Lue keskustelun säännöt.
Oliko työelämä oikeasti leppoisampaa esim 80-luvulla, vai onko se nostalgiaharha?
Olen mietiskellyt, että oliko se työ tosiaan silloin leppoisampaa, kuten väitetään? Että onko tosiaan niin, että nykyään työelämä on kovempaa. Oliko silloin sairaanhoitajilla helpompaa? Oliko silloin toimistotyöntekijöillä helpompaa? Entäpä teollisuudessa? Jne.
Onko tämä siis totta vai jonkinlainen nostalgiaharha, jota ajan kuluminen vääristää. En itse kommentoi puoleen enkä toiseen, kiinnostaa kuulla niiltä joilla on kokemusta.
Kommentit (1045)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työtä sai helposti, työpaikoilla oli miellyttävää, töiden määrä kohtuullinen ja palkka hyvä.
Tämä kuulostaa juuri nostalgiaharhalta, koska ei ole eritelty mitään faktoja.
Vertaa vuoden 1988 työpäivää vuoden 2022 työpäivään, sen resursseja jne. Tämä kiinnostaa.
Todellakin töitä sai helposti. Vain soitto firmaan ja tietenkin käynti haastattelussa ja elinikäinen työpaikka oli saatu. Vieläpä semmoinen, josta maksettiin firman omaa eläkettä tavallisen työeläkkeen lisäksi.
Oli 80-luvun alussa jo vitsinä, että kadulta napataan vähänkin joutilaan näköinen suoraan hommiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla sihteerit puhtaaksikirjoittivat muistiot ja muut paperit. Silloin saattoi keskittyä varsinaisiin hommiin.
Miksei enää saa olla sihteereitä? Ekonomistit, pörssiosakkaille vastuulliset toimitusjohtajat, tehokkuusajattelu, kilpailukyky eli osinkojen maksimointi.
Vierailija kirjoitti:
Olihan se leppoisampaa. Olin v. 1990 alkaen kolme kesää kotipalvelussa töissä. Asiakkaita oli paljon vähemmän kuin nykyisin, saattoi olla 4 käyntipaikkaa päivässä. Siellä lämmittelin ulkosaunaa ja saunotin kaikessa rauhassa. Vanhoille rouville oli aikaa laittaa rullia päähän pesun jälkeen. Kävin myös pyörällä kaupassa ruokaostoksilla. Tein liedellä ruokaa, esimerkiksi lihakeittoa useammaksi päiväksi tai nakkikastiketta ja perunaa. Ruuat oli aika yksi kertaisia, kun ei uuniin ollut aikaa laitella, mutta normaalia kotiruokaa siis. En tiedä, monella siihen aikaan mitään mikroa oli eikä kaupasta tuotu valmisruokia. Mummoja ja pappoja vietiin myös ulos kävelylle hyvällä säällä, eikä ne olleet mitään 10 minuutin pyrähdyksiä ulko-ovelta roskikselle, vaan vaikka puoli tuntia kuntoiltiin ja istuksittiin penkillä.
Minulla oli myös lapsiperhepäiviä. Jos jossain oli pienet kaksoset, oli mahdollista pyytää apua kotitöihin. Leikitin lapsia,
Mun mummon luona kävi kodinhoitaja joka ikinen päivä ja oli minimissään tunnin. Tämä vuosina 1989-1994. Juurikin laittoi joskus mummon hiukset ja syksyisin keräsi omenoita puusta mummolle syötäväksi. Kuulostaa ihan absurdilta nykyään.
80- ja 90-luvuilla olivat firmojen henkilöstö tittelineen puhelinluetteloissa esillä. Saattoi silloin suoraan kysellä hommia. Ja saattoi mennä vapaasti yrityksen aulaan ja jopa työpaikoille. Nyt firmojen organisaatio ja henkilöstö on tarkoin varjeltua salaisuutta ja yleensäkin firmoista ei saa julkisesti mitään sisätietoja. Jotenkin tuntuu yritykset olevan kuin vampyyrejä, jotka eivät siedä mitään päivänvaloa.
