En saa aikaiseksi mitään kun mies on kotona

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä kyllä tätä aloituksen ongelmaa, joku kysyi että miksi valitsette tehdä näin ja 3 sivuun mennessä ei kukaan ole vastannut?

Siis miksi ette kotona puuhaa sitä mitä haluatte vaikka mieskin on kotona? Ja kai se mies joutaa siivoamaan tai kokkaamaan apuna tai voi mennä ulkohommiin välillä? Kyllä yksinoloakin toki tarvitsee. Mulle ei ole mikään ongelma puuhata ja harrastaa omiani päivä vaikka mies olisi kotona, toki välillä haluan olla yksinkin. Jokuhan siinä suhteessa mättää jos kotona olo yhdessä on noin ahdistavaa ettei voi olla oma itsensä.

Mulla on rehellisesti se ongelma, että yritän tehdä omia juttujani, ja saankin tehtyä niitä. Ongelmana on se jatkuva tunne, että minun pitäisi olla jatkuvasti vapaana miehelle ja lapsille. Eli jos mies harrastaa, kukaan ei häiritse häntä. Mies voi mennä vaikka viideksi tunniksi tekemään omia juttujaan, mutta jos minä teen saman, niin puhelimessa on varmaan pari viestiä ja puhelua.

Jos yritän selittää perheelle että haluaisin omaa aikaa ilman häirintää, niin saan olla rauhassa ehkä yhden päivän. Sitten käytös on taas samanlaista.

Eli ongelmana on sun oma tunne, velvollisuudentunne? Opettele itsekkyyttä ja suhde tasa-arvoiseksi, sinun harrastukset ja oma aika on ihan yhtä tärkeää kuin miehesi. Katsot puhelinta sitten kun katsot tai jätät kotiin? Ja sanot miehelle että nyt hänen vuoro katsoa lapset ja sinua ei häiritä pikkujutuilla.

Opettelen tosiaan itsekkyyttä. En katso puhelinta kun teen omia juttujani, mutta takaraivossa on koko ajan se tunne, että joku on varmasti soittanut tai laittanut viestiä, ja mitähän siellä kotona nyt on tapahtunut.

Yritän opetella tästä eroon.

On vaikeaa opetella itsekkyyttä, kun saa sitten kuraa niskaan siitä, tai vähintääkin mielenosoituksellista puhinaa.

Viimeksi tänään oli hyvä esimerkki. Mies oli bilettänyt eilen aamuun asti. Ja mikäs siinä, sattuuhan sitä. Minä myötätuntoisena passasin mehut, buranat ja aamiaiset sänkyyn. Olimme lasten kanssa kotona koko aamupäivän tosi hiljaa, että mies voi nukkua krapulaansa. Vein sitten lapset ulos syömään, ettei miehen lepo häiriinny kodin äänistä. Mies makasi kolmeen asti iltapäivällä. Herättyään totesi otsa rypyssä, että onko ruokaa. Totesin, että minä en ole tehnyt mitään, laitoin vauhdilla lenkkarit jalkaan ja lähdin ulos. Olin siis itsekäs ja katsoin, että olin tehnyt jo tarpeeksi miestä ajatellen tämän päivän osalta. Miehen puhina kuului ulos saakka avonaisista ikkunoista...

Ei siinä mitään kummoistakaan tunnevelhoa tarvittu ymmärtämään, että olin sitten kuitenkin toiminut / ennakoinut väärin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on kuin omasta elämästäni. Puoli vuotta olen asunut miehen kanssa yhdessä ja tuntuu, ettei minulla ole omaa elämää enää ollenkaan. En ole saanut aikaiseksi mitään mitä tein ennen. En jaksa vastata edes kavereiden viesteihin. Illat menee sohvalla maaten. Minua ahdistaa tuollainen passiivisuus. Haluaisin käydä kävelyillä, tehdä ja nähdä kaikkea kivaa, käydä ajelulla, kahvilla, ulkoilla... Olen monta kertaa ajatellut lähteväni sitten yksin, mutta se tuntuu taas tyhmältä ja tulee huono omatunto jos mies ei lähde mukaan... En tiedä :(

Mikä estää tekemästä asioita yksinkin? Siis onko täällä vain naisia jotka ei saa tarpeeksi olla yksin, tai jotka tekee kotitöitä miehenkin osalta tai joiden kanssa miehet ei koskaan halua tehdä mitään? Osa ei halua tehdä miehen läsnäollessa mitään kotona, mutta yksin kyllä? Tai välillä yhdessä? Mä harrastan ihan törkeän paljon ajastani, mutta kotityöt meillä menee puoliksi ja aikaa vietetään ihan tarpeeksi yhdessä, mutta yksinoloa on riittämiin myös. Ei ole ongelmia. Mikä se teidän ongelma on oikeasti, sanokaa niille miehille että haluatte olla joskus yksin rauhassa?

Se on jokin primitiivinen tarve olla yksin. Yksinolemisella tarkoitan yksin olemista, eli silloin ei ole seurana myöskään tv tai some tai muu. Yksin voi olla ainoastaan silloin kun on tosiasiassa yksin. Se että joku on pihalla tai toisessa huoneessa ei ole yksinolemista. Kotitöistä minulla ei ole mitään sanottavaa, kun mies imuroi ja hoitaa roska/kierrätyshuollon, minä pesen lattiat ja pyykit, muu menee puoliksi, mutta en kyllä yksin siivoile jos mies on kotona. Silloin teemme jotain yhdessä.

Mieheni ei ole mikään yksinviihtyjä mutta hän tekee onneksi pitkää päivää (ja vastaavasti pitempiä pätkiä sitten vapaalla, jolloin suunnittelemme kivoja juttuja yhdessä), ja silloin minä saan olla kotona yksin.

Nyt kun on ollut lämpimiä kelejä, niin olen ollut yksin kallioilla 5-6h/pvä. Miehenkin kanssa joskus käydään, mutta jo kohta uimisen ja eväiden jälkeen olisi muutakin tekemistä, ja selkäkin puutuu, joten en pysty samalla tavalla nauttimaan kuin yksin ollessani.

Sitten alkaa ähkeellä liikkuminen, ja venyttely, vähän ravistellaan puutunutta jalkaa, ja kun kysyn että lähdetäänkö jo, niin ei kuulemma tarvitse, ei ole mikään kiire. Vaikka kiire on :D Ja mitä hän tekee kotiin päästyään. Pistää sohvalle maate tabletin kanssa, ja siinä meneekin sitten pari tuntia ihan huomaamatta. 

Minulle kaikista tylsintä tekemistä on selailla nettiä, ja kyllä ,katson mieluummin maalin kuivumista tai nurmikon kasvamista, tai aaltojen lyömistä rantaan. Nämä eivät ole ollenkaan tylsää, koska niitä voi tehdä yksin, oman itsensä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on kuin omasta elämästäni. Puoli vuotta olen asunut miehen kanssa yhdessä ja tuntuu, ettei minulla ole omaa elämää enää ollenkaan. En ole saanut aikaiseksi mitään mitä tein ennen. En jaksa vastata edes kavereiden viesteihin. Illat menee sohvalla maaten. Minua ahdistaa tuollainen passiivisuus. Haluaisin käydä kävelyillä, tehdä ja nähdä kaikkea kivaa, käydä ajelulla, kahvilla, ulkoilla... Olen monta kertaa ajatellut lähteväni sitten yksin, mutta se tuntuu taas tyhmältä ja tulee huono omatunto jos mies ei lähde mukaan... En tiedä :(

Mikä estää tekemästä asioita yksinkin? Siis onko täällä vain naisia jotka ei saa tarpeeksi olla yksin, tai jotka tekee kotitöitä miehenkin osalta tai joiden kanssa miehet ei koskaan halua tehdä mitään? Osa ei halua tehdä miehen läsnäollessa mitään kotona, mutta yksin kyllä? Tai välillä yhdessä? Mä harrastan ihan törkeän paljon ajastani, mutta kotityöt meillä menee puoliksi ja aikaa vietetään ihan tarpeeksi yhdessä, mutta yksinoloa on riittämiin myös. Ei ole ongelmia. Mikä se teidän ongelma on oikeasti, sanokaa niille miehille että haluatte olla joskus yksin rauhassa?

