Lue keskustelun säännöt.
Aikuinen poika ei halua pitää yhteyttä :(
15.06.2022 |
Kolmekymppinen poikani ei ikinä ota yhteyttä eikä halua tavata. Kun soitan hänelle, vaikuttaa että häntä ei kiinnosta puhua. Usein hän ei vastaa puheluihin ollenkaan. Whatsappissa näen että hän on ollut paikalla, mutta ei vastaa viesteihin.
En kerta kaikkiaan ymmärrä, mikä hänellä on. Olen aina tehnyt kaikkeni hänen eteensä ja huolehtinut hänestä. Hän on syyttänyt minua elämänsä kontrolloinnista, mutta olen kaikessa tarkoittanut hänen parastaan. Pelkään että olen kasvattanut hänestä kiittämättömän, mutta voisiko syynä olla masennus tai vastaava? Hävettää niin paljon, kun ystävät kyselevät mitä pojalleni kuuluu ja joudun keksimään vastaukset kun en tiedä :(
Kommentit (408)
Minulla on samanlainen vanhempi joka ei osaa päästää irti vaikka olen jo keski-iässä. Vanhempani käytös pilasi perhe-elämäni ja avioliittoni, en halua olla hänen kanssaan enää missään tekemisissä. Hän jopa väitti puolisolleni että minulla on toinen mies, mikä ei pitänyt paikkaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En sitten tiedä, miten vanhemman tulisi toimia.
Minun teinini aikoinaan katkaisi välit isäänsä. Blokkasi kaikki kanavat. Sitten isä luovutti. Ja teini oli pettynyt, kun isä ei edes yritä ottaa yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä poikasi pitäisi olla
sinulle kiitollinen?
On itsestään selvää, että vanhempaa pitää arvostaa. Kyllä huolenpidosta pitää olla kiitollinen. Kurjaa käytöstä pojalta.
Vielä tulee aika kun ymmärtää.
Entä jos vanhempi pyrkii kontrolloimaan aikuisen lapsensa elämää, ja aiheuttaa käytöksellään pahaa oloa, jopa ahdistusta. Pitääkö siitäkin olla kiitollinen, kun toinen "hyvää hyvyyttään" ja vain toisen parasta ajatellen harjoittaa henkistä väkivaltaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen, että nyt ap korjaa satoa siitä, että ei ole osannut kasvattaa lastaan vastavuoroiseen ihmissuhteeseen. Eli hän on ollut suhteessaan lapseen aina yksipuoleisesti antavana osapuolena. Nyt sitten kun lapsi ei vanhempaansa enää tarvitse eikä ole hänestä riippuvainen, lopputulos on tämä: lapsi pitää ap:n olemassaoloa elämässään itsestäänselvyytenä eikä hänen tarvitse ponnistella pitääkseen ihmissuhdetta yllä.
Toki tilanne voi lapsen aikuistuessa ja mahdollisesti viisastuessa vielä muuttua, eli tämän ihmissuhteen tulevaisuus saattaa olla toinen.
Ehkä kannattaisi puhua suoraan lapsen kanssa ja näyttää hänelle tunteiden avulla miten pahalta käytöksensä sinusta tuntuu. En tiedä onko olemassa mitään muuta keinoa saada lapsi heräämään tilanteeseen.
Olen sanonut hänelle suoraan, että hänen käytöksensä aiheuttaa minulle suurta kärsimystä ja että suureen suruun voi vaikka kuolla. Tämä ei vaikuta liikuttavan häntä yhtään - olen miettinyt että olenko kasvattanut psykopaatin kun oman äidin tuska ei merkitse mitään :(
-ap
Ai kamala, kuulostat aivan marttyyri-äidiltäni. "Kaikkeni olen teidän eteen tehnyt" ja "Ettekö sen vertaa äidistänne välitä". No itseasiassa ei välitetä. Aikuistuttuamme ollaan tajuttu, kuinka meitä on arvosteltu, käskytetty ja nöyryytetty koko ikämme eikä enää kiinnosta olla tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
No anoppi saa kyllä avioliiton ajettua eroon jatkuvalla miniän haukkumisella. Ja kun saa sen eron aikaiseksi käy toisen pojan suhteen kimppuun. Sen, jolla oli ihanne suhde ja miniä. Kannattaisi vähän miettiä mitä puhuu. Ei tarvi ihmetellä miksei miniä ole missään tekemisissä ja poikakin pitää yhteyttä harvakseltaan ja puhuu vaan niitä näitä. .