Omakohtaisesti ei ollut,koska vasta 90 luvulla laman aikaan sain hyödynnettyä tilannetta jossa ihmisten asuntoja ja muuta omaisuutta myytiin pakkohuutokaupoilla riittävän edullisesti ja asuntojen arvon nousu alkoi vasta 90 luvun puolenvälin jälkeen. Ajoittaisinkin tuon leppoisimman kohdan aluksi vuoden 97. Tällä Hetkellä hankaluutena on kannattaako asuntojeni vuokrahintoja nostaa vai pitää ennallaan kela as tuki muutosten vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan se leppoisampaa. Olin v. 1990 alkaen kolme kesää kotipalvelussa töissä. Asiakkaita oli paljon vähemmän kuin nykyisin, saattoi olla 4 käyntipaikkaa päivässä. Siellä lämmittelin ulkosaunaa ja saunotin kaikessa rauhassa. Vanhoille rouville oli aikaa laittaa rullia päähän pesun jälkeen. Kävin myös pyörällä kaupassa ruokaostoksilla. Tein liedellä ruokaa, esimerkiksi lihakeittoa useammaksi päiväksi tai nakkikastiketta ja perunaa. Ruuat oli aika yksi kertaisia, kun ei uuniin ollut aikaa laitella, mutta normaalia kotiruokaa siis. En tiedä, monella siihen aikaan mitään mikroa oli eikä kaupasta tuotu valmisruokia. Mummoja ja pappoja vietiin myös ulos kävelylle hyvällä säällä, eikä ne olleet mitään 10 minuutin pyrähdyksiä ulko-ovelta roskikselle, vaan vaikka puoli tuntia kuntoiltiin ja istuksittiin penkillä.
Minulla oli myös lapsiperhepäiviä. Jos jossain oli pienet kaksoset, oli mah
Ois se aika absurdia kuolleelle mummolle omppuja keräillä.
Vierailija kirjoitti:
Kasarilla todellakin vaadittiin paljon. Nykyään on niin rentoa, kun voi himassa tehdä 20 tunnissa viikon työt ja saa vielä hyvää liksaa. Melkein hävettää työn vähyys. OLen toki julkisella sektotilla. Olen tyytyväinen nykytilaan, kohta jään eläkkeelle
Tuo johtuu siitä, ettet "pääse" huononnuksiin enää mukaan. Palkkasi on, miksi se on parempina aikoina muodostunut, eikä sinua voida enää potkia poiskaan millään syyllä. Et siis osallistu enää tekemään kovinkaan isolla panoksella, koska tähän ei ole keinoja velvoittaa ja todennäköisesti olet jo hitaahko oppimaan uusia temppuja. Eli muut huolehtivat tekokkuudesta ja tilanne on heille sitä raskaampi, mitä enemmän näitä hyvillä eduilla eläkkeiden odottelijoita on. Sellaisena oleminen mahdollistuu vain kasarilla pedatulla asemalla, ja käy muiden niskaan, ihan kuin varsinaisessa huoltosuhde-vajeessa ei olisi jo muutenkin paikattavaa. Vääristää myös käsitystä resursseista, jos paikalla vajaata panosta tekeviä. Paperilla riittää, käytännössä ei. Jos et ole tehostanut, et ole käytännössä mukana, vaan vain "paikalla".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotipalvelussa oli ainakin enemmän aikaa kuin kykyisessä koti"hoidossa".
Oli helpompaa 90-luvullakin. Olin yliopistossa töissä assistenttina ja ekana vuonna mun ainoa virallinen työvelvoite oli keittää kahvia niinä aamuina, kun toimistosihteeri oli sairaana. Yhtenä päivänä hän oli sairas, mutta joku muu oli jo ehtinyt keittää. Muuten minun vain käskettiin tehdä gradu valmiiksi. 2000-2010 tahti nousi valtavasti eikä enää kukaan voinut lusmuilla. Paljon enemmän työtä per työntekijä. Moni ei ehdi pitää lomaakaan ja voi tulla burnout. Professorit tekee keskimäärin 50-tuntista työviikkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Semmoinen sana kuin "pelivara" tunnettiin ja merkitys ja arvo tajuttiin ihan yleisesti.
