"Lapseni on hienointa mitä olen saanut aikaan"

Vierailija kirjoitti:

Ja eikö ole hirvittävän itsekästä myös perustaa elämänsä toisen ihmisen olemisen varaan? Se, että oman elämän merkitys on toinen ihminen. ts. synnytin sinut tähän maailmaan, että ITSELLÄNI olisi elämäntarkoitus.

Tämähän on juuri se merkityksettömyyden noidankehä.

Minä teen lapsen jotta elämälläni olisi merkitystä, lapseni tekee lapsen jotta hänen  elämällään olisi merkitystä, joka tekee lapsen jotta elämällään olisi merkitystä jne jne. 

Kyseessä ei ole mitään sen ylevämpää, kuin henkinen pyramidihuijaus, johon sortuvat aivopestyt ihmiset, jotka eivät kykene tekemään itsenäisiä päätöksiä elämänsä suunnasta, taikka muuten mielikuvitukseltaan köyhät. 

Itsekkyydessään tuomitsevat aina seuraavan sukupolven kokemaan aina lopulta sairautta, menetyksiä, pettymystä, kärsimystä kunnes kuolema lopulta armahtaa. 

Lapsesta ei saisi olla onnellinen? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja eikö ole hirvittävän itsekästä myös perustaa elämänsä toisen ihmisen olemisen varaan? Se, että oman elämän merkitys on toinen ihminen. ts. synnytin sinut tähän maailmaan, että ITSELLÄNI olisi elämäntarkoitus.

Oletko nyt siis lapseton, koska olet epäitsekäs? Eikö pelkästään itselleen eläminen ole myös itsekästä?

Et ymmärrä itsekkyyden käsitystä. Itsekkyyden täytyy kohdistua johonkin, jotta se olisi itsekästä. Ketä kohtaan lapsettomuus on itsekästä? 

Lasten hankkiminen on lisääntyvältä itsekästä, koska se on teko joka kohdistuu syntyvään, jolla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa syntymiseensä. 

Lisääntyessä tyydytetään aina lisääntyvän tarpeita, ei koskaan syntymättömän, joka ei syntymättömyydestään kärsi millään tavalla. 

-eri-

Onneksi olkoon, harrastit seksiä ilman ehkäisyä ja lisäännyit, aivan kuten mikä tahansa elävä organismi tällä pallolla! Lisääntyminen on sisäsyntyinen, alkukantainen tarve kaikilla eliöillä, ja kuka sitä toteuttaa, ei ole mitään muuta kuin viettiensä varassa elävä eläin. Fiksummat pystyy ymmärtämään että elämässä voi olla muutakin sisältöä kuin suvun jatkaminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet säälittävä lapseton maho, ap. ja kateellisen katkera kaikille niille naisille, joilla on onni ollut myötä ja ovat saanneet synnyttää omia haluttuja vauvojaan.

Onni ohittaa aina jonkun ihmisen, mitä tulee lasten saamiseen. Valitettavasti.

En ole vastuussa elämänsisällöstäsi. Saat keksiä sitä ihan itse keskenäsi kun muutan pois.

Ole haluttu vauva itelles.

Minua alettiin tallomaan alas teini-iässä, etten itsenäistyisi. Murrosiän muutosten näkyessä alettiin kohdella lapsena korostetusti enemmän kuin aikaisemmin, lässytystä, nälvimistä, lelujen ostamista lahjaksi, huoneen verhoilu lastenhuoneeksi. Molemmat vanhemmat takertuivat kotileikkiin kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Vielä lähes kolmekymppisenä yrittivät perustella oikeutustaan asioistani tietämiselle sillä että "olen lapsi".

Pistäkää vaan muutkin rohkeasti välit poikki ihmisiin joilla ei ole mitään omaa elämää, vaan koko pohja murenee siinä kun lapsi itsenäistyy.

Jos tarkemmin mietitään, niin naisen koko elinkaari koostuu vain ja ainoastaan sikiämisestä. Ensin sen malttamattomasta odottelusta ja sitten kuppi menee nurin kun leikki n ohi eli ns merkitys elämältä katoaa.

Keski-ikäiset tädit on usein aika hirmuisia.

Naisen elämänkaari:

0-20v: harjoitellaan nukkeleikkiä

20-30v: mangutaan nukkeleikkiä mieheltä

30-45v: nukkeleikki

45-55v: nuppi sekoaa kun nukkeleikki on takana -> häiriökäyttäytymistä

55v->: mangutaan nukkeleikkiä lapsiltaan

Näin se menee. Onneksi olen itse säästynyt tältä kaikelta, kun päätin jo teininä, etten halua lapsia. Se päätös on pitänyt ja voin vain seurailla näitä vaiheita sivusta 😂

Samoin. En ole ikinä katunut päätöstä. Elämä on mahtavaa ilman lapsia ja suosittelen sitä kaikille! Käy sääliksi niitä jotka tekee lapsia.

Kolmen lapsen äitinä en millään voi ymmärtää, synnytyksen tekevän meistä hyvän äidin tai ihmisen, vaan syntyvä lapsi on monen sattuman summa, eikä suinkaan äidin saavutus. Jo lapsen geenit, jotka tulevat molemmilta vanhemmilta ja monen sukupolven yli, lisäksi ympäristö, yhteiskunnan rakenteet, jopa maailman tilanne, johon lapsi sattuu syntymään, vaikuttavat lapsen elämään, kykyihin, hyvinvointiin ja onnellisuuteen.

