Lue keskustelun säännöt.
Mies jätti minut täysin pulaan vauvan kanssa
09.07.2022 |
Miehelle tuli viime viikolla kova flunssa, oli kolme päivää täysin sängyn pohjalla ja siitä vielä perjantain ja viikonlopun toipilaana. Minä perhevapaalaisena kotona vauvan kanssa. Vein miehelle teetä, keittoa ja parasetamolia sänkyyn. No, viime sunnuntaina sitten tauti alkoi jyllätä minullakin. Reilu 38 astetta kuumetta, nenä tukossa, heikotti. Siitä kaksi päivää niin myös vauva luonnollisesti sairastui. Mies ei suostunut jäämään töistä pois hoitaakseen vauvaa, että olisin saanut levätä (kuten hän sai ollessaan sairaana). Sanoi, ettei voi olla enää oman saikun jälkeen pois, Pomo ei tykkää. Tavallaan ymmärrän paineen, mutta ei kovin reilu tilanne minua kohtaan. Mies on siis ns ihan tavallisessa toimistotyössä, ei esim pelasta ihmisiä työkseen.
Olin ihan jaksamisen rajoilla itse sairaana ja hoidin tukkoisen vauvan siinä samalla. Vauva halusi olla sylissä koko ajan tietysti kipeänä.
Homma huipentui torstaina siihen, että minulla puhkesi kaiken huipuksi kauhea migreeni. En voi ottaa migreenilääkettä imetyksen takia eikä sitä olisi kotona ollutkaan kun en ole sitä raskauden aikanakaan voinut käyttää. Oksensin ja tärisin vessassa, aura siihen päälle. Vauva huutaa olohuoneessa. En ole koskaan tuntenut oloani yhtä avuttomaksi ja kamalaksi. Soitin tietysti miehelle, että tulee kotiin auttamaan. Ei meinannut millään uskoa, että tilanne on niin paha. Vasta kun sanoin erää soitan ambulanssin niin suostui lähtemään töistä ja tuli alkuiltapäivästä kotiin. Minä makasin loppupäivän sängyssä, Mies toi vauvan imetykselle ,mutta muuten hoisi hänet. Perjantaina eli eilen oloni oli vähän parempi, mutta flunssainen edelleen ja kuin jyrän alle jäänyt.
Kauheaksi tilanteen tekee se, että miehen lapsuuden ystävän häät ovat tänä viikonloppuna. Oli sovittu, että mies lähtee Perjantaina jo puolen päivän aikaan ajamaan juhlapaikkakunnalle ja tulee sunnuntaina kotiin. On odottanut juhlia tammikuusta lähtien. Minun ja vauvan oli tarkoituskin jäädä kotiin, koska en tunne tätä kaveriporukkaa hyvin eikä huvittanut lähteä pienen vauvan kanssa matkaamaan isoon tapahtumaan koronan takia. Oletin, että mies ymmärsi torstain tilanteesta, että osanotto täytyy perua ja hänen täytyy jäädä hoitamaan vauvaa ,jotta minä pystyn toipumaan. Eilen aamulla kuitenkin vähätteli asiaa ja sanoi lähtevänsä kun olihan minun migreeni hellittänyt jo. Vauva on edelleen kipeä, nukkuu max kahden tunnin pätkissä, minulla voimat aivan loppu ja flunssa edelleen.
No mies siis lähti eilen. Meidän ainoalla autolla. Kävi pikaisesti kaupassa, jääkaappi ammottu tyhjyyttä. Koti aivan sekaisin, pyykkivuori eteisessä ja minun olo aivan kauhea edelleen. Meillä oli kauhein riita tähän astisen suhteen aikana. Nyt mietin mitä teen, olo on petetty. Olisi ollut helpompi kuulla vaikka miehen pettäneen kuin että tahallaan jättää minut täysin pulaan tilanteessa, jossa olen ihan avuton ja poikki. Perusteli asiaa sillä että juhlat ovat hänelle tärkeät ja töistä ei voinut olla paineen takia pois kun juuri oli oma saikku alla. Joo uskon ja ymmärrän tämäkin puolen, mutta eihän tämä kaikki voi minun päälleni kaatua?
Emme ole mitään teinejä. Miehellä on vastuullinen työ, meillä on omistusasunto jne. Jotenki mies on elämässä siis tähän asti onnistut kantamaan vastuuta. Nyt tuntuu etten edes tunne koko ihmistä enää. Anteeksi avautuminen vauvapalstalla, en tiedä mitä pitäisi tehdä.
