Sivut

Kommentit (871)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä kyllä tätä aloituksen ongelmaa, joku kysyi että miksi valitsette tehdä näin ja 3 sivuun mennessä ei kukaan ole vastannut?

Siis miksi ette kotona puuhaa sitä mitä haluatte vaikka mieskin on kotona? Ja kai se mies joutaa siivoamaan tai kokkaamaan apuna tai voi mennä ulkohommiin välillä? Kyllä yksinoloakin toki tarvitsee. Mulle ei ole mikään ongelma puuhata ja harrastaa omiani päivä vaikka mies olisi kotona, toki välillä haluan olla yksinkin. Jokuhan siinä suhteessa mättää jos kotona olo yhdessä on noin ahdistavaa ettei voi olla oma itsensä.

Mulla on rehellisesti se ongelma, että yritän tehdä omia juttujani, ja saankin tehtyä niitä. Ongelmana on se jatkuva tunne, että minun pitäisi olla jatkuvasti vapaana miehelle ja lapsille. Eli jos mies harrastaa, kukaan ei häiritse häntä. Mies voi mennä vaikka viideksi tunniksi tekemään omia juttujaan, mutta jos minä teen saman, niin puhelimessa on varmaan pari viestiä ja puhelua.

Jos yritän selittää perheelle että haluaisin omaa aikaa ilman häirintää, niin saan olla rauhassa ehkä yhden päivän. Sitten käytös on taas samanlaista.


Eli ongelmana on sun oma tunne, velvollisuudentunne? Opettele itsekkyyttä ja suhde tasa-arvoiseksi, sinun harrastukset ja oma aika on ihan yhtä tärkeää kuin miehesi. Katsot puhelinta sitten kun katsot tai jätät kotiin? Ja sanot miehelle että nyt hänen vuoro katsoa lapset ja sinua ei häiritä pikkujutuilla.

Tämä on sinänsä oikea neuvo - mutta voi olla supervaikea toteuttaa! Vähän sama kuin missä tahansa rakenteellisessa ongelmassa, eli vaaditaan kaikkien osallistumista ja tahtoa ongelman korjaamiseen. Niin kuin yksi urhea kommentoija tuolla kirjoitti, hänellä on mennyt kuukausia siihen, että saa hetken lukea kirjaa sohvalla perheeltään rauhassa (eikä miehensä vieläkään tajua).

Kuten sinua edellinen kirjoitti, hän on jo pyytänyt perhettään antamaan hänelle häiriötöntä aikaa, mutta ei ole sitä saanut. Jos on toimittu vuosia tai vuosikymmeniä tietyllä tavalla (lapset koko ikänsä), se ei ole kiinni vain "omasta tunteesta" ja sen korjaamisesta yhtäkkiä. Eikä se velvollisuudentunne ihan helpolla katoa omastakaan päästä, vaikka niin haluaisi ja päättäisi.

Mutta kuten sanottua, kuvaamasi olisi minustakin se tavoitetila, johon kannattaa pyrkiä.

  • ylös 13
  • alas 0
Vierailija

Mua häiritsee koirankin läsnäolo. Harmi että tulin hankkineeksi sen. Koira vaatii samalla lailla jatkuvaa huomiointia vähintään tietoisuuden tasolla kuin mies.

Miestä ei tunnu seura häiritsevän, päinvastoin hän on ekstroveryötimoi, joten joten toivon, että jos eroamme tämän asian takia, hän ottaisi koiran.

  • ylös 12
  • alas 1
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mulla sama, mutta eri :D

Kaikki luovuus kaikkoaa jos mies on kotona. Lisäksi saatan miehen 14h työpäivän aikana tapetoida seinän ihan extempore vain, mutta kun mies on kotona niin sitä tapetoimista suunnitellaan ja pohditaan, ja siltikään se ei meinaa onnistua, saati että sitä saataisiin yhdessä päivässä tehtyä. 

Miehen läsnäolo myös häiritsee. Hän voi sanoa että laitan nyt luurin päähän ja olla omissa oloissaan, mutta minä olen alertissa koko ajan jos joku muukin on kotona. Koskee siis muitakin kuin miestäni, omaa lastani, ja miehen lapsia. Tarvitsen aikaa oman pään kanssa olemiselle, ja tunteen ettei mikään voi häiritä minua.