Meillä melkein kävi näin. Miehen veljeltä on anoppi saanut savustettua ulos kaksi avopuolisoa. Ihan tavallisia, mukavia naisia olivat. Eivät vaan jaksaneet enää. Meillä oli lapsia, heidän takiaan jäin. Ehtona oli, että anopin kanssa minun ei tarvitse olla missään tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja, olen pahoillani tilanteestasi ja siitä, että se tuottaa niin paljon tuskaa. Itselläni on tilanne, että yhä keski-ikäisenäkin ollessani äitini huolehtisi mielellään nukkumaanmenoajoistanikin, ja koen, että se on ihan liikaa. Hän murehtii yöt läpeensä, jos tietää minulla olevan jokin pienikin ongelma. Kokeeko hän kasvattaneensa minut kykenemättömäksi pitämään itsestäni huolta? Hän puhuu myös jatkuvasti pahaa isästäni. Se on raskasta. En enää uskalla kertoa hänelle mitään, ettei hän huolehtisi. En uskalla ottaa yhteyttä, koska hän lukee rivinvälit ja tulkitsee äänensävyt löytäen aina jonkin asian, jossa ei usko minun pärjäävän itse ja lähtökohta on aina se, että jotain on pakko olla vialla. Jos olisit minä, miten toimisit, äitiäni kohtaan?
Tämä jostain syystä toi mieleen oman äitini.
Hänkin neuvoi ja kontrolloin pitkälle parikymppiseksi, ja kun sain sanottua riittävän pontevasti että en kaipaa neuvoja kuin pyydettäessä, ja että en halua kuulla jatkuvaa puuttumista elämääni, niin äitini alkoi kohtelemaan minua kuin ilmaa, eikä enää halunnut olla kanssani tekemisissä juurikaan. Eli olisin saanut pitää äitisuhteeni jos olisin suostunut kontrolloitavaksi, ja palkka siitä että en halunnut olla kontrolloinnin kohteena, vaan halusin mutkattomat ja kahden aikuisen väliset välit äitini kanssa oli se että minulla ei juuri ole äitiä enää ollut 20 vuoteen.
En ole myöskään oikein apua saanut, koska se " ei ole kelvannut ennenkään". Eli kun kontrollointi ei ole kelvannut, niin sitten ei ole autettukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No anoppi saa kyllä avioliiton ajettua eroon jatkuvalla miniän haukkumisella. Ja kun saa sen eron aikaiseksi käy toisen pojan suhteen kimppuun. Sen, jolla oli ihanne suhde ja miniä. Kannattaisi vähän miettiä mitä puhuu. Ei tarvi ihmetellä miksei miniä ole missään tekemisissä ja poikakin pitää yhteyttä harvakseltaan ja puhuu vaan niitä näitä. .
Meillä melkein kävi näin. Miehen veljeltä on anoppi saanut savustettua ulos kaksi avopuolisoa. Ihan tavallisia, mukavia naisia olivat. Eivät vaan jaksaneet enää. Meillä oli lapsia, heidän takiaan jäin. Ehtona oli, että anopin kanssa minun ei tarvitse olla missään tekemisissä.
Minä en tajua tätä. Jos ei asuta saman katon alla, niin mitä merkitystä anopilla on?
