Lue keskustelun säännöt.
En saa aikaiseksi mitään kun mies on kotona
Jotenkin aina silloin energiat ihan nollissa, vaikea keskittyä mihinkään. Kun hän ei ole kotona saan tehokkaasti kotitöitä ja muita hoidettua. Jotenkin aloitekykyä, intoa ja energiaa on silloin. Mistä tämä voi johtua?
Kommentit (1007)
Vierailija kirjoitti:
Vessaongelma kuulostaa yllättävän yleiseltä. Meillä on niin päin että vaimo ei anna vessarauhaa, toisin sanoen tulee juttelemaan oven taakse, ja usein ihan avaa ovenkin. Pakko kai alkaa lukitsemaan ovi.
Luulen että tuo liittyy enemmänkin kotikasvatukseen. Olen nimittäin huomannut että hänen kotonaankaan, siis anoppilassa, ei välttämättä laiteta ovea kiinni kun ollaan vessassa. Toinen vastaava ärsyttävä piirre on että tullaan viereen juttelemaan kun on pukeutumassa. Ja onhan noita paljon vastaavia juttuja.. Eli voisi kiteyttää että joillakin tavalla toinen tunkeutuu yksityiseen hetkeen tai tilaan. Mutta se tulee ihan kotikasvatuksesta nähdäkseni. Vaimoni on kiltti ja kohtelias ihminen noin yleisesti ottaen eikä edes ymmärrä häiritsevänsä. Itsekin olen turhan kiltti huomauttaakseni noista asioista.
Ei liity kotikasvatukseen. Meillä on molempien kotona vessan ovet olleet lukossa ja kaikilla vessarauha. Silti minä en saa sitä kotonani jos ovi ei ole lukossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää on täysin käsittämätön keskusteltu. Näin yksin asuvana tulee fiilis, että miksi te haluatte olla tuollaisessa suhteessa? Sanokaa oikeasti se todellinen syy, miksi ette saa mitään aikaiseksi? Olette alisteisessa asemassa tai miehenne on hyvin lapsellisia, lähes lapsen omaisia käytökseltään.
Voimia teille kaikille kovasti! Minä en saa aina aikaiseksi kaikkea mitä tarvitsee, koska lapset. Mutta nekin kasvavat ja ovat selkeästi alkaneet ymmärtämään milloin ei vaan sää häiritä ja oma vuoro kyllä huomiolle tulee.
On tämä varmaan käsittämätöntä kun et ole yhtään ymmärtänyt mistä on kyse.
Vastaus kysymykseen, siksi kun suhteessa ei ole mitään vikaa. Ihminen joka kaipaa omaa rauhaa ei poissulje sitä etteikö hän olisi mielellään rakastamansa ihmisen kanssa myös parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tämän ketjun, osasin vihdoin sanoittaa tarpeeni miehelleni. Sovimme, että hän yrittää jatkossa tehdä asioita kodin ulkopuolella, jotta saisin olla välillä ihan yksin. Yritän myös korostaa, ettei hän häiritsisi minua, kun teen jotakin omaa juttua, ellei kyseessä ole hätätilanne. Hän myös menee tällä viikolla töihin toimistolle eri päivänä kuin minä, joten saan tehdä edes yhden etätyöpäivän ihan yksin kotona. Jes!
Alamme myös edistää projektia, jossa kolmiomme makuuhuoneista toisesta tulee minun huoneeni ja toisesta miehen. Mukavinta tässä on se, että jatkossa kaikki omat tavarat ovat omassa huoneessa. Omaan huoneeseen voi myös vetäytyä, kun tarvitsee omaa aikaa. En tiedä, miten tämä järjestely hoituu, jos meille joskus tulee lapsia, mutta se olkoon sen ajan murhe.
Eroa miehestäsi, päästä hänet menemään. Et tarvitse häntä etkä ansaitse hänen seuraansa.
