Lue keskustelun säännöt.
Miesystävä järkyttyi parisuhdefilosofiastani
17.05.2022 |
Ollaan seurusteltu puoli vuotta ja käytiin nyt viikonloppuna keskustelua siitä mitä molemmat odottavat suhteelta, tulevaisuudelta jne. Olemme hieman eri kartalla...
Mies itse olettaa, että seurustelu itsessään on merkki siitä että suhde on vakava. Hänen mielestään tämän enempää ei tarvitse sitoutua, mutta haluaisi muuttaa yhteen nyt kesän aikana. Itse taas olen vähän eri linjoilla.
Minulle seurustelu on ns. tarkasteluajanjakso, jolloin nautitaan tietty ensihuumasta, mutta myös pidetään ehdollisena että onko tämä nyt ihminen johon on hyvä sitoutua tosissaan.
Otan itse seurustelun aika kevyesti, pettäminen ei tietenkään koskaan tule kuuloonkaan, mutta jos toisesta paljastuu epämiellyttäviä puolia, suhde alkuhuuman laannuttua latistuu liian arkiseksi tms niin seurusteluvaiheessa on sopivaa nostaa niinsanotusti kytkintä matalalla kynnyksellä. Oletan, että seurustellessa ei aktiivisesti etsitä muita, mutta mikäli jotain parempaa kävelee eteen, on ok päättää suhde ja aloittaa uusi. En siis näe seurustelua vielä varsinaisena sitoutumisena, enemmänkin suhteen koeaikana. Seurusteluvaiheessa näen, että kumpikin hoitaa oman kotinsa ja taloutensa, ne pidetään erillään.
Sitten taas jos päätetään sitoutua oikeasti pariskunnaksi, niin sitten sitoudutaan kunnolla ja molemmat panostavat suhteeseen enemmän. Sitten vasta muutetaan yhteen ja aletaan elämään yhteistä elämää johon kuuluu mm naimisiinmeno ja sen jälkeen vasta ollaan siinä oletuksessa että yhdessä pysytään loppuun asti ja ongelmat pyritään ratkaisemaan sen sijaan että lähdetään kävelemään suhteesta.
Jos olen tyttöystävä, otan suhteen kevyesti, jos olen vaimo otan suhteen vakavasti. Mielestäni tämä on hyvä ja selkeä filosofia.
Mies on nyt kiukutellut tuon keskustelun jälkeen, koska oletti saavansa vaimoasteisen sitoutumisen antamalla itse minulle vain poikaystävä-asteisen sitoutumisen. Hän ei osaa sanoa mikä tuossa on niin väärin ja ahdistavaa. Hän ei halua että voin erota hänestä "liian kevyin perustein", mutta hän ei myöskään halua kenties koskaan sitoutua virallisesti enempää kuin se yhteenmuutto, johon hänellä taas tuntuu olevan hirveä kiire. Itsehän siis koen että seurustelun olisi hyvä kestää ainakin se 2-3 vuotta jotta selviää, onko alkuhuuman jälkeen mitään jäljellä.
(Lapsia ei ole tulossa, joten ei biologisia aikarajoja)
Kommentit (562)
Itse dumppasin AP:n kaltaisen naisen ja se oli paras tekoni ikinä. Sain kuulla, että oli pettänyt seuraavaa miestä ja sitäkin seuraavaa, kun kuuluvat kaveripiiriin. M23
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse dumppaisin miehen joka olisi sitä mieltä että vain avioliitossa ollaan sitoutuneita.
Muuten olen samaa mieltä. En osaisi itse esimerkiksi muuttaa yhteen ihmisen kanssa jota en tunne läpikotaisin ja johon en ole sitoutunut. Eli ensin seurustelua muutama vuosi jonka aikana sitoudutaan toiseen, sitten vasta yhteenmuutto.
Mitä sä tarkoitat toisen tuntemisella? Siis miten reagoi mihinkin? Mut mitä jos se vaihtelee?
