Lue keskustelun säännöt.
Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?
Itsellä se, kun lasten mummi kuoli. Mummilla 6 lastenlasta, joista 4 tyttöä. Meidän 2 lasta ja miehen siskolla 4 lasta.
Miehen sisko ei ollut vuosiin ollut äitiinsä yhteydessä. Mieheni hoiti kaikki asiat: järjesti hoitokotipaikan ja hoiti ylipäätään kaikki käytännön asiat jo silloin, kun mummo asui vielä yksin.
Mummolla oli jotakin koruja, mitkä hän halusi jättää lapsenlapsille ja varsinkin tytöille (aikuisia hekin).
No, kun mummo kuoli, tuli miehen sisko salamana paikalle toiselta paikkakunnalta ja keräsi mukaansa kaikki korut, turkin ja vähänkin arvokkaamman kaman
Niin jäi tytöt ilman perintökoruja.
Kommentit (1715)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia sitä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummelin kuoltua tytär joka oli katkaissut välit muihin 10v aiemmin ilmestyi haaskalintuna paikalle vaatimaan perinnöstä lakiosuutensa, vaikka mummeli oli rajannut kyseisen tyttären pois testamentissaan. Kyseinen tytär ei toki osallistunut asunnon ym tyhjentämiseen, mutta raha kyllä kelpasi. Siinä sitten toinen tytär ja tämän lapset käyttivät kuukauden verran illat ja viikonloput asunnon tyhjentämiseen, kamojen kierrätykseen ja hoitivat lopulta myös asunnon myyntiin liittyvät asiat ja loppusiivouksen. Mitään muuta yhteydenpitoa ei tytärtenkään kesken ole ollut sen jälkeenkään, mutta eiköhän haaskalintu taas ilmesty paikalle jos siskonsa kuolee ennen häntä itseään. :)
Miksi puhut halveksivasti tästä kuolleesta (mummeli on halventava sana)? Mitäjos sinua sanottaisi mummeliksi? Tykkäisitkö?
Jaa että mitä että?!😳😳 Liekö murre-ero, koska meilläpäin mummeli on selvästi iäkäs naisoletettu, vieläpä jollainlailla herttainen tai muuten kivan oloinen. Joissain tapauksissa myös vähän niin kuin hellittelymuoto sanoista mummu, isoäiti, mumma tms.
No jaa, minulla on lastenlapsia ja heille olen mummu.
Mutta en ole mummu tai mummeli kenelläkään muulle enkä pidä siitä, että joku ulkopuolinen minua mummuttelee.Juuri näin. Omat lapsenlapset kutsuvat mummiksi, muiden suusta mummeli tai vastaava kuulostaa tärkeältä. Rouva on hyvä sana jos vanhasta naisihmisestä puhutaan.
Törkeältä, sorry.
Täytän tänä vuonna 60, saa kutsua mummeliksi. Ei omia lapsia minulla siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vuokra on maksettu 1kk joten sen ajan voi pitää tai sopimus 2 vk, ei tarvitse heti tyhjentää. Henkilökunta voi tyhjentää jos asiasta on sovittu omaisten kanssa, useasti omainen ei pääse tunnissa paikalle, tavarat pitää varastoida kunnolla ennen luovutusta.
No kyllä muistisairaan anopin yksityisen hoitokodin huone piti alle viikossa tyhjentää, koska seuraava asukas jo tulossa.
Hoitokodin hlökunta kävi omatoimisesti varastossa olleita tavaroita läpi ja kertoi meillekin ettei laatikoissa ollut mitään arvokasta.
Joopa joo, hyvin oli anopin korutkin kadonneet.
Lähiomaisen kuollessa hoitokodin huone piti tyhjentää heti tai maksaa päivävuokraa, joka oli siis huomattavasti suurempi kuin kuukausivuokran vuorokausiveloitus. Ei sen laillisuutta pysty siinä hetkessä selvittämään, koska järkytys ym. on niin suuri.
