Tytär suree vartaloaan ja koettaa jatkuvasti laihduttaa koska kokee näyttävänsä ystäviensä rinnalla lihavalta. Ihan normaalipainosa hän on, heillä vain on erinlaiset kropan mallit!

Vierailija kirjoitti:

Tuo on niin ikävä. Minulle kehittyi siitä syömishäiriö vuosikymmeniksi kun yritin olla saman kokoinen kuin kaverini. Siis painaa yhtä paljon. Kaverini painoi 52kg ja minä 54kg. Tietysti koin itseni lihavaksi hänen rinnallaan ja yritin epätoivoisesti laihduttaa 52 kiloon tai alle. Sitä en ottanut huomioon että kaveri oli noin 150cm ja minä 170cm pitkä. Joten tietysti näin itseni myös yhtä paksuna kuin tämä lyhyempi kaverini ja luulin näyttäväni samalta kuin hän.

Ikävä kuulla, mutta vaikka se kysymys kuulostaa ehkä tylyltä, niin miten et peräti 20 cm pitempänä ja siitä huolimatta vain 2 kg painavampana tajunnut olevasi erittäin hoikassa kunnossa kaveriisi verrattuna?

Yh-isänä kuuntelin samaa ongelmaa kotona. 15v tytär on muka maailman lihavin ihminen. 160cm pitkä ja 56kg ja perse vaan levii, kun kaverilla on pieni pylly. Mä mietin siinä, että olenkohan mä tullu hulluksi vai onko tytär jotenkin kummallinen. Selitin hänelle niin, kun vain voin parhaani mukaan, että kaikilla on erilainen keho ja näet ehkä itsesi nyt vähän väärin. Ethän sinä ole lihava mitenkään. No, iskä säet tajuu nyt taaskaan. Okei en tajuu, mutta mä hoidan ihmiset ketkä tajuaa. Soitin sitten kolmelle naiskaverille, että voitteko tulla käymään, koska tarttis jeesiä asiaan mitä mä en nyt isänä tajua taas. Niinpä daamit tuli ja kertoi tyttärelle ettei ole lihava ja kertoi naisen kehosta ja näyttivät omia instakuvia ja muita kuvia kaikesta ja miten kaikki vaikuttaa kaikkeen virheellisesti.

Nyt tyttärellä on ok vartalo ja se oma epäily itsestään loppui siihen.

Jos joku nyt ihmettelee miksi olen yyhoo isä nykyään, niin vaimoni kuoli 10v sitten. Enkä ole kiinnostunut uusista suhteista, vaikka olen deittipyyntöjä saanut. En osaaa jotenkin edelleenkään alottaa mitään. En sure vaimoani enää niinku ennen ja elän elämää ilman surua, mutta en jotenkin osaa sitä uutta juttua alottaa.  Onneksi on hyviä ystäviä myös naisissa ja ovat auttaneet minua aina. Ilman heitä olisin hukassa ollu aina. Tietenkin osaan lastani kasvattaa, mutta joihinkin asioihin tarvitsee naisen läsnäoloa ja tukea. Tytär tarvitsee myös naisen näkemyksiä elämään, että ei ole yksipuolista kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Yh-isänä kuuntelin samaa ongelmaa kotona. 15v tytär on muka maailman lihavin ihminen. 160cm pitkä ja 56kg ja perse vaan levii, kun kaverilla on pieni pylly. Mä mietin siinä, että olenkohan mä tullu hulluksi vai onko tytär jotenkin kummallinen. Selitin hänelle niin, kun vain voin parhaani mukaan, että kaikilla on erilainen keho ja näet ehkä itsesi nyt vähän väärin. Ethän sinä ole lihava mitenkään. No, iskä säet tajuu nyt taaskaan. Okei en tajuu, mutta mä hoidan ihmiset ketkä tajuaa. Soitin sitten kolmelle naiskaverille, että voitteko tulla käymään, koska tarttis jeesiä asiaan mitä mä en nyt isänä tajua taas. Niinpä daamit tuli ja kertoi tyttärelle ettei ole lihava ja kertoi naisen kehosta ja näyttivät omia instakuvia ja muita kuvia kaikesta ja miten kaikki vaikuttaa kaikkeen virheellisesti.

