Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Onko tullut mieleesi, että se että pyrin muuttamaan suhteessa ja miehen tekemisissä ne asiat jotka uhkaa vaikuttaa minun tunteisiini, on nimenomaan sitä suhteen kestävyyden eteen työskentelemistä?

On vain niin, että erittäin harvoin parannusprojektin kohde malttaa muistaa, että häntä ojennetaan koko ajan omaksi parhaakseen. Varsinkin, jos äänensävy ei ole kovin rakastavan lempeä. Tämä on sama juttu kuin se, että miehet, jotka eivät ole koskaan kotona, kertovat tekevänsä sen perheen vuoksi. Tarkoitus on hyvä, mutta keinot yleensä heikompia ja tulos vielä heikompi.

Toinen asia on se, että aika usein ihmiset tosiaan tulevat suhteeseen lopulta sellaisina kuin ovat, vaikka suhteessa kuherruskk onkin. Sen vuoksi se, että tätä olemusta aletaan suhteen vuoksi muuttamaan saa monet epäröimään lopulta hintaa. 

Yläpuolella olemisesta: jos oikeasti ajattelet, että jos sinä lähdet, miehellesi ei jää mitään, mutta sinulle jää kaikki, mitä se on, ellei yläpuolelle asettumista omasta mielestäsi? Olet siis etukäteen päättänyt, että suhteen loputtua sinä olet ns. voitolla, elelet onnekkaasti eteenpäin, mutta miehesi jää ypönä alkoholisoitumaan. Et ehkä osaa nähdä, miten alentuva asenteesi on? Ja toisekseen, miehesi voi kyllä yllättääkin sillä, mitä hänelle jää.

Mitä tulee minun vikoihini, kuvittelin jo kertoneeni, miten ne vaikuttaa parisuhteen. Olen joskus turhan kärkevä, tiuskahdan, pidän kiinni asioista, vaikka voisin antaa periksikin ja hermostun toisen kritiikistä. Voisin useammin (pyrin kyllä) hallitsemaan paremmin terävän kieleni, rauhoittua kuuntelemaan todella toisen tarpeita ja perusteluja ja todeta kritiikistä, että ok. voit olla oikeassakin. Kaikkia näitä olen kohtalaisella menestyksellä onnistunut kehittämään.

Mies on kyllä yhtä voimakas persoona kuin minä, joten hän osaa ottaa tilansa, eikä hätkähdä eikä hötkähdä minun hermoilustani, vaan antaa takaisin, jos tarvetta on. Onneksi meitä yhdistää yhtälainen joustavuus myös, eli emme jaksa alkaa nipottaa siitä, jos pyykit on väärin narulla tai naula lyöty vähän vinoon. Meillä minä maalaan isolla pensselillä ja mies tarkemmalla, mutta olemme löytäneet keskitien. Joskus kyllä sitä vielä haetaan, mutta meillä mennään ääni ja persoona-periaatteella, eli kumpikin saa äänestää.

T: MaratonParkuja

Jäin vielä pohtimaan tätä vikojen etsintää ja oman osuuden ruotimisen penäämistä eroissa.

On aika eri asia ruotia omaa osuutta suhteen karille ajamiseen tilanteessa, jos ns. viat tai muut eroon johtaneet syyt on vaakakupeissa edes jotenkin samassa skaalassa, verrattuna tilanteeseen, joissa toinen on perseillyt jatkuvasti isolla pensselillä ihan huolella.

Tuntuu vähän naurettavaltakin ja vääristyneeltä alkaa tasapuolisesti pohtia sen osuutta eroon tai suhteen huonoon tilaan, joka on tyyliin vähän kärsimätön, aamuäreä ja itsepäinen, jos toinen jatkuvasti valehtee, manipuloi, pettää ja kontrolloi. Puutteet ja viat ovat silloin hyvin eri mittakaavassa. Mitä asioita silloin on syytä eniten käsitellä ja mikä on varsinainen ongelma? Vähän kuin vertaisi norsua hiireen tilanteessa, jossa ruokavarasto on tyhjä, kun molemmat sieltä söi. Että kyllä sen hiiren nyt pitäisi myös katsoa omia syömisiään paremmin.

Ja itse asissa sen hiiren on syytä tarkastella itseäänkin, mutta ei välttämättä siinä, miten itse olisi voinut syödä vähemmän, vaan siinä, miten on katsellun norsun ahmintaa, välillä jotain piipittäen vieressä, ja koittanut kantaa pieni selkä vääränä varastoon lisää ruokaa siihen saakka, kunnes kaikki on vääjäämättä loppu. Vaikka tietenkin norsu se suursyömäri tässä kuitenkin on, ja pääsyy siihen, miksi kaikki ruoat on nyt syöty ja loppu yhteisestä varstosta. 

Aiheen esille nostaja kritisoi myös sitä, että eron oman puolen syiksi ja vioiksi löydetään monesti "vain" jotain liikaa kiltteyttä tai liikaa joustamista. Tämä on monesti kuitenkin sen toisen osapuolen olennaisin ja isoin osuus ja "virhe" ihmissuhteessa, jossa toinen vaikkapa itsekkäästi kävelee koko ajan yli, pettää, valehtelee ja manipuloi tms. On se norsu. (...Voihan siitä omaa aamuäreyttäänkin tässä yhteydessä miettiä, joka toista on ottanut välillä päähän, mutta...  vaikka tähän asiaan itsessään puuttuisitkin ja sitä korjaisi, niin ei se kyllä suhteen varsinaisia isoja ongemia korjaa, suhdetta pelasta, tai ole eron syy...)

