Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka aktiivisia teidän miehet on parisuhteen eteen?
Tarkoitan siis esim yhteisen tekemisen, reissujen ja kahdenkeskisen ajan järjestelyssä ja suunnittelussa?
Mun mies tekee kyllä, kun minä pyydän tai suunnittelen. Itse ei tee aloitetta, ei pyydä mua minnekään. Onko se vain mies vai tarkoittaako se,ettei sitä kiinnosta?
Kommentit (399)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on tosi aktiivinen ja kekseliäs, mitä tulee meidän yhdessä viettämäämme aikaan. Esimerkiksi nytkin hän on varannut meille viikonloppureissun Itävaltaan, koska olen haaveillut pääseväni alppimaisemiin. Kun mulla on menkat, hän hoivailee mua ja valmistaa mun lempiruokia. Kerran hän yllätti minut ostamalla morganiitti-timanttisormuksen, jonka oli pudottanut punaisen ruusun varteen. Mulla on kyllä maailman ihanin ja rakkain mies. Joka ikinen aamu hän muistaa sanoa, miten paljon hän mua rakastaa ja kuinka onnekas hän oli löytäessään minut omakseen:)
No onpa siinä uniikki lumihiutale. Tiedoksi vaan että tuommoiset miehet pettää AINA!
Jatkoa vielä, että miksi valehtelet matkoista, koruista jne. Olen ollut kohta kolkyt vuotta aviossa joten tiedän että miehet eivät tee tuommoisia hankintoja ja varaa omin päin matkoja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on tosi aktiivinen ja kekseliäs, mitä tulee meidän yhdessä viettämäämme aikaan. Esimerkiksi nytkin hän on varannut meille viikonloppureissun Itävaltaan, koska olen haaveillut pääseväni alppimaisemiin. Kun mulla on menkat, hän hoivailee mua ja valmistaa mun lempiruokia. Kerran hän yllätti minut ostamalla morganiitti-timanttisormuksen, jonka oli pudottanut punaisen ruusun varteen. Mulla on kyllä maailman ihanin ja rakkain mies. Joka ikinen aamu hän muistaa sanoa, miten paljon hän mua rakastaa ja kuinka onnekas hän oli löytäessään minut omakseen:)
No onpa siinä uniikki lumihiutale. Tiedoksi vaan että tuommoiset miehet pettää AINA!
Jatkoa vielä, että miksi valehtelet matkoista, koruista jne. Olen ollut kohta kolkyt vuotta aviossa joten tiedän että miehet eivät tee tuommoisia hankintoja ja varaa omin päin matkoja!
Tämä kommentti siis tuolle jonnelle joka väitti mielikuvitusukkonsa laittaneen timanttisormuksen ruusun varteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on tosi aktiivinen ja kekseliäs, mitä tulee meidän yhdessä viettämäämme aikaan. Esimerkiksi nytkin hän on varannut meille viikonloppureissun Itävaltaan, koska olen haaveillut pääseväni alppimaisemiin. Kun mulla on menkat, hän hoivailee mua ja valmistaa mun lempiruokia. Kerran hän yllätti minut ostamalla morganiitti-timanttisormuksen, jonka oli pudottanut punaisen ruusun varteen. Mulla on kyllä maailman ihanin ja rakkain mies. Joka ikinen aamu hän muistaa sanoa, miten paljon hän mua rakastaa ja kuinka onnekas hän oli löytäessään minut omakseen:)
No onpa siinä uniikki lumihiutale. Tiedoksi vaan että tuommoiset miehet pettää AINA!
Jatkoa vielä, että miksi valehtelet matkoista, koruista jne. Olen ollut kohta kolkyt vuotta aviossa joten tiedän että miehet eivät tee tuommoisia hankintoja ja varaa omin päin matkoja!
Olen tuo kyseinen kirjoittaja, jota nimittelit valehtelijaksi ja jonneksi. Esitän sulle vastakysymyksen, eli luuletko todellakin, että kaikki miehet ovat samasta puusta veistettyjä? Uskotko muka oikeasti siihen, etteivät muut miehet osaa ostaa koruja tai varata matkoja, jos sun mies ei sitä tee. Nuo mun mainitsemat asiat olivat pelkkiä esimerkkejä, eivät mitään meidän suhteen kantavia voimia. Sun viesteistä huokui kuitenkin sen kaltainen ilkeys, ettei mua ihmetytä, vaikkei sun mies jaksakaan panostaa parisuhteeseenne.
joo, miehen vastuulla keksiä pikku-tytölle tekemistä
ettei tule itku silmään ja joudu sairas-eläkkeelle.
