Kuinka aktiivisia teidän miehet on parisuhteen eteen?

Niin samoja kokemuksia.

Seksin pitäis luistaa, vaikka miestä tuskin lapsetkaan enää tuntee, saatikka itse.

Työ, työ,raha....

No joo. Ymmärrän naisten toiveen parisuhteessa aktiivisesta ja siihen panostavasta miehestä. Toisaalta pitää ymmärtää, että elämässä on erilaisia kausia, esim. työ-, opiskelu-, terveys- ym. asioihin liittyviä kuormittavia tekijöitä, jolloin aikaa ja voimavaroja ei parisuhteeseen ole niin paljon kuin haluaisi. Riittääkö naisella ymmärrystä ja kärsivällisyyttä näihin tilanteisiin?

Täällä moni on pakkaamassa kamojaan ja "mutkun mä aina ja sä et koskaan" -asenteella liikkeellä.

Aihe sinällään on tärkeä ja ymmärrän, että passiivinen mies kasvattaa vähitellen tyytymättömyyttä naisessa. "Tehdä jotakin yhdessä" on itse asiassa miehillä yleinen suhdetarve, mikä passiivisessa olemisessa ei toteudu. Ongelma voi olla se, että nainen ei halua miehen haluamaa/ehdottamaa tekemistä. Jos siis haluat yhteyden möllöttävään mieheesi, kokeile mennä mukaan miehen maailmaan ja hänelle mieluisaan tekemiseen, vaikka se tuntuisi alkuun epämukavuusalueella olemiselta.

Itselleni oli järkytys, kun seurusteluaikana tuleva vaimoni ei suostunut tulemaan laskettelemaan yhdessä. Syy oli mielestäni mitätön, eli naisen epävarmuus omasta osaamattomuudestaan. Miehen ajatus romanttisesta yhdessä tekemisestä ei välttämättä kohtaa naisen ajatusten kanssa. Vähitellen tekemiset voivat erkaantua toisistaan yhä enemmän.

Syren kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on pitkä parisuhde takana, liki 20 vuotta. Olen alusta asti ollut suhteessamme se, joka ideoi ja miettii tekemiset, joihin mies on (lähes) aina lähtenyt mukaan ja meillä on ollut mukavaa. Tilanne on keikahtanut päälaelleen viimeisten kolmen vuoden aikana, joiden aikana olen itse ollut erinnäisistä rankoista elämäntapahtumista johtuen uupunut ja masentunutkin. Voimavarat ovat riittäneet juuri ja juuri arjesta selviytymiseen, mutta ei enää parisuhdeaikaan panostamiseen. Tässä yhteydessä olen todella huomannut, miten "tyhjää" suhteessamme on kun en itse ole jaksanut enää olla aktiivinen.

Arki sujuu itsessään ihan hyvin, mieheni tekee aktiivisesti kotitöitä ja osallistuu mukisematta kauppareissuihin ja siivoamiseen. Mutta jos haluaisin elämän olevan edes joskus muutakin kuin sitä helmenharmaata arkea, niin toiveeksi jää. On utopistista unelmaa, että mieheni veisi minut vaikka jonnekin kivaan kahvilaan kahville tai keksisi ihan mitä tahansa yhteistä puuhaa, josta välittyisi hänen ajattelleen minua/meitä ja parisuhteemme hyvinvointia. Olen yrittänyt keskustella tästä asiasta hänen kanssaan monen monta kertaa, ja aina selitykset ovat samat: hän ei vain osaa keksiä mitään tekemistä koska hän ei itse omalähtöisesti kaipaa mitään muuta kuin kotona oleilua / hän ei vaan tule ajatelleeksi / hän ei osaa / hän on töistä niin väsynyt. Kännykän rämpyttämiselle, tietokoneella pelaamiselle ja telkkarin tuijottamiselle löytyy kyllä aikaa ja jaksamista joka ikinen päivä sen uuvuttavan työpäivänkin jälkeen, mikä tuntuu itsestäni melkoisen loukkaavalta.

Pahin loukkaus oli kuitenkin tänä vuonna ollut 20-vuotispäivämme. Olin etukäteen pyytänyt lahjaksi kukkakimppua, itse leivoin merkkipäiväksemme kakun. En saanut kukkia, koska merkkipäivänämme oli huono ilma, miestä ei huvittanut lähteä kukkakauppaan eikä hänellä käynyt pienessä mielessäkään, että kukkia voi myös tilata suoraan kotiin. Olin kuulemma kohtuuton kun pahoitin tämmöisestä asiasta mieleni. Niin kauan kun olin itse hyvissä voimissa ja aktiivinen, oli kaikki hyvin. Nyt kaikki tuntuu hajoavan käsiin kun en enää jaksa pitää pakkaa yksin kasassa ja uskallan vaatia ja pyytää myös mieheltä jotain.

Mikä hel*etti siinä on, että niin monet miehet ovat joko alusta alkaen tai muuttuvat ajan myötä löysyreiksi, jotka selittävät viitsimättömyyttään sillä, etteivät muka osaa, pysty tai kykene. Ihan niin kuin nelikymppinen, päivänsä ruutujen edessä viettävä mies ei muka vaan osaa ajatella, että esimerkiksi kukkia voi tilata netistä. Pitääkö parisuhteessa riittää se, että puoliso imuroi, vie roskat ja maksaa oman osuutensa laskuista?

