Lue keskustelun säännöt.
Aikuinen poika ei halua pitää yhteyttä :(
15.06.2022 |
Kolmekymppinen poikani ei ikinä ota yhteyttä eikä halua tavata. Kun soitan hänelle, vaikuttaa että häntä ei kiinnosta puhua. Usein hän ei vastaa puheluihin ollenkaan. Whatsappissa näen että hän on ollut paikalla, mutta ei vastaa viesteihin.
En kerta kaikkiaan ymmärrä, mikä hänellä on. Olen aina tehnyt kaikkeni hänen eteensä ja huolehtinut hänestä. Hän on syyttänyt minua elämänsä kontrolloinnista, mutta olen kaikessa tarkoittanut hänen parastaan. Pelkään että olen kasvattanut hänestä kiittämättömän, mutta voisiko syynä olla masennus tai vastaava? Hävettää niin paljon, kun ystävät kyselevät mitä pojalleni kuuluu ja joudun keksimään vastaukset kun en tiedä :(
Kommentit (408)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No anoppi saa kyllä avioliiton ajettua eroon jatkuvalla miniän haukkumisella. Ja kun saa sen eron aikaiseksi käy toisen pojan suhteen kimppuun. Sen, jolla oli ihanne suhde ja miniä. Kannattaisi vähän miettiä mitä puhuu. Ei tarvi ihmetellä miksei miniä ole missään tekemisissä ja poikakin pitää yhteyttä harvakseltaan ja puhuu vaan niitä näitä. .
Meillä melkein kävi näin. Miehen veljeltä on anoppi saanut savustettua ulos kaksi avopuolisoa. Ihan tavallisia, mukavia naisia olivat. Eivät vaan jaksaneet enää. Meillä oli lapsia, heidän takiaan jäin. Ehtona oli, että anopin kanssa minun ei tarvitse olla missään tekemisissä.
Minä en tajua tätä. Jos ei asuta saman katon alla, niin mitä merkitystä anopilla on?
Sama, että miehen on pidettävä eksänsä kurissa, niin miehen on pidettävä myös äitinsä kurissa. Jos mies tähän kykenee, ei anoppi voi tulla mitään tuhoamaan.
Siinäpä se kun aikansa se anoppi haukkuu ja puuttuu kaikkeen ja vielä kun on ollut lapsia hoitamassa niin hyvää hyvyyttään siivoaa ja järjestää kaapitkin!! oman mielensä mukaan parempaan järjestykseen. Tähän kun lisätään taloudellinen avustaminen ja asuntolainan takaus niin vaikeassa tilanteessa on poika ja lopulta miniä romahtaa ja tulee ero.
Eihän se anoppihauku, jos sille ei anna tilaisuutta, eikä siivoa kaappeja, jos ei itse mahdollista sitä. Kysyn jälleen: miksi mies ei laittanut äitiään kuriin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikuiseen lapseen yhteydenpidon tulisi olla ystävällistä ja asiallista, niinkuin kehen tahansa ystävään. Ja sen aikuisen lapsen rajoja kunnioittavaa.
Mun aikuinen lapsi on tehnyt elämässään mun arvoihin sopimattomia valintoja, eikä tulisi mieleenkään millään lailla sitä tuoda esille, hänen elämänsä ja hänen arvonsa ja pyrin sitä kunniottamaan.
Oli myös rajun kapinnoinnin vaihe jossa teki meille vahingollisia temppuja, taloudelliset vastuut meille noista tempuista olivat tuhansia euroja, tuo jätti tietyn varovaisuuden hänen suhteensa, ihan täysin en pysty enää luottamaan mutta näihinkään en koe tarvetta palata tai vaatia jotain kiitollisuutta jälkeenpäin.
Inhimillisesti ottaen toki välillä on omassa päässä marttyyrimenoa, kaiken tämän kestin ja sotkut siivosin ja silti hän toimii noin ja noin, mutta mitä siihen tarrautuminen nyt auttaisi. Olen tyytyväinen kun nykyään yhteydenpitoa on ja lapsi on monen mutkan jälkeen saanut elämänsä oikeasti kuntoon.
