Aikuinen poika ei halua pitää yhteyttä :(

Äiti, sinun on aika katkaista napanuorasi minuun. En pääse elämään omaa elämääni, kun sinä et anna tilaa sille. Minä olen aikuinen, ja minun kaikki tekemiseni eivät enää kuulu sinun äitikontrollin alle. Anna minun elää omaa elämääni, jotta voin luoda sinuun aikuisen ihmissuhteen. Lapsuus meni jo, eikä se ole tulossa takaisin. En ole sinun pikkupoikasi.

Eristäytynyt persoonallisuus(häiriö)?

Vierailija kirjoitti:

Ei munkaan 3-kymppinen poika, tai hänellä on kausia, jolloin ei pidä yhteyttä, ei vastaa puheluihin, mutta juuri ja juuri yksisanaisesti wapissa ehkä kolmen kuukauden välein. Olen antanut hänen olla rauhassa, mutta toisaalta pelottaa, kun hän on ollut nuoresta asti masennukseen taipuvainen. Nyt on jo yli kahden vuoden tauko, etten ole nähnyt häntä, vaikka välimatkakaan ei ole iso, mutta jokunen aika sitten hän suostui keskustelemaan pitempään ja vakuutti kaiken olevan hyvin. Toivottavasti myös on. Kyllä raastaa kamalasti, että mitä olen tehnyt väärin, kun ei hän sitäkään kerro.

Joskus ei voi kertoa vaikka tietääkin mitä toinen on tehnyt väärin. Jos toinen suhtautuu kaikkeen kritiikkiin niin että alkaa itkeä ja valittaa miten hän on huono äiti ja miten hän on kaikkensa yrittänyt, keskustelu on mahdotonta. Monet kysyvät mitä tekevät väärin, mutta ihmisestä vaistoaa kyllä onko kysymys aito vai merkitseekö se vain toteamusta "en ole tehnyt mitään väärin ja silti olet hankala".

En tarkoita että näin olisi teidän tapauksessa, pohdin vain yleisesti.

Vierailija kirjoitti:

Epäilen, että nyt ap korjaa satoa siitä, että ei ole osannut kasvattaa lastaan vastavuoroiseen ihmissuhteeseen. Eli hän on ollut suhteessaan lapseen aina yksipuoleisesti antavana osapuolena. Nyt sitten kun lapsi ei vanhempaansa enää tarvitse eikä ole hänestä riippuvainen, lopputulos on tämä: lapsi pitää ap:n olemassaoloa elämässään itsestäänselvyytenä eikä hänen tarvitse ponnistella pitääkseen ihmissuhdetta yllä.

Toki tilanne voi lapsen aikuistuessa ja mahdollisesti viisastuessa vielä muuttua, eli tämän ihmissuhteen tulevaisuus saattaa olla toinen.

Ehkä kannattaisi puhua suoraan lapsen kanssa ja näyttää hänelle tunteiden avulla miten pahalta käytöksensä sinusta tuntuu. En tiedä onko olemassa mitään muuta keinoa saada lapsi heräämään tilanteeseen.

Olen sanonut hänelle suoraan, että hänen käytöksensä aiheuttaa minulle suurta kärsimystä ja että suureen suruun voi vaikka kuolla. Tämä ei vaikuta liikuttavan häntä yhtään - olen miettinyt että olenko kasvattanut psykopaatin kun oman äidin tuska ei merkitse mitään :(

-ap

Tuohan kuulostaa hauskalta, että keksit vastaukset ystävillesi. En ole tuollaiseen ratkaisuun ennen törmännyt. Uskotko itsekin ne valheesi? Muistatko myöhemmin mikä on valetta ja mikä on totta? Menevätkö totuus ja valhe sinulla koskaan sekaisin?

Tuomitset poikaa niin ei ihmekään ettei sitä kiinnosta kuunnella sellaista? Ja selkeästi oot ottanu marttyyrin roolin niinku viimisimmästä viestistä näkyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilen, että nyt ap korjaa satoa siitä, että ei ole osannut kasvattaa lastaan vastavuoroiseen ihmissuhteeseen. Eli hän on ollut suhteessaan lapseen aina yksipuoleisesti antavana osapuolena. Nyt sitten kun lapsi ei vanhempaansa enää tarvitse eikä ole hänestä riippuvainen, lopputulos on tämä: lapsi pitää ap:n olemassaoloa elämässään itsestäänselvyytenä eikä hänen tarvitse ponnistella pitääkseen ihmissuhdetta yllä.