Tämä on se, mikä lopulta sai minut jättämään avomieheni.

Täydellinen laiskuus ja piittaamattomuus.

Fyysinen läheisyys halauksista lähtien oli aina minun aloitteestani tapahtunutta. Kaikki reissut, ravintolassa syömiset, yhteiset ulkoilut jne, tapahtuivat koska minä järjestin ne. Synttärinä ja jouluna tuli lahja, mutta olisin vaihtanut niistä jokaisen johonkin yhteiseen juttuun, jota minun ei tarvitsisi järjestää, vaikka ihan pieneenkin!

Äitienpäivänä ei muistettu, vaikka olin miehen lasten bonusäiti ja miehen saamattomuuden takia jouduin kantamaan myös päävastuun lasten kasvattamisesta. Kahden erityislapsen kanssa taiteilu ei ollut helppoa, varsinkin kun mies halusi aina olla se hyvä poliisi ja ihan tahallaan laisti päätöksenteosta silloin, kun vastaus ei olisi ollut lapsille mieluinen. Hän käski kysyä asiaa minulta. Olin siis aina se paha poliisi. Tosi kiva.

Lopulta, kun oma terveys meni (miehen saamattomuus oli tässäkin pääroolissa - sen sijaan että olisi soittanut minulle ambulanssin koska en itse pystynyt sitä tekemään, hän lähti töihin) ja henkiset voimat sen mukana, oli pakko jättää se luuseri, koska olin hukkumassa sen kaiken keskelle ja hän ei todellakaan auttanut vaan pahensi asioita omalla kykenemättömyydellään ja laiskuudellaan.

Ihan vinkkinä seurustelua aloittaville: anna vastuu treffien suunnittelusta potentiaaliselle kumppanille siinä vaiheessa, kun suurin piirtein tiedät ettei hän ole mikään psyko. Jos ei järjestä mitään tai vie sinut samaan paikkaan jossa olette jo olleet tms, juokse. Jos ei siinä alkuvaiheessakaan löydy ideoita, niin tyyppi todennäköisesti jättää jatkossakin kaiken sinun murheeksesi.

Ja kuinka kauan tuota luuseria katselit?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä olen meillä pitkälti se seremoniamestari, mutta se on ihan ok. Meillä on pieniä lapsia ja mies hoitaa arkea täysin oma-aloitteisesti. Tällä hetkellä arvostan enemmän sitä että mies varaa itsenäisesti neuvola-ajan, käy kaupassa ja ruokkii lapset kuin että varailisi meille romanttisia getaway-reissuja.

Löytyihän täältä yksi reaalimaailmassa elävä nainen.

Vierailija kirjoitti:

Mies ei koskaan järjestä mitään, eikä nykyään enää edes suostu viettämään aikaa kanssani. Yritin ehdottaa yhteistä matkaa kesällä tai yhteistä mökkiviikkoa tai kahvilaanmenoa, syömäänmenoa, eikä mikään kiinnosta. Hän ei edes pitänyt lomaansa samaan aikaan kuin minä. Kyllä musta todella tuntuu, ettei hän ole enää kiinnostunut musta yhtään. Onko tällainen sitä itsestäänselvyytenä pitämistä, mikä useita miehiä alkaa vaivata pidemmässä avioliitossa?

Tämä ei lupaa hyvää. Toivon puolestanne, että vielä löytyy yhteinen sävel. Vähän tulee aavistus, että taustalla voisi olla kolmas henkilö. Toivottavasti niin ei ole.  Ei kai ole masennusta?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä olen meillä pitkälti se seremoniamestari, mutta se on ihan ok. Meillä on pieniä lapsia ja mies hoitaa arkea täysin oma-aloitteisesti. Tällä hetkellä arvostan enemmän sitä että mies varaa itsenäisesti neuvola-ajan, käy kaupassa ja ruokkii lapset kuin että varailisi meille romanttisia getaway-reissuja.

Onneksi olkoon. Harva mies tekee oma-aloitteisesti yhtään mitään perheeseen liittyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on tosi aktiivinen ja kekseliäs, mitä tulee meidän yhdessä viettämäämme aikaan. Esimerkiksi nytkin hän on varannut meille viikonloppureissun Itävaltaan, koska olen haaveillut pääseväni alppimaisemiin. Kun mulla on menkat, hän hoivailee mua ja valmistaa mun lempiruokia. Kerran hän yllätti minut ostamalla morganiitti-timanttisormuksen, jonka oli pudottanut punaisen ruusun varteen. Mulla on kyllä maailman ihanin ja rakkain mies. Joka ikinen aamu hän muistaa sanoa, miten paljon hän mua rakastaa ja kuinka onnekas hän oli löytäessään minut omakseen:)

Täydellinen mies <3 tämä kuvaus pitäisi massacopy-pastettaa jokaikiseen ketjuun palstalla, jossa sinkkumiehet kyselevät mitä nainen haluaa. TÄTÄ nainen haluaa.

Ylipäätään tekisi hyvää jokaiselle heteromiehelle, sinkulle tai varatulle lukea tämä ketju. Niille jotka haluavat oikeasti kestävän parisuhteen voisi olla silmiä avaavaa tajuta, miten tärkeää yhdessä tekeminen on naiselle ja miten usein mies pelkällä passiivisuudellaan saattaa päätyä juuri siihen surullisen yleiseen tilanteeseen jossa nainen lähtee "ihan yhtäkkiä vaikka kaikki oli hyvin".

