Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työskentelin yksityisessä hoivakodissa eli vanhukset asuivat meillä vuokralla ja ostivat hoivapalveluita mielensä mukaan. Lähes poikkeuksetta asukkaan kuoltua alkoi ovista ja ikkunoista tulla sukulaisia, ketkä eivät ole ikinä aikaisemmin vierailleet koko paikassa ja meinasivat alkaa menehtyneen vanhukset huonetta tyhjentää omin päin. Monta kertaa saanut olla kertomassa ettei mihinkään kosketa ennen poliisin tuloa (kun vanhus kuolee kotiinsa eikä hänellä ole ollut saattohoitopäätöstä, tulee poliisin tulla tarkistamaan onko kuolemaan liittyen mitään rikosta tapahtunut, ihan normi käytäntö) ja ylipäätään kannattaa testamentin mukaan jakaa omaisuutta.

Ja jos eivät tulleet paikalle, niin eiköhän vanhuksen lapset soitelleet meille hoitajille sitten "sille Penalle ette sitte anna mitää, äiti ei olisi sille mitää perintöä!" ihan kuin meillä olisi mitään valtaa toisten omaisuuteen muutoinkaan. 

Tuntui aina yhtä pahalta, kun kauheat haaskalinnut tulevat heti vainajan tavaroiden kimppuun, mutta eivät koskaan tämän eläessä voineet tulla seurustelemaan! 

Jos olisit oikeasti siellä hoivakodissa töissä, niin tietäisit, että se huone pitää tyhjentää saman tai seuraavan päivän sisällä, että uusi asukas pääsee muuttamaan siihen.

Perus julkisessa hoivakodissa kyllä, mutta ihan oman säätiön firmassa vanhus on vuokralla niin pitkään kuin vuokra juoksee, oli se sitten pesän kautta tai sukulaisen maksamana eli huone saa olla tyhjillään vaikka monta kuukautta ;)  Meillä ei ollut mitään tulostaiulos pakotteita onneksi. -sama

Tällainen on sattunut omaan tietooni:

Taustaa sen verran, että kun olin ala-asteikäinen, mulla oli sellainen kaveri, joka sai oikeasti aina kaiken, mitä keksi pyytää. Siis aivan piloille hemmoteltu, kaikki oli merkkiä ja yläasteelle siirryttyä sillä oli iso kasa merkkihajuvesiä ja kaikki oli kallista ja hienoa. Ihmettelin sitä, koska sen äiti oli yh ja postinjakaja. Joskus kysyinkin siltä, että onko ne saanut jonkun lottovoiton vai häh. Kun tämä tyttö oli aikuinen, hän kiikutti kaikki paperilaskut aina äidilleen maksettavaksi ja sellaista. Kertoi ihan itse.

Noh, hänen äidillään oli ollut aina sellaista vapaaehtoista ystävätoimintaa ja kun jäi eläkkeelle, alkoi ihan toden teolla harrastamaan sitä, että hänellä oli tällaisia yksinäisiä vanhuksia, kenen asioita hän hoiti jane siis vapaaehtoisena.

Vuosia kului ja kuulin äijäkaverilta, että hän oli ollut remontoimassa yhtä taloa, jossa asunut vanhus oli kuollut ja hän kuuli pojalta, että siellä on nyt kauhea perinnönjakoon liittyvä ongelma, koska tällä papalla oli käynyt joku vapaaehtoinen "ystävä", joka oli hoitanut papan asioita ja asiointeja ja oli saanut hoidettavaksi raha-asioitakin ja siit paljastui, että pappa oli tehnyt testamentin tämän naisen hyväksi. Lisäksi rahaa tililtä oli siirretty naisen tilille ja nainen väitti, että oli mennyt isoja summia matkakuluihin ja ostoihin papalle, mutta tositteita ei ollut esittää. Tämä rouva oli myös haluamassa perikunnalta lisää rahaa kaikkiin vuosien aikoina menneisiin kuluihin papan auttamisesta. Suku oli tietty järkyttynyt ja asia viety oikeuteen.