Ja ylipäätään elämä on monen sattumien summa.

Usein äidit sovittavat sädekehää päänsä päälle ja pitävät omana saavutuksena, kun lapsi menestyy ja on onnellinen ja elävät lapsen kautta, mutta entä jos lapsesta tulee kiusaaja väkivaltainen tappaja tai kuten nyt Yhdysvalloissa kouluampuja, joka surmasi 21 ihmistä. Onko sekin äidin saavutus tai teko?

Entä ne kymmenettuhannet lapset Suomessakin, jotka voi todella huonosti, jotka tarvitsevat psyatrista hoitoa, eivätkä ole kymmenen ällän ylioppilaita, voivat huonosti ja elämä lapsella on yhtä helvettiä, ehkä geeneistä ja muista syistä johtuen tai äitiys on mennyt rimaa hipoen, kun nainen ei ole tunnistanut omia realiteettejä, geenejä ja vahvuuksiaan, vaan on uskonut tähän joidenkin naisten hömppään ja kuvitelmaan äitiyden olevan paras mahdollinen tavoite ja saavutus elämässä, joka pitää olla jokaisen hyvän naisen tavoite, vaikka siihen ei edes olisi realiteettejä ja voimavaroja tai taloudellista mahdollisuutta.

Ja jotkut naiset ovat valmiit hankkimaan lapsen ensimmäiset isäehdokkaan kanssa, oli hän millainen tahansa ja erotaan heti lapsen synnyttyä ja rikotaan lapselta ydinperhe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää vertailla tällaisessa asiassa? Ei ole yhtä totuutta, toisen puolesta ei voi sanoa, että mikä on hänen hienoin saavutuksensa.

Vanhemmuus vaatii ihan älyttömästi panostusta, joten kyllä kai sitä voi määritellä saavutuksena, riippuen siitä miten siinä onnistuu, toiset ihan hyvin ja toiset taas ihan tosi huonosti.

Vanhemmuus ei tee kenestäkään sitä tai tätä. Tosi moni myös suoraan sanoen epäonnistuu vanhemmuudessaan, joten pelkkä vanhemmuus itsessään ei minusta ole mikään saavutus.

Ajattelisin kyllä myös niin, että jos siihen vanhemmuuteen panostaa tosi paljon tai edes kohtuudella, niin saahan sitä fiilistellä. Nauttikaa vanhemmat siitä tunteesta. Muutoin voisi hieman harmittaa kaikki se panostus. Ja onneksi monilla vanhemmilla on se fiilis, että lapset ovat parasta, muutoin kaltoinkohtelua voisi olla vieläkin enemmän. Ja kyllä minua myös säälittäisi, jos siitä vanhemmuudesta ei saisi paljon irti, säälittäähän mua vanhemmat muutenkin kun katsoo sitä ikuista vastuunkehää toisesta ihmisestä.

Lapset eivät kuitenkaan ole parasta tai saavutus kaikille ihmisille. Meillä on sitten jotain muuta, josta lapselliset eivät voi koskaan päästä perille tai ymmärtää.

Eli nauttikaa toki vanhemmuudesta ja me lapsettomat nautitaan muista jutuista, jotka ovat meille niin kaikista tärkeimmät ja suurimmat saavutukset.

Olen vilpittömästi iloinen lapsistani, joten en tarvitse sääliäsi kuitenkaan. Rakkauden hinta on toki pelko menetyksestä, mutta uskon että lapsettomillakin on rakkaita ihmisiä (ja eläimiä), joten tietävät tunteen. En ihan ymmärrä tuota, kun sanoit että lapsettomat nauttivat muista jutuista, joita lapselliset eivät voi ymmärtää. Esim harrastan kiipeilyä, eräretkeilyä, pienviljelyä, silloin tällöin myös matkustelua yms ja osa harrastuskaveteistani on lapsettomia, mutta saamme fiiliksiä samoista harrastuksista. Miten en muka ymmärrä heitä sillä perusteella, että mulla sattuu olemaan lapsia? Saanhan itsekin nautintoa elämään lasten lisäksi muistakin asioista. Ei tule edes normi elämässä jaettua ihmisiä "lapsellisiin" ja "lapsettomien". Ihmisiähän tässä kaikki ollaan hyvä tavaton.

Hienoa, että olet vilpittömän iloinen lapsistasi! Tarkoitin ehkä hieman syvempiä asioita kuin harrastuksia, jne. Eli lähinnä sellaisia kuin elämäntarkoitus tai -merkitys. Monilla vanhemmilla se on omissa lapsissa, lapsettomilla se on jossain muualla ja tätä lapselliset eivät voi koskaan ymmärtää eikä heidän sitä tarvitsekaan ymmärtää.

Tahdon yrittää ymmärtää. Kerro, mikä on oman elämäsi syvä tarkoitus? En kysy vähätelläkseni, vaan haluan kuulla, mitä se sinulle on. Arvailen hyväntekeväisyyttä tai hedonismia, mutta olenko ihan hakoteillä?

