Lue keskustelun säännöt.
Miesystävä järkyttyi parisuhdefilosofiastani
17.05.2022 |
Ollaan seurusteltu puoli vuotta ja käytiin nyt viikonloppuna keskustelua siitä mitä molemmat odottavat suhteelta, tulevaisuudelta jne. Olemme hieman eri kartalla...
Mies itse olettaa, että seurustelu itsessään on merkki siitä että suhde on vakava. Hänen mielestään tämän enempää ei tarvitse sitoutua, mutta haluaisi muuttaa yhteen nyt kesän aikana. Itse taas olen vähän eri linjoilla.
Minulle seurustelu on ns. tarkasteluajanjakso, jolloin nautitaan tietty ensihuumasta, mutta myös pidetään ehdollisena että onko tämä nyt ihminen johon on hyvä sitoutua tosissaan.
Otan itse seurustelun aika kevyesti, pettäminen ei tietenkään koskaan tule kuuloonkaan, mutta jos toisesta paljastuu epämiellyttäviä puolia, suhde alkuhuuman laannuttua latistuu liian arkiseksi tms niin seurusteluvaiheessa on sopivaa nostaa niinsanotusti kytkintä matalalla kynnyksellä. Oletan, että seurustellessa ei aktiivisesti etsitä muita, mutta mikäli jotain parempaa kävelee eteen, on ok päättää suhde ja aloittaa uusi. En siis näe seurustelua vielä varsinaisena sitoutumisena, enemmänkin suhteen koeaikana. Seurusteluvaiheessa näen, että kumpikin hoitaa oman kotinsa ja taloutensa, ne pidetään erillään.
Sitten taas jos päätetään sitoutua oikeasti pariskunnaksi, niin sitten sitoudutaan kunnolla ja molemmat panostavat suhteeseen enemmän. Sitten vasta muutetaan yhteen ja aletaan elämään yhteistä elämää johon kuuluu mm naimisiinmeno ja sen jälkeen vasta ollaan siinä oletuksessa että yhdessä pysytään loppuun asti ja ongelmat pyritään ratkaisemaan sen sijaan että lähdetään kävelemään suhteesta.
Jos olen tyttöystävä, otan suhteen kevyesti, jos olen vaimo otan suhteen vakavasti. Mielestäni tämä on hyvä ja selkeä filosofia.
Mies on nyt kiukutellut tuon keskustelun jälkeen, koska oletti saavansa vaimoasteisen sitoutumisen antamalla itse minulle vain poikaystävä-asteisen sitoutumisen. Hän ei osaa sanoa mikä tuossa on niin väärin ja ahdistavaa. Hän ei halua että voin erota hänestä "liian kevyin perustein", mutta hän ei myöskään halua kenties koskaan sitoutua virallisesti enempää kuin se yhteenmuutto, johon hänellä taas tuntuu olevan hirveä kiire. Itsehän siis koen että seurustelun olisi hyvä kestää ainakin se 2-3 vuotta jotta selviää, onko alkuhuuman jälkeen mitään jäljellä.
(Lapsia ei ole tulossa, joten ei biologisia aikarajoja)
Kommentit (562)
Vierailija kirjoitti:
No jos miestä kiukuttaa, mutta on niin munaton, että ei lähde niin sittenhän hyväksyy ja pitää turpansa kiinni tai sitten kasvattaa munat ja lähtee. Tuollainen passiivisaggressiivinen kiukuttelu toimii ehkä teini-ikäisen pelikirjassa, mutta ei enää aikuiselta. Kannattaa nyt AP ehkä kuitenkin miettiä haluatko tuollaisen tossukan mieheksesi?
Ehkä miestä kiukuttaa kun ei tiedä tarpeeksi niistä vaimopalveluista. Jos nainen kasvattaisi munat, niin hän kertoisi mitä ne sisältää, eikä varsinkaan kiristäisi näillä miestä avioliittoon. Mitä sinun mielestäsi on vaimopalvelut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luonteva hetki parisuhdefilosofian avaamiselle tulee puolen vuoden jälkeen ja koko sen ajan ap on ollut valmis vaihtamaan parempaan. En ihmettele reaktiota.
Kuka nyt ei parempaan vaihtaisi?
Rakastunut ja rakastava ihminen? Säälin kumppaniasi.
Kukaanhan meisät ei kontrolloi miten palavasti rakastuu johonkuhun. Vaikka olisit suhteessa, niin saata rakastua suhteen ulkopuoliseen henkilöön.
Kyllä kontrolloi. Oletko kuullut sanonnan "lintuja ei voi estää lentämästä päänsä yli, mutta niitä voi estää tekemästä siihen pesää"? Normaali ihminen ei rakastu yhtäkkiä päättömästi vaan se alkaa kiinnostuksesta ja ihastumisesta. Siinä kohtaa voi päättää tahtoa rakastaa sitä ihmistä, johon on sitoutunut, ja lakata viettämästä aikaa sen ihastuksen kohteen kanssa. Tai jos on pakko esimerkiksi työn takia viettää aikaa yhdessä, päättää olla päästämättä häntä henkisesti tai fyysisesti lähelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla on aika looginen ja perusteltu lähestymistapa parisuhteeseen ja se on täysin päinvastainen kuin omani.