Suosittelen samaa ap:lle, omassa päässäsi voit hetkellisesti helliä marttyyriajatuksia, mutta sitten ne sivuun, kuuntelet sitä lasta ja toimit AINA niin, ettei samanlaisia tilanteita enää tule, joissa lapsi kokee sun painostavan ja puuttuvan. Juttele vaikka säästä tai paikallisen bändin keikasta, älä puutu hänen asioihinsa, äläkä tuputa omaa tunnelastiasi hänen niskaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No anoppi saa kyllä avioliiton ajettua eroon jatkuvalla miniän haukkumisella. Ja kun saa sen eron aikaiseksi käy toisen pojan suhteen kimppuun. Sen, jolla oli ihanne suhde ja miniä. Kannattaisi vähän miettiä mitä puhuu. Ei tarvi ihmetellä miksei miniä ole missään tekemisissä ja poikakin pitää yhteyttä harvakseltaan ja puhuu vaan niitä näitä. .
Meillä melkein kävi näin. Miehen veljeltä on anoppi saanut savustettua ulos kaksi avopuolisoa. Ihan tavallisia, mukavia naisia olivat. Eivät vaan jaksaneet enää. Meillä oli lapsia, heidän takiaan jäin. Ehtona oli, että anopin kanssa minun ei tarvitse olla missään tekemisissä.
Minä en tajua tätä. Jos ei asuta saman katon alla, niin mitä merkitystä anopilla on?
Sama, että miehen on pidettävä eksänsä kurissa, niin miehen on pidettävä myös äitinsä kurissa. Jos mies tähän kykenee, ei anoppi voi tulla mitään tuhoamaan.
Siinäpä se kun aikansa se anoppi haukkuu ja puuttuu kaikkeen ja vielä kun on ollut lapsia hoitamassa niin hyvää hyvyyttään siivoaa ja järjestää kaapitkin!! oman mielensä mukaan parempaan järjestykseen. Tähän kun lisätään taloudellinen avustaminen ja asuntolainan takaus niin vaikeassa tilanteessa on poika ja lopulta miniä romahtaa ja tulee ero.
Eihän se anoppihauku, jos sille ei anna tilaisuutta, eikä siivoa kaappeja, jos ei itse mahdollista sitä. Kysyn jälleen: miksi mies ei laittanut äitiään kuriin?
Voi olla vaikea ymmärtää, mitä aiheutuu kun ei tueta henkisessä itsenäistymisessä, päin vastoin yritys tarkoittaa häpeää, syyllisyyttä ja hylkäämistä.
Ensiksikin voi mennä aikaa tajuta tilanteen vääristyneisyys, sitä kun yritetään kaikin tavoin ylläpitää. Siihen on kirjaimellisesti kasvatettu. Tämä täytyy itse ymmärtää ilman apuja, esimerkiksi tajuta että ei ole oman elämän tarkoitus tuntea olonsa jatkuvasti kurjaksi. Sitten kun saa itselleen jostain tyhjästä taiottua omanarvontunnon, yrittävät vanhemmat kaikin tavoin murtaa tämän "uskomuksen". Yleensä tähän sisältyy väkivaltaa, jossain muodossa.
Eli sen lisäksi, että kaikki normaali tuki (ja ihmisarvo) puuttuu, täytyy tästä vielä erikseen taistella jos sen jostain löytää. Ja hinta on sen tajuaminen, ettei koskaan tule sitä saamaan niiltä ihmisiltä joilta sitä jokainen kaipaa. Joku sanoi, että joutuu luopumaan tukiverkostosta, se on se hinta. Mutta oikeasti sellaista ei ollutkaan. Kipeintä voi olla luopua hyväksynnän tavoittelusta, toivosta tulla arvostetuksi ja rakastetuksi. Se on tehtävä, mutta se on elämän kestävä suru, vaikka siihen pystyisi jossain vaiheessa.
Normaalitilanteessa voi olettaa, että ihminen sanoo asiasta ja se on hänen kontollaan aikuisena. Nyt puhutaan tilanteesta, jossa sanotaan, sitten rakennetaan muuri ja kun sitä ei ei saa väkivalloin lanattua alas, heitetään vielä kranaatti muurin yli jotta tuho on varma. Sen hinta, että "ei päästä" henkilöä huseemaan ei ole mitään vähempää kuin tarkoitus repiä ihminen viimeistä osaa myöten rikki, mitätöidyksi ja satutetuksi. Se on aivan oikeasti traumatisoivaa settiä ja lopputulos siitä selviämisessäkin on se, että jäät yksin. Cheers!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No anoppi saa kyllä avioliiton ajettua eroon jatkuvalla miniän haukkumisella. Ja kun saa sen eron aikaiseksi käy toisen pojan suhteen kimppuun. Sen, jolla oli ihanne suhde ja miniä. Kannattaisi vähän miettiä mitä puhuu. Ei tarvi ihmetellä miksei miniä ole missään tekemisissä ja poikakin pitää yhteyttä harvakseltaan ja puhuu vaan niitä näitä. .