Vierailija kirjoitti:
Tällaista toisen ihmisen jyräämistä tosiaan tapahtuu ihan sukupuolesta riippumatta. Miehissäkin on niitä, jotka ovat kotonaan tossun alla, kun monissa huusholleissa nainen määrää ja mies tottelee. Jonkin verran tällaista itsekkyyttä näkyy myös esim. opiskelijoiden soluasunnoissa. Itselläni oli opiskeluaikana kämppis, joka oli yhtenä päivänä minulta lupaa kysymättä tyhjentänyt yhden keittiömme kaapeista ja siirtänyt sieltä minun tavarani ihan toiseen kaappiin ja pannut omat tavaransa tilalle. En olisi itse kehdannut tehdä tuollaisia uudelleenjärjestelyjä kysymättä ensin, onko toiselle ok.
Minä myös tavallaan menetän energiaa, jos vaimo on kotona arvostelemassa ja ottamassa tilaa haltuun. Hän tosiaan tekee sen. Lisäksi hän iltaisin haluaa aina olla kanssani vierekkäin, silitellä ja halailla. Se tietysti tekee hyvää, mutta myös vie energiaa. Tietenkin myös lapset mekastavat, vievät energiaa jne. mutta se on jotenkin ihan eri asia.
Rakastan silti vaimoni kanssa elämistä ja olemista. Ihan joskus vain haluaisin olla yksin kotona rauhassa. Joskus harvoin olen saanut päivisin omaa aikaa ja rauhaa yksin kotona. Silloin jotenkin tunnen, kuinka ihan fyysisesti saan voimaa, kasvan ja virkistyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on mielenkiintoinen ketju. Mielenkiintoista kuinka moni nainen haluaa asua yksin, niin minäkin. Enää naiselle ei riitä, että saa olla pikkuvaimo ja höösätä miehen (ja lasten) ympärillä. Naiset haluavat hyvää seuraa, osallistumista, hyvää seksiä, ystävyyttä ja niin edelleen. Ehkä kuvitelmat siitä, että nainen on tyytyväinen elämäänsä vain miehen kanssa saman katon alla ovat muuttumassa ja hyvä niin. Elämänlaadun pitää kohentua suhteessa, ei laskea. Kompromisseja joutuu toki aina tekemään parisuhteessa, mutta naiset pohtivat, että miten paljon haluavat joustaa.
Totta. Vaikka en höösääkään kenenkään ympärillä, niin mm. syömiset ovat jotenkin kauhean vaikeita.
Itse tekisin kattilallisen ruokaa jota söisin 5 päivää. Miehen kanssa se hupenee 2 päivässä, jolloin täytyy taas miettiä uusi ruoka, ja valmistaa se. Tykkään syödä salaatteja, kuten miehenikin(hän on kaikkiruokainen) mutta salaatti on hänelle vain pikku välinaposteltava, ja jo tunnin päästä pitäisi syödä lisää. Makkara popsitaan kaapista välipalana, vaikka ajattelin tehdä siitä ruokaa. Banaani on välipala, ei makkara.
Kun hän tekee vaikka wokkia meille, niin hän laittaa sinne aina 200g sijasta 400g "proteiinia" eli nyt vaikka tonnikalaa, ja se on sitten minulle todella tuhtia. Lisäksi rahaa menee aivan älyttömästi tähän hänen syömiseen (maksaa toki itse, ja kantaakin ruokaa kotiin siinä missä minäkin). Holvaamista myös tapahtuu jos hän tekee ruokaa. Perunamuusiin menee 150g voita, keitinveteen suolaa niin että silmiä kirvelee syödä niin suolaista, öljyä lorahtelee paistettaessa niin että vatsani menee kuralle. Salaatinkastiketta laitetaan 1,5dl lautaselliseen, ja ketsuppia pitää koko ajan olla ostamassa lisää tai minulle ei ole sitä kaapissa silloin kun minä sitä kerrankin haluaisin. Sama mehun kanssa.
