Miten jaksatte harrastaa liikuntaa töiden jälkeen? Olen ihan loppu ja makaan sohvalla ja syön. Paino vajaa 100kg, mutta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla suurin ongelma lienee myös ruokailun puolella. Syön siis ihan liikaa suklaata. Jos jaksaisi pitää ruokarytmistä kiinni, ei aina tarvitsisi paikata kalorivajetta suklaalla. Mä vaan inhoan ruuanlaittoa. Välillä ketuttaa jo pelkästään se, että pitää lämmittää se ruoka mikrossa. Syön ihan mielelläni, jos vaan pääsen ns. valmiiseen pöytään, mutta kun en pääse, saatan skipata syömisen ihan vaan kun ärsyttää niin paljon joutua lämmittään se perhanan ruoka, saati jos sen joutuu oikein tekemään. Kun pääsisi eroon tästä inhosta kaikkea kohtaan mikä liittyy ruuan valmisteluun syötäväksi saakka, niin helpottaisi.

Mieskin on tumpelo ruuanlaitossa. Ja joskus kun yritin että teen ruokaa ison satsin ja pakastan, niin eihän se onnistunut kun miestä alkoi ketuttaa ettei saa syödä sitä valmista ruokaa. Se siis syö kuin nelihenkinen perhe, eikä mulla riitä padoissa ja pannuissa koko että pystyisi tekemään tarpeeksi että molemmat saa syödä ja yhtä monta annosta pakkaseen, pitäisi olla joku suurtalouskeittiön välineistö sellaiseen.

Tehkää omat ruuat!

Se oliskin jo jotain, mutta mies ei siihen suostu kun hän inhoaa ruuanlaittoa yhtä paljon kuin minä. Tällä hetkellä tehdään ruuat yhdessä, koska se on ainoa tapa mikä tekee asiasta siedettävämpää, kun ei ihan kaikkea tarvitse itse tehdä.

No jos kerta teette ruuat _yhdessä_, niin eihän teillä silloin olisi tuollaista ongelmaa, että mies syö kaiken mahdollisen mitä näkee eikä ruokaa jää pakastettavaksi.

Pidä oma puolesi tässä asiassa eli teette ruokaa isomman satsin ja annoksina loput pakkaseen. Ja mies syö järkevän kokoisia annoksia, jos se ruoka-annos ei riitä niin sitten vaikka puoli pussia leipää päälle.

Aterioille lautasmalli: lautasesta puolet kasviksia. Vie hyvin nälän, ei lihota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla suurin ongelma lienee myös ruokailun puolella. Syön siis ihan liikaa suklaata. Jos jaksaisi pitää ruokarytmistä kiinni, ei aina tarvitsisi paikata kalorivajetta suklaalla. Mä vaan inhoan ruuanlaittoa. Välillä ketuttaa jo pelkästään se, että pitää lämmittää se ruoka mikrossa. Syön ihan mielelläni, jos vaan pääsen ns. valmiiseen pöytään, mutta kun en pääse, saatan skipata syömisen ihan vaan kun ärsyttää niin paljon joutua lämmittään se perhanan ruoka, saati jos sen joutuu oikein tekemään. Kun pääsisi eroon tästä inhosta kaikkea kohtaan mikä liittyy ruuan valmisteluun syötäväksi saakka, niin helpottaisi.

Mieskin on tumpelo ruuanlaitossa. Ja joskus kun yritin että teen ruokaa ison satsin ja pakastan, niin eihän se onnistunut kun miestä alkoi ketuttaa ettei saa syödä sitä valmista ruokaa. Se siis syö kuin nelihenkinen perhe, eikä mulla riitä padoissa ja pannuissa koko että pystyisi tekemään tarpeeksi että molemmat saa syödä ja yhtä monta annosta pakkaseen, pitäisi olla joku suurtalouskeittiön välineistö sellaiseen.

Tehkää omat ruuat!

Se oliskin jo jotain, mutta mies ei siihen suostu kun hän inhoaa ruuanlaittoa yhtä paljon kuin minä. Tällä hetkellä tehdään ruuat yhdessä, koska se on ainoa tapa mikä tekee asiasta siedettävämpää, kun ei ihan kaikkea tarvitse itse tehdä.

No jos kerta teette ruuat _yhdessä_, niin eihän teillä silloin olisi tuollaista ongelmaa, että mies syö kaiken mahdollisen mitä näkee eikä ruokaa jää pakastettavaksi.

