Miten te useamman lapsen äidit selviätte? Minun ainokainen vie kaikki mehut

Esikoisen kanssa se on monesti tuollaista. Jos saa lisää lapsia niin sitä alkaa ottamaan asiat vähän rennommin. Tai ei aina.. sain seuraavan 7 vuotta esikoisen jälkeen, oli vielä keskonen (kolme kuukautta liian aikaisin) niin oli kyllä niinkuin olisi alusta aloittanut ja vielä siitä enemmän,, Kysyin äidiltäni että miten mummo pärjäsi 13-toista lapsen kanssa, siihen aikaan ei miehenpuolet olleet lainkaan osallisena lastehoitoon. Hyvin kuulemma meni. Lapset opetettiin katsomaan toistensa perään ja kaikilla oli tietyt työt mitä piti tehdä kotona.. (ja suurimman osan lapsista, myös kaksoset synnytti mumo saunassa..) Kaikki kunnia mummolle, itse olen tyytyväinen että sain ne kaksi aikuisikään ja omilleen.

Vierailija kirjoitti:

Selittäkää minulle miten käytetään illalla vaikka 1-, 3- ja 5-vuotiaat lapset kylvyssä ja suihkussa. Osa siis kylvyssä, osa suihkussa. Mutta varmaan pitää käyttää yksitellen, ei jotain melkein vielä vauvaa voi jättää ilman valvontaa kylpyyn. Ja mihin ne kaksi muuta laitetaan silloin kun yhtä pestään ja kaksi muuta on mallia täystuho.

Ap

Täällä lapset 1-, 2- ja 4-vuotiaat ja ihan kaikki otan yhtäaikaa kylpyyn.

Meillä kaksi annetta (pienempi ja isompi). Toisessa ammeessa kaksi lasta ja toisessa yksi. 1-vuotiaan ammeessa vettä ei tietenkään vielä paljoa ole.

Itse käyn samaan aikaan heidän vieressään suihkussa (silmät koko ajan auki ja katse lapsissa).

Ammeessa viihtyvät hyvin leikkimässä.

Omat hiukset kun olen pessyt, niin sitten yksitellen jokaisen lapsen hiusten pesut ja lopuksi jokainen käy vielä suihkussa huuhtelemassa kylpyvaahdot pois.

Yhtä aikaa poistutaan kylppäristä. Kylpytakit kaikille päälle ja olkkariin kynsiä leikkaamaan ja pukemaan.

Samat rytmit lapsilla (toki isoin ei nuku päikkäreitä), mutta muuten ruoat, ulkoilut, iltasadut, yöunet yms. niin hyvin toimii arki.

Meillä ei kotona ole lasten ulottuvilla asioita, mihin ei saisi koskea, joten ei tulo tuhoja.

Leikkivät leluillaan sen hetken, kun siivoan pöydän ruokailujen jälkeen ja pyykinlaittoon kaikki haluavat aina osallistua.

Aamuisin aina ennen ulkoilua imuroin asunnon. Paljon vietetään aikaa ulkoillen ja puistoissa, niin saavat purkaa energiansa ulkona.

Iltaisin lapset käy näihin aikoihin nukkumaan ja heräävät klo 05-06, joten illat saan sitten viettää ihan rauhassa omaa aikaa tai opiskella (kun yliopisto-opiskelija olen).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset ovat syntyneet meidän arkeen eli arki ei katkea lasten syntymään. Ihan elävät tässä mukana. Se auttaa kummasti kun vertaan ystäväperheisiin jossa eletään täysin lapsen ehdoilla tai sen lapsen kautta, mitään ei voi tehdä kun on lapsi. Meillä tehdään ja lapsi kulkee siinä mukana tai tekee mukana.

Tässä on erittäin hyvä pointti.

Joillekin lapsi tuntuu olevan jonkinlainen projekti, kirjaimellisesti maailman keskipiste jonka ympärillä pyörii koko maailmankaikkeus.

Äkkiäkös lapsi siihen tottuu ja pian ollaan ongelmissa, kun lapsi ja lapsen olemassaolo määrittelee aivan kaiken.

Ja tämä tilanne on täysin vanhempien itsensä aikaansaama.