Olennaisimmat "hiiren" puutteet tällaisessa norsu-suhteessa, ja miksi hän ei nostanut jo aikoja sitten kytkintä ja siirtänyt omia ruokiaan lukkojen taa omaan varastoon, on samalla usein niitä hyviä ominaisuuksia muissa yhteyksissä, kuten empaattisuus, joustavuus, sitoutuneisuus tai sinnikkyys. Näistä ominaisuuksista on paljonkin hyötyä terveemmissä tasapuolisissa ihmissuhteissa, jossa toisella ei ole näitä norsun vikoja, eikä hän tallo ja ahmi vaan menemään. Norsusuhteessa nämä hyvät piirteet kääntyvät kuitenkin monesti niiksi isoimmiksi kompastukiviksi. On siis liian joustava ja liian ymmärtäväinen liian pitkään. (...Ja aamuäreä. mutta niin, kyllä se aamuäreys on aika sivuseikka tällaisessa norsusuhteessa.)

jatkuu...

...jatkuu

Ja lisäksi vielä, jos on eronnut tällaisesta norsu-suhteesta, jossa toinen esim. kontrolloi, manipuloi, valehtelee ja alentaa, niin tämän hiiren itsetunto on voinut kärsiä aika pahastikin jo, ja silloin paras ratkisu ei todella ole ajatella näitä omia eri skaalassa olevia vikojaan/toimintmallejaan epärealistisesti eron syiksi. Itse asiassa sellainen on tuollaisessa erotilanteessa haitallista. Asiat, puutteet ja viat on hyvä opetella laittamaan oikeisiin mittasuhteisiin. Mistä asioista on todella pääasissa kyse. Toki muuten itsetutkiskelu ja oman itsetuntemuksen lisääminen, sekä omien kehityskohtien pohtiminen, voi olla hyvinkin hyödyllistä.

Pahoittelut norsuille vertauksesta. Norsuissa ei ole eläiminä mitään vikaa. Kirjoitukseni on toki tällainen vähän symbolinen kärjistys epäterveistä ja dynamiikaltaan vääristyneistä ihmissuhteista. Ja joskus voi olla kyse vaikkapa ahmasta ja oravastakin ;D 

terv. tuo, joka eilen pohti kirjoituksessaan (8.7. klo.13.50) mm. vikojen ja luonteenpiirteiden määrittelyä ja näiden tulkintaa katsojasta riippuen, ja vikakeskeisyyden mielekkyyttä. Enempi siis vähän tasapuolisemmissa ja terveemmissä suhteissa ja eroissa.

Vierailija kirjoitti:

Onko tullut mieleesi, että se että pyrin muuttamaan suhteessa ja miehen tekemisissä ne asiat jotka uhkaa vaikuttaa minun tunteisiini, on nimenomaan sitä suhteen kestävyyden eteen työskentelemistä?

On vain niin, että erittäin harvoin parannusprojektin kohde malttaa muistaa, että häntä ojennetaan koko ajan omaksi parhaakseen. Varsinkin, jos äänensävy ei ole kovin rakastavan lempeä. Tämä on sama juttu kuin se, että miehet, jotka eivät ole koskaan kotona, kertovat tekevänsä sen perheen vuoksi. Tarkoitus on hyvä, mutta keinot yleensä heikompia ja tulos vielä heikompi.

Toinen asia on se, että aika usein ihmiset tosiaan tulevat suhteeseen lopulta sellaisina kuin ovat, vaikka suhteessa kuherruskk onkin. Sen vuoksi se, että tätä olemusta aletaan suhteen vuoksi muuttamaan saa monet epäröimään lopulta hintaa. 

Yläpuolella olemisesta: jos oikeasti ajattelet, että jos sinä lähdet, miehellesi ei jää mitään, mutta

"Yläpuolella olemisesta: jos oikeasti ajattelet, että jos sinä lähdet, miehellesi ei jää mitään, mutta sinulle jää kaikki, mitä se on, ellei yläpuolelle asettumista omasta mielestäsi? Olet siis etukäteen päättänyt, että suhteen loputtua sinä olet ns. voitolla, elelet onnekkaasti eteenpäin, mutta miehesi jää ypönä alkoholisoitumaan. Et ehkä osaa nähdä, miten alentuva asenteesi on? Ja toisekseen, miehesi voi kyllä yllättääkin sillä, mitä hänelle jää."

En ole puhunut yhtään mitään alkoholisoitumisesta mieheni osalta joka ei alkoholia juuri edes käytä. Sen sijaan ihan tutkitusti tuo on monen eronneen miehen kompastuskivi, kuten aika varmasti itsekin tiedät.

Mutta on fakta ettei hänellä ole läheisiä perheenjäseniä eikä lasta. Eikä hän puhu ystäviensä kanssa tunteistaan, he lähinnä kalastavat. En kyllä tajua miten se että minulla on perhettä asettaa minut yläpuolelle. Eihän se ole oma saavutukseni. Sen sijaan se että mieheni on pitkä ja komea (verrattain), fiksu ja menestynyt, no, sehän voi tarkoittaa että hän löytäisi uuden nopeasti. Onko hän siis "yläpuolellani"? Anteeksi, mutta minä en osaa ihmisiä luokitella tuolla tavalla arvojärjestykseen, enkä oikeastaan halua edes oppia logiikkaasi.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ero-tulee-monelle-miehelle-yllatyks…

