Lue keskustelun säännöt.
Miten löytää uusia ystäviä aikuisena, kun oikeasti yrittää ja ei vaan löydä?
Minulla on taustalla tavallinen tarina, kuten monella muullakin: aikuisena ystävyyssuhteet ovat olleet yksipuolisia ja pysyneet hengissä niin kauan, kun itse otan yhteyttä tai menin käymään. Väsyin tuohon ja annoin yksipuolisten ihmissuhteiden lopahtaa. Muuttaminen töiden perässä on tehnyt sen, että asun nytkin vieraalla paikkakunnalla, josta en tunne ketään. Lapsen saaminen näivetti osan ystävyyssuhteista, kun osa ei halunnut enää olla tekemisissä. Olen etsinyt uusia ystäviä, mutta on monesta syystä vaikeaa:
1. Todella moni sanoo, että "Mulla on jo tarpeeksi ystäviä, en kaipaa enää enempää". "Mulla on jo läheiset ystävät, niin enää ei ole aikaa muille ihmissuhteille." Eli vaikka yrittäisit tutustua, niin osa ihan suoraan tekee selväksi, ettei aikaa sinulle ole. Monilla on jo omalla paikkakunnallaan ystävät ja ulkopuolisena et pääse mukaan. Päädyt kaveriasteelle, jossa toisella on aikaa kerran vuodessa käydä kanssani kahvilla ja vastata viesteihisi parin päivän/parin viikon viiveellä, jos hän muistaa.
2. Jos tutustut jonkun kanssa, heti ei voi päästä kovin syvälliselle asteelle, vaan tutustuminen vie aikaa. Tämän ymmärrän. Tutustut uuteen ihmiseen ja kaikki vaikuttaa kivalta. Herkästi käy kuitenkin niin, että käytät aikaa ja vaivaa toiseen tutustumiseen ja yhtäkkiä toinen ghostaa sinut. Mitään syytä et saa kuulla. Tämä voi käydä melko pitkänkin tutustumisvaiheen jälkeen. Joudut taas aloittamaan tutustumisen johonkin toiseen alusta.
3. Löydät itsellesi ystävän, jonka kanssa yhteydenpito sujuu tasapuolisesti. Ystävä löytääkin itselleen uuden kumppanin ja katoaa seurustelun uumeniin. Ystävä ei enää ota yhteyttä, eikä hänellä ole sinulle aikaa, kun kaikki aika menee uuden kumppanin kanssa. Ei ole mitään takeita, että muutamassa vuodessa ystävä palautuisi itsekseen, kun rakastumisvaihe menee ohi.
4. Olen yrittänyt taaperon kautta tutustua muihin perheellisiin. Välit ovat todella pintapuolisia, eikä syvempää yhteyttä löydy. Näkeminen jää, kun joku ryhmä lakkaa kokoontumasta. Osa äideistä ei edes suostu juttelemaan, vaan pitäytyvät omassa porukassaan. Se, että meillä on suunnilleen saman ikäiset lapset ei ole riittävä yhdistävä tekijä. Kaipaisin trendilastenvaatteista keskustelun sijaan syvällisempää keskustelua ja elämässäni on muitakin mielenkiinnonkohteita kuin vanhemmuus.
Olen oikeasti yrittänyt tutustua ihmisiin. Olen pyytänyt tuntemattomia/puolituttuja ihmisiä kahville ja ollaan nähty. Nämä jäävät aina yksittäiseen kertaan, emmekä enää tapaa. Juttelen rohkeasti vieraille ihmisille, olen ystävällinen ja kiinnostunut muiden kuulumisista. Alan olla väsynyt siihen, miten vaikeaa uusien ystävyyssuhteiden löytäminen on aikuisena. Olen ihan tavallinen kolmekymppinen nainen, minulla on peruskäytöstavat kunnossa ja elän tavallista elämää (on puoliso, pieni lapsi, käyn töissä jne). En ole mikään räväkkä tai erikoinen, vaan tosi tavallinen. Arjessa ei valitettavasti ole aikaa siihen, että voisin joka päivä käyttää tuntikausia uusien ystävien etsimiseen, uusien harrastusten kokeilemiseen yms, koska aika on rajallista.
Miten ihmeessä te muut olette löytäneet aikuisena uusia ystäviä?
Kommentit (752)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Tuollainen ystävyyssuhde kuulostaa ainakin minun korvaani helvetin esikartanolta. Haluat siis, että joku silittää päätäsi koko ajan ja voit kaataa kaikki asiasi sen toisen niskaan?
Puoliso on tuollaisia asioita varten ja muu perhe. Et voi raskauttaa ystäviäsi ihan kaikella.
Vai että oikein tarjouksista pitäisi soitella pikku sihteerin sinulle.
Mullekin tuli mieleen, että tuossa nyt haetaan joko puolisoa tai äitiä. Ei ystävää.