Jos haluat onnellisen ja kestävän parisuhteen: ole aktiivinen. Jos ajatus tuntuu työläältä tai vastenmieliseltä, niin hyväksy se että nainen jossain vaiheessa tajuaa ensinnäkin että parempaa on olemassa ja toisekseen että itseasiassa jopa yksinoleminen voi olla parempi vaihtoehto.

Jos olet niitä miehiä jotka ovat jo kerran (tai pari) kokeneet sen että nainen on suhteessa tyytymätön, kuormittunut ja lopulta jossain vaiheessa sitten ottaa ja lähtee, tässä ketjussa kerrotaan miksi ja kuinka sen voi jatkossa välttää.

En väitä, etteikö olisi olemassa myös sellaisia naisia joille flegmaattinen oleskelusuhde riittää parisuhteeksi, mutta kyllä ne taitavat olla melkoinen vähemmistö.

Olen eri mieltä. Morganiitti-timanttisormus ruusun varressa menee jo yli. Eikä läheskään kaikilla pariskunnilla ole mahdollisuutta lähteä tuosta vaan Itävaltaan. En ylipäänsä usko koko tuota kommenttia.

Sen sijaan sen ajatus ja tämä ketju ovat tosi hyviä. Parisuhteessa pitää olla aktiivinen ja tehdä muutakin kuin olettaa, että toinen osapuoli on tyytyväinen siihen, että olla möllötetään kotona. Jokainen sitten ehdottaa sitä muuta elämäntilanteensa, taloustilanteensa, oman arvomaailmansa ja sen oman puolison toiveiden mukaisesti. Jollekin se voi tarkoittaa viikkoa Alpeilla, toiselle viikonloppua Haikon kartanossa ja kolmannelle nokipannukahveja ja voileipiä lähimetsässä.

Itse en ole koskaan odottanut mieheni vievän minua ulkomaille. Yhdessä olemme tehneet useita matkoja, enimmillään 5-6 vuodessa. Yhdessä on mietitty, minne seuraavaksi mennään ja minä olen hoitanut varaukset ja suunnitelmat, koska minä nautin siitä. Yhdessä on myös tehty eväsretkiä luontopoluille. Nokipannukahvit ovat tosin vieläkin keittämättä, johtuen osaksi siitä, etten juo kahvia :-D

No tuskin tuo edellinen kommentoija tarkoittikaan kirjaimellisesti. Jokainen tietenkin tajuaa, että omien/ yhteisten resurssien mukaisesti niitä toiveita toteutetaan.

Juuri annoin kumppanille viikko sitten kenkää kun ei ollut valmis tekemään mitään parisuhteen eteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on tosi aktiivinen ja kekseliäs, mitä tulee meidän yhdessä viettämäämme aikaan. Esimerkiksi nytkin hän on varannut meille viikonloppureissun Itävaltaan, koska olen haaveillut pääseväni alppimaisemiin. Kun mulla on menkat, hän hoivailee mua ja valmistaa mun lempiruokia. Kerran hän yllätti minut ostamalla morganiitti-timanttisormuksen, jonka oli pudottanut punaisen ruusun varteen. Mulla on kyllä maailman ihanin ja rakkain mies. Joka ikinen aamu hän muistaa sanoa, miten paljon hän mua rakastaa ja kuinka onnekas hän oli löytäessään minut omakseen:)

Täydellinen mies <3 tämä kuvaus pitäisi massacopy-pastettaa jokaikiseen ketjuun palstalla, jossa sinkkumiehet kyselevät mitä nainen haluaa. TÄTÄ nainen haluaa.

Ylipäätään tekisi hyvää jokaiselle heteromiehelle, sinkulle tai varatulle lukea tämä ketju. Niille jotka haluavat oikeasti kestävän parisuhteen voisi olla silmiä avaavaa tajuta, miten tärkeää yhdessä tekeminen on naiselle ja miten usein mies pelkällä passiivisuudellaan saattaa päätyä juuri siihen surullisen yleiseen tilanteeseen jossa nainen lähtee "ihan yhtäkkiä vaikka kaikki oli hyvin".

Jos haluat onnellisen ja kestävän parisuhteen: ole aktiivinen. Jos ajatus tuntuu työläältä tai vastenmieliseltä, niin hyväksy se että nainen jossain vaiheessa tajuaa ensinnäkin että parempaa on olemassa ja toisekseen että itseasiassa jopa yksinoleminen voi olla parempi vaihtoehto.

Jos olet niitä miehiä jotka ovat jo kerran (tai pari) kokeneet sen että nainen on suhteessa tyytymätön, kuormittunut ja lopulta jossain vaiheessa sitten ottaa ja lähtee, tässä ketjussa kerrotaan miksi ja kuinka sen voi jatkossa välttää.

En väitä, etteikö olisi olemassa myös sellaisia naisia joille flegmaattinen oleskelusuhde riittää parisuhteeksi, mutta kyllä ne taitavat olla melkoinen vähemmistö.

Ja se flegmaattinen oleskelusuhdekaan ei tarkoita sitä, että toista pidettäisiin itsestäänselvyytenä jonka olemassaoloa ei huomioida ainakaan millään positiivisella tavalla. 