Mun kohdalle on osunut vain näitä kivirekiä jotka ei itse ehdota yhtään mitään yhteistä tekemistä (paitsi panemista, ei kiitos) ja joiden kanssa on ihan mahdoton sopiakaan mitään koska mitä vaan ehdottaa niin se vastaus on, että ans kattoo, soitellaan, palataan asiaan lähempänä jne..
Ja sitten kun on se "lähempänä" niin kas, jotain muuta onkin jo sovittuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ex oli yksityisyrittäjä ja työnarkomaani. Minä kolmivuorotyöläinen pitäen ns. pystyssä koko kodin ja 2 lapsen elämän. Niinpä tämä sankari erään kerran tultuaan suihkusta n. klo 22 töiden jälkeen esitteli kalleintaan ylpeänä täydessä kunnossa ja minun olisi pitänyt hurmaantua. Kukin antaa tietysti sen mihin kyvyt riittävät, mutta onneksi niiden ei pitänyt jatkossa riittää minulle!
Hyvä mies mulle. Sopiva. Kasvukumppani.
Meillä menee kokonaisuudessaan yksiin. Välillä kotona omat tai yhteiset, harrastukset, teatterit sukulaiset kaverit, oma rauha.
Voidaan jakaa voidaan puhua voidaan kuunnella voidaan mennä voidaan olla. Saa olla.
Arvostetaan.
Ja meillä on rakkaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun kohdalle on osunut vain näitä kivirekiä jotka ei itse ehdota yhtään mitään yhteistä tekemistä (paitsi panemista, ei kiitos) ja joiden kanssa on ihan mahdoton sopiakaan mitään koska mitä vaan ehdottaa niin se vastaus on, että ans kattoo, soitellaan, palataan asiaan lähempänä jne..
Ja sitten kun on se "lähempänä" niin kas, jotain muuta onkin jo sovittuna.
Tämä kokemus siis jo tapailuvaiheesta, mutta tuskinpa tällainen mies olisi aktiivisemmaksi muuttunut vaikka itse olisin jaksanut yrittääkin pidempään.
Itselleni ei sovi tuon tyyppinen välimallin puolilämmin kumppani ollenkaan vaan haluan elämänkumppanin, jonka kanssa on molemminpuolinen halu viettää aikaa yhdessä ja tehdä/kokea erilaisia asioita.
Ja jos tällaista miestä ei kohdalle osu niin sitten elän sinkkuna jatkossakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on tosi aktiivinen ja kekseliäs, mitä tulee meidän yhdessä viettämäämme aikaan. Esimerkiksi nytkin hän on varannut meille viikonloppureissun Itävaltaan, koska olen haaveillut pääseväni alppimaisemiin. Kun mulla on menkat, hän hoivailee mua ja valmistaa mun lempiruokia. Kerran hän yllätti minut ostamalla morganiitti-timanttisormuksen, jonka oli pudottanut punaisen ruusun varteen. Mulla on kyllä maailman ihanin ja rakkain mies. Joka ikinen aamu hän muistaa sanoa, miten paljon hän mua rakastaa ja kuinka onnekas hän oli löytäessään minut omakseen:)
No onpa siinä uniikki lumihiutale. Tiedoksi vaan että tuommoiset miehet pettää AINA!
Jatkoa vielä, että miksi valehtelet matkoista, koruista jne. Olen ollut kohta kolkyt vuotta aviossa joten tiedän että miehet eivät tee tuommoisia hankintoja ja varaa omin päin matkoja!
Tämä kommentti siis tuolle jonnelle joka väitti mielikuvitusukkonsa laittaneen timanttisormuksen ruusun varteen.
Huh huh, onpas katkeraa
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miestä kiinnostaa nojatuolissa istuminen, sohvalla istuminen, television katselu, tietokoneella istuminen, syöminen, laiskottelu ja yleinen vetelehtiminen.
Kun kotona tarvitaan remonttia, niin korjausta vaativa tai rikkinäinen kohde voi miehen puolesta odottaa 2 päivää, 2 viikkoa, 2 kuukautta, 2 vuotta tai 20 vuotta. Miehellä on kiire vain ruokapöytään ja television ja tietokoneen ääreen.
