Kesämökille ujuttautujat
Nyt on taas se aika alkukesästä kun kaverit alkavat innokkaasti kysellä koska olemme mökillä ja ettei vain mikään viikonlopuista x sopisi tulla kylään?
Miten torpedoitte ovelimmin kavereiden kyselyt? Ap kaipaa nasevia vastauksia "kesäkavereille", sekä tarinoita siitä miten teidän kesäkaverinne toimivat muutenkin!
Pahimpia ovat tietysti ne täyhoitoa odottavat, mutta tarkoitan nyt kaikkia jotka yrittävät ujuttautua vieraiksi muiden mökeille ihan vain minkä tahansa tekosyyn nojalla.
Ystäviä kutsumme tietysti, mutta heistä kukaan ei yritäkään väkisin tunkea kylään.
Kommentit (2108)
Vierailija kirjoitti:
Mökille niin kuin koteihinkin mennään kutsusta ja poistutaan 1-2 yön päästä ellei nimen omaan ole pyydetty viipymään pidempään.
Mietin vaan, mahtaako osassa näissä kutsumattomissa vieraissa olla kyse siitä, että perheen toinen puoliso on esittänyt kutsun mutta ei ole siitä kertonut.
Olen kerran tällaisen tilanteen kokenut. Mentiin siis koko perhe kutsusta vierailulle ja tajusimme paikan päällä, että meille kutsun esittänyt isäntä, ei ollut keskustellut asiasta etukäteen vaimonsa kanssa, joka oli vastentahtoisesti joutunut järjestämään tarjoilut yms vierailuun. Tunnelma oli jäätävä. Siinä vaimo perheessä vastaa ruokahuollosta ja huushollauksesta kun taas mies nikkaroi ja tekee perinteisiä miesten hommia. Olimme etukäteen kyselleet isännältä, mitä voidaan tuoda tullessamme ja saimme vastauksen, että ei mitään, kunhan vaan itse tulette. Me ei millään voitu kuvitella sen kutsun perusteella, että isäntä ei ollenkaan ollut varmistanut asiaa ensin ja oletti vaan, että vaimo hoitaa kaiken. Vaimon näkökulmasta kutsumattomille tuppautujille, jotka tulee kylään valmista odottaen.
Oli hyvin kiusallinen se reissu.
Minulle kävi nuoruudessa parikin kertaa niin että tyttöystävä tai avovaimo oli saanut idean kutsua meidän sukulaistensa tai kavereittensa mökille. Minulle sanoivat että ihan ok, asia sovittu. Ei ollut.
Mutsikin oli sellainen lokkeilija. Työnsi minut ja sisarukset jonnekin sukulaisille kysymättä. Oli niin v*un hauskaa. Toisaalta kotona (maatila) oli aina jotain sukulaisia tms.nurkat väärällään.
Eräällä joululomalla tulin harrastuksista kotiin aatonaattona. Ainoa paikka mihin mahduin nukkumaan oli sauna, jota tietenkin oli käytetty koko päivä. Kun ilmestyin aamupalalle serkku ehdotti ehkä mun kannattis olla jossain muualla .) Hais*kaa v**u isättömät aneemiset ameeba artefaktit
70+ ikäluokka tässä ketjussa haaveilee että heidän korven keskelle kyhätty lautamaja olisi jotain niin hienoa, että se houkuttelisi vieraita - ja vieläpä kutsumattomia. Kai se oli sellaista joskus viime vuosituhannella.
Agreee kirjoitti:
Miks pitää kertoo et on ees mökillä.Me on alettu sanoa ei riitä koska tullaan.Ei jaksa pitää grillata,tarjoilla monen sadan euron eestä.Siivota yms.Rasittavaa,sanoin nautitaan omasta elämästä..Eikä siin kaikki yks pariskunta jos sanoo tulevansa,kyydissä on muitakin.Päivät menee pilalle.Tekemistä kun on.Seurustella voi muulla ajalla..
Niin just. Miksi edes raportoitte omia menemisiänne muille? Eihän kenenkään tarvitse tietää, missä olette, jos ette kaipaa seuraa. Mikä on ongelma?
