Lue keskustelun säännöt.
Aikuinen poika ei halua pitää yhteyttä :(
15.06.2022 |
Kolmekymppinen poikani ei ikinä ota yhteyttä eikä halua tavata. Kun soitan hänelle, vaikuttaa että häntä ei kiinnosta puhua. Usein hän ei vastaa puheluihin ollenkaan. Whatsappissa näen että hän on ollut paikalla, mutta ei vastaa viesteihin.
En kerta kaikkiaan ymmärrä, mikä hänellä on. Olen aina tehnyt kaikkeni hänen eteensä ja huolehtinut hänestä. Hän on syyttänyt minua elämänsä kontrolloinnista, mutta olen kaikessa tarkoittanut hänen parastaan. Pelkään että olen kasvattanut hänestä kiittämättömän, mutta voisiko syynä olla masennus tai vastaava? Hävettää niin paljon, kun ystävät kyselevät mitä pojalleni kuuluu ja joudun keksimään vastaukset kun en tiedä :(
Kommentit (408)
Vierailija kirjoitti:
Mistä poikasi pitäisi olla
sinulle kiitollinen?
On itsestään selvää, että vanhempaa pitää arvostaa. Kyllä huolenpidosta pitää olla kiitollinen. Kurjaa käytöstä pojalta.
Vielä tulee aika kun ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei munkaan 3-kymppinen poika, tai hänellä on kausia, jolloin ei pidä yhteyttä, ei vastaa puheluihin, mutta juuri ja juuri yksisanaisesti wapissa ehkä kolmen kuukauden välein. Olen antanut hänen olla rauhassa, mutta toisaalta pelottaa, kun hän on ollut nuoresta asti masennukseen taipuvainen. Nyt on jo yli kahden vuoden tauko, etten ole nähnyt häntä, vaikka välimatkakaan ei ole iso, mutta jokunen aika sitten hän suostui keskustelemaan pitempään ja vakuutti kaiken olevan hyvin. Toivottavasti myös on. Kyllä raastaa kamalasti, että mitä olen tehnyt väärin, kun ei hän sitäkään kerro.
Joskus ei voi kertoa vaikka tietääkin mitä toinen on tehnyt väärin. Jos toinen suhtautuu kaikkeen kritiikkiin niin että alkaa itkeä ja valittaa miten hän on huono äiti ja miten hän on kaikkensa yrittänyt, keskustelu on mahdotonta. Monet kysyvät mitä tekevät väärin, mutta ihmisestä vaistoaa kyllä onko kysymys aito vai merkitseekö se vain toteamusta "en ole tehnyt mitään väärin ja silti olet hankala".
En tarkoita että näin olisi teidän tapauksessa, pohdin vain yleisesti.
Mun äiti on just tällainen. En mene enää tähän ansaan, sanon vaan, että onhan niistä puhuttu,annetaan olla. Menee ihan hysteeriseksi, itkee ja on onneton jos olen yrittänyt olla rehellinen. Viimeksi vielä isä haukkui mut, kun itketän äitiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen, että nyt ap korjaa satoa siitä, että ei ole osannut kasvattaa lastaan vastavuoroiseen ihmissuhteeseen. Eli hän on ollut suhteessaan lapseen aina yksipuoleisesti antavana osapuolena. Nyt sitten kun lapsi ei vanhempaansa enää tarvitse eikä ole hänestä riippuvainen, lopputulos on tämä: lapsi pitää ap:n olemassaoloa elämässään itsestäänselvyytenä eikä hänen tarvitse ponnistella pitääkseen ihmissuhdetta yllä.
Toki tilanne voi lapsen aikuistuessa ja mahdollisesti viisastuessa vielä muuttua, eli tämän ihmissuhteen tulevaisuus saattaa olla toinen.
Ehkä kannattaisi puhua suoraan lapsen kanssa ja näyttää hänelle tunteiden avulla miten pahalta käytöksensä sinusta tuntuu. En tiedä onko olemassa mitään muuta keinoa saada lapsi heräämään tilanteeseen.