Meillä melkein kävi näin. Miehen veljeltä on anoppi saanut savustettua ulos kaksi avopuolisoa. Ihan tavallisia, mukavia naisia olivat. Eivät vaan jaksaneet enää. Meillä oli lapsia, heidän takiaan jäin. Ehtona oli, että anopin kanssa minun ei tarvitse olla missään tekemisissä.
Minä en tajua tätä. Jos ei asuta saman katon alla, niin mitä merkitystä anopilla on?
Sama, että miehen on pidettävä eksänsä kurissa, niin miehen on pidettävä myös äitinsä kurissa. Jos mies tähän kykenee, ei anoppi voi tulla mitään tuhoamaan.
Siinäpä se kun aikansa se anoppi haukkuu ja puuttuu kaikkeen ja vielä kun on ollut lapsia hoitamassa niin hyvää hyvyyttään siivoaa ja järjestää kaapitkin!! oman mielensä mukaan parempaan järjestykseen. Tähän kun lisätään taloudellinen avustaminen ja asuntolainan takaus niin vaikeassa tilanteessa on poika ja lopulta miniä romahtaa ja tulee ero.
Eihän se anoppihauku, jos sille ei anna tilaisuutta, eikä siivoa kaappeja, jos ei itse mahdollista sitä. Kysyn jälleen: miksi mies ei laittanut äitiään kuriin?
Voi olla vaikea ymmärtää, mitä aiheutuu kun ei tueta henkisessä itsenäistymisessä, päin vastoin yritys tarkoittaa häpeää, syyllisyyttä ja hylkäämistä.
Ensiksikin voi mennä aikaa tajuta tilanteen vääristyneisyys, sitä kun yritetään kaikin tavoin ylläpitää. Siihen on kirjaimellisesti kasvatettu. Tämä täytyy itse ymmärtää ilman apuja, esimerkiksi tajuta että ei ole oman elämän tarkoitus tuntea olonsa jatkuvasti kurjaksi. Sitten kun saa itselleen jostain tyhjästä taiottua omanarvontunnon, yrittävät vanhemmat kaikin tavoin murtaa tämän "uskomuksen". Yleensä tähän sisältyy väkivaltaa, jossain muodossa.
Eli sen lisäksi, että kaikki normaali tuki (ja ihmisarvo) puuttuu, täytyy tästä vielä erikseen taistella jos sen jostain löytää. Ja hinta on sen tajuaminen, ettei koskaan tule sitä saamaan niiltä ihmisiltä joilta sitä jokainen kaipaa. Joku sanoi, että joutuu luopumaan tukiverkostosta, se on se hinta. Mutta oikeasti sellaista ei ollutkaan. Kipeintä voi olla luopua hyväksynnän tavoittelusta, toivosta tulla arvostetuksi ja rakastetuksi. Se on tehtävä, mutta se on elämän kestävä suru, vaikka siihen pystyisi jossain vaiheessa.
Normaalitilanteessa voi olettaa, että ihminen sanoo asiasta ja se on hänen kontollaan aikuisena. Nyt puhutaan tilanteesta, jossa sanotaan, sitten rakennetaan muuri ja kun sitä ei ei saa väkivalloin lanattua alas, heitetään vielä kranaatti muurin yli jotta tuho on varma. Sen hinta, että "ei päästä" henkilöä huseemaan ei ole mitään vähempää kuin tarkoitus repiä ihminen viimeistä osaa myöten rikki, mitätöidyksi ja satutetuksi. Se on aivan oikeasti traumatisoivaa settiä ja lopputulos siitä selviämisessäkin on se, että jäät yksin. Cheers!
Ymmärrän.
Sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No anoppi saa kyllä avioliiton ajettua eroon jatkuvalla miniän haukkumisella. Ja kun saa sen eron aikaiseksi käy toisen pojan suhteen kimppuun. Sen, jolla oli ihanne suhde ja miniä. Kannattaisi vähän miettiä mitä puhuu. Ei tarvi ihmetellä miksei miniä ole missään tekemisissä ja poikakin pitää yhteyttä harvakseltaan ja puhuu vaan niitä näitä. .
Meillä melkein kävi näin. Miehen veljeltä on anoppi saanut savustettua ulos kaksi avopuolisoa. Ihan tavallisia, mukavia naisia olivat. Eivät vaan jaksaneet enää. Meillä oli lapsia, heidän takiaan jäin. Ehtona oli, että anopin kanssa minun ei tarvitse olla missään tekemisissä.
Minä en tajua tätä. Jos ei asuta saman katon alla, niin mitä merkitystä anopilla on?
Sama, että miehen on pidettävä eksänsä kurissa, niin miehen on pidettävä myös äitinsä kurissa. Jos mies tähän kykenee, ei anoppi voi tulla mitään tuhoamaan.
Siinäpä se kun aikansa se anoppi haukkuu ja puuttuu kaikkeen ja vielä kun on ollut lapsia hoitamassa niin hyvää hyvyyttään siivoaa ja järjestää kaapitkin!! oman mielensä mukaan parempaan järjestykseen. Tähän kun lisätään taloudellinen avustaminen ja asuntolainan takaus niin vaikeassa tilanteessa on poika ja lopulta miniä romahtaa ja tulee ero.
Eihän se anoppihauku, jos sille ei anna tilaisuutta, eikä siivoa kaappeja, jos ei itse mahdollista sitä. Kysyn jälleen: miksi mies ei laittanut äitiään kuriin?
Voi olla vaikea ymmärtää, mitä aiheutuu kun ei tueta henkisessä itsenäistymisessä, päin vastoin yritys tarkoittaa häpeää, syyllisyyttä ja hylkäämistä.
Ensiksikin voi mennä aikaa tajuta tilanteen vääristyneisyys, sitä kun yritetään kaikin tavoin ylläpitää. Siihen on kirjaimellisesti kasvatettu. Tämä täytyy itse ymmärtää ilman apuja, esimerkiksi tajuta että ei ole oman elämän tarkoitus tuntea olonsa jatkuvasti kurjaksi. Sitten kun saa itselleen jostain tyhjästä taiottua omanarvontunnon, yrittävät vanhemmat kaikin tavoin murtaa tämän "uskomuksen". Yleensä tähän sisältyy väkivaltaa, jossain muodossa.
Eli sen lisäksi, että kaikki normaali tuki (ja ihmisarvo) puuttuu, täytyy tästä vielä erikseen taistella jos sen jostain löytää. Ja hinta on sen tajuaminen, ettei koskaan tule sitä saamaan niiltä ihmisiltä joilta sitä jokainen kaipaa. Joku sanoi, että joutuu luopumaan tukiverkostosta, se on se hinta. Mutta oikeasti sellaista ei ollutkaan. Kipeintä voi olla luopua hyväksynnän tavoittelusta, toivosta tulla arvostetuksi ja rakastetuksi. Se on tehtävä, mutta se on elämän kestävä suru, vaikka siihen pystyisi jossain vaiheessa.
Normaalitilanteessa voi olettaa, että ihminen sanoo asiasta ja se on hänen kontollaan aikuisena. Nyt puhutaan tilanteesta, jossa sanotaan, sitten rakennetaan muuri ja kun sitä ei ei saa väkivalloin lanattua alas, heitetään vielä kranaatti muurin yli jotta tuho on varma. Sen hinta, että "ei päästä" henkilöä huseemaan ei ole mitään vähempää kuin tarkoitus repiä ihminen viimeistä osaa myöten rikki, mitätöidyksi ja satutetuksi. Se on aivan oikeasti traumatisoivaa settiä ja lopputulos siitä selviämisessäkin on se, että jäät yksin. Cheers!
