"Lapseni on hienointa mitä olen saanut aikaan"

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vaan minä olen ylpeä siitä kuinka lapsestani on kasvanut tosi hieno tyyppi :) Ehkä osa siitä on minun ansiotani, osa ei. Ei kylläkään ole tapana kehuskella asialla ääneen kenellekään. 

Eikö :)

Ajattelin ennen ap:n tavoin, että mikä saavutus se lapsi nyt muka on, että kuka tahansa voi niitä tehdä, MUTTA nyt ymmärrän kun olen saanut itse lapsia.

Kyse ei ole siitä, että lapsen tekemisessä olisi jotain hienoa, vaan se lapsi on erityinen ja parasta mitä olen koskaan tehnyt. Lapsi tuottaa minulle valtavasti onnea ja iloa joka päivä ja olen niin kiitollinen ja onnellinen että minä saan olla näiden lasten äiti. En voi sanoin kuvailla miten mahtavaa on olla äiti. Näiden rinnalla tohtorin paperit ja urat kalpenee, ei tunnu omaisuuden kerryttäminen tai luksuslomat yhtään miltään. Lapsissa on tulevaisuus, ilo ja toivo. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua aina vähän hymyilyttää nämä omien geeniensä kehujat.

Minua säälittää ihmiset, jotka eivät tiedä, mitä on rakkaus. Mitä on se, kun on oikeasti valmis kuolemaan toisen puolesta.

Sellainen tilanne ei ole ainakaan tavoiteltava. 

Miksi pitää vertailla tällaisessa asiassa? Ei ole yhtä totuutta, toisen puolesta ei voi sanoa, että mikä on hänen hienoin saavutuksensa.

Vanhemmuus vaatii ihan älyttömästi panostusta, joten kyllä kai sitä voi määritellä saavutuksena, riippuen siitä miten siinä onnistuu, toiset ihan hyvin ja toiset taas ihan tosi huonosti.

Vanhemmuus ei tee kenestäkään sitä tai tätä. Tosi moni myös suoraan sanoen epäonnistuu vanhemmuudessaan, joten pelkkä vanhemmuus itsessään ei minusta ole mikään saavutus.

Ajattelisin kyllä myös niin, että jos siihen vanhemmuuteen panostaa tosi paljon tai edes kohtuudella, niin saahan sitä fiilistellä. Nauttikaa vanhemmat siitä tunteesta. Muutoin voisi hieman harmittaa kaikki se panostus. Ja onneksi monilla vanhemmilla on se fiilis, että lapset ovat parasta, muutoin kaltoinkohtelua voisi olla vieläkin enemmän. Ja kyllä minua myös säälittäisi, jos siitä vanhemmuudesta ei saisi paljon irti, säälittäähän mua vanhemmat muutenkin kun katsoo sitä ikuista vastuunkehää toisesta ihmisestä.

Lapset eivät kuitenkaan ole parasta tai saavutus kaikille ihmisille. Meillä on sitten jotain muuta, josta lapselliset eivät voi koskaan päästä perille tai ymmärtää.

Eli nauttikaa toki vanhemmuudesta ja me lapsettomat nautitaan muista jutuista, jotka ovat meille niin kaikista tärkeimmät ja suurimmat saavutukset.

Lapsettomat antaa tällä palstalla todella huonon kuvan itsestään hyökkäämällä rumasti kaikkien niiden kimppuun, joilla on lapsia. Kieli on niin rumaa. Olen ihmetellyt, että miksi. Miksi se heitä harmittaa, jos joku tekee lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua aina vähän hymyilyttää nämä omien geeniensä kehujat.

Minua säälittää ihmiset, jotka eivät tiedä, mitä on rakkaus. Mitä on se, kun on oikeasti valmis kuolemaan toisen puolesta.

Sellainen tilanne ei ole ainakaan tavoiteltava. 

Pelkäätkö kadottavasi itsesi, etkä siksi uskalla rakastaa? Minä pelkäsin aikani, mutta nyt pelko tuntuu turhalta. En ole kadonnut, olen muuttunut. Olen nyt parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet säälittävä lapseton maho, ap. ja kateellisen katkera kaikille niille naisille, joilla on onni ollut myötä ja ovat saanneet synnyttää omia haluttuja vauvojaan.

Onni ohittaa aina jonkun ihmisen, mitä tulee lasten saamiseen. Valitettavasti.

En ole vastuussa elämänsisällöstäsi. Saat keksiä sitä ihan itse keskenäsi kun muutan pois.

Ole haluttu vauva itelles.

