Lue keskustelun säännöt.
Aikuinen poika ei halua pitää yhteyttä :(
15.06.2022 |
Kolmekymppinen poikani ei ikinä ota yhteyttä eikä halua tavata. Kun soitan hänelle, vaikuttaa että häntä ei kiinnosta puhua. Usein hän ei vastaa puheluihin ollenkaan. Whatsappissa näen että hän on ollut paikalla, mutta ei vastaa viesteihin.
En kerta kaikkiaan ymmärrä, mikä hänellä on. Olen aina tehnyt kaikkeni hänen eteensä ja huolehtinut hänestä. Hän on syyttänyt minua elämänsä kontrolloinnista, mutta olen kaikessa tarkoittanut hänen parastaan. Pelkään että olen kasvattanut hänestä kiittämättömän, mutta voisiko syynä olla masennus tai vastaava? Hävettää niin paljon, kun ystävät kyselevät mitä pojalleni kuuluu ja joudun keksimään vastaukset kun en tiedä :(
Kommentit (408)
Itseäni ärsyttää kun soitetaan vaikka ei ole asiaa. Turhanpäiväinen viestittelykin on turhaa. Elämässä ei kovin merkittäviä mainittavia asioita tapahdu jos on yksin eikä käy missään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään pitäisi yhteyttä tuollaiseen äitiin, kuin ap. Kunnon marttyyri. Onneksi omani kunnioittaa minua, eikä tuputa mitään "hyväntahtoisia" neuvoja tai yritä muutenkaan kasvattaa kolmikymppistä jälkeläistään. Siksi hänelle on mukavaa soittaa ja kyläänkin menen mielelläni, sillä voidaan viettää aikaa kuin normaalit aikuiset ihmiset.
Hyvä esimerkki: tiedän äitini toivovan lapsenlapsia, mutta niitä ei ole tulossa minulta eikä sisaruksiltani. Äiti ei kuitenkaan ole koskaan yrittänyt taivutella meitä perheenlisäykseen, vaikka näyttää nauttineen itse äitiydestä. Hän kun ymmärtää jokaisen tekevän nämä päätökset itse.
Mun aikuinen nepsypoika soittaa kun on saanut asiansa solmuun eikä pysty itse ratkomaan. Haluatko vaihtaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen, että nyt ap korjaa satoa siitä, että ei ole osannut kasvattaa lastaan vastavuoroiseen ihmissuhteeseen. Eli hän on ollut suhteessaan lapseen aina yksipuoleisesti antavana osapuolena. Nyt sitten kun lapsi ei vanhempaansa enää tarvitse eikä ole hänestä riippuvainen, lopputulos on tämä: lapsi pitää ap:n olemassaoloa elämässään itsestäänselvyytenä eikä hänen tarvitse ponnistella pitääkseen ihmissuhdetta yllä.
Toki tilanne voi lapsen aikuistuessa ja mahdollisesti viisastuessa vielä muuttua, eli tämän ihmissuhteen tulevaisuus saattaa olla toinen.
Ehkä kannattaisi puhua suoraan lapsen kanssa ja näyttää hänelle tunteiden avulla miten pahalta käytöksensä sinusta tuntuu. En tiedä onko olemassa mitään muuta keinoa saada lapsi heräämään tilanteeseen.
Olen sanonut hänelle suoraan, että hänen käytöksensä aiheuttaa minulle suurta kärsimystä ja että suureen suruun voi vaikka kuolla. Tämä ei vaikuta liikuttavan häntä yhtään - olen miettinyt että olenko kasvattanut psykopaatin kun oman äidin tuska ei merkitse mitään :(
-ap
Ensin luettuani aloituksesi, minun kävi vähän sääliksi sinua.
Nyt kun luin tämän, olen kyllä enemmänkin pöyristynyt. Sinä siis suollat poikasi kuuluville, miten on mahdollista, että kuolet suruun, jonka poika on aiheuttanut sillä, että ei riittävästi pidä sinuun yhteyttä! Et voi olla tosissasi!
En lainkaan ihmettele, ettei poikasi pidä yhteyttä oma-aloitteisesti. En itsekään pitäisi, jos olisin hänen housuissaan. Lakkaa hyvä ihminen syyllistämästä poikaasi tuollaisilla asioilla.