Toki tilanne voi lapsen aikuistuessa ja mahdollisesti viisastuessa vielä muuttua, eli tämän ihmissuhteen tulevaisuus saattaa olla toinen.

Ehkä kannattaisi puhua suoraan lapsen kanssa ja näyttää hänelle tunteiden avulla miten pahalta käytöksensä sinusta tuntuu. En tiedä onko olemassa mitään muuta keinoa saada lapsi heräämään tilanteeseen.

Poikahan yrittää itse selvästi päästä eroon koko ihmissuhteesta. Ap tekee aloitteet mutta poika ei edes vastaa. Ei poika tunnu haluavan mitään yhteydenpitoa.

Luulen, että poika ei ole edes ajatellut koko asiaa, eli että hän ei mitenkään tietoisesti yritä päästä ihmissuhteesta eroon. (Mutta alitajuisesti todennäköisesti kuitenkin laskee ap:n varaan, jos sattuisi jokin ikävä katastrofi elämässä tms. niin olisi ap:lta apua pyytelemässä. Eli toisin sanoen pitää ap:ta täysin itsestäänselvyytenä.) Lisäksi voi olla hyvinkin mahdollista, että pojalla on masennus tms.

Poika on selkeästi kertonut sinulle mikä on ongelma, mutta edelleenkään et usko, vaan urputat nyt täällä. Se sinun poika on kolmekymppinen MIES, eikä enää mikään äidin pikkupoika. Hänen on aivan mahdoton luoda sinuun aikuista suhdetta, jos olet jatkuvasti päsmäröimässä ja kontrolloimassa ja syytät häntä ties mistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilen, että nyt ap korjaa satoa siitä, että ei ole osannut kasvattaa lastaan vastavuoroiseen ihmissuhteeseen. Eli hän on ollut suhteessaan lapseen aina yksipuoleisesti antavana osapuolena. Nyt sitten kun lapsi ei vanhempaansa enää tarvitse eikä ole hänestä riippuvainen, lopputulos on tämä: lapsi pitää ap:n olemassaoloa elämässään itsestäänselvyytenä eikä hänen tarvitse ponnistella pitääkseen ihmissuhdetta yllä.

Toki tilanne voi lapsen aikuistuessa ja mahdollisesti viisastuessa vielä muuttua, eli tämän ihmissuhteen tulevaisuus saattaa olla toinen.

Ehkä kannattaisi puhua suoraan lapsen kanssa ja näyttää hänelle tunteiden avulla miten pahalta käytöksensä sinusta tuntuu. En tiedä onko olemassa mitään muuta keinoa saada lapsi heräämään tilanteeseen.

Olen sanonut hänelle suoraan, että hänen käytöksensä aiheuttaa minulle suurta kärsimystä ja että suureen suruun voi vaikka kuolla. Tämä ei vaikuta liikuttavan häntä yhtään - olen miettinyt että olenko kasvattanut psykopaatin kun oman äidin tuska ei merkitse mitään :(

-ap

Vaikutti provolta jo kun otsikossa oli :( hymiö. Nyt alkaa olla selvä tapaus.

Minä tunnen näitä tapauksia useammankin. Veljeni alkoi soittelemaan äidillemme vasta 50-vuotiaana. Sitä ennen hänestä ei kuulunut paljoakaan.

Ja on muitakin. Sitten on niitä, jotka ovat yhteydessä vain velvollisuudesta. Ja siksi olen sitä mieltä, että lapset eivät oikeasti välitä vanhemmistaan sen jälkeen, kun itsenäistyvät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilen, että nyt ap korjaa satoa siitä, että ei ole osannut kasvattaa lastaan vastavuoroiseen ihmissuhteeseen. Eli hän on ollut suhteessaan lapseen aina yksipuoleisesti antavana osapuolena. Nyt sitten kun lapsi ei vanhempaansa enää tarvitse eikä ole hänestä riippuvainen, lopputulos on tämä: lapsi pitää ap:n olemassaoloa elämässään itsestäänselvyytenä eikä hänen tarvitse ponnistella pitääkseen ihmissuhdetta yllä.

