Lue keskustelun säännöt.
Miten erottaa onko lapsen kiukuttelu vallankäyttöä, aitoa pahaa mieltä vai jotain nepsyä?
Jos päiväkoti-ikäinen lapsi saa pienistä asioista kiukkukohtauksia ja itkee usein niin miten voi erottaa johtuuko tuo nepsypiirteistä, siitä että oikeasti on paha mieli jostain ikävistä asioista tai vaikka väsymyksen tai nälän takia vai että onko kyse vallankäytöstä?
Olen katsellut jotain lastenkasvatusohjelmia ja supernannyja ja sellaisia, ja niissä usein sanotaan että kiukkukohtauksia saava lapsi on vallankäyttäjä ja valta täytyy siirtää häneltä aikuiselle tiukalla rajaamisella. Toisaalla taas sanotaan, että ei lapset mitään vallankäyttäjiä ole vaan kiukun takana on joku tunne, jota pitää ymmärtää. Ja auttaa lasta sen tunteen kanssa niin kiukkukin katoaa. Ja toisaalla taas annetaan ymmärtää että kovat kiukut tai usein tulevat itkut on nepsyoireilua ja käsketään viemään lapsi tutkimuksiin. Tosin ilmeisesti tutkimuksia ei edes tehdä kuin vasta kun koulu alkaa olla ajankohtainen tai koulussa.
Kommentit (258)
Ja monissa noista supernannyn perheistä näki, että ei ihan ollut vanhemmilla kaikki kuosissa. Olisivat tarvinneet vähän lomaa ja apua lasten hoidossa ja lapsille ruokaa ja ulkoilua ja leikkejä mutta olivat jämähtäneet johonkin ihmeelliseen arkeen niitten lasten kanssa. Lasten kasvattaminen on ihan kokopäivähommaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on yläasteikäisiä lapsia enkä muista että olisivat koskaan käyttäytyneet noin pieninä. Erään ystävän pienestä lapsesta on tullut kamala kiukuttelija ja huutaja. Näin lähellä seuratessa olen huomannut, että se johtuu täysin heidän kasvatustyylistään. Heti kun lapsi tekee jotain pahaa ja hänelle sanotaan siitä, alkaa "vallankäyttö" eli korvia särkevä tekoitku. Lapsi nostetaan heti syliin ja johan alkaa hymyilemään kuin aurinko. Kun lapsi on jonkun luona hoidossa, ei hän käyttäydy noin, koska kukaan ei anna periksi hänen turhanpäiväisille kiukutteluilleen. Normaalin ihmisen luulisi hahmottavan, milloin lapsi huutaa mistäkin syystä. Tottakai lohdutetaan, kun on kipeä tai kaatunut ja polvi ruvella, mutta kieltämisestä seuraavaa rääkymistä ei palkita sylillä.
ai kyllä meillä on aina nostettu lapsi syliin jos itkee. Eikä ne käyttäydy huonosti. Kyllä tossa perheessä on joku muu ongelma
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei välttämättä mitenkään, kosk nuo kaikki voivat esiintyä myös samalla kertaa, tai erinäisinä komboina samalla lapsella.
Toivon että käsitin väärin tuon nepsykommentin aloituksessa, tuli nimittäin mieleen että lapsen paha mieli yritetään pyyhkiä pois sillä että no se on tuommoinen nepsy, turhaan siis huutaa.
Jos on tuollaista epäilyä niin heti tutkimuksiin.
Nepsyasialla tarkoitin sitä, että jos kiukun syy on vaikka aistiyliherkkyys tai autismi ja kiukku tulkitaankin vallankäytöksi ja yritetään kitkeä pois rajaamalla ja jopa kurilla, niin mitä käy. Huonosti.
ApRajat ovat rakkautta ja luovat turvaa. Erikoista, että koet rajaamisen negatiivisena asiana tältä pohjalta.