Mies myös rupesi säästämään kun huomasi että eräs mehu on halpaa kaupassa x. Mitähän säästämistä se on että sitä kannetaan sieltä selkä vääränä nyt, kun aiemmin mehua ei mennyt meillä ollenkaan.
Lisäksi en ymmärrä maidon, piimän, mehun, limsan, juomista aikuiselta ihmiseltä litratolkulla päivässä. Aivan turhaa rahanmenoa kun vettä tulee puoli-ilmaiseksi hanasta.
näihin on tietenkin tullut löydettyä ratkaisuja, eli minulla on oma ketsuppi, ja salaatinkastike, ja pieniä "trip"mehuja joihin on kielto kaikilla muilla.
Miten ihanan helppoa oli kun mies oli 5 päivää juuri poissa. Kaapit olivat melko tyhjänä ja ajattelin että pitää lähteä kauppaan, mutta mitä vielä, sieltä söi helposti yksin tuon 5 päivää. Miehen kotona ollessa kaupassa olisi pitänyt käydä 5 päivän aikana kahdesti.
Meillä on juomisten kanssa sama ongelma. Itse juon pääosin hanavettä, mutta miehelle se ei kelpaa ja meillä menee rahaa mehuihin, limsoihin ja olueen ihan järkysti. Lisäksi minä olen se, joka pääosin kantaa ne pullot ja tölkit takaisin kauppaan. Joskus videstää ihan hirveästi. Viidessä kassillisessa palautettavia saattaa olla mun yksi lonkerotölkki. Joskus tekisi mieli kasata ne pullokassit miehen autoon. Kerran jo jonkin aikaa menikin niin, mutta sitten kun lähti työmatkalle niin kasasi sen pullokassipyramidin autotalliin haisemaan. Kiva.
Minä käyn meillä pääosin kaupassa. Ja joo, juurikin miehen "perseilyn" takia. ;)
Vuosia minua ärsytti aika lailla yllä mainitut samat asiat. Ja lisäksi isot kauppalaskut ketutti, sillä minä maksan meillä. Nykyään minun linjani on, että jokainen hankkikoot juomansa ja herkkunsa itse, minä ostan pelkän ruuan. Pulloja ja tölkkejä en vie, vaikka kuinka autotalli haisisi.
Pari vuotta meni mökötyksessä, kunnes mies uskoi, että päätökseni pitää. Nykyään asia ei enää minua ärsytä, sillä mies huolehtii omien roskien hankinnasta sekä kierrätyksestä.
Eli neuvoni on monta kertaa tässä ketjussa mainittu omien rajojen vetäminen ja niistä kiinni pitäminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ette te kyllä mitään ihmisiä ole, jos jo yhden ainoan ihmisen kanssa oleskelu samassa tilassa tuottaa jo ongelmia.
Miten voi olla, että tässä maassa ja tässä kansassa on näin paljon antisosiaalisia sosiopaatteja?
Missä tahansa muualla maailmassa (poislukien korkeintaan muut pohjoismaat ja Japani) on ihmisten välistä kanssakäymistä paljon enemmän ihan arkielämässä. Eletään erilaisissa suurperheissä, muissa asumisjärjestelyissä, aidosti ahtaissa asunnoissa, isoissa kaupungeissa, tiiviissä kyläyhteisöissä, on paljon lapsia, on paljon lastensa kotona asuvia ikäihmisiä... ja ihmiset osaavat elää toisten ihmisten kanssa. Ihmiset nauttivat toistensa seurasta ja läheisyydestä.
Vain täällä Pohjolan perukoilla, kylmässä ja ihmisvihamielisessä sarvikuonojen maassa ja kansassa on ihan oikeasti tällaisia, jotka viitsivät todeta, että jo sen "rakkaan" ihmisen läsnäolo omassa kodissa on ikävää, hankalaa ja uuvuttavaa.