Selvisi, et nainen oli se mun kaverin äiti ja hänellä oli sit enemmänkin taustaa tästä touhusta useiden vanhusten kohdalla, mutta nyt ensi kertaa joutumassa oikeuteen. Selvisi siinä, mistä ne rahat oli postinjakajalle tullut ökyelämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työskentelin yksityisessä hoivakodissa eli vanhukset asuivat meillä vuokralla ja ostivat hoivapalveluita mielensä mukaan. Lähes poikkeuksetta asukkaan kuoltua alkoi ovista ja ikkunoista tulla sukulaisia, ketkä eivät ole ikinä aikaisemmin vierailleet koko paikassa ja meinasivat alkaa menehtyneen vanhukset huonetta tyhjentää omin päin. Monta kertaa saanut olla kertomassa ettei mihinkään kosketa ennen poliisin tuloa (kun vanhus kuolee kotiinsa eikä hänellä ole ollut saattohoitopäätöstä, tulee poliisin tulla tarkistamaan onko kuolemaan liittyen mitään rikosta tapahtunut, ihan normi käytäntö) ja ylipäätään kannattaa testamentin mukaan jakaa omaisuutta.

Ja jos eivät tulleet paikalle, niin eiköhän vanhuksen lapset soitelleet meille hoitajille sitten "sille Penalle ette sitte anna mitää, äiti ei olisi sille mitää perintöä!" ihan kuin meillä olisi mitään valtaa toisten omaisuuteen muutoinkaan. 

Tuntui aina yhtä pahalta, kun kauheat haaskalinnut tulevat heti vainajan tavaroiden kimppuun, mutta eivät koskaan tämän eläessä voineet tulla seurustelemaan! 

Jos olisit oikeasti siellä hoivakodissa töissä, niin tietäisit, että se huone pitää tyhjentää saman tai seuraavan päivän sisällä, että uusi asukas pääsee muuttamaan siihen.

Perus julkisessa hoivakodissa kyllä, mutta ihan oman säätiön firmassa vanhus on vuokralla niin pitkään kuin vuokra juoksee, oli se sitten pesän kautta tai sukulaisen maksamana eli huone saa olla tyhjillään vaikka monta kuukautta ;)  Meillä ei ollut mitään tulostaiulos pakotteita onneksi. -sama

Yksityisessä hoivakodissa oli tuo muuttopakko heti kuoleman jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisko oli luopunut perinnöstään veljiensä hyväksi.

Kun toinen veljistä sitten kuoli, hän testamenttasi kaiken veljelleen. Vaikka sisko olisi siinä vaiheessa tarvinnut rahaa. Ja veljellään sitä oli yllin kyllin

Mikä tuossa oli törkeää? Testamentilla nyt määrätään se, kuka  mitäkin saa ja jos siskoa ei mainittu eikä ole rintaperillinen, niin miksi hänelle olisi pitänyt jättää jotain?

Sisko kuitenkin auttoi silloin, kun veljillä oli vaikeaa eikä vaatinut vanhempien perinnöstä itselleen mitään.

Mitä tekemistä tällä on sen kanssa, että veljen viimeinen tahto oli antaa kaikki veljelleen? Miksi siskon tahto olisi jotenkin parempi kuin sen, joka testamentin teki?

En ole tuo kenen kirjoituksesta tässä puhutaan, mutta ymmärsin skenaarion menevän jotenkin näin:

Siskolla meni nuorena rahallisesti hyvin, ja hän luopui omasta perinnöstään, jotta veljet, joilla meni tuolloin huonosti (kenties vielä opiskelijoita? kenties jopa ala-ikäisiä?) saisivat enemmän ja pärjäisivät elämässä. Tuo on oikeasti aika harvinaista hyväsydämisyyttä. Yleensä sitä omaa lakiosuutta vaaditaan vaikka olisi millainen tilanne.

Vuosikymmeniä (?) myöhemmin yksi veljistä kuolee ilman rintaperillisiä, ja siihen mennessä asetelma on kääntynyt päälaelleen. Kummallakin veljeksistä menee rahallisesti hyvin, mutta sisko on köyhtynyt (työttömänä? sairaseläkkeellä? ken tietää). Jostain syystä veli #1 kuitenkin testamenttaa koko omaisuutensa veljelle #2, vaikka veli on rikas ja veljeksiä aikoinaan auttanut sisko on köyhtynyt.

