Lue keskustelun säännöt.
En saa aikaiseksi mitään kun mies on kotona
Jotenkin aina silloin energiat ihan nollissa, vaikea keskittyä mihinkään. Kun hän ei ole kotona saan tehokkaasti kotitöitä ja muita hoidettua. Jotenkin aloitekykyä, intoa ja energiaa on silloin. Mistä tämä voi johtua?
Kommentit (1007)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen paljon miettinyt viime aikoina. En saa mitään tehtyä, koska parisuhdedynamiikkamme on sellainen, että nainen on statisti. Ohittaa omat tarpeensa, ja miehen tarpeiden ja tunteiden mukaan tahdistuu päivä ja myös minun tunteet. Se on älyttömän raskasta. Olemme olleet yhdessä yli 15-vuotta, mutta nyt vasta tunnistan tämän ja osaan sanoittaa tätä.
Aamulla puoliso odottaa että olen heti hänen "käytettävissään", eli syön mitä hän haluaa syödä ja milloin,ja teemme mitä hän haluaa tehdä. Ei edes ilmaise näitä tarpeitaan sanallisesti, mutta heti jos alan tekemään jotain muuta, niin silloin kyllä huomauttaa. Saattaa alkaa mököttämään, kun nyt "hylkäsi hänet". Ja jos en ole tarpeeksi pirteänä, eli olenkin väsynyt tai olotilani on neutraali, niin siitäkin huomautetaan ja taas ehkä mökötetään. Eli en voi tehdä mitään omaa, en voi harrastaa, keskittyä kirjan lukuun, siivota, lähtä omatoimisesti minnekään yms. Se että menen parin askeleen päähän toiseen huoneeseen voi olla miehelleni liikaa, koska en ole hänen "käytettävissä". Pitkin päivää tulee huomautteluja millon mistäkin, ja viimeisenä nukkumaan mennessä kun haluan mennä aikaisin nukkumaan (klo22) ja puoliso ei. Koko elämäni kaikkineen pitäisi olla tahdistettu mieheni mukaan tekemisiäni ja tunteitani myöten, ja sen lisäksi kuitenkin minun pitäisi siivota yksin, mutta ei silloin kun puoliso on paikalla ja hereillä. Hetket siivota jää melko vähäisiksi, kun puoliso on aikalailla aina kotona. Lisäksi on lukemattomia tilanteita kun minun olisi vain pitänyt maagisesti lukea miehen ajatukset mitä hän haluaa, ja toteuttaa ne. Kun mies vaikka joskus on ollut pois kotoa, niin minun olisi pitänyt olla kotona valmiina heti tekemään mitä hän haluaa kun saapuu, siis olla tehnyt jo esivalmistelut ym (vaikka ruoka, leffailta), vaikka en ole ollut tietoinen tämmöisestä. Ikäänkuin en saisi edes silloin tehdä mitään omaa, kun hän on pois.
Epämääräinen paha oloni sai nimen. Eroa mietin nyt jatkuvasti, ei tämä ole elämää.Ja siis lisään vielä kun täällä tästä läheisriippuvuudesta puhutaan, että ei kaikki mene sen piikkiin. Joo olin läheisriippuvainen, mutta koen että terapia paransi minut siitä (vähintäänkin hallitsen oireitani). Sen takia kykenen nykyään havaitsemaan näitä tilanteita, yrittämään puhua niistä ja muuttaa niitä. Puolisoni taas näyttää siltä, ettei kykene näkemään ongelmaa tässä dynamiikassa (hassu juttu).
Minusta ongelma on syvemmällä yhteiskunnan tasolla. Siinä millaisia malleja naisille ja miehille, tytöille ja pojille opetetaan. Ja se että tämmöinen parisuhdemalli nähdään ihan hyväksyttynä, normaalina. Siksi on niin hankala nähdä sitä ympärillään ja omassa parisuhteessa, että mikä siinä nyt on pielessä. Ja varsinkin lähtä muuttamaan sitä... Äitimyytissä korostuu naisille asetetut paineet ja vastuut. Se että jos mies hoitaa lastaan puistossa, nähdään valtavan sankaritekona, jonain ylimääräisenä suorituksena, ja naisen tekemänä se ei ole mitään. Tai päiväkodista ensisijaisesti soitetaan äidille ym. Pienistä asioista kertyy valtava puro, joka paljastaa takanaan asenteen että äiti on vastuullisempi asioista ja hänen kuuluu ottaa vastuuta perheen erilaisista asioista. Mutta tämä sama ei koske pelkästään lapsellisia perheitä, vaan myös lapsettomia, tapailevia yms. Erityisesti tunneilmaston vastuiden kuvaaminen on hankalaa, kun se on abstraktimpi ja hankalammin mitattavissa oleva, mutta silti todellinen. Niinkuin tuossa omassa esimerkissäni kerroin, että jos en ole tarpeeksi pirteä, puoliso huomauttaa ja mököttää.Totta kai se on syvemmällä rakenteissa, että naisten odotetaan tekevän miesten tunnetyön (kotitöiden lisäksi). Kyllä sitä voi silti yrittää lähestyä läheisriippuvuuden terminologialla. Myös: läheisriippuvuudesta ei "parannuta" terapiassa, koska ei se ole mikään sairaus, vaan lapsuudesta opittu näkymättömyyden dynamiikka. Se kulkee aina mukana, mutta siitä voi tulla tietoiseksi ja arjen vuorovaikutustilanteissa voi yhä uudelleen yrittää toimia toisin.
Mielestäni asian voi yksinkertaistaa: Jos mies käyttäytyy huonosti ja ylimielisesti, niin ei ole naisen vastuulla alkaa häntä kasvattamaan. Luiskaan vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen paljon miettinyt viime aikoina. En saa mitään tehtyä, koska parisuhdedynamiikkamme on sellainen, että nainen on statisti. Ohittaa omat tarpeensa, ja miehen tarpeiden ja tunteiden mukaan tahdistuu päivä ja myös minun tunteet. Se on älyttömän raskasta. Olemme olleet yhdessä yli 15-vuotta, mutta nyt vasta tunnistan tämän ja osaan sanoittaa tätä.
Aamulla puoliso odottaa että olen heti hänen "käytettävissään", eli syön mitä hän haluaa syödä ja milloin,ja teemme mitä hän haluaa tehdä. Ei edes ilmaise näitä tarpeitaan sanallisesti, mutta heti jos alan tekemään jotain muuta, niin silloin kyllä huomauttaa. Saattaa alkaa mököttämään, kun nyt "hylkäsi hänet". Ja jos en ole tarpeeksi pirteänä, eli olenkin väsynyt tai olotilani on neutraali, niin siitäkin huomautetaan ja taas ehkä mökötetään. Eli en voi tehdä mitään omaa, en voi harrastaa, keskittyä kirjan lukuun, siivota, lähtä omatoimisesti minnekään yms. Se että menen parin askeleen päähän toiseen huoneeseen voi olla miehelleni liikaa, koska en ole hänen "käytettävissä". Pitkin päivää tulee huomautteluja millon mistäkin, ja viimeisenä nukkumaan mennessä kun haluan mennä aikaisin nukkumaan (klo22) ja puoliso ei. Koko elämäni kaikkineen pitäisi olla tahdistettu mieheni mukaan tekemisiäni ja tunteitani myöten, ja sen lisäksi kuitenkin minun pitäisi siivota yksin, mutta ei silloin kun puoliso on paikalla ja hereillä. Hetket siivota jää melko vähäisiksi, kun puoliso on aikalailla aina kotona. Lisäksi on lukemattomia tilanteita kun minun olisi vain pitänyt maagisesti lukea miehen ajatukset mitä hän haluaa, ja toteuttaa ne. Kun mies vaikka joskus on ollut pois kotoa, niin minun olisi pitänyt olla kotona valmiina heti tekemään mitä hän haluaa kun saapuu, siis olla tehnyt jo esivalmistelut ym (vaikka ruoka, leffailta), vaikka en ole ollut tietoinen tämmöisestä. Ikäänkuin en saisi edes silloin tehdä mitään omaa, kun hän on pois.