Luulen että kyseinen kirjottaja on vähän lapsekas luonteeltaan - jotkut on vaa sellaisia että vaikka ikää olisi miten paljon, niin aina pitää olla hirveä lössi kehumassa ja paijaamassa tai muuten iskee masennus. Itseluottamuksen ja itsenäisyyden puutetta siis.
Luulen, että sä olet vähän umpimielinen tosikko, päiviräsäsmäinen nillittäjä.
Mun mielestä ainakin on ystävyyssuhteissa parasta, kun voi puolin ja toisin jutella kaikesta maan ja taivaan välillä ja jakaa ilot ja surut.
Vai oletkohan kade, kun ei itselläsi ole tai koskaan ollut aitoa ystävyyssuhdetta, jos se mielestäsi on lapsekasta?! Tiedä häntä, mutta vaikutat köppäiseltä vanhalta tosikolta.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Tuollainen ystävyyssuhde kuulostaa ainakin minun korvaani helvetin esikartanolta. Haluat siis, että joku silittää päätäsi koko ajan ja voit kaataa kaikki asiasi sen toisen niskaan?
Puoliso on tuollaisia asioita varten ja muu perhe. Et voi raskauttaa ystäviäsi ihan kaikella.
Vai että oikein tarjouksista pitäisi soitella pikku sihteerin sinulle.
Mullekin tuli mieleen, että tuossa nyt haetaan joko puolisoa tai äitiä. Ei ystävää.
Kun täällä nyt on puhuttu siitä, että aikuisena on vaikeampi ystävystyä syvällisemmin, niin mistä nämä "kylmäköt" luulevat sitten löytävänsä niitä ystäviä kun äiti on kuollut ja puoliso jättänyt. No ainahan voi uuden puolison hankkia, monelle se riittää elämän sisällöksi. Tai sitten roikutaan lapsissa. Ja itketään kun ystäviä ei löydy, kun ei itse osata edes ystäviä olla.
Jos ystävyyden konsepti perustuu tarvehierarkiaan, voi olla että itse on joskus se, ketä kukaan ei tarvitsekaan. Sulla ei ookkaan mitään erikoisempaa tarjottavaa mitä muut janoavat. Muiden ihmisten yleisen kunnioituksen taso näyttäytyy näissä keskusteluissa.
Milloinkahan Itä-Suomen yliopisto julkaisee maisteriohjelman opsin ensi lukuvuodelle? :) Olisi mahtavaa päästä jo suunnittelemaan tulevaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Tuollainen ystävyyssuhde kuulostaa ainakin minun korvaani helvetin esikartanolta. Haluat siis, että joku silittää päätäsi koko ajan ja voit kaataa kaikki asiasi sen toisen niskaan?
Puoliso on tuollaisia asioita varten ja muu perhe. Et voi raskauttaa ystäviäsi ihan kaikella.
Vai että oikein tarjouksista pitäisi soitella pikku sihteerin sinulle.
Mullekin tuli mieleen, että tuossa nyt haetaan joko puolisoa tai äitiä. Ei ystävää.
Kun täällä nyt on puhuttu siitä, että aikuisena on vaikeampi ystävystyä syvällisemmin, niin mistä nämä "kylmäköt" luulevat sitten löytävänsä niitä ystäviä kun äiti on kuollut ja puoliso jättänyt. No ainahan voi uuden puolison hankkia, monelle se riittää elämän sisällöksi. Tai sitten roikutaan lapsissa. Ja itketään kun ystäviä ei löydy, kun ei itse osata edes ystäviä olla.
Jos ystävyyden konsepti perustuu tarvehierarkiaan, voi olla että itse on joskus se, ketä kukaan ei tarvitsekaan. Sulla ei ookkaan mitään erikoisempaa tarjottavaa mitä muut janoavat. Muiden ihmisten yleisen kunnioituksen taso näyttäytyy näissä keskusteluissa.
Kannattaa muuten kehittää sosiaalisia taitoja kun vielä voi. Moni ei ymmärrä, että omat vanhemmat ja lapset sietävät kun vaihtoehtojakaan ei oikein ole. He pitävät seuraa vaikka olisi vähän vänkyräkin. Puolisotkin monesti yllättävän pitkään. Mutta sitten kun nämä panttivangit poistuvat kuvioista, on moni hämmästynyt ja katkera kun saakin nauttia vain omasta seurastaan. Lapset muuttavat kauas, miniä laittaa kampoihin. Sisarusten kanssakin ollaan riidoissa perinnön vuoksi. Toki nämä itseriittoiset pärjäävät yksinkin muita paheksumalla, mutta miksi heillä on niin usein tarvetta tuoda katkeruuttaan esille sille joka kuuntelee? Haluavatko kuitenkin avautua, juttuseuraa..?
Ei ole vielä liian myöhäistä herätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Tuollainen ystävyyssuhde kuulostaa ainakin minun korvaani helvetin esikartanolta. Haluat siis, että joku silittää päätäsi koko ajan ja voit kaataa kaikki asiasi sen toisen niskaan?
Puoliso on tuollaisia asioita varten ja muu perhe. Et voi raskauttaa ystäviäsi ihan kaikella.
