Lue keskustelun säännöt.
Mies jätti minut täysin pulaan vauvan kanssa
09.07.2022 |
Miehelle tuli viime viikolla kova flunssa, oli kolme päivää täysin sängyn pohjalla ja siitä vielä perjantain ja viikonlopun toipilaana. Minä perhevapaalaisena kotona vauvan kanssa. Vein miehelle teetä, keittoa ja parasetamolia sänkyyn. No, viime sunnuntaina sitten tauti alkoi jyllätä minullakin. Reilu 38 astetta kuumetta, nenä tukossa, heikotti. Siitä kaksi päivää niin myös vauva luonnollisesti sairastui. Mies ei suostunut jäämään töistä pois hoitaakseen vauvaa, että olisin saanut levätä (kuten hän sai ollessaan sairaana). Sanoi, ettei voi olla enää oman saikun jälkeen pois, Pomo ei tykkää. Tavallaan ymmärrän paineen, mutta ei kovin reilu tilanne minua kohtaan. Mies on siis ns ihan tavallisessa toimistotyössä, ei esim pelasta ihmisiä työkseen.
Olin ihan jaksamisen rajoilla itse sairaana ja hoidin tukkoisen vauvan siinä samalla. Vauva halusi olla sylissä koko ajan tietysti kipeänä.
Homma huipentui torstaina siihen, että minulla puhkesi kaiken huipuksi kauhea migreeni. En voi ottaa migreenilääkettä imetyksen takia eikä sitä olisi kotona ollutkaan kun en ole sitä raskauden aikanakaan voinut käyttää. Oksensin ja tärisin vessassa, aura siihen päälle. Vauva huutaa olohuoneessa. En ole koskaan tuntenut oloani yhtä avuttomaksi ja kamalaksi. Soitin tietysti miehelle, että tulee kotiin auttamaan. Ei meinannut millään uskoa, että tilanne on niin paha. Vasta kun sanoin erää soitan ambulanssin niin suostui lähtemään töistä ja tuli alkuiltapäivästä kotiin. Minä makasin loppupäivän sängyssä, Mies toi vauvan imetykselle ,mutta muuten hoisi hänet. Perjantaina eli eilen oloni oli vähän parempi, mutta flunssainen edelleen ja kuin jyrän alle jäänyt.
Kauheaksi tilanteen tekee se, että miehen lapsuuden ystävän häät ovat tänä viikonloppuna. Oli sovittu, että mies lähtee Perjantaina jo puolen päivän aikaan ajamaan juhlapaikkakunnalle ja tulee sunnuntaina kotiin. On odottanut juhlia tammikuusta lähtien. Minun ja vauvan oli tarkoituskin jäädä kotiin, koska en tunne tätä kaveriporukkaa hyvin eikä huvittanut lähteä pienen vauvan kanssa matkaamaan isoon tapahtumaan koronan takia. Oletin, että mies ymmärsi torstain tilanteesta, että osanotto täytyy perua ja hänen täytyy jäädä hoitamaan vauvaa ,jotta minä pystyn toipumaan. Eilen aamulla kuitenkin vähätteli asiaa ja sanoi lähtevänsä kun olihan minun migreeni hellittänyt jo. Vauva on edelleen kipeä, nukkuu max kahden tunnin pätkissä, minulla voimat aivan loppu ja flunssa edelleen.
No mies siis lähti eilen. Meidän ainoalla autolla. Kävi pikaisesti kaupassa, jääkaappi ammottu tyhjyyttä. Koti aivan sekaisin, pyykkivuori eteisessä ja minun olo aivan kauhea edelleen. Meillä oli kauhein riita tähän astisen suhteen aikana. Nyt mietin mitä teen, olo on petetty. Olisi ollut helpompi kuulla vaikka miehen pettäneen kuin että tahallaan jättää minut täysin pulaan tilanteessa, jossa olen ihan avuton ja poikki. Perusteli asiaa sillä että juhlat ovat hänelle tärkeät ja töistä ei voinut olla paineen takia pois kun juuri oli oma saikku alla. Joo uskon ja ymmärrän tämäkin puolen, mutta eihän tämä kaikki voi minun päälleni kaatua?
Emme ole mitään teinejä. Miehellä on vastuullinen työ, meillä on omistusasunto jne. Jotenki mies on elämässä siis tähän asti onnistut kantamaan vastuuta. Nyt tuntuu etten edes tunne koko ihmistä enää. Anteeksi avautuminen vauvapalstalla, en tiedä mitä pitäisi tehdä.