Epämääräinen paha oloni sai nimen. Eroa mietin nyt jatkuvasti, ei tämä ole elämää.Ja siis lisään vielä kun täällä tästä läheisriippuvuudesta puhutaan, että ei kaikki mene sen piikkiin. Joo olin läheisriippuvainen, mutta koen että terapia paransi minut siitä (vähintäänkin hallitsen oireitani). Sen takia kykenen nykyään havaitsemaan näitä tilanteita, yrittämään puhua niistä ja muuttaa niitä. Puolisoni taas näyttää siltä, ettei kykene näkemään ongelmaa tässä dynamiikassa (hassu juttu).
Minusta ongelma on syvemmällä yhteiskunnan tasolla. Siinä millaisia malleja naisille ja miehille, tytöille ja pojille opetetaan. Ja se että tämmöinen parisuhdemalli nähdään ihan hyväksyttynä, normaalina. Siksi on niin hankala nähdä sitä ympärillään ja omassa parisuhteessa, että mikä siinä nyt on pielessä. Ja varsinkin lähtä muuttamaan sitä... Äitimyytissä korostuu naisille asetetut paineet ja vastuut. Se että jos mies hoitaa lastaan puistossa, nähdään valtavan sankaritekona, jonain ylimääräisenä suorituksena, ja naisen tekemänä se ei ole mitään. Tai päiväkodista ensisijaisesti soitetaan äidille ym. Pienistä asioista kertyy valtava puro, joka paljastaa takanaan asenteen että äiti on vastuullisempi asioista ja hänen kuuluu ottaa vastuuta perheen erilaisista asioista. Mutta tämä sama ei koske pelkästään lapsellisia perheitä, vaan myös lapsettomia, tapailevia yms. Erityisesti tunneilmaston vastuiden kuvaaminen on hankalaa, kun se on abstraktimpi ja hankalammin mitattavissa oleva, mutta silti todellinen. Niinkuin tuossa omassa esimerkissäni kerroin, että jos en ole tarpeeksi pirteä, puoliso huomauttaa ja mököttää.Totta kai se on syvemmällä rakenteissa, että naisten odotetaan tekevän miesten tunnetyön (kotitöiden lisäksi). Kyllä sitä voi silti yrittää lähestyä läheisriippuvuuden terminologialla. Myös: läheisriippuvuudesta ei "parannuta" terapiassa, koska ei se ole mikään sairaus, vaan lapsuudesta opittu näkymättömyyden dynamiikka. Se kulkee aina mukana, mutta siitä voi tulla tietoiseksi ja arjen vuorovaikutustilanteissa voi yhä uudelleen yrittää toimia toisin.
Mielestäni asian voi yksinkertaistaa: Jos mies käyttäytyy huonosti ja ylimielisesti, niin ei ole naisen vastuulla alkaa häntä kasvattamaan. Luiskaan vaan.
Eikä ole myöskään järkeä alkaa liikaa miettimään, että "Miten minä voisin toimia toisin omaksi parhaakseni" jos tilanne johtuu siitä, että toinen on ääliö. Silloinhan ollaan jälleen lähtöpisteessä, toinen tekee kaiken tunnetyön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen paljon miettinyt viime aikoina. En saa mitään tehtyä, koska parisuhdedynamiikkamme on sellainen, että nainen on statisti. Ohittaa omat tarpeensa, ja miehen tarpeiden ja tunteiden mukaan tahdistuu päivä ja myös minun tunteet. Se on älyttömän raskasta. Olemme olleet yhdessä yli 15-vuotta, mutta nyt vasta tunnistan tämän ja osaan sanoittaa tätä.
Aamulla puoliso odottaa että olen heti hänen "käytettävissään", eli syön mitä hän haluaa syödä ja milloin,ja teemme mitä hän haluaa tehdä. Ei edes ilmaise näitä tarpeitaan sanallisesti, mutta heti jos alan tekemään jotain muuta, niin silloin kyllä huomauttaa. Saattaa alkaa mököttämään, kun nyt "hylkäsi hänet". Ja jos en ole tarpeeksi pirteänä, eli olenkin väsynyt tai olotilani on neutraali, niin siitäkin huomautetaan ja taas ehkä mökötetään. Eli en voi tehdä mitään omaa, en voi harrastaa, keskittyä kirjan lukuun, siivota, lähtä omatoimisesti minnekään yms. Se että menen parin askeleen päähän toiseen huoneeseen voi olla miehelleni liikaa, koska en ole hänen "käytettävissä". Pitkin päivää tulee huomautteluja millon mistäkin, ja viimeisenä nukkumaan mennessä kun haluan mennä aikaisin nukkumaan (klo22) ja puoliso ei. Koko elämäni kaikkineen pitäisi olla tahdistettu mieheni mukaan tekemisiäni ja tunteitani myöten, ja sen lisäksi kuitenkin minun pitäisi siivota yksin, mutta ei silloin kun puoliso on paikalla ja hereillä. Hetket siivota jää melko vähäisiksi, kun puoliso on aikalailla aina kotona. Lisäksi on lukemattomia tilanteita kun minun olisi vain pitänyt maagisesti lukea miehen ajatukset mitä hän haluaa, ja toteuttaa ne. Kun mies vaikka joskus on ollut pois kotoa, niin minun olisi pitänyt olla kotona valmiina heti tekemään mitä hän haluaa kun saapuu, siis olla tehnyt jo esivalmistelut ym (vaikka ruoka, leffailta), vaikka en ole ollut tietoinen tämmöisestä. Ikäänkuin en saisi edes silloin tehdä mitään omaa, kun hän on pois.
Epämääräinen paha oloni sai nimen. Eroa mietin nyt jatkuvasti, ei tämä ole elämää.Ja siis lisään vielä kun täällä tästä läheisriippuvuudesta puhutaan, että ei kaikki mene sen piikkiin. Joo olin läheisriippuvainen, mutta koen että terapia paransi minut siitä (vähintäänkin hallitsen oireitani). Sen takia kykenen nykyään havaitsemaan näitä tilanteita, yrittämään puhua niistä ja muuttaa niitä. Puolisoni taas näyttää siltä, ettei kykene näkemään ongelmaa tässä dynamiikassa (hassu juttu).
Minusta ongelma on syvemmällä yhteiskunnan tasolla. Siinä millaisia malleja naisille ja miehille, tytöille ja pojille opetetaan. Ja se että tämmöinen parisuhdemalli nähdään ihan hyväksyttynä, normaalina. Siksi on niin hankala nähdä sitä ympärillään ja omassa parisuhteessa, että mikä siinä nyt on pielessä. Ja varsinkin lähtä muuttamaan sitä... Äitimyytissä korostuu naisille asetetut paineet ja vastuut. Se että jos mies hoitaa lastaan puistossa, nähdään valtavan sankaritekona, jonain ylimääräisenä suorituksena, ja naisen tekemänä se ei ole mitään. Tai päiväkodista ensisijaisesti soitetaan äidille ym. Pienistä asioista kertyy valtava puro, joka paljastaa takanaan asenteen että äiti on vastuullisempi asioista ja hänen kuuluu ottaa vastuuta perheen erilaisista asioista. Mutta tämä sama ei koske pelkästään lapsellisia perheitä, vaan myös lapsettomia, tapailevia yms. Erityisesti tunneilmaston vastuiden kuvaaminen on hankalaa, kun se on abstraktimpi ja hankalammin mitattavissa oleva, mutta silti todellinen. Niinkuin tuossa omassa esimerkissäni kerroin, että jos en ole tarpeeksi pirteä, puoliso huomauttaa ja mököttää.Totta kai se on syvemmällä rakenteissa, että naisten odotetaan tekevän miesten tunnetyön (kotitöiden lisäksi). Kyllä sitä voi silti yrittää lähestyä läheisriippuvuuden terminologialla. Myös: läheisriippuvuudesta ei "parannuta" terapiassa, koska ei se ole mikään sairaus, vaan lapsuudesta opittu näkymättömyyden dynamiikka. Se kulkee aina mukana, mutta siitä voi tulla tietoiseksi ja arjen vuorovaikutustilanteissa voi yhä uudelleen yrittää toimia toisin.
