"Lapseni on hienointa mitä olen saanut aikaan"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut ja saanut aikaan elämässäni paljon. Mutta mikään ei pysty kilpailemaan lasteni rinnalla, ovat upeita ja rakkaita ihmisiä. Täysin mahdotonta, että mikään voisi olla heitä parempaa. Vanhemmat tietävät.

Näin minäkin sen ajattelen. Nepsylapsen kanssa ei ollut ihan helppo homma saada aikaan tasapainoista, itsenäistä aikuista. Onnistuttiin.

Autismi periytyy. No onneksi sinä sentään sait nukkeleikkisi, vaikka lapsi siitä joutuikin kärsimään.

Hän on ADD, minä todennäköinen ADHD, mutta näin 43-vuotiaana olen ikäluokkaa, jossa oltiin vain hajamielisiä. Onnellisen oloinen nuori nainen, nähtiin tänään viimeksi.

Älä muuta sano, kovin oltaisiin oltu onnettomia ilman lasta, jota isänsä kovasti kuumeili.

Tämä. Tärkeintä on aina oman onnettomuuden välttely, ei koskaan lapsen.

Niin, lapset ovat itsekäs valinta. Meki ollaan syyttömiä syntymiimme, sellaista se on.

Hirveä sävy tässä keskustelussa, vastaan silti.

Ymmärrän aloittajan pointin. En itsekään tykkää, jos joku esim. henkilöhaastattelussa sanoo suurimmaksi saavutuksekseen "lapset". Koska kyllä eläimet ja narkkaritkin lisääntyy, ei se sinällään mikään saavutus ole. Lasten kasvatus kunnon kansalaiseksi sen sijaan olisi jo saavutus, haastavin työ ikinä. Siinäkin tosin on monta muuttujaa, millainen ihminen lapsesta kasvaa, kaikkeen ei pysty itse vaikuttamaan.

Eli selkeintä olisi, ettei lapsista puhu saavutuksina.

Koen, että olen saavuttanut paljon hienoja asioita elämässäni. En myöskään koe, että lapseni olisi mitenkään erinomaisin tai upein tai mahtavin maailmassa, mutta hän on sitä minulle. Äitiys on myös itse asiassa aika omituinen saavutus ja sitä mietin usein. Että miten minusta ja miehestäni voikin tulla jotain noin hienoa - uusi ihminen, jolla on omat toiveet, mieltymykset, ajatukset ja koko elämä. Sen koen saavutuksena ylipäärään, miten kahden ihmisen sukusoluista voi oikeasti syntyä uusi ihminen. Että tuoko nassikka tuli minusta. Jonka lisäksi olen vielä jollain kummalla tavalla onnistunut opettamaan hänelle käytöstapoja ja hänestä on elämänsä aikana eri tavoin muovautunut oikeasti kiltti, empaattinen, luova ja fiksu nuori mies. En olisi uskonut! En koe hänen olevan mikään osoitus omasta erinomaisuudestani, enemmänkin yllätys, että olen useimmiten tuntenut olevani täysin tuuliajolla äitiyden kanssa ja vaan toivonut, että ehkä teen jotain oikein ja silti hänestä on tullut noin mahtava tyyppi. Enemmänkin siis minusta huolimatta, eikä minun takiani.

Vierailija kirjoitti:

Hirveä sävy tässä keskustelussa, vastaan silti.

Ymmärrän aloittajan pointin. En itsekään tykkää, jos joku esim. henkilöhaastattelussa sanoo suurimmaksi saavutuksekseen "lapset". Koska kyllä eläimet ja narkkaritkin lisääntyy, ei se sinällään mikään saavutus ole. Lasten kasvatus kunnon kansalaiseksi sen sijaan olisi jo saavutus, haastavin työ ikinä. Siinäkin tosin on monta muuttujaa, millainen ihminen lapsesta kasvaa, kaikkeen ei pysty itse vaikuttamaan.

Eli selkeintä olisi, ettei lapsista puhu saavutuksina.

On myös eri asia minkä kokee saavutukseksi. Itse koen sen, että ylipäätään sain lapsen saavutukseksi. Teki lapsi elämällään mitä tahansa, niin olen onnistunut synnyttämään lapsen, jolla nyt on elämä edessä. Sillä tapaa lapseni on suurin saavutukseni, jonka jälkeen hän saa itse saavuttaa omia asioita elämässään eikä ne ole minun saavutuksiani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveä sävy tässä keskustelussa, vastaan silti.

Ymmärrän aloittajan pointin. En itsekään tykkää, jos joku esim. henkilöhaastattelussa sanoo suurimmaksi saavutuksekseen "lapset". Koska kyllä eläimet ja narkkaritkin lisääntyy, ei se sinällään mikään saavutus ole. Lasten kasvatus kunnon kansalaiseksi sen sijaan olisi jo saavutus, haastavin työ ikinä. Siinäkin tosin on monta muuttujaa, millainen ihminen lapsesta kasvaa, kaikkeen ei pysty itse vaikuttamaan.

