Lue keskustelun säännöt.
Miten löytää uusia ystäviä aikuisena, kun oikeasti yrittää ja ei vaan löydä?
Minulla on taustalla tavallinen tarina, kuten monella muullakin: aikuisena ystävyyssuhteet ovat olleet yksipuolisia ja pysyneet hengissä niin kauan, kun itse otan yhteyttä tai menin käymään. Väsyin tuohon ja annoin yksipuolisten ihmissuhteiden lopahtaa. Muuttaminen töiden perässä on tehnyt sen, että asun nytkin vieraalla paikkakunnalla, josta en tunne ketään. Lapsen saaminen näivetti osan ystävyyssuhteista, kun osa ei halunnut enää olla tekemisissä. Olen etsinyt uusia ystäviä, mutta on monesta syystä vaikeaa:
1. Todella moni sanoo, että "Mulla on jo tarpeeksi ystäviä, en kaipaa enää enempää". "Mulla on jo läheiset ystävät, niin enää ei ole aikaa muille ihmissuhteille." Eli vaikka yrittäisit tutustua, niin osa ihan suoraan tekee selväksi, ettei aikaa sinulle ole. Monilla on jo omalla paikkakunnallaan ystävät ja ulkopuolisena et pääse mukaan. Päädyt kaveriasteelle, jossa toisella on aikaa kerran vuodessa käydä kanssani kahvilla ja vastata viesteihisi parin päivän/parin viikon viiveellä, jos hän muistaa.
2. Jos tutustut jonkun kanssa, heti ei voi päästä kovin syvälliselle asteelle, vaan tutustuminen vie aikaa. Tämän ymmärrän. Tutustut uuteen ihmiseen ja kaikki vaikuttaa kivalta. Herkästi käy kuitenkin niin, että käytät aikaa ja vaivaa toiseen tutustumiseen ja yhtäkkiä toinen ghostaa sinut. Mitään syytä et saa kuulla. Tämä voi käydä melko pitkänkin tutustumisvaiheen jälkeen. Joudut taas aloittamaan tutustumisen johonkin toiseen alusta.
3. Löydät itsellesi ystävän, jonka kanssa yhteydenpito sujuu tasapuolisesti. Ystävä löytääkin itselleen uuden kumppanin ja katoaa seurustelun uumeniin. Ystävä ei enää ota yhteyttä, eikä hänellä ole sinulle aikaa, kun kaikki aika menee uuden kumppanin kanssa. Ei ole mitään takeita, että muutamassa vuodessa ystävä palautuisi itsekseen, kun rakastumisvaihe menee ohi.
4. Olen yrittänyt taaperon kautta tutustua muihin perheellisiin. Välit ovat todella pintapuolisia, eikä syvempää yhteyttä löydy. Näkeminen jää, kun joku ryhmä lakkaa kokoontumasta. Osa äideistä ei edes suostu juttelemaan, vaan pitäytyvät omassa porukassaan. Se, että meillä on suunnilleen saman ikäiset lapset ei ole riittävä yhdistävä tekijä. Kaipaisin trendilastenvaatteista keskustelun sijaan syvällisempää keskustelua ja elämässäni on muitakin mielenkiinnonkohteita kuin vanhemmuus.
Olen oikeasti yrittänyt tutustua ihmisiin. Olen pyytänyt tuntemattomia/puolituttuja ihmisiä kahville ja ollaan nähty. Nämä jäävät aina yksittäiseen kertaan, emmekä enää tapaa. Juttelen rohkeasti vieraille ihmisille, olen ystävällinen ja kiinnostunut muiden kuulumisista. Alan olla väsynyt siihen, miten vaikeaa uusien ystävyyssuhteiden löytäminen on aikuisena. Olen ihan tavallinen kolmekymppinen nainen, minulla on peruskäytöstavat kunnossa ja elän tavallista elämää (on puoliso, pieni lapsi, käyn töissä jne). En ole mikään räväkkä tai erikoinen, vaan tosi tavallinen. Arjessa ei valitettavasti ole aikaa siihen, että voisin joka päivä käyttää tuntikausia uusien ystävien etsimiseen, uusien harrastusten kokeilemiseen yms, koska aika on rajallista.