Jep, luovuus katoaa ensimmäisenä! Se edellyttää täyttä vapautta ja omaa tilaa. Sama juttu myös noiden ex tempore -touhujen kanssa. Tärkeimmältä tuntuu se, että on vapaus tehdä asioita oman aikataulun mukaisesti, mikä taas edellyttää, ettei tarvitse ajatella kenenkään muun tarpeita.

Tämä lienee syy sillekin, miksi historiassa niin moni (rikas valkoinen) mies pystyi olemaan vapaa taiteilija tai tieteilijä, kun vaimot/palvelijat hoitivat rutiinit eivätkä häirinneet luovaa neroa ;) Harvalla naisella kautta aikain on ollut samat mahdollisuudet "oman pään kanssa olemiselle" (hyvin sanottu!), eikä taida olla nykyisinkään.

  • ylös 27
  • alas 0
Vierailija

Minulla mies aloittaa monet asiat kysymällä pitäisikö, vaikka hyvin voisi itse vaan päättää ja samantien tehdä asian. Siis tyyliin pitäisikö käydä kaupassa, pitäisikö keittää kahvia, pitäisikö laittaa sauna lämpenemään, pitäisikö laittaa astianpesukone päälle, pitäisikö katsoa uutiset ... Olen alkanut vain vastaamaan, että tee tahtosi. On kuulemma tylyä. Tämän tyylistä tyhjää puhetta piisaa aamusta iltaan eikä hän ymmärrä tarvettani olla välillä itsekseni ja hiljaa, varsinkin hektisen työpäivän jalkeen. Kävelee perässä pitkin taloa pulisemassa kaiken mitä aivonsa tuottaa.

  • ylös 27
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ilmiön myös itsessäni. Olen kyllä jo eronnut, mutta miehen kanssa asuessa illat meni lähinnä telkkaa katsoessa. Eron jälkeen olen saanut ihan eri vaihteen päälle: aloitin luovan harrastuksen, liikun ja syön paremmin, teen ylipäätään enemmän asioita, olen terveempi ja reippaampi.

Jollain tavoin se toisen passiivisuus passivoitti minutkin. Nyt muistan taas kuka oikeastaan olen, ihan kuin muutkin täällä kuvaili. En usko että enää muutan miehen kanssa yhteen, se ei tunnu sopivan mulle.

Aivan sama juttu mullakin. Toisen passiivisuus passivoi. Ei ikinä enää.

  • ylös 22
  • alas 0
Vierailija

Mies on AINA kotona ja minulla ei ole hetken rauhaa. Ei koskaan.

Ennen kävi vuorotyössä ja sain olla joskus iltaisin yksin ja vapaapäivinä touhuttiin sitten yhdessä kaikkea. Mukavaa.

Nyt on ollut työttömänä vuoden ja tyyliin 24/7 kotona, Itse käyn töissä ja haluaisin välillä olla kotona illalla rauhassa, lukea, katsoa Tv:stä ihan mitä haluan tai vaan olla. Mutta ei, tuo yksi palloillee kaiket illat kotona ja juttelee
ja kyselee ja tulee katsomaan TV:tä " mitä sä katsot". Ei hetken rauhaa. Olen sanonut että haluan olla joskus rauhassa kun se itse saa olla 8 h päivässä yksin kotona, mutta ei. Tai välillä pelaa työhuoneessa, mutta ei ole sama kun on kuitenkin kotona ja hiippailee edestakaisin. Asioillakin käy päivällä ja on siis aina illat kotona

En halua edes olla etätöissä kun sitten kirjaimellisesti oltaisiin kotona 24/7.

  • ylös 22
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mies on AINA kotona ja minulla ei ole hetken rauhaa. Ei koskaan.

Ennen kävi vuorotyössä ja sain olla joskus iltaisin yksin ja vapaapäivinä touhuttiin sitten yhdessä kaikkea. Mukavaa.