Mä olen aina alusta asti suhteessa täysin sitoutunut enkä todellakaan odota että jos joku parempi vaikka tulisi vastaan. Haluan kuitenkin seurustella pitkään, että tunnetaan toisemme täysin ja tiedämme molemmat varmasti että tämä kestää loppuelämän ennen kun aletaan miettiä naimisiin menoa, koska haluan että sitten kun ollaan naimisissa niin sitten ei enää erota. En myöskään kovin nopeasti halua muuttaa yhteen vaikka siitä yhteen muuttamisesta ja naimisiin menemisestä aina haaveilenkin. Muuttamisessa ja yhteisen elämän opettelussa on kuitenkin sen verran iso vaiva että mielummin muuttaa yhteen vasta sitten kun kunnolla tuntee toisen ja uskoo että kestää ihan jokapäiväisessä elämässä myös ne kumppanin huonotkin puolet. Alkuhuuman jälkeen vasta ensimmäisen kerran edes kunnolla näkee minkälainen ihminen siinä vieressä onkaan ja jos tuntuu että ei tämän ihmisen kanssa pysty kuvittelemaan loppuelämää yhdessä niin suhde päätyy eroon. Helpompi alkuhuuman jälkeen erota jos ei ole vielä turhaan kiirehtinyt yhteenmuuton ja naimisiin menon kanssa. Ihmettelen aina suuresti ihmisiä jotka ovat vuoden päästä seurustelun aloittamisesta jo perhettä perustamassa. Eihän niin lyhyessä ajassa ole vielä edes se suhteen alkuhuumakaan kunnolla loppunut eikä todellakaan tunne toista vielä yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla on aika looginen ja perusteltu lähestymistapa parisuhteeseen ja se on täysin päinvastainen kuin omani.
Itse näen, että ihmiseen sitoudutaan yhteisestä sopimuksesta. Alkuun voidaan tunnustustella, mutta kun muutetaan yhteen suhde syvenee ja samalla toista oppii tuntemaan paremmin. Jos sitten päätetään tehdä yhteisiä lapsia, kumppanin pitäisi olla sellainen, jonka kanssa kuvittelisi elävänsä lopun elämäänsä. Naimisiinmeno tai kihlat eivät merkkaa itselleni mitään vaan ovat vain ulkoisia tekijöitä, joilla on aika vähän tekemistä rakkauden tai sitoutumisen kanssa. Mä myös näen, että tarvittaessa kumppanista ja rakastetusta voi erota, jos vuosien aikana kasvetaan erilleen, toista ei tarvitse tuomita elinikäiseen kärsimykseen, jos parisuhde ei toimi. Me olemme vapaita valitsemaan koko elämämme ajan. Naimisiinmeno tai kihlaus ahdistaa itseäni, mutta millekään sille ei ole tarvetta, sillä elätän itseni ja lapseni mainiosti myös itse, jos sellainen tilanne tulee.
t: nainen parisuhteessa yli 10 vuotta ja yksi lapsi
Eli naimisiin et pysty menemään koska sitoutuminen toiseen ahdistaa. Vaikka erota voi ihan helposti avioliitostakin. Ensin sanot ettei avioliitto merkkaa sinulel mitään, mutta kuitenkin sa ahdistaa. Tämä on just sitä epävarmuutta. Jopa lapsia voidaan tehdä, mutta ei voida sitoutua naimisiin menemällä. Niinpä...
Tää on sitä nykyajan anarkiaa. Avioliitto on yhteiskunnan perusyksikkö, ja avoliitto loppupeleissä hajottaa sitä. Kun ei uskalleta osoittaa virallisella liitolla muille että tosissamme ollaan, vaan pitää voida helposti kävelemään suhteesta ulos, jos nyt ei aamulla miellytä.
Surkeaa, eivätkä tyypit edes tajua, miksi ovat onnettomia.
ps. En sano, etteikö osa ihmisistä kykene sitoutumaan avoliitossakin, kyllä osa pystyy. Osa ei pysty eikä edes halua.