Miten ihmeessä te muut olette löytäneet aikuisena uusia ystäviä?
Kommentit (752)
1 martta vaan kirjoitti:
Tervetuloa liittymään Marttoihin!
Meitä on kaikenikäisiä, monissa elämäntilanteissa
Martat on hauskin yhdistys mihin olen ikinä kuulunut!
Jos ei Martat nappaa niin vapaaehtoistoiminnan piireissä tapaa myös ihmisiä - Amnesty, Pelastakaa lapset
Tuohon lisäys Laulukuorot, kerhot, harrastukset eri aloilta. Mm kirjastoissa kokoontuu kirjallisuuspiirejä joillain paikkakunnilla. Jos kiinnostaa jokin uskonnollinen yhteisö niin niihin mukaan. ( en kyllä suosittele ahdasmielisiä kuten jehova, lesta jne) Vapaakirkko voisi käydä.
Retkeilyn yhdistykset. Eikä tarvitse silti samota metsiä ja lähteä lappiin jne...
Kun katsoo sanomalehdistä yhdistyspalstaa kokoontumiseen niin valikoimaa riittää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin joku tyyppi joka haluaa ängetä ystäväksi ja viedä osan vapaa-ajastani. Älä siis hae ystäviä.
Teet vaan niin, että juttelet kaikkien ihmisten kanssa. Hiekkalaatikolla, hississä, pihalla, töissä, jumpassa, lukupiirissä, vesivärimaalaustunnilla, ammattiyhdistysilloissa, talkoissa ym. Eli käyt myös jossain. Ja ihan jotain heittoja tyyliin kauankohan nää helteet jatkuu, mihinkähän vois mennä uimaan, vieläköhän on siitepölykausi kun jonilla nenä vuotaa, hitto jäiköhän se kissa mikroaaltouuniin...
Laitat joka päivä yhdelle facebook- kaverille viestin että moi mitä kuuluu, mitäs töissä, ootko muuta tuttuja nähnyt, kerkeetkö joskus kahville, voin leipoo pizzan ja rahkapiirakan. Mun yksi tuttu tekee tuota, ihanaa aina kun saan häneltä viestin.
Ja järjestät tyttöjen iltoja, pöytä koreeksi, tenavat hoitoon, mimmeille viiniä ja sitten jatkoille.
Tosta viestittelystä ja viiveellä vastaamisesta itsekin etsin kavereita ja oon huomannut että siis tosi moni haluaa lähinnä viestitellä. Itseä viestiapit vähän ahdistaa eikä jaksaisi koko ajan näpytellä. Viestien kirjoittamiseen menee oikeasti aikaa eikä pitkin päivää sitä ehkä ole useammallekin henkilölle kirjoittaa vastauksia. Ajatukset ilmaisee keskustelussa nopeammin ja kivemmin puhumalla, vaikka muuten tykkään kirjoittaa esim päiväkirjaa.. Etsin kavereita joiden kanssa voisi tehdä jotain ja saada uusia kokemuksia, koska juuri se multa puuttuu joten alun tutustumisen jälkeen olisi kiva siirtyä siihen että sovitaan yhdessä tekemistäkin. Ymmärrän että ihmisillä on kiireitä eikä usein ehdi tavata ja niin asia on itselläkin mutta olisi kivempi silti välillä tavata nopeasti vaikka kahvilassa ja keskustella silloin eikä käydä vaan kirjeenvaihtoa. Moni vaan näyttää elämänsä nykyään somessa ja apeissa, itse kaipaan live-kontakteja.