Tämä oli parhaimpia lukemiani ihmissuhdekuvauksia tällä palstalla. KIITOS!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, suosittelen sinua lukemaan viimeisen kirjoittamasi kappaleen ajatuksella. Siinä taitaa piillä vastaus. Kerrot poikasi syyttäneen sinua kontrolloinnista, mutta sanot vain ajatelleesi hänen parastaan. Kuitenkin sinun lapsesi on oma persoonansa, joka jo aikuisena tietää itse oman parhaansa. Ja vaikka lapsi lapsuudessaan tarvitsee vanhempiensa ohjausta, tämän tunteita, tarpeita ja toiveita tulee silloinkin kuunnella, eikä jyrätä niitä.
Tunnut miettivän tilannettasi vain itsesi kannalta. Osaatko kuunnella poikaasi ja miettiä, miltä hänestä tuntuu vai keskitytkö nyt vain pohtimaan, kuinka SINUA hävettää, kun lapsesi ei halua pitää sinuun yhteyttä? Sanot, että olet kasvattanut pojastasi kiittämättömän. Tunnut viestisi perusteella olevan kyvytön ajattelemaan, miten oma käytöksesi on lapseesi vaikuttanut, mikä on surullista.
Voi hemmetti sentään näitä marttyyriäitejä. Itse olen jo lähes 50-vuotias perheellinen nainen ja vieläkin oma äitini jaksaa syyllistää minua milloin mistäkin. Ei muuten pahemmin kiinnosta olla yhteyksissä, kun joka ikinen kerta saa kuulla olevansa jollakin tavalla epäonnistunut. Milloin teen liikaa töitä, milloin liian vähän. Pitäisi kaikki lomat viettää skutsissa neljän seinän sisällä vanhempien luona, vaikka olisi ihan kotonakin tekemistä ja oma elämä elettävänä. Äitini on arvostellut minua mielensä mukaan sekä lapsettomuudesta että lasten hankkimisesta, alavalinnasta (milloin oikea ja milloin taas väärä), terveysongelmistani, parisuhdestatuksesta, rahankäytöstä, ulkonäöstä jne. Aivan siis mielivaltaisesti ja ristiriitaisesti. Haukkuja tuli myös sinkkuudestani aikanaan ja samalla hän vaati, että viettäisin kaikki lomani hänen kanssaan. Vähän olisi ollut vaikea pariutua metsässä, jos kaikki aika olisi pitänyt antaa mammalle. Ja kaikki tietty ihan rakkaudesta. Jos olisin hänen vaatimuksiinsa suostunut, olisin vielä keski-ikäisenäkin yksinäinen ja eläisin äitiäni varten. Vieläkin joudun asiasta tappelemaan, koska mamma ei muutu ja en mitenkään kehtaa välejä entisestään viilentää. Ahdistaa vaan välillä kaikki taistelu ja syyllistäminen aivan käsittämättömästä asioista 😣
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No anoppi saa kyllä avioliiton ajettua eroon jatkuvalla miniän haukkumisella. Ja kun saa sen eron aikaiseksi käy toisen pojan suhteen kimppuun. Sen, jolla oli ihanne suhde ja miniä. Kannattaisi vähän miettiä mitä puhuu. Ei tarvi ihmetellä miksei miniä ole missään tekemisissä ja poikakin pitää yhteyttä harvakseltaan ja puhuu vaan niitä näitä. .
Meillä melkein kävi näin. Miehen veljeltä on anoppi saanut savustettua ulos kaksi avopuolisoa. Ihan tavallisia, mukavia naisia olivat. Eivät vaan jaksaneet enää. Meillä oli lapsia, heidän takiaan jäin. Ehtona oli, että anopin kanssa minun ei tarvitse olla missään tekemisissä.
Minä en tajua tätä. Jos ei asuta saman katon alla, niin mitä merkitystä anopilla on?
Sama, että miehen on pidettävä eksänsä kurissa, niin miehen on pidettävä myös äitinsä kurissa. Jos mies tähän kykenee, ei anoppi voi tulla mitään tuhoamaan.
Siinäpä se kun aikansa se anoppi haukkuu ja puuttuu kaikkeen ja vielä kun on ollut lapsia hoitamassa niin hyvää hyvyyttään siivoaa ja järjestää kaapitkin!! oman mielensä mukaan parempaan järjestykseen. Tähän kun lisätään taloudellinen avustaminen ja asuntolainan takaus niin vaikeassa tilanteessa on poika ja lopulta miniä romahtaa ja tulee ero.
Eihän se anoppihauku, jos sille ei anna tilaisuutta, eikä siivoa kaappeja, jos ei itse mahdollista sitä. Kysyn jälleen: miksi mies ei laittanut äitiään kuriin?
