En saa aikaiseksi mitään kun mies on kotona

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä kyllä tätä aloituksen ongelmaa, joku kysyi että miksi valitsette tehdä näin ja 3 sivuun mennessä ei kukaan ole vastannut?

Siis miksi ette kotona puuhaa sitä mitä haluatte vaikka mieskin on kotona? Ja kai se mies joutaa siivoamaan tai kokkaamaan apuna tai voi mennä ulkohommiin välillä? Kyllä yksinoloakin toki tarvitsee. Mulle ei ole mikään ongelma puuhata ja harrastaa omiani päivä vaikka mies olisi kotona, toki välillä haluan olla yksinkin. Jokuhan siinä suhteessa mättää jos kotona olo yhdessä on noin ahdistavaa ettei voi olla oma itsensä.

"Siivoamaan tai kokkaamaan apuna". Sanoisin, että nyt ollaan asian ytimessä. Itselleni muodostui juuri tuo ongelmaksi. Mies ei pystynyt mihinkään itsenäisesti, vaan oli ulkoa ohjattava nakkijaska.

Tässä ketjussahan on juuri pohdittu, että mistä tämä ilmiö johtuu ja mitä sille voisi tehdä. Itse tein sen ratkaisun, että otin eron ja kas, ongelma poistui, mutta kaikki eivät halua erota ja olisihan se mukavaa jos asialle voisi tehdä jotakin ilman näin radikaaleja ratkaisuja kuin ero.

Meillä ei ollut mitään ulkotöitä, kun kerrostalossa asuttiin.

Eroaminen on kiinnostava aihe, koska minulla on ollut aina sellainen ajatus, että eron syyn pitää olla tarpeeksi painava. Että miehen pitäisi tyyliin hakata tai pettää jotta olisi syy erota. Kaikissa muissa tilanteissa olet perheenrikkoja joka ajattelee vain omaa napaansa. Mutta entä jos minä en ole onnellinen? Noh, se ei ole tarpeeksi hyvä syy erolle.

Kukin tavallaan. Minulle eron syyksi riittää se, että en ole onnellinen.

Sama oli minullakin. Mutta kun akat tykkää valittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä kyllä tätä aloituksen ongelmaa, joku kysyi että miksi valitsette tehdä näin ja 3 sivuun mennessä ei kukaan ole vastannut?

Siis miksi ette kotona puuhaa sitä mitä haluatte vaikka mieskin on kotona? Ja kai se mies joutaa siivoamaan tai kokkaamaan apuna tai voi mennä ulkohommiin välillä? Kyllä yksinoloakin toki tarvitsee. Mulle ei ole mikään ongelma puuhata ja harrastaa omiani päivä vaikka mies olisi kotona, toki välillä haluan olla yksinkin. Jokuhan siinä suhteessa mättää jos kotona olo yhdessä on noin ahdistavaa ettei voi olla oma itsensä.

Mulla on rehellisesti se ongelma, että yritän tehdä omia juttujani, ja saankin tehtyä niitä. Ongelmana on se jatkuva tunne, että minun pitäisi olla jatkuvasti vapaana miehelle ja lapsille. Eli jos mies harrastaa, kukaan ei häiritse häntä. Mies voi mennä vaikka viideksi tunniksi tekemään omia juttujaan, mutta jos minä teen saman, niin puhelimessa on varmaan pari viestiä ja puhelua.

Jos yritän selittää perheelle että haluaisin omaa aikaa ilman häirintää, niin saan olla rauhassa ehkä yhden päivän. Sitten käytös on taas samanlaista.

Eli ongelmana on sun oma tunne, velvollisuudentunne? Opettele itsekkyyttä ja suhde tasa-arvoiseksi, sinun harrastukset ja oma aika on ihan yhtä tärkeää kuin miehesi. Katsot puhelinta sitten kun katsot tai jätät kotiin? Ja sanot miehelle että nyt hänen vuoro katsoa lapset ja sinua ei häiritä pikkujutuilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä kyllä tätä aloituksen ongelmaa, joku kysyi että miksi valitsette tehdä näin ja 3 sivuun mennessä ei kukaan ole vastannut?