Nyt tyttärellä on ok vartalo ja se oma epäily itsestään loppui siihen.

Jos joku nyt ihmettelee miksi olen yyhoo isä nykyään, niin vaimoni kuoli 10v sitten. Enkä ole kiinnostunut uusista suhteista, vaikka olen deittipyyntöjä saanut. En osaaa jotenkin edelleenkään alottaa mitään. En sure vaimoani enää niinku ennen ja elän elämää ilman surua, mutta en jotenkin osaa sitä uutta juttua alottaa.  Onneksi on hyviä ystäviä myös naisissa ja ovat auttaneet minua aina. Ilman heitä olisin hukassa ollu aina. Tietenkin osaan lastani kasvattaa, mutta joihinkin asioihin tarvitsee naisen läsnäoloa ja tukea. Tytär tarvitsee myös naisen näkemyksiä elämään, että ei ole yksipuolista kaikki.

Hienosti hoidit asian. Ei muuten mikään huono vinkki muillekaan, jos vaan lapselle on ok, että hänen asioistaan puhutaan ulkopuoliselle. Koskas ne teinit olisi kuunnelleet vanhempiaan, mutta ehkä kuuntelevat jotain ihailemaansa vanhemman ystävää?

Vierailija kirjoitti:

Meillä käynnistyi vuosien syömishäiriö-hel vetti kun terveydenhoitaja antoi tuolloin 13vuotiaalle mukaan lapun annettavaksi äidille ja tottakai tytär luki sen, siinä olivat pituus ja paino ja verenpaine sekä saatesanat "yhtään ei kyllä  tarvitsisi Ainolle tulla  painoa enää". Tytsky oli 168 cm pitkä  ja painoi 65kiloa, tervydenhoitajan sanojen vuoksi alkoi kuitenkin kuntoilla juosten rappusissa, polkien minun  kuntopyörääni  ja syöden tuskin mitään. Lopputulos: anoreksia ja pallottelua paikasta toiseen, kun pikkukaupungissa ei ollut keinoja hoitaa 45 kiloiseksi kuihtunutta teiniä.  Voitte uskoa miten raivokkaan puhelun soitin tälle terkalle!  Mistä tuli sitten selvittely koulun rehtori ja viranomaisten kanssa kun olin kuulemma tulossa koululle vetämään  köniin. Saatoin sanoa niin, en ole varma, olin vain  niin vihainen. Mitään vastuuta tämä terkka ei sanoistaan ottanut kun teki kuulemma vain työtään.

Nyt tytsky on 20vuotias ja parempaan suuntaan menty kiitos ihanan poikakaverin, mutta syömisen kanssa ongelmia luultavasti loppuelämänsä. 

Ihan järkyttävää kuinka huonosti hoiti toi terkkari tilanteen!! Ihan vihaksi pistää itekin sekä terveydenhuollon ammattilaisena että anoreksian sairastaneena. Ja joo ap:lle tsemppiä, ei kannata välittää kaikista kommenteista!

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen ystäväni jolla vartalo on teini-iästä asti ollut kuin kreikan jumalattarella. Tiimalasimalli, isot rinnat, pyöreä pylly ja leveä lantio, litteä vatsa. On kääntänyt päitä 13-vuotiaasta asti.

15-vuotiaana hän sitten keksi olevansa järkyttävän läski. Vertasi itseään meihin muihin jotka olimme kuivan kesän oravia ja vasta murrosikämuutosten puolessa välissä jos niinkään pitkällä. Näännytti itseään tuskaisena muutaman kuukauden mutta tuli sitten onneksi järkiinsä.

