En saa aikaiseksi mitään kun mies on kotona

Kuten jo noussut esille, tämä ei ole sukupuolisidonnaista. Itse miehenä samaistun tähän ongelmaan, enkä todellakaan osaa olla vaimon seurassa niin aikaansaava kuin itsekseni. Ja samaten vaimo varmaankin on aikaansaavin itsekseen ollessaan. Ollaan introvertteja molemmat. Kotityöt on kyllä jaettu eikä niiden kohdalla synny mitään ongelmia. Mutta esim. kun tekee jotain harrastuksiin liittyvää puuhaa tai töitä koneella niin yksin helpointa. Yhtä helvettiähän avokonttoritkin on. Samalla tavalla työpaikallakaan en tykkää että ihmiset häslää lähekkäin ja keskeyttävät toisiaan, ja pitävät ääntä. Eihän tuo kotona ole mitenkään eri asia. Kyllä ihmiset tahattomastikin häiritsevät toisiaan, vaikkei edes olisi mikään energiavampyyri tai jyräävä persoona. Ja toisilla keskittymiskyky vaatii ympäristöltä enemmän. Varmaan vähemmän herkkä ihminen osaa paremmin unohtaa ympärillään olevat ihmiset jos tarvii keskittyä. Mulla sellaista taitoa ei vaan ole.

Vessaongelma kuulostaa yllättävän yleiseltä. Meillä on niin päin että vaimo ei anna vessarauhaa, toisin sanoen tulee juttelemaan oven taakse, ja usein ihan avaa ovenkin. Pakko kai alkaa lukitsemaan ovi.

Luulen että tuo liittyy enemmänkin kotikasvatukseen. Olen nimittäin huomannut että hänen kotonaankaan, siis anoppilassa, ei välttämättä laiteta ovea kiinni kun ollaan vessassa. Toinen vastaava ärsyttävä piirre on että tullaan viereen juttelemaan kun on pukeutumassa. Ja onhan noita paljon vastaavia juttuja.. Eli voisi kiteyttää että joillakin tavalla toinen tunkeutuu yksityiseen hetkeen tai tilaan. Mutta se tulee ihan kotikasvatuksesta nähdäkseni. Vaimoni on kiltti ja kohtelias ihminen noin yleisesti ottaen eikä edes ymmärrä häiritsevänsä. Itsekin olen turhan kiltti huomauttaakseni noista asioista.

Edellinen jatkaa: Omassa lapsuudenkodissani puolestaan annettiin hirmuisesti tilaa kaikille, suljettuja ovia ei missään nimessä avattu tai oven läpi edes juteltu. Monin tavoin annettiin paljon yksityisyyttä. Tällaisen kasvatuksen jälkeen on ollut kulttuurishokki muuttaa yhteen ihan erilaisesta lähtökohdasta olevan kumppanin kanssa. Eli itseäni toistaakseni, kotikasvatuksella iso rooli.

Tää on täysin käsittämätön keskusteltu. Näin yksin asuvana tulee fiilis, että miksi te haluatte olla tuollaisessa suhteessa? Sanokaa oikeasti se todellinen syy, miksi ette saa mitään aikaiseksi? Olette alisteisessa asemassa tai miehenne on hyvin lapsellisia, lähes lapsen omaisia käytökseltään. 

Voimia teille kaikille kovasti! Minä en saa aina aikaiseksi kaikkea mitä tarvitsee, koska lapset. Mutta nekin kasvavat ja ovat selkeästi alkaneet ymmärtämään milloin ei vaan sää häiritä ja oma vuoro kyllä huomiolle tulee. 

Moni tarina kuulostaa vahvasti toisen kontrolloinnilta.

Mutta myös surkuhupaisasti siltä että ei osata lukea yhtään toista vaikka on oltu jo pitkäänkin yhdessä ja tapahtuu tahattomasti ihan lapsellisia juttuja (siis kuten lapsilla). Toisen huomio on jossain muualla niin sillon mun pitää saada sen huomio keinolla millä hyvänsä enkä voi olla se joka jää eds hetkeksi taka-alalle.