No itse haluaisin tehdä miehen kanssa, yksin tekeminen tuntuu tylsältä. Kotityöt ym on pääosin minun vastuulla, eikä se mitään, en valita siitä. Saan kotityöt tehtyä vaikka mies on kotona. Työvuorot menee kuitenkin niin ristiin, että olen päivisin useinkin itsekseni jonkun aikaa, eli omaakin aikaa on. Minulla ongelma on kai vaan miehen passiivisuus. Se tekee ankeaksi ja lopulta saa mielen matalaksi ja ahdistuneeksi. Kyllä varmaan vielä joku päivä riittää ja alan sitten tekemään yksin kivoja asioita, vaikka kaikki olisi tuplasti kivempaa miehen kanssa...

Mulle on käynyt näin. Ja tosiaan en enää edes huoli ketään mukaan kun lähden luontoon, vaan haluan mennä ihan yksin. Ei tarvitse kunnella ketään, eikä miettiä toisen tarpeita, nälkää tai nilkan kipua, vaan ihan vain itseään.

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä yhdistelmä erityisherkkyyttä ja introverttiyttä vai jokin nepsyjuttu?

Voi olla tuotakin. Jotkut ihmiset eivät vain tarvitse toista ihmistä helmoissa pyörimässä.

Voidaan puhua itsenäisesti ajattelevista henkilöistä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on varmaan just niitä asioita, että jos ei sitä ole itse kokenut, niin ei voi yhtään käsittää ongelman laajuutta ja syvyyttä. Helppohan se on neuvoa, että pidätte vaan päänne, mutta kun ongelma on, ettei läheisriippuvaisen suhteen myötä ole enää sitä päätäkään... kaikesta on tullut kummallista möhnää, ihan kuin tarpoisi jossain limassa päivästä toiseen, ja varmaa on vain että kaikki tämä on minun syytäni, kiittämätön kun olen...

Näihin tarvitaan oikeasti terapiaa. Ilman sitä ei ole mitään toivoa. Ja terapeutinkin on oltava poikkeuksellisen kartalla siitä millaista naisen päänsisäinen elämä ja ylisukupolvinen trauma on.

Tämä. Kyse on todellakin ylisukupolvisesta asiasta. Omaa poikaani ja tyttöäni olen epätoivoisesti yrittänyt kasvattaa toisin, näkemään ja ennen kaikkea tiedostamaan asian. Pahoin kuitenkin pelkään, että kotoa (ja mahdollisesti koulusta?) saatu mallioppiminen kuitenkin vetää pidemmän korren. Merkkejä on jo selvästi nähtävillä sekä tytöllä että pojalla. Stereotypiat ovat alkaneet jylläämään...

Tämäkin keskustelu on sinällään hyödyllistä, mutta se on mennyt vähän mielestäni väärään suuntaan. Ainakaan minun kohdallani ei ole kyse siitä, että mies olisi erityisen vaativa tai passattava. Kyse on enemmän minusta itsestäni, siitä, että satun olemaan sen luonteinen ihminen, etten pysty keräämään voimia kuin yksin. Ja se yksin tarkoittaa oikeasti yksin, ettei kotona ole muita ja että saan olla yksin ja menmä omissa menoissani ja tehdä mitä lystää esim koko viikonlopun. Muutama tunti ei riitä mihinkään.

Se pääoppi tästä ketjusta, jos joku mies lukee sitä, on että aika moni nainen viihtyy erinomaisesti itsekseen, eikä kaipaa parisuhdetta, tai ainakaqn sellaista suhdetta, jossa asutaan yhdessä ns perheenä. Moni mies oikeasti luulee yhä nykyäänkin, että käytännössä kaikki naiset haluavat sellaista. Eivät todellakaan. Ja kannattaa oivaltaa, että jos mies itse haluaa parisuhteen, niin hänellä pitää olla naiselle jotain sellaista tarjottavaa, mikä kompensoi niitä miehen mukana tuoviq heikennyksiä elämönlastuun. Esim hyvää ystävyyttä, yhteistä tekemistä sopivassa määrin, kotitöiden tekemistä, kiinnostavia keskusteluja, ymmärrystä ja henkistä tukea, hyvää seksiä ja naiselle tunne, että hän on naisellinen ja haluttava. Eli tällaisilla asioilla mies voi kompensoida sen haitan, mitä moni nainen kokee, kun ei saa olla yksin.

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen paljon miettinyt viime aikoina. En saa mitään tehtyä, koska parisuhdedynamiikkamme on sellainen, että nainen on statisti. Ohittaa omat tarpeensa, ja miehen tarpeiden ja tunteiden mukaan tahdistuu päivä ja myös minun tunteet. Se on älyttömän raskasta. Olemme olleet yhdessä yli 15-vuotta, mutta nyt vasta tunnistan tämän ja osaan sanoittaa tätä.

Aamulla puoliso odottaa että olen heti hänen "käytettävissään", eli syön mitä hän haluaa syödä ja milloin,ja teemme mitä hän haluaa tehdä. Ei edes ilmaise näitä tarpeitaan sanallisesti, mutta heti jos alan tekemään jotain muuta, niin silloin kyllä huomauttaa. Saattaa alkaa mököttämään, kun nyt "hylkäsi hänet". Ja jos en ole tarpeeksi pirteänä, eli olenkin väsynyt tai olotilani on neutraali, niin siitäkin huomautetaan ja taas ehkä mökötetään. Eli en voi tehdä mitään omaa, en voi harrastaa, keskittyä kirjan lukuun, siivota, lähtä omatoimisesti minnekään yms. Se että menen parin askeleen päähän toiseen huoneeseen voi olla miehelleni liikaa, koska en ole hänen "käytettävissä". Pitkin päivää tulee huomautteluja millon mistäkin, ja viimeisenä nukkumaan mennessä kun haluan mennä aikaisin nukkumaan (klo22) ja puoliso ei. Koko elämäni kaikkineen pitäisi olla tahdistettu mieheni mukaan tekemisiäni ja tunteitani myöten, ja sen lisäksi kuitenkin minun pitäisi siivota yksin, mutta ei silloin kun puoliso on paikalla ja hereillä. Hetket siivota jää melko vähäisiksi, kun puoliso on aikalailla aina kotona. Lisäksi on lukemattomia tilanteita kun minun olisi vain pitänyt maagisesti lukea miehen ajatukset mitä hän haluaa, ja toteuttaa ne. Kun mies vaikka joskus on ollut pois kotoa, niin minun olisi pitänyt olla kotona valmiina heti tekemään mitä hän haluaa kun saapuu, siis olla tehnyt jo esivalmistelut ym (vaikka ruoka, leffailta), vaikka en ole ollut tietoinen tämmöisestä. Ikäänkuin en saisi edes silloin tehdä mitään omaa, kun hän on pois.