Ilmeisesti tämän artikkelin kirjoittanut, tai siinä haastateltu toimittaja, tai siteerattu Helsingin Yliopiston tutkimus ovat kaikki sitä mieltä että naiset ovat miesten yläpuolella. He kun ilmaisevat saman asian kuin minä: miehellä on usein enemmän menetettävää erossa kuin naisella ja siksi mies usein kärsii erosta enemmän ja pidempään. Syytkin olivat täsmälleen samoja kuin ne mistä itse kannan huolta, eli miehelläni ei ole toista samalla tavalla luotettua läheistä kuin minä (tai lapseni)

Mieheni on myös hyvin herkkä ja avoin ihminen ja hän on itse omin sanoin kertonut, ettei halua missään tapauksessa erota, eikä muuttaa erilleen, hänelle meidän yhteinen elämämme on tärkeintä, mutta että hän pelkää että suhteemme päättyy eroon jos ei erimielisyyksiä saada selvitettyä. Että hän yrittää ja hän skarppaa kyllä, mutta se on hänelle vaikeaa. Jotenkin näistä keskusteluista on mulle jäänyt olo että hän pelkää eroa enemmän kuin minä, outoahan se varmaan sinusta on. Ja kyllä, tiedostan että skarppaan itse vähemmän ja kuka tietää, jos en tajua itse ryhdistäytyä, niin saatan vaikka saada monoa. Mutta en sentään ole sitten yllättynyt ja katkera!

Voi itkutti, kun täällä on ollut niin pal tosi mielenkiintosia keskusteluja, MUTTA: En millään eroita teitä toisistanne, sori.

Vilkaisin pikaiseen keskustelua, tosi vilkasta.

Tuumis

Vierailija kirjoitti:

Jäin vielä pohtimaan tätä vikojen etsintää ja oman osuuden ruotimisen penäämistä eroissa.

On aika eri asia ruotia omaa osuutta suhteen karille ajamiseen tilanteessa, jos ns. viat tai muut eroon johtaneet syyt on vaakakupeissa edes jotenkin samassa skaalassa, verrattuna tilanteeseen, joissa toinen on perseillyt jatkuvasti isolla pensselillä ihan huolella.

Tuntuu vähän naurettavaltakin ja vääristyneeltä alkaa tasapuolisesti pohtia sen osuutta eroon tai suhteen huonoon tilaan, joka on tyyliin vähän kärsimätön, aamuäreä ja itsepäinen, jos toinen jatkuvasti valehtee, manipuloi, pettää ja kontrolloi. Puutteet ja viat ovat silloin hyvin eri mittakaavassa. Mitä asioita silloin on syytä eniten käsitellä ja mikä on varsinainen ongelma? Vähän kuin vertaisi norsua hiireen tilanteessa, jossa ruokavarasto on tyhjä, kun molemmat sieltä söi. Että kyllä sen hiiren nyt pitäisi myös katsoa omia syömisiään paremmin.

Ja itse asissa

Jeps, ei vaan ole ihan yksi taikka kaksi miestä jotka ovat (eittämättä raukkamaisesti) lähteneet  pettämisen kautta, koska ovat täydellisessä henkisessä alakynnessä pitkässä suhteessaan.

Ja minä lupaan syödä silinterihatullisen vaikka sen norsun kakkaa kun sinä esität mulle yhdenkin naisen joka vuosia myöhemmin toteaa, että tulipahan määrättyä kotona aivan kaikesta, esiinnyttyä kuin lapset olisivat yksin minun lapsiani, manipuloitua seksillä ja tunnepurkauksilla ja loputtomasti arvosteltua miestä joka sitten otti ja vaihtoi lennosta leppoisampaan elämään.

Olen tällä palstalla pyörinyt niin kauan kun mulla on ollut tämä puuduttavaa aivotyötä vaativa duuni, eli 8 vuotta, eikä yhtään kertaa ole tällaista tarinaa tullut vastaan jossa puolellakaan sanalla uhri ilmaisisi mitään itsessään joka myötävaikuttaisi jätetyksi tulemiseen. Poikkeuksena omani. Sen sijaan narsistimiesten uhreja palstalla on suhteellista osuuttaan moninkertaisesti suurempi edustus.

Kerro mulle miksi ihmeessä se rakkaus kuolla kupsahtaapi pois suhteessa jossa toisen pahin synti on liika huomaavaisuus? Hullujako ne ukot on? Vaihtavat aivan täydellisen paketin aina ja poikkeuksetta johonkin köyhään ja 4 eri miehen kanssa lisääntyneeseen suohirviöön? Onko narsisti oikeasti niin itsetuhoinen, minä kun luulin että itsekäs ja kuvittelee ansaitsevansa prinsessan ja puoli valtakuntaa, vähintään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minussa on puolisona (ja ihmisenä) paljonkin vikoja, palaan ehkä niihin. Mutta haluaisin kommentoida tätä siivous asiaa.

Jos ja kun pidän siisteydestä, siivoan. Minulle on tärkeää siisteys ja puhtaus ja sotku häiritsee, myös huonosti ripustetut pyykit jne. Mutta teen sen siksi mieluiten itse. En näe hedelmällisenä tilannetta missä minä korjailen kumppanin tekemisiä tai mutruilen kun hän ei oma-aloitteisesti tee kuten haluaisin.

Sen sijaan en pidä ruoanlaitosta enkä ole siinä kovin hyvä. Siksi kumppani kokkaa oikeastaan aina. Jos ei kokkaa, syön leipää. En vaadi kokkaamista, tekee sen koska pitää tärkeänä hyvää ruokaa päivittäin. En valita siitä että minäkin saan sitä syödäkseni, mutta en koe että minun olisi vastavuoroisesti tehtävä ruokaa myös.

