En saa aikaiseksi mitään kun mies on kotona

Onkohan tässä kyseessä osittain melko normaali ilmiö. Kun olet yksin kotona, tila muuttuu siksi aikaa täysin omaksesi. Kun muitakin paikalla, tila ei olekaan enää kokonaan sinun ja on ihan luonnollista että et voi silloin touhuta asioita täysin välittämättä ympäristöstä.

Toisaalta siihen voi mukaan tulla joku jännä ajatus että kun puoliso on paikalla, esim. siivousta pitäisikin toteuttaa yhdessä, eikä erikseen, ja tämä jotenkin passivoi kun ei sitten tule aloitettua sitä siivousta ilman puolisoa joka taas ei juuri sillä hetkellä ehkä ajatustenlukijana teekään aloitetta siivotakseen kanssasi.... en tiiä. Tuntuu vaan että ei tämä asia lopulta niin syvällinen välttämättä ole.

Minun kohdallani samaan ongelmaan oli hyvin helppo ratkaisu: pysyn onnellisesti sinkkuna. Tullut todettua monien yritysten jälkeen että olen liian itsenäinen, vaadin todella paljon omaa aikaa ja tilaa, ei kellekään riitä se määrä yhdessä oloa kuin mikä minulle olisi sopivin. Yhdessä asuminen ei tule kysymykseenkään, se että menee toiseen huoneeseen ei ole mitään todellista yksinään oloa ja rauhaa. Ja erillään asuessakin miehet aina vaatii liikaa yhdessä oloa minun makuuni - haluan vapaa aikanani harrastaa, nähdä kavereita ja perhettä ja välillä olla myös monta päivää putkeen täysin yksin ja hiljaa ilman että joku on vaatimassa mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Jos minulta kysytään sinä olet suoraan sanottuna munan puutteessa. Ota hyvä ihminen vaikka suihin häneltä niin muistat miksi hän on miehesi 🥵😂😘

En tiedä miksi tykkään ajatuksesta että tuo mieheni nuuhkii alushousujani ja vetää käteen rintaliiveilläni😁

Etpä taida olla ihan kunnossa. Otapa lääkkeet.

tää on varmaan kapseloitu geeneihin eikä evoluutio oo päässy muuttamaan sitä. Aikana kirves ja kypärä miestä on pitänyt palvella ja homma toimii edelleen, muttei palvelemalla, koska nykyihmiset ovat viisastuneet ,vaan  haahuilemalla(jäänne elää) :D...ootetaan vielä joitain satoja vuosia ja lopetetaan haahuilu!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset kasvatetaan häivyttämään itsensä. Jo koulussa tytöt pannaan istumaan häiriköivien poikien viereen, jotta nämä alkaisivat käyttäytyä. Tyttöjen oppimisesta viis. Sitten kun päädytään saman katon alle niin nainen katoaa itseltään, on jatkuvasti herkkänä miehen läsnäololle ja mahdollisille tuntemuksille. Pahimmassa tapauksessa valitaan kontrolloiva mies tai dynamiikka muuttuu ajan myötä muuten vain sellaiseksi että nainen ei ole enää oma henkilönsä. Lastensaanti viimeistään pakottaa naisen palvelussuhteeseen ja tämä ulottuu myös parisuhteeseen.

Minullekin kävi näin. Epämääräistä pahaa oloa, vaikka sinänsä hyvä kumppani. Ei erillisyyden ja autonomian kokemusta yhteisessä kodissa. Seksi ja läheisyys ei kiinnosta yhtään kun tunnetasolla ollaan muututtu yhdeksi ja samaksi. Lamaannus ja voimattomuus. Työt ja lapset tietysti hoidetaan.

Tämä se varmasti usein on.. Aina pitäisi pienentää itsensä ettei tule kenellekään ympärillä paha mieli. 

Olen miettinyt tätä aihetta paljon kun luin tämän aloituksen täällä. Olen itse samanlainen. Mies kun on kotona en saa aikaiseksi mitään, jotenkin lamaannun. Olen ajatellut että se johtuu siitä kun mies on kaikkeen niin negatiivinen. Jos pitää tapetoida, hän hermoilee koko ajan että pieleen menee..  Kaikki tekeminen on negatiivista, kaikki. Hän on myös sen tyyppinen ihminen että tekee ne asiat mitä tahtoo ja ottaa sitten ehkä muut huomioon. Ei voi joustaa omista asioista edes lasten vuoksi. Olen yrittänyt panostaa itseeni ja tutkailla mitä minä haluan tehdä ja yritän tehdä sen mukaan. Yritän jättää miehen negatiivisuuden pois mielestä ja teen yksin asioita. Minun pitää opetella olemaan häivyttämättä itseäni taustalle.