Kommentit (1874)
Vierailija kirjoitti:
"Otat takkiin univelat, synnytyksestä toipumisen..." Haloo!!! Nuo on normaaleita asioita joita jokainen äiti käy läpi. Mitä kuvittelit äitiyden olevan?? Voi voi..
Mutta, jos mietitään asiaa sen kannalta, että kannattaako lapsia ylipäätään tehdä, niin nuo asiat ovat relevantteja. Ja siinäkin tapauksessa, kun mietitään sitä, että miten paljon miehen tulisi ottaa myös vastuuta yhteisestä perheestä, kun nainen joka tapauksessa joutuu em. asioista kärsimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä taas. Vauva pääsi päivällä sairaalasta kotiin, minä sain nukkua kotona kokonaisen yön ja vointi on parempi. Mies valvoi sairaalassa yön. Yritimme puhua asiasta, mutta tuntuu, ettei keskusteluyhteyttä ole. Mies on kyllä pelästynyt siitä miten asiat, ja siis erityisesti vauvan tila, kehittyivät, mutta ei varsinaisesti näe, että olisi itse voinut toimia kovinkaan eri tavalla. Kieltää kaiken, tai uskon, että siis oikeasti kokee asian niin, että hänellä oli ensin vuosisadan flunssa ,josta hänellä oli oikeus toipua rauhassa ja mulla oli vaan pientä lämpöilyä eikä sen kummempaa. Hän ei usko, että maidon ehtyminen johtui väsymyksestä ja migreenin aiheuttamasta oksentamisesta. Vähättelee koko asiaa, on sitä mieltä, että vauva olisi joka tapauksessa joutunut sairaalaan minun kunnosta huolimatta. Hoitaa nyt kuitenkin vauvaa, ensi yön lupasi hoitaa heräilyt ja tuoda vauvan vain imetykselle.
En tiedä siis miten eteenpäin. Sanoin että menemme äidilleni pariksi päiväksi huomenna, jos vauvan kunto kohenee edelleen. Täytyy koittaa varata aikaa neuvolan keskusteluapuun.
Niille epäilijöille, jotka väittää provoksi, niin voin kertoa että kaikki läheiseni (nyt myös anoppi) tietävät tästä asiasta. Ja muut eivät mua näiden tekstien perusteella pysty tunnistamaan, tosin ei se minua kovasti edes haittaisi.
Mies on ollut niin sanottu tasa-arvon kannattaja koko meidän suhteen ajan, on kannustanut mua ottamaan töihin liittyen uusia haasteita vastaan, olen hoitanut kodin remontoimiseen liittyviä asioita kokonaan yksin, maksanut puolet kaikesta jne. Nyt vasta on suhteessa aika, jolloin nämä arvot näköjään punnitaan käytännössä. Se on helppoa kannattaa tasa-arvoa niin kauan kun ei itse joudu luopumaan omista saavutetuista eduista. Mielestäni jo se, että minulla vanhempainvapaalaisena ei ole oikeutta sairaslomaan, asettaa meidät vanhemmat eriarvoiseen asemaan. Mm. tähän on tultava joku muutos, mikäli jatkamme yhdessä. Minä otan jo takkiin univelat, synnytyksestä toipumisen, eläkekertymän pienentymisen ja vaikeutuvat uranäkymät kunhan palaan töihin. Mulle valkeni nyt vasta kunnolla, kuinka "paska nakki" vanhempainvapaa voi ollakaan. Ei tietysti kaikkien miesten kohdalla, mutta kommenteista päätellen liian usein kuitenkin.. Toki nautin vauvan kanssa olosta, mutta mietin miten vastuuta saisi oikeasti jaettua tasaisemmin molempien vanhempien kesken.
Ap
Tää menee teillä ihan samoin kuin mullakin meni. Kaikki aina väittää, että kyllä miehestä näkee etukäteen, kuka osallistuu ja kuka ei, mutta kun ei näe. Munkin mies kannusti ennen lapsia uran suhteen (olemme itseasiassa tavanneetkin töissä), kaikki oli tosi hyvin ennen lapsia ja lapset haluttiin yhdessä, mutta kun lapset tuli kuvioon, ja mies ymmärsi, että jonkun työn on joustettava, ei hän enää ollut ollenkaan valmis tukemaan mun uraani, vaan halusi nostaa omaansa mun uran edelle (tulotasomme töissä ollessa oli sama, että mitään perustetta ei ollut). Kerran ennen työhaastattelua jopa haukkui mut niin, että aloin itkemään (sain sen työn silti).