Kotona hyvin viihtymisessä ei ole mitään pahaa eikä huomioimisen tarvitse olla mitään rahallisesti arvokasta tai muutenkaan mahtipontista vaan juurikin sellaista mikä molemmille on luontevaa. Tuollainen ruusunvarteen pujotettu sormus voi olla saajalleenkin vain kiusallista.

Siihen puolisonvalintaan kannattaa panostaa ja miettiä tarkoin minkälaiset luonteenpiirteet toisessa on sellaisia joiden on oikeasti natsattava ihan 100prossasesti. Väärällä tavalla erilainen on useimmiten pidemmän päälle hyvin raskas kumppani vaikka aina sanotaan että vastakohdat täydentää toisiaan. 

Vierailija kirjoitti:

No joo. Ymmärrän naisten toiveen parisuhteessa aktiivisesta ja siihen panostavasta miehestä. Toisaalta pitää ymmärtää, että elämässä on erilaisia kausia, esim. työ-, opiskelu-, terveys- ym. asioihin liittyviä kuormittavia tekijöitä, jolloin aikaa ja voimavaroja ei parisuhteeseen ole niin paljon kuin haluaisi. Riittääkö naisella ymmärrystä ja kärsivällisyyttä näihin tilanteisiin?

Täällä moni on pakkaamassa kamojaan ja "mutkun mä aina ja sä et koskaan" -asenteella liikkeellä.

Aihe sinällään on tärkeä ja ymmärrän, että passiivinen mies kasvattaa vähitellen tyytymättömyyttä naisessa. "Tehdä jotakin yhdessä" on itse asiassa miehillä yleinen suhdetarve, mikä passiivisessa olemisessa ei toteudu. Ongelma voi olla se, että nainen ei halua miehen haluamaa/ehdottamaa tekemistä. Jos siis haluat yhteyden möllöttävään mieheesi, kokeile mennä mukaan miehen maailmaan ja hänelle mieluisaan tekemiseen, vaikka se tuntuisi alkuun epämukavuusalueella olemiselta.

Itselleni oli järkytys, kun seurusteluaikana tuleva vaimoni ei suostunut tulemaan laskettelemaan yhdessä. Syy oli mielestäni mitätön, eli naisen epävarmuus omasta osaamattomuudestaan. Miehen ajatus romanttisesta yhdessä tekemisestä ei välttämättä kohtaa naisen ajatusten kanssa. Vähitellen tekemiset voivat erkaantua toisistaan yhä enemmän.

Täysin selkärangatonta tekosyytä ja aktiivisuuden välttelyä vedota tuohon että "Ei hyödytä kun ei se nainen tykkäis kuitenkaan". Oikeasti et halua edes yrittää. 

Minun mieheni on osoittanut aktiivisuutta muun muassa esittelemällä minulle videopelin jota voisimme pelata yhdessä. En itse ole pelannut videopelejä sitten jonkun lapsuuden alkeellisen Super Marion, mutta miehelle ne ovat rakas harrastus ja tuuletuskeino harmaasta arjesta. Se, että hän halusi jakaa tuota maailmaa kanssani oli todella romanttinen ja kaunis ajatus. Hän aktiivisesti etsi peliavaihtoehtoja, esitteli niitä minulle ja yhdessä löydettiin sitten sellainen jossa oli molempia kiehtova visuaalinen ilme ja idea. Ja sitten yhdessä pelattiin tuntikausia. Vaikka edelleenkään en ole hirveän kiinnostunut videopeleistä, pelataan silti tuota yhteistä peliämme vähän eteenpäin. Toisella on peliohjain ja toinen kommentoi vierestä minne pelissä mentäisiin ja mitä siinä tutkittaisiin. Tämä on laatuaikaa yhdessä, hauskaa ja romanttista. Ja täysin miehen aktiivisuudellaan järjestämää. 

Ihan oikeasti, pienet jutut merkitsevät paljon. Tämäkin aktiviteetti olisi ollut ihan hanurista, jos se olisi ollut sellaista että mies vaan sanoo "No siis voit sä istua siinä ja katsoa kun mä pelaan" tai jos hän olisi vierittänyt vastuuta minulle "no päätä sä peli (joista en tiedä mitään) niin ihansama pelataan sitä sitten". 

Hän näki VAIVAA, JÄRJESTI, OLI AKTIIVINEN ja KIINNOSTUNUT. Ja näin yhdestä videopelistä tuli yhteinen, romanttinen parisuhdetekeminen. 

Flegmaattisuus on käsittääkseni luonteenpiirre. Tyytyy siis suht tylsänlaiseen elämään eikä kaipaa mitään erikoisempia virikkeitä jatkuvasti. Ilmeisesti se on myös miehissä aika vallitseva, joten sellaisten miestenkö kannattaa sitten heittää haaveet parisuheesta, koska naiset vaatii jatkuvaa äksöniä. Hyvin kuormittavaa toimia jatkuvasti vastoin luonnettaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on tosi aktiivinen ja kekseliäs, mitä tulee meidän yhdessä viettämäämme aikaan. Esimerkiksi nytkin hän on varannut meille viikonloppureissun Itävaltaan, koska olen haaveillut pääseväni alppimaisemiin. Kun mulla on menkat, hän hoivailee mua ja valmistaa mun lempiruokia. Kerran hän yllätti minut ostamalla morganiitti-timanttisormuksen, jonka oli pudottanut punaisen ruusun varteen. Mulla on kyllä maailman ihanin ja rakkain mies. Joka ikinen aamu hän muistaa sanoa, miten paljon hän mua rakastaa ja kuinka onnekas hän oli löytäessään minut omakseen:)

Hahaa, mä saan vain haaveilla tuollaisesta kohtelusta mieheltäni 😂

Onko miehessäsi mitään puolia, joista et niin tykkää tai joskus ärsyttää? Kuinka kauan olette olleet yhdessä?