Minua alettiin tallomaan alas teini-iässä, etten itsenäistyisi. Murrosiän muutosten näkyessä alettiin kohdella lapsena korostetusti enemmän kuin aikaisemmin, lässytystä, nälvimistä, lelujen ostamista lahjaksi, huoneen verhoilu lastenhuoneeksi. Molemmat vanhemmat takertuivat kotileikkiin kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Vielä lähes kolmekymppisenä yrittivät perustella oikeutustaan asioistani tietämiselle sillä että "olen lapsi".

Pistäkää vaan muutkin rohkeasti välit poikki ihmisiin joilla ei ole mitään omaa elämää, vaan koko pohja murenee siinä kun lapsi itsenäistyy.

Jos tarkemmin mietitään, niin naisen koko elinkaari koostuu vain ja ainoastaan sikiämisestä. Ensin sen malttamattomasta odottelusta ja sitten kuppi menee nurin kun leikki n ohi eli ns merkitys elämältä katoaa.

Keski-ikäiset tädit on usein aika hirmuisia.

Naisen elämänkaari:

0-20v: harjoitellaan nukkeleikkiä

20-30v: mangutaan nukkeleikkiä mieheltä

30-45v: nukkeleikki

45-55v: nuppi sekoaa kun nukkeleikki on takana -> häiriökäyttäytymistä

55v->: mangutaan nukkeleikkiä lapsiltaan

Näin se menee. Onneksi olen itse säästynyt tältä kaikelta, kun päätin jo teininä, etten halua lapsia. Se päätös on pitänyt ja voin vain seurailla näitä vaiheita sivusta 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet säälittävä lapseton maho, ap. ja kateellisen katkera kaikille niille naisille, joilla on onni ollut myötä ja ovat saanneet synnyttää omia haluttuja vauvojaan.

Onni ohittaa aina jonkun ihmisen, mitä tulee lasten saamiseen. Valitettavasti.

En ole vastuussa elämänsisällöstäsi. Saat keksiä sitä ihan itse keskenäsi kun muutan pois.

Ole haluttu vauva itelles.

Minua alettiin tallomaan alas teini-iässä, etten itsenäistyisi. Murrosiän muutosten näkyessä alettiin kohdella lapsena korostetusti enemmän kuin aikaisemmin, lässytystä, nälvimistä, lelujen ostamista lahjaksi, huoneen verhoilu lastenhuoneeksi. Molemmat vanhemmat takertuivat kotileikkiin kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Vielä lähes kolmekymppisenä yrittivät perustella oikeutustaan asioistani tietämiselle sillä että "olen lapsi".

Pistäkää vaan muutkin rohkeasti välit poikki ihmisiin joilla ei ole mitään omaa elämää, vaan koko pohja murenee siinä kun lapsi itsenäistyy.

Jos tarkemmin mietitään, niin naisen koko elinkaari koostuu vain ja ainoastaan sikiämisestä. Ensin sen malttamattomasta odottelusta ja sitten kuppi menee nurin kun leikki n ohi eli ns merkitys elämältä katoaa.

Keski-ikäiset tädit on usein aika hirmuisia.

Naisen elämänkaari:

0-20v: harjoitellaan nukkeleikkiä

20-30v: mangutaan nukkeleikkiä mieheltä

30-45v: nukkeleikki

45-55v: nuppi sekoaa kun nukkeleikki on takana -> häiriökäyttäytymistä

55v->: mangutaan nukkeleikkiä lapsiltaan

Näin se menee. Onneksi olen itse säästynyt tältä kaikelta, kun päätin jo teininä, etten halua lapsia. Se päätös on pitänyt ja voin vain seurailla näitä vaiheita sivusta 😂

Todella surullista, jos koet oman äitisi pitäneen sinua pelkkänä nukkena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ap. olet kateellinen niille naisille, jotka ovat synnyttäneet itse omat lapsensa ja sinä et ole, vaikka olisit halunnut.

Mätäne yksinäisyyteesi.

Hanki apua. Miltei Kuka tahansa (ja suurin osa) voi synnyttää lapsensa. Jopa narkkarit, alkoholistit ja muut elämänkallut. Se ei ole mikään saavutus. Sehän tämän aloituksen idea oli. Lapsen synnyttäminen ei ole mikään saavutus, vaan sama asia kuin vaikka hengittäminen. Kuka tahansa pystyy siihen.