Olemme jo eronneet ja kaikki hyvin nyt (ja lapsetkin voi hyvin, ovat fiksuja ja iloisia, olivat niin pieniä kun erottiin, ettei ero juurikaan vaikuttanut heihin). Valitettavasti, jos mies ei ymmärrä omaa vastuutaan tuosta teidän tilanteesta ja jopa vähättelee tuota sinun sairastumisesi ja väsymisesi osuutta, en näe kovin ruusuista tulevaisuutta teidän suhteelle. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
"Otat takkiin univelat, synnytyksestä toipumisen..." Haloo!!! Nuo on normaaleita asioita joita jokainen äiti käy läpi. Mitä kuvittelit äitiyden olevan?? Voi voi..
Niin, nainen väistämättä joutuu näistä kärsimään, mutta miesparka ei voi luopua edes yhdestä reissusta. Voi voi...
Hienoa kuulla, että vauva voi paremmin. Ja ap saanut toipua.
Aivan käsittämättömiä kommentteja tänne on tullutkin. Itse olen ollut yksinhuoltaja useita vuosia, nykyään parisuhteessa. Entisessä suhteessani lasten isän kanssa koin juuri ap:n kaltaisia tilanteita. Kaikki kärjistyi vuosien saatossa kontrollointiin ja perheväkivaltaan miehen osalta.
Voin sanoa, että yksin on ollut rankkaa lasten kanssa. Mutta helpompaa, kuin suhteessa jossa toinen osapuoli arvotti itsensä, omat menonsa ja omat mielihalunsa aina muun edelle. Siinä joustavat koko muu perhe, eikä toiseen voi yhtään luottaa. Olen itse maannut sairaalassa sylivauva mukana, kun mies ei pystynyt jäämään kaikkien lasten kanssa kotiin. Yhden kerran saadessani sairaskohtauksen mies ei suostunut soittamaan ambulanssia. Onneksi soitti äidilleni, kun näki minun menevän huonoon kuntoon. Ja äitini ymmärsi tilanteen vakavuuden. En tiedä miten olisi muuten käynyt.
Vasta kun olen tavannut nykyisen mieheni kanssa, olen oikeasti ymmärtänyt kuinka vinoutunut rooli lasten isällä perheessä aikanaan oli. Nykyisen mieheni ei tulisi mieleenkään tehdä vastaavia. On myös siivonnut lasteni oksennuksia ja hoitanut lapsia, minun ja lasten ollessa sairaana. Toki myös häntä hoidetaan, kun sairastuu. Perheessä vedetään yhtä köyttä.
Ansaitset parempaa, ap. Vaikka vanhemmuuteen kasvaminen on kaikilla edessä vauvan synnyttyä, eikä aina helppoa, niin kyllä vastuuntuntoinen ihminen silti ymmärtää priorisoida perheensä hyvinvointia oman nautintonsa kustannuksella. Minun mieheni ei ikimaailmassa olisi toiminut noin. Vakavan harkinnan paikka todellakin, eikä sen sanominen ole yhtään liioittelua.
Hiukan ohis, mutta eläkettä me tuskin ketkään tällä hetkellä alle 50-vuotiaat tulemme juurikaan saamaan, koska eläkejärjestelmää tuskin silloin enää on, joten sen kertyminen tai kertymättömyys nyt on vähän sivuseikka. Toki ymmärrän pointin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tarvitsee työttömän miehen ja ensihoitajan valvomaan suhdetta lääkelaukun kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jos olisi ollut terve ja vauva myös niin sittenkin olisi jotain keksitty. Kun mulla ei ole kivaa niin ei sullakaan saa olla.. Sitä rataa. Tämähän on jutun pointti jos ette ole ymmärtäneet.
Juurikin noin. Joillakin on ns "hupinsa" ja kokevat mielihyvää kun saavat palstalaiset kommentoimaan... keksitään tarinoita, jotka uppoavat "hyväuskoisiin"...kyllä ne on aika hyvin oppinut tunnistamaan.