Tuntui jo silloin hölmöltä, kun kuka tahansa ikätoverinsa olisi tuonut vaikka kuun taivaalta jos olisi saanut näyttää samalta kuin hän. Mutta teinit on teinejä, läskiä on aina liikaa sen määrästä riippumatta. Ja jonkun toisen kroppa kivampi.

Outo väite, että kaikki naiset haluaisivat vartalon, jossa on leveä lantio ja isot rinnat. Monet nimenomaan haluavat ja tavoittelevat hoikkaa siroa vartaloa. Itsekin olen pitänyt sporttisesta vartalotyypistä eniten.

Näkemättä henkilöä, on melko arveluttavaa sanoa onko 165cm/62kg "ylipainoinen". Ensinnäkin, BMI on vain numero. Oma ystäväni (nyt päälle 40-vuotias) on alle parikymppisestä lähtien ollut mitoissa 166cm ja 61-63kg. Silti hänelle on usein sanottu, että voisi syödä enemmän / syökö hän ollenkaan/ lommoposki. Liikunnallinen ollut toki aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ikinä kannata tänne palstalle mittoja kertoa. Se on ihan sama mitkä ne mitat on, niin löytyy 20 tyyppiä joiden mielestä on läski. Sen jälkeen keskitytään vain nälvimään ja "neuvomaan" kuinka syömishäiriöinen teini saisi laihdutettua.

No mitäpä siihen voi muuta vastata, kun ihminen itse ottaa aloituksensa kärjeksi, että teini on normaalipainoinen mutta pitää turhaan itseään lihavana ja sitten antaa mitat, joiden mukaan aivan objektiivisilla, lääketieteen kriteereillä lapsi on pyöreä? Onko ok leimata teini esimerkiksi kehonkuvan häiriöstä kärsiväksi, kun hän oikeasti näkee itse totuuden, että vähän ylimääräistä on?

Ap voisi vähin äänin rukata koko perheen ruokavaliota. Luultavasti paino-ongelma on perheessä muillakin, niinhän se yleensä menee. Millekään dieetille ei tietenkään lievästi ylipainoista lasta pidä laittaa.

Millä "objektiivisilla lääketieteen kriteereillä"? Jos ap:n lapsi on vaikka 16, bmi on lasten painoindeksin mukaan noin 23. Ei siis edes lievän ylipainon rajalla vaan selkeästi normaalipainossa. Pari vuotta nuorempikin olisi edelleen normaalipainoinen.

Älä yritä käyttää lääketiedettä omien sairaiden, ysärille jämähtäneiden mielipiteidesi perusteena. Toivottavasti tällä palstalla ei liiku epävarmoja teinejä.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on niin ikävä. Minulle kehittyi siitä syömishäiriö vuosikymmeniksi kun yritin olla saman kokoinen kuin kaverini. Siis painaa yhtä paljon. Kaverini painoi 52kg ja minä 54kg. Tietysti koin itseni lihavaksi hänen rinnallaan ja yritin epätoivoisesti laihduttaa 52 kiloon tai alle. Sitä en ottanut huomioon että kaveri oli noin 150cm ja minä 170cm pitkä. Joten tietysti näin itseni myös yhtä paksuna kuin tämä lyhyempi kaverini ja luulin näyttäväni samalta kuin hän.

Laihdutit epätoivoisesti, kun luulit näyttäväsi "yhtä paksulta"? Omituinen käsitys paksuudesta sulla vielä näin aikuisenakin. Kyllähän kaverisikin on ollut täysin normaalipainoinen, vaikka sinä tietenkin olit vielä hoikempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki äitinä ja naisena ymmärrän huolen ja pahan mielen lapsen kärsimyksestä. Mutta jos siirretään tunteet syrjään, on noiden mittojen mukaan ihan fakta, että teini on pyöreä.

Itse olin 18-vuotiaana 160 cm ja 45 kg, eikä tuolloin kasarilla sitä edes pidetty minään laihuutena, koska kaikki olivat samanlaisia. Nyt sitten viisikymppisenä olen siellä ylipainon rajalla eli 63 kg. Ei kyseinen teinikään tuohon painoon jää.