Terv. Kahden pojan 60-vuotias äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen, että nyt ap korjaa satoa siitä, että ei ole osannut kasvattaa lastaan vastavuoroiseen ihmissuhteeseen. Eli hän on ollut suhteessaan lapseen aina yksipuoleisesti antavana osapuolena. Nyt sitten kun lapsi ei vanhempaansa enää tarvitse eikä ole hänestä riippuvainen, lopputulos on tämä: lapsi pitää ap:n olemassaoloa elämässään itsestäänselvyytenä eikä hänen tarvitse ponnistella pitääkseen ihmissuhdetta yllä.
Toki tilanne voi lapsen aikuistuessa ja mahdollisesti viisastuessa vielä muuttua, eli tämän ihmissuhteen tulevaisuus saattaa olla toinen.
Ehkä kannattaisi puhua suoraan lapsen kanssa ja näyttää hänelle tunteiden avulla miten pahalta käytöksensä sinusta tuntuu. En tiedä onko olemassa mitään muuta keinoa saada lapsi heräämään tilanteeseen.
Olen sanonut hänelle suoraan, että hänen käytöksensä aiheuttaa minulle suurta kärsimystä ja että suureen suruun voi vaikka kuolla. Tämä ei vaikuta liikuttavan häntä yhtään - olen miettinyt että olenko kasvattanut psykopaatin kun oman äidin tuska ei merkitse mitään :(
-ap
Sä tarvitset kyllä oikeasti ammattilaisen apua, ellei tämä ole trolli. Etkö huomaa itsessäsi mitään vikaa. Olet luultavasti jo pilannut poikasi lapsúuden tuolla sairaalla kontrolloinnilla ja nyt haluaisit jatkaa, mutta poika ei anna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kauhea ap:n syyttely käynnissä.
Ymmärrän täysin, että sitä toivoo aikuisten lasten kanssa perustasoista yhteydenpitoa.
Itselläni vähän samanlainen tilanne. Käy niin kateeksi ystävää, jonka aikuinen lapsi pitää yhteyttä äitiinsä. Mutta minkä sille voi.
Turha on ap:n syyllisyyttä potea. Kas kun joskus oikeasti syy voi olla siinä 3-kymppisessä pohassakin.
No tässä ei ollut kyse mistään perustasosta vaan sairaasta ihmisestä joka haluaa hallita lapsensa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsenäistyminen kuuluu asiaan. Vaikka se sattuu, niin vanhempien on se vain hyväksyttävä. Luultavasti hän palaa itsenäistyttyään ja aikuistuttuaan kuvioihin, ainakin jollain tapaa.
Aikuistuttuaan? Kyseessä on 3-kymppinen mies. Minkä ikäinen noin kirjoittaa, 90-vuotias?
Eipä sitä itsenäistymistä ja eriytymistä pääse suorittamaan jos mamma roikkuu perseessä kiinni ja kyttää ja päällepäsmäröi niin paljon ettei henkeä saa. Ehkä ne parikymppiset on menneet tempoillessa irti mamman kynsistä, ja nyt sitten kolmekymppisenä otetaan pesäeroa kun vihdoin on saatu takiainen irti perskarvoista. Ja mamma sitten parkuu avlla miten lapsi on kiittämätön eikä pidä yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siinähän se tuli jo aloituksessa. Kolmekymppinen ei halua olla muorin kontrolloitavana, vaan haluaa elää omaa elämää. Joskus yhteydenpidon katkaisu on ainut vaihtoehto.
Voisihan siitäkin ensin keskustella. Eli sanoa vaikka että koen että kun tapaamme niin arvostelet valintojani ja pyrit vaikuttamaan päätöksiini. Olen kuitenkin jo aikuinen ja haluan tehdä omat valinnat itse.
Outoa jos vaan mykkäkouluilee eikä toinen edes tiedä miksi.
Mutta sehän oli jo aloituksessa, että mies on sanonut ettei kestä äitinsä kontrolloivaa käytöstä. Ei tässä kukaan selittämättä pidä mykkäkoulua, mamma vaan taas kerran tietää paremmin eikä halua edes ajatella lopettavansa poikansa päällepäsmäröintiä, syyllistämistä ja kyyläämistä koska kokee olevansa oikeassa ja "tarkoittavansa hyvää".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee poliisille ilmo että on vaikuttanut itsetuhoiselta, päihteiden käyttöä. Pakko tuoda poika kotiin.