Jätin mökin ostamatta. Vuokraan kun tarvii. Saa valmista. Kun oli ulkomaankomennus mitä kaukaisimmat halusivat lomailla ilmaiseksi.
Huomattua kun oli vene, mm sukulainen kutsui itsensä veneilemään vaikka ilkeilee selän takana. Toinen suuttui kun ei kutsuttu.
Sano niille, että teillä on nyt koko kesän käynnissä sellaset orgiat, että kaikkia vieraita pannaan perseeseen päivät pääksytysten. Moni ei tuu ja ne jotka tulee on sitten anteliaita. Win-win!
Vierailija kirjoitti:
Agreee kirjoitti:
Miks pitää kertoo et on ees mökillä.Me on alettu sanoa ei riitä koska tullaan.Ei jaksa pitää grillata,tarjoilla monen sadan euron eestä.Siivota yms.Rasittavaa,sanoin nautitaan omasta elämästä..Eikä siin kaikki yks pariskunta jos sanoo tulevansa,kyydissä on muitakin.Päivät menee pilalle.Tekemistä kun on.Seurustella voi muulla ajalla..
Niin just. Miksi edes raportoitte omia menemisiänne muille? Eihän kenenkään tarvitse tietää, missä olette, jos ette kaipaa seuraa. Mikä on ongelma?
Jotkut oikein etsii tietoa, kyselee tuttavilta, sukulaisilta ja kyläläisiltä. Minulta on eräs sukulainen kysellyt onko siskon mökki missäpäin voisko sinne mennä. jne
tottakai sanoin. kerroin osoitteen ja kaikki.varmaan sisko on mielissään kun ette ole nähneet pitkään aikaan.
tiesin että sisko oli myynyt mökkinsä kun osti omakotitalon
Vierailija kirjoitti:
Appivanhemmat suohon kirjoitti:
Onko pakko sietää appivanhempien tuloa meidän mökille joka ikinen kesä, minun mielestä ei.
Kesässä on niin vähän viikonloppuja ja lomaa, haluan viettää sen omalla perheellä ja haluan myös, että oma mökki on vapaa silloin, kun sinne haluan mennä. Miehen mielestä tämä ei tietenkään ole ongelma, mutta minua ei huvita kulkea hellevaatteissa tai saunan jälkeen kylpytakissa ällöttävän appiukon silmien edessä. Olen aivan raivona tästä ja tiedän, että hyvällä tätä ei voi sanoa, joku vetää taatusti herneen nenään.
Heillä on olettama, että voivat mennä mökille - ei siis MEIDÄN mökille - milloin vaan. Sinne voi kantaa kippoa ja kuppia, viedä petivaatteita jne ja jättää ne sinne seuraavaa kertaa varten. Olen alkanut kantaa niitä pois ja vien kysymättä kierrätykseen.
Minun mielestä jokainen hankkii oman mökkinsä ja toisinpäin sen ymmärrän, että aikuiset lapset tulee vanhempiensa mökille, mutta tämä appivanhempien lokkeilu närästää ja pahasti! Jos minä maksan joka kuukausi mökkilainaa omasta pussista, niin silloin oletan saavani rahoilleni vastinetta, kun on paras mökkeilyaika. Nämä ei vaan sitä tajua, onko ainoa toivoni odottaa heidän terveyden pettämistä, jolloin he pysyisivät siellä toisella paikkakunnalla pysyvästi. Jos he edes maksaisivat käytöstä jotain, niin se olisi eri asia, mutta jos siellä vaan eletään viikkoja ja ainoa mitä on tehty on nurmikonleikkuu, niin kyllä tämä on hyväksikäyttöä piheiltä ihmisiltä!
Meillä miniä otti mökkimme omaan haltuun nöyristelevän pojan vuoksi. Kenelläkään ei ollut enää mukavaatämän ilkeän ja pahansuovan naisen tultua sukuumme.