Kommentit (1874)
Ja kuka haluaa elää pidempään? Jossain kroonikko-osastolla yksin makaat vuosikausia ja elät sitten pidempään, woohoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myönsi että miehellä vastuullinen työ. Eli varmaan myös pitkää päivää tekee. Eli työssäkäyvänkö pitäisi yöt valvoa?? Eikä nykypäivänä jäädä pois töistä noin vaan. Mikään työpaikka ei ole muutenkaan varma tänä päivänä.
Mun vastuullisessa työssä oleva exä (palkka n. 6500e/kk, eli ei johtaja, mutta päällikkö) myönsi, että töissä on helpompaa kuin lasten kanssa kotona. Sunnuntaina huokasi aina, että ihanaa, kun pääsee töihin lepäämään.
Teen itsekin vastaavia hommia ja voin sanoa, että kyllä vaan on töissä helpompaa. Jos on tottunut keskittymään rauhassa, kaikki keskeytykset pienten lasten kanssa on raivostuttavia (esim. tiskikoneen täytön aikana kävit välissä vaihtamassa yhden kakkavaipan, laittamassa tutin takaisin paikalleen, estämässä taaperoa kiipeämästä pöydälle jne. jne.). Saa hitsi edes tiskikonetta täytettyä!
Ja se valvominen, se on todellakin 1000 kertaa kamalampaa kuin yksikään vastuullinen työ.
No ei todellakaan ole. Olen töissä päiväkodissa, ryhmässä, jossa on 16 lasta iältään 0-3v. Meitä on kolme aikuista siellä. Yksi töissä klo 6.15-13.54, toinen 8-15.39 ja kolmas 9.36-17.15. Eli yksin olet aika usein koko joukon kanssa ja lopun aikaa kaksin eli kummallakin 8 kpl yksi tai kaksi tai kolme vuotiasta lasta hoidettavana, ruokittavana, pestävänä, siliteltävänä, laastaroitavana, niistettävänä, pyyhittävänä, pestävänä, riisuttavana... No, nukuttamassa unille on kaikki kolme, eli vain 5, 33 lasta kullakin. Palkka on pk-seudulla n. 2000,- /kk. Ja tätä joka ikinen työpäivä.
Lapset tuodaan hoitoon kipeinä ja sen seurauksena sairastuu muutkin, henkilöstö ja muut lapset. Siellä tehdään töitä lähes aina flunssaisena tai vatsataudissa, pieni kuume ja päänsärky ei riitä poissaolon syyksi. Muutenhan pk-paikat olisivat kiinni 350 pv vuodessa. Ei sinne saa mitään sairaslomasijaisia.
6500,-/kk palkka ja helpompaa työtä päällikkönä kuin 1-3 lapsen hoito kotona, kahden vanhemman toimesta. Itkettää.
Irtisanoudun työstäni tämän viikon aikana. Sitten enää yksi kuukausi. Työ päiväkodissa on nykyään yhtä helvettiä, kuten voitte kuvitella.
Aville laittomasta ryhmästä ja toiminnasta ilmoitus (myös velvollisuus työ- ja virkasuhteessa), teillä 4:n kasvattajan lapsimäärä, jos kaikki kerran alle 3v. Osapäiväisiäkään ei voi suhdelukujen yli ottaa ja talossa pitää olla suhdeluvut koko päivän kunnossa. Teillä ylittyy myös nukkarissa.
On se kumma kun nainen ei yhtä lasta pysty hoitamaan. Vasta oli lehdessä juttua kun jollakin oli kolmekymppisenä jo 10 lasta. Näyttää siltä osa on luonnostaan huonoja vanhempia.
Mut miehet on just tollasia.
Itsekeskeisiä, eivät he osaa ajatella asioita toisen näkökulmasta, eivätkä kykene asettumaan toisen asemaan.
Heidän aivoja ei ole luotu siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä taas. Vauva pääsi päivällä sairaalasta kotiin, minä sain nukkua kotona kokonaisen yön ja vointi on parempi. Mies valvoi sairaalassa yön. Yritimme puhua asiasta, mutta tuntuu, ettei keskusteluyhteyttä ole. Mies on kyllä pelästynyt siitä miten asiat, ja siis erityisesti vauvan tila, kehittyivät, mutta ei varsinaisesti näe, että olisi itse voinut toimia kovinkaan eri tavalla. Kieltää kaiken, tai uskon, että siis oikeasti kokee asian niin, että hänellä oli ensin vuosisadan flunssa ,josta hänellä oli oikeus toipua rauhassa ja mulla oli vaan pientä lämpöilyä eikä sen kummempaa. Hän ei usko, että maidon ehtyminen johtui väsymyksestä ja migreenin aiheuttamasta oksentamisesta. Vähättelee koko asiaa, on sitä mieltä, että vauva olisi joka tapauksessa joutunut sairaalaan minun kunnosta huolimatta. Hoitaa nyt kuitenkin vauvaa, ensi yön lupasi hoitaa heräilyt ja tuoda vauvan vain imetykselle.
