Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

"Eikö ole yhtälailla pakottamista omiin tottumuksiin ja standardeihin jos ei vaan tee? Jos itseä ei häiritse että wc-pönttö on ruskean kuonan peitossa tai voirasia yön yli pöydällä, niin ei vaan raivaa jälkiään. Eikö se ole eräänlaista pakottamista, joko toinen raivaa puolestani tai tyytyy tähän tasoon."

Totta mooseksessa. Valitettavasti se ei kuitenkaan ole vaihtoehto, että voisit pakottaa oman siisteyskäsityksesi hänelle, jos hän ei sitä halua tehdä. Eli jos tämä on sinulle parisuhteen kynnyskysymys ja  hän mieluummin eroaa kuin opettelee laittamaan voirasian jääkaappiin, on viesti melko selvä. Sinun tehtäväsi on ennen sitä selkeästi kertoa, miten tärkeä asia sinulle on, ja mitkä ovat mahdolliset seuraukset, jos pönttö pysyy ruskeana.

Nämä ovat juuri sen tyyppisiä asioita, joissa itse olen saattanut joustaa liiaksi, kun en ole nostanut asioita pöydälle. Ja sitten kärsinyt hiljaisuudessa, kun toinen ei ole toiminut toiveideni mukaisesti. Toiveita ne nimenomaan nimittäin ovat niin kauan kuin niiden laiminlyönnistä ei seuraa mitään nalkutusta tai hiljaista paheksuntaa kummempaa toiselle osapuolelle.

-Liekki

Mitäpä jos on täsmälleen yhtä tärkeitä, mutta toiselle ero tarkoittaa lisäksi vaikka ystäväpiirin, laajennetun perheen, tai kodin menettämistä, suuria taloudellisia tappioita tai vaikka mielenterveydellisen tai päihdeongelman kärjistymistä. Ja toiselle eroa piste. Eikö silloin ole perusteltua sanoa, että toiselle ero on pelottavampi asia kuin toiselle?

Keskusteluhan lähti siitä, että henkilö itse mietti (en jälleen tiedä, puhunko enää saman nimettömän kanssa) vaikuttaako tämä siihen, miten hän kokee voivansa esim. miehensä ulkonäköön puuttua, vaikka omat muutokset ovat samankaltaisia tjsp. 

On takuulla perusteltua sanoa, että tuollainen perusteellisen epätasapainoinen tilanne, jossa toinen erossa menettää kaiken ja toinen ei mitään, on pelottavampi asia kuin toiselle! Mutta jos tämä on tiedossa, eikö sen onnekkaammassa asemassa olevan tulisi kaikin tavoin pyrkiä osoittamaan toiselle, että hän on arvokas, eikä päin vastoin arvostella sieltä ja täältä koko ajan?

Pienesti mietin sitäkin, että jos toinen ajattelisi minusta noin = erossa tuolta lähtee kaikki ja minulta ei mitään, tuumaisin kaksi kertaa, uskallanko oikeasti sanoa, että luotanpa 100 %. Kun valmiiksi asenne on, että de facto toinen ajattelee olevansa minun yläpuolellani, paremmassa asemassa. Joten miten voisin luottaa, että tämä ajatus ei missään tilanteessa eskaloidu teoiksi, eli että tuota käytetään pahassa paikassa hyväksi - siis enemmän hyväksi kuin jo nyt, kun sillä oikeutetaan minun ruodussa pitäminen.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tälle naiselle, joka sanelee kodin standardit yksin ja nyt avasi kotielämäänsä. Nyt hiukan ymmärrän. Oletukseni oli, että mies, jonka olet valinnut itsellesi on noin suunnilleen samantyyppinen ihminen kodin siisteysasioissa. Ettei ole joku vahdittava ja sotkee koko ajan. Sinulle on nyt sattunut sotkuisempi mies, sorry siitä.

Itselle esimerkiksi jo seurustellessa esiintulleet suuret luonne- arvomaailma- siisteys-, sosiaalisuuserot jne. ovat sellaisia, että itseni tuntien tiedän, että metsään menee jos yhteen menisimme. Eli ei käy, katastrofin ainekset. 