En keksi hänessä yhtään sellaista puolta, josta en tykkäisi. Sen lisäksi, että hän on mun rakastettu ja sukulaissielu, hän on myös mun paras ystävä. Kun aikoinaan rakastuimme, se oli sitä klassisesti ensisilmäyksellä. Vaikka mulla olisi miten kurja päivä tahansa, hän saa aina hymyn palaamaan mun huulille. Hän jaksaa kannustaa ja tsempata, jos mulla on vaikkapa töihin liittyvää stressiä. Olemme olleet yhdessä noin kymmenen vuotta ja mun on pakko sanoa, että jokainen päivä on ollut yhtä ihana:)

Vau, olette kyllä harvinainen tapaus. Kaikilla tutuillani minä mukaan lukien, on joitakin juttuja, jotka ärsyttävät puolisossa silloin tällöin. Sanovat ettei täydellistä olekaan ja et kaikilla on vähintään jotain ongelmaa. Tähän nojautuen en edes uskalla haaveilla teidänlaisesta täydellisestä parisuhteesta.

Täydellistä parisuhdetta ei olekaan. Joka toista väittää valehtelee. Kaikilla tulee kinaa joskus jostain kun elävät tiiviisti yhdessä pitkät ajat.

Toisaalta normaalit ihmiset ymmärtää että ne kinatkin kuuluu siihen täydelliseen parisuhteeseen eli hyvinkin voi elää täydellisessä parisuhteessa, koska suhteessa on älyttömän hyvä olla ja kumpikin on toisilleen ne parhaat mahdolliset kumppanit.

Parisuhteessa kun on kaksi erillistä ihmistä niin olisi älytöntä edes olettaa ettei ikinä olisi mitään kitkaa. Parisuhdetta ne ei kuitenkaan pilaa mihinkään vaan on normaali osa sitä.

Ongelmia tulee sitten siitä kuinka täitä kinoja ratkotaan.

Vierailija kirjoitti:

Flegmaattisuus on käsittääkseni luonteenpiirre. Tyytyy siis suht tylsänlaiseen elämään eikä kaipaa mitään erikoisempia virikkeitä jatkuvasti. Ilmeisesti se on myös miehissä aika vallitseva, joten sellaisten miestenkö kannattaa sitten heittää haaveet parisuheesta, koska naiset vaatii jatkuvaa äksöniä. Hyvin kuormittavaa toimia jatkuvasti vastoin luonnettaan.

Ei luonnettaan edes pidä mennä muuttamaan vaan ennemminkin miettiä sitä omaa naismakuaan.

Ei kaikki naisetkaan halua ja kaipaa sitä äksöniä missään muodossa. Sen sijaan jokainen haluaa huomiointia ja arvostusta ihan siinä normaaliarjessa eli yhdessäoloa, läheisyyttä ja hellyyttä. Ne ei maksa mitään eikä vaadi ponnisteluja.

Vierailija kirjoitti:

Flegmaattisuus on käsittääkseni luonteenpiirre. Tyytyy siis suht tylsänlaiseen elämään eikä kaipaa mitään erikoisempia virikkeitä jatkuvasti. Ilmeisesti se on myös miehissä aika vallitseva, joten sellaisten miestenkö kannattaa sitten heittää haaveet parisuheesta, koska naiset vaatii jatkuvaa äksöniä. Hyvin kuormittavaa toimia jatkuvasti vastoin luonnettaan.

Sellaisten miesten kannattaa etsiä samanlaista naista juuri siksi, ettei niiden aktiivisten naistenkaan pidä joutua toimimaan jatkuvasti vastoin luonnettaan.

Vierailija kirjoitti:

No joo. Ymmärrän naisten toiveen parisuhteessa aktiivisesta ja siihen panostavasta miehestä. Toisaalta pitää ymmärtää, että elämässä on erilaisia kausia, esim. työ-, opiskelu-, terveys- ym. asioihin liittyviä kuormittavia tekijöitä, jolloin aikaa ja voimavaroja ei parisuhteeseen ole niin paljon kuin haluaisi. Riittääkö naisella ymmärrystä ja kärsivällisyyttä näihin tilanteisiin?

Täällä moni on pakkaamassa kamojaan ja "mutkun mä aina ja sä et koskaan" -asenteella liikkeellä.

Aihe sinällään on tärkeä ja ymmärrän, että passiivinen mies kasvattaa vähitellen tyytymättömyyttä naisessa. "Tehdä jotakin yhdessä" on itse asiassa miehillä yleinen suhdetarve, mikä passiivisessa olemisessa ei toteudu. Ongelma voi olla se, että nainen ei halua miehen haluamaa/ehdottamaa tekemistä. Jos siis haluat yhteyden möllöttävään mieheesi, kokeile mennä mukaan miehen maailmaan ja hänelle mieluisaan tekemiseen, vaikka se tuntuisi alkuun epämukavuusalueella olemiselta.