Ei se nyt ihan vanhempien aikaansaama asiakaan ole. Vaan yhden lapsen kanssa vain helposti on tuollaista. Jos lapsia on useampi niin lapsilla on seuraa toisistaan ja voivat puuhailla keskenään ja aikuisille jää enemmän aikaa muuhun. Mutta ainoa lapsi on helposti sellainen, että se pyörii aivan koko ajan jaloissa ja kaipaa huomiota. Vaikka miten yrittäisi auttaa hänelle yksinleikkejä alkuun, kannustaa menemään leikkeihinsä jne.

No se on edelleen kiinni siitä rajanvedosta. Kaikkea ei tarvitse eikä pidä tehdä sen ainokaisen ehdoilla. Mä joskus sanoin kaverille, että opettaa jo ihan pienelle, että " nyt äiti juo oman kahvin rauhassa", ja vaikka lapsi kitisisi ja kerjäisi huomiota, niin sanoisi aina vaan, että äiti juo nyt kahvin rauhassa, ja tulee sitten. Ei raaskinut, sitten itki jatkuvasti kun lapsi on niiiiiin vaativa.

Ihan itse nuo tilanteet pedataan. Ei sen ainokaisen tarvitse olla koko ajan tyytyväinen. Sillä saa myös olla välillä tylsää, ja välillä joutua odottamaan ja välillä tyytyä siihen, että äitikin tekee välillä ihan omia asioita/jonkun asian loppuun jne.

Yhden kanssa kaikki oli opettelemista, niin se tuntui raskaalta ja aikaavievältä. Sitten kun rutiinit ja rytmit urautuu niin on helpompaa. Hämmästyttävää, että toisen syntymä tuntui vielä isommalta elämänmuutokselta. Toisaalta suorittamiseen ja jatkuvaan tekemiseen on tottunut. Kolmas oli jo aika helppo, kun kaikki on valmiina.

Kolme pientä lasta. Lapset leikkii kylvyssä ja itse käyn suihkussa. Mies tuo vauvan ja käytän senkin pesulla. Mies hakee vauvan. Minä tulen suihkusta niin mies menee suihkuun ja vahtii kahden lapsen vesileikit ja pesut loppuun. Ei käy kaikki lapset joka ilta pesulla.

Tsemppiä! Kyllä se arki helpottuu erilaiseksi kun lapsi kasvaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selittäkää minulle miten käytetään illalla vaikka 1-, 3- ja 5-vuotiaat lapset kylvyssä ja suihkussa. Osa siis kylvyssä, osa suihkussa. Mutta varmaan pitää käyttää yksitellen, ei jotain melkein vielä vauvaa voi jättää ilman valvontaa kylpyyn. Ja mihin ne kaksi muuta laitetaan silloin kun yhtä pestään ja kaksi muuta on mallia täystuho.

Ap

Minä tekisin näin. Matkarattaat suihkun ovelle. 1-v sinne istumaan. Jos tuplarattaat, 1-v ja 3-v niihin istumaan pyyhkeet päällä. Käteen vaikka maissinaksu niin viihtyvät. Suihku päälle, suihku itselle. Kun valmis, lapsi kerrallaan rattaista suihkuun. Kun valmis, pyyhe ympärille ja takaisin rattaisiin. Lopuksi, samalla kun kuivailee itseä, 5-v suihkuun. Lopuksi koko porukka pois suihkusta.

No meillä lapsi lopetti rattaissa istumisen 1,5-vuotiaana kokonaan eli meillä tuo ideasi ei toimisi. Tulisi pelkkää pää punaisena rääkymistä ja rattaista kaikin voimin pois pääsemistä.

Ei lopettanut, vaan itse lopetit sen eli annoit lapselle periksi. 1,5-vuotias ei tee tuollaisia päätöksiä. Joo, saattoi varmasti huutaa asiasta, mutta olisit antanut huutaa. Väsytystaistelun voittaa aina aikuinen, jos tahtoa löytyy ja vähitellen lapsi oppii, että on tietynlaisessa alammaisuussuhteessa vanhempiinsa. Lapset eivät todellakaan ole tasa-arvoisia vanhempiinsa nähden.