En minäkään ymmärrä tuon testamentin logiikkaa, mikäli veljesten ja siskon välillä ei ollut mitään välirikkoa mikä selittäisi asian.

Jos adoptio on tapahtunut ennen 1.1.1980 niin henkilö perii biologiset vanhemmat ja perii myös adoptio vanhempansa.

Vuokra on maksettu 1kk joten sen ajan voi pitää tai sopimus 2 vk, ei tarvitse heti tyhjentää. Henkilökunta voi tyhjentää jos asiasta on sovittu omaisten kanssa, useasti omainen ei pääse tunnissa paikalle, tavarat pitää varastoida kunnolla ennen luovutusta.

Kaikkia sitä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummelin kuoltua tytär joka oli katkaissut välit muihin 10v aiemmin ilmestyi haaskalintuna paikalle vaatimaan perinnöstä lakiosuutensa, vaikka mummeli oli rajannut kyseisen tyttären pois testamentissaan. Kyseinen tytär ei toki osallistunut asunnon ym tyhjentämiseen, mutta raha kyllä kelpasi. Siinä sitten toinen tytär ja tämän lapset käyttivät kuukauden verran illat ja viikonloput asunnon tyhjentämiseen, kamojen kierrätykseen ja hoitivat lopulta myös asunnon myyntiin liittyvät asiat ja loppusiivouksen. Mitään muuta yhteydenpitoa ei tytärtenkään kesken ole ollut sen jälkeenkään, mutta eiköhän haaskalintu taas ilmesty paikalle jos siskonsa kuolee ennen häntä itseään. :)

Miksi puhut halveksivasti tästä kuolleesta (mummeli on halventava sana)? Mitäjos sinua sanottaisi mummeliksi? Tykkäisitkö?

Jaa että mitä että?!😳😳 Liekö murre-ero, koska meilläpäin mummeli on selvästi iäkäs naisoletettu, vieläpä jollainlailla herttainen tai muuten kivan oloinen. Joissain tapauksissa myös vähän niin kuin hellittelymuoto sanoista mummu, isoäiti, mumma tms.

No jaa, minulla on lastenlapsia ja heille olen mummu.

Mutta en ole mummu tai mummeli kenelläkään muulle enkä pidä siitä, että joku ulkopuolinen minua mummuttelee.

Pahin perinnönjaossa on sisaruksien kateellisuus, kierous ja ahneus. Ehkä ennen oli kaikki hyvin mutta kun vanhemmat kuolee niin silloin näytetään mitä "minä" haluan. Kyllä on paljon näitä jotka tyhjentää asunnot/ mökit tavaroista vaikka vanhempi ei ole edes haudattu. Kuka heitä on vahtimassa ja jos ei mitään ole kirjattu perukirjaan kun vähäinen irtaimisto niin silti sekin viedään vaikka näillä voi olla ottajia muiltakin sisaruksilla mutta kun ei ole paperilla mitään ei testamenttia, niin siinä sitten tappelet jos jaksat. Yrittäkää hyvät ihmiset jo vanhempien eläessä ehdottaa testamentti sekä kirjatkaa jokainen kippo ja kuppi ym. paperille. Myös toivomus jos joku lapsista saa/ haluaa muistoksi jonkun esineen tms. Näistä on sitten turha tapella kun vanhemmista aika jättää. Oma sisko tai veli voi olla piru kun perinnönjako tulee ja kestää vuosia näistä asioista riidellä. Ahneus on kaikkein pahin mikä luonne on ja siinä ei tulla vastaan missään muodossa ei vaikka kuinka saa virkamiehiltä tai muilta sovittelu ehdotuksia. Siis kaikki pitää olla mustavalkoisella ja keskinäinen testamentti. Ei kannata myöskään odottaa että vanhemmat ikääntyy koska heidän mielipiteitään ei myöskään moni lapsi enää kunnioita. Riiteletkö perinnöstä lakituvan kautta vuosia tai ehdotat vanhemmille testamenttia. Ikä ei sitä katso vaan ajoissa koska jos hiukankin omaisuutta, niin ei voi elämänsä rajata koska se loppuu ja sitten on myöhäistä. Kokemusta on ja monien tuttavien taholta kuultu. Mikään niin karseaa kun suku riitelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs äidin sukulainen varasti pelastamani ja keräämäni isän suvun valokuvat vanhempieni kuoltua vanhempieni kodista. Kukaan muu ei edes tiedä ketä niissä on. Kaikki sanovat että sukulaisella on oikeus noihin kuviin. Ei ole.