Olen sanonut hänelle suoraan, että hänen käytöksensä aiheuttaa minulle suurta kärsimystä ja että suureen suruun voi vaikka kuolla. Tämä ei vaikuta liikuttavan häntä yhtään - olen miettinyt että olenko kasvattanut psykopaatin kun oman äidin tuska ei merkitse mitään :(
-ap
Sekopää marttyyrimamma taas vauhdissa, en todellakaan ihmettele ettei aikuinen poika halua pitää yhteyttä. Eihän tuollaista jaksa kukaan.
Ettepä näytä ymmärtävän asiaa ollenkaan.
Pojan käytös on törkeää.
Näin ei kohdella äitiä.
Kamalaa kontrolloida kolmekymppistäkin vielä! Lapsen pitää antaa vähitellen kasvaa aikuiseksi ja itsenäiseksi vastuunottajaksi murrosikäisestä lähtien. Ikävää että poikasi joutuu asettamaan sinulle rajoja kun et tunnu tajuavan niitä itse. Lapset voivat aikuisena tehdä omat valintansa ja vaikka vanhempana niistä olisi jotain huomautettavaa, on hyvä säilyttää etäisempi ja hyväksyvä suhtautuminen aikuiseen lapseen. Jos ajattelee miten suhtautuu muihin aikuisiin tuttaviinsa ,niin se sama toimii omiin aikuisiin lapsiinkin (paitsi jos on tapana kommentoida ja puuttua kaikkien elämään).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen jatkaa vielä luettuaan ketjun: nuo psykopaatti-spekulaatiosi antavat aika selkeän syyn miksi poikasi ei halua olla tekemisissä. Muutenkin annat itsestäsi aika narsistisen vaikutelman.
Ei pidä ottaa liian kirjaimellisesti. En nyt ole mitään diagnoosia tehnyt. Mutta ei tuo normaalia ole että oman äitinsä on valmis hylkäämään. Olisin kyllä toivonut enemmän vertaistukea täältä, enkä tuollaisia syytöksiä.
-ap
Mahtavaa huomata, että palstalta löytyy tervettä järkeä ja tunneälyä. Avaa silmäsi ap, täällä yritetään auttaa sinua ja poikaasi kun kerran apua pyysit.
Ihan normaalia se on, ettei kaltaisesi vanhemman kanssa halua olla tekemisissä. Olen samanlaisen äidin tytär ja etäisyys oli pakollista, että sain psyyken vauriot korjattua. Et pysty mitenkään ymmärtämään, miten kaltaisesi ihmisen kanssa kasvaminen voi rikkoa ihmisen. Jos rakastat poikaasi etkä vain itseäsi, anna hänelle tilaa ja vapautta kasvaa ehjäksi ja itsenäiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko sinulla muita lapsia? Jos on, millaiset ovat välinne?
Minulla on myös kaksi nuorempaa tytärtä, joihin välit ovat aivan hyvät. Olen jopa kehottanut heitä ottamaan isoveljestään mallia, sillä hän on heistä selkeästi menestynein. Tämänkin olen pojalleni kertonut, mutta äidin tuki ei ilmeisesti kelpaa...
Isän seura kyllä kelpaa, vaikka hän ei koskaan ole ollut samalla lailla tukena, mikä tuntuu väärältä.-ap
Tuo on aika karmivaa, että vanhempi kehottaa lasta/lapsia ottamaan yhdestä mallia, kun hän on menestynein. Ei lapsia pidä koskaan verrata toisiinsa, ei hyvässä eikä pahassa. Ja tuo nyt on vihon viimeisintä, että lapsen pitäisi olla jotenkin menestynyt, niin sitten on hyvä lapsi.
No anoppi saa kyllä avioliiton ajettua eroon jatkuvalla miniän haukkumisella. Ja kun saa sen eron aikaiseksi käy toisen pojan suhteen kimppuun. Sen, jolla oli ihanne suhde ja miniä. Kannattaisi vähän miettiä mitä puhuu. Ei tarvi ihmetellä miksei miniä ole missään tekemisissä ja poikakin pitää yhteyttä harvakseltaan ja puhuu vaan niitä näitä. .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä poikasi pitäisi olla
sinulle kiitollinen?