Vai että oikein tarjouksista pitäisi soitella pikku sihteerin sinulle.
Mullekin tuli mieleen, että tuossa nyt haetaan joko puolisoa tai äitiä. Ei ystävää.
Tätäkin vihaan aikuisuudessa. Pitäisi olla puoliso, kaikki vain jauhavat puolisoistaan ja muksuistaan, kaverit hylätään tai nähdään kerran puolessa vuodessa koska on lapsellista olla läheinen kavereiden kanssa. Aikuisuus on yksinäistä meille joita ei kiinnosta perhe-elämä tai joilla ei vielä sitä ole.
Kaipasin kyllä kavereita silloinkin kun seurustelin, miten se kumppani muka voi toimittaa samaa virkaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Tuollainen ystävyyssuhde kuulostaa ainakin minun korvaani helvetin esikartanolta. Haluat siis, että joku silittää päätäsi koko ajan ja voit kaataa kaikki asiasi sen toisen niskaan?
Puoliso on tuollaisia asioita varten ja muu perhe. Et voi raskauttaa ystäviäsi ihan kaikella.
Vai että oikein tarjouksista pitäisi soitella pikku sihteerin sinulle.
Mullekin tuli mieleen, että tuossa nyt haetaan joko puolisoa tai äitiä. Ei ystävää.
Luulen että kyseinen kirjottaja on vähän lapsekas luonteeltaan - jotkut on vaa sellaisia että vaikka ikää olisi miten paljon, niin aina pitää olla hirveä lössi kehumassa ja paijaamassa tai muuten iskee masennus. Itseluottamuksen ja itsenäisyyden puutetta siis.
Luulen, että sä olet vähän umpimielinen tosikko, päiviräsäsmäinen nillittäjä.
Mun mielestä ainakin on ystävyyssuhteissa parasta, kun voi puolin ja toisin jutella kaikesta maan ja taivaan välillä ja jakaa ilot ja surut.
Vai oletkohan kade, kun ei itselläsi ole tai koskaan ollut aitoa ystävyyssuhdetta, jos se mielestäsi on lapsekasta?! Tiedä häntä, mutta vaikutat köppäiseltä vanhalta tosikolta.
Eri
Eli kaikki jotka on mun kanssani ollut tässä keskustelussa samoilla linjoilla on vaan kateellisia? Ehkä nykymaailman mittapuulla "minulla ei ole ystäviä", koska sanoisin että näitä paljon puhuttuja oikeita ystäviä minulla on vain kaksi. Jos perhe lasketaan mukaan niin sitten läheisiä ihmisiä on elämässäni 7. Enkä ole tarvinnut lisää ihmisiä lähelleni. Mutta jos itsenäisyys ja pienen lähipiirin omaaminen tarkoittaa umpimielisyyttä niin selvä, ollaan sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Tuollainen ystävyyssuhde kuulostaa ainakin minun korvaani helvetin esikartanolta. Haluat siis, että joku silittää päätäsi koko ajan ja voit kaataa kaikki asiasi sen toisen niskaan?
Puoliso on tuollaisia asioita varten ja muu perhe. Et voi raskauttaa ystäviäsi ihan kaikella.
Vai että oikein tarjouksista pitäisi soitella pikku sihteerin sinulle.
Mullekin tuli mieleen, että tuossa nyt haetaan joko puolisoa tai äitiä. Ei ystävää.
Luulen että kyseinen kirjottaja on vähän lapsekas luonteeltaan - jotkut on vaa sellaisia että vaikka ikää olisi miten paljon, niin aina pitää olla hirveä lössi kehumassa ja paijaamassa tai muuten iskee masennus. Itseluottamuksen ja itsenäisyyden puutetta siis.
Jestas teitä psykoanalyytikkoja. Voi osata olla yksin ja itsenäinen ja silti kaivata läheistä kaveria. Ettekö itse osaa olla itsenäisiä kun teillä on kumppani/perhe? Miksi se on enemmän ok?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Tuollainen ystävyyssuhde kuulostaa ainakin minun korvaani helvetin esikartanolta. Haluat siis, että joku silittää päätäsi koko ajan ja voit kaataa kaikki asiasi sen toisen niskaan?
Puoliso on tuollaisia asioita varten ja muu perhe. Et voi raskauttaa ystäviäsi ihan kaikella.
Vai että oikein tarjouksista pitäisi soitella pikku sihteerin sinulle.
Mullekin tuli mieleen, että tuossa nyt haetaan joko puolisoa tai äitiä. Ei ystävää.
Tätäkin vihaan aikuisuudessa. Pitäisi olla puoliso, kaikki vain jauhavat puolisoistaan ja muksuistaan, kaverit hylätään tai nähdään kerran puolessa vuodessa koska on lapsellista olla läheinen kavereiden kanssa. Aikuisuus on yksinäistä meille joita ei kiinnosta perhe-elämä tai joilla ei vielä sitä ole.