Pojan vai sinun sukuusi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet eivät stressaa yllätysvieraista mökillä, otetaan vähän snapsia. Naisilla hermot kireällä lomallakin.
mies54vSe on juuri näin. Hermot olisi ehkä vähemmän kireällä, jos ne miehet tekis muutakin kuin ottaisivat snapsia. Jos vieraita tulee ja naiselle kasaantuu oman perheen lisäksi vieraiden ruokkiminen kaikkine sivujuonteineen, alkaen siitä, että maksat kaiken, teet kaiken, siivoat kaiken, järjestät kaiken miehen ottaessa vain snapsia vieraiden kanssa, niin pinna kyllä kiristyy, ei mahda mitään.
Mieluummin niin, että ei vieraita mökille ja että otan sitä snapsia minäkin kaikessa rauhassa laiturin nokassa linnunlaulua kuunnellen.
Olet epäonnistunut kaiken hankkimisessa, jos mies vieraineen joutuu tyytymään pelkkään snapsiin.
Vierailija kirjoitti:
Mökille niin kuin koteihinkin mennään kutsusta ja poistutaan 1-2 yön päästä ellei nimen omaan ole pyydetty viipymään pidempään.
Mietin vaan, mahtaako osassa näissä kutsumattomissa vieraissa olla kyse siitä, että perheen toinen puoliso on esittänyt kutsun mutta ei ole siitä kertonut.
Olen kerran tällaisen tilanteen kokenut. Mentiin siis koko perhe kutsusta vierailulle ja tajusimme paikan päällä, että meille kutsun esittänyt isäntä, ei ollut keskustellut asiasta etukäteen vaimonsa kanssa, joka oli vastentahtoisesti joutunut järjestämään tarjoilut yms vierailuun. Tunnelma oli jäätävä. Siinä vaimo perheessä vastaa ruokahuollosta ja huushollauksesta kun taas mies nikkaroi ja tekee perinteisiä miesten hommia. Olimme etukäteen kyselleet isännältä, mitä voidaan tuoda tullessamme ja saimme vastauksen, että ei mitään, kunhan vaan itse tulette. Me ei millään voitu kuvitella sen kutsun perusteella, että isäntä ei ollenkaan ollut varmistanut asiaa ensin ja oletti vaan, että vaimo hoitaa kaiken. Vaimon näkökulmasta kutsumattomille tuppautujille, jotka tulee kylään valmista odottaen.
Oli hyvin kiusallinen se reissu.
Kasvoiko teillä juuret maahan vai miksette lähteneet saman tien pois kun tilanteen oikea laita paljastui?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mökille niin kuin koteihinkin mennään kutsusta ja poistutaan 1-2 yön päästä ellei nimen omaan ole pyydetty viipymään pidempään.
Mietin vaan, mahtaako osassa näissä kutsumattomissa vieraissa olla kyse siitä, että perheen toinen puoliso on esittänyt kutsun mutta ei ole siitä kertonut.
Olen kerran tällaisen tilanteen kokenut. Mentiin siis koko perhe kutsusta vierailulle ja tajusimme paikan päällä, että meille kutsun esittänyt isäntä, ei ollut keskustellut asiasta etukäteen vaimonsa kanssa, joka oli vastentahtoisesti joutunut järjestämään tarjoilut yms vierailuun. Tunnelma oli jäätävä. Siinä vaimo perheessä vastaa ruokahuollosta ja huushollauksesta kun taas mies nikkaroi ja tekee perinteisiä miesten hommia. Olimme etukäteen kyselleet isännältä, mitä voidaan tuoda tullessamme ja saimme vastauksen, että ei mitään, kunhan vaan itse tulette. Me ei millään voitu kuvitella sen kutsun perusteella, että isäntä ei ollenkaan ollut varmistanut asiaa ensin ja oletti vaan, että vaimo hoitaa kaiken. Vaimon näkökulmasta kutsumattomille tuppautujille, jotka tulee kylään valmista odottaen.
Oli hyvin kiusallinen se reissu.
Minulle kävi nuoruudessa parikin kertaa niin että tyttöystävä tai avovaimo oli saanut idean kutsua meidän sukulaistensa tai kavereittensa mökille. Minulle sanoivat että ihan ok, asia sovittu. Ei ollut.