Itselleni oli järkytys, kun seurusteluaikana tuleva vaimoni ei suostunut tulemaan laskettelemaan yhdessä. Syy oli mielestäni mitätön, eli naisen epävarmuus omasta osaamattomuudestaan. Miehen ajatus romanttisesta yhdessä tekemisestä ei välttämättä kohtaa naisen ajatusten kanssa. Vähitellen tekemiset voivat erkaantua toisistaan yhä enemmän.

Minusta, kuten varmasti kaikista muistakin naisista, on aivan ihanaa kun joku tulee kärsivällisesti selittämään että kumppani voi joskus olla töiden ym takia väsynyt. Onneksi joku selittää tämän asian, kun ei sitä muuten ymmärtäisi. Ennen lopetin aina suhteen esim kun mies ei 14 tunnin työpäivän jälkeen lähtenyt järjestämälleni romanttiselle viiden ruokalajin yöpiknikille Naantaliin, mutta nyt ymmärrän virheeni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai että kyllä sitten kotona möhnöttävä pottunokka on yksinään jo sitten sellainen viihdyke, ettei siinä muuta tarvita koko loppuelämäksi.

Siinä se syö, siinä se juo, siinä se on edestä, siinä se on takas, siinä se istuu, siinä se makaa.

Upea luonnon luoma lahja naisille :D

Ja sitten miehet ihmettelevät, mikseivät kelpaa naiselle omana itsenään.

Tarkoitat siis, että sellaisena ettei tarvitse yhtään panostaa? Toivottavasti kukaan nainen ei kelpuuta.

Niin. Monella miehellä tuntuu olevan sellainen asenne, että heidän pitää kelvata naiselle / ystäville juuri sellaisena kuin he ovat. He eivät ymmärrä, että jokainen parisuhde vaatii jonkinlaista ylläpitoa. Siksi esim. vanhemmat miehet ovat niin yksinäisiä.

Tunnistan tuosta itseni joiltain osin. Olen mies, 60 vuotta. Olen sitä mieltä että minun tulee kelvata naiselle sellaisena kuin olen. Kuvitelkaapa muuten, jos tuossa sukupuolet käännettäisiin toisinpäin, mikä mökä... (Miksi naiset kuvittelevat että heidän pitää kelvata miehille juuri sellaisena kuin ovat, miksi eivät ymmärrä että parisuhde vaatii ylläpitoa).

Olen ollut avioliitossa,joka päättyi eroon, yhtenä syynä luullakseni juurikin tuo että en järjestänyt rouvalle riittävästi ohjelmaa, eli ulkomaanmatkoja, konsertteja, teatterissa käyntejä hotelliöineen ja illallisineen jne, no kyllä te tiedätte. Toisin sanoen olin niin arkinen ja harmaa kuin vain olla voi. En ollut innostunut ulkomaanmatkoista ja hotelliviikonlopuista osittain siksi ettei minulla ollut siihen taloudellisesti varaa koska hoidin yhteistaloutemme asuntolainojen maksun, sekä myös siksi että viihdyin silloin kuten nytkin kotona, maaseudulla. Ex-vaimoni motkotti asiasta, ajattelin silloin kuten nykyäänkin että mikä ihmeen ohjelmatoimisto minun odotetaan olevan. Jos rouva haluaa matkustella ja hänellä on rahaa, niin voi matkustella ystävättäriensä kanssa.

Ero siis tuli. Olenko yksinäinen? Joskus, mutta enimmäkseen en. Olin paljon yksinäisempi avioliittomme viimeisinä vuosina, kuin olen nyt. Enää en tarvitse kuulla olevani kelvoton, ei-haluttava, vaimon elämän pilannut ääliö. Elän paljon paremmin nyt.

Kaipaanko seurustelukumppania? Joskus ehkä, mutta vanhemmiten olen oppinut sen että suhteessa minulla olisi myös paljon menetettävää, jos kumppani paljastuisi luonteeltaan minulle sopimattomaksi. Menettäisin vapauteni, mahdollisuuden mennä ja tulla niinkuin haluan, mahdollisuuden tehdä tai olla tekemättä asioita silloin kuin haluan. Realistina ymmärrän sen, että markkina-arvoni pariutumismarkkinoilla ei ole kovinkaan kummoinen, eritoten pienellä maaseutupaikkakunnalla jossa asun ja elän. Ikänsä puolesta sopivat, vapaat naiset täällä eivät ole herättäneet mielenkiintoa. Miksi pujottaa päänsä samanmoiseen silmukkaan josta olen jo kertaalleen irti päässyt? Tässä asiassa huomaan selvän eron, nuorena ajattelin että parisuhteessa on vain voitettavaa, mutta ikä tuo näkökulmaa asioihin.