Munankuorilla käveleminen ja eläminen ei ole kenellekään tervettä. Älä siis syytä itseäsi, kun syypää tähän kaikkeen on selkeästi miehesi.

Miksi te naiset ette ota vastuuta omista valinnoistanne? Syypää on aina mies, vaikka ihan itse valitsee sen kanssa elää ja jatkaa? Jos kerran ette halua elää jonkun kanssa niin erotkaa, jos haluatte asua yksin niin asukaa, jos haluatte omaa aikaa niin ottakaa sitä. Hirveää elämää tuollainen "olen onneton ja se on muiden vika", kun itse voisi ottaa ohjat käsiinsä elämänsä suhteen. Jos nuo asiat ei ratkea niissä suhteissa, niin mikä järki vaan jatkaa samaa?

Jonkun kommentti oli tyyliin "minulla on ratkaisu mutta siihen ei riitä rahat", eli ei ole ratkaisu ollenkaan vaan tekosyy olla ottamatta omista valinnoista vastuuta ja tehdä ratkaisua joka muuttaa tilanteen.

Ajatukset miehen alapäässä, se sen ajan vie.

Kun olen yksin kotona ja siivoan, voin noudattaa omaa siivousjärjestystäni, eli se on vähän poukkoileva, imurointi saattaa keskeytyä, kun järjestelen pöydillä olevia tavaroita esim kirjoja paikoilleen, ja lehtiä paperiroskiin,  kukkien kastelun lomassa huomaan, että joku kasvi tarvitseekin lisää multaa,  kaappia järjestäessäni unohdun lukemaan vanhoja postikortteja, ym ym. Yksin ollessa teen asioita vähän idealla " päivä luo oman kulkunsa". On vapauttavaa olla välillä yksin, tila muuttuu kun toinen ihminen on paikalla, liekö jotain yliaistittavaa tämä muutos. Meillä, kun mies siivoaa, hän tekee sen ns pakosta, itse siivoan ja nautin lopputuloksesta.

Eikö tuo siivoamiseen liittyvä ongelma korjaantuisi ihan sillä että pyytäisitte miehen lähtemään vaikka kävelylle tai salille siksi aikaa kun siivoatte? Siivota tarvii max. kerran viikossa, joten eiköhän toinen voi sen hetken olla pois jaloista.

Jännä miten parin vuoden sinkkuilun jälkeen aina välillä tulee kateellinen olo parisuhteessa eläville mutta heti kun luen näitäkin ketjuja ja muistan miten paljon parisuhteessa väkisinkin pitää muuttaa ihan arkisiakin tapojaan toisen ollessa "tiellä" niiiin.. en ihan tiedä sitten kuitenkaan onko parisuhteen positiiviset puolet vaihtokaupan arvoisia. Luulen että sinkkuuden huonot puolet on minulle loppupeleissä pienempiä kuin parisuhteen huonot puolet.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset kasvatetaan häivyttämään itsensä. Jo koulussa tytöt pannaan istumaan häiriköivien poikien viereen, jotta nämä alkaisivat käyttäytyä. Tyttöjen oppimisesta viis. Sitten kun päädytään saman katon alle niin nainen katoaa itseltään, on jatkuvasti herkkänä miehen läsnäololle ja mahdollisille tuntemuksille. Pahimmassa tapauksessa valitaan kontrolloiva mies tai dynamiikka muuttuu ajan myötä muuten vain sellaiseksi että nainen ei ole enää oma henkilönsä. Lastensaanti viimeistään pakottaa naisen palvelussuhteeseen ja tämä ulottuu myös parisuhteeseen.

Minullekin kävi näin. Epämääräistä pahaa oloa, vaikka sinänsä hyvä kumppani. Ei erillisyyden ja autonomian kokemusta yhteisessä kodissa. Seksi ja läheisyys ei kiinnosta yhtään kun tunnetasolla ollaan muututtu yhdeksi ja samaksi. Lamaannus ja voimattomuus. Työt ja lapset tietysti hoidetaan.

Tämä se varmasti usein on.. Aina pitäisi pienentää itsensä ettei tule kenellekään ympärillä paha mieli. 

Olen miettinyt tätä aihetta paljon kun luin tämän aloituksen täällä. Olen itse samanlainen. Mies kun on kotona en saa aikaiseksi mitään, jotenkin lamaannun. Olen ajatellut että se johtuu siitä kun mies on kaikkeen niin negatiivinen. Jos pitää tapetoida, hän hermoilee koko ajan että pieleen menee..  Kaikki tekeminen on negatiivista, kaikki. Hän on myös sen tyyppinen ihminen että tekee ne asiat mitä tahtoo ja ottaa sitten ehkä muut huomioon. Ei voi joustaa omista asioista edes lasten vuoksi. Olen yrittänyt panostaa itseeni ja tutkailla mitä minä haluan tehdä ja yritän tehdä sen mukaan. Yritän jättää miehen negatiivisuuden pois mielestä ja teen yksin asioita. Minun pitää opetella olemaan häivyttämättä itseäni taustalle.