En tiedä siis miten eteenpäin. Sanoin että menemme äidilleni pariksi päiväksi huomenna, jos vauvan kunto kohenee edelleen. Täytyy koittaa varata aikaa neuvolan keskusteluapuun.
Niille epäilijöille, jotka väittää provoksi, niin voin kertoa että kaikki läheiseni (nyt myös anoppi) tietävät tästä asiasta. Ja muut eivät mua näiden tekstien perusteella pysty tunnistamaan, tosin ei se minua kovasti edes haittaisi.
Mies on ollut niin sanottu tasa-arvon kannattaja koko meidän suhteen ajan, on kannustanut mua ottamaan töihin liittyen uusia haasteita vastaan, olen hoitanut kodin remontoimiseen liittyviä asioita kokonaan yksin, maksanut puolet kaikesta jne. Nyt vasta on suhteessa aika, jolloin nämä arvot näköjään punnitaan käytännössä. Se on helppoa kannattaa tasa-arvoa niin kauan kun ei itse joudu luopumaan omista saavutetuista eduista. Mielestäni jo se, että minulla vanhempainvapaalaisena ei ole oikeutta sairaslomaan, asettaa meidät vanhemmat eriarvoiseen asemaan. Mm. tähän on tultava joku muutos, mikäli jatkamme yhdessä. Minä otan jo takkiin univelat, synnytyksestä toipumisen, eläkekertymän pienentymisen ja vaikeutuvat uranäkymät kunhan palaan töihin. Mulle valkeni nyt vasta kunnolla, kuinka "paska nakki" vanhempainvapaa voi ollakaan. Ei tietysti kaikkien miesten kohdalla, mutta kommenteista päätellen liian usein kuitenkin.. Toki nautin vauvan kanssa olosta, mutta mietin miten vastuuta saisi oikeasti jaettua tasaisemmin molempien vanhempien kesken.
Ap
Halaus sinne. Täälläkin on käyty samanlaista läpi, käydään edelleen.
Omalla miehellä oli isot puheet, kuinka hän aikoo sitten ottaa puolet vanhempainvapaista ja osallistua tasaveroisesti lapsen hoitamiseen. Uhoaminen vanhempainvapaan pitämisestä kesti tasan siihen asti, kunnes olin täyttämässä omaa hakemustani ja hän (vasta siinä vaiheessa) tarkisti, minkä verran tulee saamaan vanhempainpäivärahaa. Hän ilmoitti yhtäkkiä, ettei aiokaan pitää yhtään niistä vapaista, koska siitä maksetaan liian vähän, ja vielä puuskahti perään, ettei mikään ihme ettei miehet halua jäädä vanhempainvapaille. Asiasta tuli iso riita, jonka lopuksi hän lupasi pitää kokonaisen yhden kuukauden vapaata. Se on kuukausi on alkanut nyt viikko sitten, ja hän on ehtinyt vaatia jo kahdesti, että hoidan vauvaa pari tuntia keskellä omaa työpäivääni, jotta hän saa tehtyä jonkin työpresiksen ja osallistuttua työpalaveriin.
Ja se lapsen hoitamiseen osallistuminen ei suostu vaihtamaan kakkavaippoja kuin hätätilanteessa, vauva jää minun hoidettavaksi hyvin herkästi jos ei ole hyväntuulinen. Minä päädyin hoitamaan yöheräämiset yksin, koska hän ei olisi muuten kuulemma jaksanut töissä. Vauvan pyykkihuoltoon osallistumisestakin ollaan jouduttu vääntämään ankarasti, tuloksetta. Hän on vakaasti sitä mieltä, että se riittää että hän pesee yhden koneellisen viikossa. Ei mitään perusteluja miksi, tietää kyllä että pyykkiä riittää pestäväksi päivittäin.
Se niistä hänen juhlapuheista ja tasa-arvon kannatuksesta.
Välillä meillä menee ok ja mies on oma tuttu itsensä, mutta sitten tulee näitä hetkiä, kun hän tekee tai jättää tekemättä jotain täysin kylmäpäisen itsekkäästi ja epäreilusti, eikä omatunto näytä lainkaan kolkuttavan. Olen alkanut viime aikoina pohtia ankarasti, miten paljon ja pitkään olen vielä valmis sietämään tätä. Asioista on keskusteltu ja riidelty jo niin monta kertaa, etten jaksa oikein enää uskoa muutokseen. Toivottavasti AP:n tilanteessa on enemmän toivoa.