Joo no halusin vain kommentillani tuoda esiin sitä, että tämä ei ole pelkästään yksilön ongelma. Siinä mielessä siis on, että minäkin nyt tietoisesti olen huonossa suhteessa, minä pystyn sen lopettamaan ja olen vastuussa siitä.
Mutta nostaa herkästi karvoja pystyyn, kun usein täällä palstallakin tulee asennetta, että naisen pitäisi ottaa vastuuta jostakin miehen ongelmasta. Esim. vaikka täällä on usein siivouskeskusteluja, kun puoliso ei siivoa, ja niihin saatetaan kommentoida että; "no laitat sen siivoamaan" "selität sille että ymmärtää että pitää siivota", "tee siivouslista"(siis niinkuin jollekin lapselle eikä täyaivaltaiselle aikuiselle) yms.
Yritin siis tuoda sitä esille, että melkoista tuulimyllyjä vastaan taistelua, kun yhteiskunnan asenteissa on vielä syvällä tämmöisiä malleja. Itse ainakin kun aloin hoksaamaan tätä kuviota, syyllistin kovasti itseäni miten olen tämmöiseen tilanteeseen joutunut. No, olin kasvanut siihen, oppinut, nähnyt ympärillä ihan tätä samaa. Siksi minulla kesti näin kauan ymmärtää, että tämmöinen ei ole ok.
Sekavaa settiä, mutta jos siellä on joku vasta heräämässä näihin juttuihin, niin ei kannata itsesyyllistyä ja etsiä sitä vastuuta vaan 100% itsestä, vaan tässä on "korkeammat voimat" takana, siis että ei ole mikään kumma että moni on vastaavassa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen paljon miettinyt viime aikoina. En saa mitään tehtyä, koska parisuhdedynamiikkamme on sellainen, että nainen on statisti. Ohittaa omat tarpeensa, ja miehen tarpeiden ja tunteiden mukaan tahdistuu päivä ja myös minun tunteet. Se on älyttömän raskasta.
Olemme olleet yhdessä yli 15-vuotta, mutta nyt vasta tunnistan tämän ja osaan sanoittaa tätä.
Aamulla puoliso odottaa että olen heti hänen "käytettävissään", eli syön mitä hän haluaa syödä ja milloin,ja teemme mitä hän haluaa tehdä. Ei edes ilmaise näitä tarpeitaan sanallisesti, mutta heti jos alan tekemään jotain muuta, niin silloin kyllä huomauttaa. Saattaa alkaa mököttämään, kun nyt "hylkäsi hänet".
Ja jos en ole tarpeeksi pirteänä, eli olenkin väsynyt tai olotilani on neutraali, niin siitäkin huomautetaan ja taas ehkä mökötetään. Eli en voi tehdä mitään omaa, en voi harrastaa, keskittyä kirjan lukuun, siivota, lähtä omatoimisesti minnekään yms.
Se että menen parin askeleen päähän toiseen huoneeseen voi olla miehelleni liikaa, koska en ole hänen "käytettävissä". Pitkin päivää tulee huomautteluja millon mistäkin, ja viimeisenä nukkumaan mennessä kun haluan mennä aikaisin nukkumaan (klo22) ja puoliso ei. Koko elämäni kaikkineen pitäisi olla tahdistettu mieheni mukaan tekemisiäni ja tunteitani myöten, ja sen lisäksi kuitenkin minun pitäisi siivota yksin, mutta ei silloin kun puoliso on paikalla ja hereillä.
Hetket siivota jää melko vähäisiksi, kun puoliso on aikalailla aina kotona. Lisäksi on lukemattomia tilanteita kun minun olisi vain pitänyt maagisesti lukea miehen ajatukset mitä hän haluaa, ja toteuttaa ne.
Kun mies vaikka joskus on ollut pois kotoa, niin minun olisi pitänyt olla kotona valmiina heti tekemään mitä hän haluaa kun saapuu, siis olla tehnyt jo esivalmistelut ym (vaikka ruoka, leffailta), vaikka en ole ollut tietoinen tämmöisestä. Ikäänkuin en saisi edes silloin tehdä mitään omaa, kun hän on pois.
Epämääräinen paha oloni sai nimen. Eroa mietin nyt jatkuvasti, ei tämä ole elämää.Ne kappalejaot.
Jos katsoisin tarkkaan niin huomaisit, että siellä on laitettu "enteriä" muutamaan kohtaan kappalejaoiksi.
Muistutat miestäni. Niin en tosiaan saa kertoa myöskään liian pitkään mistään itselleni mielenkiintoisesta, vaan heti ensi sekunneissa alkaa kovaääninen voivotus ja päälle puhuminen ja en siis saa kertoa juttuani edes sitä yhtä minuuttia, minkä se olisi kestänyt. Koska tämähän veisi liikaa omaa aikaa puolisoltani, kun minun pitäisi olla vain hänen tarpeitaan varten ja jaksaa kuunnella vain häntä silloin kun suvaitsee kertoa jostain omastaan (koska välillä on tämä täysi vastakohta että minun pitäisi olla meedio ja tietää kertomatta mitä hänelle on tapahtunut tai mitä hän haluaa).Suosittelen tsekkaamaan kaksi asiaa:
- Kirja "Why Does He Do That? Inside the Minds of Angry and Controlling Men". Koska kontrolliahan tuossa on siltä osin, että SINÄ et saa olla olemassa. Vaan mies saa olla olemassa omine tarpeineen. Kirja löytyy ilmaiseksi täältä, ota sinisestä valikosta PDF: https://1lib.sk/book/2326162/192f44
- Youtube-kanava Narsisti VS Minä. On narsisteja ja ihmisiä, joilla on narsistisia taipumuksia, eli kaikki pyörii vain ja ainoastaan oman itsen ympärillä. Kumpikaan ei ole tervettä eikä normaalia, eikä kumpaakaan tarvitse sietää.
Kiitos vinkeistä! Molemmat oli tuttuja jo aiemmin (kiitos palstan). Kirjan luin jokin aikaa sitten, ja siitä lähtikin valaistuminen ja vähittäinen omien asioideni enemmän tekeminen. Siis oman tilani ottaminen. Huomaan, että se aiheuttaa ihan hirveänä ongelmia puolisolleni, eli tarkoittaa jatkuvaa riitelyä kun toinen ei pysty käsittämään, että olen erillinen ihminen omine tarpeineni. Ja tämähän väsyttää myös, niin että ei ole energiaa tehdä omia asioita samoin kuin yksin.
Tuota YouTube kanavaa en ole vielä katsonut, mutta täällä palstalla olen lukenut "Narsistin keskustelutyyli" -ketjua. Sieltä löytyy osittaista yhteneväisyyttä, mutta en silti tiedä uskaltaisinko sanoa puolisoani narsistiksi. Mahtailevan narsistin klassisia piirteitä ei löydy, mutta tuo kontrollointi on vahvana. Katson kyllä tuon kanavan videoita myöhemmin, sen verran puhutteleva nuo narsisti aiheet on olleet.
51 jatkaa taas:
Olen myös huomannut saman reaktion nyt kun olemme asuneet jonkin aikaa erillään ja olen alkanut "päättää itse". Mies on ollut äärimmäisen loukkaantunut kun en ole "kuunnellut hänen hyviä neuvojaan", mikä siis käytännössä tarkoittaa sitä että valitsin itse enkä niinkuin hän ohjeisti. Niinkin typeriä asioita kun uusi aktiivisuusranneke jonka ostin itselleni, mies kulutti paljon aikaa mainostamalla mikä minun kannattaisi valita ( puhelinvalmistajan kello/rannepuhelin) vaikka itse olin kiinnostuneempi urheilukellovalmistajan tuotteesta. Kun sitten tein valintani, oli mies todella loukkaantunut ja jatkoi luentoa siitä miksi olisi itse kyllä valinnut tämän toisen. Myöhemmin sitten kimpaantui väittelemään kanssani että minusta on tullut kauhean vastahanka; kuulemma kaikki hänen ehdotuksensa ja suunnitelmansa heitän romukoppaan ja minulla on nyt joku hänen vastainen asenne päällä jatkuvasti..