Siis miksi ette kotona puuhaa sitä mitä haluatte vaikka mieskin on kotona? Ja kai se mies joutaa siivoamaan tai kokkaamaan apuna tai voi mennä ulkohommiin välillä? Kyllä yksinoloakin toki tarvitsee. Mulle ei ole mikään ongelma puuhata ja harrastaa omiani päivä vaikka mies olisi kotona, toki välillä haluan olla yksinkin. Jokuhan siinä suhteessa mättää jos kotona olo yhdessä on noin ahdistavaa ettei voi olla oma itsensä.

No itse en puuhaa niitä, koska jostain syystä en saa niitä juttuja tehtyä hyvällä fiiliksellä miehen ollessa kotona, eli tulen jostain syystä huonolle tuulelle jos imuroin ja mies istuu vaikka tietokoneella, yksin kotona ollessa taas siivoan iloisena. Ylipäätään sitä inspiraatiota tai kotihommien aloittamisen fiilistä ei tule kun mies on kotona. Ehkä jollaintapaa myös alitajuisesti odotan että tehdään jotain järkevämpää (kuin siivous tmv) yhdessä kun nyt kotona molemmat ollaan. En tiedä, vaikea juttu.

Tämä! Mäkin jotenkin lamaannun pois rutiinihommista ja kodinhoidosta, kun ehkä oletan tai toivon, että tehtäis yhdessä jotain kivaa. Eli ärsyttää se, että mies tuijottaa telkkaria. En minäkään silloin viitsi yhteisen hyvän eteen puurtaa, jos hänkään ei sitä priorisoi. Jymähdän siihen telkkarin eteen, vaikken ehkä edes pidä filmistä, jota mieheni katsoo.

Mieheni ei myöskään kommunikoi esim. Kotihoitojutuista, että voisimme esim. siivota yhdessä. Ei siis sovita, että siivottaisiin esim torstaina. Vaan hän voi sitten yhtäkkiä vaan alkaa imuroimaan. Mä taas olin ehkä menossa kävelylle, eli ajoitus yhteiseen toimintaan on hankala saada toimimaan. Ehkä sekin lamauttaa mua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä kyllä tätä aloituksen ongelmaa, joku kysyi että miksi valitsette tehdä näin ja 3 sivuun mennessä ei kukaan ole vastannut?

Siis miksi ette kotona puuhaa sitä mitä haluatte vaikka mieskin on kotona? Ja kai se mies joutaa siivoamaan tai kokkaamaan apuna tai voi mennä ulkohommiin välillä? Kyllä yksinoloakin toki tarvitsee. Mulle ei ole mikään ongelma puuhata ja harrastaa omiani päivä vaikka mies olisi kotona, toki välillä haluan olla yksinkin. Jokuhan siinä suhteessa mättää jos kotona olo yhdessä on noin ahdistavaa ettei voi olla oma itsensä.

No itse en puuhaa niitä, koska jostain syystä en saa niitä juttuja tehtyä hyvällä fiiliksellä miehen ollessa kotona, eli tulen jostain syystä huonolle tuulelle jos imuroin ja mies istuu vaikka tietokoneella, yksin kotona ollessa taas siivoan iloisena. Ylipäätään sitä inspiraatiota tai kotihommien aloittamisen fiilistä ei tule kun mies on kotona. Ehkä jollaintapaa myös alitajuisesti odotan että tehdään jotain järkevämpää (kuin siivous tmv) yhdessä kun nyt kotona molemmat ollaan. En tiedä, vaikea juttu.

Tämä! Mäkin jotenkin lamaannun pois rutiinihommista ja kodinhoidosta, kun ehkä oletan tai toivon, että tehtäis yhdessä jotain kivaa. Eli ärsyttää se, että mies tuijottaa telkkaria. En minäkään silloin viitsi yhteisen hyvän eteen puurtaa, jos hänkään ei sitä priorisoi. Jymähdän siihen telkkarin eteen, vaikken ehkä edes pidä filmistä, jota mieheni katsoo.

Mieheni ei myöskään kommunikoi esim. Kotihoitojutuista, että voisimme esim. siivota yhdessä. Ei siis sovita, että siivottaisiin esim torstaina. Vaan hän voi sitten yhtäkkiä vaan alkaa imuroimaan. Mä taas olin ehkä menossa kävelylle, eli ajoitus yhteiseen toimintaan on hankala saada toimimaan. Ehkä sekin lamauttaa mua.