Itse näen, että ihmiseen sitoudutaan yhteisestä sopimuksesta. Alkuun voidaan tunnustustella, mutta kun muutetaan yhteen suhde syvenee ja samalla toista oppii tuntemaan paremmin. Jos sitten päätetään tehdä yhteisiä lapsia, kumppanin pitäisi olla sellainen, jonka kanssa kuvittelisi elävänsä lopun elämäänsä. Naimisiinmeno tai kihlat eivät merkkaa itselleni mitään vaan ovat vain ulkoisia tekijöitä, joilla on aika vähän tekemistä rakkauden tai sitoutumisen kanssa. Mä myös näen, että tarvittaessa kumppanista ja rakastetusta voi erota, jos vuosien aikana kasvetaan erilleen, toista ei tarvitse tuomita elinikäiseen kärsimykseen, jos parisuhde ei toimi. Me olemme vapaita valitsemaan koko elämämme ajan. Naimisiinmeno tai kihlaus ahdistaa itseäni, mutta millekään sille ei ole tarvetta, sillä elätän itseni ja lapseni mainiosti myös itse, jos sellainen tilanne tulee.
t: nainen parisuhteessa yli 10 vuotta ja yksi lapsi
Eli naimisiin et pysty menemään koska sitoutuminen toiseen ahdistaa. Vaikka erota voi ihan helposti avioliitostakin. Ensin sanot ettei avioliitto merkkaa sinulel mitään, mutta kuitenkin sa ahdistaa. Tämä on just sitä epävarmuutta. Jopa lapsia voidaan tehdä, mutta ei voida sitoutua naimisiin menemällä. Niinpä...
Tää on sitä nykyajan anarkiaa. Avioliitto on yhteiskunnan perusyksikkö, ja avoliitto loppupeleissä hajottaa sitä. Kun ei uskalleta osoittaa virallisella liitolla muille että tosissamme ollaan, vaan pitää voida helposti kävelemään suhteesta ulos, jos nyt ei aamulla miellytä.
Surkeaa, eivätkä tyypit edes tajua, miksi ovat onnettomia.
ps. En sano, etteikö osa ihmisistä kykene sitoutumaan avoliitossakin, kyllä osa pystyy. Osa ei pysty eikä edes halua.
Meinaatko että ne jotka eivät pysty tai halua sitoutua avoliitossa, sitoutuisivat mutkatta avioliitossa?
Miksi pariskunnan pitäisi osoittaa muille että tosissamme ollaan? Minulle riittää että ollaan keskenämme tosissaan.
Ei pitäisikään, mutta jännää jos se ahdistaa tai sitä ei pysty mitenkään mennä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa. Joku syyhän siihen on ;)
Minulle syy on se, että avioliitto on itselleni instituutiona 100% yhdentekevä. En koe sitä omakseni, näen sen vanhanaikaisena ja keinotekoisena. Alunperinhän avioliitto tarkoitti naisen omistussuhteen muuttumista ja oman itsemääräämisoikeuden lopullista päättymistä (tosin harvoin sitä oli ennen liittoakaan).
En siis näe mitään syytä mennä naimisiin. Tämä on yllättävän kinkkinen pala purtavaksi niille, jotka ovat lapsesta asti nähneet avioliiton elämänkaareensa kuuluvaksi asiaksi. Ettei se parisuhdekaan oikein saa täyttymystään ilman nimiä paperissa.
Tämä on toki täysin ok. Jokaiselle jotakin.
Mikä tuossa siis on se syy miksi ei voi mennä naimsiin rakastamansa ihmisen kanssa? Pelko siitä mitä muut ajattelevat?
No, kerran vielä kertaukseksi:
"Minulle syy on se, että avioliitto on itselleni instituutiona 100% yhdentekevä."
Suora lainaus kommentistani.
En näe syytä mennä naimisiin.
Jos miehesi siis haluaisi sinun kanssasi naimisiin, niin kieltäytyisit koska et näe sille mitään syytä?
Kyllä.
Onneksi löysin samanhenkisen miehen.
Eli kyse ei ole siitä ettet näe syytä. Jos olisi, niin asia ei olisi sinulle niin tärkeä, ja rakstamasi miehen vuoksi menisit naimisiin ;)
En minä mene naimisiin kenenkään muun mielihalun vuoksi kun en itse halua. Ihan pimeä ajatuskin.
En ikinä sitoutuisi mieheen joka ei voisi olla kanssani ilman avioliittoa. Onneksi ei tarvitsekaan.
Kovin on raivoisa suhtautuminen asiaan joka on ihan sama ja täysin yhdentekevä ;) Eipä taidakaan olla näin, kun on noin vahva HALU olla menemättä. Kysymys olikin että miksi näin, johon muka vastasit, mutta nyt näyttääkin siltä että aisa ei olekaan ollenkaan yhdentekevä ;)
Raivoisa? Siis se ettei halua naimisiin on raivoisaa suhtautumista avioliittoon?
Minä en halua naimisiin koska se avioliitto instituutiona ei merkitse minulle mitään. En myöskään menisi naimisiin toisen painostuksesta; silloinhan se merkkaisi molemmille osapuolille vielä vähemmän.
Mikä tässä on vaikeaa hahmottaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla on aika looginen ja perusteltu lähestymistapa parisuhteeseen ja se on täysin päinvastainen kuin omani.