Oikeasti. Muuttakaa hitto soikoon johonkin Ilomantsiin tai Inariin, korpimökkiin, pois IHMISTEN joukosta. Ette te kuulu kaupunkeihin, muiden ihmisten joukkoon, te ihmisvihamieliset, antisosiaaliset sosiopaatit.
Olet varmaan kuullut, että suomalaiset ovat hyvin homogeeninen kansa? Aikoinaan Suomeen muuttaneet ihmiset olivat juuri "kauniisti" kuvaamasi kaltaisia korpeen muuttajia. Kun kyseiset introvertit sitten ovat vuosituhansia lisääntyneet keskenään, niin mitä muuta on odotettavissa? Olet nimittäin varmaan myös kuullut siitä, että myös luonteenpiirteet periytyvät jossain määrin?
Itselläni samaa, toki pätee myös lasten kanssa jos yksin pitkiä aikoja heidän kanssaan. Uskon johtuvan turvallisuudentunteesta, on riittävä olo? Sinkkuna tai uudessa paikassa asuessa / uudessa elämäntilanteessa on usein keho ylikierroksilla, tuntee riittämättömyyttä ja epävarmuutta. Sillon asiat tuntuu jännältä ja täten adrenaliinia on useammin kehossa.
Kaksin puolison tai lasten kanssa ollessa (jos rauhallista) Kehossa serotoniinia paljon, on leppoisa ja turvallinen olo. Voihan sitä toki myös stressaantunut olla, mutta kuitenkin se hälyttömyys tuo turvaa ja se ettei tarvitse olla koko ajan vastuussa jostakin. Koen samaa vetämättömyyttä myös jos vierailen perheelläni tai lapsena mummulassa. Ehkä se ei siis ole huono asia, ehkä se on juuri se millon aidosti latautuu ja hermosto tasoittuu, vaikka tuntuu itselle laiskottelulta? Toki joskus sitä menee ihan aidon laiskottelun puolelle, työt ja kodin ulkopuoliset kohtaamiset onneksi tukee siinä energian nostattamisessa pois sohvaperuna-tilasta.
En näe puolisoani kovin usein Livenä , asumme erillään Ja silti koen aina tämän häntä nähdessäni. Siksi ehkä nautinkin siitä. Itse olen aktiivisimmillani sillon jos jännittää, on uusia asioita elämässä tai koen vahvaa riittämättömyyttä (joka paikataan erilaisella tekemisellä ja suorittamisella). Introvertti, herkkä ja nepsy myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä isäntä on mukana kotiaskareissa. Ei häiritse vaikka hän toimittelee hommia. Usein jätän hänet uurastamaan ja lenkkeilen sen ajan jotta hän saa imuroitua kodin. Seurustelu aikana jo huomasin mieheni olevan vaikea sanoittaa tunteita ajatuksiaan. Nykyään istutaan ja jutellaan asioita. Hän on kuin lapset tultuaan töistä pitää kohdata ja koskea. Lapset samanlaisia. Akut on tyhjänä. Jonkin aikaa olen oppinut istumaan teekuppini kanssa hiljaa ja kuuntelemaan sekä myös osallistumaan hetkeen. Latauksen jälkeen onkin omaa aikaa. Tuo filmin katsomisen aikana päälle puhuminen kyllä ottaa joskus päähän. Uskallan ralli tai jääkiekkomatsin aikana tekemään saman. Hän on huomannut silloin kuinka ärsyttävää tapa se on. Kiusallani olen myös ottanut kädestä kiinni ja sanonut: Istuppa viereeni katsomaan filmiä. Pian on isännällä muita hommia. Nykyään isäntä käy lenkillä ja salilla jolloin nautin hetkistä yksin. Itsekin lenkkeilen jolloin saan olla ajatusteni kanssa yksin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä isäntä on mukana kotiaskareissa. Ei häiritse vaikka hän toimittelee hommia. Usein jätän hänet uurastamaan ja lenkkeilen sen ajan jotta hän saa imuroitua kodin. Seurustelu aikana jo huomasin mieheni olevan vaikea sanoittaa tunteita ajatuksiaan. Nykyään istutaan ja jutellaan asioita. Hän on kuin lapset tultuaan töistä pitää kohdata ja koskea. Lapset samanlaisia. Akut on tyhjänä. Jonkin aikaa olen oppinut istumaan teekuppini kanssa hiljaa ja kuuntelemaan sekä myös osallistumaan hetkeen. Latauksen jälkeen onkin omaa aikaa. Tuo filmin katsomisen aikana päälle puhuminen kyllä ottaa joskus päähän. Uskallan ralli tai jääkiekkomatsin aikana tekemään saman. Hän on huomannut silloin kuinka ärsyttävää tapa se on. Kiusallani olen myös ottanut kädestä kiinni ja sanonut: Istuppa viereeni katsomaan filmiä. Pian on isännällä muita hommia. Nykyään isäntä käy lenkillä ja salilla jolloin nautin hetkistä yksin. Itsekin lenkkeilen jolloin saan olla ajatusteni kanssa yksin.