Vanhemmat ovat valitettavasti nykyään täysin sokeutuneita lasten ylipainolle. Moni ei edes tiedä, että lapsille on oma bmi-taulukko vaan kuvitellaan, että kun aikuisten taulukon mukaan ei olla ylipainoisia, kaikki on ok.

Kehopositiivisuudesss on puolensa, mutta ylipaino on silti terveysriski. Lasten ylipaino on kasvava ongelma. Sitä ei auta se, että vanhemmat kiistävät totuuden.

Hirveä pläski olit, olin 18-vuotiaana 170 cm ja 45 kg. Millä mandaatilla arvostelet täällä kenenkään kokoa? Melko fläsä kun olet nykyisinkin.

Mä oon nyt 81-vuotiaana ja 180-senttisenä 45kg että aika läskejä te olitte silloin!  Kehtaattekin arvostella!

Kuva?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki äitinä ja naisena ymmärrän huolen ja pahan mielen lapsen kärsimyksestä. Mutta jos siirretään tunteet syrjään, on noiden mittojen mukaan ihan fakta, että teini on pyöreä.

Itse olin 18-vuotiaana 160 cm ja 45 kg, eikä tuolloin kasarilla sitä edes pidetty minään laihuutena, koska kaikki olivat samanlaisia. Nyt sitten viisikymppisenä olen siellä ylipainon rajalla eli 63 kg. Ei kyseinen teinikään tuohon painoon jää.

Vanhemmat ovat valitettavasti nykyään täysin sokeutuneita lasten ylipainolle. Moni ei edes tiedä, että lapsille on oma bmi-taulukko vaan kuvitellaan, että kun aikuisten taulukon mukaan ei olla ylipainoisia, kaikki on ok.

Kehopositiivisuudesss on puolensa, mutta ylipaino on silti terveysriski. Lasten ylipaino on kasvava ongelma. Sitä ei auta se, että vanhemmat kiistävät totuuden.

Hirveä pläski olit, olin 18-vuotiaana 170 cm ja 45 kg. Millä mandaatilla arvostelet täällä kenenkään kokoa? Melko fläsä kun olet nykyisinkin.

Mä oon nyt 81-vuotiaana ja 180-senttisenä 45kg että aika läskejä te olitte silloin!  Kehtaattekin arvostella!

Juu, haudassa suun luut painaa pari kiloa. Idiootti.

Sen ap jätti kokonaan kertomatta kuinka paljon lapsi harrastaa liikuntaa vai onko kenties harrastukset vain somen seuraamista, telkkaria/netflixiä ja joutavaa notkumista kavereiden kanssa joku energijuomatölkki kädessä.

Jos on niin ei ihmekään että lapsi tuntee itsensä lihavaksi moniin urheilullisempiin verrattuna koska oma kroppa on niin pehmeä ja veltto.

Näitä nuoria näkee nykyään paljon joilla kehonkoostumus on jo teini-iässä ihan pielessä eli rasvaa (ja turvotusta) on suhteettoman paljon ja koko olemuksesta näkee että lihaskunto on aivan olematon.

Syömättä ei kenenkään pidä olla, mutta kenties siitä ihan koko perheen ruokavaliosta voisi tehdä aiempaa terveellisemmän ja monipuolisemman? Lisätä kasvista, kuidunsaantia ja järkevää proteiinia ja vähentää etenkin vaaleista viljoista/sokerista saatavaa hiilihydraattia. Pois kaikki pizzat, kebabit, hampurilaiset ja einekset ruokalistalta ja tilalle tavallista kotiruokaa kuten vaikka kaalikeittoa.

Ja lähestyä tätä muutosta ihan vain ja ainoastaan hyvänolon ja terveyden kautta. Siinä sitä sitten huomaa, että syödä voi jopa aika huolettakin isoja annoksia kun ruokavalinnat on fiksuja ja kroppa ei tosiaan niistä mihinkään kasva vaan päinvastoin jopa kutistuu.