Kaipasin kyllä kavereita silloinkin kun seurustelin, miten se kumppani muka voi toimittaa samaa virkaa?
Itsekin kaipaisin sinkku kavereita, jotka ei heti tyyliin heitä sivuun sitten jos/kun löytyy kumppani. vielä parempi jos löytyisi sellainen kaveri joka ei edes halua tai etsi parisuhdetta, kuten en minäkään. (omat kaverini on kaikki parisuhteissa ja heillä on lapsia, joten meidän jutut ei vaan kohtaa enää nykyään) Itse olen päässyt vähän yli vuosi sitten eroon melkein 10vuoden parisuhteesta, enkä ottaisi uutta heilaa vaikka tulisi mikä prinssi uljas vastaan. En ole kateellinen varatuille ihmisille, koska minun romantiikan ja parisuhteen tarpeet on kulutettu niin totaalisen loppuun, mutta olen kateellinen sellaisille joilla on kunnon luottoystäviä. Aidot ystävät on oikeasti loppupeleissä paljon tärkeämpiä kuin vaikka parisuhteet joissa aina on jotain vääntämistä ja kompromissia. Ystävien kanssa voi vain olla rennosti ilman turhia paineita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Tuollainen ystävyyssuhde kuulostaa ainakin minun korvaani helvetin esikartanolta. Haluat siis, että joku silittää päätäsi koko ajan ja voit kaataa kaikki asiasi sen toisen niskaan?
Puoliso on tuollaisia asioita varten ja muu perhe. Et voi raskauttaa ystäviäsi ihan kaikella.
Vai että oikein tarjouksista pitäisi soitella pikku sihteerin sinulle.
Mullekin tuli mieleen, että tuossa nyt haetaan joko puolisoa tai äitiä. Ei ystävää.
Luulen että kyseinen kirjottaja on vähän lapsekas luonteeltaan - jotkut on vaa sellaisia että vaikka ikää olisi miten paljon, niin aina pitää olla hirveä lössi kehumassa ja paijaamassa tai muuten iskee masennus. Itseluottamuksen ja itsenäisyyden puutetta siis.
Jestas teitä psykoanalyytikkoja. Voi osata olla yksin ja itsenäinen ja silti kaivata läheistä kaveria. Ettekö itse osaa olla itsenäisiä kun teillä on kumppani/perhe? Miksi se on enemmän ok?
En muista tiedä, mutta minulla ei ole kumppania ja olen silti edellisten kirjoittajien kanssa samaa mieltä :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Tuollainen ystävyyssuhde kuulostaa ainakin minun korvaani helvetin esikartanolta. Haluat siis, että joku silittää päätäsi koko ajan ja voit kaataa kaikki asiasi sen toisen niskaan?
Puoliso on tuollaisia asioita varten ja muu perhe. Et voi raskauttaa ystäviäsi ihan kaikella.
Vai että oikein tarjouksista pitäisi soitella pikku sihteerin sinulle.
Mullekin tuli mieleen, että tuossa nyt haetaan joko puolisoa tai äitiä. Ei ystävää.
Luulen että kyseinen kirjottaja on vähän lapsekas luonteeltaan - jotkut on vaa sellaisia että vaikka ikää olisi miten paljon, niin aina pitää olla hirveä lössi kehumassa ja paijaamassa tai muuten iskee masennus. Itseluottamuksen ja itsenäisyyden puutetta siis.
Luulen, että sä olet vähän umpimielinen tosikko, päiviräsäsmäinen nillittäjä.
Mun mielestä ainakin on ystävyyssuhteissa parasta, kun voi puolin ja toisin jutella kaikesta maan ja taivaan välillä ja jakaa ilot ja surut.
Vai oletkohan kade, kun ei itselläsi ole tai koskaan ollut aitoa ystävyyssuhdetta, jos se mielestäsi on lapsekasta?! Tiedä häntä, mutta vaikutat köppäiseltä vanhalta tosikolta.
Eri
Eli kaikki jotka on mun kanssani ollut tässä keskustelussa samoilla linjoilla on vaan kateellisia? Ehkä nykymaailman mittapuulla "minulla ei ole ystäviä", koska sanoisin että näitä paljon puhuttuja oikeita ystäviä minulla on vain kaksi. Jos perhe lasketaan mukaan niin sitten läheisiä ihmisiä on elämässäni 7. Enkä ole tarvinnut lisää ihmisiä lähelleni. Mutta jos itsenäisyys ja pienen lähipiirin omaaminen tarkoittaa umpimielisyyttä niin selvä, ollaan sitten.
Mä olen sun kanssasi samoilla linjoilla. Mulle ystävät on eri asia kuin perhe. Ja perheellä tarkoitan muitakin lähisukulaisiani kuin vain saman katon alla asuvia eli mun vanhemmat (vielä elossa), sisarukset, omat lapseni perheiineen sekä sisarusteli lapset. Ystäviä mullakin on kaksi, mutta vaikka ihania ystäviä ovatkin, ei mulla ole heihin samanlaista suhdetta kuin perheeseeni. Viihdyn mainiosti yksinkin ja mulle riitää pieni lähipiiri.