On itsestään selvää, että vanhempaa pitää arvostaa. Kyllä huolenpidosta pitää olla kiitollinen. Kurjaa käytöstä pojalta.
Vielä tulee aika kun ymmärtää.
No ei pidä olla mitenkään erityisen kiitollinen. Sehän on täysin normaalia että vanhemmat ovat huolehtineet lapsestaan kun tämä on ollut lapsi!! En odota mitään erityistä kiitollisuutta omilta aikuisilta lapsiltani. Ihme vetoamista ja lasten syyllistämistä tuommoinen on.
Aina tällaisissa tapauksissa vanhemmat syyllistävät lasta siitä, että kiittämätön lapsi on hylännyt vanhempansa. Mitä jos kysyisit itseltäsi, mitä sellaista olet tehnyt, että oma lapsesi ei halua olla kanssasi tekemisissä tai yhteydessä. Itseasiassa taisit jo kysymykseesi vastata eli olet pyrkinyt kontrolloimaan lapsesi elämää ja nyt vielä kehtaat vauvapalstalla syyllistää poikaasi ja hakea sympatiaa. Sori, mutta ei mene läpi eikä heru sympatiaa. Jätä poikasi rauhaan ja lakkaa hänen elämänsä kontrollointi. Ja tosiaan se vastaus, miksi poikasi ei halua olla tekemisissä, löytyy kun katsot oman napasi sijasta peiliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos poika ei halua pitää yhteyttä, niin sitten ei. Ei pidä kummeksua tai kauhistella. Voi olla traumaattinen lapsuus. Näitä riittää.
Tää on kuin veljen ex:n kirjoittama aloitus. Ei ihme, että on ex.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina tällaisissa tapauksissa vanhemmat syyllistävät lasta siitä, että kiittämätön lapsi on hylännyt vanhempansa. Mitä jos kysyisit itseltäsi, mitä sellaista olet tehnyt, että oma lapsesi ei halua olla kanssasi tekemisissä tai yhteydessä. Itseasiassa taisit jo kysymykseesi vastata eli olet pyrkinyt kontrolloimaan lapsesi elämää ja nyt vielä kehtaat vauvapalstalla syyllistää poikaasi ja hakea sympatiaa. Sori, mutta ei mene läpi eikä heru sympatiaa. Jätä poikasi rauhaan ja lakkaa hänen elämänsä kontrollointi. Ja tosiaan se vastaus, miksi poikasi ei halua olla tekemisissä, löytyy kun katsot oman napasi sijasta peiliin.
Kaiken olen hänen vuokseen tehnyt aina. Herää kysymys olisiko siis pitänyt jättää oman onnensa nojaan? Sisaruksensa ovat kanssani aivan hyvissä väleissä.
En ihan ymmärrä, miksi suomalaiset nuoret ovat niin tarkkoja siitä, ettei heitä vain mitenkään saa neuvoa. Pienikin kannanotto katsotaan neuvoksi. Veikkaan, että suomalaiset vanhemmat neuvovat todella vähän vaikka kiinalaisiin verrattuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttävintä kuulla: kaikkeni olen tehnyt sinun eteesi!
Entä jos se on juurikin sitä, mitä lapsi ei ole halunnut.
Kontrolloidaan, mitä opiskelet, keitä tapaat, kenet bait, miten pukeudut, miten asut jne.
Tähän olisi kyllä hyvä kuulla myös lapsen versio.
Parasta tietysti olisi ainakin jonkinmoiset asialliset välit.
Ja miten kasvatat lapsesi. Puututaan valintaasi kotihoito vs päivähoito, lastenkasvatustavat, jopa lasten ammatinvalintaan puututaan. Tällaisten vanhempien, sukulaisten tai "ystävien" kannattaa katsoa peiliin jos yhteyttä ei vaan tule pidettyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kannattaa hankkia lapsia ettei ole yksin vanhana"
:DDDDDDDDDDDDDDDD
Sekö on syysi hankkia lapsia? Äitisi on paras ystäväsi?