Epämääräinen paha oloni sai nimen. Eroa mietin nyt jatkuvasti, ei tämä ole elämää.

Mitäpä jos haistattaisit tuollaiselle mielisairaalle vallankäyttäjälle vain pitkät v..t ja lähtisit elämään omaa elämääsi? Mies voi sitten osallistua siihen välillä, jos siltä hänestä tuntuu ja annat luvan. Jos jäät toteuttamaan ukon oikkuja, se on oma valintasi.

Huomasin saman ilmiön ja ilmeisesti olen sen jollain asteella tiedostanut aina, mutta ymmärtänyt tai oivaltanut sen vasta nyt. Ensimmäisessä avoliitossani oli omituinen valtasuhde ja -peli exän kanssa, eli kaikki piti hyväksyttää miehellä. Mieshän jarrutti kaikkea tekemistä tai kiihdytti, ja lopulta oli kuin mukana kätevästo käsilaukku joka sai välillä moitteita ja välillä rakentavaa kritiikkiä käytöksestään. Suurimmat kritiikinaiheet olivat ne, että minulla kesti lähteminen tai pissaaminen liian kauan (eli ylipäätään kaikki itseäni koskeva) 

Toinen suhde oli samanlainen katastrofi, mutta tässä kolmannessa voin vielä huonommin. Juuri tänään luin tätä ketjua ja tajusin, että ihan kuin omaa tekstiäni ja samalla havannoin eri tavalla yhteistä aikaamme. Tulimme vastikään kotiin mökkireissulta, ja tein samoja huomioita, joita on ketjussa esitetty jo moneen eri otteeseen. Konkreettisesti voin varmasti kertoa, että kotiintultua vtti äärimmäisen paljon kun mies lättäsi pesukoneen päälle kun mikään muu vaatteista ei kelpaa huomenna päälle, ja äsken kun nukutin lasta olkkarissa huusi TikTok ja pesukoneen merkkiääni. Kumpaakaan mies ei saanut hiljennettyä ennen kuin kävin asiasta huomauttamassa. Lapsi nukahti, joten tulin keittiöön ja just kun olisi muutama minuutti aikaa kirjoittaa viesti tänne, niin mies maleksi perässä ja aloitti yksinpuhelemaan sohvalla... ja hirveä marttyrointi alkoi saman tien kun sanoin että haluan keskittymisrauhaa. 

Vierailija kirjoitti:

Huomasin saman ilmiön ja ilmeisesti olen sen jollain asteella tiedostanut aina, mutta ymmärtänyt tai oivaltanut sen vasta nyt. Ensimmäisessä avoliitossani oli omituinen valtasuhde ja -peli exän kanssa, eli kaikki piti hyväksyttää miehellä. Mieshän jarrutti kaikkea tekemistä tai kiihdytti, ja lopulta oli kuin mukana kätevästo käsilaukku joka sai välillä moitteita ja välillä rakentavaa kritiikkiä käytöksestään. Suurimmat kritiikinaiheet olivat ne, että minulla kesti lähteminen tai pissaaminen liian kauan (eli ylipäätään kaikki itseäni koskeva) 

Toinen suhde oli samanlainen katastrofi, mutta tässä kolmannessa voin vielä huonommin. Juuri tänään luin tätä ketjua ja tajusin, että ihan kuin omaa tekstiäni ja samalla havannoin eri tavalla yhteistä aikaamme. Tulimme vastikään kotiin mökkireissulta, ja tein samoja huomioita, joita on ketjussa esitetty jo moneen eri otteeseen. Konkreettisesti voin varmasti kertoa, että kotiintultua vtti äärimmäisen paljon kun mies lättäsi pesukoneen päälle kun mikään muu vaatteista ei kelpaa huomenna päälle, ja äsken kun nukutin lasta olkkarissa huusi TikTok ja pesukoneen merkkiääni. Kumpaakaan mies ei saanut hiljennettyä ennen kuin kävin asiasta huomauttamassa. Lapsi nukahti, joten tulin keittiöön ja just kun olisi muutama minuutti aikaa kirjoittaa viesti tänne, niin mies maleksi perässä ja aloitti yksinpuhelemaan sohvalla... ja hirveä marttyrointi alkoi saman tien kun sanoin että haluan keskittymisrauhaa. 

Viesti tosiaan näyttääkin siltä, etten saanut rauhassa kirjoittaa sitä. Mies veti kilarit, kun sanoin, että haluan kirjoittaa rauhassa yhden viestin ja heti alkoi jääkaapin oven paiskominen ja purnaaminen. Olen aika kyspä tähän, koska sattumoisin kuulun siihen joukkoon, jolla on tavallaan lomaa monta viikkoa vuodessa, mutta loma kuluu juostessa muiden asioilla ja miehen aikataulujen puitteissa. Kaipaisin hirveästi omaa elämää, johon kuuluisi ystävät, vierailut ja lomamatkat ilman että mukana kulkee negatiivinen kivireki joka marisee kaikesta. Tajusin juuri ettei meillä ole käynyt vieraita kolmeen vuoteen, koska tänne ei kehtaa pyytää ketään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin saman ilmiön ja ilmeisesti olen sen jollain asteella tiedostanut aina, mutta ymmärtänyt tai oivaltanut sen vasta nyt. Ensimmäisessä avoliitossani oli omituinen valtasuhde ja -peli exän kanssa, eli kaikki piti hyväksyttää miehellä. Mieshän jarrutti kaikkea tekemistä tai kiihdytti, ja lopulta oli kuin mukana kätevästo käsilaukku joka sai välillä moitteita ja välillä rakentavaa kritiikkiä käytöksestään. Suurimmat kritiikinaiheet olivat ne, että minulla kesti lähteminen tai pissaaminen liian kauan (eli ylipäätään kaikki itseäni koskeva) 

Toinen suhde oli samanlainen katastrofi, mutta tässä kolmannessa voin vielä huonommin. Juuri tänään luin tätä ketjua ja tajusin, että ihan kuin omaa tekstiäni ja samalla havannoin eri tavalla yhteistä aikaamme. Tulimme vastikään kotiin mökkireissulta, ja tein samoja huomioita, joita on ketjussa esitetty jo moneen eri otteeseen. Konkreettisesti voin varmasti kertoa, että kotiintultua vtti äärimmäisen paljon kun mies lättäsi pesukoneen päälle kun mikään muu vaatteista ei kelpaa huomenna päälle, ja äsken kun nukutin lasta olkkarissa huusi TikTok ja pesukoneen merkkiääni. Kumpaakaan mies ei saanut hiljennettyä ennen kuin kävin asiasta huomauttamassa. Lapsi nukahti, joten tulin keittiöön ja just kun olisi muutama minuutti aikaa kirjoittaa viesti tänne, niin mies maleksi perässä ja aloitti yksinpuhelemaan sohvalla... ja hirveä marttyrointi alkoi saman tien kun sanoin että haluan keskittymisrauhaa. 

Viesti tosiaan näyttääkin siltä, etten saanut rauhassa kirjoittaa sitä. Mies veti kilarit, kun sanoin, että haluan kirjoittaa rauhassa yhden viestin ja heti alkoi jääkaapin oven paiskominen ja purnaaminen. Olen aika kyspä tähän, koska sattumoisin kuulun siihen joukkoon, jolla on tavallaan lomaa monta viikkoa vuodessa, mutta loma kuluu juostessa muiden asioilla ja miehen aikataulujen puitteissa. Kaipaisin hirveästi omaa elämää, johon kuuluisi ystävät, vierailut ja lomamatkat ilman että mukana kulkee negatiivinen kivireki joka marisee kaikesta. Tajusin juuri ettei meillä ole käynyt vieraita kolmeen vuoteen, koska tänne ei kehtaa pyytää ketään. 