Oi että, olet oppinut tunnistamaan. Juku, kun oletkin fiksu. Tuollaistahan ei voi mitenkään olla, eihän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap tarvitsee työttömän miehen ja ensihoitajan valvomaan suhdetta lääkelaukun kanssa.
Ap pärjäsi tilanteeseen nähden. Mutta ansaitsisi puolison, joka osaa ottaa vastuuta. Tämä suhteen toinen osapuoli ei ole mikään holhottava teini. Tämmöiset vastoinkäymiset sisuunnuttavat,eivätkä kerro kuin siitä että vastaisuudessa pärjää kyllä. Tosin miksi kukaan haluaisi jakaa elämäänsä ihmisen kanssa, joka ei jousta tai kasva ihmisenä edes lapsensa tarpeiden vuoksi?
Ei koske nyt suoraan tätä aloitusta mutta naisilta tulee aina tekosyitä minkä perusteella miesten pitäisi olla passaamassa ja palvelemassa naista ilman omaa tahtoa ja elämää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myönsi että miehellä vastuullinen työ. Eli varmaan myös pitkää päivää tekee. Eli työssäkäyvänkö pitäisi yöt valvoa?? Eikä nykypäivänä jäädä pois töistä noin vaan. Mikään työpaikka ei ole muutenkaan varma tänä päivänä.
Mun vastuullisessa työssä oleva exä (palkka n. 6500e/kk, eli ei johtaja, mutta päällikkö) myönsi, että töissä on helpompaa kuin lasten kanssa kotona. Sunnuntaina huokasi aina, että ihanaa, kun pääsee töihin lepäämään.
Teen itsekin vastaavia hommia ja voin sanoa, että kyllä vaan on töissä helpompaa. Jos on tottunut keskittymään rauhassa, kaikki keskeytykset pienten lasten kanssa on raivostuttavia (esim. tiskikoneen täytön aikana kävit välissä vaihtamassa yhden kakkavaipan, laittamassa tutin takaisin paikalleen, estämässä taaperoa kiipeämästä pöydälle jne. jne.). Saa hitsi edes tiskikonetta täytettyä!
Ja se valvominen, se on todellakin 1000 kertaa kamalampaa kuin yksikään vastuullinen työ.
No ei todellakaan ole. Olen töissä päiväkodissa, ryhmässä, jossa on 16 lasta iältään 0-3v. Meitä on kolme aikuista siellä. Yksi töissä klo 6.15-13.54, toinen 8-15.39 ja kolmas 9.36-17.15. Eli yksin olet aika usein koko joukon kanssa ja lopun aikaa kaksin eli kummallakin 8 kpl yksi tai kaksi tai kolme vuotiasta lasta hoidettavana, ruokittavana, pestävänä, siliteltävänä, laastaroitavana, niistettävänä, pyyhittävänä, pestävänä, riisuttavana... No, nukuttamassa unille on kaikki kolme, eli vain 5, 33 lasta kullakin. Palkka on pk-seudulla n. 2000,- /kk. Ja tätä joka ikinen työpäivä.
Lapset tuodaan hoitoon kipeinä ja sen seurauksena sairastuu muutkin, henkilöstö ja muut lapset. Siellä tehdään töitä lähes aina flunssaisena tai vatsataudissa, pieni kuume ja päänsärky ei riitä poissaolon syyksi. Muutenhan pk-paikat olisivat kiinni 350 pv vuodessa. Ei sinne saa mitään sairaslomasijaisia.
6500,-/kk palkka ja helpompaa työtä päällikkönä kuin 1-3 lapsen hoito kotona, kahden vanhemman toimesta. Itkettää.
Irtisanoudun työstäni tämän viikon aikana. Sitten enää yksi kuukausi. Työ päiväkodissa on nykyään yhtä helvettiä, kuten voitte kuvitella.