Mulla oli kans nuorena mies joka ajatteli aina kaikki asiat vaan omasta näkökulmasta ja meni omien mieltymystensä mukaan. Jäin aina tärkeysjärjestyksessä toiseksi tai kolmanneksi. Ei mitään kykyä asettaa toista etusijalle. Luojankiitos ei ollut lapsia.
Miehet ovat keskiverrosti huomattavan paljon naisia itsekeskeisempiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ketjussa hoetaan jatkuvasti, miten aloittajan on turha rutista, kun yksinhuoltajatkin pärjäävät omillaan ja että äitien nyt vaan kuuluu hoitaa kaikki lapseen liittyvät asiat. Mitä iloa siitä parisuhteesta sitten on? Mikä on miehen osuus perhe-elämästä? Mies käy töissä ja se muka riittää, ei tarvitse osallistua oman lapsen hoitamiseen? Entäs kun vaimo menee takaisin töihin (niin kuin suurin osa suomalaisista naisista tekee)? Hoitaako mies sitten lapsia? No ei tietenkään.
Aivan älytöntä. On aivan turha itkeä suomalaisten lapsikadosta, kun lapsien tekeminen on naiselle nykyään niin paska nakki. Olet käytännössä lapsiisi sidottu kotiorja, jonka pitää silti käydä töissä ja maksaa puolet kaikista talouden kuluista, ja monesti suurin osa lasten kuluista.
Niinpä. Moni mies ei tunnu tajuavan, että tekee omalla toiminnallaan itsensä tarpeettomaksi tai jopa taakaksi perheessä. Ja sitten ero tulee yllätyksenä. Minä en yhtään ihmettele syntyvyyden romahtamista, kukapa niitä lapsia tekisi vain pettyäkseen toistuvasti siihen, ettei toisesta aikuisesta olekaan vastuunkantoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä taas. Vauva pääsi päivällä sairaalasta kotiin, minä sain nukkua kotona kokonaisen yön ja vointi on parempi. Mies valvoi sairaalassa yön. Yritimme puhua asiasta, mutta tuntuu, ettei keskusteluyhteyttä ole. Mies on kyllä pelästynyt siitä miten asiat, ja siis erityisesti vauvan tila, kehittyivät, mutta ei varsinaisesti näe, että olisi itse voinut toimia kovinkaan eri tavalla. Kieltää kaiken, tai uskon, että siis oikeasti kokee asian niin, että hänellä oli ensin vuosisadan flunssa ,josta hänellä oli oikeus toipua rauhassa ja mulla oli vaan pientä lämpöilyä eikä sen kummempaa. Hän ei usko, että maidon ehtyminen johtui väsymyksestä ja migreenin aiheuttamasta oksentamisesta. Vähättelee koko asiaa, on sitä mieltä, että vauva olisi joka tapauksessa joutunut sairaalaan minun kunnosta huolimatta. Hoitaa nyt kuitenkin vauvaa, ensi yön lupasi hoitaa heräilyt ja tuoda vauvan vain imetykselle.
En tiedä siis miten eteenpäin. Sanoin että menemme äidilleni pariksi päiväksi huomenna, jos vauvan kunto kohenee edelleen. Täytyy koittaa varata aikaa neuvolan keskusteluapuun.
Niille epäilijöille, jotka väittää provoksi, niin voin kertoa että kaikki läheiseni (nyt myös anoppi) tietävät tästä asiasta. Ja muut eivät mua näiden tekstien perusteella pysty tunnistamaan, tosin ei se minua kovasti edes haittaisi.
Mies on ollut niin sanottu tasa-arvon kannattaja koko meidän suhteen ajan, on kannustanut mua ottamaan töihin liittyen uusia haasteita vastaan, olen hoitanut kodin remontoimiseen liittyviä asioita kokonaan yksin, maksanut puolet kaikesta jne. Nyt vasta on suhteessa aika, jolloin nämä arvot näköjään punnitaan käytännössä. Se on helppoa kannattaa tasa-arvoa niin kauan kun ei itse joudu luopumaan omista saavutetuista eduista. Mielestäni jo se, että minulla vanhempainvapaalaisena ei ole oikeutta sairaslomaan, asettaa meidät vanhemmat eriarvoiseen asemaan. Mm. tähän on tultava joku muutos, mikäli jatkamme yhdessä. Minä otan jo takkiin univelat, synnytyksestä toipumisen, eläkekertymän pienentymisen ja vaikeutuvat uranäkymät kunhan palaan töihin. Mulle valkeni nyt vasta kunnolla, kuinka "paska nakki" vanhempainvapaa voi ollakaan. Ei tietysti kaikkien miesten kohdalla, mutta kommenteista päätellen liian usein kuitenkin.. Toki nautin vauvan kanssa olosta, mutta mietin miten vastuuta saisi oikeasti jaettua tasaisemmin molempien vanhempien kesken.