Tuosta, että miehesi sanoo kanssasi olevan niin hauskaa ettei kenenkään muun kanssa. Ensiksikin ainakaan se hauskuus ei tänne meille näy, mitä se sitten kotonanne onkaan. Toisekseen, kuinka monen naisen kanssa mies on seurustellut, eli onko otanta suppea vai laaja. Miten tylsiä tai hauskoja ne muut potentiaaliset naiset ovat olleet.&nbsp

Täällä ei taida muita ollakaan kun tyyppejä keltä puuttuu vaan virheet, ainakin  omasta mielestä 😏

>>>edellä siis lainaus >>>>

Ja jeps.. jännä kun jossai  prismassa liikkuu niin aika vähän näkyy hyväntuulista ja ittestään huolta pitävän näköistä naista. Enemmän tai vähemmän kärttysiä muumihahmoja kulkee tunikassa ja pyöräilysortseissa hikisinä ja lauttamattomina. Kärryissä kaljaa ja sipsejä papatetaan komentoja kyllästyneeb näköselle pystyyn nostetulle lapamadolle jota kai sanovat miehekseen.. Mammapalstalla vissiin pelkkä naisten kerma kun ei kukaan keksi mitään virhettä itestä mut muita  osataan kyllä arvostella ja omaa kilprä kiillottaa... Miehenkin osanneet valita paremmin kun toinen ni ei tarvi nalkuttaa. Ketjun aihe näyttäis kuitenkin olevan naiset jotka joutus luiskaan aiva yllättäen.. 

Vierailija kirjoitti:

Mitäpä jos on täsmälleen yhtä tärkeitä, mutta toiselle ero tarkoittaa lisäksi vaikka ystäväpiirin, laajennetun perheen, tai kodin menettämistä, suuria taloudellisia tappioita tai vaikka mielenterveydellisen tai päihdeongelman kärjistymistä. Ja toiselle eroa piste. Eikö silloin ole perusteltua sanoa, että toiselle ero on pelottavampi asia kuin toiselle?

Keskusteluhan lähti siitä, että henkilö itse mietti (en jälleen tiedä, puhunko enää saman nimettömän kanssa) vaikuttaako tämä siihen, miten hän kokee voivansa esim. miehensä ulkonäköön puuttua, vaikka omat muutokset ovat samankaltaisia tjsp. 

On takuulla perusteltua sanoa, että tuollainen perusteellisen epätasapainoinen tilanne, jossa toinen erossa menettää kaiken ja toinen ei mitään, on pelottavampi asia kuin toiselle! Mutta jos tämä on tiedossa, eikö sen onnekkaammassa asemassa olevan tulisi kaikin tavoin pyrkiä osoittamaan toiselle, että hän on arvokas,

Niinpä. Ja ajattele joku osaa tommosen epätasapainon ja omab liika-vaativuuden jopa huomata ja miettiä meneekös tämä nyt ihan oikein. Ei tuu ero sit aivan puskista kun huomaa et ei ittekään ole täydellinen.

Sitäpsitsi jos kumppanin huolimaton ulkonäkö vie halut niin vaikea sitä fiilistä on tahtoakaan pois

Minussa on puolisona (ja ihmisenä) paljonkin vikoja, palaan ehkä niihin. Mutta haluaisin kommentoida tätä siivous asiaa.

Jos ja kun pidän siisteydestä, siivoan. Minulle on tärkeää siisteys ja puhtaus ja sotku häiritsee, myös huonosti ripustetut pyykit jne. Mutta teen sen siksi mieluiten itse. En näe hedelmällisenä tilannetta missä minä korjailen kumppanin tekemisiä tai mutruilen kun hän ei oma-aloitteisesti tee kuten haluaisin.

Sen sijaan en pidä ruoanlaitosta enkä ole siinä kovin hyvä. Siksi kumppani kokkaa oikeastaan aina. Jos ei kokkaa, syön leipää. En vaadi kokkaamista, tekee sen koska pitää tärkeänä hyvää ruokaa päivittäin. En valita siitä että minäkin saan sitä syödäkseni, mutta en koe että minun olisi vastavuoroisesti tehtävä ruokaa myös.

Kumppanin pyytäessä voisin tietysti kokata, jos hän ei jostain syystä jaksa tai pysty ja haluaisi kovasti jotakin. Samoin minä voisin pyytää ja pyydän apua siivousasioissa. Ei se sen kummempaa ole. 