Vierailija kirjoitti:
Tosta viestittelystä ja viiveellä vastaamisesta itsekin etsin kavereita ja oon huomannut että siis tosi moni haluaa lähinnä viestitellä. Itseä viestiapit vähän ahdistaa eikä jaksaisi koko ajan näpytellä. Viestien kirjoittamiseen menee oikeasti aikaa eikä pitkin päivää sitä ehkä ole useammallekin henkilölle kirjoittaa vastauksia. Ajatukset ilmaisee keskustelussa nopeammin ja kivemmin puhumalla, vaikka muuten tykkään kirjoittaa esim päiväkirjaa.. Etsin kavereita joiden kanssa voisi tehdä jotain ja saada uusia kokemuksia, koska juuri se multa puuttuu joten alun tutustumisen jälkeen olisi kiva siirtyä siihen että sovitaan yhdessä tekemistäkin. Ymmärrän että ihmisillä on kiireitä eikä usein ehdi tavata ja niin asia on itselläkin mutta olisi kivempi silti välillä tavata nopeasti vaikka kahvilassa ja keskustella silloin eikä käydä vaan kirjeenvaihtoa. Moni vaan näyttää elämänsä nykyään somessa ja apeissa, itse kaipaan live-kontakteja.
No kokeileppa laittaa viidelle facekaverille meseviesti jossa sanot että moi, ei oo nähty aikoihin, kerkeetkö lähtee joku päivä vaikka Löylyn terdelle lounaalle. Tai sitten muualle kivaan paikkaan. Kun oot käynyt, huomaat itsekin ettet joka päivä jaksa.
Olen pian 40 v. mies. Miehelle yksinolo voi olla lähtökohtaisesti helpompaa (tosin riittää niitäkin, ketkä vaan riippuu ja roikkuu). mutta ehkä olen ääripoikkeus tässäkin mielessä. YH-äidin lapsi, äiti oli traumatisoitunut ja roikkui meissä liikaa. Hän yritti etsiä rakkautta vääristä paikoista, väärillä tavoilla, epätoivoisena. Ihan kuin me oltaisiin hänen joku ainoa elämäntarkoituksena. Oli kuitenkin hyvä äiti, parhaansa mukaan omilla voimavaroillaan / lähtökohdistaan ja hyvä niin. Kiitos.
Pienenä muistan vaan, että muutettiin aina paikasta toiseen (äidin pelosta ja vaikeudesta asettua mihinkään, enemmän uhkakuvia kuin kiintymyspisteitä maailmassaan). Luokkakuvissakin olin usein erillään porukasta, jossain laitamilla seisomassa. Kaiketi kun samaa sykliä toistaa vuodesta toiseen, niin ei jaksa enää yrittää kaverustua tai luoda jotain "pysyvää". Mitä järkeä? Menee sekin taas. Se on vaan semmoista.
Sitä se on vähän vielä tähän päiväänkin. Eli olen mieluummin hieman sivussa, omissa oloissani, tarkkailijana... Mutta eipä siinä, hyvin se menee näinkin. Tiedostan, että tämä on polkuni ja polkuni tarkoitus on kasvattaa juuri sellainen ihminen joka on nyt olenkin. Kaikki menee suuren suunnitelman mukaisesti. Se on tarkoituksellista. Luota prosessiin. En tarvitse mitään enempää, enkä vähempää, vain että olen sinut itseni kanssa. Sisältä itsestäni löydän kuitenkin kaiken oleellisen, eli rakkauden, ilon, tasapainon, onnen, vastaukseni kysymykseeni, sisäisen viisauteni, oman totuuteni... Tässä itseni kanssa ollessani olen myös alkanut eheyttämään itseäni, ja ehkä samalla muitakin, sukulinjaani jne.