Tulipa hyvä mieli tästä kirjoituksesta! Tästä jotenkin huokui sellainen terveellä itsetunnolla varustetun suomalaisen talonpoikaisnaisen vahvuus. Tiedostetaan omat rajat ja niistä pidetään tiettyyn pisteeseen asti kiinni. Samalla kuitenkin kyetään kompromisseihin.
Moni tähän ketjuun kirjoittaneista tuntuu kuitenkin pudonneen jonkinlaiseen parisuhteen / perhe-elämän kaninkoloon hieman huomaamattaan. Itse ainakin luen kuuluvani heihin. Niin taitaa helposti tapahtua, mikäli ei alusta asti ymmärrä ja/tai arvosta omia rajojaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tällaista toisen ihmisen jyräämistä tosiaan tapahtuu ihan sukupuolesta riippumatta. Miehissäkin on niitä, jotka ovat kotonaan tossun alla, kun monissa huusholleissa nainen määrää ja mies tottelee. Jonkin verran tällaista itsekkyyttä näkyy myös esim. opiskelijoiden soluasunnoissa. Itselläni oli opiskeluaikana kämppis, joka oli yhtenä päivänä minulta lupaa kysymättä tyhjentänyt yhden keittiömme kaapeista ja siirtänyt sieltä minun tavarani ihan toiseen kaappiin ja pannut omat tavaransa tilalle. En olisi itse kehdannut tehdä tuollaisia uudelleenjärjestelyjä kysymättä ensin, onko toiselle ok.
Mä en koe, että mua jyrätään mitenkään. Enemmän mun mielestä on kyse siitä, etten osaa keskittyä mihinkään toisen läsnäollessa kunnolla. Mulle on aivan selvää, että mulla on poikkeuksellisen kova tarve itsenäiseen aikaan omien ajatusten kanssa ja läsnäolo toiselle on raskasta.
nicht in der pfanne legen lassen kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että yritetään vain keksiä tekosyitä omalle saamattomuudelle. Tuskin on mistään muusta kysymys.
Kun ei ymmärrä, että ihmiset voi olla luonteeltaan erilaisia, kuin itse, voi se siltä kuulostaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä isäntä on mukana kotiaskareissa. Ei häiritse vaikka hän toimittelee hommia. Usein jätän hänet uurastamaan ja lenkkeilen sen ajan jotta hän saa imuroitua kodin. Seurustelu aikana jo huomasin mieheni olevan vaikea sanoittaa tunteita ajatuksiaan. Nykyään istutaan ja jutellaan asioita. Hän on kuin lapset tultuaan töistä pitää kohdata ja koskea. Lapset samanlaisia. Akut on tyhjänä. Jonkin aikaa olen oppinut istumaan teekuppini kanssa hiljaa ja kuuntelemaan sekä myös osallistumaan hetkeen. Latauksen jälkeen onkin omaa aikaa. Tuo filmin katsomisen aikana päälle puhuminen kyllä ottaa joskus päähän. Uskallan ralli tai jääkiekkomatsin aikana tekemään saman. Hän on huomannut silloin kuinka ärsyttävää tapa se on. Kiusallani olen myös ottanut kädestä kiinni ja sanonut: Istuppa viereeni katsomaan filmiä. Pian on isännällä muita hommia. Nykyään isäntä käy lenkillä ja salilla jolloin nautin hetkistä yksin. Itsekin lenkkeilen jolloin saan olla ajatusteni kanssa yksin.