Meinaatko että ne jotka eivät pysty tai halua sitoutua avoliitossa, sitoutuisivat mutkatta avioliitossa?
Miksi pariskunnan pitäisi osoittaa muille että tosissamme ollaan? Minulle riittää että ollaan keskenämme tosissaan.
Ei pitäisikään, mutta jännää jos se ahdistaa tai sitä ei pysty mitenkään mennä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa. Joku syyhän siihen on ;)
Minulle syy on se, että avioliitto on itselleni instituutiona 100% yhdentekevä. En koe sitä omakseni, näen sen vanhanaikaisena ja keinotekoisena. Alunperinhän avioliitto tarkoitti naisen omistussuhteen muuttumista ja oman itsemääräämisoikeuden lopullista päättymistä (tosin harvoin sitä oli ennen liittoakaan).
En siis näe mitään syytä mennä naimisiin. Tämä on yllättävän kinkkinen pala purtavaksi niille, jotka ovat lapsesta asti nähneet avioliiton elämänkaareensa kuuluvaksi asiaksi. Ettei se parisuhdekaan oikein saa täyttymystään ilman nimiä paperissa.
Tämä on toki täysin ok. Jokaiselle jotakin.
Mikä tuossa siis on se syy miksi ei voi mennä naimsiin rakastamansa ihmisen kanssa? Pelko siitä mitä muut ajattelevat?
No, kerran vielä kertaukseksi:
"Minulle syy on se, että avioliitto on itselleni instituutiona 100% yhdentekevä."
Suora lainaus kommentistani.
En näe syytä mennä naimisiin.
Jos miehesi siis haluaisi sinun kanssasi naimisiin, niin kieltäytyisit koska et näe sille mitään syytä?
Kyllä.
Onneksi löysin samanhenkisen miehen.
Eli kyse ei ole siitä ettet näe syytä. Jos olisi, niin asia ei olisi sinulle niin tärkeä, ja rakstamasi miehen vuoksi menisit naimisiin ;)
En minä mene naimisiin kenenkään muun mielihalun vuoksi kun en itse halua. Ihan pimeä ajatuskin.
En ikinä sitoutuisi mieheen joka ei voisi olla kanssani ilman avioliittoa. Onneksi ei tarvitsekaan.
Kovin on raivoisa suhtautuminen asiaan joka on ihan sama ja täysin yhdentekevä ;) Eipä taidakaan olla näin, kun on noin vahva HALU olla menemättä. Kysymys olikin että miksi näin, johon muka vastasit, mutta nyt näyttääkin siltä että aisa ei olekaan ollenkaan yhdentekevä ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli silleen tavallaan kiristämistä. "Jos et aio mennä naimisiin, niin minä en sitoudu vakavaan suhteeseen".
No joo, kai sitä noinkin voi tehdä, ja katsoa sitten mitä toinen tekee asian suhteen. Ei se pakkoavioliitto kyllä varmaan sitten lopulta oikein tunnu hyvältä, näin ajattelisin.
Mutta onhan näitä miehiä joita ei oikein saa sitoutumaan, mutta kun sattuu kohdalle se Justiina joka heti ensihuumassa ilmoittaa että ne on sitten häät viimeistään parin vuoden päästä, niin kas kummaa, pian on mies naimisissa.Toisinpäin se on kiristämistä miehen puolelta. Voin muuttaa yhteen kanssasi mutta naimisiin en mene!
Öö millä se mies tuossa kiristää? Ymmärrätkö kunnolla mitä kiristäminen tarkoittaa? -eri
Et taida itse ymmärtää :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla on aika looginen ja perusteltu lähestymistapa parisuhteeseen ja se on täysin päinvastainen kuin omani.
Itse näen, että ihmiseen sitoudutaan yhteisestä sopimuksesta. Alkuun voidaan tunnustustella, mutta kun muutetaan yhteen suhde syvenee ja samalla toista oppii tuntemaan paremmin. Jos sitten päätetään tehdä yhteisiä lapsia, kumppanin pitäisi olla sellainen, jonka kanssa kuvittelisi elävänsä lopun elämäänsä. Naimisiinmeno tai kihlat eivät merkkaa itselleni mitään vaan ovat vain ulkoisia tekijöitä, joilla on aika vähän tekemistä rakkauden tai sitoutumisen kanssa. Mä myös näen, että tarvittaessa kumppanista ja rakastetusta voi erota, jos vuosien aikana kasvetaan erilleen, toista ei tarvitse tuomita elinikäiseen kärsimykseen, jos parisuhde ei toimi. Me olemme vapaita valitsemaan koko elämämme ajan. Naimisiinmeno tai kihlaus ahdistaa itseäni, mutta millekään sille ei ole tarvetta, sillä elätän itseni ja lapseni mainiosti myös itse, jos sellainen tilanne tulee.
t: nainen parisuhteessa yli 10 vuotta ja yksi lapsi
Eli naimisiin et pysty menemään koska sitoutuminen toiseen ahdistaa. Vaikka erota voi ihan helposti avioliitostakin. Ensin sanot ettei avioliitto merkkaa sinulel mitään, mutta kuitenkin sa ahdistaa. Tämä on just sitä epävarmuutta. Jopa lapsia voidaan tehdä, mutta ei voida sitoutua naimisiin menemällä. Niinpä...
Sä et ehkä ymmärrä, että avioliitto instituutiona ei ole mulle millään lailla tärkeä. Joku aiemmin totesikin, että avioliitto ei ole synonyymi sitoutumiseen. Sitoutuminen perustuu kahteen ihmiseen ei siihen ollaanko naimisissa vai ei. Mä olen erittäin sitoutunut lasteni isään ja toisinpäin. Se miksi mua aiemmin on ahdistanut naimisiinmeno tai kihlaus on juuri ulkoiset odotukset ja olen nähnyt vaimon roolin jopa hieman alisteisena miehelle (johtuen omista lapsuuden kokemuksista). Koen olevani enemmän itseni ja vapaa odotuksista ilman kihlauksia ja avioliittoja.
Kiitos kun jaoit syysi! :) Eli pelon siitä että avioliitto muuttaisi teidän suhteenne ikäväksi. Meillä tätä pelkoa ei ollut, koska olemme yhdessä rakkaudesta, emmekä kuvittele että mikään ulkoinen asia pystyisi sitä muuttamaan.
Lue tarkemmin. Pelkäsin aikanaan, että avioliitossa vaimona joudun alisteiseen asemaan miehen ja ulkopuolisten odotusten takia. Nyt onneksi löysin miehen, joka antaa itselleni tilaa eikä myöskään halua naimisiin ja toisaalta me voimme myös erota ilman, että siitä täytyy mihinkään ilmoitella. Minä en ole suhteessa rahan, talon, sukunimen, auton tai yhteisten ystävien takia vaan siksi, että haluan toisen kanssa jakaa elämää. Voi olla, että jossain vaiheessa menemme naimisiin lainsäädännön vinkkeleistä johtuen (tai sitten emme).
Tämän ei pitäisi olla millään lailla sinulta pois. Sinä saat olla onnellinen avioliitossa rakkaan miehesi kanssa. Älä kuitenkaan tuomitse muiden suhteita tai tee niistä arvioita naimissaolon perusteella.
Ja toinen hyvä syy suhdettasi silmälläpitäen on tuo että teidän on helpompi erota. Ihan hyvä syy sekin.
Kyllä, jos jompi kumpi tai molemmat suhteen haluavat lopettaa, siitä ei tarvitse ilmoitella. Tilivelvollinen on vain omille lapsilleen. Kuten jo aiemmin kirjoitin, että olemme vapaita valitsemaan koko elämämme ajan. Mielestäni parisuhteeseen ei mielestäni tarvitse jäädä, jos ei halua. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hypitään hetken mielijohteesta sinne ja tänne. Vaikka emme ole avioliitossa, silti päätöksissä pitää käyttää vakaata harkintaa ja keskustelua.
Juu, kuten sanoin, on ihan hyvä syy olla menemättä naimisiin koska eron tullen on helpompi kun ei tarvi ilmoitella, kukin omalla tyylillään ja suhteensa tuntien :)
Tähän voisi todeta, että sinäkö se tarvitset avioliiton varmistamaan ettei kumppani vaan eroa ja jätä? Oletko niin epävarma suhteestasi, että tarvitset siihen ulkopuolisen leiman, jolla pitää kumppani itsellä (ainakin hetken kauemmin)?
Tuo kertoo enemmän sinusta kuin minusta tai avioliitosta. Luulet että muut ovat menneet avioliittoon noista syistä. Ei, ei me olla, vaan rakkaudesta <3
Ei ihme ettet uskalla naimisiin, kun pelkäät eroamista ja kuvittelet ulkopuolisia leimoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa jollain tapaa oudolta, että odottais pari kolme vuotta ennen yhteenmuuttoa, jos ainut syy sille on että haluaa tutustua sitä ennen toiseen paremmin. Yhteiselon sujuvuus selviää asumalla yhdessä ja tälleen muutenkin näkee ehkä syvemmin kumppaninsa. Ja myös tuo, että parisuhteen lopettamisessa on pienempi kynnys jos tulee vaikka ongelmia tai uus vastaan, kertoo kyllä tietynlaisesta välinpitämättömyydestä seurustelukumppania kohtaan.
Taitaa olla, että tässä suhteessa mies seurustelee ja nainen ennemminkin tapailee..
Itsekin näen aloituksen noin. Olisin kyllä halunnut tapailun, ja seurustelun, ja avoliiton jälkeen mieheni kanssa naimisiin, mutta mieheni ei halunnut, vaan hän haluaa olla kevyesti tässä niin, että kun jompi kumpi kuolee, niin toinen pääsee sitten selvittelemään sitä sotkua. Erota hän ei kuulemma aio.
Mitä jos ei ole saanut vaimoltaan näitä vaimopalveluita ja elämä on samanlaista kuin ennen avioon astumista? Miten tulisi reagoida, onko kyseessä huono vaimo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olin nuorena ap:n linjoillla, neliikymppisenä taas sinkkumarkkinoille vapauduttani en. Voisin muuttaa yhteen vaikka heti sopivan kanssa, ja toisaalta en enää halua ollenkaan muodollista sitoutumista avioliiton kautta. Ollaan yhdessä niin kauan kuin siltä tuntuu, erotaan jos ei tunnu, eikä jäädä kitumaan paskaan suhteeseen. Molemmat vapaita aina.
Mä taas näin nelikymppisenä olen sitä mieltä että jos/ja tietenkin kun tämä avioliitto tavalla tai toisella loppuu, niin ikipävänä en enää saman katon alle muuta! Mieluummin vaikka naimisiin, mutta eri osoitteet.
Vierailija kirjoitti:
Mä olin nuorena ap:n linjoillla, neliikymppisenä taas sinkkumarkkinoille vapauduttani en. Voisin muuttaa yhteen vaikka heti sopivan kanssa, ja toisaalta en enää halua ollenkaan muodollista sitoutumista avioliiton kautta. Ollaan yhdessä niin kauan kuin siltä tuntuu, erotaan jos ei tunnu, eikä jäädä kitumaan paskaan suhteeseen. Molemmat vapaita aina.
Minulla päinvastoin. Kun muutin opiskelukaupunkiini, tapasin miehen, joka käytännössä muutti heti luokseni. Ei virallisesti, mutta vietti kaiken aikansa minun luonani, kävi kotona vain vaihtamassa vaatteita. Siitä suhteesta hyppäsin suoraan suhteeseen tulevan aviomieheni kanssa ja sama juttu. Käytännössä hän asui luonani, vaikka se ei virallista ollutkaan.
Nelikymppisenä olin ollut eronnut jo reilut kymmenen vuotta eikä olisi tullut mieleenkään sellainen "teinisuhde". Minulla oli oma kotini, jonka olin sisustanut viihtyisäksi ja johon olin asettunut sillä mielellä, että se on jos ei lopullinen niin ainakin pitkäaikainen kotini. Mies, jonka kanssa seurustelin, oli samoin rakentanut oman kotinsa omalle asuinpaikkakunnalleen. Vietimme yhdessä lomat ja viikonloput, tapasimme joskus arki-iltaisin ja se riitti hyvin. Samalla tavalla toimin nykyisen avopuolisoni kanssa, eikä meillä ollut alunperin avoliitto-suunnitelmia ylipäänsä. Se tuli ajankohtaiseksi vasta, kun työkuvioideni kanssa tuli tuhannen taalan paikka muuttaa hänen asuinpaikkakunnalleen. En todellakaan olisi tehnyt niin isoa päätöstä vain kokeillakseni, sujuuko yhteiselo. Nykyisin tämä alkaa olla minullekin kotipaikkakunta; minulla on täällä omat ystäväni ja omat harrastukseni ja menoni. Mutta minulle yhteenmuutto oli yksi elämäni isoimmista päätöksistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla on aika looginen ja perusteltu lähestymistapa parisuhteeseen ja se on täysin päinvastainen kuin omani.
Itse näen, että ihmiseen sitoudutaan yhteisestä sopimuksesta. Alkuun voidaan tunnustustella, mutta kun muutetaan yhteen suhde syvenee ja samalla toista oppii tuntemaan paremmin. Jos sitten päätetään tehdä yhteisiä lapsia, kumppanin pitäisi olla sellainen, jonka kanssa kuvittelisi elävänsä lopun elämäänsä. Naimisiinmeno tai kihlat eivät merkkaa itselleni mitään vaan ovat vain ulkoisia tekijöitä, joilla on aika vähän tekemistä rakkauden tai sitoutumisen kanssa. Mä myös näen, että tarvittaessa kumppanista ja rakastetusta voi erota, jos vuosien aikana kasvetaan erilleen, toista ei tarvitse tuomita elinikäiseen kärsimykseen, jos parisuhde ei toimi. Me olemme vapaita valitsemaan koko elämämme ajan. Naimisiinmeno tai kihlaus ahdistaa itseäni, mutta millekään sille ei ole tarvetta, sillä elätän itseni ja lapseni mainiosti myös itse, jos sellainen tilanne tulee.
t: nainen parisuhteessa yli 10 vuotta ja yksi lapsi
Eli naimisiin et pysty menemään koska sitoutuminen toiseen ahdistaa. Vaikka erota voi ihan helposti avioliitostakin. Ensin sanot ettei avioliitto merkkaa sinulel mitään, mutta kuitenkin sa ahdistaa. Tämä on just sitä epävarmuutta. Jopa lapsia voidaan tehdä, mutta ei voida sitoutua naimisiin menemällä. Niinpä...
Tää on sitä nykyajan anarkiaa. Avioliitto on yhteiskunnan perusyksikkö, ja avoliitto loppupeleissä hajottaa sitä. Kun ei uskalleta osoittaa virallisella liitolla muille että tosissamme ollaan, vaan pitää voida helposti kävelemään suhteesta ulos, jos nyt ei aamulla miellytä.
Surkeaa, eivätkä tyypit edes tajua, miksi ovat onnettomia.
ps. En sano, etteikö osa ihmisistä kykene sitoutumaan avoliitossakin, kyllä osa pystyy. Osa ei pysty eikä edes halua.
Meinaatko että ne jotka eivät pysty tai halua sitoutua avoliitossa, sitoutuisivat mutkatta avioliitossa?
Miksi pariskunnan pitäisi osoittaa muille että tosissamme ollaan? Minulle riittää että ollaan keskenämme tosissaan.