Ap
Halaus sinne. Täälläkin on käyty samanlaista läpi, käydään edelleen.
Omalla miehellä oli isot puheet, kuinka hän aikoo sitten ottaa puolet vanhempainvapaista ja osallistua tasaveroisesti lapsen hoitamiseen. Uhoaminen vanhempainvapaan pitämisestä kesti tasan siihen asti, kunnes olin täyttämässä omaa hakemustani ja hän (vasta siinä vaiheessa) tarkisti, minkä verran tulee saamaan vanhempainpäivärahaa. Hän ilmoitti yhtäkkiä, ettei aiokaan pitää yhtään niistä vapaista, koska siitä maksetaan liian vähän, ja vielä puuskahti perään, ettei mikään ihme ettei miehet halua jäädä vanhempainvapaille. Asiasta tuli iso riita, jonka lopuksi hän lupasi pitää kokonaisen yhden kuukauden vapaata. Se on kuukausi on alkanut nyt viikko sitten, ja hän on ehtinyt vaatia jo kahdesti, että hoidan vauvaa pari tuntia keskellä omaa työpäivääni, jotta hän saa tehtyä jonkin työpresiksen ja osallistuttua työpalaveriin.
Ja se lapsen hoitamiseen osallistuminen ei suostu vaihtamaan kakkavaippoja kuin hätätilanteessa, vauva jää minun hoidettavaksi hyvin herkästi jos ei ole hyväntuulinen. Minä päädyin hoitamaan yöheräämiset yksin, koska hän ei olisi muuten kuulemma jaksanut töissä. Vauvan pyykkihuoltoon osallistumisestakin ollaan jouduttu vääntämään ankarasti, tuloksetta. Hän on vakaasti sitä mieltä, että se riittää että hän pesee yhden koneellisen viikossa. Ei mitään perusteluja miksi, tietää kyllä että pyykkiä riittää pestäväksi päivittäin.
Se niistä hänen juhlapuheista ja tasa-arvon kannatuksesta.
Välillä meillä menee ok ja mies on oma tuttu itsensä, mutta sitten tulee näitä hetkiä, kun hän tekee tai jättää tekemättä jotain täysin kylmäpäisen itsekkäästi ja epäreilusti, eikä omatunto näytä lainkaan kolkuttavan. Olen alkanut viime aikoina pohtia ankarasti, miten paljon ja pitkään olen vielä valmis sietämään tätä. Asioista on keskusteltu ja riidelty jo niin monta kertaa, etten jaksa oikein enää uskoa muutokseen. Toivottavasti AP:n tilanteessa on enemmän toivoa.
Olen tosi pahoillani. Hyvä puoli: noille ei tehdä yhtä lasta enempää, ja eron jälkeen niiden on pakko hoitaa osuutensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämän palstan kommenttien perusteella tuetaan että ap jättää miehensä. Sittenhän sitä vasta yksin pitääkin selvitä. Lisäksi mahdollisesti kodista lähtö kun omistusasunto. Vielä pienen vauvan kanssa. Tiukille joutuu taloudellisestikin. Sekö parempi vaihtoehto? Eiköhän nyt ole liioittelua erota tämän tapauksen vuoksi. Yh-äitinäkö on helpompaa?
En tiedä muista, mutta minulla on. Mies taantui kitiseväksi nakkikoneeksi, kun saatiin pari lasta. Mistään ei ottanut mitään vastuuta, joten tulin siihen tulokseen, että voin paremmin ilman miestä ja lapset saavat edes yhden ansaitsemansa vanhemman, eikä naama norsarilla olevaa äitiä. Helpotti, kun ei enää tarvinnut vetää sitä kivirekeä.
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä taas. Vauva pääsi päivällä sairaalasta kotiin, minä sain nukkua kotona kokonaisen yön ja vointi on parempi. Mies valvoi sairaalassa yön. Yritimme puhua asiasta, mutta tuntuu, ettei keskusteluyhteyttä ole. Mies on kyllä pelästynyt siitä miten asiat, ja siis erityisesti vauvan tila, kehittyivät, mutta ei varsinaisesti näe, että olisi itse voinut toimia kovinkaan eri tavalla. Kieltää kaiken, tai uskon, että siis oikeasti kokee asian niin, että hänellä oli ensin vuosisadan flunssa ,josta hänellä oli oikeus toipua rauhassa ja mulla oli vaan pientä lämpöilyä eikä sen kummempaa. Hän ei usko, että maidon ehtyminen johtui väsymyksestä ja migreenin aiheuttamasta oksentamisesta. Vähättelee koko asiaa, on sitä mieltä, että vauva olisi joka tapauksessa joutunut sairaalaan minun kunnosta huolimatta. Hoitaa nyt kuitenkin vauvaa, ensi yön lupasi hoitaa heräilyt ja tuoda vauvan vain imetykselle.