Syvin tarkoitus on elämä itsessään. Minun oma elämäni. Ja että elän sitä siten kuin miten tiedän olevan oikein minulle. Minusta on tärkeää nostaa myös se esiin, että on meitä ihmisiä, jotka emme tarvitse itsemme ulkopuolista syytä elämälle, olemme riittäviä itsessämme. Ja se ei tarkoita mitään hedonismia, tms. Se on myös aika iso juttu ja vaatii myös henkisesti kykyä riittää itse itselleen. Mutta tätä ei haluta tunnustaa. Että lapsettomat myös ottavat aika suuren vastuun siinä, että todella eivät sijoita elämäntarkoitustaan itsensä ulkopuolella, vaan samalla myös ottavat suuren vastuun ihan koko omasta elämästä. Mutta voin sanoa, että ei se ainakaan minulle ole ollut vaikeaa, vaan ihan luonnollista ja ihanaa. Olen tyytyväinen valintaani ja kunnioitan ja arvostan suuresti tätä mahdollisuutta elää.

antinatalist kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja eikö ole hirvittävän itsekästä myös perustaa elämänsä toisen ihmisen olemisen varaan? Se, että oman elämän merkitys on toinen ihminen. ts. synnytin sinut tähän maailmaan, että ITSELLÄNI olisi elämäntarkoitus.

Tämähän on juuri se merkityksettömyyden noidankehä.

Minä teen lapsen jotta elämälläni olisi merkitystä, lapseni tekee lapsen jotta hänen  elämällään olisi merkitystä, joka tekee lapsen jotta elämällään olisi merkitystä jne jne. 

Kyseessä ei ole mitään sen ylevämpää, kuin henkinen pyramidihuijaus, johon sortuvat aivopestyt ihmiset, jotka eivät kykene tekemään itsenäisiä päätöksiä elämänsä suunnasta, taikka muuten mielikuvitukseltaan köyhät. 

Itsekkyydessään tuomitsevat aina seuraavan sukupolven kokemaan aina lopulta sairautta, menetyksiä, pettymystä, kärsimystä kunnes kuolema lopulta armahtaa. 

Olen pahoillani puolestasi, että sinulle elämänkaari näyttäytyy noin pimeänä. Minä ajattelen, että olen synnyttämällä lapseni antanut hänelle mahdollisuuden ystävyyteen; riemuun; aurinkoisista päivistä ja hauskoista leikeistä nauttimiseen; itsensä kehittämiseen; tavoitteiden saavuttamiseen; rakastumiseen; ensimmäiseen orgasmiin; ja kyllä, myös siihen oman perheen rakentamiseen. Elämään kuuluu myös menetys, suru, kipu ja vaikeat tunteet. Itse ajattelen, että omasta kivustani ja menetyksestä olen kuitenkin saanut jotain sydämeeni, joka itsessään on tehnyt minusta tuntevan ja ajattelevan ihmisen. En osaa nähdä kärsimystä pelkästään nurjana.

Ihmisellä on tapana pyrkiä perustelemaan itselleen päätöksiensä viisautta, olipa päätöksen tehnyt olosuhteiden pakottamana tai omasta harkinnasta. Miehiä on joskus hauska kuunnella kun he vertailevat auto - tai vaikka grillimerkkejä. Naurattaa yhä kun mieheni joskus joutui myöntämään, ettei hänen ostamansa TV toiminut optimaalisesti. Tai tulkitsin puolittaisena myöntämisenä kun hän sanoi "ei se ole vika, se on ominaisuus", sitten molemmat purskahti nauramaan. 

Eikö tapasi ajatella lapsen teosta toimi suojana sinulle itse tekemäsi päätöksen seurauksena tulleelta empimiseltä ja mahdolliselta katumukselta. Empiminen on aivan luonnollista, ei sitä tarvitse säikähtää tai torjua.

Vierailija kirjoitti:

Jännä muuten näissä äitejä halveksuvissa kommenteissa huomata, miten äiti on joko äitiyteen itsensä kadottanut säälittävä luuseri tai sitten lapsensa pilaava ihmishirviö, jos äiti ilmaisee millään muotoa arvostusta ja ylpeyttä itseään ja lapsiaan kohtaan. Lasten hankinta ylipäätään on suurta ja tuomittavaa itsekkyyttä.

Lapsettomana kaikkein korkein hyve on kuitenkin elää itselleen ja olla itsekäs. Kyllä teillä pakka menee ihan sekaisin, kun ihmisellä on vastuu muustakin kuin itsestään.

Ei ole pakka sekaisin. Minulla on vastuu monistakin ihmisistä kuten iäkkäistä vanhemmistani, muista lähiomaisista ja puolisostani jos sairastutaan ja kun vanhennutaan niin mitä me tekisimme ilman toisiamme. Eivät ne tarvitse kaikki olla lapsia mistä kannetaan vastuuta. Toisilla voi olla eläimiäkin mistä huolehditaan. Pitkässä parisuhteessa ei voi olla itsekäs sillä ei se toimi jos ei osata tehdä kompromisseja ja kaikessa otetaan toinen huomioon eikä tehdä itsekkäitä päätöksiä kuten yksin eläessä voi tehdä. Lasten kanssa eläminen on helpompaa kun voi itsekkäästi tehdä kaikki päätökset ja lapsia voi ohjata kuin litran mittaa mutta aikuisen kohdalla sellainen ei onnistu. Itsekkäällä ei olekkaan muita kuin lapsia eikä eikä aikuista kumppania ollenkaan. 