Tulipa hyvä mieli tästä kirjoituksesta! Tästä jotenkin huokui sellainen terveellä itsetunnolla varustetun suomalaisen talonpoikaisnaisen vahvuus. Tiedostetaan omat rajat ja niistä pidetään tiettyyn pisteeseen asti kiinni. Samalla kuitenkin kyetään kompromisseihin.
Moni tähän ketjuun kirjoittaneista tuntuu kuitenkin pudonneen jonkinlaiseen parisuhteen / perhe-elämän kaninkoloon hieman huomaamattaan. Itse ainakin luen kuuluvani heihin. Niin taitaa helposti tapahtua, mikäli ei alusta asti ymmärrä ja/tai arvosta omia rajojaan.
Kyllä mulla on ainakin kestänyt kauan ymmärtää ja hyväksyä itsessäni se piirre, että olen vaan hiljaisuutta ja yksinoloa kaipaava ihminen, jotta jaksan olla muiden seurassa. Joku aiemmin puhui meistä antisosiaalisina sosiopaatteina (tms.), mutta kyse ei ole siitä, ettenkö pidä ihmisistä tai halua viettää heidän kanssa aikaa. On aika vähän ihmisiä, jotka jaksaa juosta 5 maratonia viikossa ilman lepoa. Mulle ihmisten kanssa oleminen on maraton ja yksinolo lepoa. Jos en saa tarpeeksi lepoa, se maraton on tuskaa ja olen läsnä toiselle ihmiselle vain puoliksi. Sekään ei tunnu kovin reilulta asetelmalta, ettei jaksa keskittyä ystävään/puolisoon/lapsiin kunnolla, silloin kuin heidän kanssaan sitten viettää aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on yllättävän yleistä. Yksi työkaveri sanoi, että mies sai viikon sairauslomaa eikä hän saa koko viikkona mitään suunniteltua tehtyä. Minä ja moni muu sanoi samaa, että niin käy meilläkin. Itse en ehtinyt tänään imuroida ennen miehen tuloa, joten se jää nyt tekemättä.
Eikös sairauslomalla koeteta toipua ja tervehtyä? Mitä kotitöitä voi olla suunniteltuna sairauslomalle? Jos pystyy töihin, niin silloin sairausloma on turha.
No ei. Jos sulla on käsi poikki ja työsi on varastomiehen hommaa, et välttämättä pysty työhösi, mutta voi olla, että pyykkejä pystyt pesemään. Selkäkipuinen ei pysty työhön jossa koko ajan pitää olla jaloillaan, mutta kyllä voi kävelyllä käydä. Ei sairasloma tarkoita sitä, että sun pitää sohvalle linnottautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on yllättävän yleistä. Yksi työkaveri sanoi, että mies sai viikon sairauslomaa eikä hän saa koko viikkona mitään suunniteltua tehtyä. Minä ja moni muu sanoi samaa, että niin käy meilläkin. Itse en ehtinyt tänään imuroida ennen miehen tuloa, joten se jää nyt tekemättä.
Eikös sairauslomalla koeteta toipua ja tervehtyä? Mitä kotitöitä voi olla suunniteltuna sairauslomalle? Jos pystyy töihin, niin silloin sairausloma on turha.