Mielestäni olen vain alkanut ihan terveesti ottaa hänen ehdotuksensa vastaan mutta loppuviimein teen itseäni koskevat valinnat niinkuin parhaaksi näen.
Miehellä on todellakin tapana mikromanageroida kaikkea mitä teen, ihan kotitöiden kommentoinnista jopa harrastusteni "valtaamiseen" alkamalla ehdotella muutoksia esim. urheilu aikatauluihini, treenisuunnitelmiini ja alkamalla ympätä lapsia mukaani lenkeilleni yhteisen hyvän nimeen. Joskus tuntuu ettei minulla saisi olla mitään vain itseäni varten ilman että hänen sormensa eivät jotenkin olisi sopassa..
Tämän ymmärtäminen on vienyt aikansa ja nyt tämän kaiken kirjoittaminen tähän saa kaiken tuntumaan vielä hullummalta, ei ihmekään että olen uupunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen paljon miettinyt viime aikoina. En saa mitään tehtyä, koska parisuhdedynamiikkamme on sellainen, että nainen on statisti. Ohittaa omat tarpeensa, ja miehen tarpeiden ja tunteiden mukaan tahdistuu päivä ja myös minun tunteet. Se on älyttömän raskasta. Olemme olleet yhdessä yli 15-vuotta, mutta nyt vasta tunnistan tämän ja osaan sanoittaa tätä.
Aamulla puoliso odottaa että olen heti hänen "käytettävissään", eli syön mitä hän haluaa syödä ja milloin,ja teemme mitä hän haluaa tehdä. Ei edes ilmaise näitä tarpeitaan sanallisesti, mutta heti jos alan tekemään jotain muuta, niin silloin kyllä huomauttaa. Saattaa alkaa mököttämään, kun nyt "hylkäsi hänet". Ja jos en ole tarpeeksi pirteänä, eli olenkin väsynyt tai olotilani on neutraali, niin siitäkin huomautetaan ja taas ehkä mökötetään. Eli en voi tehdä mitään omaa, en voi harrastaa, keskittyä kirjan lukuun, siivota, lähtä omatoimisesti minnekään yms. Se että menen parin askeleen päähän toiseen huoneeseen voi olla miehelleni liikaa, koska en ole hänen "käytettävissä". Pitkin päivää tulee huomautteluja millon mistäkin, ja viimeisenä nukkumaan mennessä kun haluan mennä aikaisin nukkumaan (klo22) ja puoliso ei. Koko elämäni kaikkineen pitäisi olla tahdistettu mieheni mukaan tekemisiäni ja tunteitani myöten, ja sen lisäksi kuitenkin minun pitäisi siivota yksin, mutta ei silloin kun puoliso on paikalla ja hereillä. Hetket siivota jää melko vähäisiksi, kun puoliso on aikalailla aina kotona. Lisäksi on lukemattomia tilanteita kun minun olisi vain pitänyt maagisesti lukea miehen ajatukset mitä hän haluaa, ja toteuttaa ne. Kun mies vaikka joskus on ollut pois kotoa, niin minun olisi pitänyt olla kotona valmiina heti tekemään mitä hän haluaa kun saapuu, siis olla tehnyt jo esivalmistelut ym (vaikka ruoka, leffailta), vaikka en ole ollut tietoinen tämmöisestä. Ikäänkuin en saisi edes silloin tehdä mitään omaa, kun hän on pois.
Epämääräinen paha oloni sai nimen. Eroa mietin nyt jatkuvasti, ei tämä ole elämää.Ja siis lisään vielä kun täällä tästä läheisriippuvuudesta puhutaan, että ei kaikki mene sen piikkiin. Joo olin läheisriippuvainen, mutta koen että terapia paransi minut siitä (vähintäänkin hallitsen oireitani). Sen takia kykenen nykyään havaitsemaan näitä tilanteita, yrittämään puhua niistä ja muuttaa niitä. Puolisoni taas näyttää siltä, ettei kykene näkemään ongelmaa tässä dynamiikassa (hassu juttu).
Minusta ongelma on syvemmällä yhteiskunnan tasolla. Siinä millaisia malleja naisille ja miehille, tytöille ja pojille opetetaan. Ja se että tämmöinen parisuhdemalli nähdään ihan hyväksyttynä, normaalina. Siksi on niin hankala nähdä sitä ympärillään ja omassa parisuhteessa, että mikä siinä nyt on pielessä. Ja varsinkin lähtä muuttamaan sitä... Äitimyytissä korostuu naisille asetetut paineet ja vastuut. Se että jos mies hoitaa lastaan puistossa, nähdään valtavan sankaritekona, jonain ylimääräisenä suorituksena, ja naisen tekemänä se ei ole mitään. Tai päiväkodista ensisijaisesti soitetaan äidille ym. Pienistä asioista kertyy valtava puro, joka paljastaa takanaan asenteen että äiti on vastuullisempi asioista ja hänen kuuluu ottaa vastuuta perheen erilaisista asioista. Mutta tämä sama ei koske pelkästään lapsellisia perheitä, vaan myös lapsettomia, tapailevia yms. Erityisesti tunneilmaston vastuiden kuvaaminen on hankalaa, kun se on abstraktimpi ja hankalammin mitattavissa oleva, mutta silti todellinen. Niinkuin tuossa omassa esimerkissäni kerroin, että jos en ole tarpeeksi pirteä, puoliso huomauttaa ja mököttää.Totta kai se on syvemmällä rakenteissa, että naisten odotetaan tekevän miesten tunnetyön (kotitöiden lisäksi). Kyllä sitä voi silti yrittää lähestyä läheisriippuvuuden terminologialla. Myös: läheisriippuvuudesta ei "parannuta" terapiassa, koska ei se ole mikään sairaus, vaan lapsuudesta opittu näkymättömyyden dynamiikka. Se kulkee aina mukana, mutta siitä voi tulla tietoiseksi ja arjen vuorovaikutustilanteissa voi yhä uudelleen yrittää toimia toisin.
Joo no halusin vain kommentillani tuoda esiin sitä, että tämä ei ole pelkästään yksilön ongelma. Siinä mielessä siis on, että minäkin nyt tietoisesti olen huonossa suhteessa, minä pystyn sen lopettamaan ja olen vastuussa siitä.
Mutta nostaa herkästi karvoja pystyyn, kun usein täällä palstallakin tulee asennetta, että naisen pitäisi ottaa vastuuta jostakin miehen ongelmasta. Esim. vaikka täällä on usein siivouskeskusteluja, kun puoliso ei siivoa, ja niihin saatetaan kommentoida että; "no laitat sen siivoamaan" "selität sille että ymmärtää että pitää siivota", "tee siivouslista"(siis niinkuin jollekin lapselle eikä täyaivaltaiselle aikuiselle) yms.
Yritin siis tuoda sitä esille, että melkoista tuulimyllyjä vastaan taistelua, kun yhteiskunnan asenteissa on vielä syvällä tämmöisiä malleja. Itse ainakin kun aloin hoksaamaan tätä kuviota, syyllistin kovasti itseäni miten olen tämmöiseen tilanteeseen joutunut. No, olin kasvanut siihen, oppinut, nähnyt ympärillä ihan tätä samaa. Siksi minulla kesti näin kauan ymmärtää, että tämmöinen ei ole ok.