Pidä oma puolesi tässä asiassa eli teette ruokaa isomman satsin ja annoksina loput pakkaseen. Ja mies syö järkevän kokoisia annoksia, jos se ruoka-annos ei riitä niin sitten vaikka puoli pussia leipää päälle.

Aterioille lautasmalli: lautasesta puolet kasviksia. Vie hyvin nälän, ei lihota.

Näinpä. Eikä tarvitse edes pilkkoa mitään, kun esim. höyrytetyt kasvikset tai uunijuurekset (pakkasesta suoraan valmispussista) valmistuu käytännössä itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liikunta voi olla nautinnollista ja motivoivaa. Tulokset kun alkavat näkyä peilistä niin motivaatio vain kasvaa.

Tuntuu hyvältä kun tykkää siitä näystä mikä näkyy peilistä takaisin.

Ei se lenkille, salille tai uimahalliin lähteminen aina herkkua ole mutta se suorituksen jälkeinen hyvä fiilis ja tulokset motivoi.

Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. En ole ikinä päässyt liikunnassa siihen pisteeseen, että näkyisi tuloksia peilissä. Tai että liikunta rentouttaisi tai piristäisi.

Kunto on kasvanut joskus, huomaa, että jaksaa esim uida pitempään kuin alussa. Mutta kun liikunta tuo vaan väsymyksen eikä hoikkaa vartaloa, niin taas se jää moneksi kuukaudeksi,joskus jopa vuodeksi.

Ap

Kylmästi sanottuna: kova työ on ollut ylipainon hankinnassa, joten yhtä kova työ sen poistamisessakin.

Ensin ruokavalio kuntoon. Tee kävelyretkiä oman kunnon mukaan ja pikkuhiljaa pidennät. Jatkat vain tätä. Jos haluat, voit ottaa youtubesta jumppaa mukaan myös, kun tuntuu että jaksat.

T. Ex-100kg

Joo, kävely on ainoa liikuntamuoto mitä laihduttajan kannattaa harrastaa. Olen 120 kg pudottanut normaalipainoon ja yhä vedän muutaman pitkän kävelylenkin viikossa, en koskaan hölkkäile.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laihtua voi, vaikka ei liikkuisi ollenkaan. Ja itse asiassa on tutkittu, että laihtuminen on helpompaa, jos ei treenaa samaan aikaan lujaa. Eli laita ruokavaliosi kuntoon, niin paino alkaa tippua.

Siis minulla ei ole aikomus laihduttaa. En vaan kykene siihen ja olen asian hyväksynyt.

Tässä iässä ei painolla ole mitään väliä, 36v olen.

Eri asia jos olisim vaikka 20v ja elämä edessä.

Lähinnä haluan vastauksia, miten ihmiset jaksaa liikkua työpäivän päätteeksi. Ap

Hyvä on, vastataan kysymykseen.

Jaksan liikkua työpäivän päätteeksi siksi, että kehoni polttaa rasvaa tehokkaasti enkä ole hiilihydraattikoukussa. Minulla siis riittää energiaa tasaisesti pitkin päivää riippumatta siitä, kuinka paljon liikun ja mitä syön (tai syönkö ollenkaan). Hiilihydraattivetoisilla ihmisillä puolestaan jaksaminen riippuu siitä, kuinka paljon kehossa ja hiilaria glykogeenimuodossa. Hiilaritankkauspiikit myös väsyttävät insuliinitasojen noustessa syömisen jälkeen.

Jokainen ihminen voi virittää kehonsa polttamaan rasvaa hiilihydraatin sijaan. Kyse on vain valinnasta.

Vierailija kirjoitti:

En jaksakaan. Kun käyn töissä, muuhun elämään ei ole aikaa.

8 tuntia töissä.

Pari tuntia työmatka suuntaansa. 12 tuntia yhteensä.

Tunti valmistautumiseen töihin, tunti töistä tullessa (syöminen mm.). 14 tuntia.

Unta tarvii 9 tuntia. 23 tuntia.

Sen 1 tunnin istun sohvalla kuola poskella odottamassa, että pääsen nukkumaan, kun olen niin uupunut.

Elämässä ei ole mitään järkeä. Pää leviää. Joku päivä romahdan lopullisesti.