Toki meillä ei ole pikkulapsia ja sitä ruuhkavuosiarkea. Sellaisessa tilanteessa täytyy varmaan enemmän sopia ja jakaa töitä tasan.

-Sinilintu

Ensin kerrotaan, että niin, onhan minulla paljon huonoja puolia. Sitten kun hiukan asiaa avataan ne huonot puolet johtuvatkin siitä, kun se kotona asuva mies nyt onkin sellainen ja tälläinen, ei millään opi, että pakkohan siinä on olla itse vahtimassa ja nalkuttamassa. Eli ne huonot puolet ovatkin itse asiassa siinä miehessä, joka sitten aiheuttaa, etä muuten ihan mukavan vaimon pitää olla ikävä ihminen. Kysymyksessähän on silloin aivan väärä kumppaninvalinta. Vika on silloin molemmissa, jos niin halutaan sanoa. Yhdessähän se päätös vissiin on aikanaan tehty? 

Olen sitten itse se täällä suututtava täydellinen ihminen, mutta en edes harkitse parisuhdetta kun miehessä ilmenee piirteitä, jotka nostavat minussa ärsytystä tai poikkeaa kovin omista tottumuksistani tai ajatusmaailmastani. Koska ärsytys ja harmitus sen kun kasvaa pitemmän päälle. Oli se mies miten "ihana" hyvänsä. 

Liika sotkuisuus/liika pikkutarkkuus. Liika nuukuus/liika tuhlaavaisuus. Liian erilaiset päivärytmit. Himokuntoilu/liian pitkälle viety laiskuus. Ääripäät ruokatavoissa/ehdottomuus/ronklaus/epäluuloinen haistelu ja maistelu/ylipäätään jos ruokailusta tehdään numero. Ääripäät tai toistuvat ärsytykset ihan missä tahansa asiassa. Tässä nyt joitain. 

Joo nauratti. Olin alkuun että hienoa, että joku kertoo vikojaan,mutta sitten valkenikin, että nuo ovatkin vain pakon edessä toimintaa kun muut ja etenkin mies on niin törppöjä. Just kun oli päästy arvostelemasta että niin mikä on sun vika, kun tuohan on vain miehen ilmoittama vika:-)

Näpsäytellään myös MPlle joka yritti sitten alkaa virittämään sitä keskustelua, jota tämä vianmäärittäjä kuulemma halusi näistä vioista. Että mikä on niiden vaikutus parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Mitäpä jos on täsmälleen yhtä tärkeitä, mutta toiselle ero tarkoittaa lisäksi vaikka ystäväpiirin, laajennetun perheen, tai kodin menettämistä, suuria taloudellisia tappioita tai vaikka mielenterveydellisen tai päihdeongelman kärjistymistä. Ja toiselle eroa piste. Eikö silloin ole perusteltua sanoa, että toiselle ero on pelottavampi asia kuin toiselle?

Keskusteluhan lähti siitä, että henkilö itse mietti (en jälleen tiedä, puhunko enää saman nimettömän kanssa) vaikuttaako tämä siihen, miten hän kokee voivansa esim. miehensä ulkonäköön puuttua, vaikka omat muutokset ovat samankaltaisia tjsp. 

On takuulla perusteltua sanoa, että tuollainen perusteellisen epätasapainoinen tilanne, jossa toinen erossa menettää kaiken ja toinen ei mitään, on pelottavampi asia kuin toiselle! Mutta jos tämä on tiedossa, eikö sen onnekkaammassa asemassa olevan tulisi kaikin tavoin pyrkiä osoittamaan toiselle, että hän on arvokas,

Sulla on aika pessimistinen kuva ihmisistä ja maailmasta. Voihan olla niinkin, että puoliso tiedostaa sen että toisella on enemmän ns pelissä ja kantaa vastuunsa? Pidän jopa hieman törkeänä sitä että vihjaat vaikkapa mun olevan jotain muuta kuin 100% luotettava tai jopa käyttävän hyväkseni asemaani suhteessa puolisooni. Ja kissanviikset! Se, että minun lapseni ja minä edustetaan puolisolleni vanhuuden turvaa, saa minut toivomaan sitäkin enemmän sitä että suhde kestää ja voi hyvin hautaan saakka. Onko tullut mieleesi, että se että pyrin muuttamaan suhteessa ja miehen tekemisissä ne asiat jotka uhkaa vaikuttaa minun tunteisiini, on nimenomaan sitä suhteen kestävyyden eteen työskentelemistä? Jospa olisin puuttunut topakammin lapsen isän alkon käyttöön, jospa olisin pitänyt kiinni omista toiveistani elämän suhteen, enkä lähtenyt rakentamaan hänen näköistään arkea..olisiko lapsellani yhä yksi koti kahden sijasta? Puolisoni tehtävä sitten lie vastaavsti tuoda esille minussa niitä asioita jotka saattaisivat vaikuttaa hänen tunteisiinsa? 