Tunnistan omalta kohdalta tuon itselle mieluisan tv ohjelman katsomisen kun siippa käveli vähän väliä eteen ja puhuu vaan omaa agendaansa ja suuttui kuin lapsi silminnähden kun pyysin häntä pois edestä kun haluaisin kattoo mielenkiintosen dokkarin.

Näinhän lapsetkin tekee, tunkee aina sinne missä äitikin on.

Vierailija kirjoitti:

Tää on täysin käsittämätön keskusteltu. Näin yksin asuvana tulee fiilis, että miksi te haluatte olla tuollaisessa suhteessa? Sanokaa oikeasti se todellinen syy, miksi ette saa mitään aikaiseksi? Olette alisteisessa asemassa tai miehenne on hyvin lapsellisia, lähes lapsen omaisia käytökseltään. 

Voimia teille kaikille kovasti! Minä en saa aina aikaiseksi kaikkea mitä tarvitsee, koska lapset. Mutta nekin kasvavat ja ovat selkeästi alkaneet ymmärtämään milloin ei vaan sää häiritä ja oma vuoro kyllä huomiolle tulee. 

Luulenpa että loppujen lopuksi kuitenkin nää asiat tuntuisi tosi vähäpätöiseltä ja väärältä syyltä erolle. Jos puolisoaan kuitenkin rakastaa, hänen kanssaan on kiva tehdä yhdessä asioita ja ainoa ongelma on se että et osaa omiin hommiisi keskittyä kunnolla hänen seurassaan. Mä ainakin koen vian olevan enemmän itsessäni - puoliso ei mitenkään tietentahtoen ja pahuuttaan häiritse. Enemmänkin pitäisi asettaa omat rajat ja kertoa niistä kumppanille - eikä erota. Eroaminen olisi kuin ampuisi singolla kärpästä.

Vierailija kirjoitti:

Moni tarina kuulostaa vahvasti toisen kontrolloinnilta.

Mutta myös surkuhupaisasti siltä että ei osata lukea yhtään toista vaikka on oltu jo pitkäänkin yhdessä ja tapahtuu tahattomasti ihan lapsellisia juttuja (siis kuten lapsilla). Toisen huomio on jossain muualla niin sillon mun pitää saada sen huomio keinolla millä hyvänsä enkä voi olla se joka jää eds hetkeksi taka-alalle.

Tunnistan omalta kohdalta tuon itselle mieluisan tv ohjelman katsomisen kun siippa käveli vähän väliä eteen ja puhuu vaan omaa agendaansa ja suuttui kuin lapsi silminnähden kun pyysin häntä pois edestä kun haluaisin kattoo mielenkiintosen dokkarin.

Näinhän lapsetkin tekee, tunkee aina sinne missä äitikin on.

Jep. Tuolla aiemmin huudeltiin että ollaanko me läheisriippuvaisia. Siitä tuli mieleen että lähinnä ehkä se vessan ovenkahvassa roikkuva ja tv:n edessä kävelevä kumppani olisi se läheisriippuvainen. Hän tarvitsee huomiotasi eikä kestä jos ei sitä saa.

Mutta luulen että ainakin omassa parisuhteessani ongelma on enimmäkseen se, ettei osata lukea toista. Ainakin itse syyllistyn siihen että yritän vain elein näyttää että toinen häiritsee. Pitäisi sanoa ääneen että annatko rauhaa. Ainakin mun puoliso varmasti uskoisi jos ääneen sanoisi, hän ei vaan ymmärrä pieniä vihjeitä. Olen liian kiltti rajojen asettamisessa.

Vierailija kirjoitti:

En voi aloittaa mitään juttua kun on olo että pitäisi olla kokoajan valmiudessa miestä varten ja ei voi uppoutua mihinkään luovaan tai keskittymistä vaativaan tekemiseen jos taustalla on jatkuvasti hiipivä stressi siitä että tulee keskeytetyksi.

Keskeytystä ei välttämättä tule, mutta stressi on jo kroonistunut sen suhteen. Kerran katsoin kellosta kuinka usein mies tulee keskeyttämään minut niin aika vaihteli viidestä minuutista 20 minuuttiin vaikka olin pyytänyt työrauhaa. Ei tee mieli aloittaa mitään kun ei saa rauhassa tehdä.