Näin ollen, omalta kohdaltani en voi allekirjoittaa tuota väitettä vanhempien miesten yksinäisyydestä. Toki tiedän edustavani vain itseäni, ja monen muun ikäiseni miehen ajatukset voivat olla toisenlaiset, mutta olettaisin itseni tavoin ajatteleviakin löytyvän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on tosi aktiivinen ja kekseliäs, mitä tulee meidän yhdessä viettämäämme aikaan. Esimerkiksi nytkin hän on varannut meille viikonloppureissun Itävaltaan, koska olen haaveillut pääseväni alppimaisemiin. Kun mulla on menkat, hän hoivailee mua ja valmistaa mun lempiruokia. Kerran hän yllätti minut ostamalla morganiitti-timanttisormuksen, jonka oli pudottanut punaisen ruusun varteen. Mulla on kyllä maailman ihanin ja rakkain mies. Joka ikinen aamu hän muistaa sanoa, miten paljon hän mua rakastaa ja kuinka onnekas hän oli löytäessään minut omakseen:)

Täydellinen mies <3 tämä kuvaus pitäisi massacopy-pastettaa jokaikiseen ketjuun palstalla, jossa sinkkumiehet kyselevät mitä nainen haluaa. TÄTÄ nainen haluaa.

Ylipäätään tekisi hyvää jokaiselle heteromiehelle, sinkulle tai varatulle lukea tämä ketju. Niille jotka haluavat oikeasti kestävän parisuhteen voisi olla silmiä avaavaa tajuta, miten tärkeää yhdessä tekeminen on naiselle ja miten usein mies pelkällä passiivisuudellaan saattaa päätyä juuri siihen surullisen yleiseen tilanteeseen jossa nainen lähtee "ihan yhtäkkiä vaikka kaikki oli hyvin".

Jos haluat onnellisen ja kestävän parisuhteen: ole aktiivinen. Jos ajatus tuntuu työläältä tai vastenmieliseltä, niin hyväksy se että nainen jossain vaiheessa tajuaa ensinnäkin että parempaa on olemassa ja toisekseen että itseasiassa jopa yksinoleminen voi olla parempi vaihtoehto.

Jos olet niitä miehiä jotka ovat jo kerran (tai pari) kokeneet sen että nainen on suhteessa tyytymätön, kuormittunut ja lopulta jossain vaiheessa sitten ottaa ja lähtee, tässä ketjussa kerrotaan miksi ja kuinka sen voi jatkossa välttää.

En väitä, etteikö olisi olemassa myös sellaisia naisia joille flegmaattinen oleskelusuhde riittää parisuhteeksi, mutta kyllä ne taitavat olla melkoinen vähemmistö.

Ja se flegmaattinen oleskelusuhdekaan ei tarkoita sitä, että toista pidettäisiin itsestäänselvyytenä jonka olemassaoloa ei huomioida ainakaan millään positiivisella tavalla. 

Kotona hyvin viihtymisessä ei ole mitään pahaa eikä huomioimisen tarvitse olla mitään rahallisesti arvokasta tai muutenkaan mahtipontista vaan juurikin sellaista mikä molemmille on luontevaa. Tuollainen ruusunvarteen pujotettu sormus voi olla saajalleenkin vain kiusallista.

Siihen puolisonvalintaan kannattaa panostaa ja miettiä tarkoin minkälaiset luonteenpiirteet toisessa on sellaisia joiden on oikeasti natsattava ihan 100prossasesti. Väärällä tavalla erilainen on useimmiten pidemmän päälle hyvin raskas kumppani vaikka aina sanotaan että vastakohdat täydentää toisiaan. 

No minä tulin ruusunvarteen pujotetusta sormuksestani ainoastaan onnelliseksi, sillä pidän tosi paljon koruista. Ilahduin myöskin siitä, kun mun mies oli keksinyt piilottaa ostamansa rannekorun ison pääsiäismunan sisään. Olin sitä ennen muistellut mun varhaislapsuutta, jolloin sai vielä nätin korun sisältämiä suklaamunia. Myös mulla on tapana huomioida miestäni. Teen hänelle eväät töihin, mikäli se on vain mahdollista ja piilotan rasian sisään jonkun pienen viestin tai yllätysjälkiruuan. Sikäli olen samaa mieltä, ettei huomioimisen tarvitse olla mitenkään mahtipontista. Esimerkiksi se tekee minut todella onnelliseksi, kun mies kietoo yöllä käsivarren ympärilleni, vetää hellästi syliinsä ja kuiskaa rakastavansa:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Flegmaattisuus on käsittääkseni luonteenpiirre. Tyytyy siis suht tylsänlaiseen elämään eikä kaipaa mitään erikoisempia virikkeitä jatkuvasti. Ilmeisesti se on myös miehissä aika vallitseva, joten sellaisten miestenkö kannattaa sitten heittää haaveet parisuheesta, koska naiset vaatii jatkuvaa äksöniä. Hyvin kuormittavaa toimia jatkuvasti vastoin luonnettaan.

Sellaisten miesten kannattaa etsiä samanlaista naista juuri siksi, ettei niiden aktiivisten naistenkaan pidä joutua toimimaan jatkuvasti vastoin luonnettaan.

Mutta edellä sanottiin, että aika pieni osa naisista on flegmaattisia. Joten helppo juttu?