Eli olisi pitänyt sitoa lapsi rattaisiin ja antaa hänen huutaa yli tunnin putkeen pois pääsyä joka ikinen kerta? Olisiko se ollut varmasti ok muiden silmissä kaupassa käydessä ja vaunulenkeillä? Sain jo silloin niin paljon syytteleviä katseita, että miksi en päästä lasta käveleen vaikka hän sitä niin kovasti haluaa ts. huutaa.

Tästä saa sen kuvan, että sinulle on tärkeämpää se, mitä muut ajattelevat sinusta ja että kaikki näyttää ulospäin hyvältä kuin se, että miten kasvatat lapsiasi. Jos näkemyksesi on tämä, niin onnea vaan tulevaisuuteen. Tulet tarvitsemaan sitä paljon.

Kyllä mekin ollaan annettu lasten huutaa esim. lentokoneessa tai ruuhkabussissa ihan vaan sen takia, ettei lapsi saa siinä tilanteessa typerää tahtoaan läpi. Jos muut aikuiset ei tätä kestä, niin se on heidän ongelmansa. Jokainen ihminen on kuitenkin ollut lapsi joskus ja aiheuttanut häiriöitä.

Jos luet viestini niin huomaat, että "annan" lapsen huutaa monta tuntia päivästä jo vuosien ajan ihan vain jotta en antaisi periksi. Niin tai näin, aina väärin tehty.

Minusta tuntuu, että sinun omat odotuksesi lapselle ja lapsiperhearjelle ovat liian suuret. Mielikuvissasi ja jopa ennen lapsen syntymää olet ajatellut itsesi äidiksi, joka on tietynlainen, lapsi on tietynlainen, hän käyttäytyy tietynlaisesti ja teidän arki on mielikuviesi mukainen. Normaalisti lapsi ei huuda joka päivä tunteja pettymystään, uhmassakaan, ilman järkevää syytä, joten voisisiko syynä olla nyt nämä sinun oman mielikuvat ja se, että lapsi kokee nyt enemmän pettymyksiä ja sinä riittämättömyyttä niiden vuoksi?

No miten katkaista tämä kierre? Lapsi käyttäytyy molempien vanhempien seurassa samalla tavalla ja vanhemmat harvoin ovat samaan aikaan kotona. Totta kai tiedostan, että en jaksa enää yhtäkään vuotta kuunnella turhanpäiväistä huutokonserttia mikä alkaa saattaa alkaa työpäivän jälkeen päiväkodin portilla, koska en suostu hakemaan jäätelöä tai koska laitoin lapsen takin vetoketjun kiinni itse eikä hän saanut ja enää ei kelvannut, vaikka vetoketjun aukaisen uudelleen. Tästä seuraa se 1-2 tunnin huutokonsertti ja tietenkin joudun hiestä märkänä kantamaan rimpuilevan ja huutavan lapsen päiväkodista kotiin, koska hän ei huutamiseltaan vastaanota mitään.

Sama saattaa toistua kotona, jos tietty haarukka on likaisena tiskikoneessa enkä suostu erikseen pestä hänelle tätä. En anna periksi juuri sen takia ettei lapsi hyväksikäytä tilannetta huutamalla. Ehkä niin tekeekin.

En vain jaksa enää. Tätä on jatkunut vuosia joka ikinen päivä. Mielikuvissa ajattelin arjen olevan raskasta, mutta en ihan näin montaa vuotta ja tällä tavalla.

Choose your battles.

- laittaako lapsi itse vetskarin vai laittaako äiti? Laske viiteen, niin kyllä se menee kiinni.

- lapsi menee itse valitsemaan haarukan, niin ei tule huutoa.

-lapsi valkkaa itse vaatteet. Voi laittaa vaikka vaihtoehtoja esille.

-siivouspäivänä lakaiseeko lattiaa vai pyyhkiikö pölyä

Jnejne.

Taistelet niistä ihan pakollisista asioista, kuten suihkussa käymisestä. Voit antaa vaikka valkata pyyhkeen, jos siitä on apua. 4v haluaa tehdä asioita myös itse ja olla iso. Ja omatoimisuuteen kannattaa kannustaa.

