Lue keskustelun säännöt.
Oliko työelämä oikeasti leppoisampaa esim 80-luvulla, vai onko se nostalgiaharha?
Olen mietiskellyt, että oliko se työ tosiaan silloin leppoisampaa, kuten väitetään? Että onko tosiaan niin, että nykyään työelämä on kovempaa. Oliko silloin sairaanhoitajilla helpompaa? Oliko silloin toimistotyöntekijöillä helpompaa? Entäpä teollisuudessa? Jne.
Onko tämä siis totta vai jonkinlainen nostalgiaharha, jota ajan kuluminen vääristää. En itse kommentoi puoleen enkä toiseen, kiinnostaa kuulla niiltä joilla on kokemusta.
Kommentit (1045)
En ole autokorjaamossa töissä mutta näyttää sielläkin systeemit muuttuneen. Ei enää jonoteta korjaamon työnjohtajalle, joka delegoi työt asentajille. Siinä merkkikorjaamossa, jota käytän asentajat ottavat itse työt vastaan, hoitavat kommunikoinnin asiakkaan kanssa ja hoitavat laskutuksenkin. En tiedä hakevatko varaosatkin itse varaosavarastosta. Onko toiminta sitten tehokkaampaa? Luultavasti on. Mitä asentajat siitä pitävät sitä en tiedä mutta luultavasti työn määrä on lisääntynyt. Ovatko he enää edes työntekijöitä vaiko yrittäjiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainakin töihin oli helpompi päästä. Selasit puhelinluettelosta firmat ja soitit sinne suoraan johtoon, sanoit että olen just valmistunut Vennamo Virtanen, koulutukseltani xx, työt teillä kiinnostaa miten ois. Johto sano että no tuuppas käymää ensi viikolla papereiden kanssa niin katellaa. Ja usein niin pääsi edes harkkaan, josta aukes suhteita ainakin jos ei heti työpaikkaa.
Yritäpä nyt päästä edes palkkatuettuna (ja varsinkaan sillä), et luultavasti koskaan tule edes kuulemaan johtoa puhelimen toisessa päässä, kun ulkopuolinen hr-firma hoitaa kaiken tietämättä työn luonteesta oikeasti yhtään mitään. Pitää olla kilometrin mittainen CV suosittelijoineen ja ihanan pirteä videoesittely sekä viisi kierrosta ennen kuin pääsee ehkä jollekin esimiehelle asti jutulle.
Muistan kun pääsin ensimmäiseen vakituiseen suunnittelijan työpaikkaani kun olin siivoojana kesätöissä ko. yrityksessä. Huvikseni laitoin avoimen työhakemuksen sinne vaikka ketään ei edes haettu. Sain heti paikan.
Tein asiakasneuvonta työtä yhdessä vaiheessa. Pari asiakasta leppoisasti per päivä. Sitten vähitellen työn rahoituspohja muuttui ja mukaan tuli tulosvastuullisuus. Asiakkaiden tapaamisiin tuli tietty tavoitemäärä. Tapaamiset piti myös alkaa kirjaamaan yksityiskohtaisesti uuteen kehitettyyn järjestelmään, jossa varsinkin alussa oli kaikenlaisia ongelmia. Piti alkaa tekemään raportteja ja vielä kaikenlaisia analyysejä heistä toisille yhteistyökumppaneille. Siihen alkoi mennä suhteettomasti työaikaa, joka taas oli poissa vaaditusta asiakastapaamistavoitemääristä. Alkoi tulla huomautuksia ja valituksia niiden laskusta. Kierre oli valmis. Sain tarpeekseni ja sanoin itseni irti.
Elämä oli leppoisampaa koska vallitsi optimismi, yleinen toiveikkuus, elintason nousu, työtä löytyi lähes kaikille ja töitä tehtiin. Mutta ongelmat ja elämän raskaat asiat ne oli silloinkin olemassa.
Nykyään on sellainen maailmanlopun odottelufiilis.