Vierailija kirjoitti:
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Tuollainen ystävyyssuhde kuulostaa ainakin minun korvaani helvetin esikartanolta. Haluat siis, että joku silittää päätäsi koko ajan ja voit kaataa kaikki asiasi sen toisen niskaan?
Puoliso on tuollaisia asioita varten ja muu perhe. Et voi raskauttaa ystäviäsi ihan kaikella.
Vai että oikein tarjouksista pitäisi soitella pikku sihteerin sinulle.
Mullekin tuli mieleen, että tuossa nyt haetaan joko puolisoa tai äitiä. Ei ystävää.
Luulen että kyseinen kirjottaja on vähän lapsekas luonteeltaan - jotkut on vaa sellaisia että vaikka ikää olisi miten paljon, niin aina pitää olla hirveä lössi kehumassa ja paijaamassa tai muuten iskee masennus. Itseluottamuksen ja itsenäisyyden puutetta siis.
Luulen, että sä olet vähän umpimielinen tosikko, päiviräsäsmäinen nillittäjä.
Mun mielestä ainakin on ystävyyssuhteissa parasta, kun voi puolin ja toisin jutella kaikesta maan ja taivaan välillä ja jakaa ilot ja surut.
Vai oletkohan kade, kun ei itselläsi ole tai koskaan ollut aitoa ystävyyssuhdetta, jos se mielestäsi on lapsekasta?! Tiedä häntä, mutta vaikutat köppäiseltä vanhalta tosikolta.
Eri
Eli kaikki jotka on mun kanssani ollut tässä keskustelussa samoilla linjoilla on vaan kateellisia? Ehkä nykymaailman mittapuulla "minulla ei ole ystäviä", koska sanoisin että näitä paljon puhuttuja oikeita ystäviä minulla on vain kaksi. Jos perhe lasketaan mukaan niin sitten läheisiä ihmisiä on elämässäni 7. Enkä ole tarvinnut lisää ihmisiä lähelleni. Mutta jos itsenäisyys ja pienen lähipiirin omaaminen tarkoittaa umpimielisyyttä niin selvä, ollaan sitten.
Läheisten ja hyvien ystävien kanssa juttelu ei ole millään muotoa pois itsenäisyydestä eikä lapsellista. Jos et nyt tuota näe niin on se melko umpimielistä ja ankeaa.
Mielestäni ilojen ja surujen jakaminen on ihmisyyttä, ei tarkoita mitään vellomista ja avun pyytämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisiko vähän vanhemmista naisista löytyä ystäviä? Töissä olen huomannut, että monet n. viisikymppiset naiset ovat tosi mukavia. Heillä on jo isommat lapset, joten aikaakin riittää, mutta ymmärtävät myös lapsiperheen elämää.
Kerrankin meistä yli 5kymppisistä naisista puhutaan kauniisti, kiitos!
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Tuollainen ystävyyssuhde kuulostaa ainakin minun korvaani helvetin esikartanolta. Haluat siis, että joku silittää päätäsi koko ajan ja voit kaataa kaikki asiasi sen toisen niskaan?
Puoliso on tuollaisia asioita varten ja muu perhe. Et voi raskauttaa ystäviäsi ihan kaikella.
Vai että oikein tarjouksista pitäisi soitella pikku sihteerin sinulle.
Mullekin tuli mieleen, että tuossa nyt haetaan joko puolisoa tai äitiä. Ei ystävää.
Luulen että kyseinen kirjottaja on vähän lapsekas luonteeltaan - jotkut on vaa sellaisia että vaikka ikää olisi miten paljon, niin aina pitää olla hirveä lössi kehumassa ja paijaamassa tai muuten iskee masennus. Itseluottamuksen ja itsenäisyyden puutetta siis.
Luulen, että sä olet vähän umpimielinen tosikko, päiviräsäsmäinen nillittäjä.
Mun mielestä ainakin on ystävyyssuhteissa parasta, kun voi puolin ja toisin jutella kaikesta maan ja taivaan välillä ja jakaa ilot ja surut.
Vai oletkohan kade, kun ei itselläsi ole tai koskaan ollut aitoa ystävyyssuhdetta, jos se mielestäsi on lapsekasta?! Tiedä häntä, mutta vaikutat köppäiseltä vanhalta tosikolta.
Eri
Eli kaikki jotka on mun kanssani ollut tässä keskustelussa samoilla linjoilla on vaan kateellisia? Ehkä nykymaailman mittapuulla "minulla ei ole ystäviä", koska sanoisin että näitä paljon puhuttuja oikeita ystäviä minulla on vain kaksi. Jos perhe lasketaan mukaan niin sitten läheisiä ihmisiä on elämässäni 7. Enkä ole tarvinnut lisää ihmisiä lähelleni. Mutta jos itsenäisyys ja pienen lähipiirin omaaminen tarkoittaa umpimielisyyttä niin selvä, ollaan sitten.