Minä olen kasvattanut kaksi lasta aikuiseksi. Nyt sitä vasta huomaa, miten valtava urakka se on ollut. Olen kyllä ylpeä siitä mitä olen jaksanut tehdä, enemmän lapsiin on mennyt aikaa ja vaivaa kuin rahaa. Mieheen nähden olen tehnyt satakertaisen työn. Täällä joskus sanotaan, että torakatkin lisääntyy, mutta ei ne huolehdi eikä kasvata jälkeläisiään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja eikö ole hirvittävän itsekästä myös perustaa elämänsä toisen ihmisen olemisen varaan? Se, että oman elämän merkitys on toinen ihminen. ts. synnytin sinut tähän maailmaan, että ITSELLÄNI olisi elämäntarkoitus.

Oletko nyt siis lapseton, koska olet epäitsekäs? Eikö pelkästään itselleen eläminen ole myös itsekästä?

Et ymmärrä itsekkyyden käsitystä. Itsekkyyden täytyy kohdistua johonkin, jotta se olisi itsekästä. Ketä kohtaan lapsettomuus on itsekästä? 

Lasten hankkiminen on lisääntyvältä itsekästä, koska se on teko joka kohdistuu syntyvään, jolla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa syntymiseensä. 

Lisääntyessä tyydytetään aina lisääntyvän tarpeita, ei koskaan syntymättömän, joka ei syntymättömyydestään kärsi millään tavalla. 

-eri-

Samaa mieltä. Lisääntyessään ihminen on kaikkein itsekkäin kun harjoittaa omia tarpeitaan. Kaikki se hoivaaminen on omien tarpeiden tyydyttämistä eikä muiden tarpeiden tyydyttämistä koska on itse valinnut. Sama kun jotkut haluavat eläimen ja jotkut lapset hoivaviettinsä tyydyttämiseensä. Minulla ei ole hoivaviettiä niin olen itsekkäästi halunnut puutarhan ja harrastella itsekkäästi kasvattamista siellä omaa ruokaani. en minä vaan ylpeide millään aikaan saanoksillani ja takkiinkin tulee kun ei kaikessa onnistu siihen vaikuttaen niin montaa asiaa kuten maanviljelijöillä. 

antinatalist kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja eikö ole hirvittävän itsekästä myös perustaa elämänsä toisen ihmisen olemisen varaan? Se, että oman elämän merkitys on toinen ihminen. ts. synnytin sinut tähän maailmaan, että ITSELLÄNI olisi elämäntarkoitus.

Tämähän on juuri se merkityksettömyyden noidankehä.

Minä teen lapsen jotta elämälläni olisi merkitystä, lapseni tekee lapsen jotta hänen  elämällään olisi merkitystä, joka tekee lapsen jotta elämällään olisi merkitystä jne jne. 

Kyseessä ei ole mitään sen ylevämpää, kuin henkinen pyramidihuijaus, johon sortuvat aivopestyt ihmiset, jotka eivät kykene tekemään itsenäisiä päätöksiä elämänsä suunnasta, taikka muuten mielikuvitukseltaan köyhät. 

Itsekkyydessään tuomitsevat aina seuraavan sukupolven kokemaan aina lopulta sairautta, menetyksiä, pettymystä, kärsimystä kunnes kuolema lopulta armahtaa. 

Pyramidihuijaus :D Ihmiskunta historioineen, taiteineen ja tieteineen onkin pyramidihuijauksen tulosta! Olet pahasti kyynistynyt tai masentunut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä muuten näissä äitejä halveksuvissa kommenteissa huomata, miten äiti on joko äitiyteen itsensä kadottanut säälittävä luuseri tai sitten lapsensa pilaava ihmishirviö, jos äiti ilmaisee millään muotoa arvostusta ja ylpeyttä itseään ja lapsiaan kohtaan. Lasten hankinta ylipäätään on suurta ja tuomittavaa itsekkyyttä.

Lapsettomana kaikkein korkein hyve on kuitenkin elää itselleen ja olla itsekäs. Kyllä teillä pakka menee ihan sekaisin, kun ihmisellä on vastuu muustakin kuin itsestään.

Ei ole pakka sekaisin. Minulla on vastuu monistakin ihmisistä kuten iäkkäistä vanhemmistani, muista lähiomaisista ja puolisostani jos sairastutaan ja kun vanhennutaan niin mitä me tekisimme ilman toisiamme. Eivät ne tarvitse kaikki olla lapsia mistä kannetaan vastuuta. Toisilla voi olla eläimiäkin mistä huolehditaan. Pitkässä parisuhteessa ei voi olla itsekäs sillä ei se toimi jos ei osata tehdä kompromisseja ja kaikessa otetaan toinen huomioon eikä tehdä itsekkäitä päätöksiä kuten yksin eläessä voi tehdä. Lasten kanssa eläminen on helpompaa kun voi itsekkäästi tehdä kaikki päätökset ja lapsia voi ohjata kuin litran mittaa mutta aikuisen kohdalla sellainen ei onnistu. Itsekkäällä ei olekkaan muita kuin lapsia eikä eikä aikuista kumppania ollenkaan. 