En vain jotenkin osaa itse nähdä syytä, että miksi minun pitäisi erikseen tiskata yksi tietty haarukka hänelle, vaikka vaihtoehtona on muitakin haarukoita puhtaina. Tai jos erehdyn vahingossa laittamaan vetoketjun kiinni, koska välillä saan laittaa ja välillä en, niin pitäisikö minun pyytää sata kertaa anteeksi sitä lapselta? Eikö jo yksi kerta pitäisi riittää?

En vain jaksa taistella tällaisistä asioista. Lapsi saa itse valita vaihtoehdoista, mutta näissä tilanteissako myös? Pakko antaa lapselle se tietty likainen haarukka, koska lapsi nimenomaan haluaa sen joka kerta?

Kyllä. Jos ehdit laskea viiteen ja laitat vetskarin kiinni, niin lapselle voi sanoa että omien valintojensa seuraus. Sitten seuraavalla kerralla voit muistuttaa, että viimeksi harmitti kun äiti laittoi kiinni. Tuollaista se on lasten kanssa. Ja näin ne monen lapsen äidit on kaikkien kanssa toimineet. Muuten homma ei toimi ikinä.

Ja siis se haarukkatappelu johtuu siitä, ettet anna lapsen valita edes pienissä jutuissa. Koitapa kerran kun lemppari on pesussa sanoa, että valkkaapa joku kiva sieltä laatikosta ja valkkaa äidille myös samalla. Lyön vetoa ettei tule huutoa.

Tuostahan se huuto nimenomaan tulee. :D Kun MIKÄÄN MUU EI KELPAA. Olen koittanut sitä sanoa nyt monesti, että vain yksi haarukka onse mikä kelpaa. Jos tuo haarukka katoaisi maapallon päältä niin lapsi jättäisi syömättä ruokansa ennemmin kuin valitsisi "jonkun kivan sieltä laatikosta". Tai söisi sormilla.

Eli pitääkö antaa periksi ja kiltisti tiskata lapsen lempihaarukka joka kerta vai pitää päänsä ja todeta, että valitse joku puhtaista tai ole syömättä? Kun osa sanoo toista ja osa toista.

Osta lisää niitä lempihaarukoita ja ongelma ratkaistu. Voitte sitten vääntää jostain muusta jossain muussa tilanteessa, mutta rauhoita ruokailuhetket. Ruokarauha. Vanha viisaus.

Ja sitten voisit myös tutkia mikä siinä yhdessä haarukassa on parempaa kuin muissa. Ostin joskus Ikeasta lapsille ruokailuvälineitä ja jossain vaiheessa hoksasin, että aina kun ne Ikean välineet oli pöydässä, yksi kranttu lapsistamme kranttuili entistäkin enemmän. Söin kerran sitten itse sattumalta Ikean lasten lusikalla jotain jugurttia, ja tajusin, että se metalli maistuu suussa. Hackmannin ruokailuvälineistä, mitä meillä kaikki muut on, ei tule mitään makua. Metalli on jollain lailla erilaista, ikealaisissa varmasti halvempaa eli huonolaatuisempaa.

Tai sitten se syy voi olla se haarukan muoto. Jotkut ruokailuvälineet ei ole "suunmukaisia", ja ne tuntuu epämukavilta suussa, tämän huomaa kun syö ravintoloissa ja kyläpaikoissa. Ehkä kaikki ei tällaista huomaa, mutta jos on vähänkään herkkyyttä aisteissa, niin se voi oikeasti olla lapselle ongelma. Aikuinen osaa jo sietää sitä epämukavuutta, vaikka siihen kyllä kiinnittää syödessä huomiota.

Kuva haarukassa on eri, muuten täysin samanmallinen haarukka kuin muut.

Sitten vain valitset taistelusi. Tappelette joka ikinen ruokailu, kun on haarukkaruokaa, tai sitten vaikkapa pyydät lapsen mukaan kattamaan pöytää: "Ville, tulepas katsomaan onko sun kissahaarukka puhtaana, kohta syödään." Sitten muksu laittaa sen lempihaarukkansa pöytään, tai jos on likaisena, käy tiskaamaan sitä. 4 v kyllä osaa tiskata haarukkansa tarpeeksi hyvin. Nuolee haarukan ruokailun päätteeksi niin hyvin, ettei siihen jää mitään kökkäreitä kuivumaan. Tai lapsi voi jokaisen ruokailun päätteeksi tiskata haarukkansa, että se on jo valmiiksi puhdas seuraavalle kerralle.