Tämän palstan kommenttien perusteella tuetaan että ap jättää miehensä. Sittenhän sitä vasta yksin pitääkin selvitä. Lisäksi mahdollisesti kodista lähtö kun omistusasunto. Vielä pienen vauvan kanssa. Tiukille joutuu taloudellisestikin. Sekö parempi vaihtoehto? Eiköhän nyt ole liioittelua erota tämän tapauksen vuoksi. Yh-äitinäkö on helpompaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerran vuokrattiin iso mökki parin kaveripariskunnan kanssa, sellainen, jossa ei kuitenkaan ollut mukavuuksia. Mökille mennessä tunsin, että minulla alkaa koskea kurkkuun ja kuume nousee. Sanoin mökillä miehelle, että lähden pitkäkseni, hoidatko sinä lapset (1- ja 4-vuotiaat). Mies katsoi minua kuin mielenvikaista ja tavasi minulle huolellisesti lausuen "minä olen nyt lo-mal-la" ja häipyi virvelin kanssa kalalle. Onneksi oli kavereita mukana, he hoitivat lapsia. Myöhään illalla mies jalomielisesti lupasi, että hän menee nukkumaan toiseen huoneeseen, että ei häiritse meitä yöllä. Olin niin raivoissani, että mies pitkin hampain suostui ottamaan lapset nukkumaan kanssaan. Sitten sairastui isompi lapsi, joten jouduimme lähtemään etuajassa pois. Lapsi piti viedä lääkäriin ja sain itselleni sitten antibiootit angiinaan. Mies ei ymmärtänyt, mistä vihoittelin.
Vierailija kirjoitti:
Tämän palstan kommenttien perusteella tuetaan että ap jättää miehensä. Sittenhän sitä vasta yksin pitääkin selvitä. Lisäksi mahdollisesti kodista lähtö kun omistusasunto. Vielä pienen vauvan kanssa. Tiukille joutuu taloudellisestikin. Sekö parempi vaihtoehto? Eiköhän nyt ole liioittelua erota tämän tapauksen vuoksi. Yh-äitinäkö on helpompaa?
Tuohan riippuu ihan miehestä. Jos hän on edelleen sitä mieltä, että ei tehnyt mitään väärin, niin meno ei muutu jatkossakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Otat takkiin univelat, synnytyksestä toipumisen..." Haloo!!! Nuo on normaaleita asioita joita jokainen äiti käy läpi. Mitä kuvittelit äitiyden olevan?? Voi voi..
Niin. Senpä takia ei ole liikaa vaadittu odottaa mieheltä myös tietynlaista vastuunkantoa ja asioiden priorisointia.
Taitaa mies raataa töissä että saa koko perheen laskut maksettua että pysyy äidillä puhelin ja netti että pääsee tänne haukkumaan miestään ja on ruokaa kaapissa sekä katto pään päällä
Vierailija kirjoitti:
Ei koske nyt suoraan tätä aloitusta mutta naisilta tulee aina tekosyitä minkä perusteella miesten pitäisi olla passaamassa ja palvelemassa naista ilman omaa tahtoa ja elämää
Entä omaa lasta? Miksei mies halua hoitaa omaa sairasta lastaan?
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä taas. Vauva pääsi päivällä sairaalasta kotiin, minä sain nukkua kotona kokonaisen yön ja vointi on parempi. Mies valvoi sairaalassa yön. Yritimme puhua asiasta, mutta tuntuu, ettei keskusteluyhteyttä ole. Mies on kyllä pelästynyt siitä miten asiat, ja siis erityisesti vauvan tila, kehittyivät, mutta ei varsinaisesti näe, että olisi itse voinut toimia kovinkaan eri tavalla. Kieltää kaiken, tai uskon, että siis oikeasti kokee asian niin, että hänellä oli ensin vuosisadan flunssa ,josta hänellä oli oikeus toipua rauhassa ja mulla oli vaan pientä lämpöilyä eikä sen kummempaa. Hän ei usko, että maidon ehtyminen johtui väsymyksestä ja migreenin aiheuttamasta oksentamisesta. Vähättelee koko asiaa, on sitä mieltä, että vauva olisi joka tapauksessa joutunut sairaalaan minun kunnosta huolimatta. Hoitaa nyt kuitenkin vauvaa, ensi yön lupasi hoitaa heräilyt ja tuoda vauvan vain imetykselle.
En tiedä siis miten eteenpäin. Sanoin että menemme äidilleni pariksi päiväksi huomenna, jos vauvan kunto kohenee edelleen. Täytyy koittaa varata aikaa neuvolan keskusteluapuun.
Niille epäilijöille, jotka väittää provoksi, niin voin kertoa että kaikki läheiseni (nyt myös anoppi) tietävät tästä asiasta. Ja muut eivät mua näiden tekstien perusteella pysty tunnistamaan, tosin ei se minua kovasti edes haittaisi.