No miksi et lähde lomalle yksin tai ystävien kanssa? Kun miehen käytös on tuollaista ja sinä olet kyllästynyt, olisi varmaan syytä puhua ja tehdä ratkaisuja. En ihan ymmärrä tosin miksi haittaa jos mies laittaa pesukoneen päälle, pitäiskö sen olla ajatustenlukija jonka tulisi ymmärtää että juuri jolloinkin ei saisi pestä pyykkiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin saman ilmiön ja ilmeisesti olen sen jollain asteella tiedostanut aina, mutta ymmärtänyt tai oivaltanut sen vasta nyt. Ensimmäisessä avoliitossani oli omituinen valtasuhde ja -peli exän kanssa, eli kaikki piti hyväksyttää miehellä. Mieshän jarrutti kaikkea tekemistä tai kiihdytti, ja lopulta oli kuin mukana kätevästo käsilaukku joka sai välillä moitteita ja välillä rakentavaa kritiikkiä käytöksestään. Suurimmat kritiikinaiheet olivat ne, että minulla kesti lähteminen tai pissaaminen liian kauan (eli ylipäätään kaikki itseäni koskeva) 

Toinen suhde oli samanlainen katastrofi, mutta tässä kolmannessa voin vielä huonommin. Juuri tänään luin tätä ketjua ja tajusin, että ihan kuin omaa tekstiäni ja samalla havannoin eri tavalla yhteistä aikaamme. Tulimme vastikään kotiin mökkireissulta, ja tein samoja huomioita, joita on ketjussa esitetty jo moneen eri otteeseen. Konkreettisesti voin varmasti kertoa, että kotiintultua vtti äärimmäisen paljon kun mies lättäsi pesukoneen päälle kun mikään muu vaatteista ei kelpaa huomenna päälle, ja äsken kun nukutin lasta olkkarissa huusi TikTok ja pesukoneen merkkiääni. Kumpaakaan mies ei saanut hiljennettyä ennen kuin kävin asiasta huomauttamassa. Lapsi nukahti, joten tulin keittiöön ja just kun olisi muutama minuutti aikaa kirjoittaa viesti tänne, niin mies maleksi perässä ja aloitti yksinpuhelemaan sohvalla... ja hirveä marttyrointi alkoi saman tien kun sanoin että haluan keskittymisrauhaa. 

Viesti tosiaan näyttääkin siltä, etten saanut rauhassa kirjoittaa sitä. Mies veti kilarit, kun sanoin, että haluan kirjoittaa rauhassa yhden viestin ja heti alkoi jääkaapin oven paiskominen ja purnaaminen. Olen aika kyspä tähän, koska sattumoisin kuulun siihen joukkoon, jolla on tavallaan lomaa monta viikkoa vuodessa, mutta loma kuluu juostessa muiden asioilla ja miehen aikataulujen puitteissa. Kaipaisin hirveästi omaa elämää, johon kuuluisi ystävät, vierailut ja lomamatkat ilman että mukana kulkee negatiivinen kivireki joka marisee kaikesta. Tajusin juuri ettei meillä ole käynyt vieraita kolmeen vuoteen, koska tänne ei kehtaa pyytää ketään. 

No miksi et lähde lomalle yksin tai ystävien kanssa? Kun miehen käytös on tuollaista ja sinä olet kyllästynyt, olisi varmaan syytä puhua ja tehdä ratkaisuja. En ihan ymmärrä tosin miksi haittaa jos mies laittaa pesukoneen päälle, pitäiskö sen olla ajatustenlukija jonka tulisi ymmärtää että juuri jolloinkin ei saisi pestä pyykkiä?

En ole tuon viestin kirjoittaja, mutta toinen, jolla ihan samanlaista settiä omassa parisuhteessaan: Asiasta on puhuttu tässä kohtaa jo vuosikaudet, eli ajatuksenlukija ei tarvitsisi olla. Se vain pitäisi ymmärtää ja jaksaa impulssin iskiessä muistaa, että perheeseen kuuluu muitakin kuin mies itse, ja toimia sen mukaisesti. Meilläkin on pikkulapsi. jolla menee joka ilta noin tunti nukahtaa, pahimpina kaksi. Miehen kanssa ei nukahda ollenkaan, vaan homma päätyy siihen että mies turhautuu ja saan nukuttaa lapsen raivoisassa ilmapiirissä. Niinpä minä joka ilta luen iltasadut, laulan, silittelen ja laitan valot pois, ja sitten tosiaan sen lähemmäs tunnin pimeässä silittelyn lapsi nukahtaa ja pääsen viettämään sen 15 minuuttia omaa aikaani (kylpyhuoneessa). Kaiken tämän aikana mies voi tehdä mitä ikinä haluaa, kunhan ei tekisi mitään teräviä kolahduksia ja rysäyksiä, jotka vievät lapsen huomion.

Silti vähintään joka toinen ilta mies rupee silloin lamppujen sammuttua johonkin elämää suurempaan kolisteluun, jonka takia lapsi herää uudestaan ja sama rumba alkaa alusta.

Meillä on iso talo. Meillä on mm. olohuone, joka on niin kaukana lapsen huoneesta, että siellä voi vaikka huudattaa musiikkia eikä kuulu lapsen huoneeseen. On myös autotalli ja iso piha ja yläkerta. Silti miehelle tulee useamman kerran kuussa mieleen että hän rupeaa imuroimaan lapsen huoneen edessä olevaa aulatilaa nukutuksen aikana.

Tämä on ollut tätä ihan aina. Minä ja vauva olimme hiirenhiljaa, jotta mies sai nukuttua tultuaan myöhään työmatkalta/pikkujouluista/mistä vaan. Vastavuoroisesti mies rymistelee vapautuneesti aina hereillä ollessaan, vaikka tosiaan tullessaan sieltä työmatkalta kello 5 aamulla. Ovia ei vaan kykene sulkemaan saattaen kiinni, kaikki paukkuu ja jytisee.

Yritin joskus vastaavalla tavalla elää normaalisti miehen nukkuessa, ja kylläpä oli äijä pahalla päällä sen jälkeen. Ihmetteli, että miksi tahallaan herätän hänet ja miksi pitää tehdä joku show, hän ei ole koskaan tahallaan melunnut. Se kai tässä on tosiaan erona. Mies meluaa koska ei tule mieleen ottaa muita huomioon. Minun meluamiseni olisi toden totta aina tahallista, koska se muiden tila ja fiilis on aina, aina sisäistetty ja ymmärretty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin saman ilmiön ja ilmeisesti olen sen jollain asteella tiedostanut aina, mutta ymmärtänyt tai oivaltanut sen vasta nyt. Ensimmäisessä avoliitossani oli omituinen valtasuhde ja -peli exän kanssa, eli kaikki piti hyväksyttää miehellä. Mieshän jarrutti kaikkea tekemistä tai kiihdytti, ja lopulta oli kuin mukana kätevästo käsilaukku joka sai välillä moitteita ja välillä rakentavaa kritiikkiä käytöksestään. Suurimmat kritiikinaiheet olivat ne, että minulla kesti lähteminen tai pissaaminen liian kauan (eli ylipäätään kaikki itseäni koskeva) 