Joskus käy niinkin että mies päättää tulla paskalle kun olen suihkussa tai vaikka siivoan kylppäriä. Oven lukitseminen ei auta koska hän tulee rynkyttämään kahvaa ja huutaa jollei sillä sekunnilla pääse vessaan.

Anteeksi vaan mut tämä ei kuulosta kovin terveeltä suhteelta. Tee solle itsekeskeiselle kontrollifriikille selväks että sä kerrot millon oot tavotettavissa. Huuda sille että painu vit....n siitä niin että rappaukset tippuu katosta niin kyllä se kohta ymmärtää että sullakin on oma tahto etkä elä vain hänen tarpeitaan varten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on täysin käsittämätön keskusteltu. Näin yksin asuvana tulee fiilis, että miksi te haluatte olla tuollaisessa suhteessa? Sanokaa oikeasti se todellinen syy, miksi ette saa mitään aikaiseksi? Olette alisteisessa asemassa tai miehenne on hyvin lapsellisia, lähes lapsen omaisia käytökseltään. 

Voimia teille kaikille kovasti! Minä en saa aina aikaiseksi kaikkea mitä tarvitsee, koska lapset. Mutta nekin kasvavat ja ovat selkeästi alkaneet ymmärtämään milloin ei vaan sää häiritä ja oma vuoro kyllä huomiolle tulee. 

Luulenpa että loppujen lopuksi kuitenkin nää asiat tuntuisi tosi vähäpätöiseltä ja väärältä syyltä erolle. Jos puolisoaan kuitenkin rakastaa, hänen kanssaan on kiva tehdä yhdessä asioita ja ainoa ongelma on se että et osaa omiin hommiisi keskittyä kunnolla hänen seurassaan. Mä ainakin koen vian olevan enemmän itsessäni - puoliso ei mitenkään tietentahtoen ja pahuuttaan häiritse. Enemmänkin pitäisi asettaa omat rajat ja kertoa niistä kumppanille - eikä erota. Eroaminen olisi kuin ampuisi singolla kärpästä.

Niinpä ja minulla ainakin kämppisten ja edellisten poikaystävien kanssa yhdessä asuessa on tilanne ollut paljon pahempi. Jos nyt olisi pakko asua jonkun kanssa, niin olisi se tämä nykyinen puoliso. Samoin suhteesta saan myös paljon, vaikka on saamattomuutta ja omien juttujen tekemättä jäämistä. Tämä oli kompromissi jonka tietoisesti tein yhteen muuttaessa. Puhuimme asiasta myös paljon ennen yhteenmuuttoa ja mies onkin paljon kavereiden kanssa ja mökillä, jolloin saan olla yksin. Hänellä on myös omat puuhastelunsa pihalla ja autotallissa. Silti nyt puuhamme minulle omaa huonetta. Harmillisesti meillä ei vaan paljoa ole tilaa. Mutta onneksi enemmän kuin kerrostalossa, johon en olisi muuttanut yhteen, ellei asunto olisi ollut vähintään 5 huonetta, kaikille oma huone+makkari+olkkari.

Tää on niin tätä, me sinkut vingutaan että voi ku ois kumppani jonka kans olla yhdessä ja tehdä asioita yhdessä ja te kenellä semmonen on ette yhtäääääääään kastä ja haluatte omaa tilaa 😃

Ihanaa.

Vierailija kirjoitti:

Tää on niin tätä, me sinkut vingutaan että voi ku ois kumppani jonka kans olla yhdessä ja tehdä asioita yhdessä ja te kenellä semmonen on ette yhtäääääääään kastä ja haluatte omaa tilaa 😃

Ihanaa.

Elämässä on vaan kaks paskaa vaihtoehtoa, olla yksin tai parisuhteessa. Niistä valikoimme vähemmän paskan.

Varmaan koronakin kärjistänyt näitä ongelmia, osalla. Yhdessä kotona vietettävä aika kenties lisääntynyt. Viimeistään nyt alamme oireilla.

Jos käännetään tää ketju ratkaisukeskeiseksi. Miten omaa aikaansaavuutta ja keskittymiskykyä voisi parantaa?

Energiasyöppö. Tutkailisin aika kriittisesti teidän parisuhteen tilaa. Jos toisen läsnäolo saa kaiken energiasi katoamaan.