Miestä ei kiinnosta esimerkiksi ulkoilu, liikunta, retkeily ja harrastaminen perheen (perhe = lapset ja vaimo) kanssa, metsässä kävely, puutarhanhoito, lähimatkailu, kotimaan matkailu, huvipuistokäynti, teatteri, laivaristeily, vuokramökkeily tai yhteiskunnalliset asiat. Vaimo voi harrastaa asioita lasten kanssa. Mies haluaa jumittaa kotona.
Onko tämä tuttua muille?
Niin tuttua, niin tuttua.
Pelaatteko paljon miehen kanssa?
Kyllä minä olen meillä pitkälti se seremoniamestari, mutta se on ihan ok. Meillä on pieniä lapsia ja mies hoitaa arkea täysin oma-aloitteisesti. Tällä hetkellä arvostan enemmän sitä että mies varaa itsenäisesti neuvola-ajan, käy kaupassa ja ruokkii lapset kuin että varailisi meille romanttisia getaway-reissuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole lukenut avausviestiä enempää. Tulin vain leuhkimaan, että hyvin aktiivinen on mun mies! Tässä muutamia esimerrkejä:
Varailee meille kahdenkeskisiä lomamatkoja ja huolehtii lasten hoidon sille ajalle.
Järjestää perjantaisin aikaa ja mahdollisuuden sille, että käymme yhdessä ulkona syömässä. (Lompakkoloishuutelijalle tiedoksi, että maksaa yhteisen laskunmaksutilimme kortilla, joten puoliksi menee kustannukset.)
Pitää kivaa tunnelmaa yllä, jonka luonnollinen seuraus on yhteinen intiimi kanssakäyminen sitten, kun lapset on yhdessä puuhattu unten maille.
Huolehtii kotihommista tasavertaisesti, jotta minä en uupuisi täysin vaativan työni kanssa. Ymmärtää, että tuomme talouteen yhtä paljon rahaa, joten hän ei ole maksanut täysihoitoa. (Epäilen kyllä, ettei tilanne olisi muu, vaikken tienaisi euroakaan.)
Mä olen onnentyttö! 😊
Minulla on pitkä parisuhde takana, liki 20 vuotta. Olen alusta asti ollut suhteessamme se, joka ideoi ja miettii tekemiset, joihin mies on (lähes) aina lähtenyt mukaan ja meillä on ollut mukavaa. Tilanne on keikahtanut päälaelleen viimeisten kolmen vuoden aikana, joiden aikana olen itse ollut erinnäisistä rankoista elämäntapahtumista johtuen uupunut ja masentunutkin. Voimavarat ovat riittäneet juuri ja juuri arjesta selviytymiseen, mutta ei enää parisuhdeaikaan panostamiseen. Tässä yhteydessä olen todella huomannut, miten "tyhjää" suhteessamme on kun en itse ole jaksanut enää olla aktiivinen.
Arki sujuu itsessään ihan hyvin, mieheni tekee aktiivisesti kotitöitä ja osallistuu mukisematta kauppareissuihin ja siivoamiseen. Mutta jos haluaisin elämän olevan edes joskus muutakin kuin sitä helmenharmaata arkea, niin toiveeksi jää. On utopistista unelmaa, että mieheni veisi minut vaikka jonnekin kivaan kahvilaan kahville tai keksisi ihan mitä tahansa yhteistä puuhaa, josta välittyisi hänen ajattelleen minua/meitä ja parisuhteemme hyvinvointia. Olen yrittänyt keskustella tästä asiasta hänen kanssaan monen monta kertaa, ja aina selitykset ovat samat: hän ei vain osaa keksiä mitään tekemistä koska hän ei itse omalähtöisesti kaipaa mitään muuta kuin kotona oleilua / hän ei vaan tule ajatelleeksi / hän ei osaa / hän on töistä niin väsynyt. Kännykän rämpyttämiselle, tietokoneella pelaamiselle ja telkkarin tuijottamiselle löytyy kyllä aikaa ja jaksamista joka ikinen päivä sen uuvuttavan työpäivänkin jälkeen, mikä tuntuu itsestäni melkoisen loukkaavalta.
Pahin loukkaus oli kuitenkin tänä vuonna ollut 20-vuotispäivämme. Olin etukäteen pyytänyt lahjaksi kukkakimppua, itse leivoin merkkipäiväksemme kakun. En saanut kukkia, koska merkkipäivänämme oli huono ilma, miestä ei huvittanut lähteä kukkakauppaan eikä hänellä käynyt pienessä mielessäkään, että kukkia voi myös tilata suoraan kotiin. Olin kuulemma kohtuuton kun pahoitin tämmöisestä asiasta mieleni. Niin kauan kun olin itse hyvissä voimissa ja aktiivinen, oli kaikki hyvin. Nyt kaikki tuntuu hajoavan käsiin kun en enää jaksa pitää pakkaa yksin kasassa ja uskallan vaatia ja pyytää myös mieheltä jotain.