Vaatteita oli jo hävitetty, sormukset kadonneet. Esim. 200 euron arvoiset hygieniahaalarit (useampia) olivat "kadonneet". Toki on pyydetty selvitystä, mutta kun jo vuosi kulunut, eikä mitään ole tapahtunut, lienee selvää ettei noita löydy koskaan. Mitä teet? Haastat oikeuteen? Maksat tuhansia euroja asianajajille ja lopulta varmaan häviät oikeudessa. Näin se Suomessa menee.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ne tapaukset joissa vainajaa ei ole vielä edes haudattu ja jo aletaan puhua omaisuuksista ja perinnöistä. Siis rintaperilliset alkavat....
Ei voi käsittää? Vaikka ei olisi edes pitänyt perinnönjättäjästä, pitäisi olla käytöstapoja ja hienotunteisuutta sekä malttia odottaa edes n. kolme kuukautta jolloin perukirjat pitää olla,a tehtynä.
Et ehkä ole koskaan ollut kuolinpesän ja perunkirjoituksen hoitaja? Siinä on ihan älyttömästu hommaa, ja kaikki kestää. Sukuselvityksen tekemiseen menee kuukausia, etenkin jos vainaja on eläessään asunut monilla paikkakunnilla ja on ollut vaikka useamman kerran naimisissa, on avioeroa ja osituksia jne. Pankit ovat yksi hidasta, asioiden hoitaminen vaatii aikaa. Ja jos vainajalla on ollut tilejä eri pankeissa, ja vielä tallelokero. Kyllä se työ aika reippaasti pitää aloittaa.
Varsinainen varojen jakohan voidaan tehdä vasta kun perunkirjoitus on tehty. Joka sekin taas vie aikaa koska pankit tutkivat perukirjaa kuukausitolkulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt parin vuoden aikana joutunut parikin lähiomaisen asuntoa tyhjentämään. Ei ole kyllä kelvannut kipot ja kupit kellekään meidän suvussa , ei edes hyväkuntoiset huonekalut, ei kirjat, ei levyt, ei maljakot. Kaatikselle mennyt suurin osa, vaatteet UFFIlle, loput kuolinpesän ammattityhjentäjälle ja tyhjennyksestä vielä maksettu erikseen. Ihmisillä on niin paljon tavaraa omasta takaakin, ettei ole kyllä tullut "perintöriitoja" irtaimistoista. Mitään face-kirppis touhua ei meistä kukaan alkanut, koska kaikki suvussa työssäkäyviä ja kiireisiä ihmisiä. Riittävästi hommaa tuossa joka tapauksessa oli. Laajasti kerrottiin sukulaisille ja muulle lähipiirille että ottakaa mikä ikinä vaan kelpaa, mutta eipä vaan kelvannut. Eikä kyseessä ollut mikään haiseva vanha irtaimisto tai saastainen asunto. Siksi on todella vaikea ymmärtää että jossain tapellaan jostain vanhoista matoista tai whatever.
Muutamaa perinnönjakoa seuranneena olen aikalailla samaa mieltä. Äidilläni on oikeastaan yksi asia jonka toivoisin saavani, se on hänen ikivanha kokkikirjansa jossa on paljon lappuja ja muistiinpanoja välissä. Kodissaan on arvokastakin tavaraa; käsin solmittuja silkkimattoja täydellisessä kunnossa, suomalaista tunnettua vanhaa lasitaidetta, arvohuonekaluja, pari vanhaa arvokasta kattovalaisinta, tauluja ja muuta taidetta jne... Tavara lopulta on vain tavaraa.
Älä lipsauta kenellekään, että haluat kokkikirjan, sitten sen haluaa moni muukin ja se onkin itse asiassa luvattu jollekin muulle. Pyydä, jos saisit kirjan jo äitisi eläessä, sillä se voi mennä kaatopaikalle, jos et ole oikeaan aikaan paikalla, edellyttäen, etteivätmuut tiedä, että haluat juuri sen kirjan.
.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asianajaj otti yli puolet pienestä perinnöstä. Jos kadulla tulee vastaan niin ...
Kannattaa selvittää hinnat etukäteen. Pitää olla kymmenien tuhansien perintö ja riitainen perikunta, että kannattaa asianajajaa vaivata.