Voi olla vaikea ymmärtää, mitä aiheutuu kun ei tueta henkisessä itsenäistymisessä, päin vastoin yritys tarkoittaa häpeää, syyllisyyttä ja hylkäämistä.
Ensiksikin voi mennä aikaa tajuta tilanteen vääristyneisyys, sitä kun yritetään kaikin tavoin ylläpitää. Siihen on kirjaimellisesti kasvatettu. Tämä täytyy itse ymmärtää ilman apuja, esimerkiksi tajuta että ei ole oman elämän tarkoitus tuntea olonsa jatkuvasti kurjaksi. Sitten kun saa itselleen jostain tyhjästä taiottua omanarvontunnon, yrittävät vanhemmat kaikin tavoin murtaa tämän "uskomuksen". Yleensä tähän sisältyy väkivaltaa, jossain muodossa.
Eli sen lisäksi, että kaikki normaali tuki (ja ihmisarvo) puuttuu, täytyy tästä vielä erikseen taistella jos sen jostain löytää. Ja hinta on sen tajuaminen, ettei koskaan tule sitä saamaan niiltä ihmisiltä joilta sitä jokainen kaipaa. Joku sanoi, että joutuu luopumaan tukiverkostosta, se on se hinta. Mutta oikeasti sellaista ei ollutkaan. Kipeintä voi olla luopua hyväksynnän tavoittelusta, toivosta tulla arvostetuksi ja rakastetuksi. Se on tehtävä, mutta se on elämän kestävä suru, vaikka siihen pystyisi jossain vaiheessa.
Normaalitilanteessa voi olettaa, että ihminen sanoo asiasta ja se on hänen kontollaan aikuisena. Nyt puhutaan tilanteesta, jossa sanotaan, sitten rakennetaan muuri ja kun sitä ei ei saa väkivalloin lanattua alas, heitetään vielä kranaatti muurin yli jotta tuho on varma. Sen hinta, että "ei päästä" henkilöä huseemaan ei ole mitään vähempää kuin tarkoitus repiä ihminen viimeistä osaa myöten rikki, mitätöidyksi ja satutetuksi. Se on aivan oikeasti traumatisoivaa settiä ja lopputulos siitä selviämisessäkin on se, että jäät yksin. Cheers!
Ymmärrän.
Sama
Jos olet itse selviytyjä, ei kuitenkaan ole hedelmällistä yksinkertaistaa matkan vaikeutta. Vuori näyttää erilaiselta sen juurelta ja huipulta. Lisäksi se kaikilla eri korkuinen ja muotoinen.
On vielä sellainen psykologinen ansa, että voi olla vaikeaa haluta itselleen hyvää (selvät rajat), jos tähän ei ole oppinut. Muut tunteet ovat tutumpia. On oikeastaan käsittämätöntä, että joidenkin on käytävä elämän matka tällaisten kysymysten kautta. Sen sijaan että voisi keskittyä elämään ja muuhun sellaiseen mihin ihmiset yleensä.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään soittele isäni kanssa. Jotenkin välit vaan ajautunut tosi kaukaisiksi, jo lapsuudessa. Aina vaan tosi kiusallinen olo jos ollaan samassa tilassa kahdestaan. Minkäs tälle mahtaa...
Mulla kanssa oli kaksi-kolmekympisenä hankala olo isän kanssa, jos oltiin samassa huoneessa kaksistaan. (Olen tytär). Ihmettelin sitä. Helpotti vähän, kun vanhenimme ja isä sairastui Alzheimeriin. En vieläkään ihan ymmärrä tätä. Isä oli fiksu, kiltti ja hyväkäytöksinen ihminen. Ehkä se perheen tapa, ettei hankalista (tärkeistä) asioista puhuttu, aiheutti sen, ettei lopulta ollut mitään luontevaa puhumista. Sisällä vaan ahdistusta, mitä piti peittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Herätys nyt kirjoitti:
Kamalaa kontrolloida kolmekymppistäkin vielä! Lapsen pitää antaa vähitellen kasvaa aikuiseksi ja itsenäiseksi vastuunottajaksi murrosikäisestä lähtien. Ikävää että poikasi joutuu asettamaan sinulle rajoja kun et tunnu tajuavan niitä itse. Lapset voivat aikuisena tehdä omat valintansa ja vaikka vanhempana niistä olisi jotain huomautettavaa, on hyvä säilyttää etäisempi ja hyväksyvä suhtautuminen aikuiseen lapseen. Jos ajattelee miten suhtautuu muihin aikuisiin tuttaviinsa ,niin se sama toimii omiin aikuisiin lapsiinkin (paitsi jos on tapana kommentoida ja puuttua kaikkien elämään).