En haluaisi olla liian kriittinen muita kohtaan. Tiedostan että kriittisyys nostaa päätään, kun on liikaa itsensä ja ajatustensa kanssa, pyörittelee niitä päänsä sisällä. Pyörittelee sitä heikompaa kehää. Mutta kun maailman menoa tarkkailee, niin moni elää vain massatietoisuudessa, muiden kautta. Puhuu asioista, mitä päänarratiivi / trendit heille syöttää. Antaa auktoritettien (muiden) vimmojen ohjata häntä. En vaan samaistu siihen suureen osaa miten ihmiset elää, tai mitä ne pinnallisesti ajattelee. Koska niin paljon niistä ajatuksista on muilta, ulkomaailmasta tulevaa. Mutta, minua kuitenkin kiinnostaa todella paljon muiden näkemykset. Miten ne hahmottaa maailmaansa, mikä on heidän perspektiivinsä? Heidän tarinansa? Se kiinnostaa.
Mulla ei oikeastaan ole ystäviä. Ne on lähinnä ihmisiä jotka tulee ja menee. Ja se sopii mulle, se ei ole enää niin epätoivoista vaan koko homma virtaa paremmin. Ihmisiä tulee, ihmisiä menee. Tavaraa tulee, tavaraa menee. Antaa sen virrata, eikä liikaa jää roikkumaan johonkin. Otan vastaan, ja päästän irti.
Mutta sanoisin, että näin aikuisiällä ystävystyä voisi helpoiten kun harraastaa jotain mikä tuo itselle iloa ja hyvää oloa. Kokeilee jotain uuttaa sen varjolla, menee sopivasti omalle epämukavuusalueelleen. Esim. tekee vapaaehtoistatyötä, käy julkisissa saunoissa rentoutumassa, hoitaa kasvimaata yms. Hyvin monet asiat, jotka lähtee sinun omasta innostuksesta vetää väistämättään puoleensa ihmisiä samoilta sydän-taajuuksilta, aika vaivattomasti. Seuraa omaa intohimoasi / hyvää fiilistä harrastuksen ym. pohjalta, ja vedän puoleesi ihmisiä vaivattomista. Ehkä joistakin heistä tulee ihan pidempiä ystäviäkin. Mutta, kuitenkin se on sitä parempaa kuin epätoivoinen yrittäminen.
Mjoo, nyt alkaa jo riittämään. Sen verran paljon tekstiä jo, alkaa ajatus / pääpointti katoamaan. Saatte kuitenkin riittävästi kiinni ajatuksesta ja persoonastani. Oikein hyvää päivää kaikille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet oma
Itsesi. Väliin on niitä
Kausia ettei jaksa. Jossain vaiheessa löydät ihan takuulla ystävän. Ystäviä
Ei voi olla kovin monia, eikä
Oikeesti voi tietää kenen kanssa kaveruus kehittyy ystävyydeksi. Pienen lapsen kanssa on siinä lapsessa kiinni. Se on ihan luonnollista. Siinä
On sellainen yksinäinen kausi, kun ei oikein löydä ystäviä, kun on lapsessa kiinni. Lapsi tarvitsee. Olet hänelle se tärkein.
Jos osaisit nähdä sen tärkeyden ja arvokkuuden mikä sinulla nyt äitinä in. Sitä kautta, kun alkaa arvostaa sitä
Omaansa, on helpompi myös tutustua, kun ei ole pakko. Saa olla oma itsensä. Olet hyvä juuri omana itsenäsi ja ystävien määrä
Ei ole mikään mittari. Jos yhden löydät, tai yksi löytää sinut, se on iso juttu ja arvokasta.
Ei niitä oikeestaan kannata haikailla, jotka katoaa.
Joku löytyy. Näe se arvo. Joskus se sosiaalisuus voi olla vaikka naapuri tai kaipaan kassa. Yksinäisyyden tunnekin kuuluu tähän elämään.