Vierailija kirjoitti:
Isäni on kuollut, joten kun ukki kuoli niin isämme perintöosuus kuuluu meille tyttärille. No, sukulaiset lähetti jonkun avoimen valtakirjan kirjoitettavaksi. Ilmeisesti olisivat halunneet päättää miten mitäkin jaetaan. Ei suostuttu allekirjoittamaan, niin saatiin kauheat haukut miten ollaan ahneita white trash- ihmisiä joille ei suunnilleen kuulu yhtään mitään. Oltiin ihan pöyristyneitä. Ei me oltais muuta haluttu kun meille kuuluva osuus, josta ei paljon tullut kun meitä sisaruksia 3 muutenkin. Ei oikein tullut selväksi miksi me oltiin niitä ahneita.
No tuota se valtakirja on yleensä ihan perunkirjaa varten, jos joku ei esimerkiksi pääse paikalle, pitää olla valtakirja että asia etenee. Näin oli meillä isäni kuoltua ja niin oli miehellä isänsä kuoltua, kun kaikki oli selvää kaukana asuvilta tuli valtakirjat että edes täällä asuvat pääsivät kuulemaan lopputuloksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehkää niitä testamentteja niin ei jää väännöille niin paljon tilaa.
Aloitustakaan en ihan ymmärtänyt. Miten mummo ajatteli että omaisuutta menisi lapsenlapsille, jotka eivät ole edes perikunnan osakkaita?
Kai mummo nyt voi toivoa ja lahjoittaa korujansa lapsenlapsille? Ja varsinkin niille, kenen kanssa on ollut tekemisissä?
Eikä niin, että joku, ketkä ei ole elävä ihminen kiinnostanut yhtään, tulee heti haaskalle ja vie parhaat päältä!!
No voi olla, että homma meni niin kuin kuvailtiin, tai voi olla ettei mennyt. Ensinnäkin miehen olisi tässä ehkä pitänyt avata se sanainen arkkunsa, jos edes oli tietoinen koko asiasta. Ei siis voi olettaa, että kaikki sukulaiset, tätiä myöten muka tietäisivät jostain mummon suullisesti antamasta "lupauksesta" kellekin lapsenlapselle.
Oiskohan homma mennyt niin, että mies ja tämän sisko on ollut tyhjentämässä äitinsä kämppää ja vastaan on tullut kasa äidin vaatteita ja koruja. "Katotko nuo hepenet läpi" ja sisko on ottanut itselleen mieluisimmat ja muut pistetty menemään. Mies sitten tullut kotiin ja vaimo tiedustellut missäs tyttöjen korut on. "En mä mistään koruista tiedä, oiskohan Tarja ne vienyt?" Sitten on alkanut kauhistelu, kuinka Tarja-täti on kehdannutkin "varastaa" tyttöjen korut. Nyt sitä sitten oikeen porukalla katsellaan tuimasti sukujuhlissa, eikä Tarja itse tiedä yhtään mikä noita mulkoijoita vaivaa.
Tai voihan toki se olla, että on ihan ilkeyttään lehahtanut paikalle, kuin korppikotka, vienyt kaiken kalliin ja veljen toistuvista pyynnöistä huolimatta törkeästi ja lainvastaisesti kieltäytynyt antamasta yhteisestä perinnöstä mitään. Mun mielestä tuo edeltävä skenaario on kuitenkin ehkä se todennäköisempi. Tai se, että mies ollut vaan tuppisuuna, eikä sanonut mitään.
Mielestäni surkimuksia ovat ne jotka Ei ilmoita varkauksista viranomaisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahneus on hieman kuin kateellisuus Suomessa, uusiutuva luonnonvara...
Sitten kuitenkin, ja onneksi, laki sanelee ihan selvästi ketkä oikeutettuja mihinkin.
Enomme kuoli kesken ikiään ja sisarvainaan lapsina olimme ainoat perilliset, useampi hlö. Perunkirjoitus pidettiin ja sovittiin jäämistön jaosta. Perukirjan tekijä ihmetteli, kuinka sopuisasti saatiin jako tehtyä eikä syntynyt erimielisyyttä. Sanoin hänelle, että olisimme mielummin enon pitäneet kuin omaisuutta jakaneet. Että Joskus näinkin näköjään surullisten tarinoiden sekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sedän vaimo (olivat lapseton aviopari) kyni sedältä omille sukulaisilleen kaiken mahdollisen, mitä setä sai palkkaa ja myöhemmin eläkettä. Tämä vaimo oli kotirouvana.
