Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (12664)
Mietin kuinka suuri osa hyvän suhteen kestävyydestä perustuu juuri tuonkaltaiseen kerrottuun luottamukseen ja kuinka suuri osa joihinkin muihin taas kestävyyttä horjuttaviin seikkoihin.
Vetäytyminen ja kosketuksen puute olisi minulle vaikeaa kestää. Myös liian korkeat siisteysvaatimukset ja liiat erilaiset säännöt vain sääntöjen vuoksi. No, vähäinen seksi ja läheisyyskin kyllä. Vain toisen määräämät standardit, ei kävisi, olisi kummin päin vain. Ylipäätään jos parisuhteessa olisi enemmän jotain kankeita tai orjallisia käytäntöjä ja läheisyys ja huumori ja hassuttelu eivät toimisi niin silloin ei luottamus pelastaisi asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä naisena en haluaisi elää parisuhteessa niin, että yhteisessä kodissamme noudatettaisiin vain minun asettamiani standardeja. Minulle tulisi jotenkin paha olla toisen puolesta, kokisin olevani itsekäs tai toista huomiomaton tms. Ei tietenkään yksin miehenkään asettamia. Eli sama juttu toisinpäin. Muutenkin karsastan kovin "standardoitua" ja muotitettua elämää. Tietyt käytännöt pitää olla, mutta muuten mahdollisimman joustavaa ja leppoisaa elämää niin paljon kuin mahdollista.
Mä naisena en edes jaksaisi kyttäillä jotain vaatteiden järjestystä narulla, jos toinen on ne kerran pessyt. Enkä jaksaisi alkaa mitään standardeja edes väsäilemään, kotityöt on niin tylsiä, että ihan sama kuka ja miten ne tekee, kunhan jotenkin tehtyä tulee.
Minäkin mietin mitä ovat ne kotielämän standardit? Onko siis ihmisillä laadittu joku ihme lista jossa ne on lueteltu? Vai miten ne ilmenevät? Jos kummatkin ovat tolkun ihmisiä niin eiköhän se elämä jotenkin suju rakastavasti yhteistuumin ilmankin.
Vierailija kirjoitti:
Mietin kuinka suuri osa hyvän suhteen kestävyydestä perustuu juuri tuonkaltaiseen kerrottuun luottamukseen ja kuinka suuri osa joihinkin muihin taas kestävyyttä horjuttaviin seikkoihin.
Vetäytyminen ja kosketuksen puute olisi minulle vaikeaa kestää. Myös liian korkeat siisteysvaatimukset ja liiat erilaiset säännöt vain sääntöjen vuoksi. No, vähäinen seksi ja läheisyyskin kyllä. Vain toisen määräämät standardit, ei kävisi, olisi kummin päin vain. Ylipäätään jos parisuhteessa olisi enemmän jotain kankeita tai orjallisia käytäntöjä ja läheisyys ja huumori ja hassuttelu eivät toimisi niin silloin ei luottamus pelastaisi asiaa.
"Ylipäätään jos parisuhteessa olisi enemmän jotain kankeita tai orjallisia käytäntöjä ja läheisyys ja huumori ja hassuttelu eivät toimisi niin silloin ei luottamus pelastaisi asiaa. "
No, onneksi meillä ei asiat sentään ole näin :) ehkä sinulla jäi huomaamatta, että mieheni on luonnehtinut meillä olevan enemmän hauskaa yhdessä kuin kenenkään muun kanssa koskaan.
Mutta ei mitään, opin nyt että olen täysin poikkeuksellinen nainen siinä, että minä natkutan siivoamisesta, väärästä tavasta ripustaa pyykkiä tai valikoida pestäviä koneeseen, tavaroiden ympäriinsä jättämisestä, voileivän murujen jättämisestä keittiön tasolle jne jne. Ja mieheni täysin poikkeuksellinen tapaus siinä, ettei saunaa pestäisi koskaan jos olisi hänestä kiinni, eikä laudeliinaa vaihdettaisi ja ikkunat riittää pesettää silloin kun ei oikein enää läpi näy. Kukaan ei ole koskaan kuullutkaan sellaisesta ilmiöstä, että naisen kotonaan oppimat kotitöihin liittyvät tavat määrittävät ne myöskin aikuisiän perheessä (tosin tästähän on tutkittuakin tietoa, mutta ei anneta sen häiritä vänkäämistä).
Oikeasti minusta tuntuu että olen harvinainen nainen siinä mielessä että olen joskus oikein pysähtynyt miettimään, että mikä sen sanoo, että juuri minä saan määrittää sen yhteisen kodin standardin.. Ja silti teen niin, koska en pysty elämään kodissa jossa roskapussin päällä on keko roskia kun ei sitä kukaan viitsi viedä ja puhtaiden vaatteiden huolto pelaa kodinhoitohuoneen tason kautta, koska vaatteet eivät koskaan ehdi kaappiin saakka. Näillä vaan mennään, ei pysty, mieluummin elän yksin, samaan aikaan nostan hattua teille kaikille naisille joiden ei tarvitse nalkuttaa kotitöistä mutta toisaalta toivon että opetatte lapsillenne edes jonkinlaisen kodin hoitamisen rutiinin..
Näillä vaan mennään, ei pysty, mieluummin elän yksin, samaan aikaan nostan hattua teille kaikille naisille joiden ei tarvitse nalkuttaa kotitöistä mutta toisaalta toivon että opetatte lapsillenne edes jonkinlaisen kodin hoitamisen rutiinin..
Ehkä meillä on poikkeusmiehet. Ei mun tarvi natkuttaa mistään kotitöistä, vaan rätti pysyy toisenkin kädessä. Ja lapsia opastaa kyllä molemmat vanhemmat eli iän mukaan ollaan odotettu että omat asiat hoituu kuten muillakin eli astiat koneeseen jne.
Nykyään kotityöt on törkeän helppoja, vaatteita pariin pyykkikoriin ja koneisiin, tiskit koneeseen, imuri käteen tai robo miten on roskia. Roskat tietysti viedään ulos mennessä kun kori on täynnä biopussi joka päivä.
Mutta se on kyllä selvä että iso lommo tulisi arjen viihtyvyyteen jos menisin vaatteita siirtelemään kun mies on narulle laittanut! Olis varmaan vuosisadan riita että mitä helvettiä sä tulet siihen päsmäröimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tärkeintä on nyt, että huolehdit itsestäsi ja lapsista. 1. Aseta tilanteelle näkyvät rajat ja sano ne ääneen. Myös aikaraja. 2. Hakeudu esim. seurakunnan eroterapiaan asap. Sinne voi mennä myös yksin. Terapeutit ovat ammattilaisia, jotka auttavat SINUA ratkaisemaan tilanteen osaltasi. 3. Muista, että voit vaikuttaa vain itseesi. 4. Asettamasi määräajan päätyttyä sinulla on oikeus vastauksiin, mutta varaudu siihen, että et ehkä saa niitä. 5. Rakenna askel askeleelta oma elämäsi - on mies mukana kuvassa tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin mietin mitä ovat ne kotielämän standardit? Onko siis ihmisillä laadittu joku ihme lista jossa ne on lueteltu? Vai miten ne ilmenevät? Jos kummatkin ovat tolkun ihmisiä niin eiköhän se elämä jotenkin suju rakastavasti yhteistuumin ilmankin.
iha muutama linkki parisuhteita yleisesti kuormittavasta aiheesta joka kaikille muille on täysin vieras:
https://www.hs.fi/elama/art-2000005401592.html
https://blogs.helsinki.fi/kontakti-ry/files/2017/01/kandi_luukinen.pdf
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/suorat_sanat/psykologi_hann…
https://vaestoliitonblogi.wordpress.com/2024/12/05/kotityot-yha-naisten…
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/dd0795e8-6095-4e23-85ff-7114…
https://yle.fi/aihe/a/20-56476
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/parisuhde/miksi-jatat…
https://www.meillakotona.fi/artikkelit/tasa-arvo-kotitoissa
tässä etenkin aihetta käsitelty hyvin monelta kantilta:
https://www.ruuhkaton.fi/miksi-muut-eivat-ikina-siivoa-meilla/
Ja kyllä, kuten sanoin, se on minun "vikani" suhteessa: en kestä sotkuisuutta. Kas kun minä en ole kaikista muista naisista poiketen täydellisen ihana puoliso, jonka jättäminen olisi lähes rikos. Minä voin hyvinkin saada joskus lemput jos mies ei enää oikein perusta minusta. Se on riski jonka olen ottanut että saan elää tässä parisuhteessa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paistaako nyt jotenkin hiukan ylimielisyys? On olemassa "sotkuisuutta" ja sotkuisuutta. Joillekin jo pieni "standardin" poikkeama on elämää suurempi asia. Riippuu paljon kuinka pikkutarkkoja ollaan. Jotkut ovat jopa sairaalloisen siistejä. Kaikki on sotkuisuutta mikä ei yllä hänen tasolleen.
Mä naisena en edes jaksaisi kyttäillä jotain vaatteiden järjestystä narulla, jos toinen on ne kerran pessyt.
nyt on kyllä pakko kysyä, että sua ei häiritsisi jos ottaisit farkut narulta laittaaksesi ne päälle ja molemmat lahkeet olisi jääneet myttyyn niin, että ne olisi vielä kostean ryttyiset ja haisisi ihan märälle koiralle? Tunnistan omaa kotoa ton että vaatteiden ripustamisella ON väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä naisena en edes jaksaisi kyttäillä jotain vaatteiden järjestystä narulla, jos toinen on ne kerran pessyt.
nyt on kyllä pakko kysyä, että sua ei häiritsisi jos ottaisit farkut narulta laittaaksesi ne päälle ja molemmat lahkeet olisi jääneet myttyyn niin, että ne olisi vielä kostean ryttyiset ja haisisi ihan märälle koiralle? Tunnistan omaa kotoa ton että vaatteiden ripustamisella ON väliä.
Ok. Olen kuvitellut, että kukaan täyspäinen aikuinen ei ripusta pyykkejä tuolla tavalla kuivumaan. My bad. Mutta edellinen esimerkki olikin että siirrellään paksumpia eteen jne. joka kyllä musta on aivan nipottamista. Kyllä mekin miehen kanssa ripustetaan eri tavalla hän ei käännä t-paitoja tms. jos on menneet koneeseeen nurin päin mutta en mä jaksa hänen perässä narulle ravata niitä kääntelemään vaikka itse olen huolellisempi.
"olemme toisillemme yhtä tärkeitä, täysin riippumatta siitä, onko toisen hiukset ohentuneet tai toiselle tullut muutama kilo lisää, ollaan riidelty, kuka jätti roskat eteisen pöydälle eikä vienytkään, tai tuliko töksäytettyä kiireessä."
Mitäpä jos on täsmälleen yhtä tärkeitä, mutta toiselle ero tarkoittaa lisäksi vaikka ystäväpiirin, laajennetun perheen, tai kodin menettämistä, suuria taloudellisia tappioita tai vaikka mielenterveydellisen tai päihdeongelman kärjistymistä. Ja toiselle eroa piste. Eikö silloin ole perusteltua sanoa, että toiselle ero on pelottavampi asia kuin toiselle?
On kai yleistä tietoa, että mies pärjää eron jälkeen keskimäärin naista heikommin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä naisena en edes jaksaisi kyttäillä jotain vaatteiden järjestystä narulla, jos toinen on ne kerran pessyt.
nyt on kyllä pakko kysyä, että sua ei häiritsisi jos ottaisit farkut narulta laittaaksesi ne päälle ja molemmat lahkeet olisi jääneet myttyyn niin, että ne olisi vielä kostean ryttyiset ja haisisi ihan märälle koiralle? Tunnistan omaa kotoa ton että vaatteiden ripustamisella ON väliä.
Ok. Olen kuvitellut, että kukaan täyspäinen aikuinen ei ripusta pyykkejä tuolla tavalla kuivumaan. My bad. Mutta edellinen esimerkki olikin että siirrellään paksumpia eteen jne. joka kyllä musta on aivan nipottamista. Kyllä mekin miehen kanssa ripustetaan eri tavalla hän ei käännä t-paitoja tms. jos on menneet koneeseeen nurin päin mutta en mä jaksa hänen perässä narulle ravata niitä kääntelemään vaikka itse olen huolellisempi.
Täydessä telineessä ei college-huppari kuivu kun se on kaiken keskellä. Sitten se haisee märälle koiralle. Tämähän se on kun ihminen helposti kuvittelee, että kyllähän jokainen nyt ymmärtää tuon ja tämän. No ei välttämättä ymmärrä tai välitä. Jos vaate haisee pyykin jälkeen pahalle mies laittaa sen uudestaan pyykkiin.
Mielenkiintoista, mihin kaikkeen keskusteluun tämän ketjun otsikon alla päädytäänkään.
Jäin tuossa pohtimaan, että omien "vikojen" tunnistaminen on vähän kaksiteräinen miekka. Toisaalta on helppo osoitella sormella toista, ja sanoa, että tuon syytä kaikki, minä olen puhtoinen uhri. Samalla jää tunnistamatta, että ei se oma toimintakaan aivan ongelmatonta ole. Tällaista en kuitenkaan ole ihmeemmin tässä ketjussa huomannut. Pikemminkin ap, 28v ja Hukassa ovat matkan varrella puolustelleet kumppaninsa käytöstä ja halunneet ajoin ymmärtää sitä silloinkin, kun ympäriltä on huomauteltu kovaan ääneen vastapuolen puutteista ja todellisista motiiveista.
Tunnistan tämän myös itsessäni: halun ymmärtää toista itseni kustannuksella. Ehkä syy sittenkin oli minussa? Jos vain en olisi/olisin sanonut/tehnyt/toiminut eri tavalla, ehkä asiat olisivat menneet toisin. Ehkä jos olisin jotenkin saanut toisen näkemään asiat minun haluamallani tavalla.
Tässähän ei ole taustalla ihan niin jalomielisiä ja yleviä motiiveja kuin mitä mielelläni itselleni kertoisin. Päällisin puolin haluan rakentaa yhteisymmärrystä, harmoniaa ja löytää molempia tyydyttävän ratkaisun. Keskustella asioista. Sitten siellä pinnan alla onkin kyvyttömyyttä tunnistaa omia tunteita ja viestiä niistä rehellisesti. Sopuisuuden motiivina on konfliktinpelko ja hirveä pelko hylkäämisestä. Valitettavasti sitä sitten rauhankaipuussaan tulee hylänneeksi omat tarpeensa, ja oltua sivussa epärehellinen toiselle siitä, missä ne omat rajat oikeasti kulkivatkaan. Lisäksi ottamalla vastuuta toisen tekemisistä haen ennen kaikkea kontrollia tilanteeseen. Ts. käyttäydyn läheisriippuvaisesti, enkä annan toisen kantaa aitoja seurauksia omista valinnoistaan.
Minä en jotenkin ole koskaan osannut ajatella, että minunkin tarpeeni ovat tärkeitä. Ja että kun en halua vahingoittaa ihmisiä, niin minäkin olen ihminen. Ja joka kerta joustamalla omista tarpeistani toisen hyväksi hylkään itseni.
Pena opetti minulle karuja asioita itsestäni, erityisesti taipumuksen manipuloida omiani ja toisen tunteita. Nykyinen asuntohelvettinikin on pitkästi seurausta siitä, että en ole halunnut tuottaa kenellekään pettymystä, tai - herrajumala sentään - olla vaivaksi.
Kun asian näin auki kirjoittaa, se hävettää ja näyttää naurettavalta. Mutta sellaiseksi minut on kasvatettu. Nyt sitten pyristelllään kohti parempaa huomista, ja muutetaan omia toimintatapoja. Yrityksen ja erehdyksen kautta.
Haluaisin kuitenkin huomauttaa, että mitä ikinä haitallisia toimintamalleja onkaan, niin se ei tosiaan vapauta toista vastuusta omista tekemisistään. 28v:n mies ihan itse lähti lämmittelemään kahta naista yhtä aikaa, samoin kuin ap:n. Valheet ja vaikenemiset seurasivat toisiaan. Ja vaikka kumppani olisi marttyyriuhriutujien kruunaamaton kuningatar, mikään ei oikeuta sellaista toimintaa, kuten ei myöskään esim. perheväkivaltaa.
Peiliin tuijottelu on hyvästä, mutta siinä voi oppia myös sen, mikä ei todellakaan ole omaa syytä.
-Liekki
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä naisena en edes jaksaisi kyttäillä jotain vaatteiden järjestystä narulla, jos toinen on ne kerran pessyt.
nyt on kyllä pakko kysyä, että sua ei häiritsisi jos ottaisit farkut narulta laittaaksesi ne päälle ja molemmat lahkeet olisi jääneet myttyyn niin, että ne olisi vielä kostean ryttyiset ja haisisi ihan märälle koiralle? Tunnistan omaa kotoa ton että vaatteiden ripustamisella ON väliä.
Ok. Olen kuvitellut, että kukaan täyspäinen aikuinen ei ripusta pyykkejä tuolla tavalla kuivumaan. My bad. Mutta edellinen esimerkki olikin että siirrellään paksumpia eteen jne. joka kyllä musta on aivan nipottamista. Kyllä mekin miehen kanssa ripustetaan eri tavalla hän ei käännä t-paitoja tms. jos on menneet koneeseeen nurin päin mutta en mä jaksa hänen perässä narulle ravata niitä kääntelemään vaikka itse
Ok. Sä olet huippunainen joka raahaa idiootti miestään elämän läpi hyvän hyvyyttään ettei se päädy yksinäiseksi juopoksi. On siinä syytä ja hyvä että vaadit standardeja ja tosiaan ei syytä enempää omien vikojensa miettimiseen koska toinen on susta enemmän riippuvainen. Toi on kyllä tosi tavallinen asenne josta sitten päädytään siihen että puskista tuli toinen nainen ja ero.
Ja mitä tulee näihin pyykkienripustamisiin ja muihin: näkisin että jokaisella on oikeus omiin mieltymyksiinsä, ja parisuhteen osapuolet voivat sitten neuvotella, ovatko mieltymykset yhteensovitettavissa.
Jos tietty tapa ripustaa pyykit ja tehdä kodinhoidolliset toimenpiteet ovat tärkeitä, ja toinen on valmis sen hyväksymään, niin mikäs siinä. Ihmissuhteet ovat aina jonkin sortin neuvottelukysymyksiä ja kompromisseja. Jos taas toinen yrittää pakottaa omat standardinsa toiselle vastoin tämän toiveita ja haluja, on ongelma iso. Olipa kyseessä sitten kodinhoito, lastenkasvatus, vuorokausirytmi, rahankäyttö tai mikä hyvänsä.
Itse olen suhteellisen joviaali kodinhoitaja, eikä oo niin justiinsa. En silti lähtisi sanomaan, että oma tapani on parempi kuin jonkin toisen. Olen myös asunut merkittävästi itseäni siistimpien hahmojen kanssa, ja halunnut ja pystynyt mukauttamaan omaa toimintaani heidän toiveisiinsa. Usein kun tärkeämpää on olla onnellinen kuin oikeassa, eikä näin pienessä asiassa vastaantuleminen ole ainakaan minun elämänlaatuani heikentänyt. Joustavuudessa on myös puolensa, kunhan se ei mene yli tai ole yksipuolista.
-Liekki
Tälle naiselle, joka sanelee kodin standardit yksin ja nyt avasi kotielämäänsä. Nyt hiukan ymmärrän. Oletukseni oli, että mies, jonka olet valinnut itsellesi on noin suunnilleen samantyyppinen ihminen kodin siisteysasioissa. Ettei ole joku vahdittava ja sotkee koko ajan. Sinulle on nyt sattunut sotkuisempi mies, sorry siitä.
Itselle esimerkiksi jo seurustellessa esiintulleet suuret luonne- arvomaailma- siisteys-, sosiaalisuuserot jne. ovat sellaisia, että itseni tuntien tiedän, että metsään menee jos yhteen menisimme. Eli ei käy, katastrofin ainekset.
Tuosta, että miehesi sanoo kanssasi olevan niin hauskaa ettei kenenkään muun kanssa. Ensiksikin ainakaan se hauskuus ei tänne meille näy, mitä se sitten kotonanne onkaan. Toisekseen, kuinka monen naisen kanssa mies on seurustellut, eli onko otanta suppea vai laaja. Miten tylsiä tai hauskoja ne muut potentiaaliset naiset ovat olleet.
Vierailija kirjoitti:
Ja mitä tulee näihin pyykkienripustamisiin ja muihin: näkisin että jokaisella on oikeus omiin mieltymyksiinsä, ja parisuhteen osapuolet voivat sitten neuvotella, ovatko mieltymykset yhteensovitettavissa.
Jos tietty tapa ripustaa pyykit ja tehdä kodinhoidolliset toimenpiteet ovat tärkeitä, ja toinen on valmis sen hyväksymään, niin mikäs siinä. Ihmissuhteet ovat aina jonkin sortin neuvottelukysymyksiä ja kompromisseja. Jos taas toinen yrittää pakottaa omat standardinsa toiselle vastoin tämän toiveita ja haluja, on ongelma iso. Olipa kyseessä sitten kodinhoito, lastenkasvatus, vuorokausirytmi, rahankäyttö tai mikä hyvänsä.
Itse olen suhteellisen joviaali kodinhoitaja, eikä oo niin justiinsa. En silti lähtisi sanomaan, että oma tapani on parempi kuin jonkin toisen. Olen myös asunut merkittävästi itseäni siistimpien hahmojen kanssa, ja halunnut ja pystynyt mukauttamaan omaa toimintaani heidän toiveisiinsa. Usein kun tärkeämpää on ol
Eikö ole yhtälailla pakottamista omiin tottumuksiin ja standardeihin jos ei vaan tee? Jos itseä ei häiritse että wc-pönttö on ruskean kuonan peitossa tai voirasia yön yli pöydällä, niin ei vaan raivaa jälkiään. Eikö se ole eräänlaista pakottamista, joko toinen raivaa puolestani tai tyytyy tähän tasoon.
Ymmärrän hyvin tuon ongelman kun oma mieheni on iltatähti pieneltä maatilalta, jossa äidin tehtävä oli kaikki mitä tapahtuu pihan sisällä ja isän taas ansiotyö. Miehelläni ei ole mitään rutiinia mihinkään kotiaskareisiin. Hän ei ole koskaan pessyt omia vaatteitaan tai vaikka vaihtanut lakanoita. Hän kävi keittiöstä valmiiksi laitetun ruoka-annoksen, söi sen tv ääressä ja jätti lautasen äidin raivattavaksi. Että siltä tasolta lähdettiin.
Kultainen ihminen, työelämässä ja taloudellisesti menestynyt, mutta armottoman tohelo arjessa.
Vierailija kirjoitti:
Näillä vaan mennään, ei pysty, mieluummin elän yksin, samaan aikaan nostan hattua teille kaikille naisille joiden ei tarvitse nalkuttaa kotitöistä mutta toisaalta toivon että opetatte lapsillenne edes jonkinlaisen kodin hoitamisen rutiinin..
Ehkä meillä on poikkeusmiehet. Ei mun tarvi natkuttaa mistään kotitöistä, vaan rätti pysyy toisenkin kädessä. Ja lapsia opastaa kyllä molemmat vanhemmat eli iän mukaan ollaan odotettu että omat asiat hoituu kuten muillakin eli astiat koneeseen jne.
Nykyään kotityöt on törkeän helppoja, vaatteita pariin pyykkikoriin ja koneisiin, tiskit koneeseen, imuri käteen tai robo miten on roskia. Roskat tietysti viedään ulos mennessä kun kori on täynnä biopussi joka päivä.
Mutta se on kyllä selvä että iso lommo tulisi arjen viihtyvyyteen jos menisin vaatteita siirtelemään kun mies on narulle laittanut! Olis varmaan vuosisadan riita että mitä helvettiä sä tulet siihen päsmärö
Onnea sulle, kaikki ei ole yhtä onnekkaita tuossa asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Tälle naiselle, joka sanelee kodin standardit yksin ja nyt avasi kotielämäänsä. Nyt hiukan ymmärrän. Oletukseni oli, että mies, jonka olet valinnut itsellesi on noin suunnilleen samantyyppinen ihminen kodin siisteysasioissa. Ettei ole joku vahdittava ja sotkee koko ajan. Sinulle on nyt sattunut sotkuisempi mies, sorry siitä.
Itselle esimerkiksi jo seurustellessa esiintulleet suuret luonne- arvomaailma- siisteys-, sosiaalisuuserot jne. ovat sellaisia, että itseni tuntien tiedän, että metsään menee jos yhteen menisimme. Eli ei käy, katastrofin ainekset.
Tuosta, että miehesi sanoo kanssasi olevan niin hauskaa ettei kenenkään muun kanssa. Ensiksikin ainakaan se hauskuus ei tänne meille näy, mitä se sitten kotonanne onkaan. Toisekseen, kuinka monen naisen kanssa mies on seurustellut, eli onko otanta suppea vai laaja. Miten tylsiä tai hauskoja ne muut potentiaaliset naiset ovat olleet.
Ihmeellisiä vastakommentteja kirjoittajalle joka asioikseen kirjoitti juurikin huonoista piirteistään parisuhteen kannalta, eikä niistä hyvistä. Nytkö pitäisi tulla selittään tai pyolustaan niitä juttuja itsessään jotka nimenomaan on havainnut itsessään huonoiksi 🙄
Täällä ei taida muita ollakaan kun tyyppejä keltä puuttuu vaan virheet, ainakin omasta mielestä 😏
En tiedä luinko kommenttisi, kun en osaa erottaa, kuka nimimerkitön olet...