Nykyinen versio taitaa olla "viime hetken hökellys"
80 luvulla oli häpeällistä olla työtön, katsottiin laiskaksi jos ei ollut pätevää syytä siihen. Julkinen talous reippaasti alle 50% BKTsta. Yrittäjiä arvostettiin palkanmaksajina. Sodan käyneet olivat vaikuttajina politiikassa ja päätökset sen mukaisia, rationaalisia. Työssä arvostettiin ahkeruutta.
Työaika käytettiin työntekoon, ei mihinkään someviihteseen. Jos puuhaili työajalla omia juttuja niin sai kenkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
80 luvulla oli häpeällistä olla työtön, katsottiin laiskaksi jos ei ollut pätevää syytä siihen. Julkinen talous reippaasti alle 50% BKTsta. Yrittäjiä arvostettiin palkanmaksajina. Sodan käyneet olivat vaikuttajina politiikassa ja päätökset sen mukaisia, rationaalisia. Työssä arvostettiin ahkeruutta.
Työaika käytettiin työntekoon, ei mihinkään someviihteseen. Jos puuhaili työajalla omia juttuja niin sai kenkää.
Eikä työteko ollut yhtä palaveria. Niitä pidettiin vain tarpeeseen ja harkiten. Ei ollut edes sähköpostia, silti jokainen sai hoidettua omat hommansa. Pomo kävi välillä kertomassa että tämä pitäisi tehdä, ilman että siihen tarvitsee kahden tunnin suunnittelupalaveria erikseen.
Yliopistolla opiskelin silloin ja valmistumisaikoihin oli enemmän joustoa ja sivuaineita sai ottaa melko vapaasti. Minäkin tein 80 opintoviikkoa yli maisteriin vaaditun minimin. Proffilla oli selvästi leppoisampaa, koska laitoksilla oli joku amanuenssi (väitöskirjatekijä yleensä) tai opintosihteeri, joka hoisi proffan paperityöt, konferenssimatkajärjestelyt ja muut ja kun opiskelija meni laitokselle, siellä oli aina tämä ihminen joka tiesi kaiken kaikesta. Nykyäänhän ei edes tiedä missä opintotoimisto on eikä ketään näe koskaan naamakkain. Eikä silloin tarvinnut taistella tuntikausia jonkun järjettömän Sisun kanssa vaan kursseille ilmoittauduttiin kai ilmoitustaulun listan kautta ja pieneen opintokirjaan haettiin kurssin suoritukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika kultaa usein muistot.
Kyllä työn saaminen oli helpompaa ja oppiminen työssä oli oikeastaan koulun jälkeen mielekkäämpää joka vaikutti paljon elämään kun peruskoulu loppui.
Teoria ei aina kohdannut missään käytännössä ja byrokratia aiheutti ongelmia muutenkin kun kaikki piti oppia 16 vuotiaana itse.
Työkavereista oli monenlaista kokemusta ja heidän ammattitaito siirtyi käytännössä oppina eteenpäin. Hiljaista tietoa välittyi myöskin.
Jos vain oli oppiva ja itse kiinnostunut sai vastuuta ja luottamusta myös ylemmältä portaalta ihan eri tavalla moniassa asioissa.
Nuorena imee itseensä myös paljon tietoa ja osaamista jota koulu ei koskaan tarjonnut. Koulu oli lähinnä kuten nykyäänkin pelkää tiedon teoriaa siirtävä pakkopulla laitos. Opettajat olivat asenteellisia ja jopa tylyjä ja työpaikalla työelämässä asiat oli täysin erilaista toimintaa.
Oikeastaan voisi sanoa 1980 luvulla oli mahdollisuuksia paljon enemmän ja matkustelu avarsi maailmaa 17-20 vuotiaana lisää.
Itse muutin lastenkodista 17 vuotiaana jo pois omaan vuokra asuntoon ja jouduin opettelemaan kaiken itse. Menin koulun jälkeen töihin kun täytin 16 vuotta ja en mennyt ammattikouluun joka ei ollut sopiva minulle. Kävin oppisopimuksella työssä oppimisen kautta työpaikalla saaman tuen kaikkeen. Veroilmoituksesta ym lähtien johon ei kouluissa edes ole oppiainetta.