Sekavaa settiä, mutta jos siellä on joku vasta heräämässä näihin juttuihin, niin ei kannata itsesyyllistyä ja etsiä sitä vastuuta vaan 100% itsestä, vaan tässä on "korkeammat voimat" takana, siis että ei ole mikään kumma että moni on vastaavassa tilanteessa.
Hyvin kirjoitettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös yksi! Ja kiitos vertaistukiketjusta
Mitä ehdottaisitte ratkaisuksi tilanteessa, jossa ei lasten takia haluaisi erota tai muuten asua erillään? Meillä siis mies on ihana ja osallistuva, ei ole samoja ongelmia mitä joillain kommentoijilla, mutta taidan itse vain olla niin introvertti että olen ihan poikki ja passiivinen jos en saa olla yksin. Rakastan miestä ja lapsia enkä haluaisi rikkoa perhettä vain oman väsymyksen takia, tuohan ero omat ongelmansa vielä päälle. Mitä siis tässä voisi tehdä?
Rahaa kakkosasuntoon tai kesämökkiin ei suoraan ole, mutta voisi se olla muutaman vuoden säästämisellä mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen paljon miettinyt viime aikoina. En saa mitään tehtyä, koska parisuhdedynamiikkamme on sellainen, että nainen on statisti. Ohittaa omat tarpeensa, ja miehen tarpeiden ja tunteiden mukaan tahdistuu päivä ja myös minun tunteet. Se on älyttömän raskasta.
Olemme olleet yhdessä yli 15-vuotta, mutta nyt vasta tunnistan tämän ja osaan sanoittaa tätä.
Aamulla puoliso odottaa että olen heti hänen "käytettävissään", eli syön mitä hän haluaa syödä ja milloin,ja teemme mitä hän haluaa tehdä. Ei edes ilmaise näitä tarpeitaan sanallisesti, mutta heti jos alan tekemään jotain muuta, niin silloin kyllä huomauttaa. Saattaa alkaa mököttämään, kun nyt "hylkäsi hänet".
Ja jos en ole tarpeeksi pirteänä, eli olenkin väsynyt tai olotilani on neutraali, niin siitäkin huomautetaan ja taas ehkä mökötetään. Eli en voi tehdä mitään omaa, en voi harrastaa, keskittyä kirjan lukuun, siivota, lähtä omatoimisesti minnekään yms.
Se että menen parin askeleen päähän toiseen huoneeseen voi olla miehelleni liikaa, koska en ole hänen "käytettävissä". Pitkin päivää tulee huomautteluja millon mistäkin, ja viimeisenä nukkumaan mennessä kun haluan mennä aikaisin nukkumaan (klo22) ja puoliso ei. Koko elämäni kaikkineen pitäisi olla tahdistettu mieheni mukaan tekemisiäni ja tunteitani myöten, ja sen lisäksi kuitenkin minun pitäisi siivota yksin, mutta ei silloin kun puoliso on paikalla ja hereillä.
Hetket siivota jää melko vähäisiksi, kun puoliso on aikalailla aina kotona. Lisäksi on lukemattomia tilanteita kun minun olisi vain pitänyt maagisesti lukea miehen ajatukset mitä hän haluaa, ja toteuttaa ne.
Kun mies vaikka joskus on ollut pois kotoa, niin minun olisi pitänyt olla kotona valmiina heti tekemään mitä hän haluaa kun saapuu, siis olla tehnyt jo esivalmistelut ym (vaikka ruoka, leffailta), vaikka en ole ollut tietoinen tämmöisestä. Ikäänkuin en saisi edes silloin tehdä mitään omaa, kun hän on pois.
Epämääräinen paha oloni sai nimen. Eroa mietin nyt jatkuvasti, ei tämä ole elämää.Ne kappalejaot.
Jos katsoisin tarkkaan niin huomaisit, että siellä on laitettu "enteriä" muutamaan kohtaan kappalejaoiksi.
Muistutat miestäni. Niin en tosiaan saa kertoa myöskään liian pitkään mistään itselleni mielenkiintoisesta, vaan heti ensi sekunneissa alkaa kovaääninen voivotus ja päälle puhuminen ja en siis saa kertoa juttuani edes sitä yhtä minuuttia, minkä se olisi kestänyt. Koska tämähän veisi liikaa omaa aikaa puolisoltani, kun minun pitäisi olla vain hänen tarpeitaan varten ja jaksaa kuunnella vain häntä silloin kun suvaitsee kertoa jostain omastaan (koska välillä on tämä täysi vastakohta että minun pitäisi olla meedio ja tietää kertomatta mitä hänelle on tapahtunut tai mitä hän haluaa).Suosittelen tsekkaamaan kaksi asiaa:
- Kirja "Why Does He Do That? Inside the Minds of Angry and Controlling Men". Koska kontrolliahan tuossa on siltä osin, että SINÄ et saa olla olemassa. Vaan mies saa olla olemassa omine tarpeineen. Kirja löytyy ilmaiseksi täältä, ota sinisestä valikosta PDF: https://1lib.sk/book/2326162/192f44
- Youtube-kanava Narsisti VS Minä. On narsisteja ja ihmisiä, joilla on narsistisia taipumuksia, eli kaikki pyörii vain ja ainoastaan oman itsen ympärillä. Kumpikaan ei ole tervettä eikä normaalia, eikä kumpaakaan tarvitse sietää.
Kiitos vinkeistä! Molemmat oli tuttuja jo aiemmin (kiitos palstan). Kirjan luin jokin aikaa sitten, ja siitä lähtikin valaistuminen ja vähittäinen omien asioideni enemmän tekeminen. Siis oman tilani ottaminen. Huomaan, että se aiheuttaa ihan hirveänä ongelmia puolisolleni, eli tarkoittaa jatkuvaa riitelyä kun toinen ei pysty käsittämään, että olen erillinen ihminen omine tarpeineni. Ja tämähän väsyttää myös, niin että ei ole energiaa tehdä omia asioita samoin kuin yksin.
Tuota YouTube kanavaa en ole vielä katsonut, mutta täällä palstalla olen lukenut "Narsistin keskustelutyyli" -ketjua. Sieltä löytyy osittaista yhteneväisyyttä, mutta en silti tiedä uskaltaisinko sanoa puolisoani narsistiksi. Mahtailevan narsistin klassisia piirteitä ei löydy, mutta tuo kontrollointi on vahvana. Katson kyllä tuon kanavan videoita myöhemmin, sen verran puhutteleva nuo narsisti aiheet on olleet.51 jatkaa taas:
Olen myös huomannut saman reaktion nyt kun olemme asuneet jonkin aikaa erillään ja olen alkanut "päättää itse". Mies on ollut äärimmäisen loukkaantunut kun en ole "kuunnellut hänen hyviä neuvojaan", mikä siis käytännössä tarkoittaa sitä että valitsin itse enkä niinkuin hän ohjeisti. Niinkin typeriä asioita kun uusi aktiivisuusranneke jonka ostin itselleni, mies kulutti paljon aikaa mainostamalla mikä minun kannattaisi valita ( puhelinvalmistajan kello/rannepuhelin) vaikka itse olin kiinnostuneempi urheilukellovalmistajan tuotteesta. Kun sitten tein valintani, oli mies todella loukkaantunut ja jatkoi luentoa siitä miksi olisi itse kyllä valinnut tämän toisen. Myöhemmin sitten kimpaantui väittelemään kanssani että minusta on tullut kauhean vastahanka; kuulemma kaikki hänen ehdotuksensa ja suunnitelmansa heitän romukoppaan ja minulla on nyt joku hänen vastainen asenne päällä jatkuvasti..
Mielestäni olen vain alkanut ihan terveesti ottaa hänen ehdotuksensa vastaan mutta loppuviimein teen itseäni koskevat valinnat niinkuin parhaaksi näen.