Nyt on ollut työttömänä vuoden ja tyyliin 24/7 kotona, Itse käyn töissä ja haluaisin välillä olla kotona illalla rauhassa, lukea, katsoa Tv:stä ihan mitä haluan tai vaan olla. Mutta ei, tuo yksi palloillee kaiket illat kotona ja juttelee
ja kyselee ja tulee katsomaan TV:tä " mitä sä katsot". Ei hetken rauhaa. Olen sanonut että haluan olla joskus rauhassa kun se itse saa olla 8 h päivässä yksin kotona, mutta ei. Tai välillä pelaa työhuoneessa, mutta ei ole sama kun on kuitenkin kotona ja hiippailee edestakaisin. Asioillakin käy päivällä ja on siis aina illat kotona

En halua edes olla etätöissä kun sitten kirjaimellisesti oltaisiin kotona 24/7.

SAMA! Aargh kun pää leviää, koskaan ei saa olla yksin.

  • ylös 10
  • alas 1
Vierailija

Tunnistan ilmiön.

Mutta miksi me naiset olemme tällaisia? Johtuuko se aivokemiastamme vai mistä? Eihän meidän tarvitsisi passivoitua, vaikka mies katsoisi telkkaria kaiket illat. Voisimme tehdä omia juttujamme. Mistä tulee se tunne, että pitäisi olla koko ajan valmiina toista ihmistä varten?

  • ylös 17
  • alas 2
Vierailija

Täällä ihan sama. Kun mies on kotona, ei vaan huvita tehdä mitään. Jotenkin vaan syö kaiken energian ympäriltään.
Jos miehen kanssa erehtyy tai joutuu tekemään jotain, yleensä mies valittaa vähän väliä jostain, joko kun ei asiat suju itseltään tai sitten kommentoi/arvostelee toisen tekemistä. Aina jotain pielessä.
Joten teen mieluummin yksin. Lasten tekemiset ja olemiset ei ärsytä.
Olen kyllä tullut siihen tulokseen, että oikeasti olisi helpompaa olla yksin (ilman puolisoa siis). Liittyy jo varmaan ikäänkin, jotenkin vaan ei jaksaisi enää mitään kääntöä ja vääntöä. Aiemmin sitä ajatteli, että kun ikää tulee lisää, niin särmät hioutuu, mutta nyt on tainnut käydä niin, että itsellä alkaa olla piikkejä lihassa enemmän kuin siilillä.

  • ylös 17
  • alas 0
Vierailija

Täällä myös yksi joka on tätä pohtinut. En syytä miestäni, jotain vain tapahtuu minussa kun mieheni on kotona, passivoidun omituisesti. Kun hän on esim työreissussa, olen energisempi kaikin puolin ja saan aikaan asioita. Hullua.

  • ylös 16
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mies on AINA kotona ja minulla ei ole hetken rauhaa. Ei koskaan.

Ennen kävi vuorotyössä ja sain olla joskus iltaisin yksin ja vapaapäivinä touhuttiin sitten yhdessä kaikkea. Mukavaa.

Nyt on ollut työttömänä vuoden ja tyyliin 24/7 kotona, Itse käyn töissä ja haluaisin välillä olla kotona illalla rauhassa, lukea, katsoa Tv:stä ihan mitä haluan tai vaan olla. Mutta ei, tuo yksi palloillee kaiket illat kotona ja juttelee
ja kyselee ja tulee katsomaan TV:tä " mitä sä katsot". Ei hetken rauhaa. Olen sanonut että haluan olla joskus rauhassa kun se itse saa olla 8 h päivässä yksin kotona, mutta ei. Tai välillä pelaa työhuoneessa, mutta ei ole sama kun on kuitenkin kotona ja hiippailee edestakaisin. Asioillakin käy päivällä ja on siis aina illat kotona

En halua edes olla etätöissä kun sitten kirjaimellisesti oltaisiin kotona 24/7.

Ihana, hän kaipaa seuraasi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ilmiön.

Mutta miksi me naiset olemme tällaisia? Johtuuko se aivokemiastamme vai mistä? Eihän meidän tarvitsisi passivoitua, vaikka mies katsoisi telkkaria kaiket illat. Voisimme tehdä omia juttujamme. Mistä tulee se tunne, että pitäisi olla koko ajan valmiina toista ihmistä varten?

Hyvä kysymys. Dynamiikassa vinksahtaa jokin. Miehestäkin tulee välillä syyllistävä jos minä joskus vaan olen. Pitäisi raataa aina sata lasissa tullakseen hyväksytyksi ja tunne siitä passivoittaa entisestään. Mietin, voiko olla että tunnistaa toisen sisäisiä tunnetiloja kun yhteiselämää riittävän pitkään ja navat alkaa hylkimään toisiaan, kulkea vastakkaisiin suuntiin.