Täällä on yllättävän äkäistä porukkaa kommentoimassa ja jankuttamassa kuinka missään tapauksessa nuori ei saa alkaa harrastaa liikuntaa eikä missään tapauksessa voi korjata ruokavaliota terveellisemmäksi vaan pikemminkin päinvastoin. Se kun ei automaattisesti tarkoita sitä, että aletaan juoksemaan 20km lenkkiä joka päivä ja syödään vain salaatinlehti.

Itsellä oli tyttäresi kanssa sama ongelma 12 vuotiaana, joka johti anoreksiaan. Yritä tukea lasta. Missään nimessä et kommentoi lapsen painoa, kokoa tai syömisiä, koska se viimeistään räjäyttää tilanteen käsiin jos oman vanhemman suusta kuulee mitään siihen liittyvää. Seuraat tilanteessa ja tarvittaessa otat yhteyttä koulun terveydenhoitajaan, jos näyttää siltä ettei lapsi syö ollenkaan.

Minulla oli sama ongelma lapsena ja se eskaloitui syömishäiriöksi.

Olin ala-asteella 168cm/62kg ja terkkari motkotti painosta, samaan aikaan sain pcos-diagnoosin, olin vasta 9v.

Ahdistuin suunnattomasti kun gynekologi ja terveydenhoitaja painottivat PCO:n olevan elämäntapasairaus ja häpesin niin, että aloitin laihdutuksen, paastosin pitkään ja sitten taas ahmin.

Samaa jatkan yhä, paino vain nousee ja nyt olen jo 128kg ja ikää vasta 20 vuotta.

Saa olla todella tarkkana miten lapsille painosta puhuu, jos on alle 65kg niin anna olla, kasvu tasaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kerroppa ap sun lapsesi mitat niin nähdään se  "normaalipaino".

Mitä ihmettä? No 165cm ja noin 62 kg jos pakko tietää. Normaalipainoinen.

Ap

Jos lapsesi on samaa mallia kuin minä eikä etenkään erikoisen urheilullinen niin kyllähän noilla mitoilla hieman pulskahko on.

Silti älä missään tapauksessa sitä hänelle kerro vaan ennemminkin ala ohjaamaan häntä aiempaa liikunnallisempaan elämäntapaan ja etenkin sellaisiin lajeihin joissa syvät keskivartalon lihakset joutuu hommiin. Lisäksi ihan tavallinen lenkkeily on tosi hyvä laji oppia jo teininä, koska sitä voi harrastaa tavallaan ihan ilmaiseksi ja missä vaan, koska vaan.

On sitten aikuisena jo valmiina elämässä liikunnallisuus ja nuo lajit kyllä auttaa muokkaamaan sitä kroppaakin parhaaksi mahdolliseksi versioksi itsestään.

Ja tietenkin jos ruokavalio on hurjan karkki, sipsi, pikaruoka ym painotteinen niin siinäkin on syytä alkaa ohjata terveellisempään suuntaan. Nuorellakin voi olla rasvamaksaa/2-tyypin diabetesta ja huonolla ruokavaliolla sellaisen varmasti hankkii viimeistään aikuisena.

Voi jumalauta tätä palstaa. Ei syömishäiriön kanssa flirttailevan, vielä kehittymässä olevan teinin kehonkuvaa paranneta sillä, että tätä aletaan kannustamaan urheilemaan. Varsinkin kun sä et tiedä ollenkaan ap:n teinin urheilullisuudesta tai ruokavaliosta - paitsi että tällä hetkellä närppii ruokaansa ja on ahdistunut painostaan, joten ruokavalio ei todennäköisesti ole pikaruokapainotteinen. Ihan älytöntä tulla selittämään tuollaista tällaiseen ketjuun. Voin kertoa, että jos kehonkuvan kanssa painivalle teinitytölle menee selittämään tuollaista, niin hänelle se on ilmiselvä merkki siitä, että myös ympäristö pitää häntä läskinä, ja on pakko laihduttaa vielä enemmän ja vielä nopeammin.