En koe rajoja mitenkään negatiivisena. Olen samaa mieltä, että rajat luo turvaa. Taisit käsittää kommenttini ihan väärin. Tarkoitin tilannetta, missä vaikka aistiyliherkkyydestä kärsivä lapsi kiukuttelee aina ruokapöydässä (koska ruoka ja syöminen tuntuu niin pahalta suussa, mutta ei osaa tätä kertoa vaan paha olo tulee ulos kiukutteluna), ja jos tämä tulkitaan huonoksi käytökseksi ja vallankäytöksi ja sitä yritetään kitkeä rajaamalla lasta ja kiukkua ruokapöydässä (vaikka käskemällä pois pöydästä kun kiukuttelee), niin metsään mennään. Eikä tuollainen luo turvaa todellakaan. Ap
Mihin perustat sen, että mennään metsään? Oikeuttaako sinusta aistiyliherkkyys huonon käytöksen? Minusta ei oikeuta. Lapsi pitäisi opettaa tuollaisissa tilanteissa ilmaisemaan itsensä muuten kuin kiukuttelemalla, koska tuossa kohtaa kiukuttelu on huonoa käytöstä.
Tietenkin lasta pitää auttaa ja opettaa olemaan rauhassa ruokapöydässä, vaikka olisi mikä aistiyliherkkyys. Mutta se ei tapahdu vaikka käskemällä pois ruokapöydästä, jos kiukuttelee. Ap
Nimenomaan niin se tapahtuu. Poistumiskäskystä lapsi oppii, että kiukuttelu ei ole ruokapöytään sopivaa käytöstä. Näin ns. tavallisetkin lapset kasvatetaan. Ei anneta huutaa pöydässä, vaan varoituksen kautta poisto pöydästä, jos ei osaa käyttäytyä.
Tästä aiheesta olen kyllä vahvasti eri mieltä.
Ap
Saat olla, mutta olet väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei välttämättä mitenkään, kosk nuo kaikki voivat esiintyä myös samalla kertaa, tai erinäisinä komboina samalla lapsella.
Toivon että käsitin väärin tuon nepsykommentin aloituksessa, tuli nimittäin mieleen että lapsen paha mieli yritetään pyyhkiä pois sillä että no se on tuommoinen nepsy, turhaan siis huutaa.
Jos on tuollaista epäilyä niin heti tutkimuksiin.
Nepsyasialla tarkoitin sitä, että jos kiukun syy on vaikka aistiyliherkkyys tai autismi ja kiukku tulkitaankin vallankäytöksi ja yritetään kitkeä pois rajaamalla ja jopa kurilla, niin mitä käy. Huonosti.
ApRajat ovat rakkautta ja luovat turvaa. Erikoista, että koet rajaamisen negatiivisena asiana tältä pohjalta.
En koe rajoja mitenkään negatiivisena. Olen samaa mieltä, että rajat luo turvaa. Taisit käsittää kommenttini ihan väärin. Tarkoitin tilannetta, missä vaikka aistiyliherkkyydestä kärsivä lapsi kiukuttelee aina ruokapöydässä (koska ruoka ja syöminen tuntuu niin pahalta suussa, mutta ei osaa tätä kertoa vaan paha olo tulee ulos kiukutteluna), ja jos tämä tulkitaan huonoksi käytökseksi ja vallankäytöksi ja sitä yritetään kitkeä rajaamalla lasta ja kiukkua ruokapöydässä (vaikka käskemällä pois pöydästä kun kiukuttelee), niin metsään mennään. Eikä tuollainen luo turvaa todellakaan. Ap
Mihin perustat sen, että mennään metsään? Oikeuttaako sinusta aistiyliherkkyys huonon käytöksen? Minusta ei oikeuta. Lapsi pitäisi opettaa tuollaisissa tilanteissa ilmaisemaan itsensä muuten kuin kiukuttelemalla, koska tuossa kohtaa kiukuttelu on huonoa käytöstä.
Tietenkin lasta pitää auttaa ja opettaa olemaan rauhassa ruokapöydässä, vaikka olisi mikä aistiyliherkkyys. Mutta se ei tapahdu vaikka käskemällä pois ruokapöydästä, jos kiukuttelee. Ap
Nimenomaan niin se tapahtuu. Poistumiskäskystä lapsi oppii, että kiukuttelu ei ole ruokapöytään sopivaa käytöstä. Näin ns. tavallisetkin lapset kasvatetaan. Ei anneta huutaa pöydässä, vaan varoituksen kautta poisto pöydästä, jos ei osaa käyttäytyä.