Sama, että miehen on pidettävä eksänsä kurissa, niin miehen on pidettävä myös äitinsä kurissa. Jos mies tähän kykenee, ei anoppi voi tulla mitään tuhoamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"käytös aiheuttaa kärsimystä ja suruun voi vaikka kuolla". Voi kiesus. Ei ihme, että poika ei halua pitää yhteyttä. Olen 55-vuotias nainen ja jos oma äitini olisi tuommoista jauhanut en ikinä olisi häneen yhteyttä pitänyt. Käsittämätöntä syyllistämistä siitä, että äiti on ihan normaalisti huolehtinut lapsestaan kuten kuuluu. Ei siitä pidä itselleen marttyyrin sädekehää ottaa.
Ole iloinen että poikasi on aikuistunut ja pärjää yksin.
Ottaa sitten yhteyttä kun haluaa.
Mulla on miehenä mies jonka napanuora ei ole koskaankatkennut, eikä katkaistu,
Äiti on ykkönen, äiti on tärkein. Äidille sitä ja tätä kun äiti haluaa.
Anna poikasi elää omaa elämäänsä, hellitä ja katso mitä tapahtuu.
Työsi on tehty, lapsesi on itsenäinen ihminen. Ei ole sinulle mitään velkaa tai kiitollisuudenvelassa.
(Siis jos poikasi on terve yms.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No anoppi saa kyllä avioliiton ajettua eroon jatkuvalla miniän haukkumisella. Ja kun saa sen eron aikaiseksi käy toisen pojan suhteen kimppuun. Sen, jolla oli ihanne suhde ja miniä. Kannattaisi vähän miettiä mitä puhuu. Ei tarvi ihmetellä miksei miniä ole missään tekemisissä ja poikakin pitää yhteyttä harvakseltaan ja puhuu vaan niitä näitä. .
Meillä melkein kävi näin. Miehen veljeltä on anoppi saanut savustettua ulos kaksi avopuolisoa. Ihan tavallisia, mukavia naisia olivat. Eivät vaan jaksaneet enää. Meillä oli lapsia, heidän takiaan jäin. Ehtona oli, että anopin kanssa minun ei tarvitse olla missään tekemisissä.
Minä en tajua tätä. Jos ei asuta saman katon alla, niin mitä merkitystä anopilla on?
Sama, että miehen on pidettävä eksänsä kurissa, niin miehen on pidettävä myös äitinsä kurissa. Jos mies tähän kykenee, ei anoppi voi tulla mitään tuhoamaan.
Niin. En minäkään tajunnut, ennen kuin muutin mieheni kanssa saman katon alle. Ei ollut kokemusta täysin rajattomasta ihmisestä.
Mieheni on syntymästään asti koulutettu miellyttämään äitiään. Ei hänestä ollut pistämään äitiään kuriin. Minä pistin. Mies on myöhemmin myöntänyt että ihan välttämätön muutos oli, vaikka aluksi mökötti mulle, kun olen hänen äitinsä mielen pahoittanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No anoppi saa kyllä avioliiton ajettua eroon jatkuvalla miniän haukkumisella. Ja kun saa sen eron aikaiseksi käy toisen pojan suhteen kimppuun. Sen, jolla oli ihanne suhde ja miniä. Kannattaisi vähän miettiä mitä puhuu. Ei tarvi ihmetellä miksei miniä ole missään tekemisissä ja poikakin pitää yhteyttä harvakseltaan ja puhuu vaan niitä näitä. .
Meillä melkein kävi näin. Miehen veljeltä on anoppi saanut savustettua ulos kaksi avopuolisoa. Ihan tavallisia, mukavia naisia olivat. Eivät vaan jaksaneet enää. Meillä oli lapsia, heidän takiaan jäin. Ehtona oli, että anopin kanssa minun ei tarvitse olla missään tekemisissä.
Minä en tajua tätä. Jos ei asuta saman katon alla, niin mitä merkitystä anopilla on?
Sama, että miehen on pidettävä eksänsä kurissa, niin miehen on pidettävä myös äitinsä kurissa. Jos mies tähän kykenee, ei anoppi voi tulla mitään tuhoamaan.
