Mammografiatutkimus on ihan h***tin kivulias!

Mua ei kyllä sattunut mammografia ollenkaan, pari vuotta sitten kävin. Lievä painon tunne vain. Mulla on sellaset D-kuppilörppänät.

Sattuu. Rintakudos on mulla kiinteä. Sit se tissi vedetään ulos rintakehästä ja solisluu jää siihen litistyksen väliin. Sattuu todellakin!

Ja sit se kuvauspöytä on niin korkeella, et joutuu varvistelemaan koko kuvauksen ajan.

3x käynyt

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen kuullut ennenkin.. en kyllä edes tajua, miten hyvin se kuvaus oikeasti edes onnistuu. Okei, jos on isommat rinnat niin ehkä saa lintattua jonkin pleksin väliin, mutta miten hitossa esim. tällaiset luisessa rintakehässä olevat just ja just kokoa 65A olevat rinnat saisi edes tuolla tavalla kuivattua?

Jos ei voi ottaa kuvaa, tehdään ultraäänitutkimus. Mulle tehtiin molemmat. Mammo ei sattunut, mutta tiiviistä rinnasta ei saanut kunnon kuvaa. Koko 70D. Sitten ultrattiin niin näki paremmin.

Eikö palstan mammojen tyyliin kuulu pyytää rauhoittavia moniin lääketieteellisiin tutkimuksiin?

Vierailija kirjoitti:

Eikö palstan mammojen tyyliin kuulu pyytää rauhoittavia moniin lääketieteellisiin tutkimuksiin?

Mistä se hoitaja mitään rauhoittavia siihen tempaisisi? Kun itse kävin viimeksi, siellä ei tosiaan ollut kuin yksi ainoa hoitaja.

Itse halusin rauhoittavaa keuhkojen tähystykseen ja se tehtiinkin humautuksessa. Ei silloin itse pysty vaihtamaan asentoa kuten mammografiassa pitää.

Mä kävin ensimmäistä kertaa nyt 50 v, kun tuli kutsu. Pelkäsin ihan hirveästi, kun rinnat ovat pienet. Mutta ei sattunut yhtään, eikä kestänyt kuin muutaman minuutin, että ihan turhaan pelkäsin toimenpidettä. Papassa en ole koskaan uskaltanut käydä, ehkä sinnekin uskaltaudun, kun kutsu seuraavan kerran tulee.

Vierailija kirjoitti:

Minua sattui aivan hirveästi. Välillä piti keskeyttää ja vetää henkeä kun olin pyörtyä kivusta. Enkä ole edes mikään herkkis. Rinnat on isot, jos sillä nyt on mitään merkitystä.

Mulla on isot rinnat, mutta mammografia ei ole koskaan ollut kivulias.

Joku epäili elämänlaadun huononevan syöpähoitojen ja niistä selviämisen jälkeen.

Kyllähän ne jälkensä toki jättivät, tietysti. Eniten kärsivät mulla hiukset. Ennen syöpää mulla oli pitkä ja tuuhea tukka, mutta jo ekojen sytojen jälkeen ne irtosivat ja viimeiset haivenet annoin parturin vetää pois. Olihan se kova paikka, kyllä itketti! Vielä nytkin tosiaan viiden vuoden jälkeen mulla on kalju läntti päälaella, onneksi siihenkin tuntuu jo uutta hiusta kasvavan ja kalju alue on pienentynyt. Mulla ei ole enää ollenkaan kulmakarvoja ja ripset ovat aivan onnettoman harvat, ei niihin tartu kunnolla edes ripsiväri. Varpaankynnet ovat pysyvästi vaurioituneet, sormenkynnet onneksi säästyivät vahingoilta.

Mulle pystyttiin tekemään hyvin vähän rintakudosta poistava leikkaus, koska sain nuo kovat sytostaattihoidot ennen leikkausta. Rinnan kokoon leikkaus ei vaikuttanut eikä juuri muotoonkaan, ei tarvinnut miettiä mitään korjausleikkauksia. Sädehoito vaalensi leikkausarven melkein näkymättömiin, mutta siitä tuli puolestaan melkoiset palovammat ja niistä jäi aika karut arvet.

