Lue keskustelun säännöt.
Aikuinen poika ei halua pitää yhteyttä :(
15.06.2022 |
Kolmekymppinen poikani ei ikinä ota yhteyttä eikä halua tavata. Kun soitan hänelle, vaikuttaa että häntä ei kiinnosta puhua. Usein hän ei vastaa puheluihin ollenkaan. Whatsappissa näen että hän on ollut paikalla, mutta ei vastaa viesteihin.
En kerta kaikkiaan ymmärrä, mikä hänellä on. Olen aina tehnyt kaikkeni hänen eteensä ja huolehtinut hänestä. Hän on syyttänyt minua elämänsä kontrolloinnista, mutta olen kaikessa tarkoittanut hänen parastaan. Pelkään että olen kasvattanut hänestä kiittämättömän, mutta voisiko syynä olla masennus tai vastaava? Hävettää niin paljon, kun ystävät kyselevät mitä pojalleni kuuluu ja joudun keksimään vastaukset kun en tiedä :(
Kommentit (408)
Tilanne korjaantui kun kerroin lopettavani viikkorahan msksamisen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen yli 30-vuotias enkä pidä vanhempiini mitään yhteyttä. Olen jopa kirjoittanut heille tekstin, jossa kerron syyt, mutta vanhempieni mielestä olen vain juuri tuollainen "kiittämätön lapsi".
Minulla siis aivan hullut narsistivanhemmat, jotka kuvittelevat olevansa ja olleensa unelmavanhempia. Meillä oli kotona mielenterveysongelmia, alkoholismia, väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä, mutta vanhempien mielestä minä vain liioittelen ja olen hankala, kun en halua olla tekemisissä.....
Niin jos lapsi katkaisee välit sille yleensä on joku syy. Ehkä kannattaa avoimesti pohtia näitä mahdollisia syitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla niin herkkä luonne ettei kestä arvostelua ja kritiikkiä ja juuri pienetkin asiat mitä ap sanonut voi tuntua ikävältä ja kontrollilta. Olen 30v nainen ja vähän samanlainen, rakastan omaa rauhaa ja murehdin asioita herkästi. Harvoin tulee käytyä kylässä toisella vanhemmista koska tuntuu että usein joudun "kuulusteluun" ja minua kohdellaan kuin pikkutyttöä.
Turhan herkkä hän on ollut kritiikille aina. Hän on saattanut mököttää, jos olen kommentoinut vaikka vaatetusta tai sottaista olemusta. Aika hankalaksi menee vaan elämä kaikkien kanssa jos aina saa olla varmassa sanomisia.
-ap
Voi itse valita, haluaako "varoa sanomisiaan" ts. olla ystävällinen. Mikään ei siihen pakota. Mutta kuten kaikessa, tästä joutuu sitten kantamaan seuraukset, tilanteessasi ne tiedetään. Valintoja valintoja.
Ei aikuisella pojallasi ole sen enempää velvollisuutta mielistelyä muita ja elää muiden mukaan. Hän on tuota mieltä ja samalla oikeudella tekee kuten tykkää. Odotat muilta joustoa ja nöyryyttä, johon et itse pysty.
Itse katkaisin välit äitiini juuri tuosta syystä. En ole edes yrittänyt puhua asiasta, koska aina kun olen sanonut hänelle mitä tahansa mistä hän ei pidä, alkaa kauhea huuto tai syyllistäminen ja uhriutuminen.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on hyvät välit vanhempiin nimenomaan siksi, etteivät yritä puuttua mun elämään. Kerran pari piti kotoa muuttaneena ärähtää kun äiti alkoi sisustamaan mun kämppää. Hemmetin rasittavaa.
Äitini ei sisusta minun asuntoani, mutta minun pitäisi sisustaa hänen eli vatvoa huonekaluja ja tyynyliinoja ja kommentoida uusia verhoja tai pihakalusteita. Jos minulla ei ole niistä mielipidettä, en jaksaisi niistä keskustella tai varsinkaan valita niitä hänen puolestaan, hän ei ymmärrä ja pahimmillaan ottaa itseensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla niin herkkä luonne ettei kestä arvostelua ja kritiikkiä ja juuri pienetkin asiat mitä ap sanonut voi tuntua ikävältä ja kontrollilta. Olen 30v nainen ja vähän samanlainen, rakastan omaa rauhaa ja murehdin asioita herkästi. Harvoin tulee käytyä kylässä toisella vanhemmista koska tuntuu että usein joudun "kuulusteluun" ja minua kohdellaan kuin pikkutyttöä.