Mikä hel*etti siinä on, että niin monet miehet ovat joko alusta alkaen tai muuttuvat ajan myötä löysyreiksi, jotka selittävät viitsimättömyyttään sillä, etteivät muka osaa, pysty tai kykene. Ihan niin kuin nelikymppinen, päivänsä ruutujen edessä viettävä mies ei muka vaan osaa ajatella, että esimerkiksi kukkia voi tilata netistä. Pitääkö parisuhteessa riittää se, että puoliso imuroi, vie roskat ja maksaa oman osuutensa laskuista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on pitkä parisuhde takana, liki 20 vuotta. Olen alusta asti ollut suhteessamme se, joka ideoi ja miettii tekemiset, joihin mies on (lähes) aina lähtenyt mukaan ja meillä on ollut mukavaa. Tilanne on keikahtanut päälaelleen viimeisten kolmen vuoden aikana, joiden aikana olen itse ollut erinnäisistä rankoista elämäntapahtumista johtuen uupunut ja masentunutkin. Voimavarat ovat riittäneet juuri ja juuri arjesta selviytymiseen, mutta ei enää parisuhdeaikaan panostamiseen. Tässä yhteydessä olen todella huomannut, miten "tyhjää" suhteessamme on kun en itse ole jaksanut enää olla aktiivinen.
Arki sujuu itsessään ihan hyvin, mieheni tekee aktiivisesti kotitöitä ja osallistuu mukisematta kauppareissuihin ja siivoamiseen. Mutta jos haluaisin elämän olevan edes joskus muutakin kuin sitä helmenharmaata arkea, niin toiveeksi jää. On utopistista unelmaa, että mieheni veisi minut vaikka jonnekin kivaan kahvilaan kahville tai keksisi ihan mitä tahansa yhteistä puuhaa, josta välittyisi hänen ajattelleen minua/meitä ja parisuhteemme hyvinvointia. Olen yrittänyt keskustella tästä asiasta hänen kanssaan monen monta kertaa, ja aina selitykset ovat samat: hän ei vain osaa keksiä mitään tekemistä koska hän ei itse omalähtöisesti kaipaa mitään muuta kuin kotona oleilua / hän ei vaan tule ajatelleeksi / hän ei osaa / hän on töistä niin väsynyt. Kännykän rämpyttämiselle, tietokoneella pelaamiselle ja telkkarin tuijottamiselle löytyy kyllä aikaa ja jaksamista joka ikinen päivä sen uuvuttavan työpäivänkin jälkeen, mikä tuntuu itsestäni melkoisen loukkaavalta.
Pahin loukkaus oli kuitenkin tänä vuonna ollut 20-vuotispäivämme. Olin etukäteen pyytänyt lahjaksi kukkakimppua, itse leivoin merkkipäiväksemme kakun. En saanut kukkia, koska merkkipäivänämme oli huono ilma, miestä ei huvittanut lähteä kukkakauppaan eikä hänellä käynyt pienessä mielessäkään, että kukkia voi myös tilata suoraan kotiin. Olin kuulemma kohtuuton kun pahoitin tämmöisestä asiasta mieleni. Niin kauan kun olin itse hyvissä voimissa ja aktiivinen, oli kaikki hyvin. Nyt kaikki tuntuu hajoavan käsiin kun en enää jaksa pitää pakkaa yksin kasassa ja uskallan vaatia ja pyytää myös mieheltä jotain.
Mikä hel*etti siinä on, että niin monet miehet ovat joko alusta alkaen tai muuttuvat ajan myötä löysyreiksi, jotka selittävät viitsimättömyyttään sillä, etteivät muka osaa, pysty tai kykene. Ihan niin kuin nelikymppinen, päivänsä ruutujen edessä viettävä mies ei muka vaan osaa ajatella, että esimerkiksi kukkia voi tilata netistä. Pitääkö parisuhteessa riittää se, että puoliso imuroi, vie roskat ja maksaa oman osuutensa laskuista?