Vierailija kirjoitti:

Naski kirjoitti:

Hei kaikki.

Piti vielä tänään tulla tutkailemaan kirjoituksia, ja lisäämään hieman omaan kirjoitukseeni asiaa.

Aloitin kovin rempseästi, että kun on ollut niin hulvattoman hauskaa lukea teidän kirjoituksianne.

Nyt oli pakko hieman korjata itseäni, ja todeta, että osasta kirjoituksista tuli kyllä surullinen tunne.

Enimmäkseen kuitenkin pystyin osaan teidän elämistä samaistumaan.

Itse tykkään yksin häärätä kotona, saan aikaiseksi.

Puolison ollessa paikalla, keskittyminen ja kaikki järjellinen ajatusten juoksu pysähtyy kuin seinään.

Johtuu siitä, kun seuraan toisen elämän tyyliä, joka on hyvin sotkuinen, itsekäs, ajattelematon ja välinpitämätön.

Vitutus prosentti nousee ihan silmissä.

Asiat hän tykkää tehdä "juosten kusten" ja sieltä mennään "missä aitaa ei ole laisinkaan".

Nämä kaikki tavat ja piirteet alkoi näyttäytymään pikku hiljaa, kun muutimme yhteen.

Omat tavat täysin päin vastaiset.

Joten..omat asunnot ovat ainoa vaihtoehto.

Ellen halua kuvaani Alibin kanteen.

Meillä on tälle kaikelle myös ihan selitys.

Puoliso tykkää tehdä vain kivoja asioita.

Tämä on hänelle myös suotu lapsuudessa/nuoruudessa.

Ei hän tyhmä ole, hän vain poimii ne rusinat pullasta.

Ei tyhmä, mutta ajattelematon. Ajattlee vaan itseään ja omaa toimintatapaansa.

Meillä naisilla on usein tapana selitellä miesten perseilyt aina hyvinpäin; ei se muista, ei se opi, on se oikeasti fiksu, on se huomaavainen jne.

Pitää aina käyttää tätä mittaria eli käyttäytyisikö mies pomonsa tai ystäviensä kanssa samoin? Jos ei, silloin mies osaa vaihtaa toimintatapaansa tilanteen mukaan, mutta tietoisesti päättää perseillä sinun (ja lastensa) kanssa. Jos taas toimii aina samoin seurasta riippumatta, sitten on paha valuvika, jolle ei voi mitään.

Valittelin tästä samasta asiasta yhdelle vanhemmalle naisystävälleni. Hänen kommenttinsa oli, että minä "mahdollistan" puolison perseilyn. Olin tietenkin ensin täysin eri mieltä. Nykyään olen alkanut yhä enemmän ja enemmän miettimään omaa osuuttani asiassa. 

Toki on varmasti suhteita, jossa on puhtaasti ns. tekijä ja uhri. Epäilen kuitenkin, että suurin osa tähän ketjuun kirjoittaneista omaa tilaa kaipaavista ihmisistä ovat ainakin jossain määrin mahdollistajia, aivan kuten minä. Puoliso käyttäytyy kuten käyttäytyy, koska se on hänelle mahdollista minun kanssani. Pomo tai ystävä ei perseilyä katsele (eli mahdollista) ja näin ollen heidän seurassaan niin ei toimita.

Erittäin helpoksi tuon perseilyn tekee sitten vielä se, että toinen osapuoli on mahdollisesti tässä ketjussakin paljon mainintoja saanut introvertti ja erityisherkkä. Silloin perseily voi olla kaiken lisäksi vielä toisen energioiden viemistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naski kirjoitti:

Hei kaikki.

Piti vielä tänään tulla tutkailemaan kirjoituksia, ja lisäämään hieman omaan kirjoitukseeni asiaa.

Aloitin kovin rempseästi, että kun on ollut niin hulvattoman hauskaa lukea teidän kirjoituksianne.

Nyt oli pakko hieman korjata itseäni, ja todeta, että osasta kirjoituksista tuli kyllä surullinen tunne.

Enimmäkseen kuitenkin pystyin osaan teidän elämistä samaistumaan.