Oli leppoisampaa. Töissä pystyi pitämään tauot, väkeä oli enemmän ja työtehtäviä sopivasti. Ylitöihin ei juurikaan tarvinnut jäädä. Työpaikkojen, ainakin niiden, joissa olin, yhteishenki oli parempi ja ihmiset jaksoivat paremmin töissä. Tietokoneet olivat käytössä, mutta ei ollut tätä digivillitystä, uutta piti opetella, mutta tahti oli rauhallinen.Tosin omat kokemukset ovat lähinnä kesätöistä ja pätkätöistä.
Lama alkoi v. -89 ja sen myötä työntekijöiltä otettiin luulot pois, porukkaa laitettiin pihalle isot määrät. Vähän väliä oli organisaatiouudistuksia ym.mullistuksia ja tilanne vaan mennyt pahemmaksi. Kyllä 80-luku oli työelämässä ehdottomasti parempi kuin nykyaika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen tullut työelämään 90-luvun lopulla ja tälläiset, sinänsä pienet ja paperilla mitättömät muutokset ajaa ihmiset "hulluiksi":
Vuonna 1998 oli osastolla sihteeri. Kun kävit sen kerran tai kaksi vuodessa työmatkalla, niin menit huikkaamaan sihteerin ovelle, että olit reissussa ja tämä joko muisti tai kirjoitti lapulla, koska ja missä. Sitten korvaukset tipahti tilille. Sitten viisaudessaan joku mitoitti, että tuo työhän on "3 minuutin duuni" ja yksikään työntekijä ei siihen luhistu, että sen pari kertaa vuodessa käyttää tuon "3 minuuttia" itse matkalaskun tekemiseen. Näinhän se paperilla onkin. Mutta kun sitä työkalua ei normaalisti käytä, sieltä yrittää arpoa oikeat kohdat jne. Sitten juokset kysymään työkaverilta, että mihin se pitikään laittaa... ja pahimmillaan joku hallinnosta palauttaa laskun väärin tehtynä. Etsit intrasta ohjeita jne. Se työ on raastavaa. Se keskeyttää muun tekemisen, ärsyttää ja siihen meneekin jotain ihan muuta kuin "3 minuuttia".
Näitä pieniä tehtäviä on sälytetty työntekijöille sillä ajatuksella, ettei kyse ole isosta jutusta. Mutta kun se ei ollut iso juttu sille, joka niitä teki jatkuvasti. Lisäksi se katkoo koko ajan tekemistä, kun joudut aina aivot kääntämään seuraavaan asentoon ja turhauttavaa pienen asian säätäminen.
Tämä koskee kaikkea. Ennen oltuasi pois töistä, se oli sillä selvä. Sitten yhtäkkiä sinun piti itse taas työkaluun X kirjata se poissaolosi ja jos olet kerran kolmeen vuoteen pois, se saattaa olla yllättävän monimutkaista ja tuskallista, koska monessa paikassa järjestelmät on tosi vanhoja ja omituisia.
Niinpä, tämä on juuri tätä kaikki-tekevät-kaikkea -ajatusmallia. Eli kukaan ei osaa mitään kunnolla. Työssä jaksaminen ja oma ammatillinen itsetuntokin kärsii, kun joutuu koko ajan tekemään ja vastaamaan asioista, joita ei kunnolla osaa eikä ehdi oppiakaan, kun lisää vastuita tulee koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Olen tullut työelämään 90-luvun lopulla ja tälläiset, sinänsä pienet ja paperilla mitättömät muutokset ajaa ihmiset "hulluiksi":
Vuonna 1998 oli osastolla sihteeri. Kun kävit sen kerran tai kaksi vuodessa työmatkalla, niin menit huikkaamaan sihteerin ovelle, että olit reissussa ja tämä joko muisti tai kirjoitti lapulla, koska ja missä. Sitten korvaukset tipahti tilille. Sitten viisaudessaan joku mitoitti, että tuo työhän on "3 minuutin duuni" ja yksikään työntekijä ei siihen luhistu, että sen pari kertaa vuodessa käyttää tuon "3 minuuttia" itse matkalaskun tekemiseen. Näinhän se paperilla onkin. Mutta kun sitä työkalua ei normaalisti käytä, sieltä yrittää arpoa oikeat kohdat jne. Sitten juokset kysymään työkaverilta, että mihin se pitikään laittaa... ja pahimmillaan joku hallinnosta palauttaa laskun väärin tehtynä. Etsit intrasta ohjeita jne. Se työ on raastavaa. Se keskeyttää muun tekemisen, ärsyttää ja siihen meneekin jotain ihan muuta kuin "3 minuuttia".
