Lue keskustelun säännöt.
Miten löytää uusia ystäviä aikuisena, kun oikeasti yrittää ja ei vaan löydä?
Minulla on taustalla tavallinen tarina, kuten monella muullakin: aikuisena ystävyyssuhteet ovat olleet yksipuolisia ja pysyneet hengissä niin kauan, kun itse otan yhteyttä tai menin käymään. Väsyin tuohon ja annoin yksipuolisten ihmissuhteiden lopahtaa. Muuttaminen töiden perässä on tehnyt sen, että asun nytkin vieraalla paikkakunnalla, josta en tunne ketään. Lapsen saaminen näivetti osan ystävyyssuhteista, kun osa ei halunnut enää olla tekemisissä. Olen etsinyt uusia ystäviä, mutta on monesta syystä vaikeaa:
1. Todella moni sanoo, että "Mulla on jo tarpeeksi ystäviä, en kaipaa enää enempää". "Mulla on jo läheiset ystävät, niin enää ei ole aikaa muille ihmissuhteille." Eli vaikka yrittäisit tutustua, niin osa ihan suoraan tekee selväksi, ettei aikaa sinulle ole. Monilla on jo omalla paikkakunnallaan ystävät ja ulkopuolisena et pääse mukaan. Päädyt kaveriasteelle, jossa toisella on aikaa kerran vuodessa käydä kanssani kahvilla ja vastata viesteihisi parin päivän/parin viikon viiveellä, jos hän muistaa.
2. Jos tutustut jonkun kanssa, heti ei voi päästä kovin syvälliselle asteelle, vaan tutustuminen vie aikaa. Tämän ymmärrän. Tutustut uuteen ihmiseen ja kaikki vaikuttaa kivalta. Herkästi käy kuitenkin niin, että käytät aikaa ja vaivaa toiseen tutustumiseen ja yhtäkkiä toinen ghostaa sinut. Mitään syytä et saa kuulla. Tämä voi käydä melko pitkänkin tutustumisvaiheen jälkeen. Joudut taas aloittamaan tutustumisen johonkin toiseen alusta.
3. Löydät itsellesi ystävän, jonka kanssa yhteydenpito sujuu tasapuolisesti. Ystävä löytääkin itselleen uuden kumppanin ja katoaa seurustelun uumeniin. Ystävä ei enää ota yhteyttä, eikä hänellä ole sinulle aikaa, kun kaikki aika menee uuden kumppanin kanssa. Ei ole mitään takeita, että muutamassa vuodessa ystävä palautuisi itsekseen, kun rakastumisvaihe menee ohi.
4. Olen yrittänyt taaperon kautta tutustua muihin perheellisiin. Välit ovat todella pintapuolisia, eikä syvempää yhteyttä löydy. Näkeminen jää, kun joku ryhmä lakkaa kokoontumasta. Osa äideistä ei edes suostu juttelemaan, vaan pitäytyvät omassa porukassaan. Se, että meillä on suunnilleen saman ikäiset lapset ei ole riittävä yhdistävä tekijä. Kaipaisin trendilastenvaatteista keskustelun sijaan syvällisempää keskustelua ja elämässäni on muitakin mielenkiinnonkohteita kuin vanhemmuus.
Olen oikeasti yrittänyt tutustua ihmisiin. Olen pyytänyt tuntemattomia/puolituttuja ihmisiä kahville ja ollaan nähty. Nämä jäävät aina yksittäiseen kertaan, emmekä enää tapaa. Juttelen rohkeasti vieraille ihmisille, olen ystävällinen ja kiinnostunut muiden kuulumisista. Alan olla väsynyt siihen, miten vaikeaa uusien ystävyyssuhteiden löytäminen on aikuisena. Olen ihan tavallinen kolmekymppinen nainen, minulla on peruskäytöstavat kunnossa ja elän tavallista elämää (on puoliso, pieni lapsi, käyn töissä jne). En ole mikään räväkkä tai erikoinen, vaan tosi tavallinen. Arjessa ei valitettavasti ole aikaa siihen, että voisin joka päivä käyttää tuntikausia uusien ystävien etsimiseen, uusien harrastusten kokeilemiseen yms, koska aika on rajallista.
