Oliko työelämä oikeasti leppoisampaa esim 80-luvulla, vai onko se nostalgiaharha?

Vierailija kirjoitti:

Mikä on muuttunut? Yhä enemmän on tulostavoitteita, numeroilla johtamista, neoliberalismia.

Ollaanko menty parempaan suuntaan? Onko hyvinvointi lisääntynyt? Onko sairaslomat, eläkkeet masennuksen yms vuoksi vähentyneet? Voiko nuoriso paremmin? Hoidetaanko vanhukset paremmin? Saako tk:ssa ja sairaalassa paremmin hoitoa? 

Tämä oli hyvin sanottu.

20-25 vuotta sitten omalla alalla (tietotekniikka) oli paljon ryhmätyö- ym. huuhaapäiviä jotka käytännössä aina jatkuivat saunomisella ja iltajuomingeilla. Viikon kursseja ulkomailla (Usa ym) joissa päivät istuttiin kankkusessa luokassa ja  illat tietysti kylillä juhlimassa.

Työkomennuksille aina bisnesluokassa jne. Touhu on mielestäni siistiytynyt paljon asiakkaiden rahojen käytön osalta. Toisaalta tuo törsäily ja rypeminen oli kuulemani mukaan vielä pientä 80-luvun hulluihin vuosiin verrattuna. Silloin tosin olin vielä itse nuori ja p.skahommissa, joten en päässyt omakohtaisesti  kokemaan valkokaulusväen elämöintiä :)

Sitä voi jokainen kokeilla itse esim. toimistotöissä.

Tekee jonkun taulukon, jossa tuhat saraketta ja vetäisee sen Excelillä.

Vai kirjoittaako käsin jonkun taulukon ensiksi 4h, laskee ne laskukoneella ja sitten kirjoittaa puhtaaksi kirjoituskoneella, johon tarvitaan käsivoimaa ja kun taulukko on valmis, tuntuuko käsissä ja nivelissä mitään.

Esimerkiksi käsinkorjoittaminen on fyysisesti raskasta, jos sitä tekee monta tuntia ja vaatii erilaista tarkkuutta ja näkökykyä, kuin tietotekniikalla, jossa virheet helppo korjata.

Ylipäänsä oli leppoisampaa. Enemmän henkilökuntaa, rauhaa tehdä asioita ja inhimillisyyttä. Nyt on tulostavoitteet ja uusia projekteja ja hankkeita, mitkä ei suinkaan auta vaan vaikeuttaa ihan perustyötä.

Tottakai moni asia on myös helpottunut tietokoneiden myötä, mutta äkkiä se ajallinen hyöty mikä siitä tulee versus käsin tekeminen, on ulosmitattu lisäämällä muuta tekemistä.

Jos miettii sitten vaikka opettajan työtä koulussa (puoliso opettaja), niin onhan lapset ja koko kulttuuri muuttunut. Lapsilla on nykyisin liikaa virikkeitä, ja keskittymiskyky ja pinna on minimaalinen verrattuna keskiverto-oppilaaseen 80-luvulla. Nyt on myös enemmän vanhempia jotka eivät opeta toisten ihmisten kunnioitusta, vaan asenne on, että minulle kaikki palvelut ja oikeudet heti tänne nyt, eikä omaa vastuuta tai edes käytöstapoja ole. 

Tein lukioaikana siivoustyötä.

Oli ihan kivaa. Meillä

oli työnjohtaja joka opasti. Ja kerettiin tehdä.

Nykyään alueet kuulemma mitoitettu paljon tiukemmin. Ettei ehdi tehdä tarvittavia annetussa ajassa.

Oli. Ja juuri ne ukot, jotka pitivät tauoistaan kiinni minuutilleen ja heittivät hanskat naulaan sekunnilleen klo 16.00, arvostelevat nuoria jotka eivät hampurilaisravintolassa pissalle ehdi, pullamössöksi. Ei kuulu minulle oli yleinen lause, vaikkapa jos tyhjä kahvinkeitin piti sammuttaa. Se oli sihteerin tai lähetin tehtävä.

Viestintä toimi puhelimella ja postilla. Tehtäviä ja tiedoksiantoja ei tullut minuutin sykleissä, vaan toimittiin viikon paloajalla. Exceliä ja Powerpointeja ei tehty tavan vuoksi ja turhaan, koska työ oli manuaalista ja jokainen kuva tai taulukko harkittiin tarkkaan. Kuvat piirsi ammattipiirtäjä. Asiakirjat kopioitiin kalkeeripaperilla, joten niitä ei ollut lähettää tiedoksi (ja haitaksi) jokaiselle Savitaipaleen varasto-osaston talonmiehen apulaisen kaverille. Työn määrä oli 70-80-luvulla ajallisesti sama kuin nyt, tahti rauhallisempi ja nettotuottavuus ehkä hieman nykytahtia heikompi. Ja kaikki oli selkeämpää.