Kumppanin pyytäessä voisin tietysti kokata, jos hän ei jostain syystä jaksa tai pysty ja haluaisi kovasti jotakin.

Mitä väliä sillä on jos keittiön kaapit on auki?

Sun kädet kouristaa mun kullia. Irrotatko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"olemme toisillemme yhtä tärkeitä, täysin riippumatta siitä, onko toisen hiukset ohentuneet tai toiselle tullut muutama kilo lisää, ollaan riidelty, kuka jätti roskat eteisen pöydälle eikä vienytkään, tai tuliko töksäytettyä kiireessä."

Mitäpä jos on täsmälleen yhtä tärkeitä, mutta toiselle ero tarkoittaa lisäksi vaikka ystäväpiirin, laajennetun perheen, tai kodin menettämistä, suuria taloudellisia tappioita tai vaikka mielenterveydellisen tai päihdeongelman kärjistymistä. Ja toiselle eroa piste. Eikö silloin ole perusteltua sanoa, että toiselle ero on pelottavampi asia kuin toiselle?

On kai yleistä tietoa, että mies pärjää eron jälkeen keskimäärin naista heikommin.

Tuon takia miehillä on jo usein  toinen nainen valmiina katsottuna  jos eroaloite tulee mieheltä.

Naiset tyypillisesti pärjäävät taloudellisesti huonommin ja sen vuoksi jäävät paskoihin suhteisiin.

Mieheni on myös hyvin herkkä ja avoin ihminen ja hän on itse omin sanoin kertonut, ettei halua missään tapauksessa erota, eikä muuttaa erilleen, hänelle meidän yhteinen elämämme on tärkeintä, mutta että hän pelkää että suhteemme päättyy eroon jos ei erimielisyyksiä saada selvitettyä. Että hän yrittää ja hän skarppaa kyllä, mutta se on hänelle vaikeaa. Jotenkin näistä keskusteluista on mulle jäänyt olo että hän pelkää eroa enemmän kuin minä, outoahan se varmaan sinusta on. Ja kyllä, tiedostan että skarppaan itse vähemmän ja kuka tietää, jos en tajua itse ryhdistäytyä, niin saatan vaikka saada monoa. Mutta en sentään ole sitten yllättynyt ja katkera!

Hmm. Tunnet toki miehesi, mutta näin me todella olemme erilaisia! Jos minun mieheni sanoisi noin, ottaisin sen ilman muuta kehotuksena skarpata enemmän ja alkaa löytää niitä kompromisseja. En siten, että hän pelkää eroa, vaan tosissaan ajattelee, että erimielisyydet ovat niin isoja, että niiden on mahdollista johtaa eroon. Että hän on nyt yrittänyt skarpata, mutta alkaa olemaan omilla rajoillaan siinä hommassa.

Sanoisin siis, että minun semantiikalla olet oikeassa. Nyt voisi olla aika herkällä korvalla kuunnella, mitä se toinen sanoo.

Mutta toiseen kysymykseen: jos siis miehesi toteaisi yhtenä päivänä, että tämä on ohi ja saisit tietää hänellä olleen suhde sivussa muutaman vuoden ja he muuttaisivat lennosta yhteen, et olisi yhtään yllättynyt? Ei harmittaisi? Toteaisitko todella tyynesti, että no tämä se näistä minun vioistani sitten seurasi?

Tämä on nyt täysin hypoteettista, eikä tarkoitus ole loukata tai riidellä, mutta kantasi on niin mielenkiintoinen, että en malta olla kyselemättä lisää.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Onko tullut mieleesi, että se että pyrin muuttamaan suhteessa ja miehen tekemisissä ne asiat jotka uhkaa vaikuttaa minun tunteisiini, on nimenomaan sitä suhteen kestävyyden eteen työskentelemistä?

On vain niin, että erittäin harvoin parannusprojektin kohde malttaa muistaa, että häntä ojennetaan koko ajan omaksi parhaakseen. Varsinkin, jos äänensävy ei ole kovin rakastavan lempeä. Tämä on sama juttu kuin se, että miehet, jotka eivät ole koskaan kotona, kertovat tekevänsä sen perheen vuoksi. Tarkoitus on hyvä, mutta keinot yleensä heikompia ja tulos vielä heikompi.

Toinen asia on se, että aika usein ihmiset tosiaan tulevat suhteeseen lopulta sellaisina kuin ovat, vaikka suhteessa kuherruskk onkin. Sen vuoksi se, että tätä olemusta aletaan suhteen vuoksi muuttamaan saa monet epäröimään lopulta hintaa. 

Yläpuolella olemisesta: jos oikeasti ajattelet, että jos sinä lähdet, miehellesi ei jää mitään, mutta

Miksi sinä sitten pidät kiinni asioista kun itsekin tiedostat että se on turhaa? Hulluintahan se on olla antamatta periksi asioissa jotka ovat vielä yhdentekeviä. Ehkä haluat näyttää miehellesi että kun sinä kerran jotain linjaat niin se pitää? Sanot toisaalta että teitä yhdistää joustavuus..kuulostaa että yksin hän joustaa. Kyvyttömyys kuunnella kritiikkiä, perustelujen tinkaaminen ja ylireagointi (tiuskiminen ja kimittäminen kuten itse kuvaat) poikkeaviin mielipiteisiin -kuulostaa aivan sellaiselta valtataistelulta joka valitettavasti on tullut elämässäni tutuksi sekin. Aivan loputtoman raskasta kuunneltavaa sivusta ja vaikea kuvitella kovin leppoisaksi osapuolillekaan.