"de facto toinen ajattelee olevansa minun yläpuolellani" ööhh, ja sekö saa minut ajattelemaan että olen hänen yläpuolellaan, ettei hänellä ole perhettä tai vaikkapa kesämökkiä ja sen takia hänellä on rakkaussuhteen ohessa muutakin menetettävää? No voin kertoa, ettei saa, ajattelen hänen olevan monessa suhteessa minua parempi, mutta se ei taas mun kohdalla ole mikään ikuisen rakkauden tae, että ihmiseltä löytyy joku riittävän hyvä scorecard, tunneasiat on tunnemaailman juttuja. Jos esim jostain siisteyden tasosta ei saada aikaan molempia jotenkin tyydyttävää komproimissia niin siitähän seuraa sitten toistuvaa riitelyä tai jommankumman osapuolen kuormittumista, on seurannut jo. Jos henkilöhygienian taso ei miellytä niin siitä seuraa fyysisen läheisyyden vähenemistä. Ja näitä ei kuulu hyvän kumppanin sitten ottaa esille ja huomauttaa?

Tämä ketju nimenomaan on tuonut mulle ajattelemisen aihetta kun tässä on vähän toistunut sama kuvio: pari eroaa. Eron jälkeen se joka suhteesta olisi halunnut pitää kiinni, muistaa kumppanissa olleen viljalti kaikenlaisia inhottavia piirteitä ja tapoja, joista ei vaan tullut maininneeksi kun vielä oltiin yhdessä. Ja se joka halusi erota, oli ollut kriittinen jo ennen eroa. Minä en ainakaan halua että kukaan sietää minulta mitään hiljaisuudessa sen vuoksi, että pelkää muuten jäävänsä yksin, tai pelkää ettei pärjää eron jälkeen, tai menettää suhteen lapseeni. Tai varsinkaan sen kesämökin vuoksi.

Eihän voi tietää mitä tämä, nyt liian sotkuinen ja kuulemma vielä kesämökitönkin, mies hiljaa itsekseen ajattelee? Vaikka tätä kommentoijaa ei nämä asiat, kertomansa mukaan miehensä yläpuolella oleminen ja muu haittaa tai vaikuta, niin se on vain hänen oma näkökulmansa. Mieshän voi aivan hyvin sietää hiljaisuudessa näitä kerrottuja ja mitä tahansa muitakin asioita. Siitäkin huolimatta, että on ääneen vaimolleen sanonut uskaltavansa kertoa kaikki. Ei se aina tarkoita silti totuutta siitä, että hän ihan kaikkia tuntemuksiaan ääneen kertoo kuitenkaan. 

Vaikka tämä kommentoija, tai kuka muu hyvänä, ei halua, että mies tai nainen vaikenee ja sietää, niin ei hän voi oikein siihen mitenkään vaikuttaa jos kumppani kuitenkin niin tekee. Kuten eivät tosiaan monet muutkaan parisuhteessa olevat. Sehän se onkin parisuhteen hankala ja ikävä puoli. 

Oma asenteeni on kyllä ainakin kypsynyt ajan kanssa. Aikaisemmissa suhteissa ja nuorempana olin paljon mustavalkoisempi ja jotenkin periaatteellisempi. Nyt tässä kypsemmässä iässä en enää pidä samanlaisia asioita tärkeänä parisuhteen onnistumisen kannalta kuin vaikka 20 tai 10 vuotta sitten. Näen sen että reilu ei välttämättä ole sama kuin tasan, vaan sellainen missä molemmat pystyvät olemaan. Se tarkoittaa tietysti kompromisseja molemmilta, mutta myös sitä että joissain asioissa toinen voi joustaa paljon enemmän kuin toinen, ja joissain asioissa voi todella joutua myös puremaan sitä kuuluisaa hammasta jos se on toisen pärjäämisen kannalta oleellista. Oikeastaanhan tärkein asia onnistumiselle on se että niistä ollaan tietoisia ja voidaan keskustella, ei se että saavutetaan jokin täydellinen tasapaino. 