Turhan herkkä hän on ollut kritiikille aina. Hän on saattanut mököttää, jos olen kommentoinut vaikka vaatetusta tai sottaista olemusta. Aika hankalaksi menee vaan elämä kaikkien kanssa jos aina saa olla varmassa sanomisia.
-ap
Tiedostat siis, että poikasi on herkkä kritiikille ja silti jatkat hänen kritisointiaan, ja nyt ihmettelet, miksei poikasi halua olla tekemisissä kanssasi? Siksi koska kommenttisi ovat poikasi mielestä loukkaavia ja hän kokee, että yrität jatkuvasti kontrolloida hänen elämäänsä, pukeutumistaan ja käytöstään!
Miksi koet tarpeelliseksi poikasi jatkuvan kritisoinnin? Mikset voi vain jättää noita negatiivisia kommentteja väliin? Anna poikasi olla juuri sellainen kuin hän on.
En minä mitenkään jatkuvasti kritisoi. On vain asioita joita ei aina itse ymmärrä. Ja oletko tosiaan sitä mieltä, että kritiikinsietokyvyn puute on hyvä asia? Vanhempien tehtäviin kuuluu lasten kasvatus ja oikeaan suuntaan ohjaaminen. Joskus siihen sisältyy se, että joutuu sanomaan asioita joita lapsi ei halua kuulla.
Et ymmärrä kasvattamisesta yhtään mitään. Kritisoiminen ei ole kasvattamista. Saman lopputuloksen saisit keskustelemalla rakentavasti. Mutta sen sijaan sinä päätät vain kritisoida. Se on ilkeyttä, ei kasvattamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla niin herkkä luonne ettei kestä arvostelua ja kritiikkiä ja juuri pienetkin asiat mitä ap sanonut voi tuntua ikävältä ja kontrollilta. Olen 30v nainen ja vähän samanlainen, rakastan omaa rauhaa ja murehdin asioita herkästi. Harvoin tulee käytyä kylässä toisella vanhemmista koska tuntuu että usein joudun "kuulusteluun" ja minua kohdellaan kuin pikkutyttöä.
Turhan herkkä hän on ollut kritiikille aina. Hän on saattanut mököttää, jos olen kommentoinut vaikka vaatetusta tai sottaista olemusta. Aika hankalaksi menee vaan elämä kaikkien kanssa jos aina saa olla varmassa sanomisia.
-ap
Tiedostat siis, että poikasi on herkkä kritiikille ja silti jatkat hänen kritisointiaan, ja nyt ihmettelet, miksei poikasi halua olla tekemisissä kanssasi? Siksi koska kommenttisi ovat poikasi mielestä loukkaavia ja hän kokee, että yrität jatkuvasti kontrolloida hänen elämäänsä, pukeutumistaan ja käytöstään!
Miksi koet tarpeelliseksi poikasi jatkuvan kritisoinnin? Mikset voi vain jättää noita negatiivisia kommentteja väliin? Anna poikasi olla juuri sellainen kuin hän on.
En minä mitenkään jatkuvasti kritisoi. On vain asioita joita ei aina itse ymmärrä. Ja oletko tosiaan sitä mieltä, että kritiikinsietokyvyn puute on hyvä asia? Vanhempien tehtäviin kuuluu lasten kasvatus ja oikeaan suuntaan ohjaaminen. Joskus siihen sisältyy se, että joutuu sanomaan asioita joita lapsi ei halua kuulla.
Et ymmärrä kasvattamisesta yhtään mitään. Kritisoiminen ei ole kasvattamista. Saman lopputuloksen saisit keskustelemalla rakentavasti. Mutta sen sijaan sinä päätät vain kritisoida. Se on ilkeyttä, ei kasvattamista.
Sinulla ei taida olla lapsia. Voin sanoa että "rakentava keskustelu" tilanteessa kuin tilanteessa on aika mahdotonta. Sitä paitsi, jos lapsi ei koskaan kuule läheisiltä kritiikkiä, miten hän kestää sitä aikuisena, esim. töissä?