Kun sitten setä kuoli (vaimo kuoli ensin) ,oli niin tyhjiin pumpattu, että hyvä kun pääsi omillaan hautaan.
Sedän verisukulaiset eivät tietenkään saaneet mitään. Eivät kyllä odottaneetkaan, vaikka kävivät auttamassa ja hoitamassa asioita.
Oli sellaisia tilisiirtoja vaimon sukulaisille, että ei ollut kyse pikkusummista.
Huomasin, että vastasin huonosti ap:kysymykseen, ei ollut ahneita eikä törkeitä perinnönjakoja, kun sedällä ei ollut enää mitä jakaa.
Meille kolmelle perilliselle jää hyvin isotöinen tila jaettavaksi.
Emme kykene sitä ylläpitämään eikä kukaan halua ostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia sitä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummelin kuoltua tytär joka oli katkaissut välit muihin 10v aiemmin ilmestyi haaskalintuna paikalle vaatimaan perinnöstä lakiosuutensa, vaikka mummeli oli rajannut kyseisen tyttären pois testamentissaan. Kyseinen tytär ei toki osallistunut asunnon ym tyhjentämiseen, mutta raha kyllä kelpasi. Siinä sitten toinen tytär ja tämän lapset käyttivät kuukauden verran illat ja viikonloput asunnon tyhjentämiseen, kamojen kierrätykseen ja hoitivat lopulta myös asunnon myyntiin liittyvät asiat ja loppusiivouksen. Mitään muuta yhteydenpitoa ei tytärtenkään kesken ole ollut sen jälkeenkään, mutta eiköhän haaskalintu taas ilmesty paikalle jos siskonsa kuolee ennen häntä itseään. :)
Miksi puhut halveksivasti tästä kuolleesta (mummeli on halventava sana)? Mitäjos sinua sanottaisi mummeliksi? Tykkäisitkö?
Jaa että mitä että?!😳😳 Liekö murre-ero, koska meilläpäin mummeli on selvästi iäkäs naisoletettu, vieläpä jollainlailla herttainen tai muuten kivan oloinen. Joissain tapauksissa myös vähän niin kuin hellittelymuoto sanoista mummu, isoäiti, mumma tms.
No jaa, minulla on lastenlapsia ja heille olen mummu.
Mutta en ole mummu tai mummeli kenelläkään muulle enkä pidä siitä, että joku ulkopuolinen minua mummuttelee.Juuri näin. Omat lapsenlapset kutsuvat mummiksi, muiden suusta mummeli tai vastaava kuulostaa tärkeältä. Rouva on hyvä sana jos vanhasta naisihmisestä puhutaan.
Törkeältä, sorry.
Täytän tänä vuonna 60, saa kutsua mummeliksi. Ei omia lapsia minulla siis.
Ok, mutta puhu kuitenkin vain omasta puolestasi.
Vierailija kirjoitti:
Sedän vaimo (olivat lapseton aviopari) kyni sedältä omille sukulaisilleen kaiken mahdollisen, mitä setä sai palkkaa ja myöhemmin eläkettä. Tämä vaimo oli kotirouvana.
Kun sitten setä kuoli (vaimo kuoli ensin) ,oli niin tyhjiin pumpattu, että hyvä kun pääsi omillaan hautaan.
Sedän verisukulaiset eivät tietenkään saaneet mitään. Eivät kyllä odottaneetkaan, vaikka kävivät auttamassa ja hoitamassa asioita.
Oli sellaisia tilisiirtoja vaimon sukulaisille, että ei ollut kyse pikkusummista.
Huomasin, että vastasin huonosti ap:kysymykseen, ei ollut ahneita eikä törkeitä perinnönjakoja, kun sedällä ei ollut enää mitä jakaa.
Lapseton aviopari perii toisensa ilman testamenttiakin, joten "sedän vaimo" olisi ollut aivan oikeutettu perinnön saamiseen. Tosin tässähän ei ole mistään perimisestä edes kyse, vaan siitä miten "vaimo pumppasi aviomieheltään rahoja joita jakoi sitten sukulaisilleen". Aviopari voi käyttää varojaan miten haluaa. Vaimo voi käyttää miehen palkkaa eikä se kuulu muille sukulaisille yhtään mitenkään. Jos se on avioparille ok, se on heidän asiansa.