Miten ihmeessä te muut olette löytäneet aikuisena uusia ystäviä?
Kommentit (752)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kokemus. Ei vain ole ketään. Facen ystäväryhmiin kuulun myös, mutta olen tullut siihen tulokseen, että suuri osa sieltäkään ei hae oikeaa liveystävää. Halutaan vain päivitellä juttuja ja ehkä valittaakin. Siellä on näitä ketjuja joihin saa ilmoittaa mistä kaupungista ystäviä hakee. Kukaan ei ole koskaan minua sieltä bongannut. Itse olen kirjoittanut joskus joillekin, että "hei minäkin" täältä. Ei mitään vastausta takaisin.
Ei tuossa oikein ole mitään mihin tarttua. Vähän kuin Tinderissä olisi profiilissa vain teksti "ota selvää jos kiinnostaa". Ei kukaan ota.
En tarkoita pahalla, mutta en itsekään ottaisi yhteyttä pelkän tuollaisen heiton perusteella.t: yksinäinen ja kaveriton
No onhan. Jos joku huhuilee, että onko ketään Oulusta ja vastaan, että "hei, minä olen" niin kyllä siitä pitäisi jo jatko löytyä, jos oikeasti ystävää kaipaa.
Joo jos ystäväksi kelpaa kuka vaan joka vääntää lämpimän kakan. Mutta useimmat haluavat varmaan tietää ihmisestä vähän enemmän että tietävät viihtyvätkö tämän kanssa ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saman huomannut. Mulla on kyllä hyviä ystäviä, mutta asuvat kaukana.
Muutettu töiden perässä ympäriinsä ja nyt vakiinnuttu pikkupaikkakunnalle. Olisi kiva sellainen läheinen ystävyys, jossa nähtäisiin usein, oltaisiin kuin paita ja peppu.
Eipä näy.
Yksi asia itsellä on lapsettomuus, vapaaehtoinen sellainen, sitä ei suuri osa ymmärrä eikä hyväksy. Yhden vanhan hyvän ystävän kanssa välit viilenneet, kun he haluaisivat lapsia ja minä en, ei voinut hyväksyä velauttani. Ymmärrän, kun itse kärsivät lapsettomuudesta, mutta en ole asiaa toitottanutkaan ja aina olen kertonut, että toivon heidän saavan lapsen/ lapsia.
On se hankalaa se elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kokemus. Ei vain ole ketään. Facen ystäväryhmiin kuulun myös, mutta olen tullut siihen tulokseen, että suuri osa sieltäkään ei hae oikeaa liveystävää. Halutaan vain päivitellä juttuja ja ehkä valittaakin. Siellä on näitä ketjuja joihin saa ilmoittaa mistä kaupungista ystäviä hakee. Kukaan ei ole koskaan minua sieltä bongannut. Itse olen kirjoittanut joskus joillekin, että "hei minäkin" täältä. Ei mitään vastausta takaisin.
Ei tuossa oikein ole mitään mihin tarttua. Vähän kuin Tinderissä olisi profiilissa vain teksti "ota selvää jos kiinnostaa". Ei kukaan ota.
En tarkoita pahalla, mutta en itsekään ottaisi yhteyttä pelkän tuollaisen heiton perusteella.t: yksinäinen ja kaveriton
No onhan. Jos joku huhuilee, että onko ketään Oulusta ja vastaan, että "hei, minä olen" niin kyllä siitä pitäisi jo jatko löytyä, jos oikeasti ystävää kaipaa.
Joo jos ystäväksi kelpaa kuka vaan joka vääntää lämpimän kakan. Mutta useimmat haluavat varmaan tietää ihmisestä vähän enemmän että tietävät viihtyvätkö tämän kanssa ollenkaan.