Tuollainen on inhottavaa! Valokuviin liittyy paljon tunnearvoa. Sukulaisesi olisi hyvin voinut teettää itselleen kopioita valokuvista (tokihan se maksaa, mutta silti).

Olisin mielelläni skannannut kuvat sukututkimukseen ja jakanut niitä haluaville. Tosin en ymmärrä mitä äitini sukulainen tekee isäni suvun valokuvilla. Epäilen että yrittää nokittaa kun oli äitini kanssa vastakkain usein.

Tuosta kyllä tekisin rikosilmoituksen ja uhkaisin ensin sitä sukulaista sillä. Kyseessähän on kuolinpesän irtaimisto, ja sen jäseniä ovat rintaperilliset, joihin kuuluvat tässä tapauksessa lapset.  Eikä sukulaisella ole niihin mitään omavaltaista oikeutta irtaimistoon, vaan kyseessä on varastaminen. 

Tehkää ihmiset rikosilmoituksia, kun tulee näitä "minulla on oikeus"-tyyppejä varkaisiin.  

Vierailija kirjoitti:

Pahin perinnönjaossa on sisaruksien kateellisuus, kierous ja ahneus. Ehkä ennen oli kaikki hyvin mutta kun vanhemmat kuolee niin silloin näytetään mitä "minä" haluan. Kyllä on paljon näitä jotka tyhjentää asunnot/ mökit tavaroista vaikka vanhempi ei ole edes haudattu. Kuka heitä on vahtimassa ja jos ei mitään ole kirjattu perukirjaan kun vähäinen irtaimisto niin silti sekin viedään vaikka näillä voi olla ottajia muiltakin sisaruksilla mutta kun ei ole paperilla mitään ei testamenttia, niin siinä sitten tappelet jos jaksat. Yrittäkää hyvät ihmiset jo vanhempien eläessä ehdottaa testamentti sekä kirjatkaa jokainen kippo ja kuppi ym. paperille. Myös toivomus jos joku lapsista saa/ haluaa muistoksi jonkun esineen tms. Näistä on sitten turha tapella kun vanhemmista aika jättää. Oma sisko tai veli voi olla piru kun perinnönjako tulee ja kestää vuosia näistä asioista riidellä. Ahneus on kaikkein pahin mikä luonne on ja siinä ei tulla vastaan missään muodossa ei vaikka kuinka saa virkamiehiltä tai muilta sovittelu ehdotuksia. Siis kaikki pitää olla mustavalkoisella ja keskinäinen testamentti. Ei kannata myöskään odottaa että vanhemmat ikääntyy koska heidän mielipiteitään ei myöskään moni lapsi enää kunnioita. Riiteletkö perinnöstä lakituvan kautta vuosia tai ehdotat vanhemmille testamenttia. Ikä ei sitä katso vaan ajoissa koska jos hiukankin omaisuutta, niin ei voi elämänsä rajata koska se loppuu ja sitten on myöhäistä. Kokemusta on ja monien tuttavien taholta kuultu. Mikään niin karseaa kun suku riitelee.

