Aikuinen poika ei halua pitää yhteyttä :(

Vierailija kirjoitti:

1. Aikuinen mies ei ole kiitollisuudenvelassa vanhemmilleen.

2. Jos äiti kuolee suruun kun ei pääse hallitsemaan mieheksi kasvanutta poikaansa, on syytäkin kuolla.

3. Mies ei anna äitinsä kontrolloida elämäänsä. Jos antaa, hän on vielä poika.

Kakkoskohta on erittäin hyvin sanottu. Parempi onkin kuolla, jos elämisen ehtona on se, että saa harjoittaa henkistä pahoinpitelyä lapseensa.

Ihmettelen miksi eräs aikuinen ei halua olla tekemisissä fyysisesti, henkisesti ja seksuaalisesti väkivaltaiseen narskuemäänsä :(

Vierailija kirjoitti:

Kauhea ap:n syyttely käynnissä.

Ymmärrän täysin, että sitä toivoo aikuisten lasten kanssa perustasoista yhteydenpitoa.

Itselläni vähän samanlainen tilanne. Käy niin kateeksi ystävää, jonka aikuinen lapsi pitää yhteyttä äitiinsä. Mutta minkä sille voi.

Turha on ap:n syyllisyyttä potea. Kas kun joskus oikeasti syy voi olla siinä 3-kymppisessä pohassakin.

Jos jälkeläinen katkaisee välit sikiäjään, syy on aina sikiäjässä.

Tätähän sinä et tietenkää halua kuulla etkä tule ikinä uskomaan, mutta peilistä löytyy syy tilanteeseen.

Tiedät kyllä syyn. Ihminen ei turhaan syytä toista kontrolloinnista. Parempi antaa nyt tilaa vain ja toivoa, että poika aikaa myöten vielä kokee sinut arvokkaaksi.

Toi sukupolvi on kasvanut pelien ja laitteiden varassa. Kamut online. Muu suku ei iiinnosta, pa itsi jos rahapulassa. Tosin kryptonuoriso ehkä pärjää peleillään. Aika hävyttömäksi kokenut näiden käutöksen, koska mistään ei koskaan kiitetä eikä toisinpäin kyllä muisteta koskasn yhtään mitenkään. Tottuneet curlingiin ja ovat yks krt kiittämätyömiä varh eläkeläisiä monet.

"Kannattaa hankkia lapsia ettei ole yksin vanhana"

:DDDDDDDDDDDDDDDD

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat luulevat aina omistavansa lapsensa.

Sinä olet MINUN lapseni!!! Tämä on MINUN kotini!!! Poistan kaikki ovet että voin katsella OMAA lastani!!!

Surullista tulla kohdelluksi esineenä henkisesti sairaan vanhemman taholta.

Suosittelen raatorehellistä peiliinkatsomista.

Vierailija kirjoitti:

Alexac kirjoitti:

Ainut asia mistä sinun kannattaa yrittää keskustella on se että miksi poikasi kokee että ylikontrolloit. Jos poikasi toivoo että jätät hänet rauhaan teet niin.

Kontrollointia osoittaa sekin, että ap tekee aiheesta vauvapalstalle.

Ja se, että umpimielisenä ap ohittaa lapsensa vastauksen äitinsä kontrollintarpeesta, koska on päättänyt että lapsi on kiittämätön, eikä kontrolloitu.

Vierailija kirjoitti:

Tiedät kyllä syyn. Ihminen ei turhaan syytä toista kontrolloinnista. Parempi antaa nyt tilaa vain ja toivoa, että poika aikaa myöten vielä kokee sinut arvokkaaksi.

Ja ap voi myös lopettaa kontrolloinnin. Se tosin vaatii sitä että myöntää kontrolloinneensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhea ap:n syyttely käynnissä.

Ymmärrän täysin, että sitä toivoo aikuisten lasten kanssa perustasoista yhteydenpitoa.

Itselläni vähän samanlainen tilanne. Käy niin kateeksi ystävää, jonka aikuinen lapsi pitää yhteyttä äitiinsä. Mutta minkä sille voi.

Turha on ap:n syyllisyyttä potea. Kas kun joskus oikeasti syy voi olla siinä 3-kymppisessä pohassakin.

Jos jälkeläinen katkaisee välit sikiäjään, syy on aina sikiäjässä.

Ei välttämättä. Jos lapsi on sotkeentunut huumeisiin tai rikollisuuteen, niin syy on silloin ihan muualla kuin vanhemmassa.

Tästä ketjusta olen oppinut, että vihonviimeinen asia, mikä olisi totta on "kaikkeni olen tehnyt eteesi". Se joka niin väittää, ei todellakaan ole tehnyt kaikkeansa. Sillä jos pyrkisi tekemään kaikkensa, niin tietäisi, että aina voi tehdä vielä paremmin. Ja jos on niin tyytyväinen omaan vanhemmuuteensa, että väittää tehneensä kaikkensa, niin on tyytynyt ihan liian vähään. Itsensä ylentämiseltä tuo muutenkin kuulostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei munkaan 3-kymppinen poika, tai hänellä on kausia, jolloin ei pidä yhteyttä, ei vastaa puheluihin, mutta juuri ja juuri yksisanaisesti wapissa ehkä kolmen kuukauden välein. Olen antanut hänen olla rauhassa, mutta toisaalta pelottaa, kun hän on ollut nuoresta asti masennukseen taipuvainen. Nyt on jo yli kahden vuoden tauko, etten ole nähnyt häntä, vaikka välimatkakaan ei ole iso, mutta jokunen aika sitten hän suostui keskustelemaan pitempään ja vakuutti kaiken olevan hyvin. Toivottavasti myös on. Kyllä raastaa kamalasti, että mitä olen tehnyt väärin, kun ei hän sitäkään kerro.