Tiedoksi sulle, että paperilla samat mitat voivat myös näyttää eri ihmisillä todella erilaisilta. Itse olen lyhyt ja mun mitat kuulostaa aina siltä, että varmaan olisin vähän pulskahko, mutta jostain syystä todellisuudessa olen hyvin sirorakenteinen ja hoikka, lukuunottamatta pientä alavatsan pömppistä, mikä nyt suurimmalla osalla naisista on. Yritin vuosikaudet kadottaa sitä aika extreme-anoreksiatyylillä, ei onnistunut, nykyään onneksi tajuan, ettei tarvitsekaan onnistua.

Nonni. Nyt sitten liikunnalliseen elämäntapaan ohjaaminen/kasvattaminenkin on jotain laihuuden ihannointia ja syömishäiriön aiheuttamista.

Voi luoja.

Liikunnallisuus on tärkeää ihan terveyden kannalta läpi elämän ja mitä nuorempana tämän omaksuu omaksi elämäntavakseen niin sen parempi. Syviä lihaksia keskivartalossa tarvitaan sitä enemmän mitä enemmän elämässä on istumista työn/opiskelun takia. Ja kun ikää tulee niin kyseisillä lihaksilla pidetään yllä hyvää tasapainoa sekä ehkäistään jopa virtsankarkailua. Näiden treenaaminen tulee ihan bonuksena kun harrastaa vaikka joogaa. Kropan liikkuvuudesta kannattaa muutenkin pitää huolta. Lisäksi ihan vaan pelkkä ryhdin paraneminen vaikuttaa huikeasti siihen miltä oma peilikuva näyttää.

Lenkkeily taasen pitää huolta aerobisesta kunnosta joka sitten on tärkeää toisella tavalla. Ylipäätään harrastukset on tärkeitä teini-iässä ettei se elämä mene sitten yhdeksi somessa ja kaupungilla notkumiseksi vaan sitä tekee jotain oikeasti järkevääkin.

Se on kuin laittaisi rahaa pankkiin kun tietynlainen liikunnallisuus kuuluu normiarkeen jo teininä. Huomattavasti helpompaa kaikin puolin kuin jos näitä alkaa vasta lähempänä keski-ikää ottaa osaksi elämää. Silloin kun yleensä on jo näitä liikkumattomuuden aiheuttamia terveysmurheitakin.

Lisäksi liikkumalla siitä omasta kropastaan alkaa tykkäämään ihan uudella tavalla. Näkee ja kokee sen mihin se pystyy niistä mahdollisista makkaroista huolimatta. Ja myös sen, ettei sitä jaksa jos ei syö.

Minulla just tämä oli avain oman kehon hyväksymiseen. Että mitä sitten jos se ei ole ihan täydellinen mutta se jaksaa ja kestää.

Vierailija kirjoitti:

Anna hänen olla, mutta kehu ja arvosta häntä. Kun itsetunto kohenee, ajatusmaailma omasta kehosta usein muuttuu ajan kanssa.

Niin että kehu kuinka hoikka hän on ja kannusta syömään reilummin? Mihin johtaa? Veikkaan että tulee pullukka nainen tuosta. Parempi tunnustaa tosiseikat, etsiä mukava urheiluharrastus. Siitä saa hyvät liikeradat nivelille, voimaa lihaksiin ja jaksamista elämiseen. Arvokkaita asioita vanhempana.

Sivusta kommentoin, että sitä voi hyvinkin olla bmi:n mukaan ihan normipainossa, mutta ei ole siinä oman kropanmallin normipainossa.

Noissa on jokaisella pituudella just siksi tuota painohaarukkaa koska se ottaa huomioon sen, että ihmisillä on erilaisia ruumiinrakenteita eikä jokaisessa olla tasan samanpainoisia vaikka oltaisiin ihan normaalipainossa.