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla niin herkkä luonne ettei kestä arvostelua ja kritiikkiä ja juuri pienetkin asiat mitä ap sanonut voi tuntua ikävältä ja kontrollilta. Olen 30v nainen ja vähän samanlainen, rakastan omaa rauhaa ja murehdin asioita herkästi. Harvoin tulee käytyä kylässä toisella vanhemmista koska tuntuu että usein joudun "kuulusteluun" ja minua kohdellaan kuin pikkutyttöä.
Turhan herkkä hän on ollut kritiikille aina. Hän on saattanut mököttää, jos olen kommentoinut vaikka vaatetusta tai sottaista olemusta. Aika hankalaksi menee vaan elämä kaikkien kanssa jos aina saa olla varmassa sanomisia.
-ap
Tiedostat siis, että poikasi on herkkä kritiikille ja silti jatkat hänen kritisointiaan, ja nyt ihmettelet, miksei poikasi halua olla tekemisissä kanssasi? Siksi koska kommenttisi ovat poikasi mielestä loukkaavia ja hän kokee, että yrität jatkuvasti kontrolloida hänen elämäänsä, pukeutumistaan ja käytöstään!
Miksi koet tarpeelliseksi poikasi jatkuvan kritisoinnin? Mikset voi vain jättää noita negatiivisia kommentteja väliin? Anna poikasi olla juuri sellainen kuin hän on.
En minä mitenkään jatkuvasti kritisoi. On vain asioita joita ei aina itse ymmärrä. Ja oletko tosiaan sitä mieltä, että kritiikinsietokyvyn puute on hyvä asia? Vanhempien tehtäviin kuuluu lasten kasvatus ja oikeaan suuntaan ohjaaminen. Joskus siihen sisältyy se, että joutuu sanomaan asioita joita lapsi ei halua kuulla.
Et ymmärrä kasvattamisesta yhtään mitään. Kritisoiminen ei ole kasvattamista. Saman lopputuloksen saisit keskustelemalla rakentavasti. Mutta sen sijaan sinä päätät vain kritisoida. Se on ilkeyttä, ei kasvattamista.
Sinulla ei taida olla lapsia. Voin sanoa että "rakentava keskustelu" tilanteessa kuin tilanteessa on aika mahdotonta. Sitä paitsi, jos lapsi ei koskaan kuule läheisiltä kritiikkiä, miten hän kestää sitä aikuisena, esim. töissä?
-ap
Edelleen sinä et ymmärrä kasvattamisesta mitään. Rakentava keskustelu sopii ihan joka tilanteeseen (pois lukien itsestäänselvyydet, kun lapsi on juoksemassa auton alle, ja sille huudetaan, ei keskustella rakentavasti). Normaalielämässä rakentava keskusteleminen on aina mahdollista ja tuottaa kasvatuksellisesti myös parhaan tuloksen.
Ja toisin kuin sinä kuvittelet, niin kritiikin sietoon ei opita kuuntelemalla pienestä asti kritiikkiä. Kritiikin sieto kasvaa lapsella sillä, kun hänelle kasvatetaan hyvä itsetunto, jonka voimalla kestää myös kritiikin. Itsetunto kasvatetaan kannustamalla, eli aivan päinvastoin kuin sinä teet.
Mutta jos sinun mielestäsi olet noilla sinun metodeillasi saanut hyvän lopputuloksen, niin usko ihmeessä metodiesi voimaan.
En ole lukenut koko ketjua, mutta viesti ap:lle:
Jos rakastat lastasi, niin kunnioitat hänen mielipiteitään. Vaikka hän ei itse ymmärtäisi tehdä oikeita asioita, vaikka hän toimisi väärin - niin rakkaus antaa toiselle täyden vapauden tehdä niitä vääriä valintoja.
Jos rakastat lastasi, niin elä hänen ehdoillaan. Auta, jos hän pyytää. Älä neuvo, jos neuvoa ei pyydetä.
Terv. Eräs, jonka aikuinen poika ei myöskään pidä yhteyttä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanaa vertaistukea tässä ketjussa. Olen ap:n kaltaisen syyllistävän äidin lapsi, ja syyllistäminen toimii jollain tasolla minuun edelleen aikuisena. Ihana nähdä, että on näin paljon ihmisiä joiden mielestä se on väärin. Syyllistäjä kun saa manipuloitua asiat päälaelleen tuollaisilla "aina olen kaikkeni tehnyt eteesi" -jutuilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla niin herkkä luonne ettei kestä arvostelua ja kritiikkiä ja juuri pienetkin asiat mitä ap sanonut voi tuntua ikävältä ja kontrollilta. Olen 30v nainen ja vähän samanlainen, rakastan omaa rauhaa ja murehdin asioita herkästi. Harvoin tulee käytyä kylässä toisella vanhemmista koska tuntuu että usein joudun "kuulusteluun" ja minua kohdellaan kuin pikkutyttöä.