En tiedä siis miten eteenpäin. Sanoin että menemme äidilleni pariksi päiväksi huomenna, jos vauvan kunto kohenee edelleen. Täytyy koittaa varata aikaa neuvolan keskusteluapuun.
Niille epäilijöille, jotka väittää provoksi, niin voin kertoa että kaikki läheiseni (nyt myös anoppi) tietävät tästä asiasta. Ja muut eivät mua näiden tekstien perusteella pysty tunnistamaan, tosin ei se minua kovasti edes haittaisi.
Mies on ollut niin sanottu tasa-arvon kannattaja koko meidän suhteen ajan, on kannustanut mua ottamaan töihin liittyen uusia haasteita vastaan, olen hoitanut kodin remontoimiseen liittyviä asioita kokonaan yksin, maksanut puolet kaikesta jne. Nyt vasta on suhteessa aika, jolloin nämä arvot näköjään punnitaan käytännössä. Se on helppoa kannattaa tasa-arvoa niin kauan kun ei itse joudu luopumaan omista saavutetuista eduista. Mielestäni jo se, että minulla vanhempainvapaalaisena ei ole oikeutta sairaslomaan, asettaa meidät vanhemmat eriarvoiseen asemaan. Mm. tähän on tultava joku muutos, mikäli jatkamme yhdessä. Minä otan jo takkiin univelat, synnytyksestä toipumisen, eläkekertymän pienentymisen ja vaikeutuvat uranäkymät kunhan palaan töihin. Mulle valkeni nyt vasta kunnolla, kuinka "paska nakki" vanhempainvapaa voi ollakaan. Ei tietysti kaikkien miesten kohdalla, mutta kommenteista päätellen liian usein kuitenkin.. Toki nautin vauvan kanssa olosta, mutta mietin miten vastuuta saisi oikeasti jaettua tasaisemmin molempien vanhempien kesken.
Ap
Hei Ap! Hienoa, että vauva on päässyt kotiutumaan. Kun sanoit, että mies kieltää olevansa vastuussa vauvan sairaalaan joutumisesta: onko hän keskustellut vauvaa sairaalassa hoitaneen lääkärin kanssa? Lääkärillä on todennäköisesti tapahtuneen syistä vähän eri käsitys kuin miehellä ja se voisi olla miehen hyvä kuulla, vaikkei se miestä vakuuttaisikaan.
Mietit mm. tasaisempaa vastuun jakautumista ehtona yhdessä jatkamiselle. En tunne teistä kumpaakaan, joten ajatuksiini kannattaa suhtautua varauksella. Kuitenkin minusta vaikuttaa siltä, että mies on nyt paljastanut oikean karvansa. Hänen kanssaan ei auta sopia mistään pelisäännöistä, koska hän ei ole luotettava. Uskon, että hän noudattaisi pelisääntöjä vain näennäisesti ja tosipaikan tullen miettisi taas omaa etuaan. Tällä kertaa vauva joutui sairaalaan. Mitä tapahtuu seuraavaksi, kun mies ei ole myöntänyt osuuttaan edes tässä ilmiselvässä tapauksessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaisiko laittaa se vauva adoptioon kun ei oikein näytä rahkeet riittävän sen hoitamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt erilainen mielipide naiselta. Jos mun mies odottanut kuukausia häihin menoa niin ei taatusti niitä peruisi tuossa tilanteessa. Hemmetti, kyse on flunssasta. Sitä jaksaa vaikka mitä jos haluaa. Jättää kaikki muut ylimääräiset tekemättä ja hoitaa vauvan. Me naiset tehdään itsestämme ihme marttyyreita ja nalkutetaan joka asiasta ja sitten ihmetellään kun erotaan. Olisi naisillakin peiliin katsomisen paikka. Tämä mun mielipide.
Ootkohan lukenut yhtään tätä ketjua? Ap on vuorokausia valvonut sairaan vauvan kanssa (nuha ja kuume on oikeasti vaarallista 4kk vauvalle, joka hengittää pääasiassa nenän kautta, on imeväinen, eli nuhan vuoksi ei oikein pysty imemään, ja kuivuu helposti), ap:lla oli itsellään jo kolmatta päivää yli 38 asteen kuume ja lisäksi hän sai jo migreenikohtauksenkin, mikä voi tietysti uusia, jos tilanne jatkuu, eikä hän pääse lepäämään.