Entäs se henkinen puoli sitten? Totta kai pelkäsin varsinkin aluksi, että syöpä uusiutuu. Hoidot olivat niin raskaat ja rankat, että pelotti selviäisinkö niistä enää, kestäisikö elimistö sitä toista kertaa? Mutta noille peloille ei vaan saa antaa valtaa, pakko uskoa että on nyt terve ja katsoa eteenpäin.

Mun lapset olivat tosi pieniä, kun sairastuin, ja silloin pahin pelkoni oli että he menettäisivät äitinsä. He olivat niin pieniä, etteivät olisi edes muistaneet minua, jos olisin kuollut. Nyt he ovat reippaita koululaisia, joiden kasvamista saan seurata. Saan auttaa läksyissä ja iloita hyvistä todistuksista. Elämä on hyvää, olen kiitollinen että olen elossa. Ja onnellinen, kyllä.

Pienitissisille yleensä sattuu.

Vierailija kirjoitti:

Eikö palstan mammojen tyyliin kuulu pyytää rauhoittavia moniin lääketieteellisiin tutkimuksiin?

Ei se oikein käy, kun kesken työpäivän pitää käväistä autolla.

En minä sitä tutkimusta sen mukavammaksi väitä kuin hammaslääkäriä, mutta kummastakin olen enimmäkseen selvinnyt ilman puudutusta.

Jos normaali mammografia on todella noin kivulias, niin siihen on joku syy. Ihmettelen, mikä saa naiset ruikuttamaan täällä, mutta eivät sano siinä tilanteessa hoitajalle, että ei tämä käy näin? Minulta ei olisi enää toista rintaa kuvattu, jos ensimmäisen kanssa olisi sattunut niin pahasti. Olenko tosiaan ainoa, jolle tulee edes mieleen tämä vaihtoehto?

Vierailija kirjoitti:

Mä kävin ensimmäistä kertaa nyt 50 v, kun tuli kutsu. Pelkäsin ihan hirveästi, kun rinnat ovat pienet. Mutta ei sattunut yhtään, eikä kestänyt kuin muutaman minuutin, että ihan turhaan pelkäsin toimenpidettä. Papassa en ole koskaan uskaltanut käydä, ehkä sinnekin uskaltaudun, kun kutsu seuraavan kerran tulee.

Ei se kestä minuutteja ennen kuin vasta siinä vaiheessa, kun aletaan etsimään ensimmäisen seulonnan jälkeen mahdollista syöpää. Rinta on litissä siinä laiteessa sekunteja, ei minuutteja. Vai onko olemassa erilaisia laitteita?

Toiset hoitajat painavat rinnan litteämmäksi kuin toiset.

Mitä litteämpi, sen tarkempi kuva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se sattuu ihan törkeesti! Voitte kuvitella miltä tuntuu liiskata tissi kahden ison tietosanakirjan väliin ja puristaa täysillä, tuntemus on sama.

Mutta pakkohan ne tutkimukset on tehdä. Menin ekan kerran mammografiaan ja rintojen ultraääneen lääkärin lähetteellä löydettyäni rinnastani kyhmyn. Noiden kuvantamistutkimusten ja paksuneulanäytteen jälkeen diagnoosi olikin karu: Aggressiivinen rintasyöpä.

Onneksi hoidot tehosivat ja olen nyt viiden vuoden jälkeen vielä hengissä. Ja voin muuten kertoa, että leikkauksen ja sädehoitojen jäljiltä mammografia sattuu vielä enemmän, kun rinta on muutenkin todella herkästi aristava. Mutta pakko se on vaan purra hammasta ja hengitellä syvään, ei se onneksi kauaa kestä.

Hengissä joo, mutta miten on elämän laadun laita?