On erilaisia vaiheita. Nyt elät tuota. Koeta löytää siitä se ydin. Ole utelias. Muista leveä ja hoitaa itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosta viestittelystä ja viiveellä vastaamisesta itsekin etsin kavereita ja oon huomannut että siis tosi moni haluaa lähinnä viestitellä. Itseä viestiapit vähän ahdistaa eikä jaksaisi koko ajan näpytellä. Viestien kirjoittamiseen menee oikeasti aikaa eikä pitkin päivää sitä ehkä ole useammallekin henkilölle kirjoittaa vastauksia. Ajatukset ilmaisee keskustelussa nopeammin ja kivemmin puhumalla, vaikka muuten tykkään kirjoittaa esim päiväkirjaa.. Etsin kavereita joiden kanssa voisi tehdä jotain ja saada uusia kokemuksia, koska juuri se multa puuttuu joten alun tutustumisen jälkeen olisi kiva siirtyä siihen että sovitaan yhdessä tekemistäkin. Ymmärrän että ihmisillä on kiireitä eikä usein ehdi tavata ja niin asia on itselläkin mutta olisi kivempi silti välillä tavata nopeasti vaikka kahvilassa ja keskustella silloin eikä käydä vaan kirjeenvaihtoa. Moni vaan näyttää elämänsä nykyään somessa ja apeissa, itse kaipaan live-kontakteja.
No kokeileppa laittaa viidelle facekaverille meseviesti jossa sanot että moi, ei oo nähty aikoihin, kerkeetkö lähtee joku päivä vaikka Löylyn terdelle lounaalle. Tai sitten muualle kivaan paikkaan. Kun oot käynyt, huomaat itsekin ettet joka päivä jaksa.
Sanoinko että luulen ihmisten joka päivä jaksavan lähteä vai sanoinko ymmärtäväni että on kiireitä välillä? Mutta voisko sitten toisaalta olla niinkin, että se on se some se aikasyöppö, että jos ihmiset viettäisi siellä ja nettisurffaillessa ja sarjoja bingettäen vähemmän aikaa niin aikaa olisi enemmän oikeille ihmisille? Jos haluaa. Vähensin itse paljon nettiaikaani ja taas lisääntyi vapaa-aika ja jaksaminen ja olisi kiva löytää kavereita ulkoiluun, tapahtumiin tms ettei aina tarvi yksin mennä. Ne on myös yhdessä koetut asiat mitkä ihmissuhteita kehittää, viestittelemällä jää pinnalliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yritin juhannusaattona mennä toisen yksinäisen juttusille, karkuun lähti, Ihan nauratti, en ole pahan näkoinen humalassa. Nauratti et tuli mieleen Solistiyhtye Suomen kammottava ralli. Mahtava peräsin ja pulleat purjeet jne....
Ei kannata laittaa kaikkia munia yhteen koriin.
Eli tutustu useisiin ihmisiin, niin ei sitten kirpaise, jos joku niistä jää elämästä pois.
Yleensä se menee elämässä niin, että kouluikäisenä ja sinkkuna on ystäviä, mutta perheen perustamisen myötä ne ystävät hajaantuvat maailmalle. Ollaan tekemisissä lähinnä sukulaisten kanssa.
Sitten kun lapset lähtevät maailmalle, on taas enemmän aikaa ystäville ja harrastuksille ja alkaa taas muutkin olla valmiimpia tekemään tuttavuutta kun heilläkin on aikaa.
Ymmärrän kyllä hyvin, että nuorena äitinä kaipaisi ystävää, jonka kanssa puhua kaikesta.
Toivottavasti löydät pari hyvää ystävää !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemalla aktiivinen, esimerkiksi ehdota töissä lähdetäänkö porukalla teatteriin tai muuta sellaista. Liity Facen naisten treffit ryhmään, siellä on kaikenlaisia kokoontumisia. Aloita uusi harrastus , joku alkeisryhmä , ihan mitä vaan. Ajan myötä näistä muodostuu ystävyyssuhteita, elämäntilanteet muuttuu ja yhtäkkiä huomaatkin olevasi jo ystävien kanssa eri tapahtumissa.