Itse tykkään yksin häärätä kotona, saan aikaiseksi.

Puolison ollessa paikalla, keskittyminen ja kaikki järjellinen ajatusten juoksu pysähtyy kuin seinään.

Johtuu siitä, kun seuraan toisen elämän tyyliä, joka on hyvin sotkuinen, itsekäs, ajattelematon ja välinpitämätön.

Vitutus prosentti nousee ihan silmissä.

Asiat hän tykkää tehdä "juosten kusten" ja sieltä mennään "missä aitaa ei ole laisinkaan".

Nämä kaikki tavat ja piirteet alkoi näyttäytymään pikku hiljaa, kun muutimme yhteen.

Omat tavat täysin päin vastaiset.

Joten..omat asunnot ovat ainoa vaihtoehto.

Ellen halua kuvaani Alibin kanteen.

Meillä on tälle kaikelle myös ihan selitys.

Puoliso tykkää tehdä vain kivoja asioita.

Tämä on hänelle myös suotu lapsuudessa/nuoruudessa.

Ei hän tyhmä ole, hän vain poimii ne rusinat pullasta.

Ei tyhmä, mutta ajattelematon. Ajattlee vaan itseään ja omaa toimintatapaansa.

Meillä naisilla on usein tapana selitellä miesten perseilyt aina hyvinpäin; ei se muista, ei se opi, on se oikeasti fiksu, on se huomaavainen jne.

Pitää aina käyttää tätä mittaria eli käyttäytyisikö mies pomonsa tai ystäviensä kanssa samoin? Jos ei, silloin mies osaa vaihtaa toimintatapaansa tilanteen mukaan, mutta tietoisesti päättää perseillä sinun (ja lastensa) kanssa. Jos taas toimii aina samoin seurasta riippumatta, sitten on paha valuvika, jolle ei voi mitään.

Valittelin tästä samasta asiasta yhdelle vanhemmalle naisystävälleni. Hänen kommenttinsa oli, että minä "mahdollistan" puolison perseilyn. Olin tietenkin ensin täysin eri mieltä. Nykyään olen alkanut yhä enemmän ja enemmän miettimään omaa osuuttani asiassa. 

Toki on varmasti suhteita, jossa on puhtaasti ns. tekijä ja uhri. Epäilen kuitenkin, että suurin osa tähän ketjuun kirjoittaneista omaa tilaa kaipaavista ihmisistä ovat ainakin jossain määrin mahdollistajia, aivan kuten minä. Puoliso käyttäytyy kuten käyttäytyy, koska se on hänelle mahdollista minun kanssani. Pomo tai ystävä ei perseilyä katsele (eli mahdollista) ja näin ollen heidän seurassaan niin ei toimita.

Erittäin helpoksi tuon perseilyn tekee sitten vielä se, että toinen osapuoli on mahdollisesti tässä ketjussakin paljon mainintoja saanut introvertti ja erityisherkkä. Silloin perseily voi olla kaiken lisäksi vielä toisen energioiden viemistä.

Täähän se on. Ja toisen käytöstähän ei sinänsä voi muuttaa - vain omaa käytöstään voi muuttaa. Eli valitettavasti ainoa mitä voi tehdä on muuttaa jollain tapaa omaa toimintaansa. Vaikka ei itse olisikaan se perseilijä.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan koronakin kärjistänyt näitä ongelmia, osalla. Yhdessä kotona vietettävä aika kenties lisääntynyt. Viimeistään nyt alamme oireilla.

Jos käännetään tää ketju ratkaisukeskeiseksi. Miten omaa aikaansaavuutta ja keskittymiskykyä voisi parantaa?

Hyvä! Minun keinoni on ollut oman tilan ottaminen, vaikka väkisin. Mutta aivan ensin tulee tiedostaa se, että mikä oman tilan tarpeessa on aidosti puolisosta johtuvaa ja mikä minusta itsestäni. Tämän jälkeen ymmärtää, että meidän jokaisen täytyy opetella sellaista tervettä itsekkyyttä, joka mahdollistaa sen oman tilan ottamisen.

Ja omasta kokemuksestani voin todellakin sanoa, että se oman tilan saaminen on aikamoisen taistelun takana. Kukapa sitä haluaisi luopua vuosia voimassa olleista saavuttamistaan eduista? Ei ainakaan minun perheeni. Eli ns. taisteluni jatkuu edelleen.