Mutsikin oli sellainen lokkeilija. Työnsi minut ja sisarukset jonnekin sukulaisille kysymättä. Oli niin v*un hauskaa. Toisaalta kotona (maatila) oli aina jotain sukulaisia tms.nurkat väärällään.
Eräällä joululomalla tulin harrastuksista kotiin aatonaattona. Ainoa paikka mihin mahduin nukkumaan oli sauna, jota tietenkin oli käytetty koko päivä. Kun ilmestyin aamupalalle serkku ehdotti ehkä mun kannattis olla jossain muualla .) Hais*kaa v**u isättömät aneemiset ameeba artefaktit
Lapsuudenystävän äiti oli tällainen lokkeilija myös. Oltiin sovittu että ystäväni tulee mökillemme viikoksi (aika pitkä aika jo lapselle..) Noh ei tätä äitiä sitten kummasti saatu kahteen ja puoleen viikkoon kiinni. Lapsensa oli laittanut junaan silloin mökkeilyn alussa yksin ja yhden makkarapaketin kera. Nykyään tällaisesta varmaan tehtäisiin lasu mutta näin ysärillä. Ja oli normaalisti kunnon äiti (sekä ystävän että minun mielestä) mutta kesälomilla kävi sitten näin useamminkin.
Appivanhemmat suohon kirjoitti:
Onko pakko sietää appivanhempien tuloa meidän mökille joka ikinen kesä, minun mielestä ei.
Kesässä on niin vähän viikonloppuja ja lomaa, haluan viettää sen omalla perheellä ja haluan myös, että oma mökki on vapaa silloin, kun sinne haluan mennä. Miehen mielestä tämä ei tietenkään ole ongelma, mutta minua ei huvita kulkea hellevaatteissa tai saunan jälkeen kylpytakissa ällöttävän appiukon silmien edessä. Olen aivan raivona tästä ja tiedän, että hyvällä tätä ei voi sanoa, joku vetää taatusti herneen nenään.
Heillä on olettama, että voivat mennä mökille - ei siis MEIDÄN mökille - milloin vaan. Sinne voi kantaa kippoa ja kuppia, viedä petivaatteita jne ja jättää ne sinne seuraavaa kertaa varten. Olen alkanut kantaa niitä pois ja vien kysymättä kierrätykseen.
Minun mielestä jokainen hankkii oman mökkinsä ja toisinpäin sen ymmärrän, että aikuiset lapset tulee vanhempiensa mökille, mutta tämä appivanhempien lokkeilu närästää ja pahasti! Jos minä maksan joka kuukausi mökkilainaa omasta pussista, niin silloin oletan saavani rahoilleni vastinetta, kun on paras mökkeilyaika. Nämä ei vaan sitä tajua, onko ainoa toivoni odottaa heidän terveyden pettämistä, jolloin he pysyisivät siellä toisella paikkakunnalla pysyvästi. Jos he edes maksaisivat käytöstä jotain, niin se olisi eri asia, mutta jos siellä vaan eletään viikkoja ja ainoa mitä on tehty on nurmikonleikkuu, niin kyllä tämä on hyväksikäyttöä piheiltä ihmisiltä!
Vaihda lukot niin eivät sinne enää pääse.
Sano ryhtyneesi polyamooriseksi naturistiksi ja mökille jos tulette niin perse paljaana pitää kulkeman. Sekä seksileikkeihin osallistuman.
Vierailija kirjoitti:
Miehet eivät stressaa yllätysvieraista mökillä, otetaan vähän snapsia. Naisilla hermot kireällä lomallakin.
mies54v
Eivät tietenkään stressaa, kun ne vieraat ei miehiin vaikuta mitenkään. Ainakaan negatiivisesti. Ne on naiset, jotka kokkaa, tiskaa ja siivoaa, etsii petivaatteet ja pesee pyykkit. Kyllä se kireälle vetää, jos on kuvitellut, että saa levätä ja sitten joutuukin piiaksi.
Meillä ei ole mökkiä, mutta toimii tämä kaupunkioloissakin, kun sattuu asumaan pääkaupunkiseudulla. Kun mieheni kanssa tänne muutimme, olin ihan äimänä, kun hänen kaverinsa vaimoineen ja lapsineen alkoivat tunkea tänne meille yöpymään, kun tulivat kesällä käymään Helsingissä. Mies ehti aina jo luvata, kun mitä sen nyt haittaa, jos meillä käyvät. Itse olisin ehkä halunnut käyttää vähäisiä lomapäiviä muuhun kuin toisten kanssa pakkoseurusteluun, hotellin pyörittämiseen ja ohjelmatoimistona olemiseen. Rahaakin siinä aina kului. Miehen ystäviä perheineen oli siis mukava nähdä, mutta minulle olisi riittänyt parituntinen, joku grillaus-tai kahvittelureissu, eikä niin, että olohuoneessa lattialla makaa rivissä puolituttuja ihmisiä useamman yön ajan. Ihan parasta oli, kun meillä oli rippijuhlat, ja mies oli luvannut puolelle sukua, että meille pääsee yöpymään. Siis edelliseksi yöksi, kun aamulla on oman perheen kesken kiire, ja koti on pitänyt järjestää juhlakuntoon ja kaikki jääkaappitila on juhlatarjottavien käytössä, ei kun patjoja ja kasseja ja pusseja vaan sinne pitkin huushollia.
Vierailija kirjoitti:
Mökille niin kuin koteihinkin mennään kutsusta ja poistutaan 1-2 yön päästä ellei nimen omaan ole pyydetty viipymään pidempään.
Mietin vaan, mahtaako osassa näissä kutsumattomissa vieraissa olla kyse siitä, että perheen toinen puoliso on esittänyt kutsun mutta ei ole siitä kertonut.
Olen kerran tällaisen tilanteen kokenut. Mentiin siis koko perhe kutsusta vierailulle ja tajusimme paikan päällä, että meille kutsun esittänyt isäntä, ei ollut keskustellut asiasta etukäteen vaimonsa kanssa, joka oli vastentahtoisesti joutunut järjestämään tarjoilut yms vierailuun. Tunnelma oli jäätävä. Siinä vaimo perheessä vastaa ruokahuollosta ja huushollauksesta kun taas mies nikkaroi ja tekee perinteisiä miesten hommia. Olimme etukäteen kyselleet isännältä, mitä voidaan tuoda tullessamme ja saimme vastauksen, että ei mitään, kunhan vaan itse tulette. Me ei millään voitu kuvitella sen kutsun perusteella, että isäntä ei ollenkaan ollut varmistanut asiaa ensin ja oletti vaan, että vaimo hoitaa kaiken. Vaimon näkökulmasta kutsumattomille tuppautujille, jotka tulee kylään valmista odottaen.
Oli hyvin kiusallinen se reissu.
Ai kauheeta!! 😀 Voi vain kuvitella mitkä tiukat keskustelut siellä on käyty vieraiden poistuttua. Monilla miehillä ei ole realistista kuvaa tarvittavasta ruoan ja juoman määrästä ja käytännön järjestelyistä vieraita varten (esim. mitä jos ei olekaan liinavaatteita ja pyyhkeitä vieraille, jos eivät tuo omia). Siivoukset ja kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mökille niin kuin koteihinkin mennään kutsusta ja poistutaan 1-2 yön päästä ellei nimen omaan ole pyydetty viipymään pidempään.
Mietin vaan, mahtaako osassa näissä kutsumattomissa vieraissa olla kyse siitä, että perheen toinen puoliso on esittänyt kutsun mutta ei ole siitä kertonut.
Olen kerran tällaisen tilanteen kokenut. Mentiin siis koko perhe kutsusta vierailulle ja tajusimme paikan päällä, että meille kutsun esittänyt isäntä, ei ollut keskustellut asiasta etukäteen vaimonsa kanssa, joka oli vastentahtoisesti joutunut järjestämään tarjoilut yms vierailuun. Tunnelma oli jäätävä. Siinä vaimo perheessä vastaa ruokahuollosta ja huushollauksesta kun taas mies nikkaroi ja tekee perinteisiä miesten hommia. Olimme etukäteen kyselleet isännältä, mitä voidaan tuoda tullessamme ja saimme vastauksen, että ei mitään, kunhan vaan itse tulette. Me ei millään voitu kuvitella sen kutsun perusteella, että isäntä ei ollenkaan ollut varmistanut asiaa ensin ja oletti vaan, että vaimo hoitaa kaiken. Vaimon näkökulmasta kutsumattomille tuppautujille, jotka tulee kylään valmista odottaen.
Oli hyvin kiusallinen se reissu.
Minulle kävi nuoruudessa parikin kertaa niin että tyttöystävä tai avovaimo oli saanut idean kutsua meidän sukulaistensa tai kavereittensa mökille. Minulle sanoivat että ihan ok, asia sovittu. Ei ollut.
Mutsikin oli sellainen lokkeilija. Työnsi minut ja sisarukset jonnekin sukulaisille kysymättä. Oli niin v*un hauskaa. Toisaalta kotona (maatila) oli aina jotain sukulaisia tms.nurkat väärällään.
Eräällä joululomalla tulin harrastuksista kotiin aatonaattona. Ainoa paikka mihin mahduin nukkumaan oli sauna, jota tietenkin oli käytetty koko päivä. Kun ilmestyin aamupalalle serkku ehdotti ehkä mun kannattis olla jossain muualla .) Hais*kaa v**u isättömät aneemiset ameeba artefaktit
Aivan varmasti osassa tilanteista on kumppani on kutsunut vieraat ja jättänyt toiselle kertomatta. Oma puoliso tekee tätä veljensä ja äitinsä kohdalla, mutta muuten ei.
Vierailija kirjoitti:
Miten jollain voi tulla edes mieleen, että toisten mökille mennään yöpymään??? Kylässä voi käydä, mutta hommataan oma majoitus vaikka samalta paikkakunnalta. Onhan noita vuokramökkejä, telttapaikkoja, Airbnb, hotellit
Vierailujen kesto riippuu siitä kuinka mont paikkaa/juhlaa pitää käydä läpi kesän aikana. Jos on hiljaista viikko/per mökki on hyvä, koska sen jälkeen yleensä tarjoilu huononee. Viikonlopput voi vietää juhlissa ( häät, rippijuhlat, vuosipäivät), toki pitää vaatia ilmainen majoitus(täysi ylläpito) Vielä kun saisi matkakulut pummattua olisi hyvä
T: Rohmu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Appivanhemmat suohon kirjoitti:
Onko pakko sietää appivanhempien tuloa meidän mökille joka ikinen kesä, minun mielestä ei.
Kesässä on niin vähän viikonloppuja ja lomaa, haluan viettää sen omalla perheellä ja haluan myös, että oma mökki on vapaa silloin, kun sinne haluan mennä. Miehen mielestä tämä ei tietenkään ole ongelma, mutta minua ei huvita kulkea hellevaatteissa tai saunan jälkeen kylpytakissa ällöttävän appiukon silmien edessä. Olen aivan raivona tästä ja tiedän, että hyvällä tätä ei voi sanoa, joku vetää taatusti herneen nenään.
Heillä on olettama, että voivat mennä mökille - ei siis MEIDÄN mökille - milloin vaan. Sinne voi kantaa kippoa ja kuppia, viedä petivaatteita jne ja jättää ne sinne seuraavaa kertaa varten. Olen alkanut kantaa niitä pois ja vien kysymättä kierrätykseen.
Minun mielestä jokainen hankkii oman mökkinsä ja toisinpäin sen ymmärrän, että aikuiset lapset tulee vanhempiensa mökille, mutta tämä appivanhempien lokkeilu närästää ja pahasti! Jos minä maksan joka kuukausi mökkilainaa omasta pussista, niin silloin oletan saavani rahoilleni vastinetta, kun on paras mökkeilyaika. Nämä ei vaan sitä tajua, onko ainoa toivoni odottaa heidän terveyden pettämistä, jolloin he pysyisivät siellä toisella paikkakunnalla pysyvästi. Jos he edes maksaisivat käytöstä jotain, niin se olisi eri asia, mutta jos siellä vaan eletään viikkoja ja ainoa mitä on tehty on nurmikonleikkuu, niin kyllä tämä on hyväksikäyttöä piheiltä ihmisiltä!