Tästä aiheesta olen kyllä vahvasti eri mieltä.
Ap
Saat olla, mutta olet väärässä.
Sinulta taisi argumentit loppua vähän kesken.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mun oma lapsi oli päiväkoti-ikäinen v 2008-1014, SuPernanny oli suursuosiossa ja joka paikassa korostettiin jämäkän kurin merkitystä ja jäähyllä istumista. Mistään tunnekasvatuksesta kukaan ei puhunut mitään. Olen itse kokenut jälkeen päin huonoa omaatuntoa siitä, kuinka äkkipikaiswsti ja ymmärtämättömästi toimin monessa asiassa. Olisin nykyään huomattavasti lempeämpi, rennompi ja kärsivällisempi kasvattaja.
Onneksi tajusin tuon jo silloin. Tuo oli ihan tajutonta menoa noi supernannyt :( Osa asioista oli ihan hyvääkin, mutta noi jäähypenkit ja tiukkuus meni välillä ohi hilseen
Niin, lapset kun pitää kääriä pumpuliin, ettei vaan ikinä mitään negatiivista tulisi elämässä vastaan. Sitten ihmetellään, kun riekkuvat miten sattuu julkisilla paikoilla.
Nokun ei rieku. Toinen asia mitä ihmettelen on tää, että lapselle pitää antaa pettymyksiä, koska muuten se ei ikinä opi. Voin kuule ihan varmalla sanoa, että kyllä maailma pitää huolen siitä, että se lapsi kohtaa pettymyksiä, ei niitä tarvi vanhemman tieten tahtoen suunnitella
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin, että ihan ekaksi kohtelet lasta ilman omia ennakkokäsityksiäsi vallankäytöstä eli pahana mielenä. Kyllähän se sitten paljastuu, jos kyse onkin muusta.
Vai oletko nähnyt jo merkkejä siitä, että kyse olisi muusta?
Miten se paljastuu? En ymmärrä mitä tarkoitat. Ihan tavallisesti ja ilman ennakkokäsityksiä olen lasta aina kohdellut. Uskoen hyvään ja pyrkien hyvällä hyvään. Mutta miten se tähän liittyy?
ApMiksi pohdit noin pitkällisesti syitä lapsen kiukutteluun? Mitä ihmeen vallankäyttöä? Pidä ensin lapsen päivärytmi suhteellisen tasaisena. Säännölliset ruokailut ja riittävä yöuni. Riippuen lapsen iästä on usein menossa myös joku ikävaiheeseen liittyvä tahtovaihe.
https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/Miksi en pohtisi? Minua kiinnostaa tällaiset aiheet ja muutenkin eri ilmiöiden syvällinen pohdinta. Aloituksen aihehan ei ollut mitenkään juuri oman lapseni kiukku vaan ehkä enemmänkin erilaiset syyselitykset kiukulle, mikä niistä on missäkin tilanteessa todennäköisin ja se, että miksi monet kasvatusohjelmat nimeää kiukkua hyvin usein vallankäytöksi ja monet ihmiset vaikka keskustelupalstoilla myös.
Ap
En ole nähnyt lapsen kiukulle vallankäyttöselitystä. Kuulostaa omituiselle. Ihmisillä on monenlaisia tunteita ja hyvä niin. Ei lapsen kiukkua pidä kriminalisoida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei välttämättä mitenkään, kosk nuo kaikki voivat esiintyä myös samalla kertaa, tai erinäisinä komboina samalla lapsella.
Toivon että käsitin väärin tuon nepsykommentin aloituksessa, tuli nimittäin mieleen että lapsen paha mieli yritetään pyyhkiä pois sillä että no se on tuommoinen nepsy, turhaan siis huutaa.
Jos on tuollaista epäilyä niin heti tutkimuksiin.
Nepsyasialla tarkoitin sitä, että jos kiukun syy on vaikka aistiyliherkkyys tai autismi ja kiukku tulkitaankin vallankäytöksi ja yritetään kitkeä pois rajaamalla ja jopa kurilla, niin mitä käy. Huonosti.
ApRajat ovat rakkautta ja luovat turvaa. Erikoista, että koet rajaamisen negatiivisena asiana tältä pohjalta.