Eli onko kaiken takana tunne epäreiluudesta että itse tekee enemmän kuin toinen, vai halu tehdä yhdessä jotain kivaa? Sopikaa että toinen hoitaa ruuanlaiton kaikkineen aamupaloista lähtien ja toinen siivoaa. Ja vaikka torstaina siivous viikonloppua varten. Jos ok-talo niin toinen järkkää joskus kaappeja sisällä tms ja toinen siivoaa autot, huoltaa polkupyörät, siistii pihaa jne. Tasainen työnjako on avainasia. Ja perjantaina töiden jälkeen on siisti koti ja voitte tehdä yhdessä jotain ja koko vkl on sitten aikaa mille haluaa, olla yhdessä ja erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä kyllä tätä aloituksen ongelmaa, joku kysyi että miksi valitsette tehdä näin ja 3 sivuun mennessä ei kukaan ole vastannut?

Siis miksi ette kotona puuhaa sitä mitä haluatte vaikka mieskin on kotona? Ja kai se mies joutaa siivoamaan tai kokkaamaan apuna tai voi mennä ulkohommiin välillä? Kyllä yksinoloakin toki tarvitsee. Mulle ei ole mikään ongelma puuhata ja harrastaa omiani päivä vaikka mies olisi kotona, toki välillä haluan olla yksinkin. Jokuhan siinä suhteessa mättää jos kotona olo yhdessä on noin ahdistavaa ettei voi olla oma itsensä.

Mulla on rehellisesti se ongelma, että yritän tehdä omia juttujani, ja saankin tehtyä niitä. Ongelmana on se jatkuva tunne, että minun pitäisi olla jatkuvasti vapaana miehelle ja lapsille. Eli jos mies harrastaa, kukaan ei häiritse häntä. Mies voi mennä vaikka viideksi tunniksi tekemään omia juttujaan, mutta jos minä teen saman, niin puhelimessa on varmaan pari viestiä ja puhelua.

Jos yritän selittää perheelle että haluaisin omaa aikaa ilman häirintää, niin saan olla rauhassa ehkä yhden päivän. Sitten käytös on taas samanlaista.

Eli ongelmana on sun oma tunne, velvollisuudentunne? Opettele itsekkyyttä ja suhde tasa-arvoiseksi, sinun harrastukset ja oma aika on ihan yhtä tärkeää kuin miehesi. Katsot puhelinta sitten kun katsot tai jätät kotiin? Ja sanot miehelle että nyt hänen vuoro katsoa lapset ja sinua ei häiritä pikkujutuilla.

Opettelen tosiaan itsekkyyttä. En katso puhelinta kun teen omia juttujani, mutta takaraivossa on koko ajan se tunne, että joku on varmasti soittanut tai laittanut viestiä, ja mitähän siellä kotona nyt on tapahtunut.

Yritän opetella tästä eroon.

Mulla sama. Mä myös inhosin ryhmätöitä. Menin sitten töihin, jossa tein itse päätökset ja työskentelin yksin.

Viihdyn normaalisti ihmisten parissa, perhe ja ystäviä on.

Mutta työt pitää saada tehdä omassa rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä kyllä tätä aloituksen ongelmaa, joku kysyi että miksi valitsette tehdä näin ja 3 sivuun mennessä ei kukaan ole vastannut?

Siis miksi ette kotona puuhaa sitä mitä haluatte vaikka mieskin on kotona? Ja kai se mies joutaa siivoamaan tai kokkaamaan apuna tai voi mennä ulkohommiin välillä? Kyllä yksinoloakin toki tarvitsee. Mulle ei ole mikään ongelma puuhata ja harrastaa omiani päivä vaikka mies olisi kotona, toki välillä haluan olla yksinkin. Jokuhan siinä suhteessa mättää jos kotona olo yhdessä on noin ahdistavaa ettei voi olla oma itsensä.

No itse en puuhaa niitä, koska jostain syystä en saa niitä juttuja tehtyä hyvällä fiiliksellä miehen ollessa kotona, eli tulen jostain syystä huonolle tuulelle jos imuroin ja mies istuu vaikka tietokoneella, yksin kotona ollessa taas siivoan iloisena. Ylipäätään sitä inspiraatiota tai kotihommien aloittamisen fiilistä ei tule kun mies on kotona. Ehkä jollaintapaa myös alitajuisesti odotan että tehdään jotain järkevämpää (kuin siivous tmv) yhdessä kun nyt kotona molemmat ollaan. En tiedä, vaikea juttu.