Sen sijaan jokainen paino joka osuu siihen oman pituuden normipainohaarukkaan ei ole normipainossa olemista vaan se oma normipaino määräytyy ruumiinrakenteen mukaan.

Jännä, että ap:kin ymmärtää erilaiset ruumiinrakenteet mutta ei sitten sitä ettei se normibmin sisällä oleva paino vielä kerro mitään siitä onko kyseinen paino se oma normaalipaino. Luustoltaan linnunluinen 160cm on omassa normipainossaan huomattavasti keveämpänä kuin vantterampi samalla pituudella ja siinä vantteramman omassa normipainossa on linnunluinen jo sen muutaman kilon ylipainoinen. Ja se vantterampi taasen on jo alipainoinen tuon linnunluisemman omassa normipainossa, vaikka kuinka se paino olisikin yhä ihan normibmi:n sisällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kerroppa ap sun lapsesi mitat niin nähdään se  "normaalipaino".

Mitä ihmettä? No 165cm ja noin 62 kg jos pakko tietää. Normaalipainoinen.

Ap

Jos lapsesi on samaa mallia kuin minä eikä etenkään erikoisen urheilullinen niin kyllähän noilla mitoilla hieman pulskahko on.

Silti älä missään tapauksessa sitä hänelle kerro vaan ennemminkin ala ohjaamaan häntä aiempaa liikunnallisempaan elämäntapaan ja etenkin sellaisiin lajeihin joissa syvät keskivartalon lihakset joutuu hommiin. Lisäksi ihan tavallinen lenkkeily on tosi hyvä laji oppia jo teininä, koska sitä voi harrastaa tavallaan ihan ilmaiseksi ja missä vaan, koska vaan.

On sitten aikuisena jo valmiina elämässä liikunnallisuus ja nuo lajit kyllä auttaa muokkaamaan sitä kroppaakin parhaaksi mahdolliseksi versioksi itsestään.

Ja tietenkin jos ruokavalio on hurjan karkki, sipsi, pikaruoka ym painotteinen niin siinäkin on syytä alkaa ohjata terveellisempään suuntaan. Nuorellakin voi olla rasvamaksaa/2-tyypin diabetesta ja huonolla ruokavaliolla sellaisen varmasti hankkii viimeistään aikuisena.

Voi jumalauta tätä palstaa. Ei syömishäiriön kanssa flirttailevan, vielä kehittymässä olevan teinin kehonkuvaa paranneta sillä, että tätä aletaan kannustamaan urheilemaan. Varsinkin kun sä et tiedä ollenkaan ap:n teinin urheilullisuudesta tai ruokavaliosta - paitsi että tällä hetkellä närppii ruokaansa ja on ahdistunut painostaan, joten ruokavalio ei todennäköisesti ole pikaruokapainotteinen. Ihan älytöntä tulla selittämään tuollaista tällaiseen ketjuun. Voin kertoa, että jos kehonkuvan kanssa painivalle teinitytölle menee selittämään tuollaista, niin hänelle se on ilmiselvä merkki siitä, että myös ympäristö pitää häntä läskinä, ja on pakko laihduttaa vielä enemmän ja vielä nopeammin.

Tiedoksi sulle, että paperilla samat mitat voivat myös näyttää eri ihmisillä todella erilaisilta. Itse olen lyhyt ja mun mitat kuulostaa aina siltä, että varmaan olisin vähän pulskahko, mutta jostain syystä todellisuudessa olen hyvin sirorakenteinen ja hoikka, lukuunottamatta pientä alavatsan pömppistä, mikä nyt suurimmalla osalla naisista on. Yritin vuosikaudet kadottaa sitä aika extreme-anoreksiatyylillä, ei onnistunut, nykyään onneksi tajuan, ettei tarvitsekaan onnistua.

Nonni. Nyt sitten liikunnalliseen elämäntapaan ohjaaminen/kasvattaminenkin on jotain laihuuden ihannointia ja syömishäiriön aiheuttamista.

Voi luoja.