En koe rajoja mitenkään negatiivisena. Olen samaa mieltä, että rajat luo turvaa. Taisit käsittää kommenttini ihan väärin. Tarkoitin tilannetta, missä vaikka aistiyliherkkyydestä kärsivä lapsi kiukuttelee aina ruokapöydässä (koska ruoka ja syöminen tuntuu niin pahalta suussa, mutta ei osaa tätä kertoa vaan paha olo tulee ulos kiukutteluna), ja jos tämä tulkitaan huonoksi käytökseksi ja vallankäytöksi ja sitä yritetään kitkeä rajaamalla lasta ja kiukkua ruokapöydässä (vaikka käskemällä pois pöydästä kun kiukuttelee), niin metsään mennään. Eikä tuollainen luo turvaa todellakaan. Ap
Mihin perustat sen, että mennään metsään? Oikeuttaako sinusta aistiyliherkkyys huonon käytöksen? Minusta ei oikeuta. Lapsi pitäisi opettaa tuollaisissa tilanteissa ilmaisemaan itsensä muuten kuin kiukuttelemalla, koska tuossa kohtaa kiukuttelu on huonoa käytöstä.
Tietenkin lasta pitää auttaa ja opettaa olemaan rauhassa ruokapöydässä, vaikka olisi mikä aistiyliherkkyys. Mutta se ei tapahdu vaikka käskemällä pois ruokapöydästä, jos kiukuttelee. Ap
Nimenomaan niin se tapahtuu. Poistumiskäskystä lapsi oppii, että kiukuttelu ei ole ruokapöytään sopivaa käytöstä. Näin ns. tavallisetkin lapset kasvatetaan. Ei anneta huutaa pöydässä, vaan varoituksen kautta poisto pöydästä, jos ei osaa käyttäytyä.
Tästä aiheesta olen kyllä vahvasti eri mieltä.
Ap
Niin minäkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei välttämättä mitenkään, kosk nuo kaikki voivat esiintyä myös samalla kertaa, tai erinäisinä komboina samalla lapsella.
Toivon että käsitin väärin tuon nepsykommentin aloituksessa, tuli nimittäin mieleen että lapsen paha mieli yritetään pyyhkiä pois sillä että no se on tuommoinen nepsy, turhaan siis huutaa.
Jos on tuollaista epäilyä niin heti tutkimuksiin.
Nepsyasialla tarkoitin sitä, että jos kiukun syy on vaikka aistiyliherkkyys tai autismi ja kiukku tulkitaankin vallankäytöksi ja yritetään kitkeä pois rajaamalla ja jopa kurilla, niin mitä käy. Huonosti.
ApRajat ovat rakkautta ja luovat turvaa. Erikoista, että koet rajaamisen negatiivisena asiana tältä pohjalta.
En koe rajoja mitenkään negatiivisena. Olen samaa mieltä, että rajat luo turvaa. Taisit käsittää kommenttini ihan väärin. Tarkoitin tilannetta, missä vaikka aistiyliherkkyydestä kärsivä lapsi kiukuttelee aina ruokapöydässä (koska ruoka ja syöminen tuntuu niin pahalta suussa, mutta ei osaa tätä kertoa vaan paha olo tulee ulos kiukutteluna), ja jos tämä tulkitaan huonoksi käytökseksi ja vallankäytöksi ja sitä yritetään kitkeä rajaamalla lasta ja kiukkua ruokapöydässä (vaikka käskemällä pois pöydästä kun kiukuttelee), niin metsään mennään. Eikä tuollainen luo turvaa todellakaan. Ap
Meidän nepsy saattoi nuorempana alkaa itkemään ruokapöydässä, koska ruoka ahdisti. Sanoisin, että kiukuttelu on useammin vain huonoa käytöstä ja venkoilua, jolla lapsi yrittää saada tahtonsa läpi. Esimerkiksi hänelle mieluisampaa ruokaa. Kyllä lapsesta näkee, onko hän ahdistunut ja hysteerinen vai kiukuttelee ja käyttäytyy huonosti, koska hänet on opetettu siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei välttämättä mitenkään, kosk nuo kaikki voivat esiintyä myös samalla kertaa, tai erinäisinä komboina samalla lapsella.