 

-sinilintu

Nyt vähän poikkean aiheesta, huomasin äsken että Päivi Räsänen on eroamassa kirkosta, se on hänen kannanottonsa

eroavaisuuksista, maata järisyttävä uutinen!

Vierailija kirjoitti:

Minussa on puolisona (ja ihmisenä) paljonkin vikoja, palaan ehkä niihin. Mutta haluaisin kommentoida tätä siivous asiaa.

Jos ja kun pidän siisteydestä, siivoan. Minulle on tärkeää siisteys ja puhtaus ja sotku häiritsee, myös huonosti ripustetut pyykit jne. Mutta teen sen siksi mieluiten itse. En näe hedelmällisenä tilannetta missä minä korjailen kumppanin tekemisiä tai mutruilen kun hän ei oma-aloitteisesti tee kuten haluaisin.

Sen sijaan en pidä ruoanlaitosta enkä ole siinä kovin hyvä. Siksi kumppani kokkaa oikeastaan aina. Jos ei kokkaa, syön leipää. En vaadi kokkaamista, tekee sen koska pitää tärkeänä hyvää ruokaa päivittäin. En valita siitä että minäkin saan sitä syödäkseni, mutta en koe että minun olisi vastavuoroisesti tehtävä ruokaa myös.

Kumppanin pyytäessä voisin tietysti kokata, jos hän ei jostain syystä jaksa tai pysty ja haluaisi kovasti jotakin. Samoin minä voisin pyytää ja pyydän apua siivou

Hirmu hyvä, että teillä on noin toimiva työnjako.

Meitä on kuitenkin perheitä, joissa mies hoitaa oma-aloitteisesti autot. Siis tekniseltä kannalta, eli renkaat ja huoltoon viemisen. Ei tokikaan imurointia tmv siistimistä. Ai niin ja polttopuut joita kuluu kuutio vuodessa ja ilmastointilaitteen suodattimen vaihdon. Kuuluisa "joku muu" huolehtii että kaapissa on ruokaa ja se jalostuu päivälliseksi. On puhdasta vaatetta. Viemärit ja lattiakaivot vetää. Pidetään yllä perussiisteyttä. Vessassa on veskipaprua ja suihkussa shampoota. Laskut on maksettu. No, ensinnäkin joku käy postilaatikolla edes kerran viikossa. Lapsi menee hammaslääkäriin. Nurmikko on ajettu. Rikkoontuneen postilaatikon tilalle tilataan uusi. Taloyhtiön rännit tulee putsattua lehdistä. Sen jonkun muun työpäivä jatkuu klo 17 jälkeen toisella työpäivällä, josta saattaa tulla pitkä, ellei se joku muu suostuttele itselleen apuja. Mulle ei siitä "avusta" ole yhtään mitään hyötyä jos se roskis ei mene roskiin saakka vaan rapulle johon sen harakat levittelee. Tai jos pyykit joutuu pesemään uudestaan koska johonkin taskuun oli jäänyt nenäliina. On meitä reppanoita jotka joudutaan vielä olemaan kotona se mean mommy ja neuvomaan, koska toisella aikuisella ei kerta kaikkiaan muistu mieleen. Olen ymmärtänyt että mieheni ei hyvästä tahdosta huolimatta voi sille mitään, että joskus ulko-ovi jää raolleen kun lähtee töihin, ja keittiön kaapin ovet aina auki.  Tai että kauppaan tulee mieleen mennä sitten kun on itsellä nälkä ja sieltä lähtee mukaan einesmakaronilaatikko, itselle. Tai että kännykkä jää auton katolle tai putoaa veteen, joka vuosi. Ihan se on oikeustoimikelpoinen henkilö joka on opiskellut niin pitkälle kuin Suomessa on mahdollista opiskella ja tekee vaativaa asiantuntijatyötä. Ehkä juuri siksi meillä joutuu muistuttelemaan, neuvomaan ja korjaamaan arjen töissä.