Joskus ei voi kertoa vaikka tietääkin mitä toinen on tehnyt väärin. Jos toinen suhtautuu kaikkeen kritiikkiin niin että alkaa itkeä ja valittaa miten hän on huono äiti ja miten hän on kaikkensa yrittänyt, keskustelu on mahdotonta. Monet kysyvät mitä tekevät väärin, mutta ihmisestä vaistoaa kyllä onko kysymys aito vai merkitseekö se vain toteamusta "en ole tehnyt mitään väärin ja silti olet hankala".

En tarkoita että näin olisi teidän tapauksessa, pohdin vain yleisesti.

Meillä lapseen auttoi se että hän kasvoi riittävästi ymmärtääkseen että minulle voi ihan oikeasti puhua. Sen lisäksi minun piti olla valmis kuuntelemaan. En sanonut kertaakaan että hän on väärässä, vaan olin pahoillani siitä miten hän on asiat kokenut. Moni väärinkäsitys selveni, ja lapsi pystyi taas luottamaan siihen että minä ajattelen aina hänen parastaan, vaikka se joskus ärsyttäisikin.

Vierailija kirjoitti:

Monet vaikuttavat ajattelevan, että kontrollointi on väärin. Vanhempana minulla on kuitenkin elämänkokemusta, ja olen ollut aikoinani samoissa tilanteissa kuin poikani. Haluan estää häntä tekemästä samoja virheitä mitä itse olen tehnyt, eikö se ole vanhemmuuden ydintä? On totta että hän on aikuinen ja hyväntahtoisia neuvojani ei ole pakko noudattaa, mutta eikai se ole syy olla pitämättä yhteyttä?

-ap

Ahaa olet curling vanhempi.. Mitä elämää se on, kun tie on siloiteltuna ja virheitä ei pääse itse tekemään, kokemaan? Ja ennen kaikkea oppimaan niistä?

Olen joutunut äidilleni sanomaan, että liika neuvominen alkaa aikuisena ärsyttämään, antaisi minun tehdä omat virheeni.

Kontroilloimisesta ja jatkuvasta päällepäsmäröinnistähän se etäisyys johtuu. Jos on koko lapsuuden joutunut ihan jokaisesta pienestäkin asiasta olemaan tilivelvollinen juurta jaksaen nii yleensä se pois muutto kotoa tuntuu aika helpottavalta kun viimeinkin voi elää ja mennä miten vaan ilman että joku kyttää ja tenttaa. Kokemuksesta tiedän.

Vierailija kirjoitti:

Minä tunnen näitä tapauksia useammankin. Veljeni alkoi soittelemaan äidillemme vasta 50-vuotiaana. Sitä ennen hänestä ei kuulunut paljoakaan.

Ja on muitakin. Sitten on niitä, jotka ovat yhteydessä vain velvollisuudesta. Ja siksi olen sitä mieltä, että lapset eivät oikeasti välitä vanhemmistaan sen jälkeen, kun itsenäistyvät.

Ovatko vanhemmat olleet läsnä lapsen elämässä? Vai onko viety kodin ulkopuolelle hoitoon jo parikuisena, oltu pitkiä päiviä työmatykoilla, harrastuksissa, illanvietoissa, viihteellä, jäänyt kuuntelematta mitä lapselle kuuluu? Kerrottu sukulaisille lapsen asioita omista näkökulmista, joilla ei ole todellisuuspohjaa eikä tekemistä lapsen todellisen luonteen kanssa? Onko lapseen koskaan tutustuttu, kuunneltu? Onko viettänyt pitkiä päiviä hoitopaikoissa ja päiväkodeissa? Onko ollut tärkeintä, että saa kertoa pojan hienoista suorituksista, saavutuksista ja koulunumeroista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet vaikuttavat ajattelevan, että kontrollointi on väärin. Vanhempana minulla on kuitenkin elämänkokemusta, ja olen ollut aikoinani samoissa tilanteissa kuin poikani. Haluan estää häntä tekemästä samoja virheitä mitä itse olen tehnyt, eikö se ole vanhemmuuden ydintä? On totta että hän on aikuinen ja hyväntahtoisia neuvojani ei ole pakko noudattaa, mutta eikai se ole syy olla pitämättä yhteyttä?

-ap

Ahaa olet curling vanhempi.. Mitä elämää se on, kun tie on siloiteltuna ja virheitä ei pääse itse tekemään, kokemaan? Ja ennen kaikkea oppimaan niistä?

Olen joutunut äidilleni sanomaan, että liika neuvominen alkaa aikuisena ärsyttämään, antaisi minun tehdä omat virheeni.

>antaisi minun tehdä omat virheeni.

Muistan, kun huusin tästä äidilleni jo alakoululaisena. Mutta ei. Minun piti tehdä kaikki kuten hän tahtoi, tai olla tekemättä yhtään mitään. Sain reaktiivisen masennuksen, josta toivuin vasta muutettuani omilleni.

Äiti tahtoo edelleen tietää kaikki asiani ja elää oman elämänsä uudestaan, paremmin tällä kertaa, minun kauttani.

Ja ei, ei olla väleissä.

Vierailija kirjoitti:

"Kannattaa hankkia lapsia ettei ole yksin vanhana"

:DDDDDDDDDDDDDDDD

Jep ja sitten niihin lapsiin ripustaudutaan niin epätoivoisesti, etteivät halua enää olla kanssaan missään tekemisissä kotoa muutettua. Hyvin meni.

Nää marttyyrivanhemnat on kyllö kauheimpia. "Niin paljon olen tehnyt, etkä edes rakasta minua yhyy" tai "Olen ollut niin surkea äiti, olen huono ihminen, säälikää minua ja sanokaa että se ei ole totta"