Itse näen, että ihmiseen sitoudutaan yhteisestä sopimuksesta. Alkuun voidaan tunnustustella, mutta kun muutetaan yhteen suhde syvenee ja samalla toista oppii tuntemaan paremmin. Jos sitten päätetään tehdä yhteisiä lapsia, kumppanin pitäisi olla sellainen, jonka kanssa kuvittelisi elävänsä lopun elämäänsä. Naimisiinmeno tai kihlat eivät merkkaa itselleni mitään vaan ovat vain ulkoisia tekijöitä, joilla on aika vähän tekemistä rakkauden tai sitoutumisen kanssa. Mä myös näen, että tarvittaessa kumppanista ja rakastetusta voi erota, jos vuosien aikana kasvetaan erilleen, toista ei tarvitse tuomita elinikäiseen kärsimykseen, jos parisuhde ei toimi. Me olemme vapaita valitsemaan koko elämämme ajan. Naimisiinmeno tai kihlaus ahdistaa itseäni, mutta millekään sille ei ole tarvetta, sillä elätän itseni ja lapseni mainiosti myös itse, jos sellainen tilanne tulee.
t: nainen parisuhteessa yli 10 vuotta ja yksi lapsi
Eli naimisiin et pysty menemään koska sitoutuminen toiseen ahdistaa. Vaikka erota voi ihan helposti avioliitostakin. Ensin sanot ettei avioliitto merkkaa sinulel mitään, mutta kuitenkin sa ahdistaa. Tämä on just sitä epävarmuutta. Jopa lapsia voidaan tehdä, mutta ei voida sitoutua naimisiin menemällä. Niinpä...
Tää on sitä nykyajan anarkiaa. Avioliitto on yhteiskunnan perusyksikkö, ja avoliitto loppupeleissä hajottaa sitä. Kun ei uskalleta osoittaa virallisella liitolla muille että tosissamme ollaan, vaan pitää voida helposti kävelemään suhteesta ulos, jos nyt ei aamulla miellytä.
Surkeaa, eivätkä tyypit edes tajua, miksi ovat onnettomia.
ps. En sano, etteikö osa ihmisistä kykene sitoutumaan avoliitossakin, kyllä osa pystyy. Osa ei pysty eikä edes halua.
Meinaatko että ne jotka eivät pysty tai halua sitoutua avoliitossa, sitoutuisivat mutkatta avioliitossa?
Miksi pariskunnan pitäisi osoittaa muille että tosissamme ollaan? Minulle riittää että ollaan keskenämme tosissaan.
Tätä minäkin ihmettelen. Miksi pitäisi todistaa jollekin muulle jotain? Ei sormus sormessa esim. mitenkään estä sitä, etteikö joku voisi tulla iskemään puolisoasi tai että hän ei menisi iskemään jotain muuta. Itse olen avoliitossa. Olin aiemmin naimisissa. Ei se avioliitosta lähteminen ollut juridisesti kovinkaan vaikeaa. Jos tästä avoliitosta lähtisin, vastaan tulee myös omaisuuden myyntiä yms. yhdessä kun kotimme omistamme. Tämä nykyinen avoliittoni on joka mittarilla (romantiikka, yhteinen aika, arvot, tulevaisuuden suunnitelmat yms.) parempi kuin avioliittoni oli.
Ei ole kyse todistamisesta, vaan rakkauden julistamisesta <3
😂 Voi luoja teitä nuoria naisia.
Ap taitaa myhäillä nyt jossain partaansa, kuin sai näin suositun provon kyhättyä. Ketjua toistakymmentä sivua eikä ap:lta taida olla yhden yhtä jatkoviestiä. Ei sillä, ihan onnistunut provo siinäkin mielessä, että on synnyttän oikeasti ihan mielenkiintoistakin keskustelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap taitaa myhäillä nyt jossain partaansa, kuin sai näin suositun provon kyhättyä. Ketjua toistakymmentä sivua eikä ap:lta taida olla yhden yhtä jatkoviestiä. Ei sillä, ihan onnistunut provo siinäkin mielessä, että on synnyttän oikeasti ihan mielenkiintoistakin keskustelua.
Jep, mutta uskon että tuo: "Lainaatko kohdan jossa nuin sanottiin ;)" tyyppi on ap ja jankkaa viesteihin, jotta ketju jatkuu.
Olen ap n kanssa samoilla linjoilla. Mulla oli tämäntyyppinen seurustelusuhde, missä oltiin kummatkin tosi rakastuneita kyllä ja erottiin rakastuneina. Ei siinä kumminkaan löytynyt sellaista yhteistä tahtoa alkaa pyörittää arkea: mulla on lapsia enkä tätä miestä ollut siihen valmis ottamaan (ei osoittanut kykyä/kiinnostusta sellaiseen) ja hän ei sitten halunnut lapsiperhe-elämää tässä kohtaa, mutta olisi halunnut isomman sitoutumisen. Esimerkiksi yhteenmuuton. Mä en itse olisi ollut sellaiseen valmis edes ilman lapsia vuosiin, koska oon juuri päässyt jaloilleni itsenäisenä niin en halua siitä luopua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäköhän rakkauden julistamista se on jos tekee jotain mitä ei halua?! Selventäisikö joku? Millä mekanismilla tämä julistaa rakkautta? Käännetään näkökulmaa ja ajatellaan että antaako täällä joku nainen kakkosta pelkästä rakkaudesta, eli ei tykkää yhtään, mutta rakkaus voittaa tämän inhon? Onko se sitä tosirakkautta mitä julistetaan?
Vierailija kirjoitti:
Eli miehet hoi, tyttöystäville kannattaa tarjota pöytään 14kk seurustelun jälkeen mahdollisuus avioliitto-sitoutumiseen avioehto-optiolla. Miten Mirkun miukuminen menee sitten?