Näitä pieniä tehtäviä on sälytetty työntekijöille sillä ajatuksella, ettei kyse ole isosta jutusta. Mutta kun se ei ollut iso juttu sille, joka niitä teki jatkuvasti. Lisäksi se katkoo koko ajan tekemistä, kun joudut aina aivot kääntämään seuraavaan asentoon ja turhauttavaa pienen asian säätäminen.
Tämä koskee kaikkea. Ennen oltuasi pois töistä, se oli sillä selvä. Sitten yhtäkkiä sinun piti itse taas työkaluun X kirjata se poissaolosi ja jos olet kerran kolmeen vuoteen pois, se saattaa olla yllättävän monimutkaista ja tuskallista, koska monessa paikassa järjestelmät on tosi vanhoja ja omituisia.
Olen tästä niin samaa mieltä! Itsekin olen kokenut, että koko ajan tulee lisää kaiken maailman hallinnon järjestelmiä joita käyttää muutaman kerran vuodessa, jolloin aina pitää aloittaa alusta. Toimistosihteerimme jäi eläkkeelle kymmenkunta vuotta sitten ja uutta ei saatu, kun pitää säästää (olen julkisella sektorilla). Tää pilipalisoppa todellakin raastaa hermoja ja on pois 'tuottavasta' työstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kasarilla todellakin vaadittiin paljon. Nykyään on niin rentoa, kun voi himassa tehdä 20 tunnissa viikon työt ja saa vielä hyvää liksaa. Melkein hävettää työn vähyys. OLen toki julkisella sektotilla. Olen tyytyväinen nykytilaan, kohta jään eläkkeelle
Todellakin oli. Työntekijöitä oli enemmän ja esim. päiväkodeissa ja hoitoalalla oli avustavaa henkilökuntaa, eli omaan perustyöhön oli aikaa. Paperityötä oli vähemmän. Elämä oli helpompaa ja suuret kriisit vasta edessapäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mietin omaa kouluikäaikaa ennen puhelimia, oli leppoisampaa. Pystyttiin keskittymään yhteen asiaan paremmin. Edellisessä työssä piti puhua puhelimessa, seurata nettisivuja ja sosiaalista mediaa ja sähköposteja samaan aikaan. Ei vain pystynyt olla näin "tehokas".
Nykyään työntekijän täytyy olla jack of all trades, master of none.
Itseäni kasarilla aikuistuneena veetuttaa tämä nykyinen "vapaa kassa aukeaa"-kuuluttelu kaupoissa. Se alkoi joskus 2000-luvun alussa. Ennen oli aina vapaita kassoja, eivätkä ne työntekijät lähteneet mihinkään siitä kassalta, jos ei hetkeen ollut asiakkaita vaan odottivat heitä. Sama pankeissa, jne.
Huonoa palvelua juoksuttaa asiakkaita jonosta toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työtä sai helposti, työpaikoilla oli miellyttävää, töiden määrä kohtuullinen ja palkka hyvä.
Tämä kuulostaa juuri nostalgiaharhalta, koska ei ole eritelty mitään faktoja.
Vertaa vuoden 1988 työpäivää vuoden 2022 työpäivään, sen resursseja jne. Tämä kiinnostaa.