Tutun kuuloista. Minä vain tein kahta työtä eli yöunet jäi puoleen. Paloin loppuun, tietysti. Kolme ja puoli vuotta meni ennenkuin kykenin taas töihin. Siinä työssä sitten selvisi perinnöllinen sairaus joka uuvuttaa. Nyt taas yli 3 v sairauslomalla. Enää ei tarvitse haaveilla työhön menemisestä, ei pysty, ei kykene. Muistan yhden vapaapäivän hulluimmilta vuosilta: tulin ruokakaupasta, kannoin ostoskassit sisälle, auto jäi pihalle ovet auki, ulko-ovi auki, minä jaksoin kävellä makuuhuoneeseen (noin 10 askelta), kaaduin takki päällä kengät jalassa poikittain sängylle ja nukahdin. Heräsin monen tunnin päästä kuola poskella. Ruoat lämmenneet eteisessä. Onneksi auto vielä tallessa.

Mäkään en meinaa ehtiä. Mulla alkaa työpäivän jälkeen "kakkostyöt" on puutarhaa, talon siivousta, kesämökkiä, yritystoimintaa.., vanhat vanhemmat...

Huomaan, että jos on pitkä väli, niin sitten ei oikein tule lähdettyä. Pitäisi vaan aikatauluttaa liikunta johonkin väliin. Ja ei liikunta näy kropassa, kyllä se on se syöminen, mikä näkyy.

Vierailija kirjoitti:

Mäkään en meinaa ehtiä. Mulla alkaa työpäivän jälkeen "kakkostyöt" on puutarhaa, talon siivousta, kesämökkiä, yritystoimintaa.., vanhat vanhemmat...

Huomaan, että jos on pitkä väli, niin sitten ei oikein tule lähdettyä. Pitäisi vaan aikatauluttaa liikunta johonkin väliin. Ja ei liikunta näy kropassa, kyllä se on se syöminen, mikä näkyy.

Miksei puutarhahommat tai siivous käy ihan hyötyliikunnasta? :) Tai itse ainakin siivoan usein nopeammalla temmolla, että tulee ihan kuuma. Sama pihalla hommissa eli tekee reippaasti.

Muttajoo, jostain muustahan sun pitää karsia, jos siis kaipaat sitä varsinaista liikuntaa vielä kaveriksi.

Mä en jaksais omaa raskasta sairaanhoitajan työtäni jos en harrastaisi aktiivisesti liikuntaa. Nukun paremmin, keskityn syömiseen ihan eri tavalla ja energiaa riittää. Liikunta on lääke moneen asiaan, niin kliseistä kuin se onkin.

Töissä moni asia on helpompi kun on vähän ruista ranteessa, etenkin kun se 100kg potilas mätkähtää lattialle, en tarvi kaveria nostohommiin.

Vierailija kirjoitti:

En jaksakaan. Kun käyn töissä, muuhun elämään ei ole aikaa.

8 tuntia töissä.

Pari tuntia työmatka suuntaansa. 12 tuntia yhteensä.

Tunti valmistautumiseen töihin, tunti töistä tullessa (syöminen mm.). 14 tuntia.

Unta tarvii 9 tuntia. 23 tuntia.

Sen 1 tunnin istun sohvalla kuola poskella odottamassa, että pääsen nukkumaan, kun olen niin uupunut.

Elämässä ei ole mitään järkeä. Pää leviää. Joku päivä romahdan lopullisesti.

Älyttömän kuuloinen työmatka :/ Vielä jos pitää itse ajaa, niin ei ehdi hetkeä levätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla suurin ongelma lienee myös ruokailun puolella. Syön siis ihan liikaa suklaata. Jos jaksaisi pitää ruokarytmistä kiinni, ei aina tarvitsisi paikata kalorivajetta suklaalla. Mä vaan inhoan ruuanlaittoa. Välillä ketuttaa jo pelkästään se, että pitää lämmittää se ruoka mikrossa. Syön ihan mielelläni, jos vaan pääsen ns. valmiiseen pöytään, mutta kun en pääse, saatan skipata syömisen ihan vaan kun ärsyttää niin paljon joutua lämmittään se perhanan ruoka, saati jos sen joutuu oikein tekemään. Kun pääsisi eroon tästä inhosta kaikkea kohtaan mikä liittyy ruuan valmisteluun syötäväksi saakka, niin helpottaisi.

Mieskin on tumpelo ruuanlaitossa. Ja joskus kun yritin että teen ruokaa ison satsin ja pakastan, niin eihän se onnistunut kun miestä alkoi ketuttaa ettei saa syödä sitä valmista ruokaa. Se siis syö kuin nelihenkinen perhe, eikä mulla riitä padoissa ja pannuissa koko että pystyisi tekemään tarpeeksi että molemmat saa syödä ja yhtä monta annosta pakkaseen, pitäisi olla joku suurtalouskeittiön välineistö sellaiseen.