Läheisten ja hyvien ystävien kanssa juttelu ei ole millään muotoa pois itsenäisyydestä eikä lapsellista. Jos et nyt tuota näe niin on se melko umpimielistä ja ankeaa.
Mielestäni ilojen ja surujen jakaminen on ihmisyyttä, ei tarkoita mitään vellomista ja avun pyytämistä.
En jaksanut lukea ihan koko ketjua mutta mielestäni ei ole outoa tai lapsellista haluta hyviä ystäviä myös aikuisena, mutta samaan aikaan joillakin on mielestäni vähän erikoisia odotuksia. Tai ainakin mitä osa on täällä kuvaillut kuulostaa epärealistiselta aikuisten maailmassa ja enemmän lapsuuden tai nuoruuden ystävyydeltä. Kun nuorena ei ollut oikeastaan mitään muuta kuin kaverit niin tietysti silloin ystävyydet tuntui tosi tärkeiltä, kaikki asiat jaettiin, tuntui että toinen on vierellä 24/7. Mutta eihän esim aikuisten parisuhteetkaan ole sama asia kuin teini-iän ekat parisuhteet jolloin ihastuttiin korvia myöten eikä pystynyt edes syömään tai nukkumaan yms. Samalla tavalla näen että aikuisuuden kaverisuhteetkin on miedompia kuin nuoruuden ystävyydet. Ei ole väärin haluta ystäviä myös aikuisena, mutta älkää laittako niihin niin suuria odotuksia tai sekoittako nostalgisia fiiliksiä tähän päivään, ellette halua joutua pettymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan joku harrastus voisi olla hyvä, jossa tapaisi ihmisiä. Vaikka jooga tai aikido, tai jos ei fyysinen toiminta kiinnosta, niin kirjallisuuspiiri. Jos ei lukeminenkaan kiinnosta, niin ryyppyremmi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Tuollainen ystävyyssuhde kuulostaa ainakin minun korvaani helvetin esikartanolta. Haluat siis, että joku silittää päätäsi koko ajan ja voit kaataa kaikki asiasi sen toisen niskaan?
Puoliso on tuollaisia asioita varten ja muu perhe. Et voi raskauttaa ystäviäsi ihan kaikella.
Vai että oikein tarjouksista pitäisi soitella pikku sihteerin sinulle.
Mullekin tuli mieleen, että tuossa nyt haetaan joko puolisoa tai äitiä. Ei ystävää.
Luulen että kyseinen kirjottaja on vähän lapsekas luonteeltaan - jotkut on vaa sellaisia että vaikka ikää olisi miten paljon, niin aina pitää olla hirveä lössi kehumassa ja paijaamassa tai muuten iskee masennus. Itseluottamuksen ja itsenäisyyden puutetta siis.
Luulen, että sä olet vähän umpimielinen tosikko, päiviräsäsmäinen nillittäjä.
Mun mielestä ainakin on ystävyyssuhteissa parasta, kun voi puolin ja toisin jutella kaikesta maan ja taivaan välillä ja jakaa ilot ja surut.
Vai oletkohan kade, kun ei itselläsi ole tai koskaan ollut aitoa ystävyyssuhdetta, jos se mielestäsi on lapsekasta?! Tiedä häntä, mutta vaikutat köppäiseltä vanhalta tosikolta.
Eri
Eli kaikki jotka on mun kanssani ollut tässä keskustelussa samoilla linjoilla on vaan kateellisia? Ehkä nykymaailman mittapuulla "minulla ei ole ystäviä", koska sanoisin että näitä paljon puhuttuja oikeita ystäviä minulla on vain kaksi. Jos perhe lasketaan mukaan niin sitten läheisiä ihmisiä on elämässäni 7. Enkä ole tarvinnut lisää ihmisiä lähelleni. Mutta jos itsenäisyys ja pienen lähipiirin omaaminen tarkoittaa umpimielisyyttä niin selvä, ollaan sitten.
Mä olen sun kanssasi samoilla linjoilla. Mulle ystävät on eri asia kuin perhe. Ja perheellä tarkoitan muitakin lähisukulaisiani kuin vain saman katon alla asuvia eli mun vanhemmat (vielä elossa), sisarukset, omat lapseni perheiineen sekä sisarusteli lapset. Ystäviä mullakin on kaksi, mutta vaikka ihania ystäviä ovatkin, ei mulla ole heihin samanlaista suhdetta kuin perheeseeni. Viihdyn mainiosti yksinkin ja mulle riitää pieni lähipiiri.
Jos sanon ettei minulla ole lähipiiriäkään, ymmärrätkö sitten?
Kaikilla täällä läheisiä kaverisuhteita dissaavilla on siis oma perhe tai läheinen lapsuudenperhe ja pitävät lapsellisina ja epäitsenäisinä meitä jotka kaipaamme jotain sen kaltaista, mutta kavereiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Tuollainen ystävyyssuhde kuulostaa ainakin minun korvaani helvetin esikartanolta. Haluat siis, että joku silittää päätäsi koko ajan ja voit kaataa kaikki asiasi sen toisen niskaan?