Mutta jos rahoja on siirretty niin paljon, että vuosittainen summa ylittää verottajan määrittelemän rajan niin siinä on verotuksellisesti toimittu väärin ja lahjan saajien olisi tullut maksaa lahjavero. Mutta toisaalta pelkkä tilisiirto ei kerro mistä on kyse. Ei välttämättä rahan "antamisesta" vaan esim. kaupoista. On ostettu jotain ja rahoja siirretty, kauppakirjoissa nämä ovat sitten mainittu. Mutta eipä sekään sukulaisille kuulu.
Usein näihin lapsettomien avioparien rahankäyttöön ja perimisiin liittyy paljon näitä "verisukulaisia", jotka luulevat, että heillä on oikeus ohittaa avioparin perimysjärjestys tai jopa puuttua pariskunnan raha-asioihin näiden vielä eläessäänkin.
Vierailija kirjoitti:
Meille kolmelle perilliselle jää hyvin isotöinen tila jaettavaksi.
Emme kykene sitä ylläpitämään eikä kukaan halua ostaa.
Silloin on helppo vain kieltäytyä perinnön vastaanottamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehkää niitä testamentteja niin ei jää väännöille niin paljon tilaa.
Aloitustakaan en ihan ymmärtänyt. Miten mummo ajatteli että omaisuutta menisi lapsenlapsille, jotka eivät ole edes perikunnan osakkaita?
Kai mummo nyt voi toivoa ja lahjoittaa korujansa lapsenlapsille? Ja varsinkin niille, kenen kanssa on ollut tekemisissä?
Eikä niin, että joku, ketkä ei ole elävä ihminen kiinnostanut yhtään, tulee heti haaskalle ja vie parhaat päältä!!No voi olla, että homma meni niin kuin kuvailtiin, tai voi olla ettei mennyt. Ensinnäkin miehen olisi tässä ehkä pitänyt avata se sanainen arkkunsa, jos edes oli tietoinen koko asiasta. Ei siis voi olettaa, että kaikki sukulaiset, tätiä myöten muka tietäisivät jostain mummon suullisesti antamasta "lupauksesta" kellekin lapsenlapselle.
Oiskohan homma mennyt niin, että mies ja tämän sisko on ollut tyhjentämässä äitinsä kämppää ja vastaan on tullut kasa äidin vaatteita ja koruja. "Katotko nuo hepenet läpi" ja sisko on ottanut itselleen mieluisimmat ja muut pistetty menemään. Mies sitten tullut kotiin ja vaimo tiedustellut missäs tyttöjen korut on. "En mä mistään koruista tiedä, oiskohan Tarja ne vienyt?" Sitten on alkanut kauhistelu, kuinka Tarja-täti on kehdannutkin "varastaa" tyttöjen korut. Nyt sitä sitten oikeen porukalla katsellaan tuimasti sukujuhlissa, eikä Tarja itse tiedä yhtään mikä noita mulkoijoita vaivaa.
Tai voihan toki se olla, että on ihan ilkeyttään lehahtanut paikalle, kuin korppikotka, vienyt kaiken kalliin ja veljen toistuvista pyynnöistä huolimatta törkeästi ja lainvastaisesti kieltäytynyt antamasta yhteisestä perinnöstä mitään. Mun mielestä tuo edeltävä skenaario on kuitenkin ehkä se todennäköisempi. Tai se, että mies ollut vaan tuppisuuna, eikä sanonut mitään.
Jos mummo oli jo kuollut, silloin eivät lapsen lapset peri. Jos poika ja tytär jakoivat tavarat sovussa, niin sepä onkin sitten hoidettu, kuten pitää. Miniälle ei taida asia kuulua. Monesti ne korut, joita joku kuvittelee aarteiksi, ovatkin lähinnä rihkama. Toki voi toisinkin olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehkää niitä testamentteja niin ei jää väännöille niin paljon tilaa.
Aloitustakaan en ihan ymmärtänyt. Miten mummo ajatteli että omaisuutta menisi lapsenlapsille, jotka eivät ole edes perikunnan osakkaita?