Näin juuri! "Lapsi" ei voi ymmärtää, että on äidilleen edelleenkin "kaikki kaikessa". Hän kokee tuon asenteen pelkkänä kahleena ja syyllistämisenä. Äiti ottaa nyt lusikan kauniisti käteen ja alkaa tähyillä muihin suuntiin! Olisiko maailmassa vielä jotakin muuta kiinnostavaa? Kyllä se poika sieltä vielä lähestyy, jos ei vuoden, niin kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä poikasi pitäisi olla
sinulle kiitollinen?
On itsestään selvää, että vanhempaa pitää arvostaa. Kyllä huolenpidosta pitää olla kiitollinen. Kurjaa käytöstä pojalta.
Vielä tulee aika kun ymmärtää.
"Pitää arvostaa"? Mutta jos ei arvosta, koska vanhempi ei ole käyttäytynyt hyvän vanhemman tavoin? Täydellinen ei tarvitse olla! Kyllä minä tunnen kiitollisuutta vanhemmilleni kaikesta hoidosta, yövalvomisista ja vaivannäöstä sekä siitä, että saan osallistua olemassaoloon. Mutta se tunne tulee luonnostaan ja pikku hiljaa, aikuistuessa. Ei siksi, että vanhempi vaatii sitä palkkioksi. Palkkioksi mistä? Omista valinnoistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minunkaan poikani ole halunnut pitää mitään yhteyttä minuun eikä isäänsä sen jälkeen, kun me vuonna 2000 teimme hänelle selväksi, että hän ei ole enää poikamme, koska hän on homo ja selvisi, että hän seurustelee miehen kanssa. Hän oli silloin 19v ja se kumppani noin 20-25v. Hän ei ole pitänyt mitään yhteyttä meihin eikä vastaa yhteydenottoihimme. Sisarustensa kanssa hän on tekemisissä ja on näille ilmoittanut, että koska me teimme vanhempina selviksi, että hän on iljetys ja että ei ole enää poikamme emmekä enää ikinä halua olla kanssamme tekemisissä niin hän ei sitten ole. Ilmeisesti hän on yhä yhdessä sen miehensä kanssa, mutta emme tiedä, että missä he asuvat tai mitä heille kuuluu, koska muut lapsemme sanovat, että tuo poika ei halua olla meihin yhteydessä. Me kuitenkin kaipaamme häntä ja haluaisimme, että hän antaisi meille anteeksi, mutta hän ei kuuleman mukaan siihen pysty, koska me sanoimme hänelle, että olisi parempi, että hän olisi kuollut. Nyt hän sitten on mielestään kuollut lapsi meille vanhemmille.
Tässä tapauksessa ymmärrän poikaanne. Aika pahoja ilkeyksiä kerkesitte päästellä suustanne. Huh huh. Noloa.
Onkohan nämä ihan tosia juttuja, tämä ja aloitus esimerkiksi, vaiko keksittyjä opettavaisia tarinoita? 2000-luvulla?
Vierailija kirjoitti:
En itsekkään pidä juuri yhteyttä äitiini. Kahvilla käyn syntymäpäivänä ja äitienpäivänä. En vaan kertakaikkiaam jaksa keskustella asioista jotka ei kiinnosta minua tai kuunnella ohjeita ja neuvoja joiden mukaan en aio elää.
M32
Äitisi on vuosikausia kuunnellut sinun jorinoitasi,kiinnosti eli ei.