Vierailija kirjoitti:

Eihän voi tietää mitä tämä, nyt liian sotkuinen ja kuulemma vielä kesämökitönkin, mies hiljaa itsekseen ajattelee? Vaikka tätä kommentoijaa ei nämä asiat, kertomansa mukaan miehensä yläpuolella oleminen ja muu haittaa tai vaikuta, niin se on vain hänen oma näkökulmansa. Mieshän voi aivan hyvin sietää hiljaisuudessa näitä kerrottuja ja mitä tahansa muitakin asioita. Siitäkin huolimatta, että on ääneen vaimolleen sanonut uskaltavansa kertoa kaikki. Ei se aina tarkoita silti totuutta siitä, että hän ihan kaikkia tuntemuksiaan ääneen kertoo kuitenkaan. 

Vaikka tämä kommentoija, tai kuka muu hyvänä, ei halua, että mies tai nainen vaikenee ja sietää, niin ei hän voi oikein siihen mitenkään vaikuttaa jos kumppani kuitenkin niin tekee. Kuten eivät tosiaan monet muutkaan parisuhteessa olevat. Sehän se onkin parisuhteen hankala ja ikävä puoli. 

 

 

No juurikin näin. Vaikka omasta mielestäni  huomauttelu on minun näkökulmastani perusteltua (koska mies ei esim siivoa välipalatarpeitaan jääkaappiin), näyttäytyy se miehen näkökulmasta hyvin todennäköisesti minun "vikanani" tai huonona piirteenä parisuhteen kannalta. Vaikka voin perustella syyn johonkin "vikaani" tai koen etten pysty sitä muuttamaan, ei se silti lakkaa olemasta sellainen asia jonka mieheni saattaisi erossa listata minun vikana, joka sai hänet vaikkapa menettämään tunteensa mua kohtaan. Miten tämä voi olla niin vaikeaa ymmärtää?

Vaikkapa liikakiloni: koen etten osaa niille tehdä mitään, tai yritykset näivettyy väsymykseen. Tämähän ei silti tarkoita sitä ettenkö tiedostaisi että ne saattaa olla miehen näkökulmasta "vika".

Jos miehen hengitys haisee, en suutele eikä tilanne etene seksiin. Tilanne on miehen suuntaan frigidi nainen, minun näkökulmastani mies joka ei viitsi pestä hampaitaan kunnolla.

Tai miehen epäsiisteys: vaikka tiedostan, että jonkun toisen standardeilla hänen huolellisuuden tasonsa on ihan riittävä, minun näkökulmastani se on "viallisuus". Sitten taas kun minä natkutan asiasta, se on miehen näkökulmasta häiritsevä piirre minussa, ja Hei! jopa itsekin tiedostan että vaativuuteni asian suhteen tai antamani palautteen sävy ei aina ole rakentavaa.

Samaten jos mies kokisi että aina päätän kaikesta. No, minun näkökulmastani se olisi perusteltua jos mies sanoisi aina "ihan sama". Toisaalta miehen näkökulmasta se saattaaisi johtua siitä, ettei hänen ehdotuksensa koskaan kelpaa. Toisaalta minun näkökulmastani sekin olisi perusteltua jos hänen ehdotuksensa olisivat huonoja jne.

Minä ainakin tiedostan sen, etten ole yhteiselämän kannalta täydellisen virheetön kumppani, joka sitten tullessaan lempatuksi on aivan kuin puulla päähän lyöty: "kaiken sen jälkeen mitä olen vuoksesi uhrannut"

Itse taas olen tullut vanhemmiten tarkemmaksi mitä parisuhteessa sietäisin tai edes pitäisi sietää. Nuorena olin hyvinkin lojaali, ymmärtäväinen, jopa rajaton. Olen nyt yrittänyt oppia itsekkäämmäksi ja tiedostamaan seikat, joista en vain haluaisi joutua joustamaan tai puremaan hammasta. En siis ole parisuhteessa, en hae tarkoituksella sitä. Mutta jos osuu sopiva niin miksei.

Toisaalta olen huomannut, että tutustuminen uuteen ihmiseen näillä vuosilla ja elämänkokemuksella on toisaalta mielenkiintoista, mutta toisaalta aika työlästäkin. Jos se tuntuu ottavan enemmän kuin antavan annan olla. Jos joku hiertää tai ei oikein tunnu luontevalta luovutan aika pian. Ei se miksikään muuttuisi, parempi antaa molemmille vapaus olla mikä on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Henkisen väkivallan raja kulkee minun uskoakseni enemmän siinä kokijan mielessä kuin tekijän."