Vierailija kirjoitti:
Joskus ystävystymisen vaikeutena voi olla ihan vain kärsimättömyys. Ei malteta tutustua tarpeeksi moniin ihmisiin eikä riittävän pitkään. Mutta eihän parisuhdettakaan synny niin, että lähtee tänään baariin ajatuksella, että tulee valomerkin jälkeen baarista tulevan aviopuolisonsa kanssa ulos. Pitää tavata ja tutustua tosi moniin ihmisiin ennenkuin se oikea löytyy. Niin parinvalinnassa kuin ystävystymisessäkin.
Tämä. Mun syvimmät ystävyyssuhteet on kehittyneet vuosikymmenten ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on läheisimmät ystävyyssuhteet säilyneet elämäntilanteen muutoksista huolimatta, silloinkin kun on asuttu eri puolilla maailmaa. Olen nämä ystävät tuntenut kerhosta ja ala-asteelta lähtien, nyt ollaan kolmekymppisiä. Elämänmittainen ystävyys on mahdollista, vapaaehtoisuuteen perustuen toki.
Totta tuokin, mutta monet eivät pidä ystävyytenä sellaista ihmissuhdetta, jossa ystävää tavataan ehkä vain kerran tai kaksi vuodessa. Ja maapallon toiselta puolelta ei kovin usein piipahdeta tapaamaan. Monet eivät pidä edes siitä, jos toisen kanssa joutuu suunnittelemaan kahvilla tai leffassakäynnin jo kuukautta tai paria aikaisemmin. Halutaan ystävä, jolle riitää parin päivän varoitusaika.
Selvää on, että syvällinen ystävyys tarkoittaa ihmisille eri asioita. Mulle se on luottamusta ja rakkautta, jota ei elämäntilanteen muutokset horjuta. Leffaan ja kahville voin hyvin poiketa kaverinkin kanssa.
Oikeat ystävyyssuhteet pitäisi luoda jo nuoruudessa, silloin ne pysyvät.
Olen aina harrastanut valokuvausta. Kun muutin nykyiseen olinpaikkaani aikuisena, liityin heti paikalliseen kameraseuraan. Sieltä sain kivoja kavereita, vaikka emme sydänystäviä olleetkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikeat ystävyyssuhteet pitäisi luoda jo nuoruudessa, silloin ne pysyvät.
Olen aina harrastanut valokuvausta. Kun muutin nykyiseen olinpaikkaani aikuisena, liityin heti paikalliseen kameraseuraan. Sieltä sain kivoja kavereita, vaikka emme sydänystäviä olleetkaan.
Kyllä oikeita ystäviä voi löytää missä iässä tahansa! Toisaalta ystävät vaihtuvat kun elämä muuttuu
Ei kannata liikaa määritellä ja asettaa rajoja, paras ystäväni on n25v takaa ja välillä meilläkin on aikoja jolloin yhteys ei ole ollut niin tiivistä. Toisaalta vanhentuessa olen alkanut taas pitää enemmän yhteyttä muutaman serkun kanssa Kouluaikojen bestikset on jäänet face-kavereiksi. Ystävyyttä on monenlaista, se muuttuu ja ystävykset tarvitsevat myös etäisyyttä ja vapautta elää omaa elämäänsä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, ketkä sanotte, että harrastuksista löytää hyvin seuraa. Mulle pienen lapsen äitinä yksi asia on iso ongelma: aika. Mulla ei ole jaksamista ja mahdollisuutta siihen, että ryhtyisin käymään viikoittain jossain harrastuksessa, josta _ehkä_ saattaisi löytyä ystävä. Tällä hetkellä ei ole aikaa eikä jaksamista aloittaa jotain uutta, kun energia menee jo muiden tarpeiden täyttämiseen (lapsesta huolehtiminen ja työelämä). Tulee myös olo, että pitäisi nähdä kaksinkertaisesti "vaivaa" saadakseen ystäviä: pitäisi aloittaa espanjankielen opinnot/tanssikurssi tms ja siihen vielä uuden asian opettelun lisäksi nähdä vaivaa sen ystävän etsimisen eteen. Yksinkertaisesti ei riitä aika eikä jaksaminen. Eri asia, jos varmasti tietäisi saavansa ystävän, mutta todennäköisemmin menisi niin, että kävisin vuoden jossain sambatunnilla ja sitten seuraavana syksynä pitäisi aloittaa joku toinen harrastus, kun kurssilta ei löytynyt ystävää.