Todellakin töitä sai helposti. Vain soitto firmaan ja tietenkin käynti haastattelussa ja elinikäinen työpaikka oli saatu. Vieläpä semmoinen, josta maksettiin firman omaa eläkettä tavallisen työeläkkeen lisäksi.
Olin 80-luvun alussa hoitamassa vanhuksia laitoksessa. Vuodeosastolla oli oma kylvettäjä ja potilaat pääsivät kunnolla pesulle joka päivä. Hoitajilla oli keskipäivällä aikaa pitää raporttitaukoa jopa puolitoista tuntia. Siinä vaan istuttiin ja nuokuttiin ja jos joku oli niin reipas, että meni vaikka liinavaatevarastoa järjestämään, häntä kehuttiin erityisen ahkeraksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työtä sai helposti, työpaikoilla oli miellyttävää, töiden määrä kohtuullinen ja palkka hyvä.
Tämä kuulostaa juuri nostalgiaharhalta, koska ei ole eritelty mitään faktoja.
Vertaa vuoden 1988 työpäivää vuoden 2022 työpäivään, sen resursseja jne. Tämä kiinnostaa.
Todellakin töitä sai helposti. Vain soitto firmaan ja tietenkin käynti haastattelussa ja elinikäinen työpaikka oli saatu. Vieläpä semmoinen, josta maksettiin firman omaa eläkettä tavallisen työeläkkeen lisäksi.
Just katsoin tubesta dokumenttia Teddy and The Tigersista.
Kun bändi lopetti, niin basisti sanoo "avasin hesarin ja soitin tähän työpaikkaan, ja tässä ollaan. Ei mulla ollut mitään hajua tästä alasta, kunhan kokeilin"
Semmoista se oli. Itsekin sen kokeneena.
Avasin Karjalaisen, valitsin yhden työpaikan ja kävin fillarilla kysymässä pomolta.
"Huomenaamuna nähdään sitten, tervetuloa"
80-luku
Usein työpöydällä oli pari printattua sivua ja päällä keltainen lappu "erittäin kiireellinen, ehditkö tehdä huomiseksi?"
Nykyhetki
Usein sähköpostissa on pari sähköpostia liitetiedostoineen ja itse viestissä "erittäin kiireellinen, tämän olisi pitänyt olla valmis jo eilen".
Vielä 90-luvub lopussa valmistuneet imaistiin töihin ja jo koulun kesälomallakin pääsi töihin. Ja ah markka-ajan ostovoimaa ja edullisia hintoja. Silloin ei työssäkäyvät olleet leipäjonoissa.
Vierailija kirjoitti:
Olihan se.
Ei ollut turhanpäiväisiä raporttien tekemistä, työntekijä teki työtä mihin oli palkattu.
Varmaan 95% tämän päivän raporteista on sellaisia, joita kukaan ei lue tai ymmärrä.
Kun töistä lähdettiin, ei tullut työviestejä tai whatsappeja tms.
Eikä ollut tämän päivän tolkutonta määrää palavereja !
80-luvulla tuli sähköpostia paljon vähemmän. Ehti tehdä töitäkin.
Paljon puhutaan ja pilkataan kasaria, mutta ei yhteydenotto olo nykyäänkään kiellettyä.
Ihmiset apaattisina on läppärin kanssa ja mielipuolisia juttuja Linkediin. Kyllä mä oon saanut monta duunia, kun vain menen kysymään. Tai soittanut, että nyt olisi jäbä tarjolla.
Haen .ihan aikuisten töitä, enkä halua elää tuilla, jotn yllättäen siitä kotikadulta löytyy paljon kahviloita ja raflija, jotka tarvitsevat työvoimaa. Nykyhallitus taas perseilee tukien kanssa ja tällaisenkin mahdottomaksi. Ei kaikki duunit ole 8-16 kuukausipalkka.
Nyt ne "työntekijät" ovat itse värillisiä !