Liikunnallisuus on tärkeää ihan terveyden kannalta läpi elämän ja mitä nuorempana tämän omaksuu omaksi elämäntavakseen niin sen parempi. Syviä lihaksia keskivartalossa tarvitaan sitä enemmän mitä enemmän elämässä on istumista työn/opiskelun takia. Ja kun ikää tulee niin kyseisillä lihaksilla pidetään yllä hyvää tasapainoa sekä ehkäistään jopa virtsankarkailua. Näiden treenaaminen tulee ihan bonuksena kun harrastaa vaikka joogaa. Kropan liikkuvuudesta kannattaa muutenkin pitää huolta. Lisäksi ihan vaan pelkkä ryhdin paraneminen vaikuttaa huikeasti siihen miltä oma peilikuva näyttää.

Lenkkeily taasen pitää huolta aerobisesta kunnosta joka sitten on tärkeää toisella tavalla. Ylipäätään harrastukset on tärkeitä teini-iässä ettei se elämä mene sitten yhdeksi somessa ja kaupungilla notkumiseksi vaan sitä tekee jotain oikeasti järkevääkin.

Se on kuin laittaisi rahaa pankkiin kun tietynlainen liikunnallisuus kuuluu normiarkeen jo teininä. Huomattavasti helpompaa kaikin puolin kuin jos näitä alkaa vasta lähempänä keski-ikää ottaa osaksi elämää. Silloin kun yleensä on jo näitä liikkumattomuuden aiheuttamia terveysmurheitakin.

Lisäksi liikkumalla siitä omasta kropastaan alkaa tykkäämään ihan uudella tavalla. Näkee ja kokee sen mihin se pystyy niistä mahdollisista makkaroista huolimatta. Ja myös sen, ettei sitä jaksa jos ei syö.

Minulla just tämä oli avain oman kehon hyväksymiseen. Että mitä sitten jos se ei ole ihan täydellinen mutta se jaksaa ja kestää.

Just näin ja lopulta se kropan ulkomuodon muuttuminen onkin enää vain bonus, joka tulee monipuolisen liikunnan ja terveellisten elämäntapojen myötä.

Pääasia on se miltä kropassa tuntuu ja mitä sillä kykenee tekemään. Se on ihan huikea tunne kun jokin ennen raskaaltakin tuntunut tekeminen meneekin yhtäkkiä ihan tuosta noin vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna hänen olla, mutta kehu ja arvosta häntä. Kun itsetunto kohenee, ajatusmaailma omasta kehosta usein muuttuu ajan kanssa.

Niin että kehu kuinka hoikka hän on ja kannusta syömään reilummin? Mihin johtaa? Veikkaan että tulee pullukka nainen tuosta. Parempi tunnustaa tosiseikat, etsiä mukava urheiluharrastus. Siitä saa hyvät liikeradat nivelille, voimaa lihaksiin ja jaksamista elämiseen. Arvokkaita asioita vanhempana.

Eh tarkoitin siis, että nuorta voi kehua kyllä muistakin asioista, kuin hoikkuudesta/kauneudesta jne. Ihan se riittää suurelle osalle, että nuori saa rakkautta, tukea ja läsnäoloa. Kokemusta kotona siitä, että häntä ei arvostella ja paheksuta, häpäistä. Ei varmaan tullut mieleen sinulla tällainen? Olen hoikka ja sisareni ylipainoinen. Hänen nuoruuttaan ja painonhallintaa ei auttanut se, että painosta tehtiin suuri ongelma vanhempieni toimesta, häpäistiin sanomalla että äläs taas puputa sitä leipää (jos teimme koulun jälkeen välipalaa). Päinvastoin mitä luultavammin aiheutti sen, että hänestä tuli sairaalloisen ylipainoinen aikuinen. Vanhempani eivät yrittäneet tarjota apua, vaan pyrkivät hänet kokemaan painostansa häpeää, ja siten itse huolehtimaan paremmin syömistään. Tämä kasvatustapa oli meillä hyvin ahkerassa käytössä oikeastaan kaikessa.