No seksikkyys katoaa, alkaa ne itse aiheutetut perkeleen ruuhkavuodet ja kotona on kaksi tyyppiä jotka voisivat olla vain kämppiksiä. Eli seksikkään kanssa seurustelu edes määräaikaisesti on todella miehelle antoisampaa kuin rumat-rillit-ponnari-trikoot- arkimamman kanssa ruuhkavuosissa kiireily seksittömästi.
Miten avioliitto aiheuttaa ruuhkavuodet? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla on aika looginen ja perusteltu lähestymistapa parisuhteeseen ja se on täysin päinvastainen kuin omani.
Itse näen, että ihmiseen sitoudutaan yhteisestä sopimuksesta. Alkuun voidaan tunnustustella, mutta kun muutetaan yhteen suhde syvenee ja samalla toista oppii tuntemaan paremmin. Jos sitten päätetään tehdä yhteisiä lapsia, kumppanin pitäisi olla sellainen, jonka kanssa kuvittelisi elävänsä lopun elämäänsä. Naimisiinmeno tai kihlat eivät merkkaa itselleni mitään vaan ovat vain ulkoisia tekijöitä, joilla on aika vähän tekemistä rakkauden tai sitoutumisen kanssa. Mä myös näen, että tarvittaessa kumppanista ja rakastetusta voi erota, jos vuosien aikana kasvetaan erilleen, toista ei tarvitse tuomita elinikäiseen kärsimykseen, jos parisuhde ei toimi. Me olemme vapaita valitsemaan koko elämämme ajan. Naimisiinmeno tai kihlaus ahdistaa itseäni, mutta millekään sille ei ole tarvetta, sillä elätän itseni ja lapseni mainiosti myös itse, jos sellainen tilanne tulee.
t: nainen parisuhteessa yli 10 vuotta ja yksi lapsi
Eli naimisiin et pysty menemään koska sitoutuminen toiseen ahdistaa. Vaikka erota voi ihan helposti avioliitostakin. Ensin sanot ettei avioliitto merkkaa sinulel mitään, mutta kuitenkin sa ahdistaa. Tämä on just sitä epävarmuutta. Jopa lapsia voidaan tehdä, mutta ei voida sitoutua naimisiin menemällä. Niinpä...
Tää on sitä nykyajan anarkiaa. Avioliitto on yhteiskunnan perusyksikkö, ja avoliitto loppupeleissä hajottaa sitä. Kun ei uskalleta osoittaa virallisella liitolla muille että tosissamme ollaan, vaan pitää voida helposti kävelemään suhteesta ulos, jos nyt ei aamulla miellytä.
Surkeaa, eivätkä tyypit edes tajua, miksi ovat onnettomia.
ps. En sano, etteikö osa ihmisistä kykene sitoutumaan avoliitossakin, kyllä osa pystyy. Osa ei pysty eikä edes halua.
Meinaatko että ne jotka eivät pysty tai halua sitoutua avoliitossa, sitoutuisivat mutkatta avioliitossa?
Miksi pariskunnan pitäisi osoittaa muille että tosissamme ollaan? Minulle riittää että ollaan keskenämme tosissaan.
Ei pitäisikään, mutta jännää jos se ahdistaa tai sitä ei pysty mitenkään mennä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa. Joku syyhän siihen on ;)
Minulle syy on se, että avioliitto on itselleni instituutiona 100% yhdentekevä. En koe sitä omakseni, näen sen vanhanaikaisena ja keinotekoisena. Alunperinhän avioliitto tarkoitti naisen omistussuhteen muuttumista ja oman itsemääräämisoikeuden lopullista päättymistä (tosin harvoin sitä oli ennen liittoakaan).
En siis näe mitään syytä mennä naimisiin. Tämä on yllättävän kinkkinen pala purtavaksi niille, jotka ovat lapsesta asti nähneet avioliiton elämänkaareensa kuuluvaksi asiaksi. Ettei se parisuhdekaan oikein saa täyttymystään ilman nimiä paperissa.
Tämä on toki täysin ok. Jokaiselle jotakin.
Eihän avioliitto ole sinulle yhdentekevä, jos koet sen negatiivisena.
Mutta ymmärrän. Erilaisia olemme. Itse koen, että avioliitto antaa turvaa itselle ja miehelle olla ihmisiä: avoimia, aitoja, epätäydellisiä ja viallisia. Olisin hyvin saattanut monta kertaa nostaa kytkintä, mies samoin, jos olisi ollut vain avoliitto ;) Hienosti olemme kasvattaneet toisiamme vuosikymmenien saatossa ja kehittyneet paremmiksi ihmisiksi, mutta ei se aina helppoa ole ollut, terapiaakin saatu.
Näen avioliiton siis ennen kaikkea turvallisena raamina, jossa saamme kehittyä ihmisinä paremmiksi. Periksi ei saa helpolla antaa. Pitkämielisyys ja kärsivällisyys, toisen ja itsensäkin sietäminen: SE on rakkautta, niin itseä kuin toistakin kohtaan <3
No me ollaan avoliitossa eikä olla tarvittu terapiaa :D
Onko avun hakeminen sinusta huono asia? Mieluummin pitäisi erota?
ohis
Ei, vaan lainaamani luetteli läjän ihan normaaleja parisuhteen ominaisuuksia. Tuollaista se avoliittolaistenkin elämä on, paitsi että se ei ilmeisesti ahdista niin paljoa että tarvitsee terapiaa.
Tai sitten tuli seukattua eri asunnoissa sen verran pitkään ettei tullut sitouduttua väärään ihmiseen, mihin terapian tarve ehkä viittaa. Miksi pitää pysyä väkisin yhdessä jos se ei toimi?
Eli mieluummin ero kuin terapiaa, ootko tosissasi :O ? Kuulut ihmisiin jotka halveksivat jokaista joka on käynyt puhumassa jollekin? Sulla on ollut täydellinen lapsuus ja nuoruus, ei trauman traumaa?
Terapian tarve ei todellakaan väistämättä johdu väärästä puolisosta, ymmärtämätön ajatus. Voi olla kyse vaikka ikäkriisistä tai omista henkilökohtaisista menneisyyden asioista. Tai kommunikaatiotaidoissa voi olla kehittämisen varaa, tämä taitaa olla yleisin syy mennä terapiaan. Ei ole kyse väkisin yhdessä pysymisestä, vaan siitä, että asiat voisivat toimia paremmin.
Itse asiassa terapia tekisi hyvää ihan jokaiselle meistä!
Ohis, mutta miten joku jaksaa kokoajan tarkoituksella ymmärtää väärin? :D Ei tuo kommentoija sanonut missään vaiheessa että ero ennen terapiaa. Vaan että hänen avosuhteensa ei tarvitse terapiaa.
Opettele lukemaan, hyvä ihminen.
Hän sanoi " Tai sitten tuli seukattua eri asunnoissa sen verran pitkään ettei tullut sitouduttua väärään ihmiseen, mihin terapian tarve ehkä viittaa. Miksi pitää pysyä väkisin yhdessä jos se ei toimi?"
Tuossako ei muka puhuta erosta?
Niinpä. Väärä ihminen -> ei toimi -> miksi väkisin yhdessä -> ero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla on aika looginen ja perusteltu lähestymistapa parisuhteeseen ja se on täysin päinvastainen kuin omani.
Itse näen, että ihmiseen sitoudutaan yhteisestä sopimuksesta. Alkuun voidaan tunnustustella, mutta kun muutetaan yhteen suhde syvenee ja samalla toista oppii tuntemaan paremmin. Jos sitten päätetään tehdä yhteisiä lapsia, kumppanin pitäisi olla sellainen, jonka kanssa kuvittelisi elävänsä lopun elämäänsä. Naimisiinmeno tai kihlat eivät merkkaa itselleni mitään vaan ovat vain ulkoisia tekijöitä, joilla on aika vähän tekemistä rakkauden tai sitoutumisen kanssa. Mä myös näen, että tarvittaessa kumppanista ja rakastetusta voi erota, jos vuosien aikana kasvetaan erilleen, toista ei tarvitse tuomita elinikäiseen kärsimykseen, jos parisuhde ei toimi. Me olemme vapaita valitsemaan koko elämämme ajan. Naimisiinmeno tai kihlaus ahdistaa itseäni, mutta millekään sille ei ole tarvetta, sillä elätän itseni ja lapseni mainiosti myös itse, jos sellainen tilanne tulee.
t: nainen parisuhteessa yli 10 vuotta ja yksi lapsi
Eli naimisiin et pysty menemään koska sitoutuminen toiseen ahdistaa. Vaikka erota voi ihan helposti avioliitostakin. Ensin sanot ettei avioliitto merkkaa sinulel mitään, mutta kuitenkin sa ahdistaa. Tämä on just sitä epävarmuutta. Jopa lapsia voidaan tehdä, mutta ei voida sitoutua naimisiin menemällä. Niinpä...
Tää on sitä nykyajan anarkiaa. Avioliitto on yhteiskunnan perusyksikkö, ja avoliitto loppupeleissä hajottaa sitä. Kun ei uskalleta osoittaa virallisella liitolla muille että tosissamme ollaan, vaan pitää voida helposti kävelemään suhteesta ulos, jos nyt ei aamulla miellytä.
Surkeaa, eivätkä tyypit edes tajua, miksi ovat onnettomia.
ps. En sano, etteikö osa ihmisistä kykene sitoutumaan avoliitossakin, kyllä osa pystyy. Osa ei pysty eikä edes halua.
Meinaatko että ne jotka eivät pysty tai halua sitoutua avoliitossa, sitoutuisivat mutkatta avioliitossa?
Miksi pariskunnan pitäisi osoittaa muille että tosissamme ollaan? Minulle riittää että ollaan keskenämme tosissaan.
Ei pitäisikään, mutta jännää jos se ahdistaa tai sitä ei pysty mitenkään mennä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa. Joku syyhän siihen on ;)
Minulle syy on se, että avioliitto on itselleni instituutiona 100% yhdentekevä. En koe sitä omakseni, näen sen vanhanaikaisena ja keinotekoisena. Alunperinhän avioliitto tarkoitti naisen omistussuhteen muuttumista ja oman itsemääräämisoikeuden lopullista päättymistä (tosin harvoin sitä oli ennen liittoakaan).
En siis näe mitään syytä mennä naimisiin. Tämä on yllättävän kinkkinen pala purtavaksi niille, jotka ovat lapsesta asti nähneet avioliiton elämänkaareensa kuuluvaksi asiaksi. Ettei se parisuhdekaan oikein saa täyttymystään ilman nimiä paperissa.
Tämä on toki täysin ok. Jokaiselle jotakin.
Mikä tuossa siis on se syy miksi ei voi mennä naimsiin rakastamansa ihmisen kanssa? Pelko siitä mitä muut ajattelevat?
No, kerran vielä kertaukseksi:
"Minulle syy on se, että avioliitto on itselleni instituutiona 100% yhdentekevä."
Suora lainaus kommentistani.
En näe syytä mennä naimisiin.
Jos miehesi siis haluaisi sinun kanssasi naimisiin, niin kieltäytyisit koska et näe sille mitään syytä?
Kyllä.
Onneksi löysin samanhenkisen miehen.
Eli kyse ei ole siitä ettet näe syytä. Jos olisi, niin asia ei olisi sinulle niin tärkeä, ja rakstamasi miehen vuoksi menisit naimisiin ;)
En minä mene naimisiin kenenkään muun mielihalun vuoksi kun en itse halua. Ihan pimeä ajatuskin.
En ikinä sitoutuisi mieheen joka ei voisi olla kanssani ilman avioliittoa. Onneksi ei tarvitsekaan.
Kovin on raivoisa suhtautuminen asiaan joka on ihan sama ja täysin yhdentekevä ;) Eipä taidakaan olla näin, kun on noin vahva HALU olla menemättä. Kysymys olikin että miksi näin, johon muka vastasit, mutta nyt näyttääkin siltä että aisa ei olekaan ollenkaan yhdentekevä ;)
Raivoisa? Siis se ettei halua naimisiin on raivoisaa suhtautumista avioliittoon?
Minä en halua naimisiin koska se avioliitto instituutiona ei merkitse minulle mitään. En myöskään menisi naimisiin toisen painostuksesta; silloinhan se merkkaisi molemmille osapuolille vielä vähemmän.
Mikä tässä on vaikeaa hahmottaa?
Ehket sinä, mutta ne alapeukuttajat, jotka ei tykkää, kun joku kehuu miten hyvä juttu avioliitto heistä on =)
Mustavalkoista ja lapsellista, puolin ja toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla on aika looginen ja perusteltu lähestymistapa parisuhteeseen ja se on täysin päinvastainen kuin omani.
Itse näen, että ihmiseen sitoudutaan yhteisestä sopimuksesta. Alkuun voidaan tunnustustella, mutta kun muutetaan yhteen suhde syvenee ja samalla toista oppii tuntemaan paremmin. Jos sitten päätetään tehdä yhteisiä lapsia, kumppanin pitäisi olla sellainen, jonka kanssa kuvittelisi elävänsä lopun elämäänsä. Naimisiinmeno tai kihlat eivät merkkaa itselleni mitään vaan ovat vain ulkoisia tekijöitä, joilla on aika vähän tekemistä rakkauden tai sitoutumisen kanssa. Mä myös näen, että tarvittaessa kumppanista ja rakastetusta voi erota, jos vuosien aikana kasvetaan erilleen, toista ei tarvitse tuomita elinikäiseen kärsimykseen, jos parisuhde ei toimi. Me olemme vapaita valitsemaan koko elämämme ajan. Naimisiinmeno tai kihlaus ahdistaa itseäni, mutta millekään sille ei ole tarvetta, sillä elätän itseni ja lapseni mainiosti myös itse, jos sellainen tilanne tulee.
t: nainen parisuhteessa yli 10 vuotta ja yksi lapsi
Eli naimisiin et pysty menemään koska sitoutuminen toiseen ahdistaa. Vaikka erota voi ihan helposti avioliitostakin. Ensin sanot ettei avioliitto merkkaa sinulel mitään, mutta kuitenkin sa ahdistaa. Tämä on just sitä epävarmuutta. Jopa lapsia voidaan tehdä, mutta ei voida sitoutua naimisiin menemällä. Niinpä...
Tää on sitä nykyajan anarkiaa. Avioliitto on yhteiskunnan perusyksikkö, ja avoliitto loppupeleissä hajottaa sitä. Kun ei uskalleta osoittaa virallisella liitolla muille että tosissamme ollaan, vaan pitää voida helposti kävelemään suhteesta ulos, jos nyt ei aamulla miellytä.
Surkeaa, eivätkä tyypit edes tajua, miksi ovat onnettomia.
ps. En sano, etteikö osa ihmisistä kykene sitoutumaan avoliitossakin, kyllä osa pystyy. Osa ei pysty eikä edes halua.
Meinaatko että ne jotka eivät pysty tai halua sitoutua avoliitossa, sitoutuisivat mutkatta avioliitossa?
Miksi pariskunnan pitäisi osoittaa muille että tosissamme ollaan? Minulle riittää että ollaan keskenämme tosissaan.
Tätä minäkin ihmettelen. Miksi pitäisi todistaa jollekin muulle jotain? Ei sormus sormessa esim. mitenkään estä sitä, etteikö joku voisi tulla iskemään puolisoasi tai että hän ei menisi iskemään jotain muuta. Itse olen avoliitossa. Olin aiemmin naimisissa. Ei se avioliitosta lähteminen ollut juridisesti kovinkaan vaikeaa. Jos tästä avoliitosta lähtisin, vastaan tulee myös omaisuuden myyntiä yms. yhdessä kun kotimme omistamme. Tämä nykyinen avoliittoni on joka mittarilla (romantiikka, yhteinen aika, arvot, tulevaisuuden suunnitelmat yms.) parempi kuin avioliittoni oli.
Ei ole kyse todistamisesta, vaan rakkauden julistamisesta <3
😂 Voi luoja teitä nuoria naisia.
Ihana kuulla olevansa nuori :D
N54
Vierailija kirjoitti:
Olen ap n kanssa samoilla linjoilla. Mulla oli tämäntyyppinen seurustelusuhde, missä oltiin kummatkin tosi rakastuneita kyllä ja erottiin rakastuneina. Ei siinä kumminkaan löytynyt sellaista yhteistä tahtoa alkaa pyörittää arkea: mulla on lapsia enkä tätä miestä ollut siihen valmis ottamaan (ei osoittanut kykyä/kiinnostusta sellaiseen) ja hän ei sitten halunnut lapsiperhe-elämää tässä kohtaa, mutta olisi halunnut isomman sitoutumisen. Esimerkiksi yhteenmuuton. Mä en itse olisi ollut sellaiseen valmis edes ilman lapsia vuosiin, koska oon juuri päässyt jaloilleni itsenäisenä niin en halua siitä luopua.
Olisit siis lopettanut suhteen jos jostain olisi tupsahtanut ihana mies ja olisitte käyneet keskusteluja tulevaisuudestanne ym, ehkä tsekannut sänkytaidot? Niin kuin ap. Ei siis petetä, mutta voi erota jos löytyy parempi ja parempi sinun tapauksessa olisi vaatinut miehen kiinnostusta elämään sinun ja lastesi kanssa, mutta sitäkään et olisi halunnut, kun olet juuri päässyt jaloillesi. Vaikeaa tuossa on muodostaa suhdetta, kun harmittelet miehen kiinnostusta/kykyä sellaisissa asioissa mitä et halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitäköhän rakkauden julistamista se on jos tekee jotain mitä ei halua?! Selventäisikö joku? Millä mekanismilla tämä julistaa rakkautta? Käännetään näkökulmaa ja ajatellaan että antaako täällä joku nainen kakkosta pelkästä rakkaudesta, eli ei tykkää yhtään, mutta rakkaus voittaa tämän inhon? Onko se sitä tosirakkautta mitä julistetaan?
Miten tämä nyt on verrannollinen, mutta kyllä minä teen miehen mieliksi asioita joista en tykkää yhtään. Kuka nyt siitä kakkosestakaan tykkäisi? Tai suihinotosta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäköhän rakkauden julistamista se on jos tekee jotain mitä ei halua?! Selventäisikö joku? Millä mekanismilla tämä julistaa rakkautta? Käännetään näkökulmaa ja ajatellaan että antaako täällä joku nainen kakkosta pelkästä rakkaudesta, eli ei tykkää yhtään, mutta rakkaus voittaa tämän inhon? Onko se sitä tosirakkautta mitä julistetaan?
Miten tämä nyt on verrannollinen, mutta kyllä minä teen miehen mieliksi asioita joista en tykkää yhtään. Kuka nyt siitä kakkosestakaan tykkäisi? Tai suihinotosta?
Kakkonen ei, suihinotto joo.
Mutta kyllä: rakkaussuhteessa on kyse siitä,että joskus tehdään toisen mieliksi asioita joista ei itse niin ole innoissaan. Aina ei voi olla pelkästään itsekäs.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti aika moni mies haluaa muuttaa yhteen siksi,että saisi jonkun laittamaan ruokaa ja siivoamaan.
Juuri näin. Ei ole tavatonta, että edellinen nainen tekee lähtöä ja uusi on jo odottamassa oven takana. Yleensä se menee juuri näin päin, että nainen muuttaa miehen asuntoon ja mies on lähes juuri eronnut. Sitten sillä miehellä onkin ulosottovelkoja eikä osaa edes pesukonetta käyttää ja se tulee naiselle yllätyksenä. Etenkin naisten kannattaa odottaa ja tarkastella mikä se on miehiään ja kuinka pitkä aika erosta on.
Missä ihmeen piireissä te liikutte??? Kuulostaa hyvin kummalliselta.
Ulosottovelkoja? Pahoja puutteita elämänhallinnassa muutenkin?
Missä ihmeen huumepiireissä te liikutte?
Ei se ole tavatonta, että ihmisillä on ulosottovelkoja. Paljon niitä kyllä näkee ja ihan normaalilta näyttäviä ihmisiä. Ei tosiaan tarvitse olla mikään huumeiden käyttäjä.
Serkkuni mies on arvostetussa asemassa töissä ja on muutenkin kunnollisen miehen perikuva, mutta hänellä on opiskeluajoilta ihan järkyttävät ulosottovelat. Ihan tavallisia ihmisiä suurin osa. Tehneet muutamia huonoja valintoja elämässään. Voi tapahtua monille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ap n kanssa samoilla linjoilla. Mulla oli tämäntyyppinen seurustelusuhde, missä oltiin kummatkin tosi rakastuneita kyllä ja erottiin rakastuneina. Ei siinä kumminkaan löytynyt sellaista yhteistä tahtoa alkaa pyörittää arkea: mulla on lapsia enkä tätä miestä ollut siihen valmis ottamaan (ei osoittanut kykyä/kiinnostusta sellaiseen) ja hän ei sitten halunnut lapsiperhe-elämää tässä kohtaa, mutta olisi halunnut isomman sitoutumisen. Esimerkiksi yhteenmuuton. Mä en itse olisi ollut sellaiseen valmis edes ilman lapsia vuosiin, koska oon juuri päässyt jaloilleni itsenäisenä niin en halua siitä luopua.
Olisit siis lopettanut suhteen jos jostain olisi tupsahtanut ihana mies ja olisitte käyneet keskusteluja tulevaisuudestanne ym, ehkä tsekannut sänkytaidot? Niin kuin ap. Ei siis petetä, mutta voi erota jos löytyy parempi ja parempi sinun tapauksessa olisi vaatinut miehen kiinnostusta elämään sinun ja lastesi kanssa, mutta sitäkään et olisi halunnut, kun olet juuri päässyt jaloillesi. Vaikeaa tuossa on muodostaa suhdetta, kun harmittelet miehen kiinnostusta/kykyä sellaisissa asioissa mitä et halua.
Me lopetimme suhteen kyllä yhteisymmärryksessä. Ei löytynyt sellaista yhteistä visiota tulevaisuudesta kun kävimme vakavammin keskusteluja tilanteen ajauduttua minun päässä muutoksiin lasten kanssa (tässä tapauksessa että lapset asuvat luonani jonkin verran enemmän). Miehelle minä kelpasin lähinnä ilman lapsia ja minulla ei nyt sellaista aikaa ollut sitten enää (hänen mielestä riittävästi) tarjota kun oli toiveissa. Itse en taas halua uusperhe-elämää vaan elää rauhassa lasteni kanssa kolmin. Niin se elämä joskus tulee väliin ja siinä voi sitten lopettaa seurustelun vaikka rakkautta on paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ap n kanssa samoilla linjoilla. Mulla oli tämäntyyppinen seurustelusuhde, missä oltiin kummatkin tosi rakastuneita kyllä ja erottiin rakastuneina. Ei siinä kumminkaan löytynyt sellaista yhteistä tahtoa alkaa pyörittää arkea: mulla on lapsia enkä tätä miestä ollut siihen valmis ottamaan (ei osoittanut kykyä/kiinnostusta sellaiseen) ja hän ei sitten halunnut lapsiperhe-elämää tässä kohtaa, mutta olisi halunnut isomman sitoutumisen. Esimerkiksi yhteenmuuton. Mä en itse olisi ollut sellaiseen valmis edes ilman lapsia vuosiin, koska oon juuri päässyt jaloilleni itsenäisenä niin en halua siitä luopua.
Olisit siis lopettanut suhteen jos jostain olisi tupsahtanut ihana mies ja olisitte käyneet keskusteluja tulevaisuudestanne ym, ehkä tsekannut sänkytaidot? Niin kuin ap. Ei siis petetä, mutta voi erota jos löytyy parempi ja parempi sinun tapauksessa olisi vaatinut miehen kiinnostusta elämään sinun ja lastesi kanssa, mutta sitäkään et olisi halunnut, kun olet juuri päässyt jaloillesi. Vaikeaa tuossa on muodostaa suhdetta, kun harmittelet miehen kiinnostusta/kykyä sellaisissa asioissa mitä et halua.
Me lopetimme suhteen kyllä yhteisymmärryksessä. Ei löytynyt sellaista yhteistä visiota tulevaisuudesta kun kävimme vakavammin keskusteluja tilanteen ajauduttua minun päässä muutoksiin lasten kanssa (tässä tapauksessa että lapset asuvat luonani jonkin verran enemmän). Miehelle minä kelpasin lähinnä ilman lapsia ja minulla ei nyt sellaista aikaa ollut sitten enää (hänen mielestä riittävästi) tarjota kun oli toiveissa. Itse en taas halua uusperhe-elämää vaan elää rauhassa lasteni kanssa kolmin. Niin se elämä joskus tulee väliin ja siinä voi sitten lopettaa seurustelun vaikka rakkautta on paljon.
En siis katsellut koko 2v aikana mihinkään muihin pöytiin,joten ei ole kuvatunlaisesta kokemusta. Nyt olen eronnut enkä halua suhdetta minkäänlaisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäköhän rakkauden julistamista se on jos tekee jotain mitä ei halua?! Selventäisikö joku? Millä mekanismilla tämä julistaa rakkautta? Käännetään näkökulmaa ja ajatellaan että antaako täällä joku nainen kakkosta pelkästä rakkaudesta, eli ei tykkää yhtään, mutta rakkaus voittaa tämän inhon? Onko se sitä tosirakkautta mitä julistetaan?
Miten tämä nyt on verrannollinen, mutta kyllä minä teen miehen mieliksi asioita joista en tykkää yhtään. Kuka nyt siitä kakkosestakaan tykkäisi? Tai suihinotosta?
Vertaantuu siten että myös naimisiin mennään julistamaan sitä rakkautta vain toisen mieliksi.
Meillä ainakin vaimo tykkää kakkosesta ja hänen alotteestaan se on tullut mukaan leikkeihin. Jos tekee jotakin mistä ei ollenkaan pidä, silloin ollaan vaarallisilla vesillä jos katsotaan suhteen tulevaisuutta. Siksi meillä on paljon katkeria ihmisiä jotka kokevat tulleensa petetyksi, joko he ovat antaneet kaikkensa ja jopa uhrautuneet toisen puolesta, tai sitten suhteen alussa tehdään sellaisia asioita mistä ei ollenkaan tykätäja sitten nämä jäävät ajan kuluessa pois.
Filosofia teineille oikea. Aikuisille perseestä. Fwb ja FB meinigillä painat eteenpäin.