No ei. Jos sulla on käsi poikki ja työsi on varastomiehen hommaa, et välttämättä pysty työhösi, mutta voi olla, että pyykkejä pystyt pesemään. Selkäkipuinen ei pysty työhön jossa koko ajan pitää olla jaloillaan, mutta kyllä voi kävelyllä käydä. Ei sairasloma tarkoita sitä, että sun pitää sohvalle linnottautua.
Mies sai sairaslomaa eikä nainen saa mitään tehtyä, kun mies on koko ajan kotona.
Sama homma tääläkin ja ikää meillä yli 50vuotta. Mies keskeyttää tehokkaasti aivan kaiken.
Kyllä! Tunnistan itseni tästä aloituksesta. Olen kolmekymppinen ja viime aikoina olen tajunnut, että haluaisin asua yksin. Olen naimisissa ja meillä on kaksi pientä lasta. Mies teki ennen lasten hankkimista reissutöitä ja oli ihanaa olla arkena yksin. Sitten kun mies tuli reissusta kotiin en saanut mitään aikaiseksi ja meni fiilis kaikesta ja ärsytti kun mies tuli siihen sotkemaan. Esikoisen syntymän jälkeen mies lopetti reissaamisen ja sai töitä meidän kotipaikkakunnalta.
Rakastan lapsiani yli kaiken mutta välillä mietin, että oliko virhe perustaa perhe. Haaveilen jopa erosta, että voisin toteuttaa ja elää omanlaistani elämää. En voi tehdä sitä lasten takia. Ehkä sitten tulevaisuudessa kun lapset muuttaa omilleen.
Vierailija kirjoitti:
Tää on niin tätä, me sinkut vingutaan että voi ku ois kumppani jonka kans olla yhdessä ja tehdä asioita yhdessä ja te kenellä semmonen on ette yhtäääääääään kastä ja haluatte omaa tilaa 😃
Ihanaa.
Ennen kuin tapasin aviomieheni olin 8 vuotta sinkkuna, enkä vinkunut yhtään. En vingu nytkään. Vaikka ei se vinkuminen mitään haittakaan.
Mua monesti huvittaa se kun tyypit sanoo että hyvähän mun on kun on hyvä mies, itse tässä joutuu ihan yksin sinkkuna olla. Kun sitten kysyn että kauan olet ollut sinkkuna, niin joku 3kk-2 vuotta. Mullehan nuo on vielä minuutteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on yllättävän yleistä. Yksi työkaveri sanoi, että mies sai viikon sairauslomaa eikä hän saa koko viikkona mitään suunniteltua tehtyä. Minä ja moni muu sanoi samaa, että niin käy meilläkin. Itse en ehtinyt tänään imuroida ennen miehen tuloa, joten se jää nyt tekemättä.
Eikös sairauslomalla koeteta toipua ja tervehtyä? Mitä kotitöitä voi olla suunniteltuna sairauslomalle? Jos pystyy töihin, niin silloin sairausloma on turha.
No ei. Jos sulla on käsi poikki ja työsi on varastomiehen hommaa, et välttämättä pysty työhösi, mutta voi olla, että pyykkejä pystyt pesemään. Selkäkipuinen ei pysty työhön jossa koko ajan pitää olla jaloillaan, mutta kyllä voi kävelyllä käydä. Ei sairasloma tarkoita sitä, että sun pitää sohvalle linnottautua.
Mies sai sairaslomaa eikä nainen saa mitään tehtyä, kun mies on koko ajan kotona.
Niin? En minäkään saisi.
Juuri näin, mutta mahdotonta kun on lapsia. Pienestä lapsesta ei saa lähivanhemmat olla erossa. Se tarkoittaa sitten myös sitä, ettei puolisostakaan pysty olemaan erossa moneen vuoteen kunnolla. Ja kuinka monessa perheessä on varaa järjestää erossaoloviikkoja?