Kai mummo nyt voi toivoa ja lahjoittaa korujansa lapsenlapsille? Ja varsinkin niille, kenen kanssa on ollut tekemisissä?
Eikä niin, että joku, ketkä ei ole elävä ihminen kiinnostanut yhtään, tulee heti haaskalle ja vie parhaat päältä!!No voi olla, että homma meni niin kuin kuvailtiin, tai voi olla ettei mennyt. Ensinnäkin miehen olisi tässä ehkä pitänyt avata se sanainen arkkunsa, jos edes oli tietoinen koko asiasta. Ei siis voi olettaa, että kaikki sukulaiset, tätiä myöten muka tietäisivät jostain mummon suullisesti antamasta "lupauksesta" kellekin lapsenlapselle.
Oiskohan homma mennyt niin, että mies ja tämän sisko on ollut tyhjentämässä äitinsä kämppää ja vastaan on tullut kasa äidin vaatteita ja koruja. "Katotko nuo hepenet läpi" ja sisko on ottanut itselleen mieluisimmat ja muut pistetty menemään. Mies sitten tullut kotiin ja vaimo tiedustellut missäs tyttöjen korut on. "En mä mistään koruista tiedä, oiskohan Tarja ne vienyt?" Sitten on alkanut kauhistelu, kuinka Tarja-täti on kehdannutkin "varastaa" tyttöjen korut. Nyt sitä sitten oikeen porukalla katsellaan tuimasti sukujuhlissa, eikä Tarja itse tiedä yhtään mikä noita mulkoijoita vaivaa.
Tai voihan toki se olla, että on ihan ilkeyttään lehahtanut paikalle, kuin korppikotka, vienyt kaiken kalliin ja veljen toistuvista pyynnöistä huolimatta törkeästi ja lainvastaisesti kieltäytynyt antamasta yhteisestä perinnöstä mitään. Mun mielestä tuo edeltävä skenaario on kuitenkin ehkä se todennäköisempi. Tai se, että mies ollut vaan tuppisuuna, eikä sanonut mitään.Jos mummo oli jo kuollut, silloin eivät lapsen lapset peri. Jos poika ja tytär jakoivat tavarat sovussa, niin sepä onkin sitten hoidettu, kuten pitää. Miniälle ei taida asia kuulua. Monesti ne korut, joita joku kuvittelee aarteiksi, ovatkin lähinnä rihkama. Toki voi toisinkin olla.
Jep, miniät ja vävyt eivät ole perillisiä eikä asia kuulu heille. Suurin osa perintökoruista on sellaista sekalaista tavaraa, missä se tunnearvo on usein tärkein ja isoin. Korut voivat olla kuluneita, hionnan ja korjauksen tarpeessa ym. Rahallista arvoakaan ei kannata niin tuijottaa, kun eihän sitä rakasta sukusormusta voi koskaan myydä, vaikka olisikin arvokas - useimmiten kai näin on.
Koruja onkin mukava lahjoittaa jo eläessään pois sopiviksi katsomilleen ihmisille. Usein edesmenneen tärkeät korut saattavat olla auttamattoman epäkiinnostavia esim. nuorille sukulaisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille kolmelle perilliselle jää hyvin isotöinen tila jaettavaksi.
Emme kykene sitä ylläpitämään eikä kukaan halua ostaa.
Silloin on helppo vain kieltäytyä perinnön vastaanottamisesta.
Meneekö se osuus sitten kieltäytyjän jälkeläisen huoleksi?
Meillä veljekset veivät kaiken siskoiltaan. Rakensivat iteselleen 2 taloa ja lukitsivat sen jälkeen vanhan isännän uuteen tiilitaloon ettei pääsyt kertomaan tapahtuneesta kylällä. Pääsi karkaamaan kuitenkin muutaman kerran ennen kuolemaansa ja kertoi kuinka omat PETTIVÄT.
Olisi halunnut lahjoittaa uskoliselle piialleen Anikallekin jotain mutta teljettiin uuteen kotiinsa jonne sitten kuoli. Kavallus oli 400ha metsää ja noin sata peltoa edelleen tilan kavaltanut isäntä in huomiontarpeiinen ja toimii metsästyseurassa johtajana jossa kerää suurta suosiota jutuilaan.