Toinen suhde oli samanlainen katastrofi, mutta tässä kolmannessa voin vielä huonommin. Juuri tänään luin tätä ketjua ja tajusin, että ihan kuin omaa tekstiäni ja samalla havannoin eri tavalla yhteistä aikaamme. Tulimme vastikään kotiin mökkireissulta, ja tein samoja huomioita, joita on ketjussa esitetty jo moneen eri otteeseen. Konkreettisesti voin varmasti kertoa, että kotiintultua vtti äärimmäisen paljon kun mies lättäsi pesukoneen päälle kun mikään muu vaatteista ei kelpaa huomenna päälle, ja äsken kun nukutin lasta olkkarissa huusi TikTok ja pesukoneen merkkiääni. Kumpaakaan mies ei saanut hiljennettyä ennen kuin kävin asiasta huomauttamassa. Lapsi nukahti, joten tulin keittiöön ja just kun olisi muutama minuutti aikaa kirjoittaa viesti tänne, niin mies maleksi perässä ja aloitti yksinpuhelemaan sohvalla... ja hirveä marttyrointi alkoi saman tien kun sanoin että haluan keskittymisrauhaa. 

Viesti tosiaan näyttääkin siltä, etten saanut rauhassa kirjoittaa sitä. Mies veti kilarit, kun sanoin, että haluan kirjoittaa rauhassa yhden viestin ja heti alkoi jääkaapin oven paiskominen ja purnaaminen. Olen aika kyspä tähän, koska sattumoisin kuulun siihen joukkoon, jolla on tavallaan lomaa monta viikkoa vuodessa, mutta loma kuluu juostessa muiden asioilla ja miehen aikataulujen puitteissa. Kaipaisin hirveästi omaa elämää, johon kuuluisi ystävät, vierailut ja lomamatkat ilman että mukana kulkee negatiivinen kivireki joka marisee kaikesta. Tajusin juuri ettei meillä ole käynyt vieraita kolmeen vuoteen, koska tänne ei kehtaa pyytää ketään. 

No miksi et lähde lomalle yksin tai ystävien kanssa? Kun miehen käytös on tuollaista ja sinä olet kyllästynyt, olisi varmaan syytä puhua ja tehdä ratkaisuja. En ihan ymmärrä tosin miksi haittaa jos mies laittaa pesukoneen päälle, pitäiskö sen olla ajatustenlukija jonka tulisi ymmärtää että juuri jolloinkin ei saisi pestä pyykkiä?

En ole tuon viestin kirjoittaja, mutta toinen, jolla ihan samanlaista settiä omassa parisuhteessaan: Asiasta on puhuttu tässä kohtaa jo vuosikaudet, eli ajatuksenlukija ei tarvitsisi olla. Se vain pitäisi ymmärtää ja jaksaa impulssin iskiessä muistaa, että perheeseen kuuluu muitakin kuin mies itse, ja toimia sen mukaisesti. Meilläkin on pikkulapsi. jolla menee joka ilta noin tunti nukahtaa, pahimpina kaksi. Miehen kanssa ei nukahda ollenkaan, vaan homma päätyy siihen että mies turhautuu ja saan nukuttaa lapsen raivoisassa ilmapiirissä. Niinpä minä joka ilta luen iltasadut, laulan, silittelen ja laitan valot pois, ja sitten tosiaan sen lähemmäs tunnin pimeässä silittelyn lapsi nukahtaa ja pääsen viettämään sen 15 minuuttia omaa aikaani (kylpyhuoneessa). Kaiken tämän aikana mies voi tehdä mitä ikinä haluaa, kunhan ei tekisi mitään teräviä kolahduksia ja rysäyksiä, jotka vievät lapsen huomion.

Silti vähintään joka toinen ilta mies rupee silloin lamppujen sammuttua johonkin elämää suurempaan kolisteluun, jonka takia lapsi herää uudestaan ja sama rumba alkaa alusta.

Meillä on iso talo. Meillä on mm. olohuone, joka on niin kaukana lapsen huoneesta, että siellä voi vaikka huudattaa musiikkia eikä kuulu lapsen huoneeseen. On myös autotalli ja iso piha ja yläkerta. Silti miehelle tulee useamman kerran kuussa mieleen että hän rupeaa imuroimaan lapsen huoneen edessä olevaa aulatilaa nukutuksen aikana.

Tämä on ollut tätä ihan aina. Minä ja vauva olimme hiirenhiljaa, jotta mies sai nukuttua tultuaan myöhään työmatkalta/pikkujouluista/mistä vaan. Vastavuoroisesti mies rymistelee vapautuneesti aina hereillä ollessaan, vaikka tosiaan tullessaan sieltä työmatkalta kello 5 aamulla. Ovia ei vaan kykene sulkemaan saattaen kiinni, kaikki paukkuu ja jytisee.

Yritin joskus vastaavalla tavalla elää normaalisti miehen nukkuessa, ja kylläpä oli äijä pahalla päällä sen jälkeen. Ihmetteli, että miksi tahallaan herätän hänet ja miksi pitää tehdä joku show, hän ei ole koskaan tahallaan melunnut. Se kai tässä on tosiaan erona. Mies meluaa koska ei tule mieleen ottaa muita huomioon. Minun meluamiseni olisi toden totta aina tahallista, koska se muiden tila ja fiilis on aina, aina sisäistetty ja ymmärretty.

KErrotko vielä mikä se syy on että tuossa suhteessa sinun on ihan pakko elää?

Osalla näyttää olevan huonoja parisuhteita. Ehkä paremmin itselle sopiva tai yleensä parempi mies voi auttaa heitä.

Aloituksessa oli kuitenkin mielestäni kyse sellaisesta, että itse on vain naisena niin introvertti, että kaipaa yksinoloa. Sitä kaipaa silloin, vaikka puolisona olisi täydellinen unelmamieskin.

Niitä ketjuja, joissa kerrotaan huonosta miehestä, on minusta ihan riittävästi. Olisi kiva pitää tämä sellaisena ketjuna, jossa puhutaan naisista itsestämme uudessa valossa, erilailla kuin mitä yleensä missään puhutaan. Viihteessä ja jokapuolella naiset esitetään sellaisina, jotka ikäänkuin 'täydentyvät' vasta saadessaan miehen. Oikeasti näyttää siltä, että monelle naiselle parisuhde ei olekaan mitään täydentymistä ja 'kokonaiseksi tulemista', vaan päinvastoin vajaaksi muuttumista.

Se kuulostaa jopa aika mullistavalta havainnolta.

Mulla on unelmamies ja kaikin puolin hyvä liitto mutta olisin silti mieluummin yksin lapsen kanssa. Tämä on tosiaan aihe josta ei puhuta missään, joten tosi vaikea paikantaa ja purkaa missä "vika". Ehkä sitten niissä ikiaikaisissa odotuksissa, että parisuhteessa on aina parempi. Ja toki rakastan miestäni. Asuisin vain mieluummin erillään. Jotkut tämän ratkaisun ovat tehneetkin, mutta itsestäni ei ole rikkomaan "miehen perhettä", koska toivon hänelle pelkkää hyvää ja perhe on hänelle tosi tärkeä. Siksi onkin kauheaa huomata, että kun ajattelen tulevaisuutta sellaisena kuin sen haluaisin, on mies siinä tosi pienessä roolissa, jossain laitamilla, jos ollenkaan.