Vierailija kirjoitti:

Ei itselläni ollut ainakaan leppoisaa, mutta työ otettiin työnä ja elääkseen sitä oli tehtävä. Työn ei oletettukaan olevan mukavaa vaan sitä vaan teki valittamatta. Olin ainoa palkanlaskija tehtaassa jossa henkilöstöä n. 300.

80 luvun alussa vielä palkat laskettiin ilman tietokonetta. Tuntipalkkalaisilla kahden viikon välein palkanmaksu. 3 päivää aikaa tilin laskuun. Tuntikirjurit teki koonnin päivittäisistä tuntilapuista, jotka toimittivat laskentaan. Palkanlaskija laski bruttopalkan, katsoi verotuskirjasta veron, laski paljonko menee Ay-maksua, mahdollisia muita vähennyksiä, laski nettopalkan palkkakortille. Sitten palkka kortilta nämä tiedot kirjoitettiin palkka listaan josta jäljennöksenä tuli saajalle tilinauha. Jokaisen nettopalkasta kirjoitettiin pankkisiirtolomake johon tietenkin piti kirjoittaa henkilön nimi, tilinumero, summa. Kaikki piti olla oikein ja täsmätä. Pankkisiirrot vietiin pankkiin. Kuukausipalkkalaiset sai palkan kerran kuukaudessa. Väliaikana lopputilin laskua, uusien henkilöiden kirjaamista, sairauspäivärahan hakemuksia, tapaturmailmoituksia, ansio-, työtodistuksia, kirjanpitoa, tilastointia, puhelimessa asioiden hoitoa. Tilin laskuaika oli hermopeliä. Ylitöitä ei saanut tehdä, piti selvitä tai sitten otit tai sait lopputilin.

Työehtosopimukset piti tietenkin hallita. Ja palkka oli pieni.

Oletko seurannut Helsingin palkanmaksuja? Ei ole ainakaan leppoisampaa kuin ennen, koska kaikki on totaalisen sekaisin.

Vierailija kirjoitti:

Ei itselläni ollut ainakaan leppoisaa, mutta työ otettiin työnä ja elääkseen sitä oli tehtävä. Työn ei oletettukaan olevan mukavaa vaan sitä vaan teki valittamatta. Olin ainoa palkanlaskija tehtaassa jossa henkilöstöä n. 300.

80 luvun alussa vielä palkat laskettiin ilman tietokonetta. Tuntipalkkalaisilla kahden viikon välein palkanmaksu. 3 päivää aikaa tilin laskuun. Tuntikirjurit teki koonnin päivittäisistä tuntilapuista, jotka toimittivat laskentaan. Palkanlaskija laski bruttopalkan, katsoi verotuskirjasta veron, laski paljonko menee Ay-maksua, mahdollisia muita vähennyksiä, laski nettopalkan palkkakortille. Sitten palkka kortilta nämä tiedot kirjoitettiin palkka listaan josta jäljennöksenä tuli saajalle tilinauha. Jokaisen nettopalkasta kirjoitettiin pankkisiirtolomake johon tietenkin piti kirjoittaa henkilön nimi, tilinumero, summa. Kaikki piti olla oikein ja täsmätä. Pankkisiirrot vietiin pankkiin. Kuukausipalkkalaiset sai palkan kerran kuukaudessa. Väliaikana lopputilin laskua, uusien henkilöiden kirjaamista, sairauspäivärahan hakemuksia, tapaturmailmoituksia, ansio-, työtodistuksia, kirjanpitoa, tilastointia, puhelimessa asioiden hoitoa. Tilin laskuaika oli hermopeliä. Ylitöitä ei saanut tehdä, piti selvitä tai sitten otit tai sait lopputilin.

Työehtosopimukset piti tietenkin hallita. Ja palkka oli pieni.

Jatkan vielä aiheesta. Sairastaa ei voinut, koska ei tuuraajaa, kukaan ei osannut, eikä halunnut esimiehet vaihtui, eivätkä ottaneet kuuleviin korviinsa, että jonkun muunkin täytyisi osata työ hallita. Olin joskus kuumeessakin töissä, koska olisi seurannut lakko jos palkat ei olisi ollut ajallaan tilillä. Sitten työ siirtyi aataminaikuiseen tietokonesysteemiin. Firma hankki käytetyn systeemin joka usein takkuili. Varmistusten ottoa usein disketeille, kesti noin puoli tuntia.