Niinpä , eipä niiden "mummeleiden" mielipiteitä useinkaan kunnioiteta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työskentelin yksityisessä hoivakodissa eli vanhukset asuivat meillä vuokralla ja ostivat hoivapalveluita mielensä mukaan. Lähes poikkeuksetta asukkaan kuoltua alkoi ovista ja ikkunoista tulla sukulaisia, ketkä eivät ole ikinä aikaisemmin vierailleet koko paikassa ja meinasivat alkaa menehtyneen vanhukset huonetta tyhjentää omin päin. Monta kertaa saanut olla kertomassa ettei mihinkään kosketa ennen poliisin tuloa (kun vanhus kuolee kotiinsa eikä hänellä ole ollut saattohoitopäätöstä, tulee poliisin tulla tarkistamaan onko kuolemaan liittyen mitään rikosta tapahtunut, ihan normi käytäntö) ja ylipäätään kannattaa testamentin mukaan jakaa omaisuutta.

Ja jos eivät tulleet paikalle, niin eiköhän vanhuksen lapset soitelleet meille hoitajille sitten "sille Penalle ette sitte anna mitää, äiti ei olisi sille mitää perintöä!" ihan kuin meillä olisi mitään valtaa toisten omaisuuteen muutoinkaan. 

Tuntui aina yhtä pahalta, kun kauheat haaskalinnut tulevat heti vainajan tavaroiden kimppuun, mutta eivät koskaan tämän eläessä voineet tulla seurustelemaan! 

Jos olisit oikeasti siellä hoivakodissa töissä, niin tietäisit, että se huone pitää tyhjentää saman tai seuraavan päivän sisällä, että uusi asukas pääsee muuttamaan siihen.

Perus julkisessa hoivakodissa kyllä, mutta ihan oman säätiön firmassa vanhus on vuokralla niin pitkään kuin vuokra juoksee, oli se sitten pesän kautta tai sukulaisen maksamana eli huone saa olla tyhjillään vaikka monta kuukautta ;)  Meillä ei ollut mitään tulostaiulos pakotteita onneksi. -sama

Yksityisessä hoivakodissa oli tuo muuttopakko heti kuoleman jälkeen.

Sama kokemus täällä. Eipä paljon ehtinyt läheisen ruumis kylmetä, kun piti olla jo huoeen kamoja roudaamassa pois, ja suunnilleen seuraavan muuttokuorma tuli pihalla vastaan.

Todella kylmäävän teollista touhua.

Olen nyt parin vuoden  aikana joutunut parikin lähiomaisen asuntoa tyhjentämään. Ei ole kyllä   kelvannut kipot ja kupit kellekään meidän suvussa , ei edes  hyväkuntoiset huonekalut, ei kirjat, ei levyt, ei maljakot. Kaatikselle mennyt suurin osa, vaatteet UFFIlle, loput kuolinpesän ammattityhjentäjälle ja tyhjennyksestä vielä maksettu erikseen. Ihmisillä on niin paljon tavaraa omasta takaakin, ettei ole kyllä tullut "perintöriitoja" irtaimistoista. Mitään face-kirppis touhua ei meistä kukaan alkanut, koska kaikki suvussa työssäkäyviä ja  kiireisiä ihmisiä. Riittävästi hommaa tuossa joka tapauksessa oli. Laajasti kerrottiin  sukulaisille ja muulle lähipiirille että ottakaa mikä ikinä vaan kelpaa, mutta eipä vaan kelvannut. Eikä kyseessä ollut mikään haiseva vanha irtaimisto tai saastainen asunto. Siksi on todella vaikea ymmärtää että jossain tapellaan jostain vanhoista matoista tai whatever.

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt parin vuoden  aikana joutunut parikin lähiomaisen asuntoa tyhjentämään. Ei ole kyllä   kelvannut kipot ja kupit kellekään meidän suvussa , ei edes  hyväkuntoiset huonekalut, ei kirjat, ei levyt, ei maljakot. Kaatikselle mennyt suurin osa, vaatteet UFFIlle, loput kuolinpesän ammattityhjentäjälle ja tyhjennyksestä vielä maksettu erikseen. Ihmisillä on niin paljon tavaraa omasta takaakin, ettei ole kyllä tullut "perintöriitoja" irtaimistoista. Mitään face-kirppis touhua ei meistä kukaan alkanut, koska kaikki suvussa työssäkäyviä ja  kiireisiä ihmisiä. Riittävästi hommaa tuossa joka tapauksessa oli. Laajasti kerrottiin  sukulaisille ja muulle lähipiirille että ottakaa mikä ikinä vaan kelpaa, mutta eipä vaan kelvannut. Eikä kyseessä ollut mikään haiseva vanha irtaimisto tai saastainen asunto. Siksi on todella vaikea ymmärtää että jossain tapellaan jostain vanhoista matoista tai whatever.