Miehellä on todellakin tapana mikromanageroida kaikkea mitä teen, ihan kotitöiden kommentoinnista jopa harrastusteni "valtaamiseen" alkamalla ehdotella muutoksia esim. urheilu aikatauluihini, treenisuunnitelmiini ja alkamalla ympätä lapsia mukaani lenkeilleni yhteisen hyvän nimeen. Joskus tuntuu ettei minulla saisi olla mitään vain itseäni varten ilman että hänen sormensa eivät jotenkin olisi sopassa..
Tämän ymmärtäminen on vienyt aikansa ja nyt tämän kaiken kirjoittaminen tähän saa kaiken tuntumaan vielä hullummalta, ei ihmekään että olen uupunut.
Tosi tuttua tekstiä! Juurikin tuo kaiken mikromanagerointi, vaikka ei mitenkään liittyisi mieheen. Ja myös tuo kun kommentoi vastaan että minusta on tullut vastahanka. Paitsi että minun mieheni kommentoi että olen hankala. Että mikään ei minulle enää käy. Ja hirveä syyllistyneen ja martyrointi että "haluat vaan tehdä omia juttujasi". Kun siis edelleen tilanne on se, että enimmäkseen vietetään aikaa yhdessä, samassa tilassa, tehden sitä mitä mies haluaa. Mutta nykyään päivän aikana sanon, että menen hetkeksi harrastamaan, tai ehdotan että kastotaan nyt minun haluamaa juttua. Komprommissit ja vastavuoroisuus on miehen käsityskyvylle liikaa. Ne muuttuu hänen ajatusmaailmassa siihen, että minä jyrään ja määrään.
Ja tuosta mikromanageroinnista vielä. Sama treenien kommentointi myös minulla. Olen alkanut huolehtimaan omasta terveydestäni, eli ruuasta ja treenistä sekä henkisestä osuudesta. Kaikkea kommentoi negatiivisesti. Vie liika aikaa, siis hänen kanssaan olosta, jos kerran viikossa treenaan puoli tuntia ja pari kertaa viikossa 10min pikatreenin ja siihen lisäksi joka päivä pyrin meditoimaan 5min. Ja ruokailu on myös kamalaa, kun en enää syö niinkuin hän käskee, vaan syön oman jaksamiseni mukaan. Olen lihonnut siksi, koska söin itseni aina ähkyyn kun yritin miellyttää miestäni. Nyt syön vain sopivasti, ja en iltapalaa ollenkaan koska ei tunnu luontevalta, ja sekös miestä kyrpii.
-161/"Tätä olen paljon miettinyt viime aikoina." -kommentoija
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Oman huoneen" kaipuu on vahva. Pitäisi normalisoida sellainen asumisratkaisu että kaikilla perheenjäsenillä on omat huoneet, ei vain teineillä. Ja ei, keittiö ei ole oma huone, vaikka sinne ei kukaan muu kuin perheenäiti menisikään.
Sellainen huone jossa ei tarvitsisi palvella ketään. Saisi huolehtia vain omasta hyvinvoinnistaan.
Yhteiskunnassa on oikeasti jotain tosi pahasti vialla, sen tajuaa kun lukee millaisia miehiä täällä kasvaa (kasvatetaan).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Oman huoneen" kaipuu on vahva. Pitäisi normalisoida sellainen asumisratkaisu että kaikilla perheenjäsenillä on omat huoneet, ei vain teineillä. Ja ei, keittiö ei ole oma huone, vaikka sinne ei kukaan muu kuin perheenäiti menisikään.
Sellainen huone jossa ei tarvitsisi palvella ketään. Saisi huolehtia vain omasta hyvinvoinnistaan.
Tuokaan ei tosin auta, jos sen huoneen ovi aukeaa/sitä kolkutetaan vähän väliä.
Kuulostaa todella tutulta! Ensimmäisessä parisuhteessani tätä ongelmaa ei ollut, tavallaan kasvettiin yhdessä. Mutta kaikki suhteet se jälkeen toistavat tätä samaa. Parisuhde ja yhdessä asuminen vie minusta energian ja kadotan itseni toisen miellyttämiseen ja passaamiseen sekä sopuisan ilmapiirin ylläpitoon.
Olen nyt elänyt sinkkuna viitisen vuotta, enkä usko enää koskaan ryhtyväni parisuhteeseen. Saan vihdoin tehdä juuri itseäni kiinnostavia asioita, syödä mitä haluan ja milloin haluan, pukeutua miten haluan ja siivota tai olla siivoamatta. Saan harrastaa keneltäkään lupia kysymättä tai käydä matkoilla kenenkään siitä suuttumatta. En ole koskaan ollut näin onnellinen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
omg, sama täällä! Kun mies on paikalla, keskeytyksen mahdollisuus on koko ajan läsnä enkä tosiaan saa edes aloitettua tekemään mitään.
Miestä minun läsnäoloni sen sijaan auttaa, kuulemma saa tehokkaammin tehtyä kun ei ole yksin vaan tietää että aina kun haluaa pitää tauon, on seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla tämä liittyy varmaan eniten sellaiseen, että jos läsnä on muita henkilöitä, huomioin heidät tietoisuudessani edes alitajunnassa. Vert jos pyöräilisin ulkona lapsen kanssa, pitäisin joka hetki kartalla, että missä lapsi menee, olisin tietoinen siitä, että hän on yhä mukana ja ei ole kaatunut tms.
Välillä ulkona näkee niin naisia kuin miehiä, jotka pyöräilevät lasten kanssa niin, että aikuinen menee edellä ja lapsi perässä, ja se aikuinen katsoo eteenpäin. Jos se lapsi kaatuisi tai ajaisi harhaan, tms, niin se aikuinen ei huomaisi sitä pitkään aikaan.
Niin ehkä meitä on erilaisia ihmistyyppejä, on näitä jatkuvasti ympäristön ihmisistä tietoisia ja valppaita, kuten mä, jolla jatkuva ihmisten kassa olo on kuluttavaa. Ja sitten on niitä, jotka voivat olla ilman, että käyttävät energiaa jatkuvasti siihen, että ovat jollain tasolla koko ajan 'yhteydessä' tai 'kartalla' muiden läsnäolevien suhteen. Heitä ei kuluta, vaikka kotona eläisi muitakin.Esim nyt mun lapsi on pelaillut huoneessaan jo pitkään koulun jölkeen ja teoriassa olen ollut yksin olohuoneessa, mutta toisella korvalla mä rekisteröin koko ajan, mitä hän siellä huoneessa tekee ja jos tulee ikäänkuin 'poikkeavia' ääniä, niin reagoin siihen muutokseen. Tiedän koko ajan, missä hän on ja mitä tekee. Sellaisia ihmisiäkin on varmaan, jotka voivat olla samassa asunnossa ilman, että ovat koko ajan tietoisia lapsen puuhista, osaavat keskittyä vain itseensä. Mulla on jäänyt mieleen kerta, kun oltiin messuilla miehen kanssa ja hän tapasi siellä jonkun lapsuudenystävänsä. Juttelivat ja mies sitten lähti vaan kävelemään johonkin suuntaan ihan vaan olettaen, että muut tulevat perässä, ei yhtään katsonut taakseen, että tulevatko. En olisi ikinä voinut tehdä niin, vaanolisin huomioinut muita ja pitänyt yhteyttä ja liikkumut joukkona, niin että tietää kaikkien kulkevan sinne samaan suuntaan yhdessä.
Tämä oli hyvin kirjoitettu. Just tuollainen olen itsekin. Mun mies on myös tuollainen, että jos ollaan jossain yhdessä perheellä ei yhtään havannoi missä me muut mennään. Jos pysähdyn hetkeksi kaivamaan jotain laukusta, pysähdyn, kun reagoin johonkin lapsen tarpeeseen tms. menee mies menojaan. Ei ollenkaan rekisteröi, että ei tulla enää perässä. Joskus tähän ärsyyntyneenä jäin istumaan ja seuraamaan viereiselle puiston penkille että miten kauaksi ehtii, ennen kuin huomaa ettei minä ja lapset olla enää mukana.
Ärsyyntyykö mies, kun ette olekaan seuranneet häntä? Meillä ärsyyntyy.