Tämä oli kuin minun kirjoittamaan, ihan samanlainen mies täällä. Ihmetyttää hänen selitykset ettei osaa, tule mieleen jne. Minun on vaikea uskoa sitä, koska on kuitenkin kykeneväinen niin moneen muuhun. Olen juurikin miettinyt tuota netin käyttöä kun sieltä osaa selata mitä vaan niin eikö tule mieleen, että selaisi näitä parisuhde asioita, josta saisi apua siihen mielikuviteksettomuuteen? Olen ehdottanutkin tätä, mutta mitään ei tapahdu.
En vain ymmärrä. Olen yrittänyt etsiä selitystä tuolle, jotain muuta selitystä kuin välinpitämättömyys, laiskuus, koska koen että hän kuitenkin minua rakastaa ja haluaa elää kanssani, mutta en löydä mistään vastauksia tai selkeitä tarinoita vastaavasta. Moni kuitenkin kipuilee tämän asian kanssa. Tässä olisi journalistille hyvä jutuntekoaihe 😄
Nainen taas analysoi ongelman tyhjästä ja odottaa että mies ajatuksia lukemalla ratkaisee sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö naisille se miehen seura kelpaa kun pitää aina olla jotain sirkushupia ja suuria seikkailuja?
Naiset kyllästyy helposti. He tarvitsevat jatkuvasti sirkushupeja ja tämän vuoksi köyhät miehet eivät kelpaa, koska heillä ei ole varaa yleensä maksaa omaa osuuttaan.
Ei sen tekemisen tarvitse olla kallista ja ihmeellistä! Moni mies vaan olettaa, että heidän ei tarvitse tehdä mitään parisuhteen eteen, ja lopulta se ero tulee aina yllätyksenä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on pitkä parisuhde takana, liki 20 vuotta. Olen alusta asti ollut suhteessamme se, joka ideoi ja miettii tekemiset, joihin mies on (lähes) aina lähtenyt mukaan ja meillä on ollut mukavaa. Tilanne on keikahtanut päälaelleen viimeisten kolmen vuoden aikana, joiden aikana olen itse ollut erinnäisistä rankoista elämäntapahtumista johtuen uupunut ja masentunutkin. Voimavarat ovat riittäneet juuri ja juuri arjesta selviytymiseen, mutta ei enää parisuhdeaikaan panostamiseen. Tässä yhteydessä olen todella huomannut, miten "tyhjää" suhteessamme on kun en itse ole jaksanut enää olla aktiivinen.
Arki sujuu itsessään ihan hyvin, mieheni tekee aktiivisesti kotitöitä ja osallistuu mukisematta kauppareissuihin ja siivoamiseen. Mutta jos haluaisin elämän olevan edes joskus muutakin kuin sitä helmenharmaata arkea, niin toiveeksi jää. On utopistista unelmaa, että mieheni veisi minut vaikka jonnekin kivaan kahvilaan kahville tai keksisi ihan mitä tahansa yhteistä puuhaa, josta välittyisi hänen ajattelleen minua/meitä ja parisuhteemme hyvinvointia. Olen yrittänyt keskustella tästä asiasta hänen kanssaan monen monta kertaa, ja aina selitykset ovat samat: hän ei vain osaa keksiä mitään tekemistä koska hän ei itse omalähtöisesti kaipaa mitään muuta kuin kotona oleilua / hän ei vaan tule ajatelleeksi / hän ei osaa / hän on töistä niin väsynyt. Kännykän rämpyttämiselle, tietokoneella pelaamiselle ja telkkarin tuijottamiselle löytyy kyllä aikaa ja jaksamista joka ikinen päivä sen uuvuttavan työpäivänkin jälkeen, mikä tuntuu itsestäni melkoisen loukkaavalta.
Pahin loukkaus oli kuitenkin tänä vuonna ollut 20-vuotispäivämme. Olin etukäteen pyytänyt lahjaksi kukkakimppua, itse leivoin merkkipäiväksemme kakun. En saanut kukkia, koska merkkipäivänämme oli huono ilma, miestä ei huvittanut lähteä kukkakauppaan eikä hänellä käynyt pienessä mielessäkään, että kukkia voi myös tilata suoraan kotiin. Olin kuulemma kohtuuton kun pahoitin tämmöisestä asiasta mieleni. Niin kauan kun olin itse hyvissä voimissa ja aktiivinen, oli kaikki hyvin. Nyt kaikki tuntuu hajoavan käsiin kun en enää jaksa pitää pakkaa yksin kasassa ja uskallan vaatia ja pyytää myös mieheltä jotain.