Koska usein meni juntturiin ja jouduin palauttamaan jo syötetyt tiedot.

Seurasi kyllä parinkymmenen vuoden päästä sydäninfarkti ja ohitusleikkaus ja myös lopputili tuotannollisista ja taloudellisista syistä palattuani töihin.

No, nyt on leppoisaa vanhuuseläkkeellä ja hengissäkin selvisin.

Omalla alallani 1980-luku oli velä toiveikasta aikaa. Noin vuonna 1990 alkoi alasajo ja kaiken kiristäminen, joka on jatkunut sen koommin.

Koko työura on ollut taistelua leivän murusista.

 - muutoksessa, joka on ainoa pysyväå asia.

Vierailija kirjoitti:

Ennen töitä sai kun kysyi "pääsenks töihin" ja pomo vastasi "juu, alota maanantaina klo 8"

Nykyään pitää tehdä temppuja, hyppiä voltteja, brändätä, markkinoida, päivittää, somettaa, verkostoitua, tehdä videoita, kouluttautua, analysoida, reflektoida, voimaantua, tarkistella vahvuuksiaan, tehdä hissipuheita, keksiä näppäriä vastauksia idioottimaisiin kyselyihin yms yms yms. ja silti ei kelpaa mihinkään.

Pistän paremmaksi. Menin työkkäriin, sain lapun että tuolla olis, menin kysymään ja pomo kysyi että onko sulla kiire vai voitko jäädä nyt heti. Kesti vuoden kunnes lähdin opiskelemaan. Leppoisa lähetin homma kaupungin yksikössä välillä liiankin leppoisa.

Töissä oli kivaa. Oli paljon aikaa jutella työkavereiden kanssa. Paljon naurua ja leppoisaa menoa. Nykyään ei joko ehditä jutella tai nökötetään nokka kiinni älypuhelimessa taukohuoneessa. Surullista. Työtahtia kiristää jatkuva raportoinnin lisääntyminen, kaiken muuttuminen teknologiseen muotoon, joka onkin sitten kuitenkin monimutkaisempaa, täynnä häiriöitä, päivityksiä, uuden opettelua jne. 

Töihin mentiin suoraan vakituiseen paikkaan. Oma työnantaja antoi vuosittaisia bonuksia ja palkkioita. Tiettyjen vuosien täyttyessä tuotiin kotiin mm. kilo sisäfileetä, iso kermakakku tms. Kilon suklaata sain kerran, vaikka olin ollut alle vuoden töissä. Nämä kaikki edut on sittemmin lopetettu, lopetettiin jo varmaan vuosikymmen sitten. Joskus lähdettiin työpäivän sijaan vaan hengaamaan jonnekin kaupungin edustalla olevaan saareen, jossa pystyi saunomaan ja grillaamaan makkaraa. 

Kaupan inventaario tehtiin sunnuntaisin, palkka oli 400%, myös muut lisät olivat varsin kohtuullsia ja palkitsevia, nykyään ne on lähinnä nimellisiä ja osa jättää niitä härskisti jopa maksamatta.

80 luvulla työt olivat aina kokoaikaisia ja vakituisia ja tuo kokoaikainen oli vielä yleensä 8-16 tai ehkä joskus 7-15 tai 9-17.

Ja jos jossain oli lyhyempiä päiviä kun paikka ei ollut vaikka auki (päiväkoti, soitinliike...) sai täyden kk palkan, eikä palkkaa leikattu tuntien mukaan, näin ihmiset pidettiin poissa sosiaaliturvan piiristä, tämä oli järkevää.

Mun kokemus it-alalta. Oli TODELLA paljon leppoisampaa. Olin siihen aikaan pankin it-osastolla duunissa. Mehän elettiin siellä ihan herroiksi, kiirettä ei ollut koskaan, meitä ja osaamistamme kunnioitettiin tosi paljon, työ hoitui virka-aikana ja työsuhteeseen kuului myös kaikenlaisia työsuhde-etuja.  

No, jossain vaiheessa pankki myi oman it-kehityksensä konsulttifirmalle. Siellä ei ollut enää ihan niin leppoisaa, mutta silloinkin meillä oli 2 hengen erilliset työhuoneet ja esim. ylityötä joutui tekemään vain satunnaisesti, ennen projektien deadlineja tms. Työnantaja tarjosi myös jatkuvasti koulutuksia uusiin alan asioihin, kielikoulutusta halukkaille, niillä oli mökkejä henkilökunnan vuokrattavaksi, tuli kaikin tavoin tunne että meitä arvostetaan. 