Näin mulle tehtiin kun muutin vuokralle armeijan jälkeen.
Ja poliisi totteli.
Höpö höpö.
ime isääs
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaus niille jotka arvotelevat minua siitä(Huolestunut isä) että rahalla ei saa kaikkea. Intiaanipäällikkö sanoi pojalleen joka arvosteli naapuriaan. Poikani kerro sitten vasta, kun olet kulkenut viikon hänen Mokkasiineissaan. Äitini jäi nuorena leskeksi, isäni kuollessa, meitä jäi kolme lasta hänelle eläettäviksi, hän teki kahta työtä että sai meitä vietyä eteen ´päin. Tiedän mitä köyhyys on, ja lupasin itselleni, jos minulla on prhettä, niin pidän huolen siitä , etteivät lapseni joudu näkemään puutetta mistään asiasta. Niin myöskin tein, ikävä vaan, ettei Makkaraa voi syödä ja säästää samanaikaisesti, jostakin on tingittävä, meillä lapset saivat kasvaa vapaasti, ilman että heidän vapautaan milään tavoin rajoitettiin, saivat opiskella mitä halusivat, saivat tukea kaikissa missä vain voimme auttaa! Olen varmasti tehnyt paljon virheitä Elämässäni, myös lasten kasvatuksen suhteen, ja en voi vaikuttaa heidän valintoihinsa. Mutta isänä minun ei kuulu arvostella heidän valintojan vain minun tehtäväni on vain Rakastaa heitä ja rukoilla heille kaikkea hyvää Elämässään!
Oma 30+ poikani pitää kyllä yhteyttä. Whatsupin perheryhmässä kerran viikossa, ainakin kerran kuukaudessa tavataan, useimmiten kerran parissa viikossa.
Toivottavasti ei koe, että hänen pitää pitää yhteyttä jostain kiitollisuudesta, itsehän halusin hänet tähän maailmaan. Välillä meillä on hyviä keskusteluja, en tiedä olemmeko kovin läheisiä, mutta onneksi hänellä on monia hyviä ystäviä ja puoliso.
Olen yrittänyt kasvaa lasteni mukana, välillä kyllä huomauttavat, että eivät enää pidä yhteyttä, jos en lakkaa marmattamasta jostain asiasta, hyvä niin, että ainakin tiedän miksi eivät pitäisi yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsenäistyminen kuuluu asiaan. Vaikka se sattuu, niin vanhempien on se vain hyväksyttävä. Luultavasti hän palaa itsenäistyttyään ja aikuistuttuaan kuvioihin, ainakin jollain tapaa.
Aikuistuttuaan? Kyseessä on 3-kymppinen mies. Minkä ikäinen noin kirjoittaa, 90-vuotias?
Eipä sitä itsenäistymistä ja eriytymistä pääse suorittamaan jos mamma roikkuu perseessä kiinni ja kyttää ja päällepäsmäröi niin paljon ettei henkeä saa. Ehkä ne parikymppiset on menneet tempoillessa irti mamman kynsistä, ja nyt sitten kolmekymppisenä otetaan pesäeroa kun vihdoin on saatu takiainen irti perskarvoista. Ja mamma sitten parkuu avlla miten lapsi on kiittämätön eikä pidä yhteyttä.
Ovatko tämän päivän miehet aivan reppanoita, äiti sitä äiti tätä. Kai nyt aikuinen ihminen älyää sanoa, mistä ei tykkää, mikä ei käy ja sillä siisti. Ei kai nyt sen vuoksi kokonaan välejä rikota, jos äiti soittaa väärään aikaan, tai ylipäätään soittaa.
Minua loukkaisi syvästi moinen käytös, tosi syvästi.
