Miksi nuoret naiset eivät kerää marjoja?
Mustikoita, puolukoita ja hilloja. En ole koskaan nähnyt nuorta naista keräämässä.
Kommentit (4)
Jaa, no omassa tuttavapiirissäni kyllä suurin osa kerää. Todennäköisesti otantasi ei ole kovin suuri, sillä useimmilla ihmisillä on ne vakipaikat missä käydään poimimassa, tuskin sinäkään hirveän monessa eri metsässä käyt. Ja se sitten riippuu ihan siitä missä päin asut, kuinka paljon ja millaisia ihmisiä siellä käy. Maalla on monissa paikoissa niin paljon metsää että voi helposti olla ylipäänsä näkemättä hirveästi muita poimijoita, ja väestö todennäköisesti on iäkkäämpää. Asun keskisuuressa kaupungissa muutaman kilometrin päässä keskustassa, ja meidän asuinalueen viereisissä metsissä käy kyllä monenlaista porukkaa marjassa ja sienessä, näistä monet nuoria naisia.
Entä miehet? Siis muuten kuin +70 vuotiaat ja pari hassua pikkupoikaa? Vähissä ovat.
Jaa. Meillä keräävät sekä naiset että miehet.
Ei sieltä metsästä kovin helposti porukkaa erota vai millaisella etsintäpartiolla olet ollut liikkeellä?