Toivon että käsitin väärin tuon nepsykommentin aloituksessa, tuli nimittäin mieleen että lapsen paha mieli yritetään pyyhkiä pois sillä että no se on tuommoinen nepsy, turhaan siis huutaa.
Jos on tuollaista epäilyä niin heti tutkimuksiin.
Nepsyasialla tarkoitin sitä, että jos kiukun syy on vaikka aistiyliherkkyys tai autismi ja kiukku tulkitaankin vallankäytöksi ja yritetään kitkeä pois rajaamalla ja jopa kurilla, niin mitä käy. Huonosti.
ApRajat ovat rakkautta ja luovat turvaa. Erikoista, että koet rajaamisen negatiivisena asiana tältä pohjalta.
En koe rajoja mitenkään negatiivisena. Olen samaa mieltä, että rajat luo turvaa. Taisit käsittää kommenttini ihan väärin. Tarkoitin tilannetta, missä vaikka aistiyliherkkyydestä kärsivä lapsi kiukuttelee aina ruokapöydässä (koska ruoka ja syöminen tuntuu niin pahalta suussa, mutta ei osaa tätä kertoa vaan paha olo tulee ulos kiukutteluna), ja jos tämä tulkitaan huonoksi käytökseksi ja vallankäytöksi ja sitä yritetään kitkeä rajaamalla lasta ja kiukkua ruokapöydässä (vaikka käskemällä pois pöydästä kun kiukuttelee), niin metsään mennään. Eikä tuollainen luo turvaa todellakaan. Ap
Mihin perustat sen, että mennään metsään? Oikeuttaako sinusta aistiyliherkkyys huonon käytöksen? Minusta ei oikeuta. Lapsi pitäisi opettaa tuollaisissa tilanteissa ilmaisemaan itsensä muuten kuin kiukuttelemalla, koska tuossa kohtaa kiukuttelu on huonoa käytöstä.
Tietenkin lasta pitää auttaa ja opettaa olemaan rauhassa ruokapöydässä, vaikka olisi mikä aistiyliherkkyys. Mutta se ei tapahdu vaikka käskemällä pois ruokapöydästä, jos kiukuttelee. Ap
Nimenomaan niin se tapahtuu. Poistumiskäskystä lapsi oppii, että kiukuttelu ei ole ruokapöytään sopivaa käytöstä. Näin ns. tavallisetkin lapset kasvatetaan. Ei anneta huutaa pöydässä, vaan varoituksen kautta poisto pöydästä, jos ei osaa käyttäytyä.
Tästä aiheesta olen kyllä vahvasti eri mieltä.
Ap
Saat olla, mutta olet väärässä.
Sinulta taisi argumentit loppua vähän kesken.
Ap
ei sinunkaan argumentti mitenkään pitkä ja syvällinen ollut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun mun oma lapsi oli päiväkoti-ikäinen v 2008-1014, SuPernanny oli suursuosiossa ja joka paikassa korostettiin jämäkän kurin merkitystä ja jäähyllä istumista. Mistään tunnekasvatuksesta kukaan ei puhunut mitään. Olen itse kokenut jälkeen päin huonoa omaatuntoa siitä, kuinka äkkipikaiswsti ja ymmärtämättömästi toimin monessa asiassa. Olisin nykyään huomattavasti lempeämpi, rennompi ja kärsivällisempi kasvattaja.
Supernannyssa pitää muistaa, että kyse on HYVIN lyhyestä pätkästä, jossa ei näytetä kuin murto-osa asioista. Sitä ei siis pidä ottaa minään aina ja kaikkialla pätevänä kasvatusoppina, vaan enemmänkin valikoimana keinoja, joita VOI kokeilla. Monillahan jäähypenkki esimerkiksi toimii oikein hyvin eikä siitä tule mitään tunnetraumoja, kun elämässä on muutakin kuin ne jäähyt. Jäähyllä lapsi vain oppii rauhoittumaan ylikierroksille menneistä tunteistaan. Aikuisistakin moni käyttää sitä, että menee omaan rauhaan, jos meinaa ns. keittää yli. Miksi sama ei voisi toimia lapsilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on yläasteikäisiä lapsia enkä muista että olisivat koskaan käyttäytyneet noin pieninä. Erään ystävän pienestä lapsesta on tullut kamala kiukuttelija ja huutaja. Näin lähellä seuratessa olen huomannut, että se johtuu täysin heidän kasvatustyylistään. Heti kun lapsi tekee jotain pahaa ja hänelle sanotaan siitä, alkaa "vallankäyttö" eli korvia särkevä tekoitku. Lapsi nostetaan heti syliin ja johan alkaa hymyilemään kuin aurinko. Kun lapsi on jonkun luona hoidossa, ei hän käyttäydy noin, koska kukaan ei anna periksi hänen turhanpäiväisille kiukutteluilleen. Normaalin ihmisen luulisi hahmottavan, milloin lapsi huutaa mistäkin syystä. Tottakai lohdutetaan, kun on kipeä tai kaatunut ja polvi ruvella, mutta kieltämisestä seuraavaa rääkymistä ei palkita sylillä.