Kuka heistä kantaa vastuun jos sinä et pysty? Kuka sinusta kantaa vastuun jos nuo muut ovat jo poissa? Ihminen on itsekäs sisäsyntyisesti. Kuitenkin vähemmän itsekäs kuin eläin. Itsesäilytysvietti vs ethos. Kuten sinun läheisesti toivovat sinun huolehtivan heidän tarpeistaan, toivot sinäkin jonkun huolehtivan sinusta kun et siihen itse kykene. Se yhdistää melkein kaikkia eläviä olentoja, käännymme toisen puoleen kun tarvitsemme apua. Haluan siis sanoa, ettet sinä itsejulistamassasi epäitsekkyydessäsi ole yhtään epäitsekkäämpi kuin vaikka lapsen synnyttänyt ihminen, sinä vain odotat niitä samoja asioita muilta ihmisiltä ympärilläsi kuin vanhempi toivoo lapseltaan. Mutta ilman sitä elämän alkutaipaleen yksipuolista antaja- vastaanottaja-suhdetta, jossa vastavuoroisuus toteutuu vasta lapsen aikuistuttua, jos silloinkaan. 

Ihmisellä itsesäilytysvietin ylivertaisuuteen vaikuttaa yksi poikkeus; agape. Kohde vaihtelee, mutta tyypillinen esimerkki lie äidin rakkaus lasta kohtaan. Hukkuva painaa toisen pään veden alle yrittäessään itse pysyä pinnalla. Vaikket pystykään tätä refleksinomaista käytöstä ennustamaan, ehkä osaat kuitenkin miettiä onko elämässäsi ketään kenen kohdalla oma itsesäilytysviettisi sammuisi ja vaipuisit itse mieluummin pinnan alle, jotta voisit pelastaa toisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä muuten näissä äitejä halveksuvissa kommenteissa huomata, miten äiti on joko äitiyteen itsensä kadottanut säälittävä luuseri tai sitten lapsensa pilaava ihmishirviö, jos äiti ilmaisee millään muotoa arvostusta ja ylpeyttä itseään ja lapsiaan kohtaan. Lasten hankinta ylipäätään on suurta ja tuomittavaa itsekkyyttä.

Lapsettomana kaikkein korkein hyve on kuitenkin elää itselleen ja olla itsekäs. Kyllä teillä pakka menee ihan sekaisin, kun ihmisellä on vastuu muustakin kuin itsestään.

Ei ole pakka sekaisin. Minulla on vastuu monistakin ihmisistä kuten iäkkäistä vanhemmistani, muista lähiomaisista ja puolisostani jos sairastutaan ja kun vanhennutaan niin mitä me tekisimme ilman toisiamme. Eivät ne tarvitse kaikki olla lapsia mistä kannetaan vastuuta. Toisilla voi olla eläimiäkin mistä huolehditaan. Pitkässä parisuhteessa ei voi olla itsekäs sillä ei se toimi jos ei osata tehdä kompromisseja ja kaikessa otetaan toinen huomioon eikä tehdä itsekkäitä päätöksiä kuten yksin eläessä voi tehdä. Lasten kanssa eläminen on helpompaa kun voi itsekkäästi tehdä kaikki päätökset ja lapsia voi ohjata kuin litran mittaa mutta aikuisen kohdalla sellainen ei onnistu. Itsekkäällä ei olekkaan muita kuin lapsia eikä eikä aikuista kumppania ollenkaan. 

Kuka heistä kantaa vastuun jos sinä et pysty? Kuka sinusta kantaa vastuun jos nuo muut ovat jo poissa? Ihminen on itsekäs sisäsyntyisesti. Kuitenkin vähemmän itsekäs kuin eläin. Itsesäilytysvietti vs ethos. Kuten sinun läheisesti toivovat sinun huolehtivan heidän tarpeistaan, toivot sinäkin jonkun huolehtivan sinusta kun et siihen itse kykene. Se yhdistää melkein kaikkia eläviä olentoja, käännymme toisen puoleen kun tarvitsemme apua. Haluan siis sanoa, ettet sinä itsejulistamassasi epäitsekkyydessäsi ole yhtään epäitsekkäämpi kuin vaikka lapsen synnyttänyt ihminen, sinä vain odotat niitä samoja asioita muilta ihmisiltä ympärilläsi kuin vanhempi toivoo lapseltaan. Mutta ilman sitä elämän alkutaipaleen yksipuolista antaja- vastaanottaja-suhdetta, jossa vastavuoroisuus toteutuu vasta lapsen aikuistuttua, jos silloinkaan. 

Ihmisellä itsesäilytysvietin ylivertaisuuteen vaikuttaa yksi poikkeus; agape. Kohde vaihtelee, mutta tyypillinen esimerkki lie äidin rakkaus lasta kohtaan. Hukkuva painaa toisen pään veden alle yrittäessään itse pysyä pinnalla. Vaikket pystykään tätä refleksinomaista käytöstä ennustamaan, ehkä osaat kuitenkin miettiä onko elämässäsi ketään kenen kohdalla oma itsesäilytysviettisi sammuisi ja vaipuisit itse mieluummin pinnan alle, jotta voisit pelastaa toisen.