Kyllä henkiselle väivallalle on aika selvät määritelmät olemassa. Se ei tarkoita esimekiksi mitään yksittäistä ikävää kokemusta, ikävää tekoa tai mielen pahoittamista ja toisen satuttamista. Vaan nimenomaan tekijän (ei kokijan) toistuvaa kaltoinkohtelevaa syvempää toimintamallia, joka ilmenee tietyillä tavoilla ja tietynlaisena käytöksenä, ihan objektiivisesti tarkasteluna. Kannattaa lukea aiheesta, jos siihen ei ole vielä perehtynyt.

Henkisen väkivallan kaava lähisuhteessa on hyvin samanlainen, kuin mitä on fyysisenkin väkivallan pohjaongelmana. 

 

Olen lukenutkin, believe me, läheiseni ollessa todellisen henkisen väkivallan uhrina ja samassa suhteessa itse sellaisesta syytettynä:

"

Miten erottaa henkinen vä

Käsi ylös kuka ei syyllisty toistuvasti edes johonkin noista edellä. 

Vierailija kirjoitti:

Eihän voi tietää mitä tämä, nyt liian sotkuinen ja kuulemma vielä kesämökitönkin, mies hiljaa itsekseen ajattelee? Vaikka tätä kommentoijaa ei nämä asiat, kertomansa mukaan miehensä yläpuolella oleminen ja muu haittaa tai vaikuta, niin se on vain hänen oma näkökulmansa. Mieshän voi aivan hyvin sietää hiljaisuudessa näitä kerrottuja ja mitä tahansa muitakin asioita. Siitäkin huolimatta, että on ääneen vaimolleen sanonut uskaltavansa kertoa kaikki. Ei se aina tarkoita silti totuutta siitä, että hän ihan kaikkia tuntemuksiaan ääneen kertoo kuitenkaan. 

Vaikka tämä kommentoija, tai kuka muu hyvänä, ei halua, että mies tai nainen vaikenee ja sietää, niin ei hän voi oikein siihen mitenkään vaikuttaa jos kumppani kuitenkin niin tekee. Kuten eivät tosiaan monet muutkaan parisuhteessa olevat. Sehän se onkin parisuhteen hankala ja ikävä puoli. 

 

"kertomansa mukaan miehensä yläpuolella oleminen"

Tehdään niin, että sinä näytät mulle lainauksen kohdasta missä kerron olevani mieheni yläpuolella. Kun et sitä tee totean että olet riitaa haastava trolli jolla ei taida olla nyt muuta tekemistä tai parempaakaan riitaisaa keskustelua, joten koitat saada minusta reaktion irti aikasi kuluksi :)

Vierailija kirjoitti:

En ole koko ketjua tokikaan lukenut, mutta sen mitä olen, niin hyvin vähän on tullut esille mitä eronneet itse ovat oppineet omista virheistään. Joku sanoo että on liian mukautuva ja kiltti, kyllä, mutta itse en ainakaan tunne yhtään ihmistä, jolta ei löytyisi yhtäkään sellaista heikkoutta tai vikaa joka aiheuttaa harmia läheisille. Onko kukaan löytänyt itsestään sellaisia vikoja?

Huomenta kaikille.

Tämä kysymys tuntuu nousevan myös yhä uudestaan esiin (ja sen ohessa huomautus, että tämä on tsemppiketju ja siksi asiaa ei käsitellä).

Minä olen vastannutkin, mutta voinhan vastailla uudelleenkin. Osa virheistäni liittyy luonteenpiirteisiini ja niitä on tietysti vaikeampi muuttaa, mutta toisaalta on pakko yrittää. Siis luonnettaanhan ei voi muuttaa, mutta voi yrittää muuttaa toimintatapojaan.

Näitä ovat: kärsimättömyys, stressissä lyhytpinnaisuus, teräväsanaisuus, periksi antamattomuus = ns. nop

Kuinka nämä näyttäytyy parisuhteessa? Onko sun puolisolla tilaa omille mielipiteilleen tai omista periaatteista kiinni pitämiselle? Mitä sitten tapahtuu jos hän perustelee kritiikkinsä mutta ei sua tyydyttävällä tavalla?