Juu, mutta pallo on heitetty sille toiselle. Hän joko päättää heti ettei kiinnosta tai sitten aloittaa keskustelun. Eipä ole aloittanut.
Mitä järkeä etsiä ystävää, jos sitten ei vastaa? Löytyy samalta paikkakunnalta ihminen niin sitten ei edes muutamaa viestiä vaihdeta.
Minkälaisia nettipelejä pelailitte? Tuohan voisi olla kokeilemisen arvoinen juttu :)
Eläkeikäisenä naisena vaikka,sydämeltä nuori ja mutenkini liikunnalinen.Ystävät kuoleet kerhot ymm. Jos vaihtaa numeroita.Selviikiin henkilö haluaisi vain viiniä kitata,eli juoppottelu seuraa!.Joten kaatuu siihen kun vaan en tykkää viinistä ja ystävän haluaisin joka ei kyttää kyläpaikkaa.Kohtaamiset kotien ulkopuolella .Täälläkin on mahtava Kivikon Metsä kävellä, läpi vuoden aikojen ja kävely ei maksa mitään. .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostat ap jotenkin hirveän tarvitsevalta ihmiseltä.
Ystävyyssuhteisiin pätee sama kuin parisuhteeseen. Sitten kun olet onnellinen ja elät täyttä elämää itseksesi, saat hätistellä innokkaimpia pois.
Haittapuolena sitten on kyllä se, että kaikenlaiset tarvitsevat ongelmikot yrittävät ruveta ystäväksesi vaikka väkisin.
Muuten, niissä äitikerhoissa ym. toiset äidit pysyvät omassa piirissään siksi, että se saattaa olla heidän viikkonsa ainoa hetki kun on aikaa nähdä niitä OMIA ystäviä. Ei kukaan tahdo sellaisessa tilanteessa ketään ylimääräistä tutustumaan ja tunkeilemaan.
Sinulla on mies, mukula ja työyhteisö, joten en nyt ymmärrä mihin vielä tarvitsisit ystäviä? Etkö oikeasti osaa olla yhtään itsesi kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut saman että monilla ystävät omassa piirissä täynnä. Ei ole kiinnostusta hankkia uusia tai tutustua. Hirveän suppea mielistä minusta.👎
Mikä siinä on suppeamielistä, että haluaa pitää huolta jo olemassa olevista ystävyyssuhteistaan eikä haalia jatkuvaati uusia ihmisiä elämäänsä? Tässäkin ketjussa on puhuttu - kuten monissa muissakin vastaavissa - ystävyyden syvällisyydestä. Miten syntyy ja/tai säilyy syvällinen ystävyys, jos ystävälle ei ole aikaa, koska aikaa pitäisi käyttää jatkuvasti uusiin ihmisiin tutustumiseen?
Lapsena ja teininä oli helppo ystävystyä, koska elämässä ei ollut muita velvollisuuksia kuin koulu ja silloin tällöin oman huoneen siivous. Aikuisena on paljon muitakin velvoitteita. Ei ole enää äiti tai isä hoitamassa kaiken muun. Lisäksi aikuisena on usein vastuussa muistakin ihmisistä kuin vain itsestään. Ei voi enää vain käydä töissä ja hengailla lopun aikaa ystävien kanssa.
Lisäksi nuorena ihminen on tavallaan joustavampi. Oma luonne ei ole niin muotoitunut, joten kenen kanssa hyvänsä voi hengailla.
Mitä vanhemmaksi tulee, sitä yksilöllisemmäksi ihminen muuttuu. Jordan Peterson kirjoitti tästä kirjassaan hyvin, tosin parisuhteeseen liittyen. Että yli 40-vuotiaana on merkittävästi vaikeampaa pariutua kuin parikymppisenä, koska ihminen on nuorena joustava ja muotoutumaton, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä yksilöllisemmäksi sitä muuttuu.