Unohdit vanhukset joidenka lapset asuu muualla päin Suomea ja maailmaa. Ei kaikkien luona käy joku. Senpä takia ollaan ruvettu rakentamaan seniorikommuuneja ettei tarvisi olla yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos rahkeet ei riitä siihen, että voisi olla maisteri tai lääkäri tai huippu-urheilija, mutta osaa rakastaa ja hoivata, tukea ja hoitaa lapsia. Miksi tämä on vähemmän arvokasta työtä, kuin ulkoiset saavutukset? Erityisesti kyseenalaistan urat, joilla ei ole kuin taloudellista meriittiä. Miksi suuret tulot tai suuri omaisuus on selvä merkki saavutuksesta, mutta hyvinvoivat lapset tai onnellinen perhe ei sitä ole? Sopii kyllä miettiä minkälaisen vihan perheitä ja lapsia kohtaan on sisäistänyt ja mitä se kertoo omista ja yhteiskunnan arvoista. 

Eiks tuo nyt ole aika luontaista, perustarpeista hoivata ja rakastaa. En työksi sitä laskisi kun mitä kukin haluaa vapaaehtoisesti harrastaa. Niin kauan kun lasten teko ei ole pakollista eikä siitä makseta palkkaa niin lasken sen harrastukseksi. Ja harrastuksiahan ihmisillä voi olla erilaisia mihinkä tunteensa purkaa. 

Yhteiskunnalle tärkeimpiä ovat veronmaksajat jotta sitten jotkut saavat kotona rakastaa ja hoivata rauhassa muiden kustantaessa sen. 

Aikaperspektiivisi on, sanoisinko lyhyehkö. Olet varmaankin hyvin nuori. Millä aikavälillä arvelet siirtyväsi maksajien leiriin sieltä vastaanottajien leiristä? Ja sitten kun selkäsi ei enää työhön taivu, toivot eutanasiaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos rahkeet ei riitä siihen, että voisi olla maisteri tai lääkäri tai huippu-urheilija, mutta osaa rakastaa ja hoivata, tukea ja hoitaa lapsia. Miksi tämä on vähemmän arvokasta työtä, kuin ulkoiset saavutukset? Erityisesti kyseenalaistan urat, joilla ei ole kuin taloudellista meriittiä. Miksi suuret tulot tai suuri omaisuus on selvä merkki saavutuksesta, mutta hyvinvoivat lapset tai onnellinen perhe ei sitä ole? Sopii kyllä miettiä minkälaisen vihan perheitä ja lapsia kohtaan on sisäistänyt ja mitä se kertoo omista ja yhteiskunnan arvoista. 

Eiks tuo nyt ole aika luontaista, perustarpeista hoivata ja rakastaa. En työksi sitä laskisi kun mitä kukin haluaa vapaaehtoisesti harrastaa. Niin kauan kun lasten teko ei ole pakollista eikä siitä makseta palkkaa niin lasken sen harrastukseksi. Ja harrastuksiahan ihmisillä voi olla erilaisia mihinkä tunteensa purkaa. 

Yhteiskunnalle tärkeimpiä ovat veronmaksajat jotta sitten jotkut saavat kotona rakastaa ja hoivata rauhassa muiden kustantaessa sen. 

Aikaperspektiivisi on, sanoisinko lyhyehkö. Olet varmaankin hyvin nuori. Millä aikavälillä arvelet siirtyväsi maksajien leiriin sieltä vastaanottajien leiristä? Ja sitten kun selkäsi ei enää työhön taivu, toivot eutanasiaa?

Tulevaisuudessa tullaan näkemään valtava määrä työttömiä nuoria joille ei löydy töitä. Etelästäkin saapuu kuumuutta pakenevia tulijoita. Mihin ajattelit sijoittaa nämä länsimaalaiset työttömät sekä ilmastouhrit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä muuten näissä äitejä halveksuvissa kommenteissa huomata, miten äiti on joko äitiyteen itsensä kadottanut säälittävä luuseri tai sitten lapsensa pilaava ihmishirviö, jos äiti ilmaisee millään muotoa arvostusta ja ylpeyttä itseään ja lapsiaan kohtaan. Lasten hankinta ylipäätään on suurta ja tuomittavaa itsekkyyttä.

Lapsettomana kaikkein korkein hyve on kuitenkin elää itselleen ja olla itsekäs. Kyllä teillä pakka menee ihan sekaisin, kun ihmisellä on vastuu muustakin kuin itsestään.

Ei ole pakka sekaisin. Minulla on vastuu monistakin ihmisistä kuten iäkkäistä vanhemmistani, muista lähiomaisista ja puolisostani jos sairastutaan ja kun vanhennutaan niin mitä me tekisimme ilman toisiamme. Eivät ne tarvitse kaikki olla lapsia mistä kannetaan vastuuta. Toisilla voi olla eläimiäkin mistä huolehditaan. Pitkässä parisuhteessa ei voi olla itsekäs sillä ei se toimi jos ei osata tehdä kompromisseja ja kaikessa otetaan toinen huomioon eikä tehdä itsekkäitä päätöksiä kuten yksin eläessä voi tehdä. Lasten kanssa eläminen on helpompaa kun voi itsekkäästi tehdä kaikki päätökset ja lapsia voi ohjata kuin litran mittaa mutta aikuisen kohdalla sellainen ei onnistu. Itsekkäällä ei olekkaan muita kuin lapsia eikä eikä aikuista kumppania ollenkaan. 

