hän haluaa kyllä tulla.
Sitten siellä perillä hän marmattaa koko ajan eri asioista. Onpas kylmä, onpas liukasta, kylläpä tuulee, onpas sumuista, onpas kuuma, onpas hyttysiä, onpas hirvikärpäsiä, kohtahan voidaan jo lähteä, eikö meillä ole enempää eväitä, miksi tätä polkua ei ole tasoitettu, onko vielä pitkä matka jne. jne.
Vaelluksen aikana hän puhuu koko ajan minulle jonninjoutavista asioista, juuri niistä mitä haluaisin olla hetken ajattelematta. Oli se niin väärin kun se meidän remonttifirma ei lisännyt sitä toista urakkaa siihen samaan laskuun vaan plääplääplää... Ensi syksyn aikataulu on sitten tosi tiukka, ja meidän auton vuosihuolto lähestyy, voivoi kun merkkihuolto on niin kallis. Sitten kun päästään johonkin eväspaikkaan jossa on kaunis maisema, mies selaa siellä puhelintaan ja poimiskelee sieltä feedistä parhaita paloja minulle, jonka tekisi mieli heittää se koko puhelin jorpakkoon siinä kohtaa. Mitään eläimiä tai lintuja ei hänen kanssaan näe, koska meistä lähtee se jatkuva pälätys. Jos minä näenkin jotain, mies ei ikinä, koska hänellä kestää aina vähintään muutama sekunti nostaa pää puhelimesta.
Puhuttu on, mikään ei muutu. Ainoastaan loukkaantuminen on odotettavissa, kun yritän jälleen kerran selittää mitä oikeasti haluaisin.
Jotenkin niin traagista, kun mies luulee noiden "minun mieliksi" tehtyjen yhteisten retkien lähentävän meitä.
Ihana tämä sun kuvaus siitä, kun kumppanisi huomauttelee, että "onpas sitä ja tätä" :D
Te ootte selvästikin toisillenne väärät vaellus/ulkoilukaverit - sä tarttisit jonkun, joka haluaa kuunnella luonnon ääniä ja hän jonkun, jolle yhteisellä metsäretkellä tärkeintä ei ole se luonnon tarkkailu sinänsä, vaan sosiaalinen kontakti toiseen ihmiseen. Olen itse enemmän sitä tyyppiä kuin miehesi, ja onnekseni olen löytänyt ystävän, joka myös tykkää rupatella kulkiessamme. Se on meille molemmille ihan parasta terapiaa. Ei kyllä videoita kattella ja osataan myös ihastella maisemia ja rauhoittua nuotion äärellä, mutta tykätään siis jutella. Oma puolisoni taas on sellainen kuin sinä ja hänen kanssaan tylsistyn - ja häntä riepoo, jos alan jutella jotakin.
Jokin aika siinä meni, että sain sanottua, että retkeilen mieluummin kaverini kanssa, mutta nyt ollaan opittu tähän. Puolisoni retkeilee mieluusti yksinäänkin eikä painosta minua lähtemään mukaan.
Yrittäisitkö vielä kertoa miehellesi, että koet teidän nauttivan niin erilaisista asioista, että haluat vaikka muutaman kerran vuodessa mennä retkelle yksin tai jonkun kaltaisesi ystävän kanssa? Ehkä voisitte sen lisäksi käydä miehesi kanssa toisilla reissuilla, jotka olisi varattu siihen, että hän saa jutella - nämä voisi olla sellaisiin luontoelämysten kannalta "huonompiin" kohteisiin, jolloin sä et menettäisi mitään ;) Miehellesi nämä jutteluvaellukset saattavat oikeasti olla tärkeitä hetkiä kanssasi, ehkä hän on meitä, joiden ajatukset juuri kävellessä / luonnossa vapautuvat ja lähtevät liikkelle ja on helpompi keskustella ja olla kontaktissa toiseen?
Tämä tietysti vain, jos muuten olet tyytyväinen parisuhteeseenne ja haluat tämän ihmisen kanssa ylipäätään viettää aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies tulee heti raportoimaan, mitä etäpalaverissa oli sanottu ja pohtii ääneen työasioita. Hakee minulta vahvistusta ja mielipiteitä, vaikka olen eri alalla ja tosiaan olen omissa ajatuksissa. En ole hänen pomo enkä työnohjaaja enkä halua olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä ketjusta olen saanut paljon tietoisuutta oman mieleni toiminnasta ja parisuhteeni dynamiikasta.
Jotta en jäisi uhrin asemaan, millaisia ratkaisuja ja elämää parantavia vinkkejä teillä on? Onko mikään toiminut?
Vierailija kirjoitti:
Tästä ketjusta olen saanut paljon tietoisuutta oman mieleni toiminnasta ja parisuhteeni dynamiikasta.
Jotta en jäisi uhrin asemaan, millaisia ratkaisuja ja elämää parantavia vinkkejä teillä on? Onko mikään toiminut?
... Hiljaisuus....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä ketjusta olen saanut paljon tietoisuutta oman mieleni toiminnasta ja parisuhteeni dynamiikasta.
Jotta en jäisi uhrin asemaan, millaisia ratkaisuja ja elämää parantavia vinkkejä teillä on? Onko mikään toiminut?
... Hiljaisuus....
En tiedä, koska itse olen jättänyt sen edellisen sian ja ajan saatossa sama ongelma on uudessakin suhteessa. Olen rento kotitöiden suhteen, joten siitä ei ole kyse vaan oman persoonan katoamisesta ja luovuuden tyrehtymisestä kun niille ei ole tilaa. "Naisella on oltava rahaa ja oma huone jos hän aikoo kirjoittaa. (Virginia Woolf)
Otan välillä omaa lomaa ja olen yksin. Silloin omat ajatukset palaavat ja kuulen oman ääneni. Ei se tietenkään ole mahdollista aina kun haluaisin eikä ratkaise ongelman ydintä, mutta antaa hengähdystauon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tästä ketjusta olen saanut paljon tietoisuutta oman mieleni toiminnasta ja parisuhteeni dynamiikasta.