Hankkisit itse apua. Mitä sillä on väliä, että suurin osa äideistä rakastaa omaa lastaan enemmän kuin omaa elämäänsä? Mitä se sinua liikuttaa? Oletko kateellinen kun kukaan ei sinua ole koskaan rakastanut? Kirjoituksesi huokuu vihaa ja halveksuntaa sellaisia ihmisiä kohtaan joilla on erilaiset arvot. Miksi kuvittelet voivasi asettua kenenkään yläpuolelle? Olet säälittävä.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin ennen ap:n tavoin, että mikä saavutus se lapsi nyt muka on, että kuka tahansa voi niitä tehdä, MUTTA nyt ymmärrän kun olen saanut itse lapsia.

Kyse ei ole siitä, että lapsen tekemisessä olisi jotain hienoa, vaan se lapsi on erityinen ja parasta mitä olen koskaan tehnyt. Lapsi tuottaa minulle valtavasti onnea ja iloa joka päivä ja olen niin kiitollinen ja onnellinen että minä saan olla näiden lasten äiti. En voi sanoin kuvailla miten mahtavaa on olla äiti. Näiden rinnalla tohtorin paperit ja urat kalpenee, ei tunnu omaisuuden kerryttäminen tai luksuslomat yhtään miltään. Lapsissa on tulevaisuus, ilo ja toivo. 

Entä sitten kun kaikki lapsen elämässä menee pieleen eikä sillä ole mitään toivoa/tulevaisuutta saati että tuottaisi iloa yhtään kenellekään? Tää on se idealistinen kuva, jota äidit vaalivat vauvakuumeessaan, mutta totuus on, että jotkut synnyttävät tähän maailmaan myös rikolliset, koulukiusaajat, narkkarit, diktaattorit jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin ennen ap:n tavoin, että mikä saavutus se lapsi nyt muka on, että kuka tahansa voi niitä tehdä, MUTTA nyt ymmärrän kun olen saanut itse lapsia.

Kyse ei ole siitä, että lapsen tekemisessä olisi jotain hienoa, vaan se lapsi on erityinen ja parasta mitä olen koskaan tehnyt. Lapsi tuottaa minulle valtavasti onnea ja iloa joka päivä ja olen niin kiitollinen ja onnellinen että minä saan olla näiden lasten äiti. En voi sanoin kuvailla miten mahtavaa on olla äiti. Näiden rinnalla tohtorin paperit ja urat kalpenee, ei tunnu omaisuuden kerryttäminen tai luksuslomat yhtään miltään. Lapsissa on tulevaisuus, ilo ja toivo. 

Entä sitten kun kaikki lapsen elämässä menee pieleen eikä sillä ole mitään toivoa/tulevaisuutta saati että tuottaisi iloa yhtään kenellekään? Tää on se idealistinen kuva, jota äidit vaalivat vauvakuumeessaan, mutta totuus on, että jotkut synnyttävät tähän maailmaan myös rikolliset, koulukiusaajat, narkkarit, diktaattorit jne.

Olet asian ytimessä. Tämä on juuri se juttu, miksi monelle vanhemmuus on elämän suurin saavutus, kun on onnistunut kasvattamaan lapsia, jotka ovat onnellisia, joilla on hyvä itsetunto ja jotka voivat hyvin. Hyvä vanhemmuus vaatii aivan järjettömän määrän työtä ja jos tuossa työssä onnistuu, on syytä olla ylpeä itsestään. Lapsen saavutukset esim. menestyminen työelämässä on kokonaan hänen oma asiansa, eikä siitä ole kysymys. Onnellinen ja tasapainoinen lapsi on melkoinen saavutus tässä maailmassa. 

Sylvi Kekkonen "Kiteitä" v.1949

"Pieni on sen äidinrakkauden piiri, johon ei muita mahdu kuin hänen omat lapsensa.

Pieni on se äidinrakkauden piiri, johon mahtuvat vain omat lapsemme.

Pieni se on äidinrakkaus joka ei omia lapsia kauemmas kanna."

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää vertailla tällaisessa asiassa? Ei ole yhtä totuutta, toisen puolesta ei voi sanoa, että mikä on hänen hienoin saavutuksensa.

Vanhemmuus vaatii ihan älyttömästi panostusta, joten kyllä kai sitä voi määritellä saavutuksena, riippuen siitä miten siinä onnistuu, toiset ihan hyvin ja toiset taas ihan tosi huonosti.

Vanhemmuus ei tee kenestäkään sitä tai tätä. Tosi moni myös suoraan sanoen epäonnistuu vanhemmuudessaan, joten pelkkä vanhemmuus itsessään ei minusta ole mikään saavutus.

Ajattelisin kyllä myös niin, että jos siihen vanhemmuuteen panostaa tosi paljon tai edes kohtuudella, niin saahan sitä fiilistellä. Nauttikaa vanhemmat siitä tunteesta. Muutoin voisi hieman harmittaa kaikki se panostus. Ja onneksi monilla vanhemmilla on se fiilis, että lapset ovat parasta, muutoin kaltoinkohtelua voisi olla vieläkin enemmän. Ja kyllä minua myös säälittäisi, jos siitä vanhemmuudesta ei saisi paljon irti, säälittäähän mua vanhemmat muutenkin kun katsoo sitä ikuista vastuunkehää toisesta ihmisestä.

Lapset eivät kuitenkaan ole parasta tai saavutus kaikille ihmisille. Meillä on sitten jotain muuta, josta lapselliset eivät voi koskaan päästä perille tai ymmärtää.

Eli nauttikaa toki vanhemmuudesta ja me lapsettomat nautitaan muista jutuista, jotka ovat meille niin kaikista tärkeimmät ja suurimmat saavutukset.

Olen vilpittömästi iloinen lapsistani, joten en tarvitse sääliäsi kuitenkaan. Rakkauden hinta on toki pelko menetyksestä, mutta uskon että lapsettomillakin on rakkaita ihmisiä (ja eläimiä), joten tietävät tunteen. En ihan ymmärrä tuota, kun sanoit että lapsettomat nauttivat muista jutuista, joita lapselliset eivät voi ymmärtää. Esim harrastan kiipeilyä, eräretkeilyä, pienviljelyä, silloin tällöin myös matkustelua yms ja osa harrastuskaveteistani on lapsettomia, mutta saamme fiiliksiä samoista harrastuksista. Miten en muka ymmärrä heitä sillä perusteella, että mulla sattuu olemaan lapsia? Saanhan itsekin nautintoa elämään lasten lisäksi muistakin asioista. Ei tule edes normi elämässä jaettua ihmisiä "lapsellisiin" ja "lapsettomien". Ihmisiähän tässä kaikki ollaan hyvä tavaton.

Jos rahkeet ei riitä siihen, että voisi olla maisteri tai lääkäri tai huippu-urheilija, mutta osaa rakastaa ja hoivata, tukea ja hoitaa lapsia. Miksi tämä on vähemmän arvokasta työtä, kuin ulkoiset saavutukset? Erityisesti kyseenalaistan urat, joilla ei ole kuin taloudellista meriittiä. Miksi suuret tulot tai suuri omaisuus on selvä merkki saavutuksesta, mutta hyvinvoivat lapset tai onnellinen perhe ei sitä ole? Sopii kyllä miettiä minkälaisen vihan perheitä ja lapsia kohtaan on sisäistänyt ja mitä se kertoo omista ja yhteiskunnan arvoista. 

Pitääkö jollain aina päteä ja osoittaa olevansa parempi ihminen kuin muut. Osoittaa kyllä tosi heikkoa itsetuntoa nostamalla jollain itseään jalustalle. Jos ei ole missään muussa pärjännyt muuta kuin naimalla lapsia niin sillä sitten koitetaan niillä päteä eikä ole missään aikuisten välisissä parisuhteissa onnistunut eikä ole muuta kuin ne lapset joilla nostaa itseään erityiseksi. Sitten seuraavaksi alkaakin lastenlasten hehkutus niin ketä oikein kiinnostaa kun ihmisellä ei ole mitään omia harrastuksia eikä päässäkään mitään eikä kehittänyt itseään niin näiden jälkeläisten hehkutusta kuunnella. Todella rasittava ihminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua aina vähän hymyilyttää nämä omien geeniensä kehujat.

Minua säälittää ihmiset, jotka eivät tiedä, mitä on rakkaus. Mitä on se, kun on oikeasti valmis kuolemaan toisen puolesta.

Sellainen tilanne ei ole ainakaan tavoiteltava. 

Pelkäätkö kadottavasi itsesi, etkä siksi uskalla rakastaa? Minä pelkäsin aikani, mutta nyt pelko tuntuu turhalta. En ole kadonnut, olen muuttunut. Olen nyt parempi.

Onnea matkaan.

Jännä muuten näissä äitejä halveksuvissa kommenteissa huomata, miten äiti on joko äitiyteen itsensä kadottanut säälittävä luuseri tai sitten lapsensa pilaava ihmishirviö, jos äiti ilmaisee millään muotoa arvostusta ja ylpeyttä itseään ja lapsiaan kohtaan. Lasten hankinta ylipäätään on suurta ja tuomittavaa itsekkyyttä.

Lapsettomana kaikkein korkein hyve on kuitenkin elää itselleen ja olla itsekäs. Kyllä teillä pakka menee ihan sekaisin, kun ihmisellä on vastuu muustakin kuin itsestään.

Vierailija kirjoitti:

En ihan ymmärrä tätä ajatuskulkua. Miksi ihmisen pitäisi tehdä jotain poikkeuksellisen hienoa, menestyä? Useimmat ihmiset elävät ihan tavallista elämää. Mitä pahaa on siinä, jos joku pitää lapsiaan hienoimpana saavutuksenaan? Millaisista asioista sitten pitäisi olla ylpeä lasten sijaan, mitkä ovat niitä Oikeita ja Legitiimejä asioita?

Minä ihmettelin samaa. Mitä se on se Menestys, mitä pitää olla, mikä on parempaa kuin onnistuneesti kasvatettu uusi ihmisyksilö? 

Tottakai vanhempien kuuluu olla ylpeitä jälkikasvustaan. Ihan varmasti Niinistökin pitää lapsiaan enemmän arvossa kuin sitä, että pääsi presidentiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää vertailla tällaisessa asiassa? Ei ole yhtä totuutta, toisen puolesta ei voi sanoa, että mikä on hänen hienoin saavutuksensa.

Vanhemmuus vaatii ihan älyttömästi panostusta, joten kyllä kai sitä voi määritellä saavutuksena, riippuen siitä miten siinä onnistuu, toiset ihan hyvin ja toiset taas ihan tosi huonosti.

Vanhemmuus ei tee kenestäkään sitä tai tätä. Tosi moni myös suoraan sanoen epäonnistuu vanhemmuudessaan, joten pelkkä vanhemmuus itsessään ei minusta ole mikään saavutus.

Ajattelisin kyllä myös niin, että jos siihen vanhemmuuteen panostaa tosi paljon tai edes kohtuudella, niin saahan sitä fiilistellä. Nauttikaa vanhemmat siitä tunteesta. Muutoin voisi hieman harmittaa kaikki se panostus. Ja onneksi monilla vanhemmilla on se fiilis, että lapset ovat parasta, muutoin kaltoinkohtelua voisi olla vieläkin enemmän. Ja kyllä minua myös säälittäisi, jos siitä vanhemmuudesta ei saisi paljon irti, säälittäähän mua vanhemmat muutenkin kun katsoo sitä ikuista vastuunkehää toisesta ihmisestä.

Lapset eivät kuitenkaan ole parasta tai saavutus kaikille ihmisille. Meillä on sitten jotain muuta, josta lapselliset eivät voi koskaan päästä perille tai ymmärtää.

Eli nauttikaa toki vanhemmuudesta ja me lapsettomat nautitaan muista jutuista, jotka ovat meille niin kaikista tärkeimmät ja suurimmat saavutukset.

Olen vilpittömästi iloinen lapsistani, joten en tarvitse sääliäsi kuitenkaan. Rakkauden hinta on toki pelko menetyksestä, mutta uskon että lapsettomillakin on rakkaita ihmisiä (ja eläimiä), joten tietävät tunteen. En ihan ymmärrä tuota, kun sanoit että lapsettomat nauttivat muista jutuista, joita lapselliset eivät voi ymmärtää. Esim harrastan kiipeilyä, eräretkeilyä, pienviljelyä, silloin tällöin myös matkustelua yms ja osa harrastuskaveteistani on lapsettomia, mutta saamme fiiliksiä samoista harrastuksista. Miten en muka ymmärrä heitä sillä perusteella, että mulla sattuu olemaan lapsia? Saanhan itsekin nautintoa elämään lasten lisäksi muistakin asioista. Ei tule edes normi elämässä jaettua ihmisiä "lapsellisiin" ja "lapsettomien". Ihmisiähän tässä kaikki ollaan hyvä tavaton.

Hienoa, että olet vilpittömän iloinen lapsistasi! Tarkoitin ehkä hieman syvempiä asioita kuin harrastuksia, jne. Eli lähinnä sellaisia kuin elämäntarkoitus tai -merkitys. Monilla vanhemmilla se on omissa lapsissa, lapsettomilla se on jossain muualla ja tätä lapselliset eivät voi koskaan ymmärtää eikä heidän sitä tarvitsekaan ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Sillä pädetään mihin rahkeet riittää, vaikka lisääntymisellä jos ei muuta osaa.

Osa ei kykene lisäätymäänkään!