Samaa ihmettelen monasti, että ovatko aivan mielenterveydeltään kunnossa nuo ihmiset, jotka saavat riidan pystyyn jostain mummovainaan taulusta tai edesmenneen isän kitarasta.

Oma kokemukseni on sama kuin edellisellä:

- ei missään tapauksessa mitään alle 5000€ arvoista perukirjaan (tulee ongelmia jakovaiheessa)

- surutta kaikki kodissa oleva tavara kaatopaikalle, ei kenelläkään työikäisellä ole aikaa harrastella minkään pikkutavaran tori-ilmoitusten kanssa

- älä ala vängätä kenenkään kanssa yhtään mistään irtaimiston tavarasta, ole onnellinen että edes jostakin päästään eroon ilman kaatopaikkamaksua

Kun mieheni mummo, suvun matriarkaa kuoli alkoi sellainen taistelu tavarasta ettei tosikaan. Mullehan asia ei kuulunet mitenkään ja mieheni pesi myös kätensä siitä hyvin nopeasti.

Mutta oli oksettavaa seurata sitä mummon lasten j heidän lastensa keskenäistä riitaa ja ahneutta. Talo täynnä kippoa ja kuppia ja ties mitä romua ja niistä riidellään ja varastetaan ja piilotetaan.

Joku tädeistä lykkäsi miehelleni jonkun posliinimukin että te saatte tämän mutta muutaman tunnin kuluttua tuli jo toinen täti itku tihrustavan serkun kanssa että just ton muki kuuluu kyllä heille kun on tunnearvoa.

Kun oma toinenkin vanhemistani kuoli alkoi sama ilmiö veljiei tai oikeastaan heidän vaimojensa kesken. Mä annoin olla. Tavara ei ole sen arvoista, ka jotenkin uskon että kyllä se karma aikanaan hoitaa. Eivätpä hekään sitä tavaraa ja rahaa täältä mukaansa saa.

Isän puolen suku ei pitänyt minuun mitään yhteyttä. Isääkin näin vain pari kertaa vuodessa kun menin mummolaan (äidin puolen mummo asui samassa kaupungissa kuin isä) . Äidillä ja isällä kuitenkin aina hyvät välit keskenään. Isä kuoli, ei jäänyt mitään perintöä. Isän kitarakin vaan hävis asunnosta. Vähäinen materiaali vuokra-asunnossa. Ainut mitä sain oli yksi kermansavi muki, isän nimellä.  Oltiin silloin yhteydessä äidin kanssa isän äitiin, yritettiin pitää jotain välejä. Sitten muutama vuosi myöhemmin isän äiti kuoli. Häneltä jäi pieni asunto pienessä kaupungissa, joka pantiin myyntiin. Isän sisko soitti mulle ja velipuolen kanssa oltiin vähän yhteydessä käytännön asioista. Oltiin nähty isän hautajaisissa, ensimmäisen ja ainoan kerran! En kuitenkaan saanut kutsua perunkirjoitukseen. Isän sisko sitten jossain vaiheessa haukkui minut, että olen vain perintöä vinkumassa, no mullahan oli siihen laillinen oikeus. Sain asunnon myyntihinnasta osani. En ole pitänyt mitään yhteyttä isän puolen sukuun eikä he minuun. 