Silti mies vain lähti juhlimaan ja jätti ap:n yksin pärjäilemään sillä seurauksella, että äiti ja vauva viettivät ainakin seuraavat pari vuorokautta sairaalassa. Kyllä tuo mies nyt oli todella itsekäs ja vastuuton.
No kuule. Olen sairaanhoitaja ja tiedän täsmälleen taudit ja hoidot. Olen myös aikuinen ihminen joka osaa ihan itse ilman miehen apua hakeutua hoitoon jos sitä tarvitsee. Kyllä naisen on osattava toimia myös itsenäisesti. Ei miehen tarvitse olla mun tuki ja turva koko ajan. Ihan omilla aivoilla osaan ajatella.
Yksinkö se nainen on yhteisestä lapsesta vastuussa tilanteessa kuin tilanteessa? Jos olisit oikeasti lukenut edes aloituksen loppuun saati ketjua, huomaisit ettei mies ole toiminut missään vaiheessa avuttomaksi olettamasi aloittajan tukena ja turvana, saati oman lapsensa.
Lisäksi, toivottavasti et tee tuollaisella osaamisella hoitotyötä.
Teen työni kyllä hyvin ja sehän tässä onkin kun vastaanotolla on jatkuvasti näitä valittajanaisia joilta puuttuu täysin aloitekyky ja miestä syyllistetään joka asiasta. Esimerkki tosi tilanteesta: äiti soittaa, lapsella (2-v) ilmeisesti kuumetta. No paljonko? En ole mitannut kun ei mies ole ostanut kuumemittaria. Mitä ihmettä! Ja tätä samaa viikottain. Ei ennen naiset olleet näin avuttomia. Puhutaan miesten avuttomuudesta mutta sama koskee nykyäitejä.
Ennen naiset oli (luonteensa mukaan) ihan samanlaisia kuin nyt. Oli avuttomia ja oli näitä toisten lyttääjiä.
Ennen on ollut ja nykyään myös naisia, jotka joutuvat kaltoin kohdelluksi kotonaan.
Voi olla, että olet hyvä työssäsi koska osaat noudattaa ohjeita. Kaikkia ohjeita ei ehkä ole muistettu antaa. Heikommassa asemassa olevat ei myöskän yleensä anna asiakaspalautetta ylemmäs.No sanokaapa sitten miten kaksi vuotiaan lapsen äiti ei voi ostaa kuumemittaria itse vaan se on naisen mielestä miehen tehtävä? Ja kun mies ei ole ostanut niin syyttää miestään terveydenhuollolle siitä? Näitä syyttelyitä kuulee niin usein.
Joopa joo, varmasti todella usein käy noin.
Mietitäänpä tuota esimerkkiäsi. Ehkä nainen on jäänyt kotiin hoitamaan sairasta lasta ja mies käy kaupassa. Nainen on pyytänyt miestä ostamaan myös kuumemittarin. Ostoksia on kuitenkin paljon ja mies unohtaa siksi ostaa kuumemittarin. Nyt lapsen vointi on huonontunut ja nainen joutuu soittamaan päivystykseen. Hän on turhautunut ja huolissaan, ja siksi manaa sitä, ettei mies ostanut kuumemittaria. Kuulostaa minusta ihan mahdolliselta tapahtumankululta. Nainen ei ole tässä tapauksessa mitenkään avuton tai kyvytön ostamaan mittaria, hän vain odotti suhteen toisen osapuolen hoitavan asian. Eikä mieskään ole mikään vätys tai pahantahtoinen, hän vain sattui unohtamaan kaikessa kiireessä sen mittarin.
Ja mikä meteli SIITÄ nousisi, jos mies muotoilisi selityksen niin, että "vaimo ei ostanu kuumemittaria".
Nämä ohjeet sopivat ap:llekin, suosittelen lukemaan:
https://www.btr.org/abusive-husband/
(Artikkeli kirjan Why does he do that perusteella siitä, mistä tietää, muuttuuko abusive mies ja miten kannattaa itse toimia. Eli asettaa rajat ja pitäytyä niissä tiukasti.)
Jokseenkin epäolennaista on se, että joutuiko vauva sairaalaan vai ei ja mistä syystä. Olennaista on se, että pystyykö AP enää luottamaan mieheen, kun tiukassa paikassa tapahtui tällaista. Elämässä tulee vastaan kaikenlaista ja jos kumppanin omat mielihalut menevät aina perheen edelle, niin ei hyvältä näytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä Ap ja häntä komppaavat teette elämästänne niin julmettuman vaikeeta? Miten teillä riittää resurssit?! Tämäkin tilanne olisi voitu välttää sillä, että riitelyn sijaan ap sanoo et Okei tietty meet, mutta anna mun nukkua vielä hetki aamulla (vaikka tosiaan olikin saanut nukkua to iltapäivästä) ja tuotko kaupasta jotain helppoa safkaa. Netflix pyörimään ja viikonloppu koomaa.