Tehkää omat ruuat!

Se oliskin jo jotain, mutta mies ei siihen suostu kun hän inhoaa ruuanlaittoa yhtä paljon kuin minä. Tällä hetkellä tehdään ruuat yhdessä, koska se on ainoa tapa mikä tekee asiasta siedettävämpää, kun ei ihan kaikkea tarvitse itse tehdä.

Jatkan tähän siis vielä, että mies tosiaan syö älyttömiä määriä. Hän joutuisi tekemään ruokaa vähintään joka toinen päivä, kun minä taas pärjäisin viikon.. tai sitten tosiaan hänen pitäisi päästä johonkin suurkeittiöön tekemään ruokansa. 1 makaronilaatikko (5 dl kuivana makaronia, 400g jauhelihaa) kestää 1,5 päivää. 2 litraa keittoa menee yhdellä ruokailulla. Eikä mies ole ylipainoinen, painaa noin 70 kiloa, on pieni ja hintelä. Äitinsä on samanlainen, lyhyt, hoikka, ja syö enemmän kuin iso osa miehistä.

Miksi holhoat puolisoasi tuolla tavalla? Miehesi pitää itse opetella koostamaan ruokansa niin, että ei tarvitse mättää älyttömiä määriä kerralla.

Tosin ei nuo esimerkki ruokamäärät hirveän valtavia edes ole, kyllä meilläkin menee tuollainen makaronilaatikko 4 osaan eli kaksi ateriaa siitä tulee molemmille. Että ei sinänsä mitään "suurperhe" - tasoa nämä määrät kuitenkaan.

Holhoan tai en, ongelma on ja pysyy. Kun nyt siis puhutaan jo siitä, että aamupalaleivän tekeminen on niin jumalattoman ärsyttävää, että mieluummin yleensä skippaan koko aamupalan. Mä teen mieluummin oikeastaan mitä tahansa kuin mitään syötävän valmistelemista. Tämä on se pahin ongelma. Mulle on miellyttävämpää olla nälkäinen kuin tehdä sitä ruokaa. Se vaan kostautuu sitten tyhjien kalorien ahtamisella. Ette te tietenkään pysty asiaa täysin ratkaisemaan, mutta jos jollain on kokemusta siitä, miten saada ruokarytmi kuntoon kun keittiö on kirosana, niin vinkkejä otan vastaan. Tässä kirjoittaessani oikein mietin, mikä olisi vähemmän vastenmielistä kuin keittiössä puuhailu, niin en keksi. Mieluummin siivoan koiran ripuleita ja oksennuksia kuin teen ruokaa. Ja mä teen kuitenkin ihan hyvää ruokaa, mutta inhoan sitä hommaa. Tähän asiaan pitäisi se muutos saada.

Liikun kuitenkin jonkin verran, otin ison ja energisen koiran juuri sen takia että on pakko lähteä liikkeelle. Ja koira on ainoa mikä saa mut nauttimaan liikkumisesta, kun näkee kuinka se koira nauttii. Mennään kävellen, hölkäten, pyörällä, hiihtäen, potkukelkalla, metsässä, kaupungilla, jäällä, pelloilla.. käydään uimassa ja tehdään tuntikausia pihatöitä, niin että tuo korkeaenerginen koirakin on ihan rätti iltaisin, varsinkin näin kesällä. Talvella toki vähemmän kun ei tuolla ulkona ihan samaan tapaan pysty touhuamaan. Tähän liikkumiseen kun saisi yhdistettyä järkevän syömisen, niin olisi asiat kuulkaa kohdallaan.

Aikataulut on mullakin ongelma, vaikka ei ole edes lapsia. Olen uniongelmainen, klo 20 on ehdottomasti alettava rauhoittua, jotta klo 22 saisi nukuttua. Herään klo 6, lähden kotoa klo 6.30, olen kotona klo 16. Tästä on 4 tuntia aikaa hoitaa kotityöt, koiran ulkoiluttaminen, kaupassa käynti, ruuan laitto ym. Koiran kanssa toki sitä liikuntaa tulee ihan joka päivä, 5 kilsan lenkki on minimi mitä päivässä on pakko tehdä että eläin pysyy järjissään. Ei siinä päivään hirveästi tunteja enää riitä esim. lihaskuntotreenille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laihtua voi, vaikka ei liikkuisi ollenkaan. Ja itse asiassa on tutkittu, että laihtuminen on helpompaa, jos ei treenaa samaan aikaan lujaa. Eli laita ruokavaliosi kuntoon, niin paino alkaa tippua.