Mies on ollut niin sanottu tasa-arvon kannattaja koko meidän suhteen ajan, on kannustanut mua ottamaan töihin liittyen uusia haasteita vastaan, olen hoitanut kodin remontoimiseen liittyviä asioita kokonaan yksin, maksanut puolet kaikesta jne. Nyt vasta on suhteessa aika, jolloin nämä arvot näköjään punnitaan käytännössä. Se on helppoa kannattaa tasa-arvoa niin kauan kun ei itse joudu luopumaan omista saavutetuista eduista. Mielestäni jo se, että minulla vanhempainvapaalaisena ei ole oikeutta sairaslomaan, asettaa meidät vanhemmat eriarvoiseen asemaan. Mm. tähän on tultava joku muutos, mikäli jatkamme yhdessä. Minä otan jo takkiin univelat, synnytyksestä toipumisen, eläkekertymän pienentymisen ja vaikeutuvat uranäkymät kunhan palaan töihin. Mulle valkeni nyt vasta kunnolla, kuinka "paska nakki" vanhempainvapaa voi ollakaan. Ei tietysti kaikkien miesten kohdalla, mutta kommenteista päätellen liian usein kuitenkin.. Toki nautin vauvan kanssa olosta, mutta mietin miten vastuuta saisi oikeasti jaettua tasaisemmin molempien vanhempien kesken.
Ap
Miehesi realtio kuulostaa samalta kuin sellaisen reaktio, joka on väkivaltainen puolisoa kohtaan. Se että vähättelee tekoaan, eikä myönnä sitä, eikä ole aidosti pahoillaan siitä. Valitan, mutta sellainen kuva tuosta nyt tulee. En osaa neuvoa muuta kuin ehkä jämäkästi sen osoittamista, että et hyväksy sellaista ja että miehen oikeasti, OIKEASTI, on ymmärrettävä ja myönnettävä, mitä teki ja oltava pahoillaan. Tuota ei voi lakaista maton alle sen enempää kuin lyöntiäkään tms. Tiedän koska mieheni kerran ihan tyhjästä yhtäkkiä haukkui minut täysin lyttyyn niin yksityiskohtaisesti ulkonäöltä kuin luonteenkin puolesta ja sanoi joitain todella törkeitä asioita. Eli oli henkisesti väkivaltainen. Hän ei ole koskaan kunnolla myöntänyt tehneensä sitä vaan vähättelee sitä, eikä aidosti kadu sitä. Siksi suhteemme oikeastaan kuoli silloin ja on ollut tekohengitystä sen jälkeen. Sellainen jää vaivaamaan ikuisesti, jos se väärintehnyt ei suostu ottamaan vastuuta teostaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä taas. Vauva pääsi päivällä sairaalasta kotiin, minä sain nukkua kotona kokonaisen yön ja vointi on parempi. Mies valvoi sairaalassa yön. Yritimme puhua asiasta, mutta tuntuu, ettei keskusteluyhteyttä ole. Mies on kyllä pelästynyt siitä miten asiat, ja siis erityisesti vauvan tila, kehittyivät, mutta ei varsinaisesti näe, että olisi itse voinut toimia kovinkaan eri tavalla. Kieltää kaiken, tai uskon, että siis oikeasti kokee asian niin, että hänellä oli ensin vuosisadan flunssa ,josta hänellä oli oikeus toipua rauhassa ja mulla oli vaan pientä lämpöilyä eikä sen kummempaa. Hän ei usko, että maidon ehtyminen johtui väsymyksestä ja migreenin aiheuttamasta oksentamisesta. Vähättelee koko asiaa, on sitä mieltä, että vauva olisi joka tapauksessa joutunut sairaalaan minun kunnosta huolimatta. Hoitaa nyt kuitenkin vauvaa, ensi yön lupasi hoitaa heräilyt ja tuoda vauvan vain imetykselle.
En tiedä siis miten eteenpäin. Sanoin että menemme äidilleni pariksi päiväksi huomenna, jos vauvan kunto kohenee edelleen. Täytyy koittaa varata aikaa neuvolan keskusteluapuun.
Niille epäilijöille, jotka väittää provoksi, niin voin kertoa että kaikki läheiseni (nyt myös anoppi) tietävät tästä asiasta. Ja muut eivät mua näiden tekstien perusteella pysty tunnistamaan, tosin ei se minua kovasti edes haittaisi.