Tätä minäkin ihmettelen. Miksi pitäisi todistaa jollekin muulle jotain? Ei sormus sormessa esim. mitenkään estä sitä, etteikö joku voisi tulla iskemään puolisoasi tai että hän ei menisi iskemään jotain muuta. Itse olen avoliitossa. Olin aiemmin naimisissa. Ei se avioliitosta lähteminen ollut juridisesti kovinkaan vaikeaa. Jos tästä avoliitosta lähtisin, vastaan tulee myös omaisuuden myyntiä yms. yhdessä kun kotimme omistamme. Tämä nykyinen avoliittoni on joka mittarilla (romantiikka, yhteinen aika, arvot, tulevaisuuden suunnitelmat yms.) parempi kuin avioliittoni oli.
Hyvä olis laittaa iät kommenttien yhteyteen. En oleta kovin nuorten ymmärtävän avioliiton päälle muuta kuin että se on "rakkausliitto" ja muuten turha. Ja "parisuhteessa kyse on rakkaudesta". Vanhemmat ja kokeneemmat usein ymmärtävät jo miten maailma toimii, ja siinä kontekstissa myös sukupuolten välisten erojen päälle.
Toisin sanoen siis, jos kommentoijan ikä olisi tiedossa voisi suoraan päätellä kannattaako edes yrittää perustella vai ei, vai riittäisikö toteamus "ymmärrät sitten vanhempana". Ihminen kun kypsyy ikääntyessään, 25 v. ei tiedä sitä mitä 50 v. tietää, ei vaikka kuinka haluaisi (ja luulisi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täysin samaa mieltä en ole kanssasi, mutta onhan tuossa perää. En ikinä muuttaisi yhteen tahi tekisi lapsia ja ottaisi velkaa pelkän poicciksen takia. Mikä sitoumus se on? Jos mies ei kykene sitoutumaan ja hoitamaan velvollisuuksiaan, niin on kohtuutonta odottaa, että nainen tekisi samaa. Lämpimien lihapatojen ääreen ei huithaippelit pääse.
Älä hoida aviovelvollisuuksia sellaiselle, joka ei sinua ole vihille vienyt. On täysin turhaa ruikuttaa kymmenen vuoden päästä, että Jyrki ei halua naimisiin ja olet jumissa pesemässä hänen pierukalsareita ja veloissa, jos et omia oikeuksiasi ajanut. Miehet tekee kaikkensa, ettei heidän tarvitse sitoutua sinuun.
Vierailija kirjoitti:
Ei vieläkään tietoa vaimopalveluista. Ap on katkera kun on joutunut tarjoamaan vaimopalveluita. En vain ymmärrä mitä ne ovat. Ap mitä palveluita miehellesi tarjosit ja miksi eväät ne suhteen ulkopuolelle? Ilmeisesti vaimopalveluilla ei ole rakkauden kanssa tekemistä.
Selittihän se tuolla aikasemmin, että oli tarjonnut exälle edullisen asunnon (juoksevien kulujen puolittamisella), kesämökin vapaan käyttöoikeuden, ruoanlaittopalveluita, varmaan siivoustakin yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin kaksikymppisenä olin sellainen, että vain naimisiinmeno ja sormus sormessa ovat ne meriitit, jotka pitävät parisuhteen kasassa. No, väärässä olin. Nyt neljääkymppiä lähestyttäessä huomaan omaavani aivan erilaiset arvot kuin nuorempana. Ja se on aivan normaalia henkistä kasvua.
T. Avoliitossa oleva, ei naimisiin enää
Mitä se sitten kertoo meidän yhteiskunnasta, tyttöjen kasvatuksesta, että me kaikki kokeneemmat kykenemme pelkästään tekstin perusteella sanomaan, että kyseessä on todella hyvännäköinen nuori nainen, jolla on todennäköisesti paljon miestarjontaa, ja hän ei kykene selvästi muodostamaan emotionaalista kiintymyssuhdetta enää tähän mieheen, koska on kokenut niin paljon? Mahdollisesti korkeammasta sosiaaliluokasta, 25-vuotias, sipsakka neitonen, joka saa kaikkien miesten pään sekaisin? Onko tosiaan näin oltava, että meidän täytyy opettaa nuoret naiset siihen, että heidän kuuluu nauttia nuoruusvuotensa seksuaalisesti aktiivisena, kun se tuottaa tätä, että miehet ovat hyödykkeen arvoisia niiden vuosien jälkeen? Miten te muut kokeneet naiset ajattelette siitä, että teidän omat poikalapsenne nollataan tällaisen mahdollisen avioliiton kautta, ja he tulevat itkemään teidän olkapäätänne vasten, "äiti, minä yritin kaikkeni, tein kaiken minkä pystyin" ja hän on täydellisesti tuhonnut elämänsä maksaa elatusmaksuja ja on nollattu miehenä tehtyään parhaansa. Haluaisin kuulla palstan kokeneimmilta itsenäisiltä ja vahvoilta naisilta, oletteko vielä siinä vaiheessa edistämässä naisen asemaa kiivaasti?
Red Pill Uncle
Poikani on 34-vuotias. Ollut kymmenisen vuotta saman naisen kanssa, naimisissa kohta neljä vuotta. Eivät aio hankkia lapsia, joten en usko, että tulee riitaa elatusmaksuista. Kaikki hänen läheiset ystävänsä, jotka minä tunnen, ovat joko avio- tai avoliitossa. Yhdellä on kolme lasta, toisella kaksi, muilla ei yhtään enkä tiedä, onko tulossakaan.
Voit väittää minun elävän kuplassa, mutta minä väitän että nimenomaan minun "kuplani" on ihan tavallista suomalaista arkea toisin kuin sinun ideologinen provokaatiosi.
Ai niin, ja naisella on ihan yhtälainen vapaus seksuaalisesti aktiiviseen nuoruuteen kuin miehilläkin. En olisi jaksanut taas kaivaa tätä Finsex-tutkimusta, mutta tässä se nyt jälleen kerran on:
"viimeisten kahden vuoden aikana parisuhteen solmineilla miehillä ja naisilla kyseinen parisuhdekumppani on ollut keskilukujen perusteella heidän yhdeksäs seksikumppaninsa. Nämä ihmiset ovat olleet pääosin alle 35-vuotiaita."
https://www.vaestoliitto.fi/artikkelit/naisten-seksikumppanien-maara-on…
Deal with it.
Naisten sitoutumattomuus on mielestäni suurin yksittäinen ongelma tässä yhteiskunnassa, joka on seurausta sitä tukevista instituutioista
No jos olet käynyt tuon keskustelun heti, kun suhde alkoi ja hyväksyt saman tulokulman myös mieheltä niin eihän tuossa ole mitään. Mies joko hyväksyy ja jatkaa tai häipyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vieläkään tietoa vaimopalveluista. Ap on katkera kun on joutunut tarjoamaan vaimopalveluita. En vain ymmärrä mitä ne ovat. Ap mitä palveluita miehellesi tarjosit ja miksi eväät ne suhteen ulkopuolelle? Ilmeisesti vaimopalveluilla ei ole rakkauden kanssa tekemistä.
Selittihän se tuolla aikasemmin, että oli tarjonnut exälle edullisen asunnon (juoksevien kulujen puolittamisella), kesämökin vapaan käyttöoikeuden, ruoanlaittopalveluita, varmaan siivoustakin yms.
Älä viitsi valehdella, ei ap ole kirjoittanut mitään tuollaista.
Ei vieläkään tietoa vaimopalveluista. Ap on katkera kun on joutunut tarjoamaan vaimopalveluita. En vain ymmärrä mitä ne ovat. Ap mitä palveluita miehellesi tarjosit ja miksi eväät ne suhteen ulkopuolelle? Ilmeisesti vaimopalveluilla ei ole rakkauden kanssa tekemistä.