Elämä opettaa ja työssä menestyi sen takia hyvin tai erinomaisesti 40 vuotta joten kouluissa ei saa oppia mihinkään edeenkään. Teoria ym on liikaa tehnyt nykyisin korkeakoulutettujen arvostamisesta liian teoriaan painottivat jolla ei ole merkitystä käytännön tehtävissä lainkaan.
Työ on usein soveltamista ja osaamista vaativaa käytännön tasolla. Huonosta opista kärsiikin kaikki nuoret aikuisuudessa paljon. Tylsyys kouluissa taitaa johtua suurena ongelmana teoria ym huonoon tasoon kaikessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla sihteerit puhtaaksikirjoittivat muistiot ja muut paperit. Silloin saattoi keskittyä varsinaisiin hommiin.
Miksei enää saa olla sihteereitä? Ekonomistit, pörssiosakkaille vastuulliset toimitusjohtajat, tehokkuusajattelu, kilpailukyky eli osinkojen maksimointi.
Nykyään me insinöörit kirjoitamme muistiomme pöytäkirjamme itse. 80-luvulla ne sihteerit kirjoittivat ne puhtaaksi vielä kirjoituskoneella muistiinpainoista. Nykyään me kirjoitamme ne suoraan palaverissa saman tien läppärillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla sihteerit puhtaaksikirjoittivat muistiot ja muut paperit. Silloin saattoi keskittyä varsinaisiin hommiin.
Miksei enää saa olla sihteereitä? Ekonomistit, pörssiosakkaille vastuulliset toimitusjohtajat, tehokkuusajattelu, kilpailukyky eli osinkojen maksimointi.
Nykyään me insinöörit kirjoitamme muistiomme pöytäkirjamme itse. 80-luvulla ne sihteerit kirjoittivat ne puhtaaksi vielä kirjoituskoneella muistiinpainoista. Nykyään me kirjoitamme ne suoraan palaverissa saman tien läppärillä.
Niin ja sihteerit hoitivat kalenterit ja varaukset. Nykyään jokaisella kulkee kalenteri mukana kännykässä. Sihteeri vastasi pomon lankapuhelimeen kun pomo ei ollut paikalla. Nykyään pomo vastaa itse tai menee vastaajaan ja soitellaan sitten kun ehditään. Lähetti vei johdon postin sihteerille, joka kävi sen läpi. Nykyään postia ei vaan tule kun kaikki hoidetaan sähköisesti. Lehtiäkään ei enää lueta kun tulee enimmäkseen sähköiset lehdet jokaiselle erikseen. Sihteeri tilasi toimistotarvikkeet. Nykyään sen hoitaa alan firmat ulkoistettuna eikä niitä enää edes tarvita samoja määriä kuin ennen.
1980-luvulla pohjoissuomalaiset nuoret muutti pääkaupunkiseudulle töihin valmistumisen jälkeen. Niin tein minäkin ja oli kieltämättä outoa, että olisin päässyt jokaiseen hakemaani työpaikkaan. Kotiseudulla sain vain vastaukseksi ei jokaiseen hakemukseen. Helsingissä oli vain kova asuntopula ja ihan tuurilla minä pääsin kimppakämppään.
Elämäni pisimmät ylityöputket olen tehnyt 80-luvulla. Tein toimistotöitä tietokoneella. Ergonomiasta kukaan ei ollut kuullutkaan ja sain elinikäiset vammat käsiin vääristä työasennoista. Töissä ei ollut mitään liukumia ja jos myöhästyit minuutinkin, pääsit esimiehen puhutteluun. Kerran kyytiongelmien vuoksi pyysin, jos voisin tehdä osan paperihommista kotona illalla ja siihen esimies suostui pitkin hampain sanoen "tämä on poikkeuksellista eikä näin toiste tehdä".