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt parin vuoden  aikana joutunut parikin lähiomaisen asuntoa tyhjentämään. Ei ole kyllä   kelvannut kipot ja kupit kellekään meidän suvussa , ei edes  hyväkuntoiset huonekalut, ei kirjat, ei levyt, ei maljakot. Kaatikselle mennyt suurin osa, vaatteet UFFIlle, loput kuolinpesän ammattityhjentäjälle ja tyhjennyksestä vielä maksettu erikseen. Ihmisillä on niin paljon tavaraa omasta takaakin, ettei ole kyllä tullut "perintöriitoja" irtaimistoista. Mitään face-kirppis touhua ei meistä kukaan alkanut, koska kaikki suvussa työssäkäyviä ja  kiireisiä ihmisiä. Riittävästi hommaa tuossa joka tapauksessa oli. Laajasti kerrottiin  sukulaisille ja muulle lähipiirille että ottakaa mikä ikinä vaan kelpaa, mutta eipä vaan kelvannut. Eikä kyseessä ollut mikään haiseva vanha irtaimisto tai saastainen asunto. Siksi on todella vaikea ymmärtää että jossain tapellaan jostain vanhoista matoista tai whatever.

Vähän ohis mutta olen jättänyt ottamatta irtaimistoa koska ei ole ollut rahaa maksaa kuljetusta tai noutoa tai varastointia. Nyt perheellisenä monikin kippo ja huonekalu olisi ollut sekä mukava että hyödyllinen. Eloon jääneiden sukulaisten luona ei myöskään saanut olla yötä, ei edes äidin kuoleman jälkeen :( Matkaa 600 km.

Isosisko yritti painostaa minua ostamaan muiden sisarusten osuus vanhempen mökistä ulos, jotta HÄN ITSE saisi käyttää sitä. Olin jo sanunut, että en halua, ostakoon itse muut ulos. Se ei hänelle käynyt. En ensinnäkin pysty tuota kaukana olevaa vanhaa mökkiä hoitamaan ja toiseksi vaikka olisinkin, niin viimeisin ihminen, jonka haluaisin sinne, on tuo isosisko. Hän tulisi kyllä pyytämättäkin ja kielloista huolimatta. Hän otti asian esille viisi kertaa (laskin kerrat), yritti painostaa vihjaillen, että hän jäädyttää koko perinnönjakoprosessin jos en suostu hänen toivomuksiin. Onneksi saatiin pesänjakaja ja lopulta tuomioistuin teki toimitusjaon (voidaan tehdä jos pesän osakkat eivät pääse yhteisymmärrykseen), kun pesänjakajakin huomasi, että isosiskon kanssa ei voi puhua järkeä, ajaa vaan omia etujaan rajattomasti moraalittomilla keinoilla. Sellaisia "vastuuntuntoisia" isosiskoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisar ei maksanut omaa perintövero osuuttaan, vaan jätti toiselle sisarelleen ulosottovaatimukseen asti maksamatta. Siinä meni useita tonneja varas-siskolle toisen maksellessa omasta perinnöstään!

Mitenkäs tämä onnistui, sillä perintövero on henkilökohtainen. Sitä ei määrätä kuolinpesälle, josta sen maksaa "sitten joku, jolla on rahaa".

Kuolinpesä ei maksa Suomessa perintöveroa. Mahdollinen perintövero määrätään Suomessa perillisille, testamentinsaajille ja lähisukulaisille vakuutuskorvausten edunsaajina. Perintövero on myös henkilökohtainen, joten jokainen vastaa vain omasta perintöverostaan

https://www.veronmaksajat.fi/ajankohtaista/Ajankohtaista/Verojuristi-va…

Nimenomaan henkilökohtainen, mutta kun sen jättää maksamatta joutuu toinen sisar maksamaan sen lopulta, koska maksamaton vero menee ulosottoon. Tämän ulkomailla oleva sisar tiesi, köytti hyväksi ja maksatti siis oman osansa sisarellaan Suomessa.

Ei se sille toiselle sisarelle mene maksettavaksi jollei sitten kiltteyttään/tyhmyyttään mene sitä maksamaan vapaaehtoisesti. Olisi vain antanut mennä sinne ulosottoon, sitä kautta olisi maksaja ollut oikea

Toisen ihmisen maksamattomia henkilökohtaisia laskuja ei kukaan muu väkipakolla joudu maksamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisko oli luopunut perinnöstään veljiensä hyväksi.