Mutta hyvä ettei pyykkiasioista tule kiistaa :) Konkretiaahan sinä et halua avata koska selvästi hyvin tottuneena väittelijänä tällä palstalla tiedät, että se on kuin kutsu kaikenlaisille pätijöille tulla opettamaan ettei farkun asento pyykkinarulla ole merkittävä asia kun meilläkin ne farkut menee tolkun ihmisellä hyvin telineelle ja ei-tolkun ihmisen kanssa ei pidä edes alkaa leikkimään kotia.

Miksi sinä sitten pidät kiinni asioista kun itsekin tiedostat että se on turhaa? Hulluintahan se on olla antamatta periksi asioissa jotka ovat vielä yhdentekeviä. Ehkä haluat näyttää miehellesi että kun sinä kerran jotain linjaat niin se pitää? Sanot toisaalta että teitä yhdistää joustavuus..kuulostaa että yksin hän joustaa. Kyvyttömyys kuunnella kritiikkiä, perustelujen tinkaaminen ja ylireagointi (tiuskiminen ja kimittäminen kuten itse kuvaat) poikkeaviin mielipiteisiin -kuulostaa aivan sellaiselta valtataistelulta joka valitettavasti on tullut elämässäni tutuksi sekin. Aivan loputtoman raskasta kuunneltavaa sivusta ja vaikea kuvitella kovin leppoisaksi osapuolillekaan.

En koe noin. Koen, että kyse ei ole miehestä ollenkaan, vaan tämä tulee jostain historian syövereistä, kotioloista. Vanhempani olivat hyvin periaatteellisia ihmisiä, kuuluivat järjestöihin ja se, mitä luvattiin ja sanottiin, pitää. Kyse on siis likinnä siitä, että kun olen itse itselleni antanut lupauksen = tämä on periaatteeni, tunnen pettäväni jotain, olevani pelkuri, tms. jos nyt alankin sitä sitten perumaan. Näin etenkin, jos tuntuu, että teen sen mukavuudenhalusta, itsekkäistä syistä, tms.

Tässä miehellä on kyllä hyvä ote, kun hän sanoo sisäpiirivitsin: onkohan tämä nyt taas järjestöpoliittinen juttu. Joustamme kyllä molemmat, sillä juurikin miehen tarkkuusvaatimukset ovat joskus itselleni ihan älyttömiä, mutta ymmärrän, että häntä tosiaankin jotkut asiat vaivaavat, joten laitan ison pensseli santaan ja otan nöyrästi käteen pienemmän ja tarkemman.

Äyskiminen ja kimittäminen on ihan temperamentin asia, olen todella tulisieluinen, nopea ja leimahtava. 

Kritiikkiherkkyys on peruja sieltä, että olen aina ollut kapinallinen kympin tyttö. Suorittanut kyllä sen kympin, mutta nyrkki taskussa ja kiukku mielessä. Sen vuoksi koen varmaan, että stana kaikkeni mä tässä teen ja kaikkeen pskaan taivun ja sitten tullaan arvostelemaan!

Valtataistelua tämä tosiaankaan ei ole, vaan keskustelujen jälkeen koen, että mieheni kyllä ymmärtää näitä piirteitäni. Mutta sehän ei tee niistä vähemmän rasittavia, eikä tarkoita, etteikö töitä kasvun eteen pidä tehdä. Nämä onkin semmoisia, että vaikka järjellä kykenen kyllä nämä analysoimaan, niin tilanteessa nousee herkästi kuitenkin se paha kaksonen esiin🤣

Toki miehellä on omat taakkansa ja historiansa, joita vastaavasti minä pyrin ymmärtämään. Mutta kun tilanne on päällä, niin...

T: Xante

Hups, nyt tuli kavereiden (yksi) lempinimi lihasmuistista, kun sp-viestiä heille kirjoittelen samalla, toivottavasti tämä ei tule nettimaailmassa kummittelemaan🤣🤣 No, ei tässä nyt kyllä nyt mitään valtionsalaisuuksia kerrottukaan.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on myös hyvin herkkä ja avoin ihminen ja hän on itse omin sanoin kertonut, ettei halua missään tapauksessa erota, eikä muuttaa erilleen, hänelle meidän yhteinen elämämme on tärkeintä, mutta että hän pelkää että suhteemme päättyy eroon jos ei erimielisyyksiä saada selvitettyä. Että hän yrittää ja hän skarppaa kyllä, mutta se on hänelle vaikeaa. Jotenkin näistä keskusteluista on mulle jäänyt olo että hän pelkää eroa enemmän kuin minä, outoahan se varmaan sinusta on. Ja kyllä, tiedostan että skarppaan itse vähemmän ja kuka tietää, jos en tajua itse ryhdistäytyä, niin saatan vaikka saada monoa. Mutta en sentään ole sitten yllättynyt ja katkera!