Ei harrastuksista saa "hyvin" ystäviä. Espanjankurssit ja tanssikurssit on vähän hassu paikka ystävän löytämiseen, kun kurssit jatkuu vaan tietyn lyhyen ajan ja muutamasta muutakin syystä näin miehen mielestä huvittava ajatus. Harrastuksissa voi mahdollisesti tutustua, ja tuttavan kanssa voi mahdollisesti ystävystyä. Vauhtia uusi ystävä per vuosi ei taida ystävystyminen tapahtua kenellekään, jollei liity uskonnolliseen yhteisöön ja sieltä saa ns "ystäviä". Pikkulapsen kiireiselle ja väsyneelle äidille ei hyviä neuvoja ole. Aikaisemmista ystävyyksistä olisi ollut hyvä pitää kiinni, jos aiemminkin oli yksinäistä niin ei taida ruuhkavuosina helpottaa. Työelämässä ystävystymisestä ei kai tarvitse mainita, kysyn kumminkin että mikä siellä mättää ettei työkavereiden kanssa löydy yhteistä vapaa-aikaa?
Itselleni ne ystävät ovat juurikin löytyneet harrastuksista (uusiakin löytyy) ja myöskin työpaikalta.
m
Miehen näkökulmasta kirjoitti:
Olen pian 40 v. mies. Miehelle yksinolo voi olla lähtökohtaisesti helpompaa (tosin riittää niitäkin, ketkä vaan riippuu ja roikkuu). mutta ehkä olen ääripoikkeus tässäkin mielessä. YH-äidin lapsi, äiti oli traumatisoitunut ja roikkui meissä liikaa. Hän yritti etsiä rakkautta vääristä paikoista, väärillä tavoilla, epätoivoisena. Ihan kuin me oltaisiin hänen joku ainoa elämäntarkoituksena. Oli kuitenkin hyvä äiti, parhaansa mukaan omilla voimavaroillaan / lähtökohdistaan ja hyvä niin. Kiitos.
Pienenä muistan vaan, että muutettiin aina paikasta toiseen (äidin pelosta ja vaikeudesta asettua mihinkään, enemmän uhkakuvia kuin kiintymyspisteitä maailmassaan). Luokkakuvissakin olin usein erillään porukasta, jossain laitamilla seisomassa. Kaiketi kun samaa sykliä toistaa vuodesta toiseen, niin ei jaksa enää yrittää kaverustua tai luoda jotain "pysyvää". Mitä järkeä? Menee sekin taas. Se on vaan semmoista.
Sitä se on vähän vielä tähän päiväänkin. Eli olen mieluummin hieman sivussa, omissa oloissani, tarkkailijana... Mutta eipä siinä, hyvin se menee näinkin. Tiedostan, että tämä on polkuni ja polkuni tarkoitus on kasvattaa juuri sellainen ihminen joka on nyt olenkin. Kaikki menee suuren suunnitelman mukaisesti. Se on tarkoituksellista. Luota prosessiin. En tarvitse mitään enempää, enkä vähempää, vain että olen sinut itseni kanssa. Sisältä itsestäni löydän kuitenkin kaiken oleellisen, eli rakkauden, ilon, tasapainon, onnen, vastaukseni kysymykseeni, sisäisen viisauteni, oman totuuteni... Tässä itseni kanssa ollessani olen myös alkanut eheyttämään itseäni, ja ehkä samalla muitakin, sukulinjaani jne.