Jaksatko sitten joskus ottaa perintöä vastaan? Toivottavasti äitisi kuuntelee ohjeita ja neuvoja ja käyttää rahansa itseensä ja jättää tyhjän pesän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttavani suhde poikaansa parani vasta kun poika muutti toiselle puolelle Suomea. Täytyi saada reilusti välimatkaa väliin. Ei terveeltä vaikuttanut, kun äiti tuli yllättäen pojan asuntoon omalla avaimella ilmoittamatta ja kelloon katsomatta, katsoi kaikki kaapit, kritisoi kaikki tekemiset, teki suunnitelmia pojan puolesta minne tämän tulisi hakea kouluun ja töihin ja pakotti niihin, ja valjasti vielä lähellä asuneen kaverinsa kyttäämään ikkunasta ja ilmoittamaan, jos poika lähti iltaisin jonnekin.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ne kasvukivut käydätän läpi lapsen ollessa 15v. sanotaan puolin ja toisin ja jatketaan siitä. On outoa jos poika 30v itkee ettei äippä anna olla rauhassa ja määräilee, tahtoo olla vain itsekseen. Sutinaa nuorella ja vanhemmallakin saa ja pitääkin olla, se ole mikään este jutella joskus äidin kanssa. Päinvastoin, jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.
Yleensä! Mutta jos on pitänyt murkkuna olla niin kiltti äipälle, ettei äipälle vaan tule paha mieli! Niin ei ole yhtään outoa, että itsenäisyystaistelua pitää käydä koko loppuikä. Paikoilleen jämähtänyttä asemasotaa, jossa kumpikaan ei anna periksi.
Mitä itse olet tehnyt kun kerran noin kävi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itsekkään pidä juuri yhteyttä äitiini. Kahvilla käyn syntymäpäivänä ja äitienpäivänä. En vaan kertakaikkiaam jaksa keskustella asioista jotka ei kiinnosta minua tai kuunnella ohjeita ja neuvoja joiden mukaan en aio elää.
M32
Äitisi on vuosikausia kuunnellut sinun jorinoitasi,kiinnosti eli ei.
Jaksatko sitten joskus ottaa perintöä vastaan? Toivottavasti äitisi kuuntelee ohjeita ja neuvoja ja käyttää rahansa itseensä ja jättää tyhjän pesän.
Perintö tuollaisilta vanhemmilta on verirahoja, sotakorvauksia. Ei yleensä lämmitä niin paljon kuin ajatellaan, eikä ilman jäänti myöskään loukkaa niin paljon kuin ajatellaan. Katsos kun kyseessä on ihmiset, jotka on koulittu siihen, etteivät mitään odotakaan. Ainoa hyvä puoli koko jutussa: vanhemmat jotka toivoisivat, että voisivat vielä tällaisella viimeisellä asialla korostaa toisen arvottomuutta, saavat aikaan sen ettei tunnu enää missään. Sitä samaahan se on, tyhjän saa pyytämättäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, miten pojan isä suhtautuu sinuun? Oletteko yhdessä vai eronneet? Voisiko itsekkyys ja epäkunnioittava suhtautuminen sinuun voi olla peräisin siltä suunnalta? Et ole välttämättä tehnyt mitään väärin, voi olla että olet jopa liiankin kiltti.
Olen miettinyt tätä samaa. Olemme eronneet pojan isän kanssa. Isäänsä hän kyllä näkee, vaikka hän ei ole koskaan välittänyt pojastaan samalla tavalla kuin minä. Olemme isän kanssa ihan asiallisissa väleissä kuitenkin, en usko että hän on yllyttänyt tähän.
-ap
Toi on hyvä: "ei ole koskaan välittänyt pojastaan SAMALLA tavalla kuin minä"!
On siis antanut pojalleen väljyyttä, minkä johdosta poika nyt mielellään tapailee häntä. Nyt on isän vuoro! Poika ei ole yksin maailmassa. Ehkä sinun käy kateeksi, mutta kestä se kuin... äiti! Ei poika sinun neuvojasi noudattaisi, vaikka pääsisitkin niitä tarjoilemaan. Sellaista elämä on.
Ihmettelen usein niitä perheitä joissa oikeesti vanhemmat määrää lastensa ammatinvalinnat, puolisot asuinpaikat ym. Ja lapset soittaa joka päivä ainakin kerran kotiin ja vanhemmat takaisin. Äiti ja lapset harrastaa samoja asioita, asuvat samassa pihapiirissä, kysyvät vanhempiensa mielipidettä asioihinsa.
Mikäs näiden ongelma on? Ei tuokaan vaikuta ihan normilta.
Etkö soita edes lapsenlapsille? Jos et, niin en oikein tiedä onko hyvä pidemmän päälle.