Lue keskustelun säännöt.
Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?
Itsellä se, kun lasten mummi kuoli. Mummilla 6 lastenlasta, joista 4 tyttöä. Meidän 2 lasta ja miehen siskolla 4 lasta.
Miehen sisko ei ollut vuosiin ollut äitiinsä yhteydessä. Mieheni hoiti kaikki asiat: järjesti hoitokotipaikan ja hoiti ylipäätään kaikki käytännön asiat jo silloin, kun mummo asui vielä yksin.
Mummolla oli jotakin koruja, mitkä hän halusi jättää lapsenlapsille ja varsinkin tytöille (aikuisia hekin).
No, kun mummo kuoli, tuli miehen sisko salamana paikalle toiselta paikkakunnalta ja keräsi mukaansa kaikki korut, turkin ja vähänkin arvokkaamman kaman
Niin jäi tytöt ilman perintökoruja.
Kommentit (1748)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä perinnönjaossa riidellään rakkaudesta. Ei-suosittu lapsi pitää kynsin ja hampain kiinni kaikesta, ettei lellikki taas saa enemmän kaikkea, ja lellikki paheksuu, miksi toinen haluaa perintöä, vaikka ei ollut yhtä paljon yhteydessä.
Tai sitten kun ei olla pidetty yhteyttä, se papparaisen pientila muuttuu lastenlasten mielissä kartanoksi. Lentojätkä pappa ökyrikkaaksi yms. Ja sitten tullaan toiveikkaana jaolle ja petytään kun mitään ei ole kuin sätkävehkeet, tyhjä viinapullo ja raamattu. Sekä raappahousut. Paha miniähän on kaiken vienyt.
Juuri näin. Oma tapaus: isovanhemmat myi tilansa vanhemmilleni 50-luvulla. Sedät ja tädit sai rahaa tai kesämökkitontit. Yhden tädin leski joi lasten osuuden. Eikä noita olis edes tarvinut edes antaa mutta kun köyhän taustansa takia vaari halusi olla reilu.
80-luvulla nämä isän kuolleen siskon lapset + muitakin serkkuja tulivat isoisän kuoltua vaatimaan että tila myyntiin ja rahat jakoon. Ei meinannut mennä jakeluun että vain kuolleen omaisuutta voi periä.
Siis mitä ei olisi pitänyt antaa ”Eikä noita olis edes tarvinut edes antaa mutta kun köyhän taustansa takia vaari halusi olla reilu”
”Juuri näin. Oma tapaus: isovanhemmat myi tilansa vanhemmilleni 50-luvulla. Sedät ja tädit sai rahaa tai kesämökkitontit. Yhden tädin leski joi lasten osuuden. Eikä noita olis edes tarvinut edes antaa mutta kun köyhän taustansa takia vaari halusi olla reilu.
80-luvulla nämä isän kuolleen siskon lapset + muitakin serkkuja tulivat isoisän kuoltua vaatimaan että tila myyntiin ja rahat jakoon. Ei meinannut mennä jakeluun että vain kuolleen omaisuutta voi periä.”
Onko tämä huonosti kirjoitettu, vai onko teillä väärinymmärrys? Isoisän kuoltua kaikki suoraan alenevassa polvessa olevat henkilöt ovat kuolinpesän osakkaita ja saamassa osuutensa perinnöstä. Myös serkkusi, vaikka heidän äitinsä/isänsä olisi kuollut siitä ”välistä”.
Toisin sanoen jos isoisäsi lapsista joku on kuollut, tämän kuolleen rintaperilliset astuvat perilliseksi hänen sijaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni ei ole koskaan käynyt tunnustamassa minua ja siskopuoltani lapsikseen, yrittää jättää perinnöttä. Isyydessä ei mitään epäselvyyttä. On vain niin törkeä hullu, että yrittää jättää vielä perinnöttäkin sen jälkeen kun ei ikinä maksanut penniäkään elatusmaksuja.
Kai hänet on tuomittu esim. elatusmaksuja maksamaan lapsilleen, jos kerran isä on. Ja silloin lasten tulee saada myös perinnöstä osansa.
Lapsia ei ole tunnustettu virallisesti.