Hmm. Tunnet toki miehesi, mutta näin me todella olemme erilaisia! Jos minun mieheni sanoisi noin, ottaisin sen ilman muuta kehotuksena skarpata enemmän ja alkaa löytää niitä kompromisseja. En siten, että hän pelkää eroa, vaan tosissaan ajattelee, että erimielis

Niin, me keskustelemme aivan kaikesta. Itse en osaa arvioida onko se poikkeuksellista, mutta miehelle keskusteluyhteytemme on hänen mukaansa poikkeuksellisen avoin. Olen itse perheestä missä mitään ei jätetty sanomatta, hyvässä ja pahassa, ja lapset osallistuivat kehitystasonsa mukaan keskusteluun kaikenlaisista ajankohtaisista asioista. Joten toki keskustelemme myös suhteen voinnista, ihan säännöllisesti. Olen esittänyt mahdollisuutta omiin asuntoihin, jonka mieheni on torjunut ja tässä yhteydessä kertonut pelkäävänsä sen johtavan eroon, jota hän ei missään tapauksessa halua, joten hän yrittää skarpata asioissa jotka häiritsevät minua ja tarvittaessa sitten vaikka palkkaa siivoojan jos se auttaa. Hän ei kuule palautetta aiheesta nyt ensimmäistä kertaa, hänellä on takanaan kaksi pitkää suhdetta, joissa asia on myös hiertänyt. Huolimattomuus ja unohtelu aiheuttavat myös ihan konkreettista haittaakin: takaovi jää pakkasilla raolleen ja lattialämmitys ylikuumenee, pakastin sulaa kun oven eteen jää leipäpaketti estämään sen kiinni painumisen, kännykkä häviää kesken lomamatkan jne (kaikki yksityiskohdat muutettu hieman).

Ja kaiken tuon perään on sanottava, että minulla on silti oma osuuteni asiassa, joka on nalkuttaminen, väsyneenä ja pahantuulisena ylikriittisyys ja vetäytyminen. Ja, kun olen pahalla fiiliksellä koko yhteiselämästä niin armoton kriittisyys, jonka sentään älyän olla ulospäin oksentamatta aivan niin ankarana kuin kuulen sen omassa päässäni. Ja nämä piirteet eivät ole edes ainutkertaisia tässä suhteessa, ne olivat piirteitäni jo nuoruuden liitossani aina silloin kun olin pettynyt silloisen miehen juomiseen.

Eli kyllä, voisin kuvitella että mieheni tunteet laimenisivat, ainakin jos tuo kaikki edellä olisi jatkuvaa. Sen sijaan uskottomuuden kautta lähteminen tuntuisi vähän yllättävältä, koska hän tietää, ettei ole mitään mitä ei voisi ottaa puheeksi ilman jotain kohtuuttomia seurauksia. Hän tuntee minut ja tietää, ettei esim erohalusta puhuminen kanssani paisuisi dramaattiseksi, enkä pyrkisi kääntämään hänen päätään tai vaikeuttaisi elämäänsä jos hän haluaisi lähteä. Olen itse saanut nuoruuden liitostani erota niin että toivettani on kunnioitettu ja tilanne hoidettu asiallisesti ja mulle on sydämen asia toimia itse tilanteen tullessa eteen saman periaatteen mukaan reilusti.

"Hän tuntee minut ja tietää, ettei esim erohalusta puhuminen kanssani paisuisi dramaattiseksi, enkä pyrkisi kääntämään hänen päätään tai vaikeuttaisi elämäänsä jos hän haluaisi lähteä. Olen itse saanut nuoruuden liitostani erota niin että toivettani on kunnioitettu ja tilanne hoidettu asiallisesti ja mulle on sydämen asia toimia itse tilanteen tullessa eteen saman periaatteen mukaan reilusti."

Olen eri, mutta tuohan juuri oli esim. 28 tilanne. Hän olisi ihan draamailematta antanut miehen lähteä, mutta silti mies päätti pettää jne. Se on monen muunkin kokemus, kyllä jokainen täyspäinen oikeasti antaa toisen mennä, myös ne hullut draamailijat ovat todellakin vähemmistö.

Siksi et nyt oikein vastannut kysymykseen musta: olisiko se siis ok, jos mies jostain syystä nyt kuitenkin päättäisi lähteä pitkän sivusuhteen kautta?  Ymmärtäisitkö sitäkin ratkaisua?

Muutoinkin toi kuulostaa siltä, että teillä on tosi hankala liitto. Saahan sitä puhua ihan kaikesta, mutta jos toinen ei kykene arjen suorituksiin ja toinen ei sitä kestä niin kyllä siinä luulisi olevan pakko jotain ratkaisuja sitten tosiaan tehdä. Aika varmaan näyttää, mitä ne on.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinä sitten pidät kiinni asioista kun itsekin tiedostat että se on turhaa? Hulluintahan se on olla antamatta periksi asioissa jotka ovat vielä yhdentekeviä. Ehkä haluat näyttää miehellesi että kun sinä kerran jotain linjaat niin se pitää? Sanot toisaalta että teitä yhdistää joustavuus..kuulostaa että yksin hän joustaa. Kyvyttömyys kuunnella kritiikkiä, perustelujen tinkaaminen ja ylireagointi (tiuskiminen ja kimittäminen kuten itse kuvaat) poikkeaviin mielipiteisiin -kuulostaa aivan sellaiselta valtataistelulta joka valitettavasti on tullut elämässäni tutuksi sekin. Aivan loputtoman raskasta kuunneltavaa sivusta ja vaikea kuvitella kovin leppoisaksi osapuolillekaan.

En koe noin. Koen, että kyse ei ole miehestä ollenkaan, vaan tämä tulee jostain historian syövereistä, kotioloista. Vanhempani olivat hyvin periaatteellisia ihmisiä, kuuluivat järjestöihin ja se, mitä luvattiin ja sanottiin, pitää. Kyse on siis likinnä siitä

Oletko huomannut että kun vaatii toiselta perusteluja, niin aina on se mahdollisuus, ettei niitä ymmärrä. Ovatko ne silti väärin tai perusteluina heikkoja, vai ymmärrätkö vain väärin. Mitäs sitten jos et ymmärrä, etkä hyväksy miehesi perustelua? Kumpi on oikeassa vai pitääkö jomman kumman olla?