Mikä hel*etti siinä on, että niin monet miehet ovat joko alusta alkaen tai muuttuvat ajan myötä löysyreiksi, jotka selittävät viitsimättömyyttään sillä, etteivät muka osaa, pysty tai kykene. Ihan niin kuin nelikymppinen, päivänsä ruutujen edessä viettävä mies ei muka vaan osaa ajatella, että esimerkiksi kukkia voi tilata netistä. Pitääkö parisuhteessa riittää se, että puoliso imuroi, vie roskat ja maksaa oman osuutensa laskuista?
Tämä on se, mikä lopulta sai minut jättämään avomieheni.
Täydellinen laiskuus ja piittaamattomuus.
Fyysinen läheisyys halauksista lähtien oli aina minun aloitteestani tapahtunutta. Kaikki reissut, ravintolassa syömiset, yhteiset ulkoilut jne, tapahtuivat koska minä järjestin ne. Synttärinä ja jouluna tuli lahja, mutta olisin vaihtanut niistä jokaisen johonkin yhteiseen juttuun, jota minun ei tarvitsisi järjestää, vaikka ihan pieneenkin!
Äitienpäivänä ei muistettu, vaikka olin miehen lasten bonusäiti ja miehen saamattomuuden takia jouduin kantamaan myös päävastuun lasten kasvattamisesta. Kahden erityislapsen kanssa taiteilu ei ollut helppoa, varsinkin kun mies halusi aina olla se hyvä poliisi ja ihan tahallaan laisti päätöksenteosta silloin, kun vastaus ei olisi ollut lapsille mieluinen. Hän käski kysyä asiaa minulta. Olin siis aina se paha poliisi. Tosi kiva.
Lopulta, kun oma terveys meni (miehen saamattomuus oli tässäkin pääroolissa - sen sijaan että olisi soittanut minulle ambulanssin koska en itse pystynyt sitä tekemään, hän lähti töihin) ja henkiset voimat sen mukana, oli pakko jättää se luuseri, koska olin hukkumassa sen kaiken keskelle ja hän ei todellakaan auttanut vaan pahensi asioita omalla kykenemättömyydellään ja laiskuudellaan.
Ihan vinkkinä seurustelua aloittaville: anna vastuu treffien suunnittelusta potentiaaliselle kumppanille siinä vaiheessa, kun suurin piirtein tiedät ettei hän ole mikään psyko. Jos ei järjestä mitään tai vie sinut samaan paikkaan jossa olette jo olleet tms, juokse. Jos ei siinä alkuvaiheessakaan löydy ideoita, niin tyyppi todennäköisesti jättää jatkossakin kaiken sinun murheeksesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on tosi aktiivinen ja kekseliäs, mitä tulee meidän yhdessä viettämäämme aikaan. Esimerkiksi nytkin hän on varannut meille viikonloppureissun Itävaltaan, koska olen haaveillut pääseväni alppimaisemiin. Kun mulla on menkat, hän hoivailee mua ja valmistaa mun lempiruokia. Kerran hän yllätti minut ostamalla morganiitti-timanttisormuksen, jonka oli pudottanut punaisen ruusun varteen. Mulla on kyllä maailman ihanin ja rakkain mies. Joka ikinen aamu hän muistaa sanoa, miten paljon hän mua rakastaa ja kuinka onnekas hän oli löytäessään minut omakseen:)
No onpa siinä uniikki lumihiutale. Tiedoksi vaan että tuommoiset miehet pettää AINA!
Jatkoa vielä, että miksi valehtelet matkoista, koruista jne. Olen ollut kohta kolkyt vuotta aviossa joten tiedän että miehet eivät tee tuommoisia hankintoja ja varaa omin päin matkoja!
Ei, vaan SUN mies ei tee tuollaisia hankintoja tai varaa matkoja. Olet siis tyytynyt mieheen, joka ei tuollaista tee. Onnea valinnastasi. Älä anna sen katkeroittaa.
Yhdessä mut yksin moni taittaa taivaltaan, on rakkaus pois kuollut, jos on sitä ollutkaan...lauloi Kari Tapio aikoinaan.Niin totta!
Rakkaus on toisen näkemistä, ja se taas on arvostamista arjen keskellä yhdessä osallistumista. Keskustelua, kuuntelemista, kuulluksi tulemista. Näiden jälkeen luulisi haluavankin jotain extra kivaa toiselle. Toivon sitä teille kaikille!
Alue: Aihe vapaa
No meillä ainakin on todella oma-aloitteellinen ja aktiivinen ollut meidän suhteemme aikana, muutenkin ihan perus arjessakin on läsnä ja hoitaa asioita sanomattakin.