Siinäpä se kun aikansa se anoppi haukkuu ja puuttuu kaikkeen ja vielä kun on ollut lapsia hoitamassa niin hyvää hyvyyttään siivoaa ja järjestää kaapitkin!! oman mielensä mukaan parempaan järjestykseen. Tähän kun lisätään taloudellinen avustaminen ja asuntolainan takaus niin vaikeassa tilanteessa on poika ja lopulta miniä romahtaa ja tulee ero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta ns laajennettu perhe ja suku on hybä asia. Voi antaa ja pyytää apua japaveluksia vastavuoroiduus periaatteella. Meillä toimi kuin suurperheet entisaikoina,mukavaakin oli.
Äitini kuoltua, kun itse olin 60 vuotias, tunsin että vihdoinkin sain oman elämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveitä viestejä tähän ketjuun tullut kyllä. Kiitos teille harvoille, jotka olette ymmärtäneet ja tarjonneet tukea.
-ap
Tässä todiste siitä, että poikasi ei kannata kuvitella suoran ja rehellisen puheen auttavan sun suhteen. Et ota sitä vastaan. Kanna seuraukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä poikasi pitäisi olla
sinulle kiitollinen?
On itsestään selvää, että vanhempaa pitää arvostaa. Kyllä huolenpidosta pitää olla kiitollinen. Kurjaa käytöstä pojalta.
Vielä tulee aika kun ymmärtää.
Huomaatko, että täällä enemmistö ei ole ryhtynyt "ymmärtämään"? On muuten melko narsistinen fantasia, että lapsi aikuistuessaan ja "viisastuessaan" omaksuu vanhempansa mielipiteet ja näkökulman ja esittää anteeksipyynnöt omasta lapsellisesta käytöksestään..
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samanlainen vanhempi joka ei osaa päästää irti vaikka olen jo keski-iässä. Vanhempani käytös pilasi perhe-elämäni ja avioliittoni, en halua olla hänen kanssaan enää missään tekemisissä. Hän jopa väitti puolisolleni että minulla on toinen mies, mikä ei pitänyt paikkaansa.
Joo. Minulla on äitinä samanlainen huoli-fantasioija. Lapsena minulta kysyttiin, käytänkö huumeita (olin nukkunut huonosti). Äiti luki päiväkirjani ja halusi keskustella yksityisesti ystävieni kanssa (ystävät katosivat). Teini-iän tunnemyrskyjen syyksi hän ehdotti psykopatiaa. Kun katkaisin välit enkä halunnut enää puhua hänelle, hän vakuuttui minun olevan Asperger (koska olin ollut hänen mielestään aina niin vaikea, huonokäytöksinen lapsi).
Hän ei antanut minun valita vaatteitani, ei antanut tehdä mitään kotitöitä, teki läksyni puolestani jos en raivoten estänyt sitä, luki päiväkirjani ja halusi pestä minut, alapesu mukaan lukien, vielä 14-vuotiaana - jos en raivoten estänyt sitä.
Mutta joo, minähän se sairas olen. Joo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samanlainen vanhempi joka ei osaa päästää irti vaikka olen jo keski-iässä. Vanhempani käytös pilasi perhe-elämäni ja avioliittoni, en halua olla hänen kanssaan enää missään tekemisissä. Hän jopa väitti puolisolleni että minulla on toinen mies, mikä ei pitänyt paikkaansa.
Joo. Minulla on äitinä samanlainen huoli-fantasioija. Lapsena minulta kysyttiin, käytänkö huumeita (olin nukkunut huonosti). Äiti luki päiväkirjani ja halusi keskustella yksityisesti ystävieni kanssa (ystävät katosivat). Teini-iän tunnemyrskyjen syyksi hän ehdotti psykopatiaa. Kun katkaisin välit enkä halunnut enää puhua hänelle, hän vakuuttui minun olevan Asperger (koska olin ollut hänen mielestään aina niin vaikea, huonokäytöksinen lapsi).
Hän ei antanut minun valita vaatteitani, ei antanut tehdä mitään kotitöitä, teki läksyni puolestani jos en raivoten estänyt sitä, luki päiväkirjani ja halusi pestä minut, alapesu mukaan lukien, vielä 14-vuotiaana - jos en raivoten estänyt sitä.