En haluaisi olla liian kriittinen muita kohtaan. Tiedostan että kriittisyys nostaa päätään, kun on liikaa itsensä ja ajatustensa kanssa, pyörittelee niitä päänsä sisällä. Pyörittelee sitä heikompaa kehää. Mutta kun maailman menoa tarkkailee, niin moni elää vain massatietoisuudessa, muiden kautta. Puhuu asioista, mitä päänarratiivi / trendit heille syöttää. Antaa auktoritettien (muiden) vimmojen ohjata häntä. En vaan samaistu siihen suureen osaa miten ihmiset elää, tai mitä ne pinnallisesti ajattelee. Koska niin paljon niistä ajatuksista on muilta, ulkomaailmasta tulevaa. Mutta, minua kuitenkin kiinnostaa todella paljon muiden näkemykset. Miten ne hahmottaa maailmaansa, mikä on heidän perspektiivinsä? Heidän tarinansa? Se kiinnostaa.
Mulla ei oikeastaan ole ystäviä. Ne on lähinnä ihmisiä jotka tulee ja menee. Ja se sopii mulle, se ei ole enää niin epätoivoista vaan koko homma virtaa paremmin. Ihmisiä tulee, ihmisiä menee. Tavaraa tulee, tavaraa menee. Antaa sen virrata, eikä liikaa jää roikkumaan johonkin. Otan vastaan, ja päästän irti.
Mutta sanoisin, että näin aikuisiällä ystävystyä voisi helpoiten kun harraastaa jotain mikä tuo itselle iloa ja hyvää oloa. Kokeilee jotain uuttaa sen varjolla, menee sopivasti omalle epämukavuusalueelleen. Esim. tekee vapaaehtoistatyötä, käy julkisissa saunoissa rentoutumassa, hoitaa kasvimaata yms. Hyvin monet asiat, jotka lähtee sinun omasta innostuksesta vetää väistämättään puoleensa ihmisiä samoilta sydän-taajuuksilta, aika vaivattomasti. Seuraa omaa intohimoasi / hyvää fiilistä harrastuksen ym. pohjalta, ja vedän puoleesi ihmisiä vaivattomista. Ehkä joistakin heistä tulee ihan pidempiä ystäviäkin. Mutta, kuitenkin se on sitä parempaa kuin epätoivoinen yrittäminen.
Mjoo, nyt alkaa jo riittämään. Sen verran paljon tekstiä jo, alkaa ajatus / pääpointti katoamaan. Saatte kuitenkin riittävästi kiinni ajatuksesta ja persoonastani. Oikein hyvää päivää kaikille!
🙂👍
Nyt on kaverisovellus ladattavissa play kaupasta. Kokeilkaa.
Mulla ei ole yhtään kaveria.
Olen todella yksinäinen koska en käy töissä enkä harrasta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Sama kokemus. Ei vain ole ketään. Facen ystäväryhmiin kuulun myös, mutta olen tullut siihen tulokseen, että suuri osa sieltäkään ei hae oikeaa liveystävää. Halutaan vain päivitellä juttuja ja ehkä valittaakin. Siellä on näitä ketjuja joihin saa ilmoittaa mistä kaupungista ystäviä hakee. Kukaan ei ole koskaan minua sieltä bongannut. Itse olen kirjoittanut joskus joillekin, että "hei minäkin" täältä. Ei mitään vastausta takaisin.
Ei tuossa oikein ole mitään mihin tarttua. Vähän kuin Tinderissä olisi profiilissa vain teksti "ota selvää jos kiinnostaa". Ei kukaan ota.
En tarkoita pahalla, mutta en itsekään ottaisi yhteyttä pelkän tuollaisen heiton perusteella.
t: yksinäinen ja kaveriton
Miten olisi elämän hankkiminen? Ei työtä, ei harrastuksia, pelkkää ankeuttako koko elämä? Mä en voi ymmärtää, miksi hukata sitä ainutkertaista elämää tuollaiseen olmeiluun.