Tämä! Mäkin jotenkin lamaannun pois rutiinihommista ja kodinhoidosta, kun ehkä oletan tai toivon, että tehtäis yhdessä jotain kivaa. Eli ärsyttää se, että mies tuijottaa telkkaria. En minäkään silloin viitsi yhteisen hyvän eteen puurtaa, jos hänkään ei sitä priorisoi. Jymähdän siihen telkkarin eteen, vaikken ehkä edes pidä filmistä, jota mieheni katsoo.

Mieheni ei myöskään kommunikoi esim. Kotihoitojutuista, että voisimme esim. siivota yhdessä. Ei siis sovita, että siivottaisiin esim torstaina. Vaan hän voi sitten yhtäkkiä vaan alkaa imuroimaan. Mä taas olin ehkä menossa kävelylle, eli ajoitus yhteiseen toimintaan on hankala saada toimimaan. Ehkä sekin lamauttaa mua.

Eli onko kaiken takana tunne epäreiluudesta että itse tekee enemmän kuin toinen, vai halu tehdä yhdessä jotain kivaa? Sopikaa että toinen hoitaa ruuanlaiton kaikkineen aamupaloista lähtien ja toinen siivoaa. Ja vaikka torstaina siivous viikonloppua varten. Jos ok-talo niin toinen järkkää joskus kaappeja sisällä tms ja toinen siivoaa autot, huoltaa polkupyörät, siistii pihaa jne. Tasainen työnjako on avainasia. Ja perjantaina töiden jälkeen on siisti koti ja voitte tehdä yhdessä jotain ja koko vkl on sitten aikaa mille haluaa, olla yhdessä ja erikseen.

Ehkä kyse on näiden molempien tunteiden sekotuksesta. Sekä epäreiluudesta että halusta tehdä yhdessä jotain kivaa. Esim. jos mies pelaa golfia lauantaina, siihen menee työpäivän verran aikaa. Sinänsä siis ihan ok, että hänellä on mukava harrastus. Ja siihen menevä aikakin on siis ok, mutta kierroksen jälkeen hän tosin on väsynyt ja se tarkoittaa sitä, että koko päivänä ei sen enempää tehdä yhdessä mitään kuin että hoidettaisiin kotiakaan.

Tietyt jutut jää kuitenkin yleensä viikonlopuksi, kun arkena ei ehdi/jaksa. Tarkoittaa sitä, että minä teen lauantaiaamupäivänä kotihommia, hän pelaa. Mutta yhdessä ei tehdä mitään retkiä tms edes sen jälkeen kun hän on pelannut ja minä hoitanut kotihommat, koska väsy. Eli koko päivä menee siis hänen harrastuksensa mukaan. Sunnuntaina mulla sit ei enää olekaan intoa tehdä yhdessä mitään. Eli sekin vapaa menee sit pyykinpesuun ja muuhun tylsään.

Vierailija kirjoitti:

Outoa. Sillon just saa ja sit kun ukko pois saa rauhassa relaxoitua. Oikein ajoitan siivoamisen siihen kun mies kotona näkee kuin raskaan työnraataja olen.

Tää on naisten paras neuvo. Jos teet kaiken miehen poissaollessa ja makaat sohvalla kun mies tulee kotiin, mies ajattelee että laiska nainen. Jos teet toisinpäin, mies ajattelee että siinäpä ahkera.

Aivan sama täällä. Miehelläni on omituinen tapa tulla tekemään itse samaan tilaan aina jotain, kun näkee, että minä teen jotain ns. omaa tai siivoan tms. Ei siis millään pysy eri huoneessa kun alan tekemään asioita, vaikka on edeltävästi ollut eri huoneessa katsomassa vaikka elokuvaa. Tulee hääräilemään siihen jalkoihini jotain tai kyselemään vaikka mitä ihan muuta. On siis tielläni. En tajua tuota tapaa. Hän ei siis tule vaikka auttamaan siivoamisessa vaan jos siivoan keittiötä tulee tekemään siihen välipalaa. Tai jos laitan kasvonaamion kylppärissä niin tunkee sinne juuri silloin suihkuun, jolloin en saa olla rauhassa ja kylppäri täyttyy vesihöyrystä eikä savinaamio kuivu tms. Ärsyttävää. Kun sanon, että voitko mennä pois niin loukkaantuu tai hermostuu, että hänellä on oikeus tehdä välipalaa silloin kun on nälkä. Joo, on, mutta miksi se nälkä tulee aina juuri silloin kun siivoan pientä keittiötämme?