Appivanhemmat ovat osa perhettä. Taidat olla aika kylmä ihmiseksi, kun halut sulkea perhettä ulos elämästäsi
Appivanhemmat on osa sukua, ei perhettä. Perhe on mahdolliset lapset ja puoliso.
En kyllä tuollaista tuppautumista katselisi. Lomalla haluan olla rauhassa ja tehdä omia askareitani perheeni kanssa.
Mökki on ihan yhtä lailla perheen koti kuin normi asunto. Kutsumatta voidaan käydä kylässä, mutta yöpymiseen odotetaan kutsua eikä tuppauduta.Ei todellakaan kutsumatta saa käydä kylässä!!
Ihan miten sovitaan. Sinun vanhemmillesi on luonnollisesti oikeus tulla, koska haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ole mökkiä, mutta toimii tämä kaupunkioloissakin, kun sattuu asumaan pääkaupunkiseudulla. Kun mieheni kanssa tänne muutimme, olin ihan äimänä, kun hänen kaverinsa vaimoineen ja lapsineen alkoivat tunkea tänne meille yöpymään, kun tulivat kesällä käymään Helsingissä. Mies ehti aina jo luvata, kun mitä sen nyt haittaa, jos meillä käyvät. Itse olisin ehkä halunnut käyttää vähäisiä lomapäiviä muuhun kuin toisten kanssa pakkoseurusteluun, hotellin pyörittämiseen ja ohjelmatoimistona olemiseen. Rahaakin siinä aina kului. Miehen ystäviä perheineen oli siis mukava nähdä, mutta minulle olisi riittänyt parituntinen, joku grillaus-tai kahvittelureissu, eikä niin, että olohuoneessa lattialla makaa rivissä puolituttuja ihmisiä useamman yön ajan. Ihan parasta oli, kun meillä oli rippijuhlat, ja mies oli luvannut puolelle sukua, että meille pääsee yöpymään. Siis edelliseksi yöksi, kun aamulla on oman perheen kesken kiire, ja koti on pitänyt järjestää juhlakuntoon ja kaikki jääkaappitila on juhlatarjottavien käytössä, ei kun patjoja ja kasseja ja pusseja vaan sinne pitkin huushollia.
Kerroitko miehelle ikinä, mitä mieltä tästä kaikesta olet?
Ja osallistuiko mies sitten tähän kaikkeen juhlajärjestelyyn ja hotellin ylläpitoon?
Oma puolisoni on myös kovasti sosiaalinen savolaistaustainen ihana hölösuu. Itse olen täällä Varsinais-Suomessa kasvanut yksityisempään elämiseen. Olemme toisissa avioissa keskenämme (ekat siis oli eri ihmisten kanssa kumpikin), ja onhan tässä ollut totuttelua moniinkin asioihin, mutta onneksi on rakkaus riittänyt.
Ehkä onneksi on se eka avio takana, eli monenmoiset työnjaollisiin ja -johdollisiin sekä vastuun- ja vallanjaollisiiin kysymyksiin liittyvät kysymykset sielläkin jo tapeltu. Tässä suhteessa en ollut enää pikkuinen miellyttäjä, vaan omilla ehdoillani elämään tottunut aikuinen nainen. Jos mies lupaa tai kutsuu, hän vastaa. Hän oli aiemmissa elämissään tottunut lupailemaan, niin että nainen tuottaa sen emännöinnin, mielihyvän, ruoat, majoituksen yms., mitä tarvitaan. Ei tarvittu kuin muutama vuosi, että oppi tavoille. Nykyään keskustelemme yhdessä, keitä meille tulee, keitä jaksetaan, keitä majoitetaan, keitä kestitään. Mies hoitaa oman osuutensa ja minä omani, sen mukaan mitä on sovittu. Jos toinen ei jaksa, niin koti on pyhä paikka, siellä pitää saada myös olla rauhassa ilman ylimääräisiä ihmisiä. Kommunikointia tämä on vaatinut, ei se yhteistyö synny sillä että hampaita vaan narskutellaan ja näytellään iloista emäntää, vaikka syän mätänis.
Ei todellakaan kutsumatta saa käydä kylässä!!