Yritän elää pääni sisällä mahdollisimman paljon.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on unelmamies ja kaikin puolin hyvä liitto mutta olisin silti mieluummin yksin lapsen kanssa. Tämä on tosiaan aihe josta ei puhuta missään, joten tosi vaikea paikantaa ja purkaa missä "vika". Ehkä sitten niissä ikiaikaisissa odotuksissa, että parisuhteessa on aina parempi. Ja toki rakastan miestäni. Asuisin vain mieluummin erillään. Jotkut tämän ratkaisun ovat tehneetkin, mutta itsestäni ei ole rikkomaan "miehen perhettä", koska toivon hänelle pelkkää hyvää ja perhe on hänelle tosi tärkeä. Siksi onkin kauheaa huomata, että kun ajattelen tulevaisuutta sellaisena kuin sen haluaisin, on mies siinä tosi pienessä roolissa, jossain laitamilla, jos ollenkaan.

Yritän elää pääni sisällä mahdollisimman paljon.

Ihan samat samat.

Kun käyn jossain ihanassa paikassa, mieleeni tulee tosi usein ajatus: "Sitten kun asun taas ilman miestä, ostan talon täältä ja tuossa kuistilla katselen lapsen kanssa onnellisena syysmyrskyjä... Sitten kun olen taas vapaa." Musertavaa, että mieluisimmat haaveeni ihan oikeasti tuntuvat jatkuvasti sijoittuvan sellaiseen tulevaisuuteen, jossa miehen (ja lapsen) perhe ei ole enää kasassa.

Ja juuri niin se silti on. Minä en tunne itseäni henkisesti vapaaksi parisuhteessa. Siis en nyt tarkoita akselilla sinkku-vapaa, vaan vangittu-vapaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on unelmamies ja kaikin puolin hyvä liitto mutta olisin silti mieluummin yksin lapsen kanssa. Tämä on tosiaan aihe josta ei puhuta missään, joten tosi vaikea paikantaa ja purkaa missä "vika". Ehkä sitten niissä ikiaikaisissa odotuksissa, että parisuhteessa on aina parempi. Ja toki rakastan miestäni. Asuisin vain mieluummin erillään. Jotkut tämän ratkaisun ovat tehneetkin, mutta itsestäni ei ole rikkomaan "miehen perhettä", koska toivon hänelle pelkkää hyvää ja perhe on hänelle tosi tärkeä. Siksi onkin kauheaa huomata, että kun ajattelen tulevaisuutta sellaisena kuin sen haluaisin, on mies siinä tosi pienessä roolissa, jossain laitamilla, jos ollenkaan.

Yritän elää pääni sisällä mahdollisimman paljon.

Ihan samat samat.

Kun käyn jossain ihanassa paikassa, mieleeni tulee tosi usein ajatus: "Sitten kun asun taas ilman miestä, ostan talon täältä ja tuossa kuistilla katselen lapsen kanssa onnellisena syysmyrskyjä... Sitten kun olen taas vapaa." Musertavaa, että mieluisimmat haaveeni ihan oikeasti tuntuvat jatkuvasti sijoittuvan sellaiseen tulevaisuuteen, jossa miehen (ja lapsen) perhe ei ole enää kasassa.

Ja juuri niin se silti on. Minä en tunne itseäni henkisesti vapaaksi parisuhteessa. Siis en nyt tarkoita akselilla sinkku-vapaa, vaan vangittu-vapaa.

Tämä!

Mullakin tuntuu olevan sellainen default tehdasasetus itsessäni, että elän itsekseni. Vaikka parisuhde on ihan ok ja mies myös, niin koen sen olevan väliaikaista, ajattelen koko ajan 'sitten kun' tulevaisuutta janiissä mielikuvissa olen aina sinkku/yksin. Ajatuslopluelämän kestävästä parisuhteesta on kuin kuolemantuomio, hirvittävä ja ahdistava, tuntuu että elämä pakenisi musta, jos pitäisi olla aina yhdessä jonkun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tämäkin keskustelu on sinällään hyödyllistä, mutta se on mennyt vähän mielestäni väärään suuntaan. Ainakaan minun kohdallani ei ole kyse siitä, että mies olisi erityisen vaativa tai passattava. Kyse on enemmän minusta itsestäni, siitä, että satun olemaan sen luonteinen ihminen, etten pysty keräämään voimia kuin yksin. Ja se yksin tarkoittaa oikeasti yksin, ettei kotona ole muita ja että saan olla yksin ja menmä omissa menoissani ja tehdä mitä lystää esim koko viikonlopun. Muutama tunti ei riitä mihinkään.

Se pääoppi tästä ketjusta, jos joku mies lukee sitä, on että aika moni nainen viihtyy erinomaisesti itsekseen, eikä kaipaa parisuhdetta, tai ainakaqn sellaista suhdetta, jossa asutaan yhdessä ns perheenä. Moni mies oikeasti luulee yhä nykyäänkin, että käytännössä kaikki naiset haluavat sellaista. Eivät todellakaan. Ja kannattaa oivaltaa, että jos mies itse haluaa parisuhteen, niin hänellä pitää olla naiselle jotain sellaista tarjottavaa, mikä kompensoi niitä miehen mukana tuoviq heikennyksiä elämönlastuun. Esim hyvää ystävyyttä, yhteistä tekemistä sopivassa määrin, kotitöiden tekemistä, kiinnostavia keskusteluja, ymmärrystä ja henkistä tukea, hyvää seksiä ja naiselle tunne, että hän on naisellinen ja haluttava. Eli tällaisilla asioilla mies voi kompensoida sen haitan, mitä moni nainen kokee, kun ei saa olla yksin.

Tämä on totta.

Olenko väärässä, jos yritän tunnistaa tässä noin kolme erillistä ongelmasettiä?

1. Se, että ei pysty olemaan täysin "oma itsensä", jos KUKAAN MUU on paikalla, edes kissa, koira, kämppis yms. Minulla ainakin on tällainen ongelma. Jos samassa tilassa on vaikka koira, rajoitan heti tekemisiäni sen mukaan. Ei niin että kyselisin koiralta että mitä tänään tehdään, mutta sellaisissa tosi pienissä asioissa, että jos istun sohvalla läppärin kanssa ja haluaisin lasin vettä, en lähde heti hakemaan sitä vettä ja palaa takaisin, koska koira huomaa liikkumiseni ja tulisi ehkä perään keittiöön tai ainakin nostaisi päänsä ja katsoisi mitä teen. Sen sijaan odotan janoni kanssa, kunnes muutenkin nousen sohvalta ja alan tehdä ruokaa keittiössä. Ja ulos ei tietenkään tule lähdettyä tuosta vaan käymään, koska se herättää koirassa suuria tunteita.

Minä ainakin olen niin herkkänahkainen, että pelkästään kerrostaloasunnossa naapureiden olemassaolon tiedostaminen vaikuttaa käyttäytymiseeni tarpeettoman paljon. En todellakaan tiskannyt öisin, vältin kulkemasta asuntoon edestakaisin useita kertoja päivässä, en kehdannut kuunnella musiikkia ääneen...

On muuten minusta yllättävän iso juttu, että jättää sellaisen ”turhan” ja suunnittelemattoman liikuskelun pois. Se leikkaa paljon pois luovuudesta. Monet inspiraatiot iskevät vain vapaasti liikkuessa ja kulkiessa. Kotiaan ei silloin käytä täysin eikä anna itselleen mahdollisuuksia huomata jotain sellaista, mitä ei ole jo ajatellut.

2. Se, että ei kykene parisuhteessa ottamaan tilaa omalle itselleen. Jää miettimään toisen mielentiloja, tarpeita ja suunnitelmia ja vaistomaisesti priorisoi ne kaikki omiensa edelle siihen pisteeseen asti, että omat tarpeet jäävät huomiotta.

3. Perinteinen perhemalli, eli se että joko nainen toimii sosiaalisena liimana ja tilkitsee kaikki ne raot, jotka muuten jäisivät ammottamaan, tai muuten elämä on hirveää. Nainen voi saada toisinaan sekuntikellolla mitattavan tauon omaa aikaansa varten, mutta ei ilman suurta henkistä hintaa. Lähtökohtaisesti naisen tehtävä on olla aina käytettävissä ilman varoitusaikaa. Tässä ei omien tarpeiden tunnistaminen auta, koska niille ei ole minkäänlaista tilaa. Näissä tilanteissa on usein lapsia kuvioissa, muuten ehkä nykyään tilanne ei pääse tähän asti.

Voisivatko nämä olla jonkinlaiset tikapuut, joita noustaan puola kerrallaan? Voisiko olla niin, että meidän pitäisi opettaa tyttärillemme, että älkää herranjumala muuttako yhteen kenenkään kanssa ainakaan ennen kuin voitte olla 100% vapaasti kotona koiran/kaverin/poika-tai tyttökaverin kanssa?

Eiköhän se ole vaan luonnekysymys. Jotkut haluavat yhdessäooloa ja läheisyyttä ja jotkut eivät.

Virhe tapahtuu siinä, kun olettaa, että kaikkien pitäisi haluta.

Vähän niin kuin on aamuihmisiä ja iltaihmisiä ja yhteiskunta yrittää pakottaa kaikki muuttumaan aamuihmisiksi, vaikka se ei koskaan onnistu ja aiheuttaa vain kärsimystä iltaihmisille.

Pitäisi siis tunnistaa, että ihmiset ovat erilaisia ja se on ok, on monia erilaisia hyviä tapoja elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin saman ilmiön ja ilmeisesti olen sen jollain asteella tiedostanut aina, mutta ymmärtänyt tai oivaltanut sen vasta nyt. Ensimmäisessä avoliitossani oli omituinen valtasuhde ja -peli exän kanssa, eli kaikki piti hyväksyttää miehellä. Mieshän jarrutti kaikkea tekemistä tai kiihdytti, ja lopulta oli kuin mukana kätevästo käsilaukku joka sai välillä moitteita ja välillä rakentavaa kritiikkiä käytöksestään. Suurimmat kritiikinaiheet olivat ne, että minulla kesti lähteminen tai pissaaminen liian kauan (eli ylipäätään kaikki itseäni koskeva) 

Toinen suhde oli samanlainen katastrofi, mutta tässä kolmannessa voin vielä huonommin. Juuri tänään luin tätä ketjua ja tajusin, että ihan kuin omaa tekstiäni ja samalla havannoin eri tavalla yhteistä aikaamme. Tulimme vastikään kotiin mökkireissulta, ja tein samoja huomioita, joita on ketjussa esitetty jo moneen eri otteeseen. Konkreettisesti voin varmasti kertoa, että kotiintultua vtti äärimmäisen paljon kun mies lättäsi pesukoneen päälle kun mikään muu vaatteista ei kelpaa huomenna päälle, ja äsken kun nukutin lasta olkkarissa huusi TikTok ja pesukoneen merkkiääni. Kumpaakaan mies ei saanut hiljennettyä ennen kuin kävin asiasta huomauttamassa. Lapsi nukahti, joten tulin keittiöön ja just kun olisi muutama minuutti aikaa kirjoittaa viesti tänne, niin mies maleksi perässä ja aloitti yksinpuhelemaan sohvalla... ja hirveä marttyrointi alkoi saman tien kun sanoin että haluan keskittymisrauhaa. 

Viesti tosiaan näyttääkin siltä, etten saanut rauhassa kirjoittaa sitä. Mies veti kilarit, kun sanoin, että haluan kirjoittaa rauhassa yhden viestin ja heti alkoi jääkaapin oven paiskominen ja purnaaminen. Olen aika kyspä tähän, koska sattumoisin kuulun siihen joukkoon, jolla on tavallaan lomaa monta viikkoa vuodessa, mutta loma kuluu juostessa muiden asioilla ja miehen aikataulujen puitteissa. Kaipaisin hirveästi omaa elämää, johon kuuluisi ystävät, vierailut ja lomamatkat ilman että mukana kulkee negatiivinen kivireki joka marisee kaikesta. Tajusin juuri ettei meillä ole käynyt vieraita kolmeen vuoteen, koska tänne ei kehtaa pyytää ketään. 

No miksi et lähde lomalle yksin tai ystävien kanssa? Kun miehen käytös on tuollaista ja sinä olet kyllästynyt, olisi varmaan syytä puhua ja tehdä ratkaisuja. En ihan ymmärrä tosin miksi haittaa jos mies laittaa pesukoneen päälle, pitäiskö sen olla ajatustenlukija jonka tulisi ymmärtää että juuri jolloinkin ei saisi pestä pyykkiä?

En ole tuon viestin kirjoittaja, mutta toinen, jolla ihan samanlaista settiä omassa parisuhteessaan: Asiasta on puhuttu tässä kohtaa jo vuosikaudet, eli ajatuksenlukija ei tarvitsisi olla. Se vain pitäisi ymmärtää ja jaksaa impulssin iskiessä muistaa, että perheeseen kuuluu muitakin kuin mies itse, ja toimia sen mukaisesti. Meilläkin on pikkulapsi. jolla menee joka ilta noin tunti nukahtaa, pahimpina kaksi. Miehen kanssa ei nukahda ollenkaan, vaan homma päätyy siihen että mies turhautuu ja saan nukuttaa lapsen raivoisassa ilmapiirissä. Niinpä minä joka ilta luen iltasadut, laulan, silittelen ja laitan valot pois, ja sitten tosiaan sen lähemmäs tunnin pimeässä silittelyn lapsi nukahtaa ja pääsen viettämään sen 15 minuuttia omaa aikaani (kylpyhuoneessa). Kaiken tämän aikana mies voi tehdä mitä ikinä haluaa, kunhan ei tekisi mitään teräviä kolahduksia ja rysäyksiä, jotka vievät lapsen huomion.

Silti vähintään joka toinen ilta mies rupee silloin lamppujen sammuttua johonkin elämää suurempaan kolisteluun, jonka takia lapsi herää uudestaan ja sama rumba alkaa alusta.

Meillä on iso talo. Meillä on mm. olohuone, joka on niin kaukana lapsen huoneesta, että siellä voi vaikka huudattaa musiikkia eikä kuulu lapsen huoneeseen. On myös autotalli ja iso piha ja yläkerta. Silti miehelle tulee useamman kerran kuussa mieleen että hän rupeaa imuroimaan lapsen huoneen edessä olevaa aulatilaa nukutuksen aikana.

Tämä on ollut tätä ihan aina. Minä ja vauva olimme hiirenhiljaa, jotta mies sai nukuttua tultuaan myöhään työmatkalta/pikkujouluista/mistä vaan. Vastavuoroisesti mies rymistelee vapautuneesti aina hereillä ollessaan, vaikka tosiaan tullessaan sieltä työmatkalta kello 5 aamulla. Ovia ei vaan kykene sulkemaan saattaen kiinni, kaikki paukkuu ja jytisee.

Yritin joskus vastaavalla tavalla elää normaalisti miehen nukkuessa, ja kylläpä oli äijä pahalla päällä sen jälkeen. Ihmetteli, että miksi tahallaan herätän hänet ja miksi pitää tehdä joku show, hän ei ole koskaan tahallaan melunnut. Se kai tässä on tosiaan erona. Mies meluaa koska ei tule mieleen ottaa muita huomioon. Minun meluamiseni olisi toden totta aina tahallista, koska se muiden tila ja fiilis on aina, aina sisäistetty ja ymmärretty.

Olen tuon viestin kirjoittaja ja kiitän tuestasi. En tajua miten helkutissa joku on noin toope. Täällä on huudettu miljoona kertaa että se suu, koneet ja telkkarit kiinni, ja ikinä se ei opi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin saman ilmiön ja ilmeisesti olen sen jollain asteella tiedostanut aina, mutta ymmärtänyt tai oivaltanut sen vasta nyt. Ensimmäisessä avoliitossani oli omituinen valtasuhde ja -peli exän kanssa, eli kaikki piti hyväksyttää miehellä. Mieshän jarrutti kaikkea tekemistä tai kiihdytti, ja lopulta oli kuin mukana kätevästo käsilaukku joka sai välillä moitteita ja välillä rakentavaa kritiikkiä käytöksestään. Suurimmat kritiikinaiheet olivat ne, että minulla kesti lähteminen tai pissaaminen liian kauan (eli ylipäätään kaikki itseäni koskeva) 

Toinen suhde oli samanlainen katastrofi, mutta tässä kolmannessa voin vielä huonommin. Juuri tänään luin tätä ketjua ja tajusin, että ihan kuin omaa tekstiäni ja samalla havannoin eri tavalla yhteistä aikaamme. Tulimme vastikään kotiin mökkireissulta, ja tein samoja huomioita, joita on ketjussa esitetty jo moneen eri otteeseen. Konkreettisesti voin varmasti kertoa, että kotiintultua vtti äärimmäisen paljon kun mies lättäsi pesukoneen päälle kun mikään muu vaatteista ei kelpaa huomenna päälle, ja äsken kun nukutin lasta olkkarissa huusi TikTok ja pesukoneen merkkiääni. Kumpaakaan mies ei saanut hiljennettyä ennen kuin kävin asiasta huomauttamassa. Lapsi nukahti, joten tulin keittiöön ja just kun olisi muutama minuutti aikaa kirjoittaa viesti tänne, niin mies maleksi perässä ja aloitti yksinpuhelemaan sohvalla... ja hirveä marttyrointi alkoi saman tien kun sanoin että haluan keskittymisrauhaa. 

Viesti tosiaan näyttääkin siltä, etten saanut rauhassa kirjoittaa sitä. Mies veti kilarit, kun sanoin, että haluan kirjoittaa rauhassa yhden viestin ja heti alkoi jääkaapin oven paiskominen ja purnaaminen. Olen aika kyspä tähän, koska sattumoisin kuulun siihen joukkoon, jolla on tavallaan lomaa monta viikkoa vuodessa, mutta loma kuluu juostessa muiden asioilla ja miehen aikataulujen puitteissa. Kaipaisin hirveästi omaa elämää, johon kuuluisi ystävät, vierailut ja lomamatkat ilman että mukana kulkee negatiivinen kivireki joka marisee kaikesta. Tajusin juuri ettei meillä ole käynyt vieraita kolmeen vuoteen, koska tänne ei kehtaa pyytää ketään. 

No miksi et lähde lomalle yksin tai ystävien kanssa? Kun miehen käytös on tuollaista ja sinä olet kyllästynyt, olisi varmaan syytä puhua ja tehdä ratkaisuja. En ihan ymmärrä tosin miksi haittaa jos mies laittaa pesukoneen päälle, pitäiskö sen olla ajatustenlukija jonka tulisi ymmärtää että juuri jolloinkin ei saisi pestä pyykkiä?

En ole tuon viestin kirjoittaja, mutta toinen, jolla ihan samanlaista settiä omassa parisuhteessaan: Asiasta on puhuttu tässä kohtaa jo vuosikaudet, eli ajatuksenlukija ei tarvitsisi olla. Se vain pitäisi ymmärtää ja jaksaa impulssin iskiessä muistaa, että perheeseen kuuluu muitakin kuin mies itse, ja toimia sen mukaisesti. Meilläkin on pikkulapsi. jolla menee joka ilta noin tunti nukahtaa, pahimpina kaksi. Miehen kanssa ei nukahda ollenkaan, vaan homma päätyy siihen että mies turhautuu ja saan nukuttaa lapsen raivoisassa ilmapiirissä. Niinpä minä joka ilta luen iltasadut, laulan, silittelen ja laitan valot pois, ja sitten tosiaan sen lähemmäs tunnin pimeässä silittelyn lapsi nukahtaa ja pääsen viettämään sen 15 minuuttia omaa aikaani (kylpyhuoneessa). Kaiken tämän aikana mies voi tehdä mitä ikinä haluaa, kunhan ei tekisi mitään teräviä kolahduksia ja rysäyksiä, jotka vievät lapsen huomion.

Silti vähintään joka toinen ilta mies rupee silloin lamppujen sammuttua johonkin elämää suurempaan kolisteluun, jonka takia lapsi herää uudestaan ja sama rumba alkaa alusta.

Meillä on iso talo. Meillä on mm. olohuone, joka on niin kaukana lapsen huoneesta, että siellä voi vaikka huudattaa musiikkia eikä kuulu lapsen huoneeseen. On myös autotalli ja iso piha ja yläkerta. Silti miehelle tulee useamman kerran kuussa mieleen että hän rupeaa imuroimaan lapsen huoneen edessä olevaa aulatilaa nukutuksen aikana.

Tämä on ollut tätä ihan aina. Minä ja vauva olimme hiirenhiljaa, jotta mies sai nukuttua tultuaan myöhään työmatkalta/pikkujouluista/mistä vaan. Vastavuoroisesti mies rymistelee vapautuneesti aina hereillä ollessaan, vaikka tosiaan tullessaan sieltä työmatkalta kello 5 aamulla. Ovia ei vaan kykene sulkemaan saattaen kiinni, kaikki paukkuu ja jytisee.

Yritin joskus vastaavalla tavalla elää normaalisti miehen nukkuessa, ja kylläpä oli äijä pahalla päällä sen jälkeen. Ihmetteli, että miksi tahallaan herätän hänet ja miksi pitää tehdä joku show, hän ei ole koskaan tahallaan melunnut. Se kai tässä on tosiaan erona. Mies meluaa koska ei tule mieleen ottaa muita huomioon. Minun meluamiseni olisi toden totta aina tahallista, koska se muiden tila ja fiilis on aina, aina sisäistetty ja ymmärretty.

Olen tuon viestin kirjoittaja ja kiitän tuestasi. En tajua miten helkutissa joku on noin toope. Täällä on huudettu miljoona kertaa että se suu, koneet ja telkkarit kiinni, ja ikinä se ei opi. 

Noniin, joudun taas korjailemaan itseäni, koska vapaapäivänäni joudun olemaan kuin kärpänen liimapaperissa ja noudattamaan miehen etätyöpäivän aikataulua. Joka tapauksessa olen tuon aiemman viestin kirjoittaja ja täsmennyksesi oli ihan pisteenä iin päälle. Tutulta kuulostaa..