Vierailija kirjoitti:
Mulla taas käy aina niin päin, että jos äiti kysyy Whatsappissa kuulumisiani ja avaudun rehellisesti jostain ongelmastani, äiti ei enää vastaa siihen mitään. Jouduin jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle nuorena ja olen hyvin yksinäinen muutenkin, äiti tietää tämän. En kai minä voi vaatia enää aikuisena mitään lohdun sanoja tai kannustusta, ei ole ollut ikinä äidin tapaista antaa sellaisia. Vähän offtopic mutta kiitos kun sain avautua.
Vähän sama vika. Puhelimessa jutellaan äidin kanssa lähes viikottain ja aina saan kuunnella hänen kuulumisensa ja sairautensa. Äiti esittää minulle kysymyksiä joihin vastaan. Tässä kohtaa puhelua alkaisin kertoa omista kuulumisista tai huolista, mutta äidille tulee aina kiire puhelimesta pois, kun hän on saanut puhelusta irti sen, mitä haluaa. Minun pitää kuunnella äitiä, mutta äidiltä unohtuu kuunnella minua. Moni vähäisestä yhteydenpidosta valittava äiti voisi katsoa peiliin ja miettiä, ovatko puhelut molemminpuolisia vai kaataako yksi osapuoli asiansa toisen päälle ja sulkee sitten luurin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ärsyttää kun soitetaan vaikka ei ole asiaa. Turhanpäiväinen viestittelykin on turhaa. Elämässä ei kovin merkittäviä mainittavia asioita tapahdu jos on yksin eikä käy missään.
Varsinkin yksin asuvalle pitää soittaa, meidän suvussa on kyllä vähän karskia huumoria kun soitetaan ja todetaan ai, olet vielä elossa ja sitten puhutaan päivistä kun ei ole tapahtunut mitään ja todetaan hyvä niin, on noita maita, joissa tapahtuu. Isoäiti välillä soitti ja epäili, että hänen sydämensä ei kyllä enää lyö kun ei löydä pulssia, todettiin että ei hätää kun vielä pystyt puhumaan, tullaan huomenna katsomaan josko sydän jo löisi.
1. Aikuinen mies ei ole kiitollisuudenvelassa vanhemmilleen.
2. Jos äiti kuolee suruun kun ei pääse hallitsemaan mieheksi kasvanutta poikaansa, on syytäkin kuolla.
3. Mies ei anna äitinsä kontrolloida elämäänsä. Jos antaa, hän on vielä poika.
Tsemppiä ap:lle. Kiittämättömyys on maailman palkka, ja poikasi kaltainen itsekkyys on valitettavan yleistä nykymaailmassa. Minä minä minä, minun aika ja minun asiat, minä itse. Sinun täytyy kuitenkin muistaa, että vika ei ole sinussa tai kasvatuksessasi, vaan itsekeskeisyyttä palvovassa yhteiskunnassa.
Meillä on valitettavasti vähän samanlainen tilanne. Kaikkemme ollaan annettu lapsillemme, ja nyt kun vanhana tarvitsisi itse hieman apua, niin hyvä että edes puhelimeen vastaavat. Mieheni on jo heikommassa kunnossa, eikä valtavan omakotitalon ja pihojen ylläpito ole enää niin yksinkertaista. Kuitenkin lapsiamme ajatellen haluamme säilyttää heidän lapsuudenkotinsa, mutta kun vähän pitäisi tehdä lumitöitä, haravoida, kitkeä rikkaruohoja tai puhdistaa lampea, niin ei muka kerkiä. Marjapuskissakin on marjoja kerättäväksi vaikka miten, mutta nekään eivät meinaa kelvata. Niin ollaan muka omissa elämissä kiinni, että ei voi hiukan auttaa heille kaiken tarjonneita ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Puolison äiti oli todella poissaoleva hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan, mutta on alkanut pitää enemmän yhteyttä nyt kun hän on yli 30v. Se tuntuu puolisostani kummalliselta eikä hän usein viitsi vastata äidilleen puhelimeen kun tämä soittaa vaan soittaa takaisin joskus myöhemmin. Äitinsä on alkanut nyt muutenkin laittamaan tsemppiviestejä ym kertoen miten ylpeä on pojasta. Äidin käytös on muuttunut niin yhtäkkiä ettei poika osaa itse reagoida siihen eikä koe minkäänlaista tarvetta olla äitinsä kanssa tekemisissä sen enempää kuin aiemmin.