Puoliso on tuollaisia asioita varten ja muu perhe. Et voi raskauttaa ystäviäsi ihan kaikella.
Vai että oikein tarjouksista pitäisi soitella pikku sihteerin sinulle.
Mullekin tuli mieleen, että tuossa nyt haetaan joko puolisoa tai äitiä. Ei ystävää.
Luulen että kyseinen kirjottaja on vähän lapsekas luonteeltaan - jotkut on vaa sellaisia että vaikka ikää olisi miten paljon, niin aina pitää olla hirveä lössi kehumassa ja paijaamassa tai muuten iskee masennus. Itseluottamuksen ja itsenäisyyden puutetta siis.
Luulen, että sä olet vähän umpimielinen tosikko, päiviräsäsmäinen nillittäjä.
Mun mielestä ainakin on ystävyyssuhteissa parasta, kun voi puolin ja toisin jutella kaikesta maan ja taivaan välillä ja jakaa ilot ja surut.
Vai oletkohan kade, kun ei itselläsi ole tai koskaan ollut aitoa ystävyyssuhdetta, jos se mielestäsi on lapsekasta?! Tiedä häntä, mutta vaikutat köppäiseltä vanhalta tosikolta.
Eri
Eli kaikki jotka on mun kanssani ollut tässä keskustelussa samoilla linjoilla on vaan kateellisia? Ehkä nykymaailman mittapuulla "minulla ei ole ystäviä", koska sanoisin että näitä paljon puhuttuja oikeita ystäviä minulla on vain kaksi. Jos perhe lasketaan mukaan niin sitten läheisiä ihmisiä on elämässäni 7. Enkä ole tarvinnut lisää ihmisiä lähelleni. Mutta jos itsenäisyys ja pienen lähipiirin omaaminen tarkoittaa umpimielisyyttä niin selvä, ollaan sitten.
Läheisten ja hyvien ystävien kanssa juttelu ei ole millään muotoa pois itsenäisyydestä eikä lapsellista. Jos et nyt tuota näe niin on se melko umpimielistä ja ankeaa.
Mielestäni ilojen ja surujen jakaminen on ihmisyyttä, ei tarkoita mitään vellomista ja avun pyytämistä.
En jaksanut lukea ihan koko ketjua mutta mielestäni ei ole outoa tai lapsellista haluta hyviä ystäviä myös aikuisena, mutta samaan aikaan joillakin on mielestäni vähän erikoisia odotuksia. Tai ainakin mitä osa on täällä kuvaillut kuulostaa epärealistiselta aikuisten maailmassa ja enemmän lapsuuden tai nuoruuden ystävyydeltä. Kun nuorena ei ollut oikeastaan mitään muuta kuin kaverit niin tietysti silloin ystävyydet tuntui tosi tärkeiltä, kaikki asiat jaettiin, tuntui että toinen on vierellä 24/7. Mutta eihän esim aikuisten parisuhteetkaan ole sama asia kuin teini-iän ekat parisuhteet jolloin ihastuttiin korvia myöten eikä pystynyt edes syömään tai nukkumaan yms. Samalla tavalla näen että aikuisuuden kaverisuhteetkin on miedompia kuin nuoruuden ystävyydet. Ei ole väärin haluta ystäviä myös aikuisena, mutta älkää laittako niihin niin suuria odotuksia tai sekoittako nostalgisia fiiliksiä tähän päivään, ellette halua joutua pettymään.
Mitä se ketään haittaa jos on sellaista "nuoruuden ystävyyttä" aikuisena ja se pitää sitten tuomita? Selvästi sellaistakin kaipaavia ihmisiä on. Kaikkia ei kiinnosta parisuhteilut ja perheilyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Tuollainen ystävyyssuhde kuulostaa ainakin minun korvaani helvetin esikartanolta. Haluat siis, että joku silittää päätäsi koko ajan ja voit kaataa kaikki asiasi sen toisen niskaan?
Puoliso on tuollaisia asioita varten ja muu perhe. Et voi raskauttaa ystäviäsi ihan kaikella.
Vai että oikein tarjouksista pitäisi soitella pikku sihteerin sinulle.
Mullekin tuli mieleen, että tuossa nyt haetaan joko puolisoa tai äitiä. Ei ystävää.
Luulen että kyseinen kirjottaja on vähän lapsekas luonteeltaan - jotkut on vaa sellaisia että vaikka ikää olisi miten paljon, niin aina pitää olla hirveä lössi kehumassa ja paijaamassa tai muuten iskee masennus. Itseluottamuksen ja itsenäisyyden puutetta siis.
Luulen, että sä olet vähän umpimielinen tosikko, päiviräsäsmäinen nillittäjä.
Mun mielestä ainakin on ystävyyssuhteissa parasta, kun voi puolin ja toisin jutella kaikesta maan ja taivaan välillä ja jakaa ilot ja surut.