Minä haluan luottaa toisen tulkintaan ja fiilikseen, koska en sitä kuitenkaan voi yleensä muuttaa vaikka asiasta keskusteltaisi keskustelemasta päästyä. Jos hän vaikka sanoo, että tuntuu että olen koko ajan pahantuulinen, niin en minä vaadi kertomaan millä lailla ja millon muka olen ollut. Huomaan, että hänen oma mielentila vaikuttaa siihen kokeeko hän näin, esim jos hän on ollut hyvin väsynyt ja passiivinen niin hän tulkitsee minut herkästi pahantuuliseksi koska ajattelee että olen ärsyyntynyt hänen passiivisuuteensa. Silloin pyrin enemmänkin tuomaan esille että jos olen ollutkin niin se ei liity häneen (jollei liity) ja koitanpa tästä nyt piristyä, lähdetäänkö lenkille, katsotaanko sarjaa tmv. Tai jos hän sanoo, että itsekin imuroin päin /cettä ja sohvan alla on pölykoiria niin yleensä 'kritiikki' menee nauruksi, eikä hänen tarvitse kaivaa niitä pölykoiria todisteeksi. Uskon kyllä, että minut voi kokea joskus kohtuuttomaksi.

Minua ei koskaan tule löytämään tilanteesta missä puoliso kertoo mulle että kaipaa taukoa tai harkitsee eroa ja minä tinkaisin perusteluja miksi. Ei sitä tarvitse perustella mitenkään. Kertoisin, että minä en tätä toivo enkä halua. Kysyisin onko mitään mitä minä voin tehdä, tai voidaan tehdä yhdessä, että tilanne muuttuisi ja sitten ottaisin vastauksen tosissani.

Minua ei koskaan tule löytämään tilanteesta missä puoliso kertoo mulle että kaipaa taukoa tai harkitsee eroa ja minä tinkaisin perusteluja miksi. Ei sitä tarvitse perustella mitenkään. Kertoisin, että minä en tätä toivo enkä halua. Kysyisin onko mitään mitä minä voin tehdä, tai voidaan tehdä yhdessä, että tilanne muuttuisi ja sitten ottaisin vastauksen tosissani.

Iso lupaus, itse en pystyisi samaan. Olen oppinut aikojen saatossa, että paitsi muut, mutta myös minä saatan yllättää itseni.

Mutta olen nron 9236 kanssa samaa mieltä, että kysymykseen tuo ei vastaa. Jos siis kaiken epätodennäköisyyden uhallakin sinunkin miehesi päätyisi ratkaisuun, jonka monet muutkin miehet ovat tehneet, eli hän pyytäisi eroa ja sinulle selviäisi, että hänellä on ollut pitkä sivusuhde, jonka kanssa muuttaisi heti yhteen, sanoisitko todella, että ymmärrän?

Mitä tulee kysymykseesi minulle, ei ole vielä käynyt niin, että en olisi perusteluja ymmärtänyt, molemmat puhumme sujuvaa suomea ihan selkeästi. Yleensä tosin kysymys on, kuten sanoin, niin pienistäkin asioista, että ei niistä nyt jäädä pitkiä aikoja jauhamaan. Ja kuten sanoin, mies osaa jo aika hyvin laittaa mun överit perspektiiviin. 

Muutenkin tosin taitaa olla niin, että me vain emme ole niin ääripäitä, että oikeastaan kovin usein mitään sanailua edes tulee.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

"Hän tuntee minut ja tietää, ettei esim erohalusta puhuminen kanssani paisuisi dramaattiseksi, enkä pyrkisi kääntämään hänen päätään tai vaikeuttaisi elämäänsä jos hän haluaisi lähteä. Olen itse saanut nuoruuden liitostani erota niin että toivettani on kunnioitettu ja tilanne hoidettu asiallisesti ja mulle on sydämen asia toimia itse tilanteen tullessa eteen saman periaatteen mukaan reilusti."

Olen eri, mutta tuohan juuri oli esim. 28 tilanne. Hän olisi ihan draamailematta antanut miehen lähteä, mutta silti mies päätti pettää jne. Se on monen muunkin kokemus, kyllä jokainen täyspäinen oikeasti antaa toisen mennä, myös ne hullut draamailijat ovat todellakin vähemmistö.

Siksi et nyt oikein vastannut kysymykseen musta: olisiko se siis ok, jos mies jostain syystä nyt kuitenkin päättäisi lähteä pitkän sivusuhteen kautta?  Ymmärtäisitkö sitäkin ratkaisua?