Keinoja kyllä on.

Nämä keinot voivat toimia joihinkin lapsiin. Meillä 4-vuotias reagoi esim. Siirtymiin vahvasti tai herkästi. Mutta ennakoin tai sanoitan taikka olen sanoittamatta liikaa lapsi on silti hyvin omaehtoinen. Eikä sillä en minkään aina kiireessä jaksa olla pitkä piimäinen, koska en ole enää kotona lasten kanssa vaan on muutakin stressiä kun lapsen raivarit, jotka kyllä vie mehuja ja järkeä siltä johdonmukaiselta sanoitukselta. Yleesä toki tähän pyrin. Ja vastaavanlainen sanoitus puri kyllä lapseen kun hän oli alle pari vuotias. Muttanyt sitä ymmärrystä lapsen omasta vaikuttamisesta on enemmän joten hän KOEttElEe kovastikkin rajojaan.

Omaehtoisen lapsen kanssa joka asiasta vääntäminen on ihan turhaa ja ihan kamalaa. Sanon näin varsin omaehtoisena ihmisenä, ja omaehtoisen lapsen äitinä. Meillä omaehtoisilla on myös ADHD, perheessä toinen vanhempi ja muut lapset neuronormaaleja.

Voin sanoa, että onneksi tiedän miltä lapsena tuntui kun pakotettiin, niin en ole sitä lapselleni tehnyt. Mulla se pakottaminen tuntui suorastaan repivänä kipuna päässä. Ei siis ihme, jos omaehtoinen lapsi huutaa.

Varsinkin tällaisen lapsen kanssa pitää osata olla luova, pitää ehdottomat eit minimissä, käyttää huumoria ja  olla myötätuntoinen lasta kohtaan.

Esimerkkinä: Mun lapsella oli pienenä vaihe, jolloin aina kaupassa alkoi haluamaan ihan maanisesti jotain. Joskus kokeilin onko se haluamansa asia oikeasti tärkeä ja ostin - ei ollut, unohtui jo kun päästiin kaupasta ulos. Hän vaan HALUSI.

Jos sanoin ei ja aloin jaella rangaistuksia, huutokonsertti oli järkyttävä. Sitten opin toimimaan toisin. Sanoin lapselle, että ok, sä haluat ihan hirveästi nyt tätä lelua. Tilanne on se, että tänään me ei voida sitä ostaa, mutta jos sä haluat sitä yhtä paljon huomenna, niin sitten voidaan tulla se hakemaan. Ikinä ei haettu mitään, kun pointti oli vain se tahtominen.

Samoin joskus pienenä kyseisellä lapsella oli pakottava tarve määräillä minua nukkumaanmenopuuhissa. Mene tuohon eikun tuohon, istu alas, eikun seiso. Mä totesin, että siitä ei ole mitään vahinkoa, jos teen tasan kuten lapsi sanoo, ja tätä jatkui joitain viikkoja. Jotain määräillyksi tulemisen tuskaa se lapsi siinä purki, ja jotenkin se miten helpottunut hän oli, kun sai sen hetken määräillä, oli suorastaan liikuttavaa.

Myöhemmin myös päiväkodissa sanoivat minulle yhtenä päivänä, että he ovat tehneet siellä periaatepäätöksen, että kyseiselle lapselle ei anneta enää yhtään negatiivista palautetta, ellei ole hengestä ja terveydestä kysymys. Koska kyseinen lapsi ei  kerta kaikkiaan enää kestä ollenkaan sitä, vaan menee ihan kyyryyn ja hartiat nousee korviin ja on ihan lukossa. Silloin mäkin oikeasti ensimmäistä kertaa tajusin, että  nämä tällaiset AV-palstan vakiohjeet aina vaan kovempaan kuriin on ihan järkyttäviä ja tosi vahigollisia. Kaikki lapset ei vaan kestä sitä. Varsinkaan nepsylapset, jotka tarvitsevat enemmän tukea ja aikaa kypsymiselleen. Tuon päätöksen jälkeen aloin itsekin entistä enemmän hakemaan vaihtoehtoisia tapoja toimia lapsen kanssa.