Vierailija kirjoitti:

Ensin kerrotaan, että niin, onhan minulla paljon huonoja puolia. Sitten kun hiukan asiaa avataan ne huonot puolet johtuvatkin siitä, kun se kotona asuva mies nyt onkin sellainen ja tälläinen, ei millään opi, että pakkohan siinä on olla itse vahtimassa ja nalkuttamassa. Eli ne huonot puolet ovatkin itse asiassa siinä miehessä, joka sitten aiheuttaa, etä muuten ihan mukavan vaimon pitää olla ikävä ihminen. Kysymyksessähän on silloin aivan väärä kumppaninvalinta. Vika on silloin molemmissa, jos niin halutaan sanoa. Yhdessähän se päätös vissiin on aikanaan tehty? 

Olen sitten itse se täällä suututtava täydellinen ihminen, mutta en edes harkitse parisuhdetta kun miehessä ilmenee piirteitä, jotka nostavat minussa ärsytystä tai poikkeaa kovin omista tottumuksistani tai ajatusmaailmastani. Koska ärsytys ja harmitus sen kun kasvaa pitemmän päälle. Oli se mies miten "ihana" hyvänsä. 

Liika sotkuisuus/liika pikkutarkkuus. Lii

Hmm.. tässä on vaan se juttu kun yleensä ensin seurustellaan ihan tovi ennenkun asutaan yhdessä. Ja ihmisen on tavallista näyttää itsestään parhaat piirteet alussa ja kun tullaan tutummaksi niin ote alkaa lipsua. Laittaisit siis rakastamasi miehen mäkeen jos se osottautuu liian sotkuiseksi asuinkumppaniksi? Itse olen ehdottanut välistä omillaan asumista, koska väsyn (on aika paineinen työ), mutta se on taas miehelle kynnyskysymys, ettei hän halua elää erillään rakastamansa ihmisen kanssa. Niin sitten vaan yritetään rimpuilla jotenkin eteenpäin.

Mut joo, sun tavalla ei tietysti puolet avioliitoista ja kuka tietää miten suuri osuus avoliitoista päättyisi eroon, kun ei koskaan edes mentäisi yhteen ihmisen kanssa jossa jokin asia ärsyttää, tai ainakin heti vihelletään peli poikki jos tulee eteen jotain riidanaihetta /häiritsevää. Ja tämä vieläpä puolin toisin! Pitää onnistua varmistamaan, ettei se toinenkaan vaan hiljaa niele jotain mikä itsessä ottaa hermoon.

Vierailija kirjoitti:

"olemme toisillemme yhtä tärkeitä, täysin riippumatta siitä, onko toisen hiukset ohentuneet tai toiselle tullut muutama kilo lisää, ollaan riidelty, kuka jätti roskat eteisen pöydälle eikä vienytkään, tai tuliko töksäytettyä kiireessä."

Mitäpä jos on täsmälleen yhtä tärkeitä, mutta toiselle ero tarkoittaa lisäksi vaikka ystäväpiirin, laajennetun perheen, tai kodin menettämistä, suuria taloudellisia tappioita tai vaikka mielenterveydellisen tai päihdeongelman kärjistymistä. Ja toiselle eroa piste. Eikö silloin ole perusteltua sanoa, että toiselle ero on pelottavampi asia kuin toiselle?

On kai yleistä tietoa, että mies pärjää eron jälkeen keskimäärin naista heikommin.

Tuon takia miehillä on jo usein  toinen nainen valmiina katsottuna  jos eroaloite tulee mieheltä.

Vierailija kirjoitti:

Joo nauratti. Olin alkuun että hienoa, että joku kertoo vikojaan,mutta sitten valkenikin, että nuo ovatkin vain pakon edessä toimintaa kun muut ja etenkin mies on niin törppöjä. Just kun oli päästy arvostelemasta että niin mikä on sun vika, kun tuohan on vain miehen ilmoittama vika:-)

Näpsäytellään myös MPlle joka yritti sitten alkaa virittämään sitä keskustelua, jota tämä vianmäärittäjä kuulemma halusi näistä vioista. Että mikä on niiden vaikutus parisuhteessa.

No onko sulla muuta mahdollisuutta kuin päättää kaikesta jos mies ei päätä mistään? Onko se sitten huono piirre tai heikkous ensinkään?