Viimeistään vuodesta 2000 on ollut näissä hommissa jyrkkä työelämän huononeminen. Yrityskaupan kautta päädyin itse pohjoisamerikkalaiseen suuryritykseen, mutta mitä olen muilta kuullut, samaa meno on muissakin firmoissa joten ei voi sanoa että vain minä olen paskafirmassa töissä, ei ala ole muuttunut. Nykyyään tämä on ihan hikipaja-orjan työtä. Kun on jotain opiskeltavaa, se on tehtävä ilmaiseksi vapaa-ajalla. Muutenkin täytyy koko ajan "venyä" tekemään ilmaista ylityötä. Projektit on tarjouskilpailujen voittamiseksi vedetty äärimmäisen tiukalle, eli myyty epärealistisella aikataululla (muuten olisi mennyt kilpailijalle) ja me koodarit sitten joudutaan vaikka yötä myöten tehden se toteuttamaan siinä aikataulussa. Projektit on useni nykyään myös lyhyitä tai lyhyehköjä, eli niitä hätäkiire-deadlinejä on jatkuvasti, ja jos ei ole niin scrum yms. metodologioilla joihin kuuluu mm. päivittäiset kyttäys- ja painostuspalaverit ja 2 viikon välein tulosten esittely asiakkaalle ja tiimille luodaan keinotekoinen paine ja kiire rauhallisempiinkin aikoihin. Burnout-sairaslomia on säännöllisesti meidänkin tiimissä, ja asenne niitä kohtaan ihan eri kuin ennen. Ennen kun oli vielä aika rentoa, pomot usein murehti, että pitäkää nyt huoli itsestänne kun on näin iso ja kova projekti. Nyt jos joku osoittaa jaksamattomuuden merkkejä, ei huolehdita vaan todetaan että se on liian heikko tälle alalle, ja seuraavissa yt:issä ulos. 

Ennen kaikki teki sitä omaa työtään, nythän kaikki zupparit (sisälähetti) sun muut on jätetty pois ja todettu, että työskentelevät ihmiset voivat itse hoitaa nuo työt, siinä töidensä sivussa.

Nyt kallispalkkaiset käyttävät aikaansa ihan turhiin hommin, johonkin kopiokeen täyttämiseen tai muuhun, typerää?

80-luvulla tehtiin töitä, eikä ollut näitä kaikenmaailman kallonkutistajia. Ei silloin jankutettu jatkuvasti mistään työuupumuksesta, vaan työajalla tehtiin työtä ja vapaalla levättiin! Kansa oli tervettä ja työhaluista!

koulujen kiinteistönhoito on ulkoistettu, mitä huonommin ja halvemmalla se tehdään, sitä enemmän nuo firmat tekevät voittoa, sitten ihmetellään kun koulut homehtuu kun jotain rännejäkään ei koskaan putsata eikä muutakaan

palkat ja työolot heikkenee, rakennukset murenee, joku siivousfirma tekee hyvää voittoa, näen tämän johtavan katastrofiin melko pian, viimeistään seuraavan 20-30 vuoden kuluessa

Ei välttämättä ollut leppoisampaa. Ainakin IT-alalla ja varmaan monessa muussakin tietotyössä mennään kaiken aikaa osaamisen rajoilla. Hyvin harvoin pääsee tekemään jotakin jo moneen kertaan tehtyä rutiinia. Työn konteksti on toki muuttunut. Ennen matkustettiin paljon ja kulutettiin aikaa puhelimessa. Nyt helpompaa kun kommunikointi ei ole niin reaaliaikaisuutta vaativaa mutta silti moninverroin tehokkaampaa. Ja matkustamisen sijaan kaikki tarvittava työ on kirjaimellisesti kädenkäänteessä saavutettavissa. Työn alla oleva tietotekninen kokonaisuus on eksponentiaalisesti suurempi kuin 80-luvulla.

Äänestän kuitenkin nykypäivää leppoisampana.

Helsingin kaupungin palkanmaksujärjestelmän ongelmat olivat ainakin itselleni todellinen deja-vu -kokemus. Olin 70-luvulla töissä palkanlaskennassa eräässä isossa firmassa, ja tuolloin tulivat käyttöön tietokoneet. Siinä oli kaikenlaista alkukankeutta, ja muistan, että eräänä kolmen vuorokauden jaksona olin töissä 51 tuntia. Tuolloin ylitöitä sai tehdä ja niistä maksettiin, joten asia oli ok.