Riippuu kyllä alasta. Meillä oli asiantuntijatehtävissä erikoispalvelualalla järjetön työmäärä. Jatkuvasti puheluita jonossa, monimutkaisia asiakokonaisuuksia, taustojen ja ongelmien selvittelyä monilla kielillä ja eri kontaktien kanssa ja toiminnasta johtuen dead lineja, joita ei voinut siirtää. Työ vaati moniosaamista, myös tarkkuutta ja virheitä ei saanut tulla. Tehtiin paljon ylityöitä ja oli sairauslomia burn outin takia jo silloin. En usko, että kaikilla aloilla nykyäänkään tehdään siihen tahtiin töitä, kuin meillä aikanaan.
Vielä 90-luvulla työelämässä oli helpompaa noin yleisesti. Ja mistäköhän se johtui? No, ihmiset eivät olleet vielä silloin lihottaneet itseään huonoon kuntoon ja töissä oli enemmän ihmisiä, koska silloin ei saikutettu niin kuin nykyään. Nykyäänhän on ylipainon lisäksi kaikenmaailman kipuja, vaivoja, väsymystä, masennusta, burn outeja jne.
Eli aika pitkälti ihan itse aiheutettua nykyajan kiire.
Totuuden myöntäminen olisi tässäkin asiassa viisauden alku.
Olihan se leppoisampaa. Olin v. 1990 alkaen kolme kesää kotipalvelussa töissä. Asiakkaita oli paljon vähemmän kuin nykyisin, saattoi olla 4 käyntipaikkaa päivässä. Siellä lämmittelin ulkosaunaa ja saunotin kaikessa rauhassa. Vanhoille rouville oli aikaa laittaa rullia päähän pesun jälkeen. Kävin myös pyörällä kaupassa ruokaostoksilla. Tein liedellä ruokaa, esimerkiksi lihakeittoa useammaksi päiväksi tai nakkikastiketta ja perunaa. Ruuat oli aika yksi kertaisia, kun ei uuniin ollut aikaa laitella, mutta normaalia kotiruokaa siis. En tiedä, monella siihen aikaan mitään mikroa oli eikä kaupasta tuotu valmisruokia. Mummoja ja pappoja vietiin myös ulos kävelylle hyvällä säällä, eikä ne olleet mitään 10 minuutin pyrähdyksiä ulko-ovelta roskikselle, vaan vaikka puoli tuntia kuntoiltiin ja istuksittiin penkillä.
Minulla oli myös lapsiperhepäiviä. Jos jossain oli pienet kaksoset, oli mahdollista pyytää apua kotitöihin. Leikitin lapsia, vein ulos puistoon, vaihdoin vaippaa, nukutin, autoin ruuanlaitossa, imuroin. En tiedä, maksoiko ne perheet siitä, mutta muistelen, että 3-4 tuntia oli mahdollista saada viikossa apua. Yhdessä asiakasperheessä oli noin vuoden ikäiset kolmoset, joista 2 oli identtisiä ja yksi eri näköinen. Siellä oli sellainen hullunmylly käynnissä joka kerta, että vanhat kodinhoitajat ei sinne menneet, vaan meitä nuoria ja nopeajalkaisia laitettiin. Kun yhden pyllyä alkoi pestä, kaksi muuta jo vilistivät karkuun ja ottivat vaippaa pois ja yrittivät kiipeillä kaikkialle. Monesti perheen äiti oli kellarissa pyykillä ihan parikin tuntia ja ripusti ulos pyykkiä ja viikkasi kuivat kaappiin, siellä oli 2 ihmistä täystyöllistettyjä koko ajan kun olin kotipalvelusta apuna. Ja isä reissutyössä. En ymmärrä, miten se äiti pystyi pyörittämään yksin viikot arkea niin villien kolmosten kanssa ja vielä vanha omakotitalo kolmessa tasossa.
Ajat oli silläkin tavalla leppoisat, että oli vähän varaa katsoakin, kuka työntekijä minnekin menee. Nykyisin olen kuullut olevan 10-11 käyntipaikkaa yhdellä työntekijällä ja listan mukaan mennään eikä vaihdella niitä. Vanhuksia on asiakkaat, monilla muistisairaus. Silloin ei muistisairaat yksin asuneet kotonaan, ne oli vanhainkodeissa.