Turhan herkkä hän on ollut kritiikille aina. Hän on saattanut mököttää, jos olen kommentoinut vaikka vaatetusta tai sottaista olemusta. Aika hankalaksi menee vaan elämä kaikkien kanssa jos aina saa olla varmassa sanomisia.
-ap
Tiedostat siis, että poikasi on herkkä kritiikille ja silti jatkat hänen kritisointiaan, ja nyt ihmettelet, miksei poikasi halua olla tekemisissä kanssasi? Siksi koska kommenttisi ovat poikasi mielestä loukkaavia ja hän kokee, että yrität jatkuvasti kontrolloida hänen elämäänsä, pukeutumistaan ja käytöstään!
Miksi koet tarpeelliseksi poikasi jatkuvan kritisoinnin? Mikset voi vain jättää noita negatiivisia kommentteja väliin? Anna poikasi olla juuri sellainen kuin hän on.
En minä mitenkään jatkuvasti kritisoi. On vain asioita joita ei aina itse ymmärrä. Ja oletko tosiaan sitä mieltä, että kritiikinsietokyvyn puute on hyvä asia? Vanhempien tehtäviin kuuluu lasten kasvatus ja oikeaan suuntaan ohjaaminen. Joskus siihen sisältyy se, että joutuu sanomaan asioita joita lapsi ei halua kuulla.
Et ymmärrä kasvattamisesta yhtään mitään. Kritisoiminen ei ole kasvattamista. Saman lopputuloksen saisit keskustelemalla rakentavasti. Mutta sen sijaan sinä päätät vain kritisoida. Se on ilkeyttä, ei kasvattamista.
Sinulla ei taida olla lapsia. Voin sanoa että "rakentava keskustelu" tilanteessa kuin tilanteessa on aika mahdotonta. Sitä paitsi, jos lapsi ei koskaan kuule läheisiltä kritiikkiä, miten hän kestää sitä aikuisena, esim. töissä?
-ap
Täällä kanssa yksi kritisoimalla kasvatettu. Kasvatuksen lopputulema oli, että olin jatkuvasti siinä uskossa, että olen muita huonompi ja minuun saa purkaa pahan olon. Olen tämän takia sietänyt aikamoista käytöstä juuri siellä työelämässä ja parisuhteissa. Vasta aivan liian myöhään aikuisiällä opettelin asettamaan rajoja. Osaatko arvata, olenko minä vanhempieni kanssa tekemisissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia kaikille ap:n kaltaisen äidin uhreille!
Onko ap vielä paikalla? Onko poikaan mitään kontaktia vai onko välit poikki kokonaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna pojalle tilaa. Kysele silloin tällöin ihan yksinkertaisesti vain viestillä että mitä kuuluu. Jos saat vastauksen, että hyvää, voit vastata vaikka että Kiva kuulla tms. Älä hössötä, aikuiset lapset ahdistuvat hössöttämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Ei munkaan 3-kymppinen poika, tai hänellä on kausia, jolloin ei pidä yhteyttä, ei vastaa puheluihin, mutta juuri ja juuri yksisanaisesti wapissa ehkä kolmen kuukauden välein. Olen antanut hänen olla rauhassa, mutta toisaalta pelottaa, kun hän on ollut nuoresta asti masennukseen taipuvainen. Nyt on jo yli kahden vuoden tauko, etten ole nähnyt häntä, vaikka välimatkakaan ei ole iso, mutta jokunen aika sitten hän suostui keskustelemaan pitempään ja vakuutti kaiken olevan hyvin. Toivottavasti myös on. Kyllä raastaa kamalasti, että mitä olen tehnyt väärin, kun ei hän sitäkään kerro.