Mies on ollut niin sanottu tasa-arvon kannattaja koko meidän suhteen ajan, on kannustanut mua ottamaan töihin liittyen uusia haasteita vastaan, olen hoitanut kodin remontoimiseen liittyviä asioita kokonaan yksin, maksanut puolet kaikesta jne. Nyt vasta on suhteessa aika, jolloin nämä arvot näköjään punnitaan käytännössä. Se on helppoa kannattaa tasa-arvoa niin kauan kun ei itse joudu luopumaan omista saavutetuista eduista. Mielestäni jo se, että minulla vanhempainvapaalaisena ei ole oikeutta sairaslomaan, asettaa meidät vanhemmat eriarvoiseen asemaan. Mm. tähän on tultava joku muutos, mikäli jatkamme yhdessä. Minä otan jo takkiin univelat, synnytyksestä toipumisen, eläkekertymän pienentymisen ja vaikeutuvat uranäkymät kunhan palaan töihin. Mulle valkeni nyt vasta kunnolla, kuinka "paska nakki" vanhempainvapaa voi ollakaan. Ei tietysti kaikkien miesten kohdalla, mutta kommenteista päätellen liian usein kuitenkin.. Toki nautin vauvan kanssa olosta, mutta mietin miten vastuuta saisi oikeasti jaettua tasaisemmin molempien vanhempien kesken.
Ap
Pakko kysyä, mitä anoppisi tuumaa poikansa käytöksestä? Mun hyvän ystävän ex-mies oli samanlainen bilettävä vätys kuin miehesi ja anoppi kuittasi kaiken hokemalla sitä iänikuista "pojat on poikia" mantraa.
Ketjussa hoetaan jatkuvasti, miten aloittajan on turha rutista, kun yksinhuoltajatkin pärjäävät omillaan ja että äitien nyt vaan kuuluu hoitaa kaikki lapseen liittyvät asiat. Mitä iloa siitä parisuhteesta sitten on? Mikä on miehen osuus perhe-elämästä? Mies käy töissä ja se muka riittää, ei tarvitse osallistua oman lapsen hoitamiseen? Entäs kun vaimo menee takaisin töihin (niin kuin suurin osa suomalaisista naisista tekee)? Hoitaako mies sitten lapsia? No ei tietenkään.
Aivan älytöntä. On aivan turha itkeä suomalaisten lapsikadosta, kun lapsien tekeminen on naiselle nykyään niin paska nakki. Olet käytännössä lapsiisi sidottu kotiorja, jonka pitää silti käydä töissä ja maksaa puolet kaikista talouden kuluista, ja monesti suurin osa lasten kuluista.
Vierailija kirjoitti:
Ketjussa hoetaan jatkuvasti, miten aloittajan on turha rutista, kun yksinhuoltajatkin pärjäävät omillaan ja että äitien nyt vaan kuuluu hoitaa kaikki lapseen liittyvät asiat. Mitä iloa siitä parisuhteesta sitten on? Mikä on miehen osuus perhe-elämästä? Mies käy töissä ja se muka riittää, ei tarvitse osallistua oman lapsen hoitamiseen? Entäs kun vaimo menee takaisin töihin (niin kuin suurin osa suomalaisista naisista tekee)? Hoitaako mies sitten lapsia? No ei tietenkään.
Aivan älytöntä. On aivan turha itkeä suomalaisten lapsikadosta, kun lapsien tekeminen on naiselle nykyään niin paska nakki. Olet käytännössä lapsiisi sidottu kotiorja, jonka pitää silti käydä töissä ja maksaa puolet kaikista talouden kuluista, ja monesti suurin osa lasten kuluista.
Viimeinen kappale, niin totta. Olen 30v nainen ja siirtymässä lapsettomuuden kannalle, koska ei naisen koskaan historiassa ole kannattanut ryhtyä lastentekoon, ei nykyäänkään. Pilaa terveyden, uranäkymät, oman rauhan (varsinkin introverttinä sairastuisin masennuksen ilman omaa aikaa ja hiljaisuutta) ja mitä jos siitä lapsesta tulee vaikka rikollinen? On ihan tutkittu fakta, että lapseton ja perheetön nainen elää pidempään kuin lisääntyneet ja perheelliset naiset. Jännä juttu, miehillä se on toisinpäin – perheellinen (vaimollinen) mies elää pidempään.
Niin. Senpä takia ei ole liikaa vaadittu odottaa mieheltä myös tietynlaista vastuunkantoa ja asioiden priorisointia.