ai kyllä meillä on aina nostettu lapsi syliin jos itkee. Eikä ne käyttäydy huonosti. Kyllä tossa perheessä on joku muu ongelma
Jos lapsi lyö jotakuta toista lasta ja sanot "ei saa lyödä" ja lapsi suuttuu tästä kieltämisestä, niin nostat hänet heti syliin? Sehän vahvistaa käytöstä, että kannattaa lyödä, niin pääsee syliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mun oma lapsi oli päiväkoti-ikäinen v 2008-1014, SuPernanny oli suursuosiossa ja joka paikassa korostettiin jämäkän kurin merkitystä ja jäähyllä istumista. Mistään tunnekasvatuksesta kukaan ei puhunut mitään. Olen itse kokenut jälkeen päin huonoa omaatuntoa siitä, kuinka äkkipikaiswsti ja ymmärtämättömästi toimin monessa asiassa. Olisin nykyään huomattavasti lempeämpi, rennompi ja kärsivällisempi kasvattaja.
Onneksi tajusin tuon jo silloin. Tuo oli ihan tajutonta menoa noi supernannyt :( Osa asioista oli ihan hyvääkin, mutta noi jäähypenkit ja tiukkuus meni välillä ohi hilseen
Niin, lapset kun pitää kääriä pumpuliin, ettei vaan ikinä mitään negatiivista tulisi elämässä vastaan. Sitten ihmetellään, kun riekkuvat miten sattuu julkisilla paikoilla.
Nokun ei rieku. Toinen asia mitä ihmettelen on tää, että lapselle pitää antaa pettymyksiä, koska muuten se ei ikinä opi. Voin kuule ihan varmalla sanoa, että kyllä maailma pitää huolen siitä, että se lapsi kohtaa pettymyksiä, ei niitä tarvi vanhemman tieten tahtoen suunnitella
Kuka nyt mistään suunnittelusta on puhunut. Ihan normaalissa arjessa tulee pettymystilanteita suunnittelemattakin. Helppo esimerkki: Lapsille on luvattu, että viikonloppuna mennään uimahalliin. Lauantaiaamuna äiti ja isä ovat flunssassa. Uimahallireissu peruuntuu. TADAA! Pettymystä tuli harjoiteltua ihan suunnittelematta.
Ei niitä syitä aina tarvitse tietääkään, koska ratkaisun avaimet on oikeastaan kaikessa oireilussa samat. Selvät rutiinit ja rajat. Paljon ulkoilua ja riittävästi ikäistensä seuraa. Sopivasti ikätasoista vastuuta ja vapautta. Runsaasti rakkautta ja läheisyyttä. Ja näiden johdonmukainen noudattaminen ei ole kenellekään mikään helppo nakki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huoh ärsyttää nää vanhemmat, jotka on joka asiaan hakemassa jotain ADHD nepsy diagnoosia, vaikka se lapsen käytös olisi vain huonojen kotiolojen ja epäjohdonmukaisten kasvatuskäyntäntöjen tulosta. Ja vielä enemmän ärsyttää ettei vanhemmat vaan tajua tai halua hyväksyä. Moni tilanne korjaantuisi, jos lapsella olisi vain terveet välit vanhempiin ja asialliset kotiolot
ADHD diagnoosi ei tarkoita sitä, että lapsi olisi mahdotonta riehuja. Diagnoosi voi tulla vasta lukio- tai yliopistoiässä. Peruskoulun päättötodistus ka. 9,5 ja käytös koko peruskoulun ajan 9.