Siis minulla ei ole aikomus laihduttaa. En vaan kykene siihen ja olen asian hyväksynyt.

Tässä iässä ei painolla ole mitään väliä, 36v olen.

Eri asia jos olisim vaikka 20v ja elämä edessä.

Lähinnä haluan vastauksia, miten ihmiset jaksaa liikkua työpäivän päätteeksi. Ap

Hyvä on, vastataan kysymykseen.

Jaksan liikkua työpäivän päätteeksi siksi, että kehoni polttaa rasvaa tehokkaasti enkä ole hiilihydraattikoukussa. Minulla siis riittää energiaa tasaisesti pitkin päivää riippumatta siitä, kuinka paljon liikun ja mitä syön (tai syönkö ollenkaan). Hiilihydraattivetoisilla ihmisillä puolestaan jaksaminen riippuu siitä, kuinka paljon kehossa ja hiilaria glykogeenimuodossa. Hiilaritankkauspiikit myös väsyttävät insuliinitasojen noustessa syömisen jälkeen.

Jokainen ihminen voi virittää kehonsa polttamaan rasvaa hiilihydraatin sijaan. Kyse on vain valinnasta.

Mä olen yrittänyt. Siitä ei tullut mitään. Mun kroppa vaatii hiilaria. Ei toki mitään älyttömiä määriä, en tarkoita että mun nyt vaan on pakko vetää se suklaalevy päivässä, mutta mun kroppa toimii parhaiten noin 30/40/30 suhteilla, eli hiilari 40%, rasva ja proteiini molemmat 30%. Se vaan vaatii tasaista syömistä, ja pitkäketjuisia hiilareita.

Se puoli kiloa kasviksia päivässä on muuten ihan älytön. Joskus koitin Jutan superdieettiä. Se loppui siihen kun vatsaa kivisti jatkuvasti, suu oli haavoilla (kosketusyliherkkyys monille kasviksille), ja tavara alkoi tulla sulamattomana peräpäästä ulos. Kun vähensi kasvisten määrää normaaliin (syön lähes joka päivä yhtenä ateriana salaattiannoksen, sen verran suu kestää, välillä on pakko pitää pari päivää taukoa), ongelmat loppuivat.

Suosittelen vahvasti hankkiutumaan sellaiseen peruskuntoon, että huomaa kun on jotain vialla. Jos on huonokuntoinen ja sitten siitä pikkuhiljaa menee vielä huonompaan kuntoon tai jaksamattomaksi, niin ei ehkä välttämättä huomaa esim. vakavaa sairautta ennen kuin on liian myöhäistä, nimim. kokemusta. Ja jos ette jaksa pitää itseänne kunnossa niin jaksakaa pls käydä +40 täytettyänne vuosittain joissain perustutkimuksissa, josta pystyisi huomaamaan, että joku on (vakavasti) vialla. Ja ottakaa selvää mitkä ovat yleisimmät sairaudet +40 eteenpäin, että olisi edes käryä mitä voi tapahtua, ennen kuin tapahtuu. Niin, niin, niin lämpimästi suosittelen ennaltaehkäisyä ja omasta terveydestä huolehtimista ja teen sitä rakkaudella. Oli surullista katsoa vierestä kun hyvin läheinen kuoli pois ja ei ollut kaunis matka se, vieläkin surettaa ja kovasti. 

Harrastan rauhallista, maadoittavaa liikuntaa, kuten kävelylenkit koiran kanssa, uiminen ja vesijumppa. Sellaista että pääsee pehmeästi liikkeelle, vaikka oliskin laiska olo. Mentaliteetilla, että parempi tehdä edes vähän jotain kuin ei mitään. Puoliso kannustaa. Mennään kerran viikossa yhdessä uimahalliin, ja jos vätystelen, niin puoliso sanoo että höpö höpö, nyt mennään. 

Ei se oikein työpäivän jälkeen onnistukaan, siksi lakkasin yrittämästä. Minulla on joustava työaika, hyödynnän sitä pitämällä pitkän lounaan, jonka aikana käyn liikkumassa, lounastapaamisilla, museossa, jne. Työpäivä ns. venyy, muttei toisaalta tarvitse raahautua minnekään ruuhkaisaan uimahalliin illasta.