Äidillä taitaa olla jo ikää ja hakee vanhuudenturvaa. Nämä ei ymmärrä käytöstään , kyseessä on aina minä , minä , minun tarpeeni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla taas käy aina niin päin, että jos äiti kysyy Whatsappissa kuulumisiani ja avaudun rehellisesti jostain ongelmastani, äiti ei enää vastaa siihen mitään. Jouduin jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle nuorena ja olen hyvin yksinäinen muutenkin, äiti tietää tämän. En kai minä voi vaatia enää aikuisena mitään lohdun sanoja tai kannustusta, ei ole ollut ikinä äidin tapaista antaa sellaisia. Vähän offtopic mutta kiitos kun sain avautua.
Vähän sama vika. Puhelimessa jutellaan äidin kanssa lähes viikottain ja aina saan kuunnella hänen kuulumisensa ja sairautensa. Äiti esittää minulle kysymyksiä joihin vastaan. Tässä kohtaa puhelua alkaisin kertoa omista kuulumisista tai huolista, mutta äidille tulee aina kiire puhelimesta pois, kun hän on saanut puhelusta irti sen, mitä haluaa. Minun pitää kuunnella äitiä, mutta äidiltä unohtuu kuunnella minua. Moni vähäisestä yhteydenpidosta valittava äiti voisi katsoa peiliin ja miettiä, ovatko puhelut molemminpuolisia vai kaataako yksi osapuoli asiansa toisen päälle ja sulkee sitten luurin.
Ikävä kuulla. Minullakin on muutamia tuollaisia sanaripulia sylkeviä sukulaisia, joita ei kiinnosta muiden jutut pätkääkään. Isäni on neuvojen tuputtaja, mutta empatiaa häneltä ei saa. Mieheni ei edes kuuntele tai keskity mihinkään mitä sanon. Äitini onneksi kuuntelee, ymmärtää ja tukee. Ihan jo se, kun hän sanoo ääneen "on sinulla kyllä ollut oikeasti rankkaa" empaattisella äänellä, tuntuu hyvältä. Harmi, että niin monella on epäempaattiset vanhemmat. :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani eivät ole lähellekään täydellisiä, mutta nyt aikuisiällä tykkään heidän seurastaan. He eivät utele. Jos haluan kertoa jotain heille, saan tukea ja kuuntelevan korvan. He eivät arvostele elämänvalintojani, mielenkiinnon kohteitani tai arvomaailmaani. He ovat fiksuja, rentoja ja huumorintajuisia, joten heidän kanssaan voi vitsailla tai keskustella mistä vaan. He eivät kohtele minua kuin lasta, eli eivät lässytä että vooooi äidin kultamussukka koiranpentukatse silmissä kiiltäen. Äidilläni on toki välillä sellaisia vanhojen asioiden muisteluhetkiä, mutta se on ok pienissä määrin. Eivät tuputa neuvoja tai ratkaisuja. Eivät kuvittele olevansa minua fiksumpia. Voidaan keskustella vaikka politiikasta ja olla täysin eri mieltä ilman tuomitsevaa asennetta. Tykkäävät kaikkien meidän sisarusten puolisoista, vaikka kaikki ovat keskenään hyvin erilaisia. Eivät velvoita asioita, eli kysele milloin saavat lapsenlapsia tai käske tekemään heille ilmaistöitä esim. metsätöitä, joita tuttuni joutuvat tekemään. Eivät syyllistä, jos en tule käymään aina kun on kutsuttu. Siinä siis muutamia vinkkejä, miten olla aikuisille lapsille niin mieluista seuraa, että lapset itse kyselevät milloin nähdään.
Hyvä lista. Mitä neuvot, jos lapsi ei itse keskustele, eli vanhempi ei voi olla kuuntelevana korvana? Sittenhän se menee siihen, että vanhempi kyselee asioita, mikä tulkitaan helposti uteluksi.
Mikä siihen on syynä ettei lapsi keskustele , mietipä sitä? Syy - seuraus - suhde!
Ihan tosissaan vähättelet pojan tunteita sinun kontrolloivasta käytöksestä ja sitten vielä keksit valheita hänestä. Poikasi luultavasti tietää jo valheistasi joiden takia radikaalimmin ottanut etäisyyttä.