Itse lisäisin että kun vanhemmiten se hyväksynnän tarve muilta häviää lähes täysin, sitä muuttuu siinä mielessä joustamattomammaksi, että ei oikein jaksa ystäviltä mitään mikä ei sovi omaan arvomaailmaan jne. Töissä joutuu jo sietämään niin paljon erilaisia ihmisiä, että en minä ainakaan vapaa-ajalla enää viitsi. En olisi huolinut mieheksi ketään, joka ei täytä standardejani täysin arvomaailman ja elämäntavan suhteen, joten miksi ihmeessä huolisin sellaisen ystäväkseni?
Varsinkin kun seurankaipuu tuntuu vanhemmiten vähenevän radikaalisti. Melkein aina kun olen tehnyt jotain ystävien kanssa, huomaan että olisi oikeastaan ollut hauskempaa yksin. Minusta on ihanaa olla yksin retkellä, tai yksin kahvilassa, tai yksin treenaamassa. Ja jos tahdon syvällisiä keskusteluita, minulla on mies, sisarukset ja vanhemmat sitä varten. Jos taas tahdon kuunnella jutustelua omasta arjesta, työkaverit, anoppi ja appiukko hoitavat sen puolen.
Tässä iässä (43) uudet ystävät eivät yksinkertaisesti toisi elämääni mitään lisäarvoa. Eivät mitään. Eli ystävystyminen olisi pelkkää hyväntekeväisyyttä minun puoleltani.
On todella rasittavaa, kun minun neutraali peruskohteliaisuuteni saa kaikenlaiset ihmiset pyrkimään hyväntekeväisyysystäväkseni. Sitten jos menen kohteliaisuuttani kahville, ne oksentavat minulle koko elämäntarinansa ja epäilemättä jälkeenpäin ihmettelevät, miksen esitä vastakutsua...
Eli teidän ystävää kaipaavien kannattaa miettiä, mitä annettavaa TEILLÄ on sille toiselle. Ihan sama kuin parisuhteessakin. Jos tahdot kumppanin, sinulla pitää olla sille jotain annettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sama. Sellaiset laivoja, jotka kohtaavat yössä- kohtaamiset ovat parhaita. Niistä jää aina hyvä mieli.
Olisi kamalaa jos se vastapuoli pilaisi kaiken yrittämällä ruveta kaveriksesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Tuollainen ystävyyssuhde kuulostaa ainakin minun korvaani helvetin esikartanolta. Haluat siis, että joku silittää päätäsi koko ajan ja voit kaataa kaikki asiasi sen toisen niskaan?
Puoliso on tuollaisia asioita varten ja muu perhe. Et voi raskauttaa ystäviäsi ihan kaikella.
Vai että oikein tarjouksista pitäisi soitella pikku sihteerin sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein usko että aikuisilla on enää mitään "paita ja peppu" ystävyyksiä? Vaikka olen vanhimman ystäväni kanssa tuntenut lapsesta asti ja sanoisin että ennen oltiin kuin paita ja peppu, niin eihän aikuisena enää voi mitenkään olla samanlaista meininkiä. Tietenkin joidenkin kanssa on aikuisena läheisempi kuin toisten, mutta osan kommentit täällä kuulostaa minun korvaan aika lapsellisilta? Olisihan se toisaalta kivaa jos voisi elää koko elämänsä sellaista viatonta nuoruutta jolloin kaikki ihmissuhteetkin tuntuu super tärkeiltä ja maata mullistavilta, mutta itselläni ainakin on tunteet ja ajatusmaailma aikuistuessa lieventyny sen verran etten pahemmin enää edes haikaile tuollaisia asioita. Töiden takia olen muuttanut usein ja varsinaisia kavereita minulla ei ole täällä uudessa kaupungissani, lähinnä tuttuja, mutta en jaksa murehtia asiaa. Tärkeintä että on kavereita edes jossain, voin soitella ja käydä kylässä. Ehkä tähän vaikuttaa myös se että olen super introvertti ja itsenäinen kun en täysin osaa samaistua aloittajan ongelmaan.
Kannattaa keskittää kaikki tarmo toiminnan eri harrastusten löytämiseen. Siellä ne ihmisetkin pyörivät. Mikä harrastus kiinnostaisi sinua: urheilu, kulttuuri tai jokin muu? Ylipäätään ihmiset ovat kiinnostuneempia ihmisistä, jotka ovat jollakin tavalla toiminnallisia tai näin ainakin uskon. Tältä palstalta löytynee vinkkejä harrastusten ja sitä kautta harrastusyhteisön löytämiseen. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ystävillä tekee. Ne kusettaa valehtelee pettää ja juoruu kuitenkin. Parempi vaan olla yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Tuollainen ystävyyssuhde kuulostaa ainakin minun korvaani helvetin esikartanolta. Haluat siis, että joku silittää päätäsi koko ajan ja voit kaataa kaikki asiasi sen toisen niskaan?
Puoliso on tuollaisia asioita varten ja muu perhe. Et voi raskauttaa ystäviäsi ihan kaikella.
Vai että oikein tarjouksista pitäisi soitella pikku sihteerin sinulle.
Ei, tuollainen edellä kuvattu ystävyyssuhde on parasta. Kun lemmikkini kuoli, soittivat ystävät minulle, itse. Halusivat olla läsnä. Elivät hengessä. Tietävät mistä pidän ja haluavat ilahduttaa jos törmäävät johonkin sopivaan. Sama itsellä. Elän heidän mielessään ja asiat muistuttavat heitä minusta ja toisin päin. Olen rakastettu omana itseäni ja he myös. Ei se riippuvuutta, se on iloa. Se on mahtavaa ja tapahtuu välittämisestä ja lojaliteetista. Siitä että pitää toisesta oikeasti, vaikka kaikki ovat erilaisia. Silloin tuntee itsensä arvostetuksi, kun toinen haluaa ilahduttaa sinua ilahduttamisen ilosta. Myös pitää huolta, vaikka aikuinen ei sellaista erityisesti tarvitsekaan ja on omatkin perheet. Silti se koskettaa erityisesti, se ajatus. Sen voima myös näyttäytyy jos elämässä kohtaa muutoksia, parisuhteissa, perheessä tai muutoin.
Pitäkää kiinni ystävistänne, kaikessa kiireessäkin hyvin pienetkin teot merkitsevät ja viestittävät: Juuri Sinä olet tärkeä, vaikka onkin kaikkea meneillään kaikilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Tuollainen ystävyyssuhde kuulostaa ainakin minun korvaani helvetin esikartanolta. Haluat siis, että joku silittää päätäsi koko ajan ja voit kaataa kaikki asiasi sen toisen niskaan?
Puoliso on tuollaisia asioita varten ja muu perhe. Et voi raskauttaa ystäviäsi ihan kaikella.
Vai että oikein tarjouksista pitäisi soitella pikku sihteerin sinulle.
Mullekin tuli mieleen, että tuossa nyt haetaan joko puolisoa tai äitiä. Ei ystävää.
Vierailija kirjoitti:
Kun joku sanoi, että ei saisi väheksyä tuttavuuksia ja ei saisi ärsyttää, jos jokin ihmissuhde ei syvene ystävyydeksi. Kyllä se nyt vaan harmittaa, jos käy näin:
Päätät mennä mukaan ranskankielen kurssille. Ajattelet saavasi sieltä jonkun samanhenkisen ystävän, joka kenties tykkäisi matkustella ja pitäisi hyvästä ruoasta ja olisi kiinnostunut kulttuurista. Kurssin alussa hakeudut mukavalta vaikuttavan Lauran pariksi. Käytte yhdessä Lauran kanssa keskusteluharjoitukset ranskaksi ja tulette hyvin juttuun. Jutunjuurta riittää ja viihdytte kurssilla toistenne seurassa. Kurssin lähestyessä loppuaan Laura kertoo, ettei jatka ranskan opintoja eikä hän ehdi pitää kanssasi yhteyttä kurssin jälkeen, kun ehdotat asiaa. Olet vuoden käyttänyt tutustumiseen Lauran kanssa "ihan turhaan", kun et saanut Laurasta itsellesi ystävää. Muut kurssilla ovat teidän tutustumisen aikana löytäneet omat kaverinsa eikä muodostuneisiin porukoihin enää pääse, joten jäät yksin. Huono tuuri, kun valitsit yrittää ystävyyttä Lauran kanssa. Sen sijaan ryhmässä olisi ollut Jenna, joka olisi etsinyt ystävää ja Jenna ystävystyikin kurssilla Tiinan kanssa.
Etsit ystävänhakupalstalta itsellesi ystävää ja jätät palstalle ilmoituksen. Anna vastaa ilmoitukseesi heti. Anna kertoo, että teillä on paljon yhteistä ja hänkin kaipaa ystävää. Viestittelette Annan kanssa useamman kerran viikossa. Anna vaikuttaa todella mukavalta ja teillä on yhteisiä mielenkiinnonkohteita. Ilahdut, kun löysit Annan, jonka kanssa viestittely sujuu tasapuolisesti, molemmat ottavat yhteyttä ja olette kiinnostuneita toistenne kuulumisista. Käytät paljon aikaa Annan kanssa viestittelyyn ja suunnittelette tapaamista, haluat satsata Annaan tutustumiseen ja saada hänestä ystävän. Erään kerran laitat tuttuun tapaan Annalle viestiä, mutta Anna ei vastaa. Ajattelet Annan olevan kiireinen ja laitat viestiä uudemman kerran joidenkin päivien päästä ja uudestaan vielä muutaman viikon päästä, kun Anna ei ole vastannunt. Annasta ei kuulu enää mitään ja mietit, että et kehtaa enää laittaa viestiä, kun toisesta ei kuulu mitään. Jäät miettimään, miksi Anna yhtäkkiä ghostasi sinut.
Tottakai se harmittaa, että "väärään ihmiseen" käytetty tutustumisaika on pois johonkuhun toiseen satsaamisesta. Ystävyyden muodostaminen ei ole kuin joku deittailu, että yksienkin treffien jälkeen toteat, että homma ei toimi. Ystävyyttä voi joutua pohjustamaan pitkäänkin ennen kuin näkee, tuleeko tästä mitään.
Ehkäpä noilla kielikursseilla pitäisi kysyä etukäteen, että ketkä ovat täällä opiskelemassa kieltä (Laura) ja ketkä epätoivoisessa ystävänhaussa? Ja sitten ne opiskelusta kiinnostuneet pariutuisivat keskenään ja epätoivoiset ystävänkaipaajat keskenään. Ettei ystävänkaipaajalle jäisi paha mieli, kun ruoja olikin vaan opiskelemassa eikä ruvennut ystäväkseni vaikka vuoden siihen tuhlasin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Tuollainen ystävyyssuhde kuulostaa ainakin minun korvaani helvetin esikartanolta. Haluat siis, että joku silittää päätäsi koko ajan ja voit kaataa kaikki asiasi sen toisen niskaan?
Puoliso on tuollaisia asioita varten ja muu perhe. Et voi raskauttaa ystäviäsi ihan kaikella.
Vai että oikein tarjouksista pitäisi soitella pikku sihteerin sinulle.
Mullekin tuli mieleen, että tuossa nyt haetaan joko puolisoa tai äitiä. Ei ystävää.
Luulen että kyseinen kirjottaja on vähän lapsekas luonteeltaan - jotkut on vaa sellaisia että vaikka ikää olisi miten paljon, niin aina pitää olla hirveä lössi kehumassa ja paijaamassa tai muuten iskee masennus. Itseluottamuksen ja itsenäisyyden puutetta siis.
Yleensä itseä 20v vanhemmilla on enemmän aikaa sitoutua ystävyyteen, oletuksella lapsenlapset joko riittävät etäällä tai vanhoja tai niitä ei (vielä) ole. Nuorempien varsinkin perheellisten kanssa jäät aina jämäsijoille "tuleeko jotain muuta tärkeämpää". Aina uhoan itselleni etten pidä kehenkään yhteyttä ja katsotaan kuka alkaa kyselemään. Nykyään kylässä käynti on muutenkin typerää,kun sekä aikuiset että lapset ovat ruutukourassa. Keskustele siinä sitten. Lähden kotiin "teillä näyttää olevan kiireisempää siellä ruudun takana" Enpä juuri enää vaivaudu "riesaksi".
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyksiin näyttää täällä olevan liikaa odotuksia ja valmiita käsikirjoituksia. Ranskankurssin Laurankin kanssa nro 176 sai olla kokonaisen vuoden rattoisasti ja nyt on nyreissään ja pitää sitä hukkaan heitettynä. Minusta kannattaa satsata harrastuksiin ja nauttia kulloisestakin seurasta juuri sillä hetkellä.
Syvällisten asioiden käsittely lisääntyy sillä, että valitsee syvälliset harrastukset. Kannattaa itse olla kiinnostava ja saa toisista esiin heidän moniuloitteisuutensa.
Itse asiassa nämä ystävää kaipaavat kuulostavat hyvin samalta kuin tietyt palstamiehet naisenkaipuussaan. Niille pitäisi heti ruveta ystäväksi jos pari sanaa vaihtaa ja ihmetellään kun ei kelvata -eikä ymmärretä, että itselläkin pitäisi olla jotain annettavaa sille toiselle. Ei se riitä ystävyyden perustaksi, että MINÄMINÄMINÄ haluaa jonkun jolle kertoa palkankorotuksesta ja koiran kuolemasta.
Minä olen tuollainen Laura. Olen ihmisille kohtelias ja koska en ole erityisen kiinnostunut puhumaan omista asioistani, homma menee siihen että se toinen satunnainen tuttava puhuu omistaan. Kohteliaasti kuuntelen, koska keskustelun ohjaaminen johonkin minulle mielekkäämpään aiheeseen ei yleensä onnistu, niin suuri on vimma päästä kertomaan itsestään puolitutuille.
Eipä aikakaan kun satunnainen tuttava luulee meidän olevan ystäviä ja loukkaantuu kun käy ilmi, että minä olen ollut paikalla ihan muista syistä kuin ystävystyäkseni(esimerkiksi oppimassa ranskaa, yllättävää ranskan kurssilla) ja olen kuunnellut häntä siksi, että a) minulla on käytöstavat, b) hän ei ole suostunut puhumaan mistään järjellisestä.
Oikeasti en tiedä, miten epäkohtelias ihmisille pitäisi olla että noista pääsisi eroon.
Minulla on hyvin itseriittoinen luonne, mikä tuntuu vetävän näitä needyjä puoleensa kuin hunaja kärpäsiä.
Koirapuistot ovat muuten erityisen vaarallisia paikkoja. Erityisesti jos menette sinne keskellä päivää, silloin siellä ovat kaikki ongelmatapaukset ja epätoivoiset kotiäidit.
Olen myös huomannut, että ihmisten käsitys "syvällisestä keskustelusta" on se, että he kertovat koko elämäntarinansa ja kuvitellut traumansa sinulle. Ei suinkaan se, että pohdiskeltaisiin hydroponista viljelyä Antarktikalla tai Mooseksen seitsemännen kirjan perimmäistä sanomaa tai edes yleisiä teemoja Barbara Cartlandin romaaneissa.
Minulla ollut sama homma koko ikäni. Nyt olen 43-v ja vaikka ikä on vaikuttanut siten, että viihdyn jo paremmin itsekseni vs. nuorena, niin kyllä minäkin kaipaan seuraa edes joskus. Olen tullut siihen tulokseen, että ns. sosiaalisen karisman ja itsevarmuuden puute aiheuttaa sen, että hyvin harva haluaa ystävystyä kanssani. (Olen kait sit tylsä, outo).
No onhan. Jos joku huhuilee, että onko ketään Oulusta ja vastaan, että "hei, minä olen" niin kyllä siitä pitäisi jo jatko löytyä, jos oikeasti ystävää kaipaa.