Kun toinen veljistä sitten kuoli, hän testamenttasi kaiken veljelleen. Vaikka sisko olisi siinä vaiheessa tarvinnut rahaa. Ja veljellään sitä oli yllin kyllin

Mikä tuossa oli törkeää? Testamentilla nyt määrätään se, kuka  mitäkin saa ja jos siskoa ei mainittu eikä ole rintaperillinen, niin miksi hänelle olisi pitänyt jättää jotain?

Sisko kuitenkin auttoi silloin, kun veljillä oli vaikeaa eikä vaatinut vanhempien perinnöstä itselleen mitään.

Mitä tekemistä tällä on sen kanssa, että veljen viimeinen tahto oli antaa kaikki veljelleen? Miksi siskon tahto olisi jotenkin parempi kuin sen, joka testamentin teki?

En ole tuo kenen kirjoituksesta tässä puhutaan, mutta ymmärsin skenaarion menevän jotenkin näin:

Siskolla meni nuorena rahallisesti hyvin, ja hän luopui omasta perinnöstään, jotta veljet, joilla meni tuolloin huonosti (kenties vielä opiskelijoita? kenties jopa ala-ikäisiä?) saisivat enemmän ja pärjäisivät elämässä. Tuo on oikeasti aika harvinaista hyväsydämisyyttä. Yleensä sitä omaa lakiosuutta vaaditaan vaikka olisi millainen tilanne.

Vuosikymmeniä (?) myöhemmin yksi veljistä kuolee ilman rintaperillisiä, ja siihen mennessä asetelma on kääntynyt päälaelleen. Kummallakin veljeksistä menee rahallisesti hyvin, mutta sisko on köyhtynyt (työttömänä? sairaseläkkeellä? ken tietää). Jostain syystä veli #1 kuitenkin testamenttaa koko omaisuutensa veljelle #2, vaikka veli on rikas ja veljeksiä aikoinaan auttanut sisko on köyhtynyt.

En minäkään ymmärrä tuon testamentin logiikkaa, mikäli veljesten ja siskon välillä ei ollut mitään välirikkoa mikä selittäisi asian.

Se on sellainen logiikka, että joskus paljon muiden avulla saaneet eivät opi itse antamaan tai ajattelemaan muita. Etuoikeutettua asemaa ei tunnisteta, ei ymmärretä kuinka paljon se on muiden valinnoista riippunut. Suhteellisuudentaju jää kehittymättä, koska asioiden suhteita ja vastuuta ei ole tarvinnut kohdata. Kaikki saatu kääntyykin omaksi ansioksi, muiden tuki syntymäoikeudeksi. Jolloin ei olla kenellekään mitään vastapalveluksia velkaa. Mottona kukin huolehtikoon itsestään, tullen ihmisiltä jotka eivät koskaan ole itse huolehtineet itsestään ja silti homma on toiminut.

Mökkikylällä tunnettu poikamiehenä elänyt pappa kuoli viime vuonna. Mökkinaapurin isäntä oli reilu 10 vuotta sitten ostanut papalta lähes kaikki maat, pellot, metsät jne. Pappa jätti itselleen vain talon ympärille pihapiirin ja pihaan rajoittuneen pienen peltotilkun, joka kasvaa tänä päivänä vesakkoa. Kaupat tehtiin kunnolliseen hintaan, lainhuudot, lohkomiset, kaikki kunnossa. Pappa vapautti itsensä vastuista ja varmisti elintason viimeiksi vuosiksi.

Papan kuoleman jälkeen naapurin isäntä törmäsi peltotiellään lukittuun puomiin, ei päässyt omalle pellolleen. Naapuri rälläköi puomin auki. Seuraavaksi oven takana oli poliisi ja puhelimessa joku juristiksi itseään kutsuva ukkeli. Selvisi, että papan sisarusten lapset olivat sitä mieltä, että ovat perineet papan 10 vuotta aiemmin myymät maat. "Juristi" katosi vähin äänin kun tilanne selvisi. Puomista jäi vain kaksi monttua maahan. Huhujen mukaan perilliset riitelevät nyt keskenään papan kotimökin kohtalosta.