Meillä on siitä ehkä valtavirtaan poikkeava suhde, että minä kaipaan kaiken sosiaalisen elämän ohella myös täysin ihmisvapaita viikonloppuja - myös puolisostani. Ja ihan säännöllisesti, kerran kuussa mieluiten ja joskus useamminkin. Mies onneksi osaa suht hyvin lukea, milloin mun sosiaalinen mitta on täysi ja lähtee silloin esim. kavereiden kanssa reissuun, omalle lomalle, harrastusreissuille tmv. mitä nyt milloinkin pystyy tekemään, että saan olla ihan yksin. "Vapaiden" vastapainoksi myös pyytää mua mukaan hänen erilaisiin yrittäjän arkea siivittäviin päiväreissuihin, tutustumaan toiseen kaupunkiin, keskustaan kahville tai syömään ulos, kalalle mukaan, hieroo mun jumit pois ihan pyytämättäkin tai mitä vaan nyt keksiikään. Mitään yhteisiä harrastuksia tai lomamatkoja tai kuuta taivaalta en todellakaan kaipaa tai edes halua, joten nämä pienet jutut on tosi kivoja mun mielestä. Eli omasta puolestani ja meidän suhde huomioiden sanon, että mies on aktiivinen meidän parisuhteen eteen. Joskus on parempi antaa olla yksin ja joskus voi tehdä jotain pientä arjesta poikkeavaa yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai että kyllä sitten kotona möhnöttävä pottunokka on yksinään jo sitten sellainen viihdyke, ettei siinä muuta tarvita koko loppuelämäksi.

Siinä se syö, siinä se juo, siinä se on edestä, siinä se on takas, siinä se istuu, siinä se makaa.

Upea luonnon luoma lahja naisille :D

Ja sitten miehet ihmettelevät, mikseivät kelpaa naiselle omana itsenään.

Tarkoitat siis, että sellaisena ettei tarvitse yhtään panostaa? Toivottavasti kukaan nainen ei kelpuuta.

Niin. Monella miehellä tuntuu olevan sellainen asenne, että heidän pitää kelvata naiselle / ystäville juuri sellaisena kuin he ovat. He eivät ymmärrä, että jokainen parisuhde vaatii jonkinlaista ylläpitoa. Siksi esim. vanhemmat miehet ovat niin yksinäisiä.

Tunnistan tuosta itseni joiltain osin. Olen mies, 60 vuotta. Olen sitä mieltä että minun tulee kelvata naiselle sellaisena kuin olen. Kuvitelkaapa muuten, jos tuossa sukupuolet käännettäisiin toisinpäin, mikä mökä... (Miksi naiset kuvittelevat että heidän pitää kelvata miehille juuri sellaisena kuin ovat, miksi eivät ymmärrä että parisuhde vaatii ylläpitoa).

Olen ollut avioliitossa,joka päättyi eroon, yhtenä syynä luullakseni juurikin tuo että en järjestänyt rouvalle riittävästi ohjelmaa, eli ulkomaanmatkoja, konsertteja, teatterissa käyntejä hotelliöineen ja illallisineen jne, no kyllä te tiedätte. Toisin sanoen olin niin arkinen ja harmaa kuin vain olla voi. En ollut innostunut ulkomaanmatkoista ja hotelliviikonlopuista osittain siksi ettei minulla ollut siihen taloudellisesti varaa koska hoidin yhteistaloutemme asuntolainojen maksun, sekä myös siksi että viihdyin silloin kuten nytkin kotona, maaseudulla. Ex-vaimoni motkotti asiasta, ajattelin silloin kuten nykyäänkin että mikä ihmeen ohjelmatoimisto minun odotetaan olevan. Jos rouva haluaa matkustella ja hänellä on rahaa, niin voi matkustella ystävättäriensä kanssa.

Ero siis tuli. Olenko yksinäinen? Joskus, mutta enimmäkseen en. Olin paljon yksinäisempi avioliittomme viimeisinä vuosina, kuin olen nyt. Enää en tarvitse kuulla olevani kelvoton, ei-haluttava, vaimon elämän pilannut ääliö. Elän paljon paremmin nyt.

Kaipaanko seurustelukumppania? Joskus ehkä, mutta vanhemmiten olen oppinut sen että suhteessa minulla olisi myös paljon menetettävää, jos kumppani paljastuisi luonteeltaan minulle sopimattomaksi. Menettäisin vapauteni, mahdollisuuden mennä ja tulla niinkuin haluan, mahdollisuuden tehdä tai olla tekemättä asioita silloin kuin haluan. Realistina ymmärrän sen, että markkina-arvoni pariutumismarkkinoilla ei ole kovinkaan kummoinen, eritoten pienellä maaseutupaikkakunnalla jossa asun ja elän. Ikänsä puolesta sopivat, vapaat naiset täällä eivät ole herättäneet mielenkiintoa. Miksi pujottaa päänsä samanmoiseen silmukkaan josta olen jo kertaalleen irti päässyt? Tässä asiassa huomaan selvän eron, nuorena ajattelin että parisuhteessa on vain voitettavaa, mutta ikä tuo näkökulmaa asioihin.

Näin ollen, omalta kohdaltani en voi allekirjoittaa tuota väitettä vanhempien miesten yksinäisyydestä. Toki tiedän edustavani vain itseäni, ja monen muun ikäiseni miehen ajatukset voivat olla toisenlaiset, mutta olettaisin itseni tavoin ajatteleviakin löytyvän.

Nostan pitkästä ja sinänsä hyvästä tekstistäsi pari lausetta siksi, että ne ovat jännästi ristiriitaisia:

"...sekä myös siksi että viihdyin silloin kuten nytkin kotona, maaseudulla"

"Menettäisin vapauteni, mahdollisuuden mennä ja tulla niinkuin haluan"

Eli viihdytkö siis kotona vai haluatko sittenkin mennä ja tulla? ;-)