Vai oletkohan kade, kun ei itselläsi ole tai koskaan ollut aitoa ystävyyssuhdetta, jos se mielestäsi on lapsekasta?! Tiedä häntä, mutta vaikutat köppäiseltä vanhalta tosikolta.
Eri
Eli kaikki jotka on mun kanssani ollut tässä keskustelussa samoilla linjoilla on vaan kateellisia? Ehkä nykymaailman mittapuulla "minulla ei ole ystäviä", koska sanoisin että näitä paljon puhuttuja oikeita ystäviä minulla on vain kaksi. Jos perhe lasketaan mukaan niin sitten läheisiä ihmisiä on elämässäni 7. Enkä ole tarvinnut lisää ihmisiä lähelleni. Mutta jos itsenäisyys ja pienen lähipiirin omaaminen tarkoittaa umpimielisyyttä niin selvä, ollaan sitten.
Läheisten ja hyvien ystävien kanssa juttelu ei ole millään muotoa pois itsenäisyydestä eikä lapsellista. Jos et nyt tuota näe niin on se melko umpimielistä ja ankeaa.
Mielestäni ilojen ja surujen jakaminen on ihmisyyttä, ei tarkoita mitään vellomista ja avun pyytämistä.
En jaksanut lukea ihan koko ketjua mutta mielestäni ei ole outoa tai lapsellista haluta hyviä ystäviä myös aikuisena, mutta samaan aikaan joillakin on mielestäni vähän erikoisia odotuksia. Tai ainakin mitä osa on täällä kuvaillut kuulostaa epärealistiselta aikuisten maailmassa ja enemmän lapsuuden tai nuoruuden ystävyydeltä. Kun nuorena ei ollut oikeastaan mitään muuta kuin kaverit niin tietysti silloin ystävyydet tuntui tosi tärkeiltä, kaikki asiat jaettiin, tuntui että toinen on vierellä 24/7. Mutta eihän esim aikuisten parisuhteetkaan ole sama asia kuin teini-iän ekat parisuhteet jolloin ihastuttiin korvia myöten eikä pystynyt edes syömään tai nukkumaan yms. Samalla tavalla näen että aikuisuuden kaverisuhteetkin on miedompia kuin nuoruuden ystävyydet. Ei ole väärin haluta ystäviä myös aikuisena, mutta älkää laittako niihin niin suuria odotuksia tai sekoittako nostalgisia fiiliksiä tähän päivään, ellette halua joutua pettymään.
Mitä se ketään haittaa jos on sellaista "nuoruuden ystävyyttä" aikuisena ja se pitää sitten tuomita? Selvästi sellaistakin kaipaavia ihmisiä on. Kaikkia ei kiinnosta parisuhteilut ja perheilyt.
Ei siinä ole mitään "pahaa" vaan sellaisen ystävyyden saaminen on hyvin epätodennäköistä koska suurinta osaa aikuisista kiinnostaa kuitenkin parisuhteilut ja perheilyt. Kannattaa mielummin olla iloinen siitä mitä on, vaikka se sitten olisikin sitä ns miedompaa aikuisten ystävyyttä, eikä olla katkera siitä ettei löydä enää aikuisena samanlaista nuoruuden ystävyyttä. Se olisi sama kuin katkeroituisi siitä ettei omalle kohdalle osu super harvinaista lottovoittoa.
Aloin miettimään tätä aihetta koska olen onnekas ja saanut aikuisiällä uusia ihania ystäviä elämääni. He ovat tulleet 1) lasten kavereiden kautta 2) harrastuksen kautta 3) työpaikan kautta. Kohtaamisia ja elämässä piipahtaneita ihmisiä on ollut paljon, olen kiitollinen että muutama niistä jäi elämääni pysyvästi.
Uusi ajatus: kannattaa myös muistaa että monet tai suurin osa kaikista ihmissuhteista, niin parisuhteista kuin kaverisuhteistakin, on tilannekohtaisia. Uusia ihmisiä tulee ja menee elämän aikana paljon eikä kannata masentua asiasta. Itsellänikin on kaverit vaihtuneet useaan otteeseen (parasta ystävääni lukuunottamatta) eikä kyse ole mistään sellaisesta että olisin vain hylännyt kavereitani tai he minut, mutta tilanteet vaihtelee, elämä ja ihmiset muuttuu. Välillä voi olla vaikeampia aikoja mutta aina tulee uusia ihmisiä ja mahdollisuuksia. Kannattaa vaan mennä virran mukana eikä murehtia liikaa.
Minusta on epäkohteliasta, jos äitikerhoissa ei voi jutella edes paria sanaa muille, kuin niille omille sisäpiirikavereille. Silloin voi kutsua ne kaverit suoraan jonkun kotiin/kahvilaan hengaamaan. Vauvakerhot on tarkoitettu kohtaamispaikoiksi, eli ei tarvii ryhtyä kenenkään kaveriksi, mutta jotain käytöstapoja (mm. small talk) voisi kuitenkin olla ihan niiden lapsienkin vuorovaikutustaitojen oppimisen vuoksi.