Siinä tapauksessa jäätte myös perinnöttä.
Eivät jää jos nostavat kanteen isyyden selvittämiseksi ja se menestyy.
Jo tehty perukirja ja jako voidaan myös pistää uusiksi 10v sisällä jos esim. uusi perillinen ilmaantuu.
Näitä tarinoita lukiessani en ihmettele perintöriitoja. Kirjoittajat ovat yhtä ahneita kuin heidän haukkumansa sukulaiset. Riitoja seinäraanuista, Arabian lautasista jne. Tuskin hoitokotiin kuolleilla mummuillakaan mitään erityisen arvokkaita kruununkalleuksiakaan siellä oli. Kuvottavaa toimintaa puolin ja toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehkää niitä testamentteja niin ei jää väännöille niin paljon tilaa.
Aloitustakaan en ihan ymmärtänyt. Miten mummo ajatteli että omaisuutta menisi lapsenlapsille, jotka eivät ole edes perikunnan osakkaita?
Kai mummo nyt voi toivoa ja lahjoittaa korujansa lapsenlapsille? Ja varsinkin niille, kenen kanssa on ollut tekemisissä?
Eikä niin, että joku, ketkä ei ole elävä ihminen kiinnostanut yhtään, tulee heti haaskalle ja vie parhaat päältä!!Kaikille mummoille tiedoksi, nuo korulahjoitukset kannattaa tehdä, kun on itse vielä elossa. Niin päätyvät niille keille ne oli tarkoitettukin.
kerron nyt teille hiukka lakia näistä "korulahjoituksista"...
elikkäs juttu menee perintökaaressa silleensä, että jos mummo oisi "lahjoittanut" korunsa lapsenlapsilleen viime metreillä, nämä otetaan heidän vanhemman osuutena huomioon. Eli, yksi lapsi ei voi sanoa äiti antoi kaikki korut mun lapsille viikko sitten, läl läl läääää, sulleppa ei jäänykkään enää mitään. Ne huomioidaan yhden sukuhaaran saamina lahjoina, ja se toinen sukuhaara saa vaatia saman verran tavaraa/rahaa yms. kuin niiden korujen arvo on. Eli kukaan ei voi tyhjentää pesää arvokamoista ja jättää muita nuolemaan näppejään. Tätähän moni yrittää. Ei onnistu. Ne on dokumentoitu mummon omaisuutena, vaikka itse mummon tahtoa vastaankin. Tyhjin käsin jäänyt saa saman verran rahaa pesästä kuin koruja otettiinkin. Nämä on ennakkoperintöjä ja lahjoja.
Vierailija kirjoitti:
Itse jaksan näitä ihmetellä, vaikka uskon että täällä kirjoitettu totta onkin. Itselläni vaan täysin erilaiset kokemukset omasta lähipiiristä. Omat vanhempani ovat kuolleet, samoin yksi perheellisistä sisaruksistani. Samoin isovanhempia kuollut miehen suvusta jne. En tiedä yhtäkään tapausta, jossa joku olisi rohmunnut jotain, päinvastoin, kokemus on että kukaan ei huoli juurikaan mitään. Kuolinpesät on tyhjennetty pääsääntöisesti jonkun ulkopuolisen ammattilaisen toimesta, osa on itse kannettu kaatopaikalle, lahjoitettu Konttiin tai vastaavaan. Ei ole kelvannut hyvätkään mööpelit, ei hopea-astiastot eikä kohtuuhintaiset , laadukkaat taulut. Viime viikolla vein kaksi viimeistä isokokoista ja laadukasta matkalaukkua Konttiin, ei huolinut niitäkään kukaan.
Korujakin on jaettu suvun naispuolisille, ja itselläkin jotain äidin bismarc-kultaketjuja on jossain komerossa. En niitä kuitenkaan millekään kullan ostajalle kuljeta, se on mielestäni jotenkin vanhojen arvojen polkemista.
Taulu-telkkarit on kannettu konttiin , samoin monenlaiset sterot ja kodinkoneet. Kaikilla on jo valmiit huushollit ja tavaraa liiaksikin, niin ei kelpaa mikään tavara kenellekään. Muu omaisuus on sitten jaettu juristin tekemän perukirjan mukaisesti. Mitään edellä kuvatun kaltaista emme ole joutuneet kokemaan. Olemme sitten ilmeisesti poikkeuksellisen normaaleja kansalaisia. Ehkä siitä on syytä olla kiitollinen.
sama kokemus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikea pahan mielen ketju jälleen. Miksi pitää mielessään tällaisia asioita, joita ei enää voi muuttaa? Tekee raskaan olon ja katkeruus syö ihmistä.
Ap murehtii jostain koruista, joista sen tyttäret eivät edes olisi pitäneet, koska vanhanaikaisia.
Tosin kälysi teki rikoksen kun otti kuolinpesästä tavaraa ennen perunkirjoitusta. Olisit haastanut oikeuteen niin ei tarvitsisi tuntemattomille ihmisille katkeruuttaan purkaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä perinnönjaossa riidellään rakkaudesta. Ei-suosittu lapsi pitää kynsin ja hampain kiinni kaikesta, ettei lellikki taas saa enemmän kaikkea, ja lellikki paheksuu, miksi toinen haluaa perintöä, vaikka ei ollut yhtä paljon yhteydessä.
Tai sitten kun ei olla pidetty yhteyttä, se papparaisen pientila muuttuu lastenlasten mielissä kartanoksi. Lentojätkä pappa ökyrikkaaksi yms. Ja sitten tullaan toiveikkaana jaolle ja petytään kun mitään ei ole kuin sätkävehkeet, tyhjä viinapullo ja raamattu. Sekä raappahousut. Paha miniähän on kaiken vienyt.
Juuri näin. Oma tapaus: isovanhemmat myi tilansa vanhemmilleni 50-luvulla. Sedät ja tädit sai rahaa tai kesämökkitontit. Yhden tädin leski joi lasten osuuden. Eikä noita olis edes tarvinut edes antaa mutta kun köyhän taustansa takia vaari halusi olla reilu.
80-luvulla nämä isän kuolleen siskon lapset + muitakin serkkuja tulivat isoisän kuoltua vaatimaan että tila myyntiin ja rahat jakoon. Ei meinannut mennä jakeluun että vain kuolleen omaisuutta voi periä.
Siis mitä ei olisi pitänyt antaa ”Eikä noita olis edes tarvinut edes antaa mutta kun köyhän taustansa takia vaari halusi olla reilu”
”Juuri näin. Oma tapaus: isovanhemmat myi tilansa vanhemmilleni 50-luvulla. Sedät ja tädit sai rahaa tai kesämökkitontit. Yhden tädin leski joi lasten osuuden. Eikä noita olis edes tarvinut edes antaa mutta kun köyhän taustansa takia vaari halusi olla reilu.
80-luvulla nämä isän kuolleen siskon lapset + muitakin serkkuja tulivat isoisän kuoltua vaatimaan että tila myyntiin ja rahat jakoon. Ei meinannut mennä jakeluun että vain kuolleen omaisuutta voi periä.”
Onko tämä huonosti kirjoitettu, vai onko teillä väärinymmärrys? Isoisän kuoltua kaikki suoraan alenevassa polvessa olevat henkilöt ovat kuolinpesän osakkaita ja saamassa osuutensa perinnöstä. Myös serkkusi, vaikka heidän äitinsä/isänsä olisi kuollut siitä ”välistä”.
Toisin sanoen jos isoisäsi lapsista joku on kuollut, tämän kuolleen rintaperilliset astuvat perilliseksi hänen sijaansa.
Itse et tainnut ymmärtää. Ei kirjoittajan vanhempien maatila ollut kuolinpesän omistuksessa, koska isoisä oli myynyt sen ap:n vanhemmille. Muut olivat silloin saaneet osansa, ja yhden saajan mies joi vaimonsa osuuden.
Tätini vaati osaa äitini perinnöstä. Ei kuulema käyty sairaalassa ja hoivakodissa tarpeeksi usein katsomassa.
Meni lakimiehen juttusille ja sai nokilleen. Joutui vielä maksamaan konsultaatiosta ja jouti lainaamaan rahaa. Lakimies ärsyyntyi.