Vierailija kirjoitti:
Ja monissa noista supernannyn perheistä näki, että ei ihan ollut vanhemmilla kaikki kuosissa. Olisivat tarvinneet vähän lomaa ja apua lasten hoidossa ja lapsille ruokaa ja ulkoilua ja leikkejä mutta olivat jämähtäneet johonkin ihmeelliseen arkeen niitten lasten kanssa. Lasten kasvattaminen on ihan kokopäivähommaa
Niistä jaksoista näki, että vika oli lähes aina vanhempien lepsuilussa ja välinpitämättömyydessä. Ei osattu laittaa rajoja rakkaudella, vaan ipanat saivat vaikka pelata yötä myöten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mun oma lapsi oli päiväkoti-ikäinen v 2008-1014, SuPernanny oli suursuosiossa ja joka paikassa korostettiin jämäkän kurin merkitystä ja jäähyllä istumista. Mistään tunnekasvatuksesta kukaan ei puhunut mitään. Olen itse kokenut jälkeen päin huonoa omaatuntoa siitä, kuinka äkkipikaiswsti ja ymmärtämättömästi toimin monessa asiassa. Olisin nykyään huomattavasti lempeämpi, rennompi ja kärsivällisempi kasvattaja.
Onneksi tajusin tuon jo silloin. Tuo oli ihan tajutonta menoa noi supernannyt :( Osa asioista oli ihan hyvääkin, mutta noi jäähypenkit ja tiukkuus meni välillä ohi hilseen
Niin, lapset kun pitää kääriä pumpuliin, ettei vaan ikinä mitään negatiivista tulisi elämässä vastaan. Sitten ihmetellään, kun riekkuvat miten sattuu julkisilla paikoilla.
Nokun ei rieku. Toinen asia mitä ihmettelen on tää, että lapselle pitää antaa pettymyksiä, koska muuten se ei ikinä opi. Voin kuule ihan varmalla sanoa, että kyllä maailma pitää huolen siitä, että se lapsi kohtaa pettymyksiä, ei niitä tarvi vanhemman tieten tahtoen suunnitella
Olet ymmärtänyt tuon pettymysasian ihan väärin. Eihän kyse ole siitä, että lapsia tieten tahtoen kiusattaisiin pettymyksiä tuottamalla. Kyse ihan yksinkertaisesti vain siitä, että lapsi ei aina saa sitä mitä haluaa. Sitä se pettymysten tuottaminen on, että ei anna lapsen määritellä, mitä saa tehdä ja mitä ostetaan jne. Pettymyksiä ne on pienetkin pettymykset. Jos lapsuudessa ei ikinä koe yhtään pettymystä, tulee aikuisuudesta TODELLA haastavaa, koska aikuisten maailmassa pettymykset ovat hieman eri kokoluokkaa kuin se, että kauppareissulta ei saanut tikkaria vaikka olisi halunnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin, että ihan ekaksi kohtelet lasta ilman omia ennakkokäsityksiäsi vallankäytöstä eli pahana mielenä. Kyllähän se sitten paljastuu, jos kyse onkin muusta.
Vai oletko nähnyt jo merkkejä siitä, että kyse olisi muusta?
Miten se paljastuu? En ymmärrä mitä tarkoitat. Ihan tavallisesti ja ilman ennakkokäsityksiä olen lasta aina kohdellut. Uskoen hyvään ja pyrkien hyvällä hyvään. Mutta miten se tähän liittyy?
ApMiksi pohdit noin pitkällisesti syitä lapsen kiukutteluun? Mitä ihmeen vallankäyttöä? Pidä ensin lapsen päivärytmi suhteellisen tasaisena. Säännölliset ruokailut ja riittävä yöuni. Riippuen lapsen iästä on usein menossa myös joku ikävaiheeseen liittyvä tahtovaihe.
https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/Miksi en pohtisi? Minua kiinnostaa tällaiset aiheet ja muutenkin eri ilmiöiden syvällinen pohdinta. Aloituksen aihehan ei ollut mitenkään juuri oman lapseni kiukku vaan ehkä enemmänkin erilaiset syyselitykset kiukulle, mikä niistä on missäkin tilanteessa todennäköisin ja se, että miksi monet kasvatusohjelmat nimeää kiukkua hyvin usein vallankäytöksi ja monet ihmiset vaikka keskustelupalstoilla myös.