Sen sanoo aika moni täällä syyksi hankkia lapsia, etenkin kun velat tulee puheeksi. Heti alkaa mammat huutelemaan, että oot sitten vanhana ihan yksin jos et hanki lapsia.
Täällä toi onkin tosi yleistä.
Vanhemmat ovat samalla viivalla muiden sukulaisten kanssa mitä tulee yhteydenpitoon. Meillä se on kaikkeen puuttuva täti johon ei haluta pitää yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Äidit unohdetaan siinä 25 ikävuoden jälkeen, sen jälkeen ne on pojille rasite.
Jos olet tuota mieltä niin toivottavasti sulla ei ole tyttöä jonka harteille sitten kasataan niitä viihdytys- ja hoivavelvoitteita pienestä lähtien: "tytön kanssa meillä on sitten yhteisiä prinsessaleikkejä, tyttö huolehtii minusta vanhuksena ja pitää seuraa"
Vierailija kirjoitti:
Jättäkää äidit poikanne rauhaan.
t. 60 vuotta kärsinyt poika.
Ja tyttönne. Tässäkin ketjussa monet naiset ovat avautuneet vastaavista vanhemmista. Siinä 70-luvun äidit - jättiketjussa on kymmeniä sivuja samasta asiasta.
Herätys nyt kirjoitti:
Kamalaa kontrolloida kolmekymppistäkin vielä! Lapsen pitää antaa vähitellen kasvaa aikuiseksi ja itsenäiseksi vastuunottajaksi murrosikäisestä lähtien. Ikävää että poikasi joutuu asettamaan sinulle rajoja kun et tunnu tajuavan niitä itse. Lapset voivat aikuisena tehdä omat valintansa ja vaikka vanhempana niistä olisi jotain huomautettavaa, on hyvä säilyttää etäisempi ja hyväksyvä suhtautuminen aikuiseen lapseen. Jos ajattelee miten suhtautuu muihin aikuisiin tuttaviinsa ,niin se sama toimii omiin aikuisiin lapsiinkin (paitsi jos on tapana kommentoida ja puuttua kaikkien elämään).
Nokun sehän se just on kun osa ihmisistä on sitä mieltä, että he ovat päteviä päsmäröimään sukulaistensa tai jopa ystäviensä elämää ja jopa perhe-elämää. Nämä ihmiset ovat niitä joilla on tarve antaa "hyvää tarkoittavia neuvoja" silloin kun niitä ei ole pyydetty. Jos tällaisella henkilöllä on lapsia, se taipumus näkyy suhteessa myös omiin aikuisiin lapsiin.
Aika monta narsismiin mahdollisesti viittaavaa lausahdusta noin lyhyeen viestiin. Uhriudut, kontrolloit ym eli eiköhän syy ole tuossa.
Aloittaja, olen pahoillani tilanteestasi ja siitä, että se tuottaa niin paljon tuskaa. Itselläni on tilanne, että yhä keski-ikäisenäkin ollessani äitini huolehtisi mielellään nukkumaanmenoajoistanikin, ja koen, että se on ihan liikaa. Hän murehtii yöt läpeensä, jos tietää minulla olevan jokin pienikin ongelma. Kokeeko hän kasvattaneensa minut kykenemättömäksi pitämään itsestäni huolta? Hän puhuu myös jatkuvasti pahaa isästäni. Se on raskasta. En enää uskalla kertoa hänelle mitään, ettei hän huolehtisi. En uskalla ottaa yhteyttä, koska hän lukee rivinvälit ja tulkitsee äänensävyt löytäen aina jonkin asian, jossa ei usko minun pärjäävän itse ja lähtökohta on aina se, että jotain on pakko olla vialla. Jos olisit minä, miten toimisit, äitiäni kohtaan?