Nyt tarkemmin mietittynä, myös oma isäni toimi täsmälleen samoin!
No kyllä tuolla kertaa tuli puhisten paikalle, että mihin jäätiin ja miksi en sanonut mitään. No miksi sinä kuljet aina meidän seurassa kuin olisit yksin?!? Ei mitään suojeluvaistoa omaa perhettä kohtaa?? Joku voisi kaapata mukaansa tai voitaisiin jäädä auton alle ja mies vaan jatkaa kulkuaan. Ei siis normaalisti ärsyynny, jos on jääty jälkeen. Minä kyllä ärsyynnyn, kun ei odota pyytämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ihanaa kun puoliso lähti pitkästä aikaa työmatkalle. Mielestäni on mukava olla paljon erillään. Siivosin heti jääkaapin. Ei toisen läsnäollessa viitsi hirveästi heilua ja kolistella.
Olisipa niin että yhdessäasumista pitäisi erikseen selitellä ja normi olisi asua erillään tai ystävien kanssa. Äidit saisivat tukea kämppisystävistään ja lapsivapaita viikonloppuja, sillä isien olisi vaikeampi sluibailla kaikesta vastuusta, kuten ydinperhe-elämässä, jossa muka osallistutaan mutta oikeasti äidin on mietittävä ja järjestettävä kaikki isän ja lapsien yhteinen aika valmiiksi, jälkien siivoamisesta puhumattakaan.
Huojentavaa kuulla, etten ole yksi tämän tunteen kanssa! Moni postaus on kuin itse kirjoittamani.
Vaan tässäpä pohdittavaa: edellisessä parisuhteessa molemmat osapuolet kärsivät tästä passivoivasta läsnäolosta ja toisten huonojen puolien esiin työntymisestä seurassa. Mutta olimme molemmat naisellisia naisia! Ilmiön taustalla on siis muutakin, kuin "miehet on kasvatettu miehiksi", väittäisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen paljon miettinyt viime aikoina. En saa mitään tehtyä, koska parisuhdedynamiikkamme on sellainen, että nainen on statisti. Ohittaa omat tarpeensa, ja miehen tarpeiden ja tunteiden mukaan tahdistuu päivä ja myös minun tunteet. Se on älyttömän raskasta.
Olemme olleet yhdessä yli 15-vuotta, mutta nyt vasta tunnistan tämän ja osaan sanoittaa tätä.
Aamulla puoliso odottaa että olen heti hänen "käytettävissään", eli syön mitä hän haluaa syödä ja milloin,ja teemme mitä hän haluaa tehdä. Ei edes ilmaise näitä tarpeitaan sanallisesti, mutta heti jos alan tekemään jotain muuta, niin silloin kyllä huomauttaa. Saattaa alkaa mököttämään, kun nyt "hylkäsi hänet".
Ja jos en ole tarpeeksi pirteänä, eli olenkin väsynyt tai olotilani on neutraali, niin siitäkin huomautetaan ja taas ehkä mökötetään. Eli en voi tehdä mitään omaa, en voi harrastaa, keskittyä kirjan lukuun, siivota, lähtä omatoimisesti minnekään yms.
Se että menen parin askeleen päähän toiseen huoneeseen voi olla miehelleni liikaa, koska en ole hänen "käytettävissä". Pitkin päivää tulee huomautteluja millon mistäkin, ja viimeisenä nukkumaan mennessä kun haluan mennä aikaisin nukkumaan (klo22) ja puoliso ei. Koko elämäni kaikkineen pitäisi olla tahdistettu mieheni mukaan tekemisiäni ja tunteitani myöten, ja sen lisäksi kuitenkin minun pitäisi siivota yksin, mutta ei silloin kun puoliso on paikalla ja hereillä.
Hetket siivota jää melko vähäisiksi, kun puoliso on aikalailla aina kotona. Lisäksi on lukemattomia tilanteita kun minun olisi vain pitänyt maagisesti lukea miehen ajatukset mitä hän haluaa, ja toteuttaa ne.
Kun mies vaikka joskus on ollut pois kotoa, niin minun olisi pitänyt olla kotona valmiina heti tekemään mitä hän haluaa kun saapuu, siis olla tehnyt jo esivalmistelut ym (vaikka ruoka, leffailta), vaikka en ole ollut tietoinen tämmöisestä. Ikäänkuin en saisi edes silloin tehdä mitään omaa, kun hän on pois.
Epämääräinen paha oloni sai nimen. Eroa mietin nyt jatkuvasti, ei tämä ole elämää.Ne kappalejaot.
Jos katsoisin tarkkaan niin huomaisit, että siellä on laitettu "enteriä" muutamaan kohtaan kappalejaoiksi.
Muistutat miestäni. Niin en tosiaan saa kertoa myöskään liian pitkään mistään itselleni mielenkiintoisesta, vaan heti ensi sekunneissa alkaa kovaääninen voivotus ja päälle puhuminen ja en siis saa kertoa juttuani edes sitä yhtä minuuttia, minkä se olisi kestänyt. Koska tämähän veisi liikaa omaa aikaa puolisoltani, kun minun pitäisi olla vain hänen tarpeitaan varten ja jaksaa kuunnella vain häntä silloin kun suvaitsee kertoa jostain omastaan (koska välillä on tämä täysi vastakohta että minun pitäisi olla meedio ja tietää kertomatta mitä hänelle on tapahtunut tai mitä hän haluaa).
Niin on laitettu, kun minä sen tein. Alkuperäinen teksti oli yhteen pötköön.
Katso itse puusilmä ja huomaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen paljon miettinyt viime aikoina. En saa mitään tehtyä, koska parisuhdedynamiikkamme on sellainen, että nainen on statisti. Ohittaa omat tarpeensa, ja miehen tarpeiden ja tunteiden mukaan tahdistuu päivä ja myös minun tunteet. Se on älyttömän raskasta.
Olemme olleet yhdessä yli 15-vuotta, mutta nyt vasta tunnistan tämän ja osaan sanoittaa tätä.
Aamulla puoliso odottaa että olen heti hänen "käytettävissään", eli syön mitä hän haluaa syödä ja milloin,ja teemme mitä hän haluaa tehdä. Ei edes ilmaise näitä tarpeitaan sanallisesti, mutta heti jos alan tekemään jotain muuta, niin silloin kyllä huomauttaa. Saattaa alkaa mököttämään, kun nyt "hylkäsi hänet".
Ja jos en ole tarpeeksi pirteänä, eli olenkin väsynyt tai olotilani on neutraali, niin siitäkin huomautetaan ja taas ehkä mökötetään. Eli en voi tehdä mitään omaa, en voi harrastaa, keskittyä kirjan lukuun, siivota, lähtä omatoimisesti minnekään yms.
Se että menen parin askeleen päähän toiseen huoneeseen voi olla miehelleni liikaa, koska en ole hänen "käytettävissä". Pitkin päivää tulee huomautteluja millon mistäkin, ja viimeisenä nukkumaan mennessä kun haluan mennä aikaisin nukkumaan (klo22) ja puoliso ei. Koko elämäni kaikkineen pitäisi olla tahdistettu mieheni mukaan tekemisiäni ja tunteitani myöten, ja sen lisäksi kuitenkin minun pitäisi siivota yksin, mutta ei silloin kun puoliso on paikalla ja hereillä.
Hetket siivota jää melko vähäisiksi, kun puoliso on aikalailla aina kotona. Lisäksi on lukemattomia tilanteita kun minun olisi vain pitänyt maagisesti lukea miehen ajatukset mitä hän haluaa, ja toteuttaa ne.
Kun mies vaikka joskus on ollut pois kotoa, niin minun olisi pitänyt olla kotona valmiina heti tekemään mitä hän haluaa kun saapuu, siis olla tehnyt jo esivalmistelut ym (vaikka ruoka, leffailta), vaikka en ole ollut tietoinen tämmöisestä. Ikäänkuin en saisi edes silloin tehdä mitään omaa, kun hän on pois.