Munankuorilla käveleminen ja eläminen ei ole kenellekään tervettä. Älä siis syytä itseäsi, kun syypää tähän kaikkeen on selkeästi miehesi.

Miksi te naiset ette ota vastuuta omista valinnoistanne? Syypää on aina mies, vaikka ihan itse valitsee sen kanssa elää ja jatkaa? Jos kerran ette halua elää jonkun kanssa niin erotkaa, jos haluatte asua yksin niin asukaa, jos haluatte omaa aikaa niin ottakaa sitä. Hirveää elämää tuollainen "olen onneton ja se on muiden vika", kun itse voisi ottaa ohjat käsiinsä elämänsä suhteen. Jos nuo asiat ei ratkea niissä suhteissa, niin mikä järki vaan jatkaa samaa?

Jonkun kommentti oli tyyliin "minulla on ratkaisu mutta siihen ei riitä rahat", eli ei ole ratkaisu ollenkaan vaan tekosyy olla ottamatta omista valinnoista vastuuta ja tehdä ratkaisua joka muuttaa tilanteen.

Nämä nyt ehkä ovat kuitenkin niitä pikkuasioita, jotka harmittavat, mutta eivät ole kuitenkaan eron arvoisia. Kun parisuhde vaatii aina kompromisseja. Onhan tässä mietitty erilaisia ratkaisuja, joku on päätynyt eroonkin.

Minä tykkään elää parisuhteessa, vaikka se elämäntapana välillä kuormittaisikin.

Yksin ja sinkkuna eläminen oli yksinkertaisesti surullista, masentavaa ja kamalaa. Tämä tietty vain mun kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Minä tykkään elää parisuhteessa, vaikka se elämäntapana välillä kuormittaisikin.

Yksin ja sinkkuna eläminen oli yksinkertaisesti surullista, masentavaa ja kamalaa. Tämä tietty vain mun kokemus.

Mielenkiinnosta kysymys, oletko niitä jotka on koko elämänsä teinistä lähtien ollut parisuhteessa? Ja ollut korkeintaan ehkä vuoden sinkkuna mutta yleensä hypännyt suoraan suhteesta toiseen? Kun ainakin omassa lähipiirissäni huomaan sinun tavalla ajattelevien kanssa tuon saman kaavan. Se jos mikä kuulostaa surulliselta.  

Minulla sama tilanne, kun mies paikalla en saa yhtikäs mitään tehtyä. Olen huomioinut, että puuhasteluni saa miehelle tunteen että hän laiskottelee ja monesti jätän tekemättä koska tunnen tuon sanattoman painostuksen. Lopulta tästä on tullut tapa ja aina kun mies paikalla minäkin passivoidun.

Vähän kuin mun ex-vaimo. Tosin ei se saanut aikaiseksi mitään silloinkaan kun olin kotona.

M35

Vierailija kirjoitti:

Eikö tuo siivoamiseen liittyvä ongelma korjaantuisi ihan sillä että pyytäisitte miehen lähtemään vaikka kävelylle tai salille siksi aikaa kun siivoatte? Siivota tarvii max. kerran viikossa, joten eiköhän toinen voi sen hetken olla pois jaloista.

Ex ei harrastanut muuta kuin television katsomista, joten eipä sitä jaloista saanut pois. Toisaalta tympii ajatus siitäkin, että toinen lähtisi siitä harrastamaan ja itse jäisin siivoamaan.

Vierailija kirjoitti:

Aina on väärin mies valittu.

Ei se mies sinällään ole väärä, mutta  tässä kulttuurissa ei oikein ymmärretä, että nainenkin tarvitsee omaa tilaa siinä, kuin mieskin. Miehet on perinteisesti vetäytyneet autotalliin ja se on ollut ihan sallittua ja normaalia, mutta naisen on pitänyt jäädä lasten kanssa sisälle. Ei siis koskaan omaa aikaa. 

Sitten alettiin puhua miesluolista, mihin mies pääsee vetäytymään ihan omaan maailmaansa ja kukapa muu se silloinkin jäi hoitamaan lapset ja kodin, kun nainen. 

Ei edes ole ajateltu, että nainenkin tarvitsee omaa tilaa ja vielä enemmänkin, kuin se mies, joka ei ole niin paljoa lapsista vastuussa. 

Tämä kerju on hyvä esimeekki siitä, että nainenkin kaipaa omaa aikaa/tilaa.