Vauvan osastolle vienti nyt oli vähän hätävarjelun liioittelua, mutta tällöinkin asenteella ei täs mitään, onpas paska tsägä, viesti miehelle et tämä on tilanne meen näyttämään ja raportoin, tuu aamulla mahdollisimman aikasin oon ihan poikki. Kuten ap eilenkin kirjoitti niin sillä vauvalla ei ollut mitään vakavaa hätää eikä mies siellä sairaalassakaan mitään voisi tehdä.
Tuo uskomaton symbioosin edellyttäminen, marttyyrius ja uhriutuminen on aivan käsittämätöntä.
Normaali mies ymmärtää, että sairas ja huonosti nukkuva puoliso tarvitsee unta. Normaali mies ymmärtää, että jääkaappiin pitää varata tarpeeksi hyvää ja valmista ruokaa. Normaali mies ymmärtää, että varmuuden vuoksi pitää hankkia lääkekaappiin täytettä, jos siellä ei ole särkylääkettä. Normaali mies osaa jopa kysyä vaimoltaan, pitääkö tuoda vielä jotain, jolloin vaimo voi sanoa, että tuo varuilta kolli vastiketta.
Ja ei, sairaalaan ei oteta ketään, ei edes vauvaa, varmuuden vuoksi.
Miehelle on ihan turha kirjoitella viestejä, että lähden käyttämään lasta lääkärissä. Mies ei sillä tiedolla tee mitään.
"Kolli vastiketta" 😃 Normaali nainen pärjää vauvansa kanssa.
Millä se täysimetetty vauva oikein elää, jos naisella on oman sairauden takia maidontuotanto ehtynyt? Ihan oikeasti kiinnostaa, mitä sinä tuossa tapauksessa tekisit.
Tuo maidontuotannon ehtyminen on kyllä semmoinen homma että ei sitä välttämättä tule ajatelleeksi, ei äiti eikä isä, ennen kuin ollaan jo pulassa. Tai en minä ainakaan ollut semmoiseen osannut varautua, en edes toisen lapsen kohdalla. Eikä lopulta sitä vastiketta ikinä tarvittukaan, sain maidontuotannon käyntiin muilla keinoin. Luulen kyllä että sekin on yksilöllistä miten nopeasti se maito alkaa loppua, joillain maitoa tulee vaikka mikä olisi ja toisilla huonommin.
Itse kun olen ollut flunssassa kun on ollut vauva, maitoa on riittänyt kun vain muistaa juoda. Ja mikä mielenkiintoista: vauvat ovat nukkuneet melkein koko ajan niin kuin minäkin, siis päivällä, vieressä. Luin jostain, että maitoon saattaa erittyä melatoniinia jos äiti on sairas. Lapsi nukkuu, äiti lepää, luontoäiti ajattelee kaikkea!
Kun olin 40 asteen kuumeessa rintatulehduksessa, maidontuotanto loppui. 2 viikkoa meni vauvan roikkuessa tississä ja käynnistellessä maidontuotantoa uudestaan. Ei suostunut juomaan korviketta. Edes lenkille en päässyt, kun vauva oli koko ajan tissillä. Pian paljastuikin maitoallergia.
No mutta kun mies on näin halukas olemaan tasa-arvoinen ( aloittajan kertoman mukaan) niin voisihan mies jäädä hoitovapaalle lopuksi aikaa, aloittaja voisi mennä töihin? Ja ottaa niitä haasteita vastaan. Mieskin saisi ottaa omia haasteitaan vastaan, ja vauva saisi oikean ja läheisen suhteen molempiin vanhempiin.
Vierailija kirjoitti:
Mut miehet on just tollasia.
Itsekeskeisiä, eivät he osaa ajatella asioita toisen näkökulmasta, eivätkä kykene asettumaan toisen asemaan.
Heidän aivoja ei ole luotu siihen.
Eipä yleistetä. Kyllä näitä naisia jotka lähtevät baariin ja jättävät lapset yksin kotiin tai roikkuvat somessa niin etteivät lapsiaan ruoki tai ostelevat vaatteita yms. ja lapset kulkee rääsyissä jne. on pilvin pimein tässä maassa. Näitä lasuja hoidellaan päivittäin.
Oikeestiko?