Epämääräinen paha oloni sai nimen. Eroa mietin nyt jatkuvasti, ei tämä ole elämää.Ne kappalejaot.
Jos katsoisin tarkkaan niin huomaisit, että siellä on laitettu "enteriä" muutamaan kohtaan kappalejaoiksi.
Muistutat miestäni. Niin en tosiaan saa kertoa myöskään liian pitkään mistään itselleni mielenkiintoisesta, vaan heti ensi sekunneissa alkaa kovaääninen voivotus ja päälle puhuminen ja en siis saa kertoa juttuani edes sitä yhtä minuuttia, minkä se olisi kestänyt. Koska tämähän veisi liikaa omaa aikaa puolisoltani, kun minun pitäisi olla vain hänen tarpeitaan varten ja jaksaa kuunnella vain häntä silloin kun suvaitsee kertoa jostain omastaan (koska välillä on tämä täysi vastakohta että minun pitäisi olla meedio ja tietää kertomatta mitä hänelle on tapahtunut tai mitä hän haluaa).Niin on laitettu, kun minä sen tein. Alkuperäinen teksti oli yhteen pötköön.
Katso itse puusilmä ja huomaa.
Tässä! Katso itse, miten teksti oli alunperin.
Olet tyhmä.
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen paljon miettinyt viime aikoina. En saa mitään tehtyä, koska parisuhdedynamiikkamme on sellainen, että nainen on statisti. Ohittaa omat tarpeensa, ja miehen tarpeiden ja tunteiden mukaan tahdistuu päivä ja myös minun tunteet. Se on älyttömän raskasta. Olemme olleet yhdessä yli 15-vuotta, mutta nyt vasta tunnistan tämän ja osaan sanoittaa tätä.
Aamulla puoliso odottaa että olen heti hänen "käytettävissään", eli syön mitä hän haluaa syödä ja milloin,ja teemme mitä hän haluaa tehdä. Ei edes ilmaise näitä tarpeitaan sanallisesti, mutta heti jos alan tekemään jotain muuta, niin silloin kyllä huomauttaa. Saattaa alkaa mököttämään, kun nyt "hylkäsi hänet". Ja jos en ole tarpeeksi pirteänä, eli olenkin väsynyt tai olotilani on neutraali, niin siitäkin huomautetaan ja taas ehkä mökötetään. Eli en voi tehdä mitään omaa, en voi harrastaa, keskittyä kirjan lukuun, siivota, lähtä omatoimisesti minnekään yms. Se että menen parin askeleen päähän toiseen huoneeseen voi olla miehelleni liikaa, koska en ole hänen "käytettävissä". Pitkin päivää tulee huomautteluja millon mistäkin, ja viimeisenä nukkumaan mennessä kun haluan mennä aikaisin nukkumaan (klo22) ja puoliso ei. Koko elämäni kaikkineen pitäisi olla tahdistettu mieheni mukaan tekemisiäni ja tunteitani myöten, ja sen lisäksi kuitenkin minun pitäisi siivota yksin, mutta ei silloin kun puoliso on paikalla ja hereillä. Hetket siivota jää melko vähäisiksi, kun puoliso on aikalailla aina kotona. Lisäksi on lukemattomia tilanteita kun minun olisi vain pitänyt maagisesti lukea miehen ajatukset mitä hän haluaa, ja toteuttaa ne. Kun mies vaikka joskus on ollut pois kotoa, niin minun olisi pitänyt olla kotona valmiina heti tekemään mitä hän haluaa kun saapuu, siis olla tehnyt jo esivalmistelut ym (vaikka ruoka, leffailta), vaikka en ole ollut tietoinen tämmöisestä. Ikäänkuin en saisi edes silloin tehdä mitään omaa, kun hän on pois.
Epämääräinen paha oloni sai nimen. Eroa mietin nyt jatkuvasti, ei tämä ole elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju osui ja upposi minuun.
Avasin ketjun vain siksi, kun ihmettelin miksi siihen on kommentoitu niin paljon. Lukiessani niitä, moni oli kun omasta elämästäni. Minua uuvuttaa erityisesti miehen jatkuvat vaatimukset, "rakentava" kritiikki ja se loputon negatiivisuus. Olen usein miettinyt, että mies on todellakin kuin vampyyri, joka imee minusta energian. Hän itse voi hyvin ja kukoistaa, kun koko perhe on yhdessä. Tai ainakin niin kauan, kun minulla sitä energiaa riittää. Sitten kun minä väsähdän, niin asiat ovat huonosti (ja syy on tietysti minun). Olen vuosia ihmetellyt, että miksi hän on joka kerta vähintään naama väärässä, kun minä olen kipeä. Olisikohan syy siinä, että hänellä ei silloin ole sitä ikiomaa energiavarastoaan, josta ammentaa itselleen?
Olisikohan tässä ilmiössä syy siihen miksi niin monet eroavat kesän jälkeen? Itse ainakin olen täysin tyhjiin imetty rätti, luojan kiitos, arki alkoi taas ja voin pikkuhiljaa alkaa keräämään voimiani. :)
Ja kyllä, taidan olla introvertti ja ehkä hieman erityisherkkäkin.
Hirveen monella miehellä on tuo omituinen "asenne", että naisen pitää ilostuttaa ja sulostuttaa elämää. Nainen ei ole ihminen - eli siis samanlainen kuin mies itse on - ja näin ollen naisella ei ole, eikä saa olla, tunteita. Niitä ei näytetä, nainen ei koskaan väsy, ja nainen on aina hyvällä tuulella, vaikka mitä tapahtuisi elämässä. Nainen ei myöskään koskaan sairastu tai loukkaannu, eikä hän tarvitse yhtään mitään, varsinkaan mieheltä. Nainen vain on, kuin ruohonleikkuri, jolla on yksi tietty tehtävä ilman minkäänlaisia tarpeita ja inhimillisyyttä, ja se tehtävä on miehen ilostuttaminen.
Jorpakkoon vaan tommoset. Parisuhteen olemassaolon pitää parantaa jotenkin elämän laatua sinkkuuteen verrattuna. Jos se tekeekin elämästä huonompaa, sehän on ihan scheisse diili.
Lukee muuten aika usein miesten deitti-ilmoituksissakin, että etsitään naista ilostuttamaan ja sulostuttamaan elämää. Sellaisten yli skippaa heti, koska en etsi pestiä esiintyvänä taiteilijana enkä koti Marilyninä. Sitä on tehty jo ihan tarpeeksi enkä kertakaikkiaan vaan löydä sellaiseen enää voimia enkä ymmärrä miksi minun pitäisi uhrata mielenterveyteni jälleen kerran jonkun kiukkuisen möllin iloiseksi tekemiseen. Varsinkin kun se mölli ei halua olla tyytyväinen mihinkään.
Kiitos vinkeistä! Molemmat oli tuttuja jo aiemmin (kiitos palstan). Kirjan luin jokin aikaa sitten, ja siitä lähtikin valaistuminen ja vähittäinen omien asioideni enemmän tekeminen. Siis oman tilani ottaminen. Huomaan, että se aiheuttaa ihan hirveänä ongelmia puolisolleni, eli tarkoittaa jatkuvaa riitelyä kun toinen ei pysty käsittämään, että olen erillinen ihminen omine tarpeineni. Ja tämähän väsyttää myös, niin että ei ole energiaa tehdä omia asioita samoin kuin yksin.
Tuota YouTube kanavaa en ole vielä katsonut, mutta täällä palstalla olen lukenut "Narsistin keskustelutyyli" -ketjua. Sieltä löytyy osittaista yhteneväisyyttä, mutta en silti tiedä uskaltaisinko sanoa puolisoani narsistiksi. Mahtailevan narsistin klassisia piirteitä ei löydy, mutta tuo kontrollointi on vahvana. Katson kyllä tuon kanavan videoita myöhemmin, sen verran puhutteleva nuo narsisti aiheet on olleet.