Muutoinkin toi kuulostaa siltä, että teillä on to

En ymmärtäisi sellaista ratkaisua. Minusta ei ole syytä jatkuvaan pettämiseen, koska elämässämme ei ole mitään mikä estäisi hakemasta ihan sujuvaa eroa. Toisaalta, en senkään jälkeen pitäisi häntä narsistina tai näkisi tätä suhteen aikaista toisen jälkien siivoamista tai runsasta ajan viettämistä omissa menoissa yhtään sen synkemmässä valossa kuin nyttenkään. En minä ole niin tunteideni vietävissä että valkoinen muuttuu mustaksi samassa hetkessä kun tunteetkin tummuu. Mulle oikeudenmukaisuus ja rehellisyys on tärkeitä ihanteita joihin pyrin, enkä toki edes väitä että 100% objektiivisuuteen aina kykenisin, mutta yritän. Voin siis olla vihainen pettämisestä, ilman että tarvitsee samaan sumppuun kerätä sen miljoona muuta asiaa mistä vihoitella takautuvasti ja kerätä ikään kuin evidenssinä jostain pataluhasta persoonasta. En tälläkään hetkellä pidä miehen taloustaitojen puutetta tai sotkuisuutta sillä tavalla vaikeana asiana, että ne olisi verrattavissa huutamiseen, uhkailuun, seksiin painostamiseen, lapsille möykkäämiseen, määräilyyn, alentavaan puheeseen jne jotka mulle riittäisi kyllä jo eropäätökseen, eikä tarvitsisi jäädä odottamaan sitä miehen uskottomuutta ja lähtemistä.

Huomaathan että kun sinusta suhteemme kuulostaa kovin vaikealta niin siihen saattaa liittyä se että aihe on nyt suhteen vaikeudet. Vähän niin kuin nämä meidän asuinseudun kelit kuulostaisivat kovin talvisilta jos aiheena olisi viime talviloman aktiviteetit.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei koskaan tule löytämään tilanteesta missä puoliso kertoo mulle että kaipaa taukoa tai harkitsee eroa ja minä tinkaisin perusteluja miksi. Ei sitä tarvitse perustella mitenkään. Kertoisin, että minä en tätä toivo enkä halua. Kysyisin onko mitään mitä minä voin tehdä, tai voidaan tehdä yhdessä, että tilanne muuttuisi ja sitten ottaisin vastauksen tosissani.

Iso lupaus, itse en pystyisi samaan. Olen oppinut aikojen saatossa, että paitsi muut, mutta myös minä saatan yllättää itseni.

Mutta olen nron 9236 kanssa samaa mieltä, että kysymykseen tuo ei vastaa. Jos siis kaiken epätodennäköisyyden uhallakin sinunkin miehesi päätyisi ratkaisuun, jonka monet muutkin miehet ovat tehneet, eli hän pyytäisi eroa ja sinulle selviäisi, että hänellä on ollut pitkä sivusuhde, jonka kanssa muuttaisi heti yhteen, sanoisitko todella, että ymmärrän?

Mitä tulee kysymykseesi minulle, ei ole vielä käynyt niin, että

En sanoisi, että ymmärrän. Sanoisin että en ymmärrä mikä tarve hänellä oli pelata selän takana. Silti, en keksisi että tämä mulle vielä viikko sitten niin rakas ihminen, etten hänestä missään tapauksessa haluaisi luopua, onkin ollut ihan täysi sika koko suhteemme ajan, eihän siinä ole edes mitään logiikkaa. Olen minä nähnyt henkisesti epätasa-arvoisia jopa alistavia suhteita, mutta ei niissä toinen osapuoli ole halunnut omasta halustaan viihtyä, vaan pelosta ja näköalattomuudesta. Ja eron jälkeen ollut helpottunut, tai yhä peloissaan, riippuen vähän sen toisen toiminnasta.

Väärinymmärryksissä ei aina ole kyse edes kielellisistä asioista, vaikka epäilenkin meidän välillämme olevan jonkinlaisen eron käsitteiden ymmärtämisessä (olet varmaankin länsi-Suomesta). Monesti kyse on ihan arvoistakin. Esim sinun mielestäsi perheellinen on perheettömän yläpuolella, minä en ajattele niin. Minä näen että perhe on lahja, eikä se että toinen ei sellaista lahjaa ole saanut, tai on sen peräti menettänyt, tee heistä eri arvoisia ihmisinä. Samoin kun perheen itselleen saa rakennettua, on täysin normaalia pelätä sen menettämistä, eikä jonkin epätoivoisen alempitasoisen ihmisen merkki.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei koskaan tule löytämään tilanteesta missä puoliso kertoo mulle että kaipaa taukoa tai harkitsee eroa ja minä tinkaisin perusteluja miksi. Ei sitä tarvitse perustella mitenkään. Kertoisin, että minä en tätä toivo enkä halua. Kysyisin onko mitään mitä minä voin tehdä, tai voidaan tehdä yhdessä, että tilanne muuttuisi ja sitten ottaisin vastauksen tosissani.

Iso lupaus, itse en pystyisi samaan. Olen oppinut aikojen saatossa, että paitsi muut, mutta myös minä saatan yllättää itseni.

Mutta olen nron 9236 kanssa samaa mieltä, että kysymykseen tuo ei vastaa. Jos siis kaiken epätodennäköisyyden uhallakin sinunkin miehesi päätyisi ratkaisuun, jonka monet muutkin miehet ovat tehneet, eli hän pyytäisi eroa ja sinulle selviäisi, että hänellä on ollut pitkä sivusuhde, jonka kanssa muuttaisi heti yhteen, sanoisitko todella, että ymmärrän?

Mitä tulee kysymykseesi minulle, ei ole vielä käynyt niin, että

Mitä sillä saavuttaa jos vaatii perusteluja erohaluun? Jos on valmis ehdottaa eroa niin eiköhän sitä pysy päätöksessä, vaikka mitä 'perustelisi'. Oon lainaamasi kanssa samaa mieltä siitä et muutenkin riittävän vaikea tilanne olla se kuka jättää. Ja ne perustelutkin kääntyy monesti siten päin että muka syytät sitä toista erosta.

   -Eri