Mulla sama, mutta eri :D

Kaikki luovuus kaikkoaa jos mies on kotona. Lisäksi saatan miehen 14h työpäivän aikana tapetoida seinän ihan extempore vain, mutta kun mies on kotona niin sitä tapetoimista suunnitellaan ja pohditaan, ja siltikään se ei meinaa onnistua, saati että sitä saataisiin yhdessä päivässä tehtyä. 

Miehen läsnäolo myös häiritsee. Hän voi sanoa että laitan nyt luurin päähän ja olla omissa oloissaan, mutta minä olen alertissa koko ajan jos joku muukin on kotona. Koskee siis muitakin kuin miestäni, omaa lastani, ja miehen lapsia. Tarvitsen aikaa oman pään kanssa olemiselle, ja tunteen ettei mikään voi häiritä minua.

Muistuu mieleen kun Emmi Nuorgam kirjoitti somessaan jotenkin siihen tyyliin, että (lapset ja mies) saa tulla häneen "retkeilemään, mutta ei asumaan". Eli että hän ei ole vain ja ainoastaan olemassa muita ihmisiä varten.

No hän muuttikin sitten omaan asuntoon ja asuu lastensa kanssa perheasunnossa vain vuoroviikoin.

Se jotenkin järkytti minua, että joku nainen, jolla on perhe ja lapsia, osaa / uskaltaa asettaa oman hyvinvointinsa etusijalle. Kyllä minäkin haaveilen omasta asunnosta ja omasta rauhasta, siitä itseriittoisesta hyvänolontunteesta, kun tietää saavansa olla koko päivän rauhassa omien tunteidensa ja ajatustensa ja projektiensa kanssa, mutta minuun on juurtunut ajatus, että lapsille on parasta olla ja elää äidin kanssa. Ja lapset menevät kaiken edelle. 

Itsellä samaa kuin monilla muilla kirjoittajilla. Meillä on onneksi erilliset asunnot, niin saan omaa tilaa aina tarvittaessa. Mutta tässäkin joku kiltin tytön syndrooma tulee joskus ongelmaksi, kun en osaa illalla sanoa, että olen väsynyt (eli suomeksi 'voisitko lähteä'). Jotenkin sitä pelkää, että toinen loukkaantuu tai kokee että en halua olla hänen kanssaan. Vaikka asiasta on monet kerrat keskusteltu ja toinen on vakuuttanut, että ymmärtää kyllä, eikä loukkaannu. 

Varsinkin arkena tarvitsen illalla aikaa rauhoittumiseen ja omiin rutiineihin, jotta saan hyvät yöunet ja jaksan töissä. Kun mies makaa sohvalla telkkua tuijottaen, on jotenkin kauhea vaikea mennä sanomaan, että minun tarvitsisi nyt aloittaa se oman ajan viettäminen. 

Ehkä some aiheuttaa myös ongelmaa tässä, eli sieltä saa helposti sen käsityksen että parisuhteissa pitäisi olla koko ajan mahtavaa ja halu kiehnätä toisen vieressä. Jos uskaltautuu sanomaan, että tarvitsee paljon omaa aikaa, niin tulee helposti kommenttia että on parisuhteessa jotain pielessä. 

Itsellä lapsuudenperheessä oli molemmilla vanhemmilla mt-ongelmia, työttömyyttä ja runsasta alkoholin käyttöä. Vanhemmat olivat lähes aina kotona ja ilmapiiri oli ahdistava. Eli varmaan siellä juurisyyt omalla kohdallani ei vain oman ajan, mutta myös oman kodin tarpeeseen.

Naisen itsenäisyyden aika on lopulta aika lyhyt. Pari vuotta nuoruudessa, kotoa muuton ja pariutumisen (eli yhteenmuuton) välissä. Pari vuotta lasten itsenäistymisen ja kotoa muuton jälkeen, jos on osannut siihen mennessä erota, ja ennen kuin alkaa huolehtiminen omista vanhemmista.