Käytännön keinoina on ihan ensin opetella kestämään puolison tai perheen sanallinen tai sanaton paheksunta, kun sanot heille esim. "ei en auta nyt, koska luen kirjaa / lähden lenkille / syljeskelen kattoon/ siivoan, tms.".

Yksi keino on esim. lukiessa tai mitä tahansa muuta tehdessä laittaa vastamelukuulokkeet korville soittaa samalla musiikkia. Tähän tulee luonnollisesti yhdistää sääntö, että kun on kuulokkeet päässä = EI SAA HÄIRITÄ.

Jos talossa on useita huoneita, yhden huoneen voisi raivata omaksi tilaksi. Sen voisi vaikka äänieristää tarvittaessa, ettei muiden meteli kuulu sinne. Ja sitten luonnollisesti oveen lappu, esim. :"Koputa ja kuolet", tms. ;)

Joskus helpoin tapa saada omaa tilaa on yksinkertaisesti lähteä ulos talosta ja jättää puhelin kotiin. 

Rehellisesti voin sanoa, että oman tilan ottaminen on todella vaikeaa. Eteenkin, jos on vähänkin erityisherkkä...

Mutta kukaan ei tässä(kään) asiassa voi sinua auttaa, kun sinä itse!

'Perseily' on aika vahva sana tässä yhteydessä. Ei mun mieheni mitenkään perseile. Mutta hyväkäytöksinenkin on häiriöksi jos ja kun alkaa esim. juttelemaan kesken kaiken kun yritän tehdä jotain omaa hommaani. Mielestäni ap ei tarkoittanut nostattaa keskustelua mistään perseilevästä puolisosta vaan siitä ettet vain yksinkertaisesti osaa keskittyä hommiisi kunnolla jos et ole yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naski kirjoitti:

Hei kaikki.

Piti vielä tänään tulla tutkailemaan kirjoituksia, ja lisäämään hieman omaan kirjoitukseeni asiaa.

Aloitin kovin rempseästi, että kun on ollut niin hulvattoman hauskaa lukea teidän kirjoituksianne.

Nyt oli pakko hieman korjata itseäni, ja todeta, että osasta kirjoituksista tuli kyllä surullinen tunne.

Enimmäkseen kuitenkin pystyin osaan teidän elämistä samaistumaan.

Itse tykkään yksin häärätä kotona, saan aikaiseksi.

Puolison ollessa paikalla, keskittyminen ja kaikki järjellinen ajatusten juoksu pysähtyy kuin seinään.

Johtuu siitä, kun seuraan toisen elämän tyyliä, joka on hyvin sotkuinen, itsekäs, ajattelematon ja välinpitämätön.

Vitutus prosentti nousee ihan silmissä.

Asiat hän tykkää tehdä "juosten kusten" ja sieltä mennään "missä aitaa ei ole laisinkaan".

Nämä kaikki tavat ja piirteet alkoi näyttäytymään pikku hiljaa, kun muutimme yhteen.

Omat tavat täysin päin vastaiset.

Joten..omat asunnot ovat ainoa vaihtoehto.

Ellen halua kuvaani Alibin kanteen.

Meillä on tälle kaikelle myös ihan selitys.

Puoliso tykkää tehdä vain kivoja asioita.

Tämä on hänelle myös suotu lapsuudessa/nuoruudessa.

Ei hän tyhmä ole, hän vain poimii ne rusinat pullasta.

Ei tyhmä, mutta ajattelematon. Ajattlee vaan itseään ja omaa toimintatapaansa.

Meillä naisilla on usein tapana selitellä miesten perseilyt aina hyvinpäin; ei se muista, ei se opi, on se oikeasti fiksu, on se huomaavainen jne.

Pitää aina käyttää tätä mittaria eli käyttäytyisikö mies pomonsa tai ystäviensä kanssa samoin? Jos ei, silloin mies osaa vaihtaa toimintatapaansa tilanteen mukaan, mutta tietoisesti päättää perseillä sinun (ja lastensa) kanssa. Jos taas toimii aina samoin seurasta riippumatta, sitten on paha valuvika, jolle ei voi mitään.