Toki tilanne voi lapsen aikuistuessa ja mahdollisesti viisastuessa vielä muuttua, eli tämän ihmissuhteen tulevaisuus saattaa olla toinen.

Ehkä kannattaisi puhua suoraan lapsen kanssa ja näyttää hänelle tunteiden avulla miten pahalta käytöksensä sinusta tuntuu. En tiedä onko olemassa mitään muuta keinoa saada lapsi heräämään tilanteeseen.

Olen sanonut hänelle suoraan, että hänen käytöksensä aiheuttaa minulle suurta kärsimystä ja että suureen suruun voi vaikka kuolla. Tämä ei vaikuta liikuttavan häntä yhtään - olen miettinyt että olenko kasvattanut psykopaatin kun oman äidin tuska ei merkitse mitään :(

-ap

Tämä kertoo aika paljon. Suosittelin lähtemään liikkeelle siitä, että menet kertomaan perhesuhteisiin erikoistuneelle terapeutille mietteesi. Jos terapeutti osaa asiansa, asiat lähtevät ehkä pikku hiljaa selkiytymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilen, että nyt ap korjaa satoa siitä, että ei ole osannut kasvattaa lastaan vastavuoroiseen ihmissuhteeseen. Eli hän on ollut suhteessaan lapseen aina yksipuoleisesti antavana osapuolena. Nyt sitten kun lapsi ei vanhempaansa enää tarvitse eikä ole hänestä riippuvainen, lopputulos on tämä: lapsi pitää ap:n olemassaoloa elämässään itsestäänselvyytenä eikä hänen tarvitse ponnistella pitääkseen ihmissuhdetta yllä.

Toki tilanne voi lapsen aikuistuessa ja mahdollisesti viisastuessa vielä muuttua, eli tämän ihmissuhteen tulevaisuus saattaa olla toinen.

Ehkä kannattaisi puhua suoraan lapsen kanssa ja näyttää hänelle tunteiden avulla miten pahalta käytöksensä sinusta tuntuu. En tiedä onko olemassa mitään muuta keinoa saada lapsi heräämään tilanteeseen.

Olen sanonut hänelle suoraan, että hänen käytöksensä aiheuttaa minulle suurta kärsimystä ja että suureen suruun voi vaikka kuolla. Tämä ei vaikuta liikuttavan häntä yhtään - olen miettinyt että olenko kasvattanut psykopaatin kun oman äidin tuska ei merkitse mitään :(

-ap

Sekopää marttyyrimamma taas vauhdissa, en todellakaan ihmettele ettei aikuinen poika halua pitää yhteyttä. Eihän tuollaista jaksa kukaan.

Mulla on ihan sama tilanne omien vanhempien kanssa. En halua olla heidän kanssa missään yhteydessä. En koe mitään yhteistä heidän kanssa ja sukulaisuus ei ole mikään syy pitää yhteyttä.

Todennäköisesti en tule koskaan juttelemaan heidän kanssaan.

Hyvä ap, emme kasvata lapsia itsellemme vaan maailmalle. Olisin epäonnistunut äitinä, jos lapseni haluaisivat nähdä viikottain tai soitella päivittäin.

Hanki oma elämä ja ylläpidä omaasi lasten ollessa pieniä, ettet takerru heihin ja ala odottamaan heistä seuramiestä vanhuutesi päiville.

Olen erittäin läheinen aikuisen tyttäreni kanssa, mutta hän ei roiku minussa enkä minä hänessä.

Yhteydenotto aina tyttären ehdoilla, olen täällä kun tarvitaan, joskus reissataan yhdessä.

Mutta hänellä on oma aktiivinen elämänsä ja ahdistaisin häntä varmasti, jos vaatisin näkemään useammin.

Tee poliisille ilmo että on vaikuttanut itsetuhoiselta, päihteiden käyttöä. Pakko tuoda poika kotiin.

Näin mulle tehtiin kun muutin vuokralle armeijan jälkeen.

Ja poliisi totteli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilen, että nyt ap korjaa satoa siitä, että ei ole osannut kasvattaa lastaan vastavuoroiseen ihmissuhteeseen. Eli hän on ollut suhteessaan lapseen aina yksipuoleisesti antavana osapuolena. Nyt sitten kun lapsi ei vanhempaansa enää tarvitse eikä ole hänestä riippuvainen, lopputulos on tämä: lapsi pitää ap:n olemassaoloa elämässään itsestäänselvyytenä eikä hänen tarvitse ponnistella pitääkseen ihmissuhdetta yllä.