Muutenhan tämä on pelkkää elämistä toisia varten, eikä muutu miksikään vaikka mitä lakeja säädettäisiin.

Mä olen yksi niistä, jotka on kirjoittaneet tähän ketjuun. Eilen meni kuppi nurin, kun yritin nukkua ja mies halusi taas valvoa johonkin viiteen. Päätin, että erotaan. Mies kun on läheisriippuvainen takiainen ei halua sitä. Minulla ei ole varaa nyt muuhun kuin tähän edulliseen vuokrakämppään, joten ajattelin jäädä tähän asumaan. Miehellä on 3 kertaa suuremmat tulot, joten hän voi valkata itselleen vapaasti asunnon. Hän ei aio lähteä. Ei siksi, että haluaa asua juuri tässä asunnossa, vaan ei suostu päästämään minusta irti. Miten ihmeessä saan hänet muuttamaan?? Hän ei ota tosissaan sitä, että haluan hänestä eroon!

Vierailija kirjoitti:

Mä olen yksi niistä, jotka on kirjoittaneet tähän ketjuun. Eilen meni kuppi nurin, kun yritin nukkua ja mies halusi taas valvoa johonkin viiteen. Päätin, että erotaan. Mies kun on läheisriippuvainen takiainen ei halua sitä. Minulla ei ole varaa nyt muuhun kuin tähän edulliseen vuokrakämppään, joten ajattelin jäädä tähän asumaan. Miehellä on 3 kertaa suuremmat tulot, joten hän voi valkata itselleen vapaasti asunnon. Hän ei aio lähteä. Ei siksi, että haluaa asua juuri tässä asunnossa, vaan ei suostu päästämään minusta irti. Miten ihmeessä saan hänet muuttamaan?? Hän ei ota tosissaan sitä, että haluan hänestä eroon!

Laitat eropaperit vireille ja hankit halvan vuokrakämpän Satolta tai jostain, joka ei vaadi vuokratakuita. Mies ei tule ottamaan sinua tosissaan nytkään, kun ei ole tehnyt sitä ennenkään (etkä sinä ole sitä häneltä koskaan ennen vaatinut).

Tämä on kuin omasta elämästäni. Puoli vuotta olen asunut miehen kanssa yhdessä ja tuntuu, ettei minulla ole omaa elämää enää ollenkaan. En ole saanut aikaiseksi mitään mitä tein ennen. En jaksa vastata edes kavereiden viesteihin. Illat menee sohvalla maaten. Minua ahdistaa tuollainen passiivisuus. Haluaisin käydä kävelyillä, tehdä ja nähdä kaikkea kivaa, käydä ajelulla, kahvilla, ulkoilla... Olen monta kertaa ajatellut lähteväni sitten yksin, mutta se tuntuu taas tyhmältä ja tulee huono omatunto jos mies ei lähde mukaan... En tiedä :(

Vierailija kirjoitti:

Molemmille oma harrastus- tai työhuone, jonne toinen ei saa tulla kun ovi on kiinni. Problem solved.

Mutta, kun ei ole kysymys harrastusasioistani suuremmalta osalta, vaan yleensä kodin ja muista yleisistä kodinhoitamisasioista. Ainakin minun kohdallani. Eri

Siis tämä menee näin:

Jos naisilla olisi rahaa omaan asuntoon, räjähtäisi avioerotilastot.

Ihanaa lukea, että en ole ainut. Luulin, että tämä on harvinaista. Minulla se johtuu siitä, että en muutenkaan pidä siitä että minua tarkkaillaan kun teen jotain ja mies on sellainen, joka puuttuu tekemiseen liikaa. En saa tehdä rauhassa. En tee sitten riittävästi kotihommia, kun en jaksa toisen puuttumista asioihin. Kyse ei ole kuitenkaan pelkästään tuosta, vaan on siinä muutakin, vaikea selittää, mutta jotain energioihin liittyvää.

Tuo on kyllä kaikkein kuvaavin kommentti, kun joku kirjoitti että on luullut, että eroon tarvitaan joku oikea syy. Oma onnellisuus ei ole riittävä syy.

Kertoo kaiken meidän naisten itsenäisyyden asteesta tässä tasa-arvoisessa Suomenmaassa.