Mutta joo, minähän se sairas olen. Joo.
Ehdottiko vielä psykopatiaakin, on siinä ollut lapsuus. Pahoittelen.
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä vähän järkyttynyt näistä kommenteista. Ymmärrän, että kuka tahansa voi purkaa täällä pahan olonsa, mutta että lapsestaan huolissaan oleva äiti on narsisti tai ihmishirviö? Tällaista kirjoittavalla ei varmasti ole lapsia tai on itse narsisti kun ei pysty yhtään samaistumaan tilanteeseeni.
-ap
Et ole huolissasi lapsestasi, vaan itsestäsi. Muuten pohtisit, miksi lapsi ei halua olla yhteyksissä, miksi kokee että kontrolloit. Kysyisit, miltä hänestä tuntuu, etkä jättäisi huomiotta höpöpuheina, kun hän kertoo. Miettisit miltä hänestä tuntuu, et vain miten itse kärsit.
Surullista, mutta yleistä, että ollaan jopa tuttavien mielipiteistä enemmän huolissaan, kuin lapsen tunteista. Taas tämä kääntyy itseen: mitä MINUSTA ajatellaan. Muiden tulee palvella kulisseja hyvästä ihmisestä jolla on hyvät suhteet, vaikka totuus olisi kaukana. Jos tällainen kuva on tärkeää antaa, miksi ei sitten hoida asioitaan niin, että se on totta?
Uskomatonta, mitä kaikkea ihmiset yrittävät ihan tosissaan naamioida välittämiseksi ja hyväntahtoisiudeksi. Ok, hyväntahtoisuutta kyllä on, mutta se kohdistuu ainoastaan itseen, omaan hyvään. Muiden maksamasta hinnasta viis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko sinulla muita lapsia? Jos on, millaiset ovat välinne?
Ei tuo mitään tarkoita. Narsistivanhemmilla on taipumus ottaa yksi, joka pärjää huonommin kuin muut sisaruksensa tai ei ole vanhempansa mieleinen silmätikukseen, joten hyvät välit muihin lapsiin ei anna mitenkään luotettavaa tietoa aiheesta.
En tiedä millainen on narsistivanhempi, sanaa viljellään nyt joka käänteessä. Sen olen huomannut, että vanhemmat usein alkavat tukemaan sitä heikommaksi huomaamaansa lapsukaista ja muut sisarukset eivät aina tätä ymmärrä. Tämä voi sitten aiheuttaa kitkaa perheessä. Kotkaemohan tyrkkää sen heikon rääpäleen yli laidan, että muut selviävät. Ihminen ei. Minulla yhden lapsen äitinä ei ole tästä kokemusta.
Jos et ymmärrä, niin miksi edes kommentoit ketjuun?
Heikompaa tulee tietenkin tukea. Mutta ei sitä saa käyttää tekosyynä sille, että unohtaa muiden lasten tarpeet. Vaikka olisi aikuisista lapsista kyse, niin jokainen niistä ansaitsee vanhemmiltaan huomiota, ei vain se heikoimmin pärjäävä.
Tämä. Meillä vanhemmat tukee vain sitä heikommin pärjäävää ja mua ahkeraa ei ole tuettu mitenkään. sairas kuvio sillä sisarukselle ostettu auto, asunto ja annettu mökki sekä syydetään rahaa ja maksetaan keittiöremppa. Mä en ole saanut pennin latia. Vanhemmat vaan hokee että se X ei pärjää ja heidän pitää sitä auttaa.
Tuo ei ole mitään auttamista. Tuo on suosimista. Testamenttikin tehty niin että sisarus saa kaiken paitsi mun pienen lakiosan:
Onko lahjaverot maksettu?
Hän ei halua olla missään tekemisissä, koska kontrolloit etkä osaa irrottaa hänestä otettasi. Kuuntele kerrankin mitä poikasi sanoo ja kunnioita hänen yksityisyyttään.