Toki tilanne voi lapsen aikuistuessa ja mahdollisesti viisastuessa vielä muuttua, eli tämän ihmissuhteen tulevaisuus saattaa olla toinen.

Ehkä kannattaisi puhua suoraan lapsen kanssa ja näyttää hänelle tunteiden avulla miten pahalta käytöksensä sinusta tuntuu. En tiedä onko olemassa mitään muuta keinoa saada lapsi heräämään tilanteeseen.

Olen sanonut hänelle suoraan, että hänen käytöksensä aiheuttaa minulle suurta kärsimystä ja että suureen suruun voi vaikka kuolla. Tämä ei vaikuta liikuttavan häntä yhtään - olen miettinyt että olenko kasvattanut psykopaatin kun oman äidin tuska ei merkitse mitään :(

-ap

Jospa vain antaisit poikasi elää rauhassa. Sinun tuskasi ei ole hänen syytään, eikä hänen tehtävänsä ole myöskään parantaa tuskiasi. Syyllistät aivan väärää puuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilen, että nyt ap korjaa satoa siitä, että ei ole osannut kasvattaa lastaan vastavuoroiseen ihmissuhteeseen. Eli hän on ollut suhteessaan lapseen aina yksipuoleisesti antavana osapuolena. Nyt sitten kun lapsi ei vanhempaansa enää tarvitse eikä ole hänestä riippuvainen, lopputulos on tämä: lapsi pitää ap:n olemassaoloa elämässään itsestäänselvyytenä eikä hänen tarvitse ponnistella pitääkseen ihmissuhdetta yllä.

Toki tilanne voi lapsen aikuistuessa ja mahdollisesti viisastuessa vielä muuttua, eli tämän ihmissuhteen tulevaisuus saattaa olla toinen.

Ehkä kannattaisi puhua suoraan lapsen kanssa ja näyttää hänelle tunteiden avulla miten pahalta käytöksensä sinusta tuntuu. En tiedä onko olemassa mitään muuta keinoa saada lapsi heräämään tilanteeseen.

Kannatetaan! Äiti terapiaan!

Olen sanonut hänelle suoraan, että hänen käytöksensä aiheuttaa minulle suurta kärsimystä ja että suureen suruun voi vaikka kuolla. Tämä ei vaikuta liikuttavan häntä yhtään - olen miettinyt että olenko kasvattanut psykopaatin kun oman äidin tuska ei merkitse mitään :(

-ap

Tämä kertoo aika paljon. Suosittelin lähtemään liikkeelle siitä, että menet kertomaan perhesuhteisiin erikoistuneelle terapeutille mietteesi. Jos terapeutti osaa asiansa, asiat lähtevät ehkä pikku hiljaa selkiytymään.

Tuossa iässä monella on sutinaa, joka vie kaiken keskittymisen.

Menee ohi kun asettuu.

Vierailija kirjoitti:

Tee poliisille ilmo että on vaikuttanut itsetuhoiselta, päihteiden käyttöä. Pakko tuoda poika kotiin.

Näin mulle tehtiin kun muutin vuokralle armeijan jälkeen.

Ja poliisi totteli.

Höpö höpö.

Vierailija kirjoitti:

En itsekkään pidä juuri yhteyttä äitiini. Kahvilla käyn syntymäpäivänä ja äitienpäivänä. En vaan kertakaikkiaam jaksa keskustella asioista jotka ei kiinnosta minua tai kuunnella ohjeita ja neuvoja joiden mukaan en aio elää.

M32

Taidan jättää lukemisen tähän M32 lähettämään viestiin. Ihmettelen kuinka keski-ikäiset miehet vollottavat täällä kuinka äiti on kontrolloinut ja nyt kostetaan. Ku ei vaan äiti kiinnosta, ei jaksa moista.  Toivon, että teillä kaikilla keski-ikäisillä pojilla on isienne kanssa hyvät välit, sitten teillä ei ole mitään hätää eläkepäivillännekään.

Ette muuten tiedä kuinka paljon menetätte, kannattaisi yrittää selvittää asioita, elämä on arvokas, jokainen päivä arvokas.