Lue keskustelun säännöt.
Miesystävä järkyttyi parisuhdefilosofiastani
17.05.2022 |
Ollaan seurusteltu puoli vuotta ja käytiin nyt viikonloppuna keskustelua siitä mitä molemmat odottavat suhteelta, tulevaisuudelta jne. Olemme hieman eri kartalla...
Mies itse olettaa, että seurustelu itsessään on merkki siitä että suhde on vakava. Hänen mielestään tämän enempää ei tarvitse sitoutua, mutta haluaisi muuttaa yhteen nyt kesän aikana. Itse taas olen vähän eri linjoilla.
Minulle seurustelu on ns. tarkasteluajanjakso, jolloin nautitaan tietty ensihuumasta, mutta myös pidetään ehdollisena että onko tämä nyt ihminen johon on hyvä sitoutua tosissaan.
Otan itse seurustelun aika kevyesti, pettäminen ei tietenkään koskaan tule kuuloonkaan, mutta jos toisesta paljastuu epämiellyttäviä puolia, suhde alkuhuuman laannuttua latistuu liian arkiseksi tms niin seurusteluvaiheessa on sopivaa nostaa niinsanotusti kytkintä matalalla kynnyksellä. Oletan, että seurustellessa ei aktiivisesti etsitä muita, mutta mikäli jotain parempaa kävelee eteen, on ok päättää suhde ja aloittaa uusi. En siis näe seurustelua vielä varsinaisena sitoutumisena, enemmänkin suhteen koeaikana. Seurusteluvaiheessa näen, että kumpikin hoitaa oman kotinsa ja taloutensa, ne pidetään erillään.
Sitten taas jos päätetään sitoutua oikeasti pariskunnaksi, niin sitten sitoudutaan kunnolla ja molemmat panostavat suhteeseen enemmän. Sitten vasta muutetaan yhteen ja aletaan elämään yhteistä elämää johon kuuluu mm naimisiinmeno ja sen jälkeen vasta ollaan siinä oletuksessa että yhdessä pysytään loppuun asti ja ongelmat pyritään ratkaisemaan sen sijaan että lähdetään kävelemään suhteesta.
Jos olen tyttöystävä, otan suhteen kevyesti, jos olen vaimo otan suhteen vakavasti. Mielestäni tämä on hyvä ja selkeä filosofia.
Mies on nyt kiukutellut tuon keskustelun jälkeen, koska oletti saavansa vaimoasteisen sitoutumisen antamalla itse minulle vain poikaystävä-asteisen sitoutumisen. Hän ei osaa sanoa mikä tuossa on niin väärin ja ahdistavaa. Hän ei halua että voin erota hänestä "liian kevyin perustein", mutta hän ei myöskään halua kenties koskaan sitoutua virallisesti enempää kuin se yhteenmuutto, johon hänellä taas tuntuu olevan hirveä kiire. Itsehän siis koen että seurustelun olisi hyvä kestää ainakin se 2-3 vuotta jotta selviää, onko alkuhuuman jälkeen mitään jäljellä.
(Lapsia ei ole tulossa, joten ei biologisia aikarajoja)
Kommentit (562)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla on aika looginen ja perusteltu lähestymistapa parisuhteeseen ja se on täysin päinvastainen kuin omani.
Itse näen, että ihmiseen sitoudutaan yhteisestä sopimuksesta. Alkuun voidaan tunnustustella, mutta kun muutetaan yhteen suhde syvenee ja samalla toista oppii tuntemaan paremmin. Jos sitten päätetään tehdä yhteisiä lapsia, kumppanin pitäisi olla sellainen, jonka kanssa kuvittelisi elävänsä lopun elämäänsä. Naimisiinmeno tai kihlat eivät merkkaa itselleni mitään vaan ovat vain ulkoisia tekijöitä, joilla on aika vähän tekemistä rakkauden tai sitoutumisen kanssa. Mä myös näen, että tarvittaessa kumppanista ja rakastetusta voi erota, jos vuosien aikana kasvetaan erilleen, toista ei tarvitse tuomita elinikäiseen kärsimykseen, jos parisuhde ei toimi. Me olemme vapaita valitsemaan koko elämämme ajan. Naimisiinmeno tai kihlaus ahdistaa itseäni, mutta millekään sille ei ole tarvetta, sillä elätän itseni ja lapseni mainiosti myös itse, jos sellainen tilanne tulee.
t: nainen parisuhteessa yli 10 vuotta ja yksi lapsi
Eli naimisiin et pysty menemään koska sitoutuminen toiseen ahdistaa. Vaikka erota voi ihan helposti avioliitostakin. Ensin sanot ettei avioliitto merkkaa sinulel mitään, mutta kuitenkin sa ahdistaa. Tämä on just sitä epävarmuutta. Jopa lapsia voidaan tehdä, mutta ei voida sitoutua naimisiin menemällä. Niinpä...
Tää on sitä nykyajan anarkiaa. Avioliitto on yhteiskunnan perusyksikkö, ja avoliitto loppupeleissä hajottaa sitä. Kun ei uskalleta osoittaa virallisella liitolla muille että tosissamme ollaan, vaan pitää voida helposti kävelemään suhteesta ulos, jos nyt ei aamulla miellytä.
Surkeaa, eivätkä tyypit edes tajua, miksi ovat onnettomia.
ps. En sano, etteikö osa ihmisistä kykene sitoutumaan avoliitossakin, kyllä osa pystyy. Osa ei pysty eikä edes halua.
Meinaatko että ne jotka eivät pysty tai halua sitoutua avoliitossa, sitoutuisivat mutkatta avioliitossa?
Miksi pariskunnan pitäisi osoittaa muille että tosissamme ollaan? Minulle riittää että ollaan keskenämme tosissaan.
Ei pitäisikään, mutta jännää jos se ahdistaa tai sitä ei pysty mitenkään mennä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa. Joku syyhän siihen on ;)
Minulle syy on se, että avioliitto on itselleni instituutiona 100% yhdentekevä. En koe sitä omakseni, näen sen vanhanaikaisena ja keinotekoisena. Alunperinhän avioliitto tarkoitti naisen omistussuhteen muuttumista ja oman itsemääräämisoikeuden lopullista päättymistä (tosin harvoin sitä oli ennen liittoakaan).
En siis näe mitään syytä mennä naimisiin. Tämä on yllättävän kinkkinen pala purtavaksi niille, jotka ovat lapsesta asti nähneet avioliiton elämänkaareensa kuuluvaksi asiaksi. Ettei se parisuhdekaan oikein saa täyttymystään ilman nimiä paperissa.
Tämä on toki täysin ok. Jokaiselle jotakin.
Mikä tuossa siis on se syy miksi ei voi mennä naimsiin rakastamansa ihmisen kanssa? Pelko siitä mitä muut ajattelevat?
No, kerran vielä kertaukseksi:
"Minulle syy on se, että avioliitto on itselleni instituutiona 100% yhdentekevä."
Suora lainaus kommentistani.
En näe syytä mennä naimisiin.
Jos miehesi siis haluaisi sinun kanssasi naimisiin, niin kieltäytyisit koska et näe sille mitään syytä?
Kyllä.
Onneksi löysin samanhenkisen miehen.
Eli kyse ei ole siitä ettet näe syytä. Jos olisi, niin asia ei olisi sinulle niin tärkeä, ja rakstamasi miehen vuoksi menisit naimisiin ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla on aika looginen ja perusteltu lähestymistapa parisuhteeseen ja se on täysin päinvastainen kuin omani.
Itse näen, että ihmiseen sitoudutaan yhteisestä sopimuksesta. Alkuun voidaan tunnustustella, mutta kun muutetaan yhteen suhde syvenee ja samalla toista oppii tuntemaan paremmin. Jos sitten päätetään tehdä yhteisiä lapsia, kumppanin pitäisi olla sellainen, jonka kanssa kuvittelisi elävänsä lopun elämäänsä. Naimisiinmeno tai kihlat eivät merkkaa itselleni mitään vaan ovat vain ulkoisia tekijöitä, joilla on aika vähän tekemistä rakkauden tai sitoutumisen kanssa. Mä myös näen, että tarvittaessa kumppanista ja rakastetusta voi erota, jos vuosien aikana kasvetaan erilleen, toista ei tarvitse tuomita elinikäiseen kärsimykseen, jos parisuhde ei toimi. Me olemme vapaita valitsemaan koko elämämme ajan. Naimisiinmeno tai kihlaus ahdistaa itseäni, mutta millekään sille ei ole tarvetta, sillä elätän itseni ja lapseni mainiosti myös itse, jos sellainen tilanne tulee.
t: nainen parisuhteessa yli 10 vuotta ja yksi lapsi
Eli naimisiin et pysty menemään koska sitoutuminen toiseen ahdistaa. Vaikka erota voi ihan helposti avioliitostakin. Ensin sanot ettei avioliitto merkkaa sinulel mitään, mutta kuitenkin sa ahdistaa. Tämä on just sitä epävarmuutta. Jopa lapsia voidaan tehdä, mutta ei voida sitoutua naimisiin menemällä. Niinpä...
Tää on sitä nykyajan anarkiaa. Avioliitto on yhteiskunnan perusyksikkö, ja avoliitto loppupeleissä hajottaa sitä. Kun ei uskalleta osoittaa virallisella liitolla muille että tosissamme ollaan, vaan pitää voida helposti kävelemään suhteesta ulos, jos nyt ei aamulla miellytä.
Surkeaa, eivätkä tyypit edes tajua, miksi ovat onnettomia.
ps. En sano, etteikö osa ihmisistä kykene sitoutumaan avoliitossakin, kyllä osa pystyy. Osa ei pysty eikä edes halua.
Meinaatko että ne jotka eivät pysty tai halua sitoutua avoliitossa, sitoutuisivat mutkatta avioliitossa?
Miksi pariskunnan pitäisi osoittaa muille että tosissamme ollaan? Minulle riittää että ollaan keskenämme tosissaan.
Ei pitäisikään, mutta jännää jos se ahdistaa tai sitä ei pysty mitenkään mennä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa. Joku syyhän siihen on ;)
Minulle syy on se, että avioliitto on itselleni instituutiona 100% yhdentekevä. En koe sitä omakseni, näen sen vanhanaikaisena ja keinotekoisena. Alunperinhän avioliitto tarkoitti naisen omistussuhteen muuttumista ja oman itsemääräämisoikeuden lopullista päättymistä (tosin harvoin sitä oli ennen liittoakaan).
En siis näe mitään syytä mennä naimisiin. Tämä on yllättävän kinkkinen pala purtavaksi niille, jotka ovat lapsesta asti nähneet avioliiton elämänkaareensa kuuluvaksi asiaksi. Ettei se parisuhdekaan oikein saa täyttymystään ilman nimiä paperissa.
Tämä on toki täysin ok. Jokaiselle jotakin.
Eihän avioliitto ole sinulle yhdentekevä, jos koet sen negatiivisena.
Mutta ymmärrän. Erilaisia olemme. Itse koen, että avioliitto antaa turvaa itselle ja miehelle olla ihmisiä: avoimia, aitoja, epätäydellisiä ja viallisia. Olisin hyvin saattanut monta kertaa nostaa kytkintä, mies samoin, jos olisi ollut vain avoliitto ;) Hienosti olemme kasvattaneet toisiamme vuosikymmenien saatossa ja kehittyneet paremmiksi ihmisiksi, mutta ei se aina helppoa ole ollut, terapiaakin saatu.
Näen avioliiton siis ennen kaikkea turvallisena raamina, jossa saamme kehittyä ihmisinä paremmiksi. Periksi ei saa helpolla antaa. Pitkämielisyys ja kärsivällisyys, toisen ja itsensäkin sietäminen: SE on rakkautta, niin itseä kuin toistakin kohtaan <3
En koe negatiivisena kuten sanoin, vaan yhdentekevänä.
Ja tässä se meidän eromme juuri onkin. Olen mieheni kanssa suhteessa, jossa kummallakaan ei kymmeneen vuoteen ole ollut kertaakaan tarvetta nostaa kytkintä. Olemme kasvaneet ihmisinä yhdessä ja toisiamme tukien, vaikeuksia ei ole ollut.
Jotkut tarvitsevat juridisen sopimuksen kaitsemaan itseään ja puolisoaan, ja se heille suotakoon. Meille sellaista tarvetta ei ole herännyt.
Eli syy olla menemättä naimisiin on se että koet että naimisiinmeno on tarve juridiselle sopimukselle joka kaitsee itseä ja puolisoa? En olisi ihmisen kanssa joka ajattelee noin typerästi.
Niin. Kun itse sanoit että teillä on ollut vaikeaa ja kytkintäkin olisivat molemmat jo nostaneet ilman avioliittoa.
Silloinhan se liitto kaitsee käyttäytymistänne. Meiltä se onnistuu ilman liittoakin, siis yhdessä pysyminen.
Siinä ero.
Minä en kirjoittanut noin, T: lainaamasi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla on aika looginen ja perusteltu lähestymistapa parisuhteeseen ja se on täysin päinvastainen kuin omani.
Itse näen, että ihmiseen sitoudutaan yhteisestä sopimuksesta. Alkuun voidaan tunnustustella, mutta kun muutetaan yhteen suhde syvenee ja samalla toista oppii tuntemaan paremmin. Jos sitten päätetään tehdä yhteisiä lapsia, kumppanin pitäisi olla sellainen, jonka kanssa kuvittelisi elävänsä lopun elämäänsä. Naimisiinmeno tai kihlat eivät merkkaa itselleni mitään vaan ovat vain ulkoisia tekijöitä, joilla on aika vähän tekemistä rakkauden tai sitoutumisen kanssa. Mä myös näen, että tarvittaessa kumppanista ja rakastetusta voi erota, jos vuosien aikana kasvetaan erilleen, toista ei tarvitse tuomita elinikäiseen kärsimykseen, jos parisuhde ei toimi. Me olemme vapaita valitsemaan koko elämämme ajan. Naimisiinmeno tai kihlaus ahdistaa itseäni, mutta millekään sille ei ole tarvetta, sillä elätän itseni ja lapseni mainiosti myös itse, jos sellainen tilanne tulee.
t: nainen parisuhteessa yli 10 vuotta ja yksi lapsi
Eli naimisiin et pysty menemään koska sitoutuminen toiseen ahdistaa. Vaikka erota voi ihan helposti avioliitostakin. Ensin sanot ettei avioliitto merkkaa sinulel mitään, mutta kuitenkin sa ahdistaa. Tämä on just sitä epävarmuutta. Jopa lapsia voidaan tehdä, mutta ei voida sitoutua naimisiin menemällä. Niinpä...
Tää on sitä nykyajan anarkiaa. Avioliitto on yhteiskunnan perusyksikkö, ja avoliitto loppupeleissä hajottaa sitä. Kun ei uskalleta osoittaa virallisella liitolla muille että tosissamme ollaan, vaan pitää voida helposti kävelemään suhteesta ulos, jos nyt ei aamulla miellytä.
Surkeaa, eivätkä tyypit edes tajua, miksi ovat onnettomia.
ps. En sano, etteikö osa ihmisistä kykene sitoutumaan avoliitossakin, kyllä osa pystyy. Osa ei pysty eikä edes halua.
Meinaatko että ne jotka eivät pysty tai halua sitoutua avoliitossa, sitoutuisivat mutkatta avioliitossa?
Miksi pariskunnan pitäisi osoittaa muille että tosissamme ollaan? Minulle riittää että ollaan keskenämme tosissaan.
Tietenkään en meinaa. Mutta ajatusmaailma on kieroutunut niin, että osa ihmistä ei edes osaa pitää sitoutumista hyvänä arvona. Siksi ei pystytä olemaan onnellisia yhden ihmisen kanssa, vaan vilkuilu on hyvä juttu. Onneksi kaikki eivät ole näin vinoon kasvaneita, monet vielä osaavat sitoutua.
Nimenomaan tuo ajattelutapasi "riittää että me kaksi sykerrymme pesäämme keskenämme" on joka lopulta rapauttaa. Kyse on viestistä mikä annetaan yhteisölle. Olet osa yhteiskuntaa ja muita ihmisiä, ja tekosi ja tekemättä jättämisesi vaikuttaa siihen, ymmärsit sitä tai et. Rehtiä on uskaltaa mennä naimisiin, vähän raukkamaista ja lapsellista jatkaa sitä omaa kahdenkeskistä narratiiviaan.
Kuka määrittelee sitoutumisen hyväksi arvoksi? Miksei saa vilkuilla muita ja olla sitoutumatta, jos se tuntuu itsestä hyvälle?
Kiinnostaa sekin, miten kahden ihmisen avioliitto vaikuttaa ympäröivään maailmaan mielestäsi. Lähipiirissäni on moni pari mennyt naimisiin, mutta ei heidän kahdenkeskinen narratiivinsa ole ainakaan muiden silmissä muuksi muuttunut. Samalla tavalla elelevät keskenään suhteessa kuin ennen liittoakin. Taivas ei auennut.
Ainakin se että se on ainoa maailmaa koossa pitävä voima. Se että kumppanit sitoutuvat toisiinsa, vanhemmat sitoutuvat lapsiinsa, ystävät sitoutuvat ystävyyteen, ihmiset työpaikkoihinsa, maan kansalaiset omaan maahansa jne.
Jos kaikki vain juoksentelevat ympäriinsä halujensa mukaan niin maailma olisi aika kaoottinen paikka.
Juuri näin. Välillä tuntuu, että ihmiset eivät oikein mieti asioita kenenkään muun kuin itsensä kannalta. Ovat vielä niin nuoria?
Miksi parisuhteen asioita tarvis miettiä yhtään kenenkään muun kannalta, kuin niiden jotka tässä kyseisessä ihmissuhteessa on?
Koska meitä on muitakin ihmisiä täällä maapallolla. Ehkä minä olen katsellut tuon edellisen miestä ja huomannut ettei ole sormusta ja flirttaillut oikein olan takaa? En olisi tehnyt niin jos olisin nähnyt sormuksen.
Toivottavasti et tosissasi kysynyt, miksi lapset tarvitsevat sitoutumiskykyiset vanhemmat.
Se on sun päätös jos flirttailet rengastamattomille miehille. Jos flirttailee, tarvii hyväksyä että aina se kohde ei kiinnostu, oli syynä sitten parisuhde, homous tai ihan vaan se ettet kiinnosta. Ja vaikka kuinka ihmiset olis sitoutuneet toisiina, elämää ei voi suunnitella vuosien päähän niin että se toiseen sitoutuminen olis kaikissa tilanteissa enää kenenkään parhaaksi. Joten sinänsä sitoutuminen ei ole merkki pysyvästä ihmissuhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla on aika looginen ja perusteltu lähestymistapa parisuhteeseen ja se on täysin päinvastainen kuin omani.
Itse näen, että ihmiseen sitoudutaan yhteisestä sopimuksesta. Alkuun voidaan tunnustustella, mutta kun muutetaan yhteen suhde syvenee ja samalla toista oppii tuntemaan paremmin. Jos sitten päätetään tehdä yhteisiä lapsia, kumppanin pitäisi olla sellainen, jonka kanssa kuvittelisi elävänsä lopun elämäänsä. Naimisiinmeno tai kihlat eivät merkkaa itselleni mitään vaan ovat vain ulkoisia tekijöitä, joilla on aika vähän tekemistä rakkauden tai sitoutumisen kanssa. Mä myös näen, että tarvittaessa kumppanista ja rakastetusta voi erota, jos vuosien aikana kasvetaan erilleen, toista ei tarvitse tuomita elinikäiseen kärsimykseen, jos parisuhde ei toimi. Me olemme vapaita valitsemaan koko elämämme ajan. Naimisiinmeno tai kihlaus ahdistaa itseäni, mutta millekään sille ei ole tarvetta, sillä elätän itseni ja lapseni mainiosti myös itse, jos sellainen tilanne tulee.
t: nainen parisuhteessa yli 10 vuotta ja yksi lapsi
Eli naimisiin et pysty menemään koska sitoutuminen toiseen ahdistaa. Vaikka erota voi ihan helposti avioliitostakin. Ensin sanot ettei avioliitto merkkaa sinulel mitään, mutta kuitenkin sa ahdistaa. Tämä on just sitä epävarmuutta. Jopa lapsia voidaan tehdä, mutta ei voida sitoutua naimisiin menemällä. Niinpä...
Sä et ehkä ymmärrä, että avioliitto instituutiona ei ole mulle millään lailla tärkeä. Joku aiemmin totesikin, että avioliitto ei ole synonyymi sitoutumiseen. Sitoutuminen perustuu kahteen ihmiseen ei siihen ollaanko naimisissa vai ei. Mä olen erittäin sitoutunut lasteni isään ja toisinpäin. Se miksi mua aiemmin on ahdistanut naimisiinmeno tai kihlaus on juuri ulkoiset odotukset ja olen nähnyt vaimon roolin jopa hieman alisteisena miehelle (johtuen omista lapsuuden kokemuksista). Koen olevani enemmän itseni ja vapaa odotuksista ilman kihlauksia ja avioliittoja.
Kiitos kun jaoit syysi! :) Eli pelon siitä että avioliitto muuttaisi teidän suhteenne ikäväksi. Meillä tätä pelkoa ei ollut, koska olemme yhdessä rakkaudesta, emmekä kuvittele että mikään ulkoinen asia pystyisi sitä muuttamaan.
Lue tarkemmin. Pelkäsin aikanaan, että avioliitossa vaimona joudun alisteiseen asemaan miehen ja ulkopuolisten odotusten takia. Nyt onneksi löysin miehen, joka antaa itselleni tilaa eikä myöskään halua naimisiin ja toisaalta me voimme myös erota ilman, että siitä täytyy mihinkään ilmoitella. Minä en ole suhteessa rahan, talon, sukunimen, auton tai yhteisten ystävien takia vaan siksi, että haluan toisen kanssa jakaa elämää. Voi olla, että jossain vaiheessa menemme naimisiin lainsäädännön vinkkeleistä johtuen (tai sitten emme).
Tämän ei pitäisi olla millään lailla sinulta pois. Sinä saat olla onnellinen avioliitossa rakkaan miehesi kanssa. Älä kuitenkaan tuomitse muiden suhteita tai tee niistä arvioita naimissaolon perusteella.
Ja toinen hyvä syy suhdettasi silmälläpitäen on tuo että teidän on helpompi erota. Ihan hyvä syy sekin.
Kyllä, jos jompi kumpi tai molemmat suhteen haluavat lopettaa, siitä ei tarvitse ilmoitella. Tilivelvollinen on vain omille lapsilleen. Kuten jo aiemmin kirjoitin, että olemme vapaita valitsemaan koko elämämme ajan. Mielestäni parisuhteeseen ei mielestäni tarvitse jäädä, jos ei halua. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hypitään hetken mielijohteesta sinne ja tänne. Vaikka emme ole avioliitossa, silti päätöksissä pitää käyttää vakaata harkintaa ja keskustelua.
Juu, kuten sanoin, on ihan hyvä syy olla menemättä naimisiin koska eron tullen on helpompi kun ei tarvi ilmoitella, kukin omalla tyylillään ja suhteensa tuntien :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla on aika looginen ja perusteltu lähestymistapa parisuhteeseen ja se on täysin päinvastainen kuin omani.
Itse näen, että ihmiseen sitoudutaan yhteisestä sopimuksesta. Alkuun voidaan tunnustustella, mutta kun muutetaan yhteen suhde syvenee ja samalla toista oppii tuntemaan paremmin. Jos sitten päätetään tehdä yhteisiä lapsia, kumppanin pitäisi olla sellainen, jonka kanssa kuvittelisi elävänsä lopun elämäänsä. Naimisiinmeno tai kihlat eivät merkkaa itselleni mitään vaan ovat vain ulkoisia tekijöitä, joilla on aika vähän tekemistä rakkauden tai sitoutumisen kanssa. Mä myös näen, että tarvittaessa kumppanista ja rakastetusta voi erota, jos vuosien aikana kasvetaan erilleen, toista ei tarvitse tuomita elinikäiseen kärsimykseen, jos parisuhde ei toimi. Me olemme vapaita valitsemaan koko elämämme ajan. Naimisiinmeno tai kihlaus ahdistaa itseäni, mutta millekään sille ei ole tarvetta, sillä elätän itseni ja lapseni mainiosti myös itse, jos sellainen tilanne tulee.
t: nainen parisuhteessa yli 10 vuotta ja yksi lapsi
Eli naimisiin et pysty menemään koska sitoutuminen toiseen ahdistaa. Vaikka erota voi ihan helposti avioliitostakin. Ensin sanot ettei avioliitto merkkaa sinulel mitään, mutta kuitenkin sa ahdistaa. Tämä on just sitä epävarmuutta. Jopa lapsia voidaan tehdä, mutta ei voida sitoutua naimisiin menemällä. Niinpä...
Tää on sitä nykyajan anarkiaa. Avioliitto on yhteiskunnan perusyksikkö, ja avoliitto loppupeleissä hajottaa sitä. Kun ei uskalleta osoittaa virallisella liitolla muille että tosissamme ollaan, vaan pitää voida helposti kävelemään suhteesta ulos, jos nyt ei aamulla miellytä.
Surkeaa, eivätkä tyypit edes tajua, miksi ovat onnettomia.
ps. En sano, etteikö osa ihmisistä kykene sitoutumaan avoliitossakin, kyllä osa pystyy. Osa ei pysty eikä edes halua.
Meinaatko että ne jotka eivät pysty tai halua sitoutua avoliitossa, sitoutuisivat mutkatta avioliitossa?
Miksi pariskunnan pitäisi osoittaa muille että tosissamme ollaan? Minulle riittää että ollaan keskenämme tosissaan.
Ei pitäisikään, mutta jännää jos se ahdistaa tai sitä ei pysty mitenkään mennä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa. Joku syyhän siihen on ;)
Minulle syy on se, että avioliitto on itselleni instituutiona 100% yhdentekevä. En koe sitä omakseni, näen sen vanhanaikaisena ja keinotekoisena. Alunperinhän avioliitto tarkoitti naisen omistussuhteen muuttumista ja oman itsemääräämisoikeuden lopullista päättymistä (tosin harvoin sitä oli ennen liittoakaan).
En siis näe mitään syytä mennä naimisiin. Tämä on yllättävän kinkkinen pala purtavaksi niille, jotka ovat lapsesta asti nähneet avioliiton elämänkaareensa kuuluvaksi asiaksi. Ettei se parisuhdekaan oikein saa täyttymystään ilman nimiä paperissa.
Tämä on toki täysin ok. Jokaiselle jotakin.
Mikä tuossa siis on se syy miksi ei voi mennä naimsiin rakastamansa ihmisen kanssa? Pelko siitä mitä muut ajattelevat?
Miksi pitäisi mennä? Jos avioliittolain lukemisen jälkeen toteaa ettei tarvitse siitä mitään?
Mulla on yli 20 vuoden suhde, pian on asutttu yhdessäkin se 20 vuotta. Syy miksi emme ole naimisissa: kumpaakaan ei asia kiinnosta niin paljoa että alkaisi toimia sen eteen. Jos mies järkkää paperit kuntoon ja varaa ajan maistraattiin, niin menen hänen kanssaan naimisiin. Itse en näe tarpeelliseksi tuhlata siihen energiaa.
eri
Energian lisäksi puolestani en halua tuhlata rahaa. Sisarukseni ovat pitäneet näyttävät häät ja itselläni olisi varaa lähinnä maistraattiin ja kahvikupilliseen ilman ruokatarjoiluja. Siitähän puheet alkaisivat sukulaisten kesken, kun en olisi juuri heitä kutsunut tai kuinka voin olla niin pihi, etten järjestä. Ei vain ole intressiä käyttää viimeisiä vähäisiä säästöjä juhliin eikä joutua verratuksi sisaruksiin ja serkkuihin. Parempi siis jatkaa niin kuin ennekin: avoliitossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla on aika looginen ja perusteltu lähestymistapa parisuhteeseen ja se on täysin päinvastainen kuin omani.
Itse näen, että ihmiseen sitoudutaan yhteisestä sopimuksesta. Alkuun voidaan tunnustustella, mutta kun muutetaan yhteen suhde syvenee ja samalla toista oppii tuntemaan paremmin. Jos sitten päätetään tehdä yhteisiä lapsia, kumppanin pitäisi olla sellainen, jonka kanssa kuvittelisi elävänsä lopun elämäänsä. Naimisiinmeno tai kihlat eivät merkkaa itselleni mitään vaan ovat vain ulkoisia tekijöitä, joilla on aika vähän tekemistä rakkauden tai sitoutumisen kanssa. Mä myös näen, että tarvittaessa kumppanista ja rakastetusta voi erota, jos vuosien aikana kasvetaan erilleen, toista ei tarvitse tuomita elinikäiseen kärsimykseen, jos parisuhde ei toimi. Me olemme vapaita valitsemaan koko elämämme ajan. Naimisiinmeno tai kihlaus ahdistaa itseäni, mutta millekään sille ei ole tarvetta, sillä elätän itseni ja lapseni mainiosti myös itse, jos sellainen tilanne tulee.
t: nainen parisuhteessa yli 10 vuotta ja yksi lapsi
Eli naimisiin et pysty menemään koska sitoutuminen toiseen ahdistaa. Vaikka erota voi ihan helposti avioliitostakin. Ensin sanot ettei avioliitto merkkaa sinulel mitään, mutta kuitenkin sa ahdistaa. Tämä on just sitä epävarmuutta. Jopa lapsia voidaan tehdä, mutta ei voida sitoutua naimisiin menemällä. Niinpä...
Tää on sitä nykyajan anarkiaa. Avioliitto on yhteiskunnan perusyksikkö, ja avoliitto loppupeleissä hajottaa sitä. Kun ei uskalleta osoittaa virallisella liitolla muille että tosissamme ollaan, vaan pitää voida helposti kävelemään suhteesta ulos, jos nyt ei aamulla miellytä.
Surkeaa, eivätkä tyypit edes tajua, miksi ovat onnettomia.
ps. En sano, etteikö osa ihmisistä kykene sitoutumaan avoliitossakin, kyllä osa pystyy. Osa ei pysty eikä edes halua.
Meinaatko että ne jotka eivät pysty tai halua sitoutua avoliitossa, sitoutuisivat mutkatta avioliitossa?
Miksi pariskunnan pitäisi osoittaa muille että tosissamme ollaan? Minulle riittää että ollaan keskenämme tosissaan.
Ei pitäisikään, mutta jännää jos se ahdistaa tai sitä ei pysty mitenkään mennä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa. Joku syyhän siihen on ;)
Minulle syy on se, että avioliitto on itselleni instituutiona 100% yhdentekevä. En koe sitä omakseni, näen sen vanhanaikaisena ja keinotekoisena. Alunperinhän avioliitto tarkoitti naisen omistussuhteen muuttumista ja oman itsemääräämisoikeuden lopullista päättymistä (tosin harvoin sitä oli ennen liittoakaan).
En siis näe mitään syytä mennä naimisiin. Tämä on yllättävän kinkkinen pala purtavaksi niille, jotka ovat lapsesta asti nähneet avioliiton elämänkaareensa kuuluvaksi asiaksi. Ettei se parisuhdekaan oikein saa täyttymystään ilman nimiä paperissa.
Tämä on toki täysin ok. Jokaiselle jotakin.
Mikä tuossa siis on se syy miksi ei voi mennä naimsiin rakastamansa ihmisen kanssa? Pelko siitä mitä muut ajattelevat?
No, kerran vielä kertaukseksi:
"Minulle syy on se, että avioliitto on itselleni instituutiona 100% yhdentekevä."
Suora lainaus kommentistani.
En näe syytä mennä naimisiin.
Jos miehesi siis haluaisi sinun kanssasi naimisiin, niin kieltäytyisit koska et näe sille mitään syytä?
Kyllä.
Onneksi löysin samanhenkisen miehen.
Eli kyse ei ole siitä ettet näe syytä. Jos olisi, niin asia ei olisi sinulle niin tärkeä, ja rakstamasi miehen vuoksi menisit naimisiin ;)
En minä mene naimisiin kenenkään muun mielihalun vuoksi kun en itse halua. Ihan pimeä ajatuskin.
En ikinä sitoutuisi mieheen joka ei voisi olla kanssani ilman avioliittoa. Onneksi ei tarvitsekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli silleen tavallaan kiristämistä. "Jos et aio mennä naimisiin, niin minä en sitoudu vakavaan suhteeseen".
No joo, kai sitä noinkin voi tehdä, ja katsoa sitten mitä toinen tekee asian suhteen. Ei se pakkoavioliitto kyllä varmaan sitten lopulta oikein tunnu hyvältä, näin ajattelisin.
Mutta onhan näitä miehiä joita ei oikein saa sitoutumaan, mutta kun sattuu kohdalle se Justiina joka heti ensihuumassa ilmoittaa että ne on sitten häät viimeistään parin vuoden päästä, niin kas kummaa, pian on mies naimisissa.Toisinpäin se on kiristämistä miehen puolelta. Voin muuttaa yhteen kanssasi mutta naimisiin en mene!
Öö millä se mies tuossa kiristää? Ymmärrätkö kunnolla mitä kiristäminen tarkoittaa? -eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla on aika looginen ja perusteltu lähestymistapa parisuhteeseen ja se on täysin päinvastainen kuin omani.
Itse näen, että ihmiseen sitoudutaan yhteisestä sopimuksesta. Alkuun voidaan tunnustustella, mutta kun muutetaan yhteen suhde syvenee ja samalla toista oppii tuntemaan paremmin. Jos sitten päätetään tehdä yhteisiä lapsia, kumppanin pitäisi olla sellainen, jonka kanssa kuvittelisi elävänsä lopun elämäänsä. Naimisiinmeno tai kihlat eivät merkkaa itselleni mitään vaan ovat vain ulkoisia tekijöitä, joilla on aika vähän tekemistä rakkauden tai sitoutumisen kanssa. Mä myös näen, että tarvittaessa kumppanista ja rakastetusta voi erota, jos vuosien aikana kasvetaan erilleen, toista ei tarvitse tuomita elinikäiseen kärsimykseen, jos parisuhde ei toimi. Me olemme vapaita valitsemaan koko elämämme ajan. Naimisiinmeno tai kihlaus ahdistaa itseäni, mutta millekään sille ei ole tarvetta, sillä elätän itseni ja lapseni mainiosti myös itse, jos sellainen tilanne tulee.
t: nainen parisuhteessa yli 10 vuotta ja yksi lapsi
Eli naimisiin et pysty menemään koska sitoutuminen toiseen ahdistaa. Vaikka erota voi ihan helposti avioliitostakin. Ensin sanot ettei avioliitto merkkaa sinulel mitään, mutta kuitenkin sa ahdistaa. Tämä on just sitä epävarmuutta. Jopa lapsia voidaan tehdä, mutta ei voida sitoutua naimisiin menemällä. Niinpä...
Sä et ehkä ymmärrä, että avioliitto instituutiona ei ole mulle millään lailla tärkeä. Joku aiemmin totesikin, että avioliitto ei ole synonyymi sitoutumiseen. Sitoutuminen perustuu kahteen ihmiseen ei siihen ollaanko naimisissa vai ei. Mä olen erittäin sitoutunut lasteni isään ja toisinpäin. Se miksi mua aiemmin on ahdistanut naimisiinmeno tai kihlaus on juuri ulkoiset odotukset ja olen nähnyt vaimon roolin jopa hieman alisteisena miehelle (johtuen omista lapsuuden kokemuksista). Koen olevani enemmän itseni ja vapaa odotuksista ilman kihlauksia ja avioliittoja.
Kiitos kun jaoit syysi! :) Eli pelon siitä että avioliitto muuttaisi teidän suhteenne ikäväksi. Meillä tätä pelkoa ei ollut, koska olemme yhdessä rakkaudesta, emmekä kuvittele että mikään ulkoinen asia pystyisi sitä muuttamaan.
Lue tarkemmin. Pelkäsin aikanaan, että avioliitossa vaimona joudun alisteiseen asemaan miehen ja ulkopuolisten odotusten takia. Nyt onneksi löysin miehen, joka antaa itselleni tilaa eikä myöskään halua naimisiin ja toisaalta me voimme myös erota ilman, että siitä täytyy mihinkään ilmoitella. Minä en ole suhteessa rahan, talon, sukunimen, auton tai yhteisten ystävien takia vaan siksi, että haluan toisen kanssa jakaa elämää. Voi olla, että jossain vaiheessa menemme naimisiin lainsäädännön vinkkeleistä johtuen (tai sitten emme).
Tämän ei pitäisi olla millään lailla sinulta pois. Sinä saat olla onnellinen avioliitossa rakkaan miehesi kanssa. Älä kuitenkaan tuomitse muiden suhteita tai tee niistä arvioita naimissaolon perusteella.
Ja toinen hyvä syy suhdettasi silmälläpitäen on tuo että teidän on helpompi erota. Ihan hyvä syy sekin.
Kyllä, jos jompi kumpi tai molemmat suhteen haluavat lopettaa, siitä ei tarvitse ilmoitella. Tilivelvollinen on vain omille lapsilleen. Kuten jo aiemmin kirjoitin, että olemme vapaita valitsemaan koko elämämme ajan. Mielestäni parisuhteeseen ei mielestäni tarvitse jäädä, jos ei halua. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hypitään hetken mielijohteesta sinne ja tänne. Vaikka emme ole avioliitossa, silti päätöksissä pitää käyttää vakaata harkintaa ja keskustelua.
Juu, kuten sanoin, on ihan hyvä syy olla menemättä naimisiin koska eron tullen on helpompi kun ei tarvi ilmoitella, kukin omalla tyylillään ja suhteensa tuntien :)
Tähän voisi todeta, että sinäkö se tarvitset avioliiton varmistamaan ettei kumppani vaan eroa ja jätä? Oletko niin epävarma suhteestasi, että tarvitset siihen ulkopuolisen leiman, jolla pitää kumppani itsellä (ainakin hetken kauemmin)?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla on aika looginen ja perusteltu lähestymistapa parisuhteeseen ja se on täysin päinvastainen kuin omani.
Itse näen, että ihmiseen sitoudutaan yhteisestä sopimuksesta. Alkuun voidaan tunnustustella, mutta kun muutetaan yhteen suhde syvenee ja samalla toista oppii tuntemaan paremmin. Jos sitten päätetään tehdä yhteisiä lapsia, kumppanin pitäisi olla sellainen, jonka kanssa kuvittelisi elävänsä lopun elämäänsä. Naimisiinmeno tai kihlat eivät merkkaa itselleni mitään vaan ovat vain ulkoisia tekijöitä, joilla on aika vähän tekemistä rakkauden tai sitoutumisen kanssa. Mä myös näen, että tarvittaessa kumppanista ja rakastetusta voi erota, jos vuosien aikana kasvetaan erilleen, toista ei tarvitse tuomita elinikäiseen kärsimykseen, jos parisuhde ei toimi. Me olemme vapaita valitsemaan koko elämämme ajan. Naimisiinmeno tai kihlaus ahdistaa itseäni, mutta millekään sille ei ole tarvetta, sillä elätän itseni ja lapseni mainiosti myös itse, jos sellainen tilanne tulee.
t: nainen parisuhteessa yli 10 vuotta ja yksi lapsi
Eli naimisiin et pysty menemään koska sitoutuminen toiseen ahdistaa. Vaikka erota voi ihan helposti avioliitostakin. Ensin sanot ettei avioliitto merkkaa sinulel mitään, mutta kuitenkin sa ahdistaa. Tämä on just sitä epävarmuutta. Jopa lapsia voidaan tehdä, mutta ei voida sitoutua naimisiin menemällä. Niinpä...
Tää on sitä nykyajan anarkiaa. Avioliitto on yhteiskunnan perusyksikkö, ja avoliitto loppupeleissä hajottaa sitä. Kun ei uskalleta osoittaa virallisella liitolla muille että tosissamme ollaan, vaan pitää voida helposti kävelemään suhteesta ulos, jos nyt ei aamulla miellytä.
Surkeaa, eivätkä tyypit edes tajua, miksi ovat onnettomia.
ps. En sano, etteikö osa ihmisistä kykene sitoutumaan avoliitossakin, kyllä osa pystyy. Osa ei pysty eikä edes halua.
Meinaatko että ne jotka eivät pysty tai halua sitoutua avoliitossa, sitoutuisivat mutkatta avioliitossa?
Miksi pariskunnan pitäisi osoittaa muille että tosissamme ollaan? Minulle riittää että ollaan keskenämme tosissaan.
Tietenkään en meinaa. Mutta ajatusmaailma on kieroutunut niin, että osa ihmistä ei edes osaa pitää sitoutumista hyvänä arvona. Siksi ei pystytä olemaan onnellisia yhden ihmisen kanssa, vaan vilkuilu on hyvä juttu. Onneksi kaikki eivät ole näin vinoon kasvaneita, monet vielä osaavat sitoutua.
Nimenomaan tuo ajattelutapasi "riittää että me kaksi sykerrymme pesäämme keskenämme" on joka lopulta rapauttaa. Kyse on viestistä mikä annetaan yhteisölle. Olet osa yhteiskuntaa ja muita ihmisiä, ja tekosi ja tekemättä jättämisesi vaikuttaa siihen, ymmärsit sitä tai et. Rehtiä on uskaltaa mennä naimisiin, vähän raukkamaista ja lapsellista jatkaa sitä omaa kahdenkeskistä narratiiviaan.
Kuka määrittelee sitoutumisen hyväksi arvoksi? Miksei saa vilkuilla muita ja olla sitoutumatta, jos se tuntuu itsestä hyvälle?
Kiinnostaa sekin, miten kahden ihmisen avioliitto vaikuttaa ympäröivään maailmaan mielestäsi. Lähipiirissäni on moni pari mennyt naimisiin, mutta ei heidän kahdenkeskinen narratiivinsa ole ainakaan muiden silmissä muuksi muuttunut. Samalla tavalla elelevät keskenään suhteessa kuin ennen liittoakin. Taivas ei auennut.
Ainakin se että se on ainoa maailmaa koossa pitävä voima. Se että kumppanit sitoutuvat toisiinsa, vanhemmat sitoutuvat lapsiinsa, ystävät sitoutuvat ystävyyteen, ihmiset työpaikkoihinsa, maan kansalaiset omaan maahansa jne.
Jos kaikki vain juoksentelevat ympäriinsä halujensa mukaan niin maailma olisi aika kaoottinen paikka.
Juuri näin. Välillä tuntuu, että ihmiset eivät oikein mieti asioita kenenkään muun kuin itsensä kannalta. Ovat vielä niin nuoria?
Miksi parisuhteen asioita tarvis miettiä yhtään kenenkään muun kannalta, kuin niiden jotka tässä kyseisessä ihmissuhteessa on?
Koska meitä on muitakin ihmisiä täällä maapallolla. Ehkä minä olen katsellut tuon edellisen miestä ja huomannut ettei ole sormusta ja flirttaillut oikein olan takaa? En olisi tehnyt niin jos olisin nähnyt sormuksen.
Toivottavasti et tosissasi kysynyt, miksi lapset tarvitsevat sitoutumiskykyiset vanhemmat.
Kyllä se mies, sormuksella tai ilman, osaa kyllä sanoa sulle: Lopeta. Viestisi on vähän naiivi. Ihan kuin heti kaikki miehet lankeaisivat sun jalkojen juureen, kun pistät oikein parastasi flirttaillessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin kaksikymppisenä olin sellainen, että vain naimisiinmeno ja sormus sormessa ovat ne meriitit, jotka pitävät parisuhteen kasassa. No, väärässä olin. Nyt neljääkymppiä lähestyttäessä huomaan omaavani aivan erilaiset arvot kuin nuorempana. Ja se on aivan normaalia henkistä kasvua.
T. Avoliitossa oleva, ei naimisiin enää
Mitä se sitten kertoo meidän yhteiskunnasta, tyttöjen kasvatuksesta, että me kaikki kokeneemmat kykenemme pelkästään tekstin perusteella sanomaan, että kyseessä on todella hyvännäköinen nuori nainen, jolla on todennäköisesti paljon miestarjontaa, ja hän ei kykene selvästi muodostamaan emotionaalista kiintymyssuhdetta enää tähän mieheen, koska on kokenut niin paljon? Mahdollisesti korkeammasta sosiaaliluokasta, 25-vuotias, sipsakka neitonen, joka saa kaikkien miesten pään sekaisin? Onko tosiaan näin oltava, että meidän täytyy opettaa nuoret naiset siihen, että heidän kuuluu nauttia nuoruusvuotensa seksuaalisesti aktiivisena, kun se tuottaa tätä, että miehet ovat hyödykkeen arvoisia niiden vuosien jälkeen? Miten te muut kokeneet naiset ajattelette siitä, että teidän omat poikalapsenne nollataan tällaisen mahdollisen avioliiton kautta, ja he tulevat itkemään teidän olkapäätänne vasten, "äiti, minä yritin kaikkeni, tein kaiken minkä pystyin" ja hän on täydellisesti tuhonnut elämänsä maksaa elatusmaksuja ja on nollattu miehenä tehtyään parhaansa. Haluaisin kuulla palstan kokeneimmilta itsenäisiltä ja vahvoilta naisilta, oletteko vielä siinä vaiheessa edistämässä naisen asemaa kiivaasti?
Red Pill Uncle
Noissa maalailuissasi on se vika että ne kuvaavat vain joitain ihmisten karikatyyrejä, eivät oikeita aitoja ihmisiä jotka ovat aina ristiriitaisia niin että kaikissa on sekä hyvää että pahaa.
Kuvaat siis jotain saippuaoopperaa jossa on selkeästi hyviä ja pahoja ihmisiä. Pahoja ovat liian halutut naiset ja hyviä reppanat miehet.
Lynkataanko parisuheharhat, vai räävitäänkö detskut esiin?
Tumppujen lukumäärä kertoo jatkon, eikö vain?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa jollain tapaa oudolta, että odottais pari kolme vuotta ennen yhteenmuuttoa, jos ainut syy sille on että haluaa tutustua sitä ennen toiseen paremmin. Yhteiselon sujuvuus selviää asumalla yhdessä ja tälleen muutenkin näkee ehkä syvemmin kumppaninsa. Ja myös tuo, että parisuhteen lopettamisessa on pienempi kynnys jos tulee vaikka ongelmia tai uus vastaan, kertoo kyllä tietynlaisesta välinpitämättömyydestä seurustelukumppania kohtaan.
Taitaa olla, että tässä suhteessa mies seurustelee ja nainen ennemminkin tapailee..
Vaimopalvelut? Mitä ne ovat? Mitä ne maksaa? Miksi niitä ei tarjota jo suhteessa? Miksi niitä ei tehdä rakkaudesta? Ap, valaisisitko asiaa, vai kuuluuko sekin vaimopalveluihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jopa Jordan Peterson on sitä mieltä, että ihmisten ei pitäisi muuttaa yhteen ennen avioliittoa.
Itse en kyllä ymmärrä tuota ap:n aikarajaa. Riippuu täysin ihmisistä, miten nopeasti sitoutuu ja oppii toisen tuntemaan.
Mä olin nuorena ap:n linjoillla, neliikymppisenä taas sinkkumarkkinoille vapauduttani en. Voisin muuttaa yhteen vaikka heti sopivan kanssa, ja toisaalta en enää halua ollenkaan muodollista sitoutumista avioliiton kautta. Ollaan yhdessä niin kauan kuin siltä tuntuu, erotaan jos ei tunnu, eikä jäädä kitumaan paskaan suhteeseen. Molemmat vapaita aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti aika moni mies haluaa muuttaa yhteen siksi,että saisi jonkun laittamaan ruokaa ja siivoamaan.
Juuri näin. Ei ole tavatonta, että edellinen nainen tekee lähtöä ja uusi on jo odottamassa oven takana. Yleensä se menee juuri näin päin, että nainen muuttaa miehen asuntoon ja mies on lähes juuri eronnut. Sitten sillä miehellä onkin ulosottovelkoja eikä osaa edes pesukonetta käyttää ja se tulee naiselle yllätyksenä. Etenkin naisten kannattaa odottaa ja tarkastella mikä se on miehiään ja kuinka pitkä aika erosta on.
Missä ihmeen piireissä te liikutte??? Kuulostaa hyvin kummalliselta.
Ulosottovelkoja? Pahoja puutteita elämänhallinnassa muutenkin?
Missä ihmeen huumepiireissä te liikutte?
Jän-niksiä.
Vierailija kirjoitti:
Jopa Jordan Peterson on sitä mieltä, että ihmisten ei pitäisi muuttaa yhteen ennen avioliittoa.
Itse en kyllä ymmärrä tuota ap:n aikarajaa. Riippuu täysin ihmisistä, miten nopeasti sitoutuu ja oppii toisen tuntemaan.
No hän on pohjimmiltaan hyvin konservatiivi joten tuo on ihan luontevaa siinä kontekstissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noissa maalailuissasi on se vika että ne kuvaavat vain joitain ihmisten karikatyyrejä, eivät oikeita aitoja ihmisiä jotka ovat aina ristiriitaisia niin että kaikissa on sekä hyvää että pahaa.
Kuvaat siis jotain saippuaoopperaa jossa on selkeästi hyviä ja pahoja ihmisiä. Pahoja ovat liian halutut naiset ja hyviä reppanat miehet.
No jos saat lisätä kuvitteellisiin saippuaoopperahahmoihisi päässäsi niin paljon hyvää ja pahaa puolin ja toisin, ja sitten keskustelet samasta asiasta? Jos ja kun edistetään naisen seksuaalista vapautta, toisena osapuolena on aina miehiä. Voidaanko siitä edes olla samaa mieltä, että naisen seksuaalisen vapauden lisääntyminen vähentää miesten mahdollisuuksia traditionaaliseen parisuhteeseen? Jos ajattelemme, että "avioliitto instituutiona on kuollut", mitä se toki onkin, niin miten voimme odottaa, että poikalapsemme menestyvät avioliitoissaan? Ei ole kolmatta sukupuolta. Jos toisen asemaa edistetään, toisen asemaa heikennetään. Onko tämä hankalaa?
Red Pill Uncle
Ei tuo ole yksiselitteista. Se varmaan vähentää sitä joiltain miehiltä jotka haluavat hyvin vähän kokeneen vaimon mutta muiden kohdalla asia voi mennä miten päin vain.
On aika lailla nollapäätelmä että lisääntynyt liberaalius vähentää niiden mahdollisuuksia jotka haluavat elää kovin konservatiivisesti ja odottavat sitä muiltakin.
Ykä35 kirjoitti:
Nostaisin heti kytkintä jos ap ois se ketä tapailisin
Minä en, mutta sen sijaan ap menisi heti "ei vakavat" laariin. P*nisin sen alkuhuuman ajan jos kyyti olisi hyvää eikä vakavan suhteen löytämisellä olisi kiire.
Kyllä, jos jompi kumpi tai molemmat suhteen haluavat lopettaa, siitä ei tarvitse ilmoitella. Tilivelvollinen on vain omille lapsilleen. Kuten jo aiemmin kirjoitin, että olemme vapaita valitsemaan koko elämämme ajan. Mielestäni parisuhteeseen ei mielestäni tarvitse jäädä, jos ei halua. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hypitään hetken mielijohteesta sinne ja tänne. Vaikka emme ole avioliitossa, silti päätöksissä pitää käyttää vakaata harkintaa ja keskustelua.