Kuka heistä kantaa vastuun jos sinä et pysty? Kuka sinusta kantaa vastuun jos nuo muut ovat jo poissa? Ihminen on itsekäs sisäsyntyisesti. Kuitenkin vähemmän itsekäs kuin eläin. Itsesäilytysvietti vs ethos. Kuten sinun läheisesti toivovat sinun huolehtivan heidän tarpeistaan, toivot sinäkin jonkun huolehtivan sinusta kun et siihen itse kykene. Se yhdistää melkein kaikkia eläviä olentoja, käännymme toisen puoleen kun tarvitsemme apua. Haluan siis sanoa, ettet sinä itsejulistamassasi epäitsekkyydessäsi ole yhtään epäitsekkäämpi kuin vaikka lapsen synnyttänyt ihminen, sinä vain odotat niitä samoja asioita muilta ihmisiltä ympärilläsi kuin vanhempi toivoo lapseltaan. Mutta ilman sitä elämän alkutaipaleen yksipuolista antaja- vastaanottaja-suhdetta, jossa vastavuoroisuus toteutuu vasta lapsen aikuistuttua, jos silloinkaan. 

Ihmisellä itsesäilytysvietin ylivertaisuuteen vaikuttaa yksi poikkeus; agape. Kohde vaihtelee, mutta tyypillinen esimerkki lie äidin rakkaus lasta kohtaan. Hukkuva painaa toisen pään veden alle yrittäessään itse pysyä pinnalla. Vaikket pystykään tätä refleksinomaista käytöstä ennustamaan, ehkä osaat kuitenkin miettiä onko elämässäsi ketään kenen kohdalla oma itsesäilytysviettisi sammuisi ja vaipuisit itse mieluummin pinnan alle, jotta voisit pelastaa toisen.

Unohdit vanhukset joidenka lapset asuu muualla päin Suomea ja maailmaa. Ei kaikkien luona käy joku. Senpä takia ollaan ruvettu rakentamaan seniorikommuuneja ettei tarvisi olla yksin.

Aivan. Ei edes se "itsekkäästi" tehty ja kasvatettu lapsi sitä takaa, ettei vanhuus ole yksinäinen. Siksi se olisikin maailman huonoin vanhuudenvakuutus jos arvioidaan panostukset suhteessa todennäköiseen tuottoon. Mutta joku on kuitenkin ne seniorikommuunin muut vanhuksetkin synnyttänyt ja aikuisiksi saakka pitänyt hengissä. Näistä asioista on tullut niin itsestäänselvyyksiä, ettei moni osaa näköjään edes tuntea kiitollisuutta huoltajaansa kohtaan, vaan syyttää tämän itsekästä lisääntymistarvetta omasta ankeasta elämästään. Varmasti on joukossa vanhempiensa traumatisoimia ihmisiä, mutta koettakaa ymmärtää, ettei valtaosalla elämässä ole niin heikko aloituskäsi.

Kyllä omat lapseni ovat ainakin ihan mielettömän hauskoja, empaattisia ja mukavia ihmisiä. En usko että kaikki on kasvatukseni ansiota, mutta olen todella ylpeä heistä. He ovat hienointa mitä minulla elämässäni on. Mutta se ei tarkoita ettenkö olisi mitään muuta saavuttanut tai minulla ei olisi mitään muuta kuin "äiti-persoona", mikään muu vain omassa elämässäni ei ole niin tärkeää kuin lapseni.

Jokainen arvottaa eri asioita ja se miten toiselle voi tuoda isoimman onnen ja ylpeyden aiheen vaikka loistava ura, ei tarkoita sitä etteikö ensinnäkin äiti voi myös olla töissä menestynyt.

Jotkut nyt kokevat tarvetta laittaa äidit vaan siihen äiti-lokeroon, ihanko ihan uskomattoman moni äiti ei olisi äitiroolinsa ulkopuolella todella merkittävässä asemassa myös urallaan. Meillä on pääministerinäkin nuori nainen joka on myös äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä muuten näissä äitejä halveksuvissa kommenteissa huomata, miten äiti on joko äitiyteen itsensä kadottanut säälittävä luuseri tai sitten lapsensa pilaava ihmishirviö, jos äiti ilmaisee millään muotoa arvostusta ja ylpeyttä itseään ja lapsiaan kohtaan. Lasten hankinta ylipäätään on suurta ja tuomittavaa itsekkyyttä.

Lapsettomana kaikkein korkein hyve on kuitenkin elää itselleen ja olla itsekäs. Kyllä teillä pakka menee ihan sekaisin, kun ihmisellä on vastuu muustakin kuin itsestään.

Ei ole pakka sekaisin. Minulla on vastuu monistakin ihmisistä kuten iäkkäistä vanhemmistani, muista lähiomaisista ja puolisostani jos sairastutaan ja kun vanhennutaan niin mitä me tekisimme ilman toisiamme. Eivät ne tarvitse kaikki olla lapsia mistä kannetaan vastuuta. Toisilla voi olla eläimiäkin mistä huolehditaan. Pitkässä parisuhteessa ei voi olla itsekäs sillä ei se toimi jos ei osata tehdä kompromisseja ja kaikessa otetaan toinen huomioon eikä tehdä itsekkäitä päätöksiä kuten yksin eläessä voi tehdä. Lasten kanssa

eläminen on helpompaa kun voi itsekkäästi tehdä kaikki päätökset ja lapsia voi ohjata kuin litran mittaa mutta aikuisen kohdalla sellainen ei onnistu. Itsekkäällä ei olekkaan muita kuin lapsia eikä eikä aikuista kumppania ollenkaan. 

Kuka heistä kantaa vastuun jos sinä et pysty? Kuka sinusta kantaa vastuun jos nuo muut ovat jo poissa? Ihminen on itsekäs sisäsyntyisesti. Kuitenkin vähemmän itsekäs kuin eläin. Itsesäilytysvietti vs ethos. Kuten sinun läheisesti toivovat sinun huolehtivan heidän tarpeistaan, toivot sinäkin jonkun huolehtivan sinusta kun et siihen itse kykene. Se yhdistää melkein kaikkia eläviä olentoja, käännymme toisen puoleen kun tarvitsemme apua. Haluan siis sanoa, ettet sinä itsejulistamassasi epäitsekkyydessäsi ole yhtään epäitsekkäämpi kuin vaikka lapsen synnyttänyt ihminen, sinä vain odotat niitä samoja asioita muilta ihmisiltä ympärilläsi kuin vanhempi toivoo lapseltaan. Mutta ilman sitä elämän alkutaipaleen yksipuolista antaja- vastaanottaja-suhdetta, jossa vastavuoroisuus toteutuu vasta lapsen aikuistuttua, jos silloinkaan. 

Ihmisellä itsesäilytysvietin ylivertaisuuteen vaikuttaa yksi poikkeus; agape. Kohde vaihtelee, mutta tyypillinen esimerkki lie äidin rakkaus lasta kohtaan. Hukkuva painaa toisen pään veden alle yrittäessään itse pysyä pinnalla. Vaikket pystykään tätä refleksinomaista käytöstä ennustamaan, ehkä osaat kuitenkin miettiä onko elämässäsi ketään kenen kohdalla oma itsesäilytysviettisi sammuisi ja vaipuisit itse mieluummin pinnan alle, jotta voisit pelastaa toisen.

Yhteiskunnan pitää huolehtia jos ei ole ketään. Kaikki päätyvät hoitokotiin kun kotona ei enää pärjää vaikka vaikka apua saisi jonkin verran, palkattujen hoidettavaksi kuten tuttavani jolla oli kahdeksan lasta ja kamala määrä aikuisia lapsenlapsiakin niin eivät ne lapset häntä hoitaneet vaan palkatut hoitajat lopuksi vanhusten talossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos rahkeet ei riitä siihen, että voisi olla maisteri tai lääkäri tai huippu-urheilija, mutta osaa rakastaa ja hoivata, tukea ja hoitaa lapsia. Miksi tämä on vähemmän arvokasta työtä, kuin ulkoiset saavutukset? Erityisesti kyseenalaistan urat, joilla ei ole kuin taloudellista meriittiä. Miksi suuret tulot tai suuri omaisuus on selvä merkki saavutuksesta, mutta hyvinvoivat lapset tai onnellinen perhe ei sitä ole? Sopii kyllä miettiä minkälaisen vihan perheitä ja lapsia kohtaan on sisäistänyt ja mitä se kertoo omista ja yhteiskunnan arvoista. 

Eiks tuo nyt ole aika luontaista, perustarpeista hoivata ja rakastaa. En työksi sitä laskisi kun mitä kukin haluaa vapaaehtoisesti harrastaa. Niin kauan kun lasten teko ei ole pakollista eikä siitä makseta palkkaa niin lasken sen harrastukseksi. Ja harrastuksiahan ihmisillä voi olla erilaisia mihinkä tunteensa purkaa. 

Yhteiskunnalle tärkeimpiä ovat veronmaksajat jotta sitten jotkut saavat kotona rakastaa ja hoivata rauhassa muiden kustantaessa sen. 

Aikaperspektiivisi on, sanoisinko lyhyehkö. Olet varmaankin hyvin nuori. Millä aikavälillä arvelet siirtyväsi maksajien leiriin sieltä vastaanottajien leiristä? Ja sitten kun selkäsi ei enää työhön taivu, toivot eutanasiaa?

Tulevaisuudessa tullaan näkemään valtava määrä työttömiä nuoria joille ei löydy töitä. Etelästäkin saapuu kuumuutta pakenevia tulijoita. Mihin ajattelit sijoittaa nämä länsimaalaiset työttömät sekä ilmastouhrit?

Ensinnäkin ensimmäiseen lauseeseesi ei ole minkäänlaista näyttöä, jos puhutaan Suomen sisäisestä taloudesta, aikaperspektiivinä nykyhetki -2050 luku, väitteesi on jopa absurdi. Toiseksi joku itsekäs sen "ilmastouhrinkin" on synnyttänyt. Varallisuuden ja tuotantopanosten keskittyminen edelleen todennäköisesti luo maailman, tai ainakin Suomen, jossa harvojen moninkertaisesti positiivinen tuottavuus, jaetaan tuottona hyödyttämään yhteiskunnan vähemmän tuottavia yksilöitä. Mutta mistä tietää kenestä kasvaa tuottavuuden suhteen johtaja ja kenestä ei? Eli mitkä lapset tulisi jättää tämän perusteella synnyttämättä?