Itsekin olin hyvin tyytyväinen, kun mies teki reissuhommia ja sai olla viikot lasten kanssa omissa oloissa. stressi iski perhantaisin, kun mies palasi (usein vielä kännissä :(   )

Ihmiset kyseli, että miten pärjään yksin lasten kanssa, kun mies on viikot pois, enkä kehdannut kenellekkään sanoa, että pärjään paljon paremmin ilman miestä .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina on väärin mies valittu.

Ei se mies sinällään ole väärä, mutta  tässä kulttuurissa ei oikein ymmärretä, että nainenkin tarvitsee omaa tilaa siinä, kuin mieskin. Miehet on perinteisesti vetäytyneet autotalliin ja se on ollut ihan sallittua ja normaalia, mutta naisen on pitänyt jäädä lasten kanssa sisälle. Ei siis koskaan omaa aikaa. 

Sitten alettiin puhua miesluolista, mihin mies pääsee vetäytymään ihan omaan maailmaansa ja kukapa muu se silloinkin jäi hoitamaan lapset ja kodin, kun nainen. 

Ei edes ole ajateltu, että nainenkin tarvitsee omaa tilaa ja vielä enemmänkin, kuin se mies, joka ei ole niin paljoa lapsista vastuussa. 

Tämä kerju on hyvä esimeekki siitä, että nainenkin kaipaa omaa aikaa/tilaa.

Itsekin olin hyvin tyytyväinen, kun mies teki reissuhommia ja sai olla viikot lasten kanssa omissa oloissa. stressi iski perhantaisin, kun mies palasi (usein vielä kännissä :(   )

Ihmiset kyseli, että miten pärjään yksin lasten kanssa, kun mies on viikot pois, enkä kehdannut kenellekkään sanoa, että pärjään paljon paremmin ilman miestä .

Ehkäpä ihmiskunta vielä joskus tajuaa sen faktan että yksin (tai jos asuu samassa taloudessa vain lastensa kanssa) on todellisuudessa paljon helpompaa elämää kuin yrittää jotenkin saada kaikki pienetkin asiat toimimaan saman katon alla asuvan toisen aikuisen kanssa. Itse olen useampaan otteeseen yrittänyt ja näissä miehissä ei varsinaisesti ole mitään isompia vikoja ollut mutta silti yhteisasuminen ei vaan toimi pidemmän päälle.

Ja ehkä olen pessimisti mutta jos kuulen joidenkin vaikka täällä hehkuttavan miten helppoa heidän parisuhteensa ja yhteiselämänsä on niin hyvin rankasti alan epäillä että onkohan se ihan totta. Etenkin olen tullut epäileväksi tämän suhteen kun paras kaverini pudotti pommin hänen ja miehensä tulevasta avierosta - pariskunta joka aina oli söpöilemässä, hehkuttamassa suhteensa täydellisyyttä ja helppoutta vielä kuukausi ennen heidän eropäätöstään. 

Mielenkiintoinen ketju. 

Rupesin ihan tosissani pohtimaan asiaa. Aiemmissa suhteissani minulla on nimittäin ollut tuota samaa, etten saanut mitään tehtyä kumppanin ollessa läsnä. 

Nykyisessä suhteessani ongelmaa ei ole, ja tulin siihen lopputulemaan pohdinnoissani, että mies ei kertakaikkiaan huomaa eikä noteeraa mitään mitä teen. Saatan siis siivota koko asunnon, kasata kirjahyllyn ja tehdä ruuan ja mies herää jossain vaiheessa mietteistään kysyen, pitäisköhän laittaa ruokaa ja on ihan aidon hölmistynyt kun sanon, ettei tein jo. Ehkä jos alkaisin piikkaamaan seinää irti mies saattaisi huomata. 

Tietenkin jos meillä olisi lapsia tuo muodostuisi ongelmaksi, mutta näin kahdestaan se on minusta vain helpottavaa. Mies huomioi mua riittävästi, mutta en ole silmätikkuna. 

Asumme myös erillään, vaikka olemmekin saman katon alla suurimman osan ajasta. 8 vuotta suhdetta takana. 

Mitä ihmettä täällä valitetaan. Kun AV-amma on parisuhteessa eikö se ole luonnonlaki, että hän on jatkuvassa valmiustilassa, josko mestarilta tulisi käskyjä. Useimmille naisille tämä on kirjoitettu geeneihin.

Olen mies ja silti samaistun tähän ketjuun eli ymmärrän miltä tuntuu kun toisen läsnäolo passivoi tai jopa ahdistaa.

Mutta kommentoista osa on selkeästi vain tilanteessa että kotitöitä ei ole jaettu. Esim. meillä vaimo siivoaa ja minä laitan ruokaa. Kumpaakaan ei ärsytä se oma homma kun tietää että sitten ei tarvi tehdä sitä toista hommaa. Jakakaa kotityöt ja sassiin.