Olen miettinyt tätä asiaa paljon ja tullut siihen tulokseen, että en luultavasti ottaisi hoitoa vastaan, jos lopputulos olisi se, että olen hengissä mutta elämän laatu on huonoa. Eniten tähän vaikuttaa varmaan se, että olen jo elänyt erinäisten elämän laatua huonontavien vaivojen kanssa jo vuosikymmeniä ja tiedän, että se alkaa jossain vaiheessa syödä elämänhalua.

Minulla tämä ensimmäinen vuosi mammografian, tutkimusten - jotka olivat muuten paljon kivuliaampia kuin mammografia - ja leikkauksen jälkeen takana. Elämänlaatuni ei ole vielä huonontunut ainakaan rintasyövän vuoksi. Olen jo sen ikäinen, että tässä ei ole enää pieniä lapsia eikä muutenkaan kovin paljon elämättömiä vuosikymmeniä jäljellä.

Vierailija kirjoitti:

On myös kuukautiskierron vaiheesta kiinni kuinka arat/kovat rinnat on. Kannattaa varata/muuttaa aika niin, että rinnat ovat kuvaushetkellä mahdollisimman pehmeät.

Vaihdevuosien jälkeen helpottaa, kun ei ole enää kuukautisten vaiheesta kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Jotain iloa on näistä riippurinnoista, kun mammografia ei satu yhtään. Vähän vain puristaa.

Sama. 

Kyllä sattui paljon, rinnat pienehköt ja mastopaattiset.

Vierailija kirjoitti:

Sattuu. Rintakudos on mulla kiinteä. Sit se tissi vedetään ulos rintakehästä ja solisluu jää siihen litistyksen väliin. Sattuu todellakin!

Ja sit se kuvauspöytä on niin korkeella, et joutuu varvistelemaan koko kuvauksen ajan.

3x käynyt

Sama juttu, mutta minulla jäi yhteen kertaan, josta on parikymmentä vuotta aikaa. Ilmeisesti koneenkäyttäjä oli sitä mieltä, että suurissa rinnoissa on tosi paljon rasvaa, jota sopii puristaa kokoon mielin määrin. Kiinteän kudoksen rusentaminen oli hyvin kivuliasta, ja vielä pahemmaksi asian teki se, että kone oli minulle aivan liian matalalla, ja tuntui siltä kuin rintojani olisi revitty irti kehostani. Olen kuullut, että konetta voi säätää, mutta tuota konetta ei joko voitu tai haluttu nostaa, ja hoitajan asenne oli muutenkin happaman ja halveksivan välimailta.

Toista kertaa en mene. Toinen yhteen kertaan jäänyt kokemus oli papa-koe, joka oli kivun lisäksi nöyryytykseltään ihan omaa luokkaansa.

Jos löydät patin itse, niin kyllä se rinta siltikin mammografiaan joutuu. Saatetaan tehdä neulanäytteenottokin.

Tuliko myöhemmin ihan mustelmaa....

Vierailija kirjoitti:

Niinpä. Yksityisellä lienee ultraääni tai ei-puristavia kuvannuslaitteistoa, jos etsii vaihtoehtoja. Liekö kunnalla kiduttavammat välineet?

No, ultraääni ei vastaa mammografiaa. Jos vastaisi, niin eihän niitä mammografioita otettaisi.

Vierailija kirjoitti:

Se on todella kivulias. Tai ehkä kuvat ottava hoitaja tahallaan kiusatakseen laittaa levyt puristamaan liian lujaa.

Joo, siinä oot kyllä oikeassa, että voi olla hoitajan taidoista kyse. Onhan niitä sellaisiakin, jotka väittävät että kuvattavana oleva pyörtyy, vaikkei pyörtymisestä ole tietoakaan, mutta kun se hoitaja niin kuvittelee niin sitten siihen ryntää toinen pöljä kiukkuisesti repimään ja tönimään kuvattavaksi joutunutta istumaan... Hyvä ettei vielä kironnut siihen rynnätessään.

Siinä teille niitä erinomaisia ammattilaisia!