Jotta en jäisi uhrin asemaan, millaisia ratkaisuja ja elämää parantavia vinkkejä teillä on? Onko mikään toiminut?
Suhteen alkuhuumassa nainen ihastuu miehessä mm. siihen, että mies haluaa jakaa kaikki ajatuksensa naisen kanssa ja haluaa tehdä kaiken naisensa kanssa. Naisesta tämä kaikki intensiivisyys on niin söpöä ja ihanaa, ettei oikein itsekään ymmärrä miten hän aiemmin paljon omaa tilaa ja aikaa tarvitsevana voi nyt höpsähtää näin pahasti. Mutta kyllä rakastuminen on sitten ihanaa!
No kun rakastuminen aikanaan väistämättä tasoittuu, niin miehen intensiiviset piirteet alkavatkin pikkuhiljaa ärsyttää. Eikä mies tajua, tietenkään. Hänhän on se sama mukava miekkonen edelleen, johon nainen aikanaan niin rakastui. Miksi tuo nainen nyt ärsyyntyy kaikesta? Siksi, että nainen antoi alkuhuumassa omat perusluonteensa mukaiset tarpeet jäädä sivuun ja mies luuli sen tilanteen olevan pysyvä. Valehteliko tai huijasiko nainen? No ei ainakaan tietoisesti. Ehkä intensiivisissä keskusteluissa joskus kertoikin oman ajan tarpeestaan, mutta kun ei sitä ottanut aluksi niin ei mies uskonut naisen tarvitsevan sitä jatkossakaan.
Ainoa ratkaisu on että nainen kertoo selkeästi tarpeistaan ja muuttaa omaa käytöstään. Miestä on turha yrittää muuttaa. Joskus mies ei kestä parisuhteen dynamiikan muutosta ja ero voi olla edessä. Ei siis helppoa ratkaisua tiedossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä ketjusta olen saanut paljon tietoisuutta oman mieleni toiminnasta ja parisuhteeni dynamiikasta.
Jotta en jäisi uhrin asemaan, millaisia ratkaisuja ja elämää parantavia vinkkejä teillä on? Onko mikään toiminut?
Suhteen alkuhuumassa nainen ihastuu miehessä mm. siihen, että mies haluaa jakaa kaikki ajatuksensa naisen kanssa ja haluaa tehdä kaiken naisensa kanssa. Naisesta tämä kaikki intensiivisyys on niin söpöä ja ihanaa, ettei oikein itsekään ymmärrä miten hän aiemmin paljon omaa tilaa ja aikaa tarvitsevana voi nyt höpsähtää näin pahasti. Mutta kyllä rakastuminen on sitten ihanaa!
No kun rakastuminen aikanaan väistämättä tasoittuu, niin miehen intensiiviset piirteet alkavatkin pikkuhiljaa ärsyttää. Eikä mies tajua, tietenkään. Hänhän on se sama mukava miekkonen edelleen, johon nainen aikanaan niin rakastui. Miksi tuo nainen nyt ärsyyntyy kaikesta? Siksi, että nainen antoi alkuhuumassa omat perusluonteensa mukaiset tarpeet jäädä sivuun ja mies luuli sen tilanteen olevan pysyvä. Valehteliko tai huijasiko nainen? No ei ainakaan tietoisesti. Ehkä intensiivisissä keskusteluissa joskus kertoikin oman ajan tarpeestaan, mutta kun ei sitä ottanut aluksi niin ei mies uskonut naisen tarvitsevan sitä jatkossakaan.
Ainoa ratkaisu on että nainen kertoo selkeästi tarpeistaan ja muuttaa omaa käytöstään. Miestä on turha yrittää muuttaa. Joskus mies ei kestä parisuhteen dynamiikan muutosta ja ero voi olla edessä. Ei siis helppoa ratkaisua tiedossa.
Jatkan omaa tekstiäni. Meillä kävi suhteen alussa ja kuluessa kuten yllä kuvasin, olen siis tuo nainen.
Nyt kun olen viimein alkanut tuoda julki omia tarpeitani, ollaan jonkinlaisen kriisin keskellä. Miehen mielestä kaikki oli aiemmin niin hyvin eikä haluaisi minkään muuttuvan, ei varsinkaan minun. On kuulemma vaikea uskoa, että tämä nykyinen minä oman ajan tarpeineni olisi se aito minä.
No olemme molemmat kuitenkin melko järkeviä ihmisiä, joten eiköhän tästä päästä yhdessä eteenpäin.
Ero tulee jos miestä ei huomioida tarpeeksi.
Kyllä on lähes kaikki kuin omasta elämästäni. Ironista on, että mieheni joskus ilmoittaa suurieleisesti, että hänen täytyy keskittyä töihin tai hän haluaa illalla lukea kirjan loppuun. Sen kun, en ole menossa häiritsemään. Mutta hänen aika ja tarve on tärkeämpää kuin minun.
Vierailija kirjoitti:
Ero tulee jos miestä ei huomioida tarpeeksi.
Näin on ja mies etsii uuden energianlähteen.
mulla six kun haluun vaan nuuhkutella miestäni kun on kotona.
Ja tässä taas todisteena edelliseen kohtaan, naisen oma aktiivisuuskin on muiden vastuulla. Jos minä olisin tuollainen, niin istuisin illat katsomassa televisiota naisen kanssa. Mutta kun en ole, niin käyn edelleen salilla ja liikkumassa kuten ennenkin enkä syytä toista.