Et sinä välttämättä ole tehnyt mitään väärin. Anna pojan olla itsenäinen ja elä sinäkin omaa elämääsi. Kaikki lapset eivät halua olla kovin paljon tekemisissä vanhempiensa kanssa. Se pitää vain hyväksyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei munkaan 3-kymppinen poika, tai hänellä on kausia, jolloin ei pidä yhteyttä, ei vastaa puheluihin, mutta juuri ja juuri yksisanaisesti wapissa ehkä kolmen kuukauden välein. Olen antanut hänen olla rauhassa, mutta toisaalta pelottaa, kun hän on ollut nuoresta asti masennukseen taipuvainen. Nyt on jo yli kahden vuoden tauko, etten ole nähnyt häntä, vaikka välimatkakaan ei ole iso, mutta jokunen aika sitten hän suostui keskustelemaan pitempään ja vakuutti kaiken olevan hyvin. Toivottavasti myös on. Kyllä raastaa kamalasti, että mitä olen tehnyt väärin, kun ei hän sitäkään kerro.
Et sinä välttämättä ole tehnyt mitään väärin. Anna pojan olla itsenäinen ja elä sinäkin omaa elämääsi. Kaikki lapset eivät halua olla kovin paljon tekemisissä vanhempiensa kanssa. Se pitää vain hyväksyä.
Kyllä pojalla on sitten aikaa kun kutsu äidin perunkirjoitukseen tulee. Ehkä se vähän lohduttaa AP:ta?
Minullakin on juuri tuollainen "kaikkensa antanut" äiti. Kyllä, antoi varmasti kaikkensa mutta sillä oli myös varjopuolensa. Minua on kontrolloitu lapsesta asti ja se ei tunnu loppuvan vieläkään vaikka olen jo 31-vuotias. Hyväähän se vain tarkoitti, minun asioihin on puututtu kaverin valinnasta päiväkirjojen lukemiseen. Hyväähän vain tarkoitti.
Rakastan äitiäni ja haluan hänelle vain hyvää, mutta pakko pitää etäisyyttä jotta kontrollointi ja ylenpalttinen utelu pysyy kurissa.
Anna lapsesi olla rauhassa äläkä rupea marttyyriksi.
Klassinen tapaus missä koko elämä ja identiteetti on kiinni jälkikasvussa. Kyllä sinun lapsesikin sen aistii, ja se on todella ahdistavaa. Kokemusta on. Minulla äidin kanssa välit parantui välittömästi kun keksi itselleen harrastuksia ja hankki seurakseen lemmikin > ei ollut enää aikaa ja mielenkiintoa puuttua maanisesti lapsiensa asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei munkaan 3-kymppinen poika, tai hänellä on kausia, jolloin ei pidä yhteyttä, ei vastaa puheluihin, mutta juuri ja juuri yksisanaisesti wapissa ehkä kolmen kuukauden välein. Olen antanut hänen olla rauhassa, mutta toisaalta pelottaa, kun hän on ollut nuoresta asti masennukseen taipuvainen. Nyt on jo yli kahden vuoden tauko, etten ole nähnyt häntä, vaikka välimatkakaan ei ole iso, mutta jokunen aika sitten hän suostui keskustelemaan pitempään ja vakuutti kaiken olevan hyvin. Toivottavasti myös on. Kyllä raastaa kamalasti, että mitä olen tehnyt väärin, kun ei hän sitäkään kerro.
Et sinä välttämättä ole tehnyt mitään väärin. Anna pojan olla itsenäinen ja elä sinäkin omaa elämääsi. Kaikki lapset eivät halua olla kovin paljon tekemisissä vanhempiensa kanssa. Se pitää vain hyväksyä.
Kyllä pojalla on sitten aikaa kun kutsu äidin perunkirjoitukseen tulee. Ehkä se vähän lohduttaa AP:ta?
Tämäkään ei ole itsestäänselvää.
Onko jokin muu ihmissuhde niin latautunut kaikenlaisilla uskomuksilla ja rasitteilla kuin vanhempi-lapsi -suhde? Varsinkin tuo vaihe, kun lapsi itsenäistyy ja lähtee omilleen - kummalle osapuolelle se onkaan isompi elämäntapamullistus?
Vanhemman velvollisuus on päästää irti. Aikuisen lapsen tehtävä siinä vaiheessa on alkaa pärjätä omassa elämässään, olematta riippa tai jatkuvan huolen aihe. Suhde muuttuu valtavasti, kun tulee eri osoitteissa asuminen ja sen myötä henkinenkin etäisyys.
Aina ei ole helppoa. Kaikki ihmiset tekevät virheitä. Kukaan vanhempi ei ole täydellinen.