Mä olen aika varma, että ilman tuota pk:n havaintoa mun lapselle olisi kehittynyt uhmakkuushäiriö. Ja siltä kuulostaa myös tuon haarukkalapsen tilanne. En tiedä tuliko se tuolta aiemmin jo selväksi, mutta ei lapselle tarvitse eikä tietenkään pidäkään antaa periksi joka asiassa. Pitää osata olla aikuinen, ja luovia tilanteissa järkevästi, ja välttää niitä " sinä teet niin kuin minä sanon koska minä olen aikuinen"- juttuja. Joku jo fiksusti sanoi, että jos lapsi haluaa tietyn haarukan, niin lapsen voi opettaa itse toimimaan niin, että se haarukka on mahdollista saada joka aterialla. Maailman tyhmintä tapella siitä. Tai mistään muustakaan vastaavasta asiasta. Tai se vetoketjuasia: ei lapselta mitään ikuisesti pyydellä anteeksi. Kerran voi sanoa, että voi vitsi, en tajunnut että olisit halunnut sen tehdä, anteeksi. Ja sitten kiinnittää lapsen huomio johonkin muuhun, ja jos ei onnistu, niin sitten vaan kestää se huutokonsertti. Mutta myös ymmärtää se, että ne meille aikuisille pienet asiat voi olla lapsille superisoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seurakunnan, leikkipuiston tm. perhekerhoon ym. menoihin, niin tulee vaihtelua

Kyllähän me leikkipuistoissa käydään ja sellaista, vaihdellaan jopa missä. Perhekerhoja täällä ei olekaan ollenkaan. Mutta siis ajatus siitä, että pitäisi vaihtelun vuoksi rampata vielä tuollaisissakin lisää vain kaaoksen tunnettani. Kun lähdöt on sitä, että yksi sukka on hukassa, toinen on kukassa, kengät märkinä kun unohdin muussa hässäkässä laittaa ne kuivumaan (vähintään omani) ja eväitä kun teen mukaan, niin joko lapsi säätää koko ajan jotain muuta mikä keskeyttää tekemiseni, että laitan vahingossa leivän väliin silliä ja mehupulloon tilliä tai sitten unohdan eväät kokonaan kotiin ja sitten itketään, lapsi nälkää ja minä mielessäni hiljaa sitä, että miksi en vaan saa asioita sujumaan.

Ap

Onko sinulla joku diagnoosi? Kuulostaa vähän siltä, että ehkä tarvitsisit tutkimuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tervetuloa töihin päiväkotiin! Perjantaina olin yksin 7 alle 5 vuotiaan kanssa joista 2 oli vaipoissa äkillisen sairastapauksen johdosta.

Minkälainen sairaustapaus ajaa kaksi alle 5-vuotiasta vaippoihin? 🤔

Noroa epäilisin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä 4v ei pärjää hetkeäkään yksin. Ei ole ikinä pärjännyt. Ei leiki yksin, ei lue kirjoja tms yksin kotona. Koko ajan on oltava aikuisen mukana ja vieressä kaikessa mitä lapsi tekee tai alkaa raivokohtaus. Lapsi puhuu taukoamatta, joten ruuanlaitto tai laskujen maksaminen ei onnistu ilman, että täytyy taukoamatta vastata kysymyksiin. Työpäivän jälkeen on muutenkin aivan loppu ja kotona oleminen tuntuu rankemmalta kuin töissä oleminen. Lapsen toinen vanhempi on töissä silloin kun en itse ole, jos joku sitä ensimmäisenä kysyy. Eli täällä ainakin toinen kuka hädin tuskin jaksaa yhden lapsen kanssa.

Eli olette siis opettaneet lapsen siihen, että aina on aikuinen paikalla viihdyttämässä? No ei ihme, että nyt raivoaa, jos ei heti olla palvelemassa.