ApEn ole nähnyt lapsen kiukulle vallankäyttöselitystä. Kuulostaa omituiselle. Ihmisillä on monenlaisia tunteita ja hyvä niin. Ei lapsen kiukkua pidä kriminalisoida.
Sinä et ole koskaan kuullut siitä, että lapsilla on oma tahto ja he kokeilevat erilaisia keinoja haluamiensa asioiden saavuttamiseksi? Kaikki lapset ovat koko lapsuutensa 100% rehellisiä ja ilmaisevat tahtonsa vain rauhallisesti keskustelemalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei välttämättä mitenkään, kosk nuo kaikki voivat esiintyä myös samalla kertaa, tai erinäisinä komboina samalla lapsella.
Toivon että käsitin väärin tuon nepsykommentin aloituksessa, tuli nimittäin mieleen että lapsen paha mieli yritetään pyyhkiä pois sillä että no se on tuommoinen nepsy, turhaan siis huutaa.
Jos on tuollaista epäilyä niin heti tutkimuksiin.
Nepsyasialla tarkoitin sitä, että jos kiukun syy on vaikka aistiyliherkkyys tai autismi ja kiukku tulkitaankin vallankäytöksi ja yritetään kitkeä pois rajaamalla ja jopa kurilla, niin mitä käy. Huonosti.
ApRajat ovat rakkautta ja luovat turvaa. Erikoista, että koet rajaamisen negatiivisena asiana tältä pohjalta.
En koe rajoja mitenkään negatiivisena. Olen samaa mieltä, että rajat luo turvaa. Taisit käsittää kommenttini ihan väärin. Tarkoitin tilannetta, missä vaikka aistiyliherkkyydestä kärsivä lapsi kiukuttelee aina ruokapöydässä (koska ruoka ja syöminen tuntuu niin pahalta suussa, mutta ei osaa tätä kertoa vaan paha olo tulee ulos kiukutteluna), ja jos tämä tulkitaan huonoksi käytökseksi ja vallankäytöksi ja sitä yritetään kitkeä rajaamalla lasta ja kiukkua ruokapöydässä (vaikka käskemällä pois pöydästä kun kiukuttelee), niin metsään mennään. Eikä tuollainen luo turvaa todellakaan. Ap
Mihin perustat sen, että mennään metsään? Oikeuttaako sinusta aistiyliherkkyys huonon käytöksen? Minusta ei oikeuta. Lapsi pitäisi opettaa tuollaisissa tilanteissa ilmaisemaan itsensä muuten kuin kiukuttelemalla, koska tuossa kohtaa kiukuttelu on huonoa käytöstä.
Tietenkin lasta pitää auttaa ja opettaa olemaan rauhassa ruokapöydässä, vaikka olisi mikä aistiyliherkkyys. Mutta se ei tapahdu vaikka käskemällä pois ruokapöydästä, jos kiukuttelee. Ap
Nimenomaan niin se tapahtuu. Poistumiskäskystä lapsi oppii, että kiukuttelu ei ole ruokapöytään sopivaa käytöstä. Näin ns. tavallisetkin lapset kasvatetaan. Ei anneta huutaa pöydässä, vaan varoituksen kautta poisto pöydästä, jos ei osaa käyttäytyä.
Tästä aiheesta olen kyllä vahvasti eri mieltä.
Ap
Saat olla, mutta olet väärässä.
Sinulta taisi argumentit loppua vähän kesken.
Ap
Sanoo hän, joka argumentti oli "Olen vahvasti eri mieltä".
Jännä juttu on se, että monesti oikeat nepsyt eivät edes ole kovin huonokäytöksisiä. Tunnen yhden autistisen lapsen, joka on lähinnä sulkeutunut, yhden adhd-lapsen joka on todella ihana iloinen mutta puhuu jatkuvasti ja yhden jolla on harvinainen geenimutaatio, ja hän on lähinnä hidas oppimaan ja vähän pihalla muiden lasten leikeistä.
Tästä aiheesta olen kyllä vahvasti eri mieltä.
Ap