Eli selkeintä olisi, ettei lapsista puhu saavutuksina.

On myös eri asia minkä kokee saavutukseksi. Itse koen sen, että ylipäätään sain lapsen saavutukseksi. Teki lapsi elämällään mitä tahansa, niin olen onnistunut synnyttämään lapsen, jolla nyt on elämä edessä. Sillä tapaa lapseni on suurin saavutukseni, jonka jälkeen hän saa itse saavuttaa omia asioita elämässään eikä ne ole minun saavutuksiani.

En haluaisi lukeutua toisen ihmisen saavutukseksi. Kuolema on edessä. En valinnut tätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut ja saanut aikaan elämässäni paljon. Mutta mikään ei pysty kilpailemaan lasteni rinnalla, ovat upeita ja rakkaita ihmisiä. Täysin mahdotonta, että mikään voisi olla heitä parempaa. Vanhemmat tietävät.

Näin minäkin sen ajattelen. Nepsylapsen kanssa ei ollut ihan helppo homma saada aikaan tasapainoista, itsenäistä aikuista. Onnistuttiin.

Autismi periytyy. No onneksi sinä sentään sait nukkeleikkisi, vaikka lapsi siitä joutuikin kärsimään.

Miten tuo äiti olisi voinut ennen lapsen hankkimista tietää, että lapsesta tulee nepsy? Logiikallasi kenekään ei koskaan kannattaisi lisääntyä. Lisksi autismia on ihan hirveästi eri tasoista ja -laista, joista suurin osa ei todellakaan periydy. Silti kommentoijan lapsella on ihan itsellä se mahdollisuus päättää, hankkiiko joskus lapsia. Se ei ollenkaan vähennä nepsy-lapsen vanhempien saavutusta.

Mikä saavutus? Lisääntyä nepsygeeneillä liikakansoitetulle pallolle? 

Se että lapsi ei enää lisäänny ei poista hänen itse kokemaansa kärsimystä.

Hajamielisillä geeneillä. Ota huomioon, että mun ikäluokassani ei ole nepsyjä tutkittu eikä tunnistettu, eikä niitä sen vähempää ole ennenkään ollut. Tytärkin sai diagnoosin vasta 16-vuotiaana, että niin hyvin se on tunnistettavissa. En tiedä, miksi sinun elämäsi on ilmeisesti kärsimystä, ei meillä ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet säälittävä lapseton maho, ap. ja kateellisen katkera kaikille niille naisille, joilla on onni ollut myötä ja ovat saanneet synnyttää omia haluttuja vauvojaan.

Onni ohittaa aina jonkun ihmisen, mitä tulee lasten saamiseen. Valitettavasti.

En ole vastuussa elämänsisällöstäsi. Saat keksiä sitä ihan itse keskenäsi kun muutan pois.

Ole haluttu vauva itelles.

Minua alettiin tallomaan alas teini-iässä, etten itsenäistyisi. Murrosiän muutosten näkyessä alettiin kohdella lapsena korostetusti enemmän kuin aikaisemmin, lässytystä, nälvimistä, lelujen ostamista lahjaksi, huoneen verhoilu lastenhuoneeksi. Molemmat vanhemmat takertuivat kotileikkiin kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Vielä lähes kolmekymppisenä yrittivät perustella oikeutustaan asioistani tietämiselle sillä että "olen lapsi".

Pistäkää vaan muutkin rohkeasti välit poikki ihmisiin joilla ei ole mitään omaa elämää, vaan koko pohja murenee siinä kun lapsi itsenäistyy.

Jos tarkemmin mietitään, niin naisen koko elinkaari koostuu vain ja ainoastaan sikiämisestä. Ensin sen malttamattomasta odottelusta ja sitten kuppi menee nurin kun leikki n ohi eli ns merkitys elämältä katoaa.

Keski-ikäiset tädit on usein aika hirmuisia.

Naisen elämänkaari:

0-20v: harjoitellaan nukkeleikkiä

20-30v: mangutaan nukkeleikkiä mieheltä

30-45v: nukkeleikki

45-55v: nuppi sekoaa kun nukkeleikki on takana -> häiriökäyttäytymistä

55v->: mangutaan nukkeleikkiä lapsiltaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut ja saanut aikaan elämässäni paljon. Mutta mikään ei pysty kilpailemaan lasteni rinnalla, ovat upeita ja rakkaita ihmisiä. Täysin mahdotonta, että mikään voisi olla heitä parempaa. Vanhemmat tietävät.

Näin minäkin sen ajattelen. Nepsylapsen kanssa ei ollut ihan helppo homma saada aikaan tasapainoista, itsenäistä aikuista. Onnistuttiin.

Autismi periytyy. No onneksi sinä sentään sait nukkeleikkisi, vaikka lapsi siitä joutuikin kärsimään.