Vierailija

Tämä on kyllä huippuketju. Tunnistani itseni niin monista kommenteista. Sen enempiä ruotimatta; jos vielä joskus ryhdyn suhteeseen, niin omasta kodistani en luovu ikinä.

  • ylös 14
  • alas 0
Vierailija

Mä taas oon niin laiska et kattelen telkkaa tai kirjoittelen nettiin tai luen naistenlehtiä kun mies ei ookotona mut sit ku se on niin olen ahkera. Puuhastelen siivoan tai leivon. Harvemmin mä olen oikeasti ahkera. Nolottaa vaan toisinaan laiskuus.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Nyt on ollut työttömänä vuoden ja tyyliin 24/7 kotona, Itse käyn töissä ja haluaisin välillä olla kotona illalla rauhassa, lukea, katsoa Tv:stä ihan mitä haluan tai vaan olla. Mutta ei, tuo yksi palloillee kaiket illat kotona ja juttelee
ja kyselee ja tulee katsomaan TV:tä " mitä sä katsot". Ei hetken rauhaa.

Yksin ollessani suurimpia nautintoja on katsoa TV:tä vain katsomisen ilosta tai aivot narikassa. Jos mies on kotona, hän alkaa selittää ohjelmia minulle ja analysoi, mistä niissä on kyse ja kertoo nippelitietoa näyttelijöistä tms. Kun nyt joskus vaan haluaisin olla ajattelematta liikaa.

  • ylös 12
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:

Nyt on ollut työttömänä vuoden ja tyyliin 24/7 kotona, Itse käyn töissä ja haluaisin välillä olla kotona illalla rauhassa, lukea, katsoa Tv:stä ihan mitä haluan tai vaan olla. Mutta ei, tuo yksi palloillee kaiket illat kotona ja juttelee
ja kyselee ja tulee katsomaan TV:tä " mitä sä katsot". Ei hetken rauhaa.

Yksin ollessani suurimpia nautintoja on katsoa TV:tä vain katsomisen ilosta tai aivot narikassa. Jos mies on kotona, hän alkaa selittää ohjelmia minulle ja analysoi, mistä niissä on kyse ja kertoo nippelitietoa näyttelijöistä tms. Kun nyt joskus vaan haluaisin olla ajattelematta liikaa.

Sano sille että "älä viitti, ei mua kiinnosta". Jos se luulee että tykkäät kun sen kommentoinneista? Mun vaimo yritti sanoa nätisti "sä puhut aika paljon" ja ymmärsin vähentää kommentointia :D

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä kysymys siitä, että tytöiltä ja naisilta odotetaan enemmän muiden huomioimista kaikessa, myös toisten kunkinhetkisten tunnetilojen havainnoimista? En nyt osaa sanoa täsmällistä esimerkkiä edes omasta elämästäni, ehkä nämä asenteet ovat niin syvällä kulttuurissa tai jotakin.

Ehkä toisten tunteiden ja kulloistenkin mielenliikkeiden havainnointi nyt vain on lähtökohtaisesti naisille tyypillisempää. Vaikka se voi olla jossain määrin jopa haitallista naiselle itselleen. Kunpa osaisinkin vain puksuttaa menemään välittämättä muiden perheenjäsenten tunteista tai haluista, edes joskus.

Kyllä se enemmän taitaa olla kulttuurillista, eli naiseksi syntyneille opetetaan tietoisesti ja suurelta osin tiedostamatta tämä käyttäytymistapa (ja pojille se, että joku muu pitää huolta heidänkin tunnetiloistaan ja usein kaikista muistakin tarpeista). Ei se geneettistä ole, vaan opittua, ja siitä voi (onneksi) oppia poiskin, vaikka sitten myöhemmällä iällä, jos on onnekas (vaikka loppuelämän kokeekin syyllisyyttä siitä, ettei enää toteuta mallia).

Paljon yläpeukkuja mutuiluun. Kertoisitko  vielä, että miten pojille opetetaan etteivät he ole vastuussa tunteistaan? Musta tuntuu, että nimenomaan naiset huutelevat tätä muiden vastuuta jatkuvasti. 

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla