"Lapseni on hienointa mitä olen saanut aikaan"

On kahdenlaisia ihmisiä: yhdenlainen kissaihminen ajattelee että koirat on inhottavia, mutta varmasti yhtä tärkeitä omistajilleen = ymmärrys ja empatia. Toisenlainen ihmistyyppi ajattelee että koirat on inhottavia, joten miksi kukaan haluaa sellaisia = oikeutus taivastella muiden tekemisiä.

Vierailija kirjoitti:

On kahdenlaisia ihmisiä: yhdenlainen kissaihminen ajattelee että koirat on inhottavia, mutta varmasti yhtä tärkeitä omistajilleen = ymmärrys ja empatia. Toisenlainen ihmistyyppi ajattelee että koirat on inhottavia, joten miksi kukaan haluaa sellaisia = oikeutus taivastella muiden tekemisiä.

Ja paljon niitä, jotka pelkää kissoja ilman järjellistä syytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomat antaa tällä palstalla todella huonon kuvan itsestään hyökkäämällä rumasti kaikkien niiden kimppuun, joilla on lapsia. Kieli on niin rumaa. Olen ihmetellyt, että miksi. Miksi se heitä harmittaa, jos joku tekee lapsia?

Kateus on kavala tauti. Siksi.

Jos oli kateellinen niin miksi ei sitten levittäisi jalkoja vaan ja antaa tulla pulla uunista :D

Koska kaikki ei siihen kykene vaikka täällä niin vakuutellaan. Syitä voi olla lukuisia.

Se on hyvin harva joka ei kykene ja siihenkin löytyy lääketietellisiä apuja nykyään vaikka millä mitalla. Ja voi adoptoida hylättyjä lapsia. Jos ihminen ei kykene rakastamaan muuta kuin omista geeneistä lähtöisin niin silloin on mielestä sairas mieleltään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomat antaa tällä palstalla todella huonon kuvan itsestään hyökkäämällä rumasti kaikkien niiden kimppuun, joilla on lapsia. Kieli on niin rumaa. Olen ihmetellyt, että miksi. Miksi se heitä harmittaa, jos joku tekee lapsia?

Kateus on kavala tauti. Siksi.

Ei ole kateutta, vaan vaade siitä, että ymmärretään elämän monimuotoisuutta. Lapsellisten on hyvä ymmärtää, että kaikki eivät todellakaan jaa samaa näkemystä heidän kanssaan. Ei harmita yhtään, että olette lapsia tehneet. Pitäkää lapsenne ja pitäkääkin hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja eikö ole hirvittävän itsekästä myös perustaa elämänsä toisen ihmisen olemisen varaan? Se, että oman elämän merkitys on toinen ihminen. ts. synnytin sinut tähän maailmaan, että ITSELLÄNI olisi elämäntarkoitus.

Oletko nyt siis lapseton, koska olet epäitsekäs? Eikö pelkästään itselleen eläminen ole myös itsekästä?

Et ymmärrä itsekkyyden käsitystä. Itsekkyyden täytyy kohdistua johonkin, jotta se olisi itsekästä. Ketä kohtaan lapsettomuus on itsekästä? 

Lasten hankkiminen on lisääntyvältä itsekästä, koska se on teko joka kohdistuu syntyvään, jolla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa syntymiseensä. 

Lisääntyessä tyydytetään aina lisääntyvän tarpeita, ei koskaan syntymättömän, joka ei syntymättömyydestään kärsi millään tavalla. 

-eri-

Sori, mutta kyllä lapsien tekemättä jättäminen on itsekäs teko.

Höpsö, ei todellakaan ole itsekäs teko. Sori.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomat antaa tällä palstalla todella huonon kuvan itsestään hyökkäämällä rumasti kaikkien niiden kimppuun, joilla on lapsia. Kieli on niin rumaa. Olen ihmetellyt, että miksi. Miksi se heitä harmittaa, jos joku tekee lapsia?

Kateus on kavala tauti. Siksi.

Jos oli kateellinen niin miksi ei sitten levittäisi jalkoja vaan ja antaa tulla pulla uunista :D

Koska kaikki ei siihen kykene vaikka täällä niin vakuutellaan. Syitä voi olla lukuisia.

Se on hyvin harva joka ei kykene ja siihenkin löytyy lääketietellisiä apuja nykyään vaikka millä mitalla. Ja voi adoptoida hylättyjä lapsia. Jos ihminen ei kykene rakastamaan muuta kuin omista geeneistä lähtöisin niin silloin on mielestä sairas mieleltään. 

Niin no, kaikki ei selkeästi kykene edes siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomat antaa tällä palstalla todella huonon kuvan itsestään hyökkäämällä rumasti kaikkien niiden kimppuun, joilla on lapsia. Kieli on niin rumaa. Olen ihmetellyt, että miksi. Miksi se heitä harmittaa, jos joku tekee lapsia?

Kateus on kavala tauti. Siksi.

Jos oli kateellinen niin miksi ei sitten levittäisi jalkoja vaan ja antaa tulla pulla uunista :D

Ensinnäkään, ei se lasten tekeminen automaattisesti käy sillä tavalla, että levität jalat ja annat tulla. Kannattaa vähä seurata ympärillä olevaa yhteiskuntaa: etkö ole koskaan kuullut tahattomasta lapsettomuudesta ja lapsettomuushoidoista? Tai vaikka siitä, että ihminen ei löydä sopivaa kumppania, jonka kanssa lapsia tehdä, eikä halua – tai voi – tehdä niitä yksinkään.

Ei lasten saaminen ole mikään itsestäänselvyys, vaikka niitä haluaisikin. Ja sen lisäksi, kun ajattelee elämää vanhempana, jalkojen levittäminen ja synnyttäminen ovat häviävän pieni osa sitä.

Jos sinun tekee mieli redusoida lasten saaminen tuollaiseen puheeseen, kannattaa kysyä itseltäsi, miksi teet niin. Oletko sinäkin mielestäsi vain jalkojen levitys ja pullautus? Vai oletko sittenkin jotakin muutakin? Koska sinäkin olet jonkun lapsi, millaisia asioita siihen nyt sitten sattuukaan liittymään.

Kaikki lähipiirissäni ovat saaneet lapsia ja keinolla millä hyvänsä ilman vakituista suhdetta tai vaihtuvissa niin etten tunne ollenkaan sellaisia jotka eivät ole onnistuneet siinä hommassa. Osa taistelee elatusmaksuista ja osa maksaa ne mitä määrätään. 

Olin jonkun lapsi jonka vanhempien suhde ei kestänyt ja veronmaksajat maksoivat elatusmaksuni mikä oli hävettävää. Meillä kävi vaihtuvat miehet naimassa viikonloppuisin kuin hotellissa ja häpesin kotielämää. Jos olisin saanut päättää niin tuollaiseen perheeseen en olisi halunnut syntyä.

Äitini on läheisriippuvainen ja kun lähdin kotoa niin hän meinasi seota ja itki koko ajan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet säälittävä lapseton maho, ap. ja kateellisen katkera kaikille niille naisille, joilla on onni ollut myötä ja ovat saanneet synnyttää omia haluttuja vauvojaan.

Onni ohittaa aina jonkun ihmisen, mitä tulee lasten saamiseen. Valitettavasti.

En ole vastuussa elämänsisällöstäsi. Saat keksiä sitä ihan itse keskenäsi kun muutan pois.

Ole haluttu vauva itelles.

Minua alettiin tallomaan alas teini-iässä, etten itsenäistyisi. Murrosiän muutosten näkyessä alettiin kohdella lapsena korostetusti enemmän kuin aikaisemmin, lässytystä, nälvimistä, lelujen ostamista lahjaksi, huoneen verhoilu lastenhuoneeksi. Molemmat vanhemmat takertuivat kotileikkiin kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Vielä lähes kolmekymppisenä yrittivät perustella oikeutustaan asioistani tietämiselle sillä että "olen lapsi".

Pistäkää vaan muutkin rohkeasti välit poikki ihmisiin joilla ei ole mitään omaa elämää, vaan koko pohja murenee siinä kun lapsi itsenäistyy.

Jos tarkemmin mietitään, niin naisen koko elinkaari koostuu vain ja ainoastaan sikiämisestä. Ensin sen malttamattomasta odottelusta ja sitten kuppi menee nurin kun leikki n ohi eli ns merkitys elämältä katoaa.

Keski-ikäiset tädit on usein aika hirmuisia.

Naisen elämänkaari:

0-20v: harjoitellaan nukkeleikkiä

20-30v: mangutaan nukkeleikkiä mieheltä

30-45v: nukkeleikki

45-55v: nuppi sekoaa kun nukkeleikki on takana -> häiriökäyttäytymistä

55v->: mangutaan nukkeleikkiä lapsiltaan

Näin se menee. Onneksi olen itse säästynyt tältä kaikelta, kun päätin jo teininä, etten halua lapsia. Se päätös on pitänyt ja voin vain seurailla näitä vaiheita sivusta 😂

Samoin. En ole ikinä katunut päätöstä. Elämä on mahtavaa ilman lapsia ja suosittelen sitä kaikille! Käy sääliksi niitä jotka tekee lapsia.

Mäkään en ole katunut sitä, että olen tehnyt lapsia. Mutta en missään nimessä suosittele kaikille omia elämänvalintojani. En minä voi sanoa, että jonkun muun kannattaa toimia niin kuin minä. En myöskään osaa sääliä ihmisiä, jotka valitsevat toisin kuin minä. Miksi säälisin? Eikö ole tärkeää tuntea tyytyväisyyttä omasta elämästä, ei verrata sitä jatkuvasti muihin ("kärsivätkö nuo nyt enemmän kuin minä, vain nauttivatko?")?

En olisi tiennyt millaista elämä on kun on omia lapsia jo en olisi niitä tehnyt. Sen sijaan elin 35 vuotta ilman lapsia. Siksi osaan verrata molempia tilanteita ja lasten kanssa elämä on ihanampaa. Lapseton ei voi verrata. Minäkin olen vakaooe ja lasten kanssa olin ennen omiakin mutta ei voi tietää millaista on oman lapsen kanssa ennenkuin sellaisen saa.

Täytyy sanoa, että jos olisin hankkinut kumppanini kanssa lapsia, en olisi koskaan saanut tietää millaista voi olla esteetön yhteenkasvaminen rakastavan miehen kanssa, niin henkisellä kuin fyysisellä kuin millä tahansa merkitykselliseksi kokemallani tavalla.

Tämä ei tarkoita äitiyden tavoin itsestä luopumista, vaan kaunista omaksi itsekseen kasvamista rinta rinnan toisiaan tukien.

Olen onnellinen, että saan elää tätä kahden kypsän aikuisen rakkaustarinaa, joka on saanut kasvaa häiriöttä.

Perheellinen, joka sanoo että on jo kokenut kaiken ennen lapsia osoittaa vain oman, rajallisen käsityskykynsä, unohtaen, että he EIVÄT koskaan voi kokea millaista on jakaa elämää pitkässä parisuhteessa ilman lasten aiheuttamaa häiriötä (joista erotilastot kertovat tarinaansa), -samoin kuin eivät esim. voi kokea sitä erilaista vapautta ja sen arvostamista 4-kymppisenä lapsettomana matkustellessa jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet säälittävä lapseton maho, ap. ja kateellisen katkera kaikille niille naisille, joilla on onni ollut myötä ja ovat saanneet synnyttää omia haluttuja vauvojaan.

Onni ohittaa aina jonkun ihmisen, mitä tulee lasten saamiseen. Valitettavasti.

En ole vastuussa elämänsisällöstäsi. Saat keksiä sitä ihan itse keskenäsi kun muutan pois.

Ole haluttu vauva itelles.

Minua alettiin tallomaan alas teini-iässä, etten itsenäistyisi. Murrosiän muutosten näkyessä alettiin kohdella lapsena korostetusti enemmän kuin aikaisemmin, lässytystä, nälvimistä, lelujen ostamista lahjaksi, huoneen verhoilu lastenhuoneeksi. Molemmat vanhemmat takertuivat kotileikkiin kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Vielä lähes kolmekymppisenä yrittivät perustella oikeutustaan asioistani tietämiselle sillä että "olen lapsi".

Pistäkää vaan muutkin rohkeasti välit poikki ihmisiin joilla ei ole mitään omaa elämää, vaan koko pohja murenee siinä kun lapsi itsenäistyy.

Jos tarkemmin mietitään, niin naisen koko elinkaari koostuu vain ja ainoastaan sikiämisestä. Ensin sen malttamattomasta odottelusta ja sitten kuppi menee nurin kun leikki n ohi eli ns merkitys elämältä katoaa.

Keski-ikäiset tädit on usein aika hirmuisia.

Naisen elämänkaari:

0-20v: harjoitellaan nukkeleikkiä

20-30v: mangutaan nukkeleikkiä mieheltä

30-45v: nukkeleikki

45-55v: nuppi sekoaa kun nukkeleikki on takana -> häiriökäyttäytymistä

55v->: mangutaan nukkeleikkiä lapsiltaan

Näin se menee. Onneksi olen itse säästynyt tältä kaikelta, kun päätin jo teininä, etten halua lapsia. Se päätös on pitänyt ja voin vain seurailla näitä vaiheita sivusta 😂

Samoin. En ole ikinä katunut päätöstä. Elämä on mahtavaa ilman lapsia ja suosittelen sitä kaikille! Käy sääliksi niitä jotka tekee lapsia.

Mäkään en ole katunut sitä, että olen tehnyt lapsia. Mutta en missään nimessä suosittele kaikille omia elämänvalintojani. En minä voi sanoa, että jonkun muun kannattaa toimia niin kuin minä. En myöskään osaa sääliä ihmisiä, jotka valitsevat toisin kuin minä. Miksi säälisin? Eikö ole tärkeää tuntea tyytyväisyyttä omasta elämästä, ei verrata sitä jatkuvasti muihin ("kärsivätkö nuo nyt enemmän kuin minä, vain nauttivatko?")?

En olisi tiennyt millaista elämä on kun on omia lapsia jo en olisi niitä tehnyt. Sen sijaan elin 35 vuotta ilman lapsia. Siksi osaan verrata molempia tilanteita ja lasten kanssa elämä on ihanampaa. Lapseton ei voi verrata. Minäkin olen vakaooe ja lasten kanssa olin ennen omiakin mutta ei voi tietää millaista on oman lapsen kanssa ennenkuin sellaisen saa.

Täytyy sanoa, että jos olisin hankkinut kumppanini kanssa lapsia, en olisi koskaan saanut tietää millaista voi olla esteetön yhteenkasvaminen rakastavan miehen kanssa, niin henkisellä kuin fyysisellä kuin millä tahansa merkitykselliseksi kokemallani tavalla.

Tämä ei tarkoita äitiyden tavoin itsestä luopumista, vaan kaunista omaksi itsekseen kasvamista rinta rinnan toisiaan tukien.

Olen onnellinen, että saan elää tätä kahden kypsän aikuisen rakkaustarinaa, joka on saanut kasvaa häiriöttä.

Perheellinen, joka sanoo että on jo kokenut kaiken ennen lapsia osoittaa vain oman, rajallisen käsityskykynsä, unohtaen, että he EIVÄT koskaan voi kokea millaista on jakaa elämää pitkässä parisuhteessa ilman lasten aiheuttamaa häiriötä (joista erotilastot kertovat tarinaansa), -samoin kuin eivät esim. voi kokea sitä erilaista vapautta ja sen arvostamista 4-kymppisenä lapsettomana matkustellessa jne.

Minä sain tuon kaiken! #trulyhappy #lucky #blessed

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää vertailla tällaisessa asiassa? Ei ole yhtä totuutta, toisen puolesta ei voi sanoa, että mikä on hänen hienoin saavutuksensa.

Vanhemmuus vaatii ihan älyttömästi panostusta, joten kyllä kai sitä voi määritellä saavutuksena, riippuen siitä miten siinä onnistuu, toiset ihan hyvin ja toiset taas ihan tosi huonosti.

Vanhemmuus ei tee kenestäkään sitä tai tätä. Tosi moni myös suoraan sanoen epäonnistuu vanhemmuudessaan, joten pelkkä vanhemmuus itsessään ei minusta ole mikään saavutus.

Ajattelisin kyllä myös niin, että jos siihen vanhemmuuteen panostaa tosi paljon tai edes kohtuudella, niin saahan sitä fiilistellä. Nauttikaa vanhemmat siitä tunteesta. Muutoin voisi hieman harmittaa kaikki se panostus. Ja onneksi monilla vanhemmilla on se fiilis, että lapset ovat parasta, muutoin kaltoinkohtelua voisi olla vieläkin enemmän. Ja kyllä minua myös säälittäisi, jos siitä vanhemmuudesta ei saisi paljon irti, säälittäähän mua vanhemmat muutenkin kun katsoo sitä ikuista vastuunkehää toisesta ihmisestä.

Lapset eivät kuitenkaan ole parasta tai saavutus kaikille ihmisille. Meillä on sitten jotain muuta, josta lapselliset eivät voi koskaan päästä perille tai ymmärtää.

Eli nauttikaa toki vanhemmuudesta ja me lapsettomat nautitaan muista jutuista, jotka ovat meille niin kaikista tärkeimmät ja suurimmat saavutukset.

Olen vilpittömästi iloinen lapsistani, joten en tarvitse sääliäsi kuitenkaan. Rakkauden hinta on toki pelko menetyksestä, mutta uskon että lapsettomillakin on rakkaita ihmisiä (ja eläimiä), joten tietävät tunteen. En ihan ymmärrä tuota, kun sanoit että lapsettomat nauttivat muista jutuista, joita lapselliset eivät voi ymmärtää. Esim harrastan kiipeilyä, eräretkeilyä, pienviljelyä, silloin tällöin myös matkustelua yms ja osa harrastuskaveteistani on lapsettomia, mutta saamme fiiliksiä samoista harrastuksista. Miten en muka ymmärrä heitä sillä perusteella, että mulla sattuu olemaan lapsia? Saanhan itsekin nautintoa elämään lasten lisäksi muistakin asioista. Ei tule edes normi elämässä jaettua ihmisiä "lapsellisiin" ja "lapsettomien". Ihmisiähän tässä kaikki ollaan hyvä tavaton.

Hienoa, että olet vilpittömän iloinen lapsistasi! Tarkoitin ehkä hieman syvempiä asioita kuin harrastuksia, jne. Eli lähinnä sellaisia kuin elämäntarkoitus tai -merkitys. Monilla vanhemmilla se on omissa lapsissa, lapsettomilla se on jossain muualla ja tätä lapselliset eivät voi koskaan ymmärtää eikä heidän sitä tarvitsekaan ymmärtää.

Tahdon yrittää ymmärtää. Kerro, mikä on oman elämäsi syvä tarkoitus? En kysy vähätelläkseni, vaan haluan kuulla, mitä se sinulle on. Arvailen hyväntekeväisyyttä tai hedonismia, mutta olenko ihan hakoteillä?

Syvin tarkoitus on elämä itsessään. Minun oma elämäni. Ja että elän sitä siten kuin miten tiedän olevan oikein minulle. Minusta on tärkeää nostaa myös se esiin, että on meitä ihmisiä, jotka emme tarvitse itsemme ulkopuolista syytä elämälle, olemme riittäviä itsessämme. Ja se ei tarkoita mitään hedonismia, tms. Se on myös aika iso juttu ja vaatii myös henkisesti kykyä riittää itse itselleen. Mutta tätä ei haluta tunnustaa. Että lapsettomat myös ottavat aika suuren vastuun siinä, että todella eivät sijoita elämäntarkoitustaan itsensä ulkopuolella, vaan samalla myös ottavat suuren vastuun ihan koko omasta elämästä. Mutta voin sanoa, että ei se ainakaan minulle ole ollut vaikeaa, vaan ihan luonnollista ja ihanaa. Olen tyytyväinen valintaani ja kunnioitan ja arvostan suuresti tätä mahdollisuutta elää.

Ahaa, voin kertoa, että voin kyllä ymmärtää sinua ja valintojasi ihan hyvin, vaikka äiti olenkin :) Minun maailmankuvaani mahtuu kuitenkin useita hyviä tapoja elää elämäänsä siten kuin haluaa ja hyväksi kokee. Minusta myös elämä lapsen kanssa voi olla elämää, jota joku voi elää itsensä vuoksi ja sillä tavalla kuin haluaa, ja kokea sen luonnolliseksi ja ihanaksi. En näe tässä mitään arvoasetelmaa, että toinen on toista henkisesti kypsempi ja parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet säälittävä lapseton maho, ap. ja kateellisen katkera kaikille niille naisille, joilla on onni ollut myötä ja ovat saanneet synnyttää omia haluttuja vauvojaan.

Onni ohittaa aina jonkun ihmisen, mitä tulee lasten saamiseen. Valitettavasti.

En ole vastuussa elämänsisällöstäsi. Saat keksiä sitä ihan itse keskenäsi kun muutan pois.

Ole haluttu vauva itelles.

Minua alettiin tallomaan alas teini-iässä, etten itsenäistyisi. Murrosiän muutosten näkyessä alettiin kohdella lapsena korostetusti enemmän kuin aikaisemmin, lässytystä, nälvimistä, lelujen ostamista lahjaksi, huoneen verhoilu lastenhuoneeksi. Molemmat vanhemmat takertuivat kotileikkiin kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Vielä lähes kolmekymppisenä yrittivät perustella oikeutustaan asioistani tietämiselle sillä että "olen lapsi".

Pistäkää vaan muutkin rohkeasti välit poikki ihmisiin joilla ei ole mitään omaa elämää, vaan koko pohja murenee siinä kun lapsi itsenäistyy.

Jos tarkemmin mietitään, niin naisen koko elinkaari koostuu vain ja ainoastaan sikiämisestä. Ensin sen malttamattomasta odottelusta ja sitten kuppi menee nurin kun leikki n ohi eli ns merkitys elämältä katoaa.

Keski-ikäiset tädit on usein aika hirmuisia.

Naisen elämänkaari:

0-20v: harjoitellaan nukkeleikkiä

20-30v: mangutaan nukkeleikkiä mieheltä

30-45v: nukkeleikki

45-55v: nuppi sekoaa kun nukkeleikki on takana -> häiriökäyttäytymistä

55v->: mangutaan nukkeleikkiä lapsiltaan

Näin se menee. Onneksi olen itse säästynyt tältä kaikelta, kun päätin jo teininä, etten halua lapsia. Se päätös on pitänyt ja voin vain seurailla näitä vaiheita sivusta 😂

Samoin. En ole ikinä katunut päätöstä. Elämä on mahtavaa ilman lapsia ja suosittelen sitä kaikille! Käy sääliksi niitä jotka tekee lapsia.

Mäkään en ole katunut sitä, että olen tehnyt lapsia. Mutta en missään nimessä suosittele kaikille omia elämänvalintojani. En minä voi sanoa, että jonkun muun kannattaa toimia niin kuin minä. En myöskään osaa sääliä ihmisiä, jotka valitsevat toisin kuin minä. Miksi säälisin? Eikö ole tärkeää tuntea tyytyväisyyttä omasta elämästä, ei verrata sitä jatkuvasti muihin ("kärsivätkö nuo nyt enemmän kuin minä, vain nauttivatko?")?

En olisi tiennyt millaista elämä on kun on omia lapsia jo en olisi niitä tehnyt. Sen sijaan elin 35 vuotta ilman lapsia. Siksi osaan verrata molempia tilanteita ja lasten kanssa elämä on ihanampaa. Lapseton ei voi verrata. Minäkin olen vakaooe ja lasten kanssa olin ennen omiakin mutta ei voi tietää millaista on oman lapsen kanssa ennenkuin sellaisen saa.

Täytyy sanoa, että jos olisin hankkinut kumppanini kanssa lapsia, en olisi koskaan saanut tietää millaista voi olla esteetön yhteenkasvaminen rakastavan miehen kanssa, niin henkisellä kuin fyysisellä kuin millä tahansa merkitykselliseksi kokemallani tavalla.

Tämä ei tarkoita äitiyden tavoin itsestä luopumista, vaan kaunista omaksi itsekseen kasvamista rinta rinnan toisiaan tukien.

Olen onnellinen, että saan elää tätä kahden kypsän aikuisen rakkaustarinaa, joka on saanut kasvaa häiriöttä.

Perheellinen, joka sanoo että on jo kokenut kaiken ennen lapsia osoittaa vain oman, rajallisen käsityskykynsä, unohtaen, että he EIVÄT koskaan voi kokea millaista on jakaa elämää pitkässä parisuhteessa ilman lasten aiheuttamaa häiriötä (joista erotilastot kertovat tarinaansa), -samoin kuin eivät esim. voi kokea sitä erilaista vapautta ja sen arvostamista 4-kymppisenä lapsettomana matkustellessa jne.

Ei lapset mitään häiriötekijöitä ole vaan hitsanneet meitä entistä enemmän yhteen. Kuitenkaan naisen ja miehen välistä rakkautta ei voi edes verrata koska on täysin erilaista kuin lapsen ja vanhemman. T: heinäkuussa tulee 25v yhteiselämää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja eikö ole hirvittävän itsekästä myös perustaa elämänsä toisen ihmisen olemisen varaan? Se, että oman elämän merkitys on toinen ihminen. ts. synnytin sinut tähän maailmaan, että ITSELLÄNI olisi elämäntarkoitus.

Oletko nyt siis lapseton, koska olet epäitsekäs? Eikö pelkästään itselleen eläminen ole myös itsekästä?

Et ymmärrä itsekkyyden käsitystä. Itsekkyyden täytyy kohdistua johonkin, jotta se olisi itsekästä. Ketä kohtaan lapsettomuus on itsekästä? 

Lasten hankkiminen on lisääntyvältä itsekästä, koska se on teko joka kohdistuu syntyvään, jolla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa syntymiseensä. 

Lisääntyessä tyydytetään aina lisääntyvän tarpeita, ei koskaan syntymättömän, joka ei syntymättömyydestään kärsi millään tavalla. 

-eri-

Sori, mutta kyllä lapsien tekemättä jättäminen on itsekäs teko.

Höpsö, ei todellakaan ole itsekäs teko. Sori.

Minä ja lukemattomat muutkin ovat pyytäneet useassakin keskustelussa mainitsemaan YHDENKIN EPÄitsekkään syyn hankkia lapsi.

Hiljaista on ollut.

Tässäkin keskustelussa perustelut alkavat Halusin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja eikö ole hirvittävän itsekästä myös perustaa elämänsä toisen ihmisen olemisen varaan? Se, että oman elämän merkitys on toinen ihminen. ts. synnytin sinut tähän maailmaan, että ITSELLÄNI olisi elämäntarkoitus.

Oletko nyt siis lapseton, koska olet epäitsekäs? Eikö pelkästään itselleen eläminen ole myös itsekästä?

Et ymmärrä itsekkyyden käsitystä. Itsekkyyden täytyy kohdistua johonkin, jotta se olisi itsekästä. Ketä kohtaan lapsettomuus on itsekästä? 

Lasten hankkiminen on lisääntyvältä itsekästä, koska se on teko joka kohdistuu syntyvään, jolla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa syntymiseensä. 

Lisääntyessä tyydytetään aina lisääntyvän tarpeita, ei koskaan syntymättömän, joka ei syntymättömyydestään kärsi millään tavalla. 

-eri-

Sori, mutta kyllä lapsien tekemättä jättäminen on itsekäs teko.

Höpsö, ei todellakaan ole itsekäs teko. Sori.

Sori, ei se kyllä epäitsekästäkään ole, jos sen tekee itsensä vuoksi. En tiedä oletko sama kuin ylempänä, mutta tuo itsekkyyden määrittely jonkun kohdistumisen(??) kautta on ihan roskaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet säälittävä lapseton maho, ap. ja kateellisen katkera kaikille niille naisille, joilla on onni ollut myötä ja ovat saanneet synnyttää omia haluttuja vauvojaan.

Onni ohittaa aina jonkun ihmisen, mitä tulee lasten saamiseen. Valitettavasti.

En ole vastuussa elämänsisällöstäsi. Saat keksiä sitä ihan itse keskenäsi kun muutan pois.

Ole haluttu vauva itelles.

Minua alettiin tallomaan alas teini-iässä, etten itsenäistyisi. Murrosiän muutosten näkyessä alettiin kohdella lapsena korostetusti enemmän kuin aikaisemmin, lässytystä, nälvimistä, lelujen ostamista lahjaksi, huoneen verhoilu lastenhuoneeksi. Molemmat vanhemmat takertuivat kotileikkiin kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Vielä lähes kolmekymppisenä yrittivät perustella oikeutustaan asioistani tietämiselle sillä että "olen lapsi".

Pistäkää vaan muutkin rohkeasti välit poikki ihmisiin joilla ei ole mitään omaa elämää, vaan koko pohja murenee siinä kun lapsi itsenäistyy.

Jos tarkemmin mietitään, niin naisen koko elinkaari koostuu vain ja ainoastaan sikiämisestä. Ensin sen malttamattomasta odottelusta ja sitten kuppi menee nurin kun leikki n ohi eli ns merkitys elämältä katoaa.

Keski-ikäiset tädit on usein aika hirmuisia.

Naisen elämänkaari:

0-20v: harjoitellaan nukkeleikkiä

20-30v: mangutaan nukkeleikkiä mieheltä

30-45v: nukkeleikki

45-55v: nuppi sekoaa kun nukkeleikki on takana -> häiriökäyttäytymistä

55v->: mangutaan nukkeleikkiä lapsiltaan

Näin se menee. Onneksi olen itse säästynyt tältä kaikelta, kun päätin jo teininä, etten halua lapsia. Se päätös on pitänyt ja voin vain seurailla näitä vaiheita sivusta 😂

Samoin. En ole ikinä katunut päätöstä. Elämä on mahtavaa ilman lapsia ja suosittelen sitä kaikille! Käy sääliksi niitä jotka tekee lapsia.

Mäkään en ole katunut sitä, että olen tehnyt lapsia. Mutta en missään nimessä suosittele kaikille omia elämänvalintojani. En minä voi sanoa, että jonkun muun kannattaa toimia niin kuin minä. En myöskään osaa sääliä ihmisiä, jotka valitsevat toisin kuin minä. Miksi säälisin? Eikö ole tärkeää tuntea tyytyväisyyttä omasta elämästä, ei verrata sitä jatkuvasti muihin ("kärsivätkö nuo nyt enemmän kuin minä, vain nauttivatko?")?

En olisi tiennyt millaista elämä on kun on omia lapsia jo en olisi niitä tehnyt. Sen sijaan elin 35 vuotta ilman lapsia. Siksi osaan verrata molempia tilanteita ja lasten kanssa elämä on ihanampaa. Lapseton ei voi verrata. Minäkin olen vakaooe ja lasten kanssa olin ennen omiakin mutta ei voi tietää millaista on oman lapsen kanssa ennenkuin sellaisen saa.

Täytyy sanoa, että jos olisin hankkinut kumppanini kanssa lapsia, en olisi koskaan saanut tietää millaista voi olla esteetön yhteenkasvaminen rakastavan miehen kanssa, niin henkisellä kuin fyysisellä kuin millä tahansa merkitykselliseksi kokemallani tavalla.

Tämä ei tarkoita äitiyden tavoin itsestä luopumista, vaan kaunista omaksi itsekseen kasvamista rinta rinnan toisiaan tukien.

Olen onnellinen, että saan elää tätä kahden kypsän aikuisen rakkaustarinaa, joka on saanut kasvaa häiriöttä.

Perheellinen, joka sanoo että on jo kokenut kaiken ennen lapsia osoittaa vain oman, rajallisen käsityskykynsä, unohtaen, että he EIVÄT koskaan voi kokea millaista on jakaa elämää pitkässä parisuhteessa ilman lasten aiheuttamaa häiriötä (joista erotilastot kertovat tarinaansa), -samoin kuin eivät esim. voi kokea sitä erilaista vapautta ja sen arvostamista 4-kymppisenä lapsettomana matkustellessa jne.

Ei lapset mitään häiriötekijöitä ole vaan hitsanneet meitä entistä enemmän yhteen. Kuitenkaan naisen ja miehen välistä rakkautta ei voi edes verrata koska on täysin erilaista kuin lapsen ja vanhemman. T: heinäkuussa tulee 25v yhteiselämää

Niin, muuten se sun lapsirakkaus olisi 1ns3stiä.

_Mitään_ kahta rakkautta ei voi verrata, mutta useimmat meistä ovat kokeneet äidinrakkauden jossain muodossa.

Koska olemme jonkun lapsia.

Tämän tuntuvat myös äippäliinit unohtavan, kun yrittävät nostaa omaa äiti-lapsirakkauttaan siksi kaikista ylimmäksi rakkauden muodoksi.

Kuitenkin se on lähinnä riippuvuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet säälittävä lapseton maho, ap. ja kateellisen katkera kaikille niille naisille, joilla on onni ollut myötä ja ovat saanneet synnyttää omia haluttuja vauvojaan.

Onni ohittaa aina jonkun ihmisen, mitä tulee lasten saamiseen. Valitettavasti.

En ole vastuussa elämänsisällöstäsi. Saat keksiä sitä ihan itse keskenäsi kun muutan pois.

Ole haluttu vauva itelles.

Minua alettiin tallomaan alas teini-iässä, etten itsenäistyisi. Murrosiän muutosten näkyessä alettiin kohdella lapsena korostetusti enemmän kuin aikaisemmin, lässytystä, nälvimistä, lelujen ostamista lahjaksi, huoneen verhoilu lastenhuoneeksi. Molemmat vanhemmat takertuivat kotileikkiin kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Vielä lähes kolmekymppisenä yrittivät perustella oikeutustaan asioistani tietämiselle sillä että "olen lapsi".

Pistäkää vaan muutkin rohkeasti välit poikki ihmisiin joilla ei ole mitään omaa elämää, vaan koko pohja murenee siinä kun lapsi itsenäistyy.

Jos tarkemmin mietitään, niin naisen koko elinkaari koostuu vain ja ainoastaan sikiämisestä. Ensin sen malttamattomasta odottelusta ja sitten kuppi menee nurin kun leikki n ohi eli ns merkitys elämältä katoaa.

Keski-ikäiset tädit on usein aika hirmuisia.

Naisen elämänkaari:

0-20v: harjoitellaan nukkeleikkiä

20-30v: mangutaan nukkeleikkiä mieheltä

30-45v: nukkeleikki

45-55v: nuppi sekoaa kun nukkeleikki on takana -> häiriökäyttäytymistä

55v->: mangutaan nukkeleikkiä lapsiltaan

Näin se menee. Onneksi olen itse säästynyt tältä kaikelta, kun päätin jo teininä, etten halua lapsia. Se päätös on pitänyt ja voin vain seurailla näitä vaiheita sivusta 😂

Samoin. En ole ikinä katunut päätöstä. Elämä on mahtavaa ilman lapsia ja suosittelen sitä kaikille! Käy sääliksi niitä jotka tekee lapsia.

Mäkään en ole katunut sitä, että olen tehnyt lapsia. Mutta en missään nimessä suosittele kaikille omia elämänvalintojani. En minä voi sanoa, että jonkun muun kannattaa toimia niin kuin minä. En myöskään osaa sääliä ihmisiä, jotka valitsevat toisin kuin minä. Miksi säälisin? Eikö ole tärkeää tuntea tyytyväisyyttä omasta elämästä, ei verrata sitä jatkuvasti muihin ("kärsivätkö nuo nyt enemmän kuin minä, vain nauttivatko?")?

En olisi tiennyt millaista elämä on kun on omia lapsia jo en olisi niitä tehnyt. Sen sijaan elin 35 vuotta ilman lapsia. Siksi osaan verrata molempia tilanteita ja lasten kanssa elämä on ihanampaa. Lapseton ei voi verrata. Minäkin olen vakaooe ja lasten kanssa olin ennen omiakin mutta ei voi tietää millaista on oman lapsen kanssa ennenkuin sellaisen saa.

Täytyy sanoa, että jos olisin hankkinut kumppanini kanssa lapsia, en olisi koskaan saanut tietää millaista voi olla esteetön yhteenkasvaminen rakastavan miehen kanssa, niin henkisellä kuin fyysisellä kuin millä tahansa merkitykselliseksi kokemallani tavalla.

Tämä ei tarkoita äitiyden tavoin itsestä luopumista, vaan kaunista omaksi itsekseen kasvamista rinta rinnan toisiaan tukien.

Olen onnellinen, että saan elää tätä kahden kypsän aikuisen rakkaustarinaa, joka on saanut kasvaa häiriöttä.

Perheellinen, joka sanoo että on jo kokenut kaiken ennen lapsia osoittaa vain oman, rajallisen käsityskykynsä, unohtaen, että he EIVÄT koskaan voi kokea millaista on jakaa elämää pitkässä parisuhteessa ilman lasten aiheuttamaa häiriötä (joista erotilastot kertovat tarinaansa), -samoin kuin eivät esim. voi kokea sitä erilaista vapautta ja sen arvostamista 4-kymppisenä lapsettomana matkustellessa jne.

Tätä ihmettelen että joillakin parisuhteet kestävät kun suurimalla osalla lapsia tehneet eivät suhteet kestä. Minä inhosin elää yh perheessä jossa vierasta miestä passattiin kuin hotellissa viikonloppuisin enkä saanut mitään normaalin perheen mallia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet säälittävä lapseton maho, ap. ja kateellisen katkera kaikille niille naisille, joilla on onni ollut myötä ja ovat saanneet synnyttää omia haluttuja vauvojaan.

Onni ohittaa aina jonkun ihmisen, mitä tulee lasten saamiseen. Valitettavasti.

En ole vastuussa elämänsisällöstäsi. Saat keksiä sitä ihan itse keskenäsi kun muutan pois.

Ole haluttu vauva itelles.

Minua alettiin tallomaan alas teini-iässä, etten itsenäistyisi. Murrosiän muutosten näkyessä alettiin kohdella lapsena korostetusti enemmän kuin aikaisemmin, lässytystä, nälvimistä, lelujen ostamista lahjaksi, huoneen verhoilu lastenhuoneeksi. Molemmat vanhemmat takertuivat kotileikkiin kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Vielä lähes kolmekymppisenä yrittivät perustella oikeutustaan asioistani tietämiselle sillä että "olen lapsi".

Pistäkää vaan muutkin rohkeasti välit poikki ihmisiin joilla ei ole mitään omaa elämää, vaan koko pohja murenee siinä kun lapsi itsenäistyy.

Jos tarkemmin mietitään, niin naisen koko elinkaari koostuu vain ja ainoastaan sikiämisestä. Ensin sen malttamattomasta odottelusta ja sitten kuppi menee nurin kun leikki n ohi eli ns merkitys elämältä katoaa.

Keski-ikäiset tädit on usein aika hirmuisia.

Naisen elämänkaari:

0-20v: harjoitellaan nukkeleikkiä

20-30v: mangutaan nukkeleikkiä mieheltä

30-45v: nukkeleikki

45-55v: nuppi sekoaa kun nukkeleikki on takana -> häiriökäyttäytymistä

55v->: mangutaan nukkeleikkiä lapsiltaan

Näin se menee. Onneksi olen itse säästynyt tältä kaikelta, kun päätin jo teininä, etten halua lapsia. Se päätös on pitänyt ja voin vain seurailla näitä vaiheita sivusta 😂

Samoin. En ole ikinä katunut päätöstä. Elämä on mahtavaa ilman lapsia ja suosittelen sitä kaikille! Käy sääliksi niitä jotka tekee lapsia.

Mäkään en ole katunut sitä, että olen tehnyt lapsia. Mutta en missään nimessä suosittele kaikille omia elämänvalintojani. En minä voi sanoa, että jonkun muun kannattaa toimia niin kuin minä. En myöskään osaa sääliä ihmisiä, jotka valitsevat toisin kuin minä. Miksi säälisin? Eikö ole tärkeää tuntea tyytyväisyyttä omasta elämästä, ei verrata sitä jatkuvasti muihin ("kärsivätkö nuo nyt enemmän kuin minä, vain nauttivatko?")?

En olisi tiennyt millaista elämä on kun on omia lapsia jo en olisi niitä tehnyt. Sen sijaan elin 35 vuotta ilman lapsia. Siksi osaan verrata molempia tilanteita ja lasten kanssa elämä on ihanampaa. Lapseton ei voi verrata. Minäkin olen vakaooe ja lasten kanssa olin ennen omiakin mutta ei voi tietää millaista on oman lapsen kanssa ennenkuin sellaisen saa.

Täytyy sanoa, että jos olisin hankkinut kumppanini kanssa lapsia, en olisi koskaan saanut tietää millaista voi olla esteetön yhteenkasvaminen rakastavan miehen kanssa, niin henkisellä kuin fyysisellä kuin millä tahansa merkitykselliseksi kokemallani tavalla.

Tämä ei tarkoita äitiyden tavoin itsestä luopumista, vaan kaunista omaksi itsekseen kasvamista rinta rinnan toisiaan tukien.

Olen onnellinen, että saan elää tätä kahden kypsän aikuisen rakkaustarinaa, joka on saanut kasvaa häiriöttä.

Perheellinen, joka sanoo että on jo kokenut kaiken ennen lapsia osoittaa vain oman, rajallisen käsityskykynsä, unohtaen, että he EIVÄT koskaan voi kokea millaista on jakaa elämää pitkässä parisuhteessa ilman lasten aiheuttamaa häiriötä (joista erotilastot kertovat tarinaansa), -samoin kuin eivät esim. voi kokea sitä erilaista vapautta ja sen arvostamista 4-kymppisenä lapsettomana matkustellessa jne.

Itseasiassa tilastot kertovat, että ne keillä on lapsia eroavat harvemmin kuin ne keillä ei lapsia ole. En osaa sitten sanoa onko se hyvä vai huono juttu, mutta koen, että omassa elämässä pystyn olemaan onnellinen ilman parisuhdettakin. En tarvitse parisuhdetta ollakseni onnellinen tai nääritelläkseni itseäni. Olen itseasiassa sinkkuna onnellisempi ihan oikeasti. Parisuhteessa olevan voi tietysti olla mahdoton ymmärtää, että joku voi tuntea elävänsä täyttä ja kokonaista elämää ilman parisuhdettakin. Vapaana. Ilman että on kahlittu toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet säälittävä lapseton maho, ap. ja kateellisen katkera kaikille niille naisille, joilla on onni ollut myötä ja ovat saanneet synnyttää omia haluttuja vauvojaan.

Onni ohittaa aina jonkun ihmisen, mitä tulee lasten saamiseen. Valitettavasti.

En ole vastuussa elämänsisällöstäsi. Saat keksiä sitä ihan itse keskenäsi kun muutan pois.

Ole haluttu vauva itelles.

Minua alettiin tallomaan alas teini-iässä, etten itsenäistyisi. Murrosiän muutosten näkyessä alettiin kohdella lapsena korostetusti enemmän kuin aikaisemmin, lässytystä, nälvimistä, lelujen ostamista lahjaksi, huoneen verhoilu lastenhuoneeksi. Molemmat vanhemmat takertuivat kotileikkiin kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Vielä lähes kolmekymppisenä yrittivät perustella oikeutustaan asioistani tietämiselle sillä että "olen lapsi".

Pistäkää vaan muutkin rohkeasti välit poikki ihmisiin joilla ei ole mitään omaa elämää, vaan koko pohja murenee siinä kun lapsi itsenäistyy.

Jos tarkemmin mietitään, niin naisen koko elinkaari koostuu vain ja ainoastaan sikiämisestä. Ensin sen malttamattomasta odottelusta ja sitten kuppi menee nurin kun leikki n ohi eli ns merkitys elämältä katoaa.

Keski-ikäiset tädit on usein aika hirmuisia.

Naisen elämänkaari:

0-20v: harjoitellaan nukkeleikkiä

20-30v: mangutaan nukkeleikkiä mieheltä

30-45v: nukkeleikki

45-55v: nuppi sekoaa kun nukkeleikki on takana -> häiriökäyttäytymistä

55v->: mangutaan nukkeleikkiä lapsiltaan

Näin se menee. Onneksi olen itse säästynyt tältä kaikelta, kun päätin jo teininä, etten halua lapsia. Se päätös on pitänyt ja voin vain seurailla näitä vaiheita sivusta 😂

Samoin. En ole ikinä katunut päätöstä. Elämä on mahtavaa ilman lapsia ja suosittelen sitä kaikille! Käy sääliksi niitä jotka tekee lapsia.

Mäkään en ole katunut sitä, että olen tehnyt lapsia. Mutta en missään nimessä suosittele kaikille omia elämänvalintojani. En minä voi sanoa, että jonkun muun kannattaa toimia niin kuin minä. En myöskään osaa sääliä ihmisiä, jotka valitsevat toisin kuin minä. Miksi säälisin? Eikö ole tärkeää tuntea tyytyväisyyttä omasta elämästä, ei verrata sitä jatkuvasti muihin ("kärsivätkö nuo nyt enemmän kuin minä, vain nauttivatko?")?

En olisi tiennyt millaista elämä on kun on omia lapsia jo en olisi niitä tehnyt. Sen sijaan elin 35 vuotta ilman lapsia. Siksi osaan verrata molempia tilanteita ja lasten kanssa elämä on ihanampaa. Lapseton ei voi verrata. Minäkin olen vakaooe ja lasten kanssa olin ennen omiakin mutta ei voi tietää millaista on oman lapsen kanssa ennenkuin sellaisen saa.

Täytyy sanoa, että jos olisin hankkinut kumppanini kanssa lapsia, en olisi koskaan saanut tietää millaista voi olla esteetön yhteenkasvaminen rakastavan miehen kanssa, niin henkisellä kuin fyysisellä kuin millä tahansa merkitykselliseksi kokemallani tavalla.

Tämä ei tarkoita äitiyden tavoin itsestä luopumista, vaan kaunista omaksi itsekseen kasvamista rinta rinnan toisiaan tukien.

Olen onnellinen, että saan elää tätä kahden kypsän aikuisen rakkaustarinaa, joka on saanut kasvaa häiriöttä.

Perheellinen, joka sanoo että on jo kokenut kaiken ennen lapsia osoittaa vain oman, rajallisen käsityskykynsä, unohtaen, että he EIVÄT koskaan voi kokea millaista on jakaa elämää pitkässä parisuhteessa ilman lasten aiheuttamaa häiriötä (joista erotilastot kertovat tarinaansa), -samoin kuin eivät esim. voi kokea sitä erilaista vapautta ja sen arvostamista 4-kymppisenä lapsettomana matkustellessa jne.

Ei lapset mitään häiriötekijöitä ole vaan hitsanneet meitä entistä enemmän yhteen. Kuitenkaan naisen ja miehen välistä rakkautta ei voi edes verrata koska on täysin erilaista kuin lapsen ja vanhemman. T: heinäkuussa tulee 25v yhteiselämää

Niin, muuten se sun lapsirakkaus olisi 1ns3stiä.

_Mitään_ kahta rakkautta ei voi verrata, mutta useimmat meistä ovat kokeneet äidinrakkauden jossain muodossa.

Koska olemme jonkun lapsia.

Tämän tuntuvat myös äippäliinit unohtavan, kun yrittävät nostaa omaa äiti-lapsirakkauttaan siksi kaikista ylimmäksi rakkauden muodoksi.

Kuitenkin se on lähinnä riippuvuutta.

Ei se sun rakkaus äitiäsikään kohtaan ole sama kuin omaa lasta. Mutta miten vaan. Eihän sitä onneksi tiedä mistä jää paitsi kun sitä ei ole. Se onni aina on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja eikö ole hirvittävän itsekästä myös perustaa elämänsä toisen ihmisen olemisen varaan? Se, että oman elämän merkitys on toinen ihminen. ts. synnytin sinut tähän maailmaan, että ITSELLÄNI olisi elämäntarkoitus.

Oletko nyt siis lapseton, koska olet epäitsekäs? Eikö pelkästään itselleen eläminen ole myös itsekästä?

Et ymmärrä itsekkyyden käsitystä. Itsekkyyden täytyy kohdistua johonkin, jotta se olisi itsekästä. Ketä kohtaan lapsettomuus on itsekästä? 

Lasten hankkiminen on lisääntyvältä itsekästä, koska se on teko joka kohdistuu syntyvään, jolla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa syntymiseensä. 

Lisääntyessä tyydytetään aina lisääntyvän tarpeita, ei koskaan syntymättömän, joka ei syntymättömyydestään kärsi millään tavalla. 

-eri-

Sori, mutta kyllä lapsien tekemättä jättäminen on itsekäs teko.

Höpsö, ei todellakaan ole itsekäs teko. Sori.

Minä ja lukemattomat muutkin ovat pyytäneet useassakin keskustelussa mainitsemaan YHDENKIN EPÄitsekkään syyn hankkia lapsi.

Hiljaista on ollut.

Tässäkin keskustelussa perustelut alkavat Halusin.

Vela saa vapaasti julistaa näkevänsä lapset elämäänsä rajoittavina riippakivinä ja haluavansa vain nauttia elämästään. Sitten vielä väittää olevansa epäitsekäs, kun ei hanki lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oi ja voi! Minä olen menestynyt elämässäni ja omaisuuskin on kasvanut mittavaksi. Silti elämäni paras aikaansaannos ovat omat lapseni.

Eivät ole sinun aikaansaannosta. He menestyvät tai ovat menestymättä ihan itse. Mällien heittämisen/vastaanottamisen taas osaa jokainen.

Anteeksi, mutta nyt en ymmärtänyt. Kyllä lapseni ovat minun (ja mieheni) aikaansaannostani, eivät he tässä maailmassa ilman minua olisi.

Mitään en puhunut heidän menestymisestään, vaan omastani. Ja silti lapset ovat parasta, mitä olen elämässäni aikaan saanut, siis siitä riippumatta, miten hyvin olen menestynyt, tehnyt uraa, kerryttänyt omaisuutta, lapset ovat silti parasta elämässäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos rahkeet ei riitä siihen, että voisi olla maisteri tai lääkäri tai huippu-urheilija, mutta osaa rakastaa ja hoivata, tukea ja hoitaa lapsia. Miksi tämä on vähemmän arvokasta työtä, kuin ulkoiset saavutukset? Erityisesti kyseenalaistan urat, joilla ei ole kuin taloudellista meriittiä. Miksi suuret tulot tai suuri omaisuus on selvä merkki saavutuksesta, mutta hyvinvoivat lapset tai onnellinen perhe ei sitä ole? Sopii kyllä miettiä minkälaisen vihan perheitä ja lapsia kohtaan on sisäistänyt ja mitä se kertoo omista ja yhteiskunnan arvoista. 

Eiks tuo nyt ole aika luontaista, perustarpeista hoivata ja rakastaa. En työksi sitä laskisi kun mitä kukin haluaa vapaaehtoisesti harrastaa. Niin kauan kun lasten teko ei ole pakollista eikä siitä makseta palkkaa niin lasken sen harrastukseksi. Ja harrastuksiahan ihmisillä voi olla erilaisia mihinkä tunteensa purkaa. 

Yhteiskunnalle tärkeimpiä ovat veronmaksajat jotta sitten jotkut saavat kotona rakastaa ja hoivata rauhassa muiden kustantaessa sen. 

Aikaperspektiivisi on, sanoisinko lyhyehkö. Olet varmaankin hyvin nuori. Millä aikavälillä arvelet siirtyväsi maksajien leiriin sieltä vastaanottajien leiristä? Ja sitten kun selkäsi ei enää työhön taivu, toivot eutanasiaa?

Tulevaisuudessa tullaan näkemään valtava määrä työttömiä nuoria joille ei löydy töitä. Etelästäkin saapuu kuumuutta pakenevia tulijoita. Mihin ajattelit sijoittaa nämä länsimaalaiset työttömät sekä ilmastouhrit?

Ensinnäkin ensimmäiseen lauseeseesi ei ole minkäänlaista näyttöä, jos puhutaan Suomen sisäisestä taloudesta, aikaperspektiivinä nykyhetki -2050 luku, väitteesi on jopa absurdi. Toiseksi joku itsekäs sen "ilmastouhrinkin" on synnyttänyt. Varallisuuden ja tuotantopanosten keskittyminen edelleen todennäköisesti luo maailman, tai ainakin Suomen, jossa harvojen moninkertaisesti positiivinen tuottavuus, jaetaan tuottona hyödyttämään yhteiskunnan vähemmän tuottavia yksilöitä. Mutta mistä tietää kenestä kasvaa tuottavuuden suhteen johtaja ja kenestä ei? Eli mitkä lapset tulisi jättää tämän perusteella synnyttämättä?

Ihmisiä muuttaa jo nyt ulkomailla. Suomessa ei ole tarpeeksi vientiä eikä tule olemaankaan. Googlaa sana aivovuoto Suomi. Tiedän mistä puhun sillä jouduin vuonna 2009 lähtemään Eurooppaan töiden puuttumisen vuoksi. Kas kummaa suomalaiset työnantajat ottivat mielellään töihin Euroopasta paluun jälkeen. Olen jälleen alkanut katselemaan töitä ulkomailta. Haluan kyetä elämään saadulla palkalla.