Valittelin tästä samasta asiasta yhdelle vanhemmalle naisystävälleni. Hänen kommenttinsa oli, että minä "mahdollistan" puolison perseilyn. Olin tietenkin ensin täysin eri mieltä. Nykyään olen alkanut yhä enemmän ja enemmän miettimään omaa osuuttani asiassa. 

Toki on varmasti suhteita, jossa on puhtaasti ns. tekijä ja uhri. Epäilen kuitenkin, että suurin osa tähän ketjuun kirjoittaneista omaa tilaa kaipaavista ihmisistä ovat ainakin jossain määrin mahdollistajia, aivan kuten minä. Puoliso käyttäytyy kuten käyttäytyy, koska se on hänelle mahdollista minun kanssani. Pomo tai ystävä ei perseilyä katsele (eli mahdollista) ja näin ollen heidän seurassaan niin ei toimita.

Erittäin helpoksi tuon perseilyn tekee sitten vielä se, että toinen osapuoli on mahdollisesti tässä ketjussakin paljon mainintoja saanut introvertti ja erityisherkkä. Silloin perseily voi olla kaiken lisäksi vielä toisen energioiden viemistä.

Täähän se on. Ja toisen käytöstähän ei sinänsä voi muuttaa - vain omaa käytöstään voi muuttaa. Eli valitettavasti ainoa mitä voi tehdä on muuttaa jollain tapaa omaa toimintaansa. Vaikka ei itse olisikaan se perseilijä.

Aivan. Ja se muutos voi olla joko sisäinen, eli oman ajattelutavan muutos, tai sitten ulkoinen, eli olosuhteiden muuttaminen. Joka tapauksessa kuten sanoit: "vain omaa käytöstään voi muuttaa".

Vierailija kirjoitti:

'Perseily' on aika vahva sana tässä yhteydessä. Ei mun mieheni mitenkään perseile. Mutta hyväkäytöksinenkin on häiriöksi jos ja kun alkaa esim. juttelemaan kesken kaiken kun yritän tehdä jotain omaa hommaani. Mielestäni ap ei tarkoittanut nostattaa keskustelua mistään perseilevästä puolisosta vaan siitä ettet vain yksinkertaisesti osaa keskittyä hommiisi kunnolla jos et ole yksin.

Eiköhän tässä ole käytetty tuota raflaavaa "perseily" termiä ihan kaikesta toiminnasta, jossa oma etu ajaa toisen edun edelle? Kuten se, että katsoo oikeudekseen koko ajan keskeyttää toisen tekeminen omilla jutuillaan? Homma on ok, mikäli se ei sinua häiritse. Jos taas se häiritsee sinua, eikä tilanne ole muuttunut sinun siitä huomautettua asiasta, on se ilmiselvää perseilyä. Eli toisinsanoen "hyväkäytöksinen on häiriöksi" = "perseily" :)

Vierailija kirjoitti:

Energiasyöppö. Tutkailisin aika kriittisesti teidän parisuhteen tilaa. Jos toisen läsnäolo saa kaiken energiasi katoamaan.

Minulla tilanne on ihan toisinpäin. Minulle on kotona äiti iskostanut päähän, että maailma ei laiskoja elätä. Niinpä, kun mies on paikalla raadan koko ajan.  Hetkeäkään en pysty olemaan jouten koska heti tuntuu, että mies ajattelee, että olen laiska. Mies kyllä voi ihan rauhassa maata sohvalla, enkä pidä häntä laiskana.

Nytkin olen koko viikonlopun kerännyt marjoja puskista ja kirsikoita puusta. Mehustanut ja keittänyt hilloja. Tehnyt ruokaa ja siivonnut siinä välissä. Jopa koko tämän sunnuntaipäivän. Nyt istahdin ensimmäistä kertaa tälle päivälle syömään ja samalla koneelle.

Eikä tämä rajoitu pelkästään kotiin, vaan olen huomannut, että töissäkin pitää koko ajan olla tekemässä ja jos työkaveri yllättää minut istumasta, koen heti huonoa omaatuntoa ja yritän selitellä, miksi olen hetkeksi istunut :(