Miten tuo äiti olisi voinut ennen lapsen hankkimista tietää, että lapsesta tulee nepsy? Logiikallasi kenekään ei koskaan kannattaisi lisääntyä. Lisksi autismia on ihan hirveästi eri tasoista ja -laista, joista suurin osa ei todellakaan periydy. Silti kommentoijan lapsella on ihan itsellä se mahdollisuus päättää, hankkiiko joskus lapsia. Se ei ollenkaan vähennä nepsy-lapsen vanhempien saavutusta.

Mikä saavutus? Lisääntyä nepsygeeneillä liikakansoitetulle pallolle? 

Se että lapsi ei enää lisäänny ei poista hänen itse kokemaansa kärsimystä.

En tiedä, miksi sinun elämäsi on ilmeisesti kärsimystä, ei meillä ole.

"ei ollut ihan helppo homma saada aikaan tasapainoista, itsenäistä aikuista"

Lapsiparka.

Hänellä menee hyvin, turha surra. Niin meillä vanhemmillakin. Useampaakin kokemusta rikkaampana kaikki, kuten aikuisten vanhemmat kaikki tietävät.

Minulle lapsi ei ole suurin saavutukseni, vaan paras elämältä saamani lahja.

Vierailija kirjoitti:

Minulle lapsi ei ole suurin saavutukseni, vaan paras elämältä saamani lahja.

Mutta en halua kuolla. Miksi pakotit siihen?

Tietoisen elämän tekeminen on syntiä.

Mikä muu voisi olla yhtä hieno saavutus? Korkeakoulututkintoni? Työni? Mielestäni lapset ovat kuitenkin hienointa, mitä olen saanut aikaan. Olen iloinen äitiydestäni.

No kyllä minusta siitä saa olla ylpeäkin jos on 18-20 vuotta tehnyt pyyteetöntä ja epäitsekästä kasvatustyötä lastensa eteen ja heistä kasvaa hyviä ihmisiä. Eihän se tosiaan ole vain se synnytys, kyllä se vaivannäkö on ihan jossain muussa kohtaa mitä lapsiin tulee ei ne ilman panoksia aikuisiksi kasva.

Jos omat lapset saa joskus fiksuina maailmalle niin kyllä mä taputan itteäni selkään ja voin todella todeta että he ovat se suurin saavutus mitä olen aikaan saanut. Kyllä työ kalpenee sen rinnalla.

Kyllä pimppisi on ollut kovilla kun lapsesi on tullut haaroistasi ulos.

5/5

Kyllä lapsi menee itselläni ainakin maisterintutkinnon ja kaikkien materiaalisten meriittien edelle.

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävän ilkeitä kommentteja tullut äideiltä tähän ketjuun. Kun fakta on kuitenkin, että jopa narkkari tai eläin pystyy lisääntymään.

Mut ihmislapsipa kuolee päivissä ellei siitä kukaan pidä huolta. Ja se huolenpito jatkuu väh. 18 vuotta. Ja yleensä se ensisijainen huoltaja on äiti. Ja se on kyllä saavutus jos siihen pystyy, moni ei. Moni jättää sen takia lapset tekemättä.

Eli kyllä. Kyllä lapset on saavutus ja juurikin sille joka heidät kasvattaa. Joskus se on joku muu kuin biologinen äiti.

Lapsi on elinikäinen sijoitus. Toki korkeakoulutus on hienoa ja menestys työelämässä.

Lapsi tarvitsee hoivaa vähintään 20 vuotta. Ja sen jälkeen on ikuinen avunanto- ja yhteistyösopimus.

Minusta on hauska ajatella, että olen synnyttänyt tuon ajattelevan ja tuntevan ihmisen tähän maailmaan. Joka toivottavasti rakentaa maailmasta paremman.

En ihan ymmärrä tätä ajatuskulkua. Miksi ihmisen pitäisi tehdä jotain poikkeuksellisen hienoa, menestyä? Useimmat ihmiset elävät ihan tavallista elämää. Mitä pahaa on siinä, jos joku pitää lapsiaan hienoimpana saavutuksenaan? Millaisista asioista sitten pitäisi olla ylpeä lasten sijaan, mitkä ovat niitä Oikeita ja Legitiimejä asioita?

Vierailija kirjoitti:

Jaa, mä taas ymmärrän tuon niin, että vaikka olisikin saanut aikaan vaikka kuinka paljon hienoja asioita elämässään, silti mikään niistä saavutuksista ei vedä vertoja sille, miten paljon lapsiaan rakastaa. Ei se ole itsekehu, se on rakkaudentunnustus.

Näin täälläkin tuo tulkitaan.

Nyt kun jäin eläkkeelle, voin rehellisesti sanoa, että lapseni ovat parasta, mitä olen saanut aikaan. Ovat upeita tyyppejä, joihin minulla on läheiset välit.

Työvuosiin mahtui enemmän hyviä kuin huonoja aikoja, tulot olivat ihan kohtuulliset jne, mutta aina olisin ollut päivässä korvattavissa, jos olisin vaikka sairastunut. Nytkin